44 04.09.2013 VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015-2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET



Samankaltaiset tiedostot
Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

K U H M O KUHMON KAUPUNKI

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

TEKNISEN LAUTAKUNNAN ESITYKSET VUODEN 2012 TALOUSARVIOON JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAAN

Vuoden 2014 valtionosuudet ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Vuoden 2017 valtionosuudet

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

SONKAJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Vuoden 2013 valtionosuudet ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Talousarviomuutos 2015

Vuoden 2015 valtionosuudet Kuntamarkkinat Jouko Heikkilä kehittämispäällikkö

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Valtionosuusjärjestelmä. Kuntien valtionosuusjärjestelmä. Miksi valtionosuusjärjestelmän tuntemus on tärkeää?

LAPIN LIITTO Hallitus

Vuoden 2017 valtionosuudet

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Vuoden 2017 valtionosuudet

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

LAPIN LIITTO Hallitus

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Vuoden 2017 valtionosuudet

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Suunnittelukehysten perusteet

Valtionosuudet. Ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle Kuntamarkkinat Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

Kuntalaki ja kunnan talous

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen

Valtionosuudet Onnistuva Suomi tehdään lähellä. Det framgångsrika Finland skapas lokalt

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Esitys valtion vuoden 2018 talousarvioksi julkaistu (

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ VALTUUSTO 2 KOKOUSTIEDOT

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekivät lopulliset päätökset vuoden 2013 valtionosuuksista

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( )

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Valtionosuus Taloustorstai Sanna Lehtonen

Valtionosuudet Ennakolliset valtionosuuslaskelmat FCG Talous- ja veroennustepäivät Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen Talousjohtaja Patrik Marjamaa

Valtion talousarvio. Määrärahat: siirto-, arvio- ja kiinteät määrärahat. Valtuusmenettely. Lisätalousarviot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Ennakolliset valtionosuuslaskelmat

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/ /2012. Kaupunginhallitus :

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Talousarvioesitys 2016

Vuoden 2016 talousarvion valmistelutilanne. Kaupunginvaltuuston seminaari

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla Kuntatalouden näkymät

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Kvsto

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Talousarvioesitys 2016

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä. Voimaantulo I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

Valtuustoseminaari

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien investointisuunnitelmaehdotus

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Asiakirjayhdistelmä 2014

Maakunnan talous ja omaisuus

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Transkriptio:

Teknisen lautakunnan valvontajaosto 44 04.09.2013 VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015-2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VALVJAOS 44 Toimialan esimies 30.8.2013 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio sisältää käyttötalous- ja tuloslaskelmaosan sekä investointija rahoitusosan. Taloussuunnitelma on laadittava siten, että edellytyksen kunnan tehtävien hoitamiseksi turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnittelun yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), jolla alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena. Valtuusto päättää käyttötalousosaston tehtävät, joille se asettaa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, osoittaa tavoitteiden saavuttamiseen tarvittavat voimavarat koko suunnittelukaudelle sekä päättää investointiosan hankkeista ja hankeryhmistä. Taloussuunnitteluvuosien tiedossa olevat kustannustason muutokset otetaan huomioon suunnitelmassa. Kaupunkistrategian päivitystyö on käynnissä. Toimialojen tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelussa huomioon elinvoima-, palvelu-, henkilöstötyöryhmien työn tuloksena päätetyt kehittämisen painopistealueet niihin liittyvine toimenpiteineen ryhmien työn valmistuttua. Kaupunginhallitus edellyttää, että henkilöstö pääsee osallistumaan talousarvion laadintaprosessiin ja vaikuttamaan työlle asetettaviin tavoitteisiin. Henkilöstön osallistumisesta tulee esittää lyhyt kuvaus. Kaupunginhallituksen edellyttämät tuloskortit on otettu käyttöön. Asetettuja tavoitteita tulee jatkossakin seurata ja raportoida säännöllisesti talousarvion toteutumisraporttien yhteydessä neljännesvuosittain.

Tuloarvio Valtionosuudet Kuntaliiton alustavat (annettu 25.4./päivitetty 19.6./ seuraava päivitys syyskuussa -13) laskelmat vuoden 2014 valtionosuusrahoituksesta sisältävät ennakkotiedot kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, verotuloihin perustuvasta valtionosuuden tasauksesta ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesta rahoituksesta. Taloussuunnittelua tehtäessä kaikki edellä mainitut erät tulee ottaa huomioon vuoden 2014 valtionosuusrahoituksen kokonaisuutta arvioitaessa. Ennakkolaskelmissa on otettu huomioon: - Kustannustason muutos: indeksikorotus 2,4 % (+175 milj. euroa) - 31.12.2012 väestötiedot (kunnittain, ikäryhmittäin, kieliryhmittäin, taajamaväestön määrä sekä kuntien saaristo-osien määrä) - Osa määräytymisperusteista on päivitetty (työllisyystiedot/tem, tieto kaksikielisistä kunnista, saaristokunnista ja saamelaisten kotiseutualueen kunnista sekä syrjäisyysluku ja asukastiheys). - Esi- ja perusopetuksen perushinnassa (7.701,20 ) on otettu huomioon indeksikorotuksen lisäksi oppilaskuntia koskeva tehtävämuutos. - Alustava tieto verotuloihin perustuvasta tasauksesta (verovuoden 2012 arvioiduilla verotiedoilla laskettuna tulokehitystilastoon ja valtiovarainministeriön laskelmiin perustuen, tiedot 6/2013) - Valtionosuusleikkaus (362 milj. euroa), 67 /asukas (kehysriihi 2012: -125 milj. euroa ja kehysriihi 2013. -237 milj. euroa, päätökset vuodelle 2014.) - Jäteveron tuotto (+70 milj. euroa ), +12,97 /asukas - Veromenetysten kompensaatio vuodelta 2014 kuntakohtaisesti - Tietojärjestelmähankkeiden rahoitus - Taiteen perusopetuksen järjestäjätiedot kotikuntakorvauskyselyn 31.12.2012 mukaan Ennakkolaskelmissa ei ole otettu huomioon: - Seuraavat (sosiaali- ja terveyshuollon) määräytymisperusteet 1. päivähoitokerroin (jalostus- ja palvelualoilla työskentelevä työvoima, TK) 2. Lastensuojelukerroin (huostaan otetut 31.12.2012 poikkileikkaustilanteessa, THL) 3. Vammaiskerroin (KELA) 4. Sairastuvuuskerroin (työkyvyttömyyseläkkeet, Eläketurvakeskus) Edellä mainitut tiedot on kuitenkin sisällytetty laskelmiin v. 2013 tasossa

- Uudet ja laajenevat tehtävät (+79 milj. euroa); sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoimenpiteet (ml. vanhuspalvelulaki, oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen sekä muu sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen) - Lopulliset verotiedot 2012 - (Kotikuntakorvaukset) Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusrahoituksessa ei tehdä indeksikorotusta vuonna 2014 (kehysriihi 21.3.2013), ja suoritemäärät (oppilasmäärät) kerätään pääsääntöisesti 20.9.2013 tiedonkeruussa. Paras tapa arviota tehtäessä on käyttää rahoituksen tasoa v. 2013. Asukaskohtainen rahoitusosuus on vuonna 2013 = 357,44 euroa/asukas. Kuntaliiton arvio 19.6.2013 vuoden 2014 valtionosuusprosenteista ja kunnan omarahoitusosuudesta 2014: Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (VM) - valtionosuusprosentti 29,53 % (30,96 % vuonna 2013) - kunnan omarahoitusosuus 3.299,21 /asukas ennen laajenevien tehtävien huomioon ottamista (3.136,92 vuonna 2013) Ylläpitäjärahoitus (lukiot, ammatillinen, AMK) (OKM) - valtionosuusprosentti 41,89 % (sama kuin vuonna 2013) - kunnan omarahoitusosuus 357,44 /asukas Hallitusohjelman mukaan osana kuntarakenneuudistusta valtionosuusjärjestelmää uudistetaan yksinkertaisemmaksi ja selkeämmäksi. Valtionosuusperusteiden uudistamisessa tarkastellaan mm. perusteiden läpinäkyvyyttä, lukumäärää, päällekkäisyyksiä, korvausperusteita, ajanmukaisuutta ja soveltuvuutta kuntarakenteen ja palveluiden muutoksessa. Tämän hetkisen linjauksen mukaan samassa aikataulussa valtionosuusjärjestelmän kanssa tapahtuu myös ammattikorkeakoulujen rahoituksen siirto valtiolle. Uuden valtionosuuslainsäädännön on määrä tulla voimaan vuoden 2015 alusta. Vuonna 2014 Kuhmon ennakoidaan saavan erityisen harvan asutuksen valtionosuutta 2.188.771. Verotulot Kuhmon kaupungin kunnallisveroprosentti on vuonna 2013 ollut 21 %. Paineita veroprosentin nostamiselle vuosille 2014 2016 on. Verottajan ennakkotietojen mukaan palkkatulojen muutos vuodelta 2011 vuoteen 2012 oli Kuhmossa 1,5 % (edellisenä vuonna 2,2 %).

Koko maassa vastaava prosentti oli 3,9 % (edellisenä vuonna 4,9 %). Kuntaliiton tekemän arvion mukaan kunnallisveron tilitykset koko maassa ovat vuonna 2014 noin 2,0 % suuremmat kuin vuonna 2013, yhteisöveron tilitykset 3,0 % suuremmat ja kiinteistövero kasvaisi 9,0 %. Kuhmon kaupungille ennakoidaan tilitettävän kunnallisveroa vuonna 2014 23,6 milj. euroa, joka on hieman enemmän kuin vuonna 2013. Yhteisöveron tilitys on edellistä vuotta suurempi. Kiinteistöveron tilitykset vuonna 2014 ovat vuotta 2013 suuremmat. Maksut Tuloperusteista päättäminen on keskeinen osa talousarvion hyväksymistä. Koska kaikki tulot ovat talousarvion tasapainottamisessa samanarvoisia, on hallintokuntien annettava talousarvioesityksessään selvitys maksujen riittävyydestä ja tehtävä tarvittaessa esitys uusista maksuista ja uusista maksuperusteista. Talousarvion yhtenä lähtökohtana on, että nykyisiä taksoja ja maksuja tulee korottaa kustannustason nousua vastaavasti ja uusia harkita taloudenohjauksen näkökulmasta. Menot Kaupunginhallitus on linjannut, että menot saavat vuonna 2014 nousta korkeintaan 2 % vuoden 2013 tasosta. Työnantajan palkkaperusteisen ennakkomaksun arvioitu maksuprosentti KuEL -palkoista vuonna 2014 on 16,75 %. Suunnitteluvuosien palkkaperusteisten eläkemaksuprosenttien ennakoidaan olevan 16,95 % vuonna 2015 ja 17,15 % vuonna 2016. Vuoden 2014 varhaiseläkemenoperusteinen maksu eli varhe maksu budjetoidaan kertomalla vuoden 2013 ennakkomaksu luvulla 1,13. Eläkemenoperusteinen KuEL maksun euromäärä pysyy edelleen lähes ennallaan. Työnantajan VaEL -maksu vuodelle 2014 ennakoidaan olevan 23,25 %. Tukityöllistämiseen käytetään kaupungin rahaosuutena enintään saman verran kuin 2013 työllistämisohjelmassa. Työllistetyille mahdollisesti maksettavat erilliskorvaukset on otettava huomioon kunkin lautakunnan talousarviossa. Tukityöllistämisessä huomioidaan meneillään oleva kuntakokeilu. Keskimäärin kuntasektorin palkkakustannuksiin on vuodelle 2014 oletettu 2,5 %:n palkkasumman kasvu. Tämän jälkeen kuntasektorin

ansiotason oletetaan nousevan 2,5 % vuonna 2015 ja sitten 3,0 % vuosittain, eli hieman yleisen ansiotason arvioitua kehitystä hitaammin. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan inflaatio tulee olemaan 2,5 % vuonna 2014. Valtiovarainministeriön keskipitkän aikavälin peruslaskelman mukaan kokonaistuotanto kasvaa vuosina 2014 2017 keskimäärin 1,75 % vuodessa. Keskipitkällä aikavälillä työttömyysasteen ennustetaan alenevan kohti tasapainotasoaan, ollen 7,6 % vuonna 2017. Kuluttajahinnat nousevat Suomessa keskipitkällä aikavälillä noin 2,2 % vuodessa eli vuosia 2011 2012 hitaammin. Kaupungin maksuosuuden kuntayhtymän tuottamiin peruspalveluihin vuonna 2014 ennakoidaan olevan 37,7 milj. euroa (arvio 29.4.). Valtiontalouden kehykset 2014 2017 - Kiinteistöjen arvostamisperusteiden tarkistamisella vahvistetaan kuntien veropohjaa. Tavoitteena on n. 100 milj. euron verokertymän lisäys kunnille vuodesta 2014 lukien. - Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtionosuuksien indeksikorotukset jätetään tekemättä v. 2014. - Valtionosuuksien vähennys 237 milj. euroa vuonna 2014, 175 milj. euroa vuonna 2015, 215 milj. euroa vuonna 2016 ja edelleen 265 milj. euroa vuonna 2017. - Kuntien valtionosuuteen lisätään 70 milj. euroa vuodesta 2014 lukien, mikä vastaa suuruudeltaan jäteveron vuotuista tuottoa. - Yhdistymisavustuksiin ja yhdistyvien kuntien valtionosuusmenetysten kompensaatioihin kohdistetaan määrärahalisäys kehyskaudella; arvio 14 milj. euroa vuonna 2014, vuonna 2015 n. 53 milj. euroa, vuonna 2016 n. 41 milj. euroa ja vuonna 2017 n. 89 milj. euroa. - Kuntien harkinnanvaraisten avustusten tasoa alennetaan 10 milj. euroa vuodesta 2015 lukien. - Kuntien verotulomenetysten kompensaationa valtionosuutta lisätään nettomääräisesti 29,5 milj. euroa vuonna 2014 ja 17,5 milj. euroa vuodesta 2015 lukien kevään 2012 kehyspäätökseen verrattuna - Kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen tehdään asteittain 130 milj. euron lisäys vuoden 2015 tasolla sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen, kun huomioon on otettu päätetty 15 milj. euron vähennys valtionosuudesta vuodesta 2015 alkaen. - Peruspalvelujen valtionosuuteen kohdennetaan n. 54,5 milj. euroa vuonna 2014 ja 82 milj. euroa vuonna 2015 ikääntyvän väestön toimintakyvyn tukemiseksi ja iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseksi. - Omaishoidon tukipalvelujen tehostamiseen liittyen valtionosuuksia korotetaan 10 milj. eurolla. - Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetaan

vuositasolla 13,1 milj. euroa itsemääräämisoikeuslainsäädännön toimeenpanoon 1,5 milj. euroa vuodesta 2014 lukien. - Muuhun sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen on varattu vuositasolla 23,4 milj. euroa vuodesta 2015 lukien; kohdentunee pääosin uuden sosiaalihuoltolain toimeenpanoon. - Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen parantamiseksi käyttöön otettava joustava hoitoraha ja tuntiperusteinen päivähoito lisäävät lasten päivähoidon kustannuksia vuositasolla 36 milj. euroa vuodesta 2014 lukien, josta valtionosuutena korvataan 11 milj. euroa vuodessa. - Valmistellaan oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säädökset. - Päivähoitoa koskevia säännöksiä uudistetaan ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa tiivistetään. - Maahanmuuttajien edellytyksiä lukio-opintoihin parannetaan sisällyttämällä lainsäädäntöön maahanmuuttajien valmistavaa kolutusta koskevat säännökset 1.8.2014 lukien. - Kuntien rooli ja vastuu pitkäaikaistyöttömyyden aktiivisessa hoidossa korostuu. Osa yli 300 päivää työmarkkinatuella olleiden pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen rahoitusvastuusta siirretään kunnille vuoden 2015 alusta lukien. - Lääkäri- ja lääkintähelikopteritoimintaan osoitetaan (FinnHEMS Oy) 27 milj. euroa vuosina 2014 2016. Rahoitusmallia uudistetaan siten, että siirtymäajan jälkeen valtion rahoitus kohdennetaan kunnille osana valtionosuusjärjestelmän mukaista rahoitusta. - Kunnille sosiaali- ja terveyshuollon hankkeisiin myönnettävää valtionavustusta (Kaste II-ohjelma) vähennetään 2 milj. eurolla vuodesta 2014. Tavoitteet Pysyvien säästöjen aikaansaamiseksi hallintokuntien tulee suorittaa kaikkien menojen ja toimintojen kriittinen tarkastelu. Sama tarkastelu on suoritettava myös sisäisissä palveluissa kustannusten minimoimiseksi. Toiminnan suunnittelussa tulee korostumaan toimialojen ja kaupunkiyhtiöiden ja myös kuntien keskinäinen ja välitön yhteistyö. Talouden alijäämien kattamisvelvoite edellyttää, että toimintojen sopeuttamista jatketaan menojen alentamiseksi myös vuosina 2014 2016. Talousaviossa ja suunnitelmassa on hyväksyttävä kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Tavoitteet voivat olla sanallisia. Sanallisten tavoitteiden lisäksi sovitaan mitattavista tavoitteista. Lakisääteisiä tavoitteita tulee välttää. Tavoitteen tulee olla todennettavissa, mihin tarvitaan tavoitteita kuvaavia mittareita. Myös sanallisen tavoitteen toteutumista voidaan arvioida. Henkilöstöä koskevia tavoitteita tulee asettaa siten, että arvioinnissa voidaan myöhemmin seurata muun muassa henkilöstön määrää,

rakennetta, kietoa, osaamista ja työkykyä sekä henkilöstön työn tuloksellisuutta ja laatua. Näiden tavoitteiden toteutumista seurataan myös erillisessä henkilöstötilinpäätöksessä. Henkilöstön luonnollinen poistuma käytetään pääsääntöisesti hyväksi ja uutta henkilöstöä palkataan ainoastaan korjaamaan rakenteellisia vinoutumia. Määräaikaista ja tilapäistä henkilöstöä saa palkata ainoastaan poikkeustapauksissa. Toiminnallisina tavoitteina esitetään suoritteita sekä taloudellisuudelle (esimerkiksi euroa/oppilas), vaikuttavuudelle ja tuottavuudelle asetettavia tavoitteita. Vaikuttavuutta osoittaa palvelutuotannon kyky tyydyttää kuntalaisten tarpeet. Vaikuttavuutta on myös kunnan itselleen asettamien tavoitteiden saavuttamisen aste. Tuottavuus on suoritteiden ja tuotannontekijöiden suhde (esimerkiksi hoitopaikkoja/hoitaja, käyttöaste: toteutunut/maksimikapasiteetti). Lomake 1. käyttötalous. Liitteenä ovat kaupunginhallitus- ja lautakuntakohtaiset enimmäisnettoraamit, joissa rajoissa hallintokuntien tulee antaa omat esityksensä. Kaupunginhallituksen nettoraami sisältää kaupunginhallituksen toimialan kaikki tehtävät. Kaupunginhallitus korostaa, että annettu raami on kaupunginhallituksen talousarviovalmistelua ohjaava, mutta kaupunginhallitus voi alentaa talousarviomäärärahojen kattamisen tai valtion talousarvio- ja muiden päätösten taikka muiden syiden vuoksi vuoden 2014 samoin kuin vuosien 2015 2016 nettoraamia. Talousraami ei ole kaupunginvaltuuston päätöksentekoa rajoittava lopullinen nettomääräraharatkaisu. Sisäisistä menoista ja tuloista esitetään palvelun tuottaja ja palvelun ostaja, jolloin voidaan varmistaa, että sisäiset menot ja tulot kohdentuvat oikein ja että sisäiset erät ovat yhtä suuret. Investoinnit Investointiosa sisältää investointisuunnitelmat vuosille 2014 2016. Useamman vuoden aikana toteutettava investointihanke jaetaan eri vuosille. Investointiosassa valtuusto hyväksyy määrärahat ja tuloarviot hankkeille tai hankeryhmille. Investointiosassa arvioidaan talousarviovuonna tarvittava määräraha ja esitetään edellisenä tai edellisinä vuosina hankkeeseen käytetty määräraha ja suunnitteluvuosille arvioitu määrärahan tarve. Investointien rahoitusosuuksina esitetään valtion ja muiden yhteisöjen rahoitusosuudet investointeihin. Esitys tehdään lomakkeilla 2. ja 2.1. Investointiosassa esitetään ainoastaan sellaiset rakentamis- ja

peruskorjauskohteet, joiden arvonlisäveroton kustannusarvio on vähintään 8.409 euroa ja josta tehdään suunnitelmanmukaiset poistot. Vuosikuluksi kirjattavan menon ja investoinniksi taseeseen aktivoitavan perusparannusmenon raja saattaa olla vaikeasti määritettävissä. Perusparannusmenon tuntomerkkejä ovat edellä mainitun aktivointirajan saavuttaminen, omaisuuden käyttötarkoituksen muuttuminen ja/tai laatutason paraneminen. Käyttöomaisuuden kunnossapito sisällytetään käyttötalousosaan vuosikuluksi. Esitykset tehdään ilman arvonlisäveroa, mutta kustannusarvioihin sisältyvä oman käytön vero tulee sisällyttää määrärahaesitykseen. Irtaimesta omaisuudesta esitetään investointiosassa vähintään 8.409 euron (ilman alv) suuruinen hankinta. Kunkin hallintokunnan tulee talousarvioesitykseensä sisällyttää perusteltu esitys investoinneista, jotka kaupunginhallitus asettaa tärkeysjärjestykseen määrärahojen puitteissa. Kiinteistöjä koskevat investointiesitykset käsitellään tilatyöryhmän kokouksessa. Käyttösuunnitelma Talousarvioesitykseen sisällytetään nykyisen tehtäväjaon mukainen käyttösuunnitelma, joka tarkistetaan kaupunginvaltuuston talousarviopäätöksen jälkeen. Myös käynnissä olevien, rahoituksen saaneiden ja suunniteltujen projektien alustavat käyttösuunnitelmat tulee sisällyttää talousarvioesitykseen. Yksittäisiä määrärahoja ei voi esittää nettomääräisinä. Laadintaohjeen liitteenä olevassa tuloslaskelmassa menoihin on hahmoteltu talousarviolukuja 2014 ja TS lukuja 2015 2016 hallituksen antaman ohjeen (max. 2 % kulukasvu vuoden 2013 lukuihin) mukaisesti. Uusia kulusäästöjä laskelmassa ei ole otettu huomioon (jo tiedossa olevat huomioitu esim. sivistyspuolen päiväkotiuudistuksen osalta). Toimialojen tulee valmistautua siihen, että nämä nyt alustavasti raamitetut luvut eivät tule riittämään, vaan tilanne joudutaan avaamaan uudelleen syksyn kuluessa. Talousarvioesityksen jättäminen Talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitykset tulee toimittaa kaupunginhallitukselle osoitettuna talousjohtajalle viimeistään 18.10. (perjantai, vko 42). Aikaraja on ehdoton. Lisätietoja antaa toimialan esimies Jari Juntunen, puhelin

044-7255254. Toimialan esimiehen päätösehdotus: Valvontajaosto päättää aloittaa vuoden 2014 talousarvioehdotusten ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman valmistelun kaupunginhallituksen talousarvion laadintaohjeiden ja toimialan vastuuyksikköjen valmistelujen pohjalta. Päätös: Valvontajaosto yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen. Merkitään, että tämä pykälä käsiteltiin ylimääräisenä asiana.