Taiteilijoita tarvitaan ihan toisenlaisiin hommiin

Kalle Lampela Taiteilijoita tarvitaan ihan toisenlaisiin hommiin Tutkimus kuvataiteilijoiden asenteista ja taiteen yhteiskuntakriittisistä mahdollisuuksista Akateeminen väitöskirja, joka Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopiston Castrén-salissa lokakuun 18. päivänä 2012 klo 12. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 99

Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta Kalle Lampela, 2012 Taitto: Liisa Karintaus Jakelu: Lapin yliopistokustannus PL 8123 FI-96101 Rovaniemi puh. +358 40 821 4242, fax +358 16 362 932 julkaisu@ulapland.fi www.ulapland.fi/lup Painettu ISBN 978-952-484-554-0 ISSN 0788-7604 Pdf ISBN 978-952-484-574-8 ISSN 1796-6310

SISÄLLYS KIITOKSET 7 ALKUSANAT 8 OSA I 15 Kuvataiteilijoiden asennoitumisesta taiteen hyödyntämiseen Mäntän XIII kuvataideviikkojen taidepuheessa 1. Johdanto 17 1.1. Tutkimuskohde ja kysymyksenasettelu 18 1.1.1. Hyödyntävän taidepuheen areenat ja kulttuuripoliittinen muutos 21 1.1.2. Taidemaailmaan kohdistuvat paineet 26 2. Tutkimusaineisto, aineiston käsittelytavat ja tutkimuksen keskeiset käsitteet 28 2.1. Tutkimusaineiston kokoaminen ja kuvaus 28 2.2. Tutkimusaineiston lukutapa 32 2.3. Ideologian tulkinta 37 2.3.1. Ideologian käsitteen taustaa 44 2.3.2. Kriittinen ideologiakonseptio 47 2.4. Tutkimuksen keskeiset käsitteet 49 2.5. Tutkimuksen eteneminen 55 3. Tulisiko taiteella ottaa kantaa? 57 3.1. Taide reagoi asioihin jos taiteilija niin kokee 57 3.2. Muiden esittämät vaatimukset on hyvä tiedostaa, mutta niitä ei ole pakko noudattaa 64 3.3. Filosofiaa ja poliittisia kysymyksiä voin lukea kirjoista tai keskustella muiden kanssa 70 3.4. Ympäristökatastrofin etenemistä ja tyyntä välinpitämättömyyttä, jolla siihen suhtaudumme, ei voi jättää huomiotta 76

4. Tulisiko taidetta tuotteistaa, viedä ja taiteilijoiden kansainvälistyä? 84 4.1. Kuvataide brändättynä tuotteena kuulostaa vastenmieliseltä ajatukselta 84 Ekskursio: Taidetavarafetisismi ja tuotteistaminen 92 4.2. Globalisaatiosta on hyötyä taiteilijoille 95 4.3. En koe kansainvälistä menestystä ulkoa tulevana vaatimuksena, vaan suomalaisen taiteilijan realiteettina 98 5. Mitä taiteilijat tekevät vallalla? 103 5.1. Mopo varmaan karkaisi käsistä samaan tapaan kuin Afrikan entisissä siirtomaissa 103 5.2. Taiteilijat loisivat niin kauniin maailman, että me emme pysty sitä edes kuvittelemaan 108 Ekskursio: Esteettinen politiikan perustalla 111 5.3. Ehkä taiteilijoita voisi olla soluttautuneena hallintoelimissä ja yritysten hallituksissa 115 5.4. Taiteilijoita tarvitaan ennen kaikkea vastapoolina. 118 6. Tutkimustulosten äärellä 124 6.1. Kuvataiteilijoiden puoltama taiteen autonomia 124 Ekskursio: Taiteen autonomia Esteettisen autonomiasta taiteen autonomiaan ja taiteen autonomiasta suhteelliseen taiteen autonomiaan 124 6.2. Tutkimustulosten vertailua tutkimus- ja taidelehtiaineistoihin 132 7. Yhteenveto 137 7.1. Mitä ja miksi? 137 7.2. Ideologian tulkinnan tarkastelua ja muutama sana Marxista 141 LÄHTEET 145 LIITTEET 154

OSA II 157 Kuvataiteilija töissä Omaelämäkerrallisia katkelmia taidetyöstä Johdatusta katkelmiin ja taideproduktioon 159 Työstä ja rahasta 163 Gallerioista ja näyttelyn hakemisesta 164 Sohva 166 Handwerke 170 INTERVENTIONISTINEN MANIFESTI eli seitsemän syytä olla tekemättä kuvataidetta 172 Teosteni teemat ja niiden esittäminen 176 Puhe- ja läsnäolotyön kuvaus 179 Rakennettu ympäristö 182 Käsityön kuvaus 1 Piikki yhteiskunnan lihassa? 188 Representaation ongelma 193 Minä, Adorno, tämä tutkimus ja kirjoituskone 193 Käsityön kuvaus 2 194 Yritys palata luokkatietoiseksi käsityöläiseksi 198 Käsityön kuvaus 3 200 Käsitteellinen yritys täsmentää, mitä teen 202 Vastauksia 204 LÄHTEET 207

KIITOKSET Vaikka väitöskirjan tekeminen on pääasiassa yksinäistä puuhaa, siihen liittyy myös aimo annos jaettua tietoutta ja yhteisiä kokemuksia. Siksi haluan kiittää työtäni tavalla tai toisella edistäneitä henkilöitä ja tahoja. Kiitän erityisesti ohjaajiani Erkki Sevästä ja Jyrki Siukosta väsymättömästä tuesta ja kannustamisesta tutkimukseni eri vaiheissa, sekä esitarkastajia Maaria Linkoa, Kimmo Jokista, Juha Suonpäätä ja Teemu Mäkeä kriittisistä lausunnoista. Kiitän myös Marja Tuomista ja taiteen ja kulttuuritutkimuksen seminaareihin osallistuneita henkilöitä monista tärkeistä kommenteista ja ehdotuksista koskien työtäni. Sohva-näyttelyssä käydyt keskustelut muodostuivat myös tärkeiksi työni jatkon kannalta, kiitos kaikille keskusteluihin osallistuneille. Mitä filosofiseen kritiikkiin tulee, ilman Toivo Salosen kanssa käymiäni innostavia ja opettavaisia keskusteluja moni ratkaiseva seikka olisi jäänyt oivaltamatta. Lämpimät kiitokseni hänelle. Myös taiteilijakollegojeni kanssa olen vaihtanut vilkkaasti ajatuksia taiteesta, tutkimuksesta ja maailmanmenosta, näistä jaetuista hetkistä kiitän eritoten Eemil Karilaa, Jarmo Huhtaa, Jaana Kokkoa ja Henri Hagmania. Lisäksi haluan kiittää Tuija Hautala-Hirviojaa kaikista käytännönjärjestelyistä jatko-opintojeni aikana sekä Juhani Tuomista ymmärryksestä ja tuesta. Työskentely Erkki Seväsen johtamassa akatemiaprojektissa vuosina 2011 2012 osoittautui hedelmälliseksi tutkimukseni loppuunsaattamisen kannalta. Projektin jäseniä ovat Seväsen ja minun lisäkseni Anne Logrén, Simo Häyrynen ja Jussi Ojajärvi. Kiitos heille ja koko projektille. Lisäksi haluan osoittaa suurkiitokseni aina niin tarkkanäköiselle ja huomaavalle pikkusiskolleni Kati Lampelalle oikoluennasta ja monista hyvistä vinkeistä koskien suomenkieltä ja tutkimusta, sekä vanhemmilleni Maarit ja Pekka Lampelalle henkisestä tuesta ja puolisolleni Aika Uratalle siitä, että hän on jaksanut kuunnella innostumisiani ja turhautumisiani tutkimustyön aikana. Työtäni tohtoriopintojen aikana 2007 2012 ovat rahoittaneet valtion kuvataidetoimikunta, Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto, Lapin taidetoimikunta ja Suomen Akatemia. Rahoittajille kumarrus ja kiitos. Rovaniemellä 13.6.2012 Kalle Lampela 7

ALKUSANAT Taiteilija tiedemaailmassa Taiteellisen tutkimuksen tieteellisyyttä, tarpeellisuutta ja mielekkyyttä on epäilty koko sen olemassaoloajan suomalaisten tutkijoiden ja taiteilijoiden keskuudessa. Osa taiteilijoista on oikeuttanut tutkimustaan väittämällä, että heillä on hallussaan tietoa, jota muilla ei ole. (Ks. esim. Mäki 2005, 13 14.) Toiset ovat olleet huolissaan löyhennetyistä kriteereistä ja kyseenalaistaneet taiteilijoiden roolia tieteen kehittäjinä, vaikka ovat samalla olleet avoimia taiteen tieteelliselle kontribuutiolle. (Ks. esim. Nevanlinna 2001; Kantokorpi 2001.) Tätä epäilyn ja oikeuttamisen vuorottelua on mahdotonta kuvata lyhyesti ja täsmällisesti: taiteellisesta tutkimuksesta käyty keskustelu ansaitsisi oman tutkimuksen. Perustelen tutkimustarvetta sillä, että kaikki taiteilijoiden toteuttama tutkimus ei ole taiteellista tutkimusta eikä taideyliopistoilla ole yhtenäistä linjaa taiteilijoiden tutkimustoiminnalle. Näitä linjaeroja voitaisiin analysoida sekä valottaa tehtyä tutkimusta ja taiteilijoiden lähestymistapoja tutkimusaiheisiinsa. Itse ainakin lukisin mielelläni kehityskertomusta suomalaisen taidetieteen vaiheista. Kuten käsillä olevan tutkimuksen otsikosta voi päätellä, tässä tutkimuksessa tarkastelen toisenlaista kysymystä, mutta en voi kieltää ettei taiteellisen tutkimuksen aihealue kiinnostaisi minua (mahdollisesti) tulevaisuudessa. Seuraavaksi tarkastelen vain sen verran taiteellista tutkimusta, jotta voin ilmaista, kuinka oma lähestymistapani poikkeaa siitä. Taiteellinen tutkimus tarkoittaa Suomessa sellaista tutkimusta, jonka rakenteeseen kuuluu kirjoitetun osuuden ohella taideproduktio: tuoteperhe, näyttely-, näytelmä- tai konserttisarja jne. Näiltä osin käsillä oleva tutkimus rinnastuu taiteelliseen tutkimukseen, mutta lähestymistapani poikkeaa rakenteellisesti taiteellisesta tutkimuksesta, sillä jaan kirjoitetun osuuden edelleen kirjoitetuksi tutkimusraportiksi ja kirjoitetuksi raportiksi. Tarkoitan kirjoitetulla tutkimusraportilla tutkimuksen kirjallista eksplikoimista ja kirjoitetulla raportilla taideproduktion kirjallista kuvausta. 1 Tällä jaottelulla voin osoittaa taideproduktion ja kirjallisten osioiden väliset yhteydet mielekkäällä ja ymmärrettävällä tavalla. 1 Kirjoitetusta raportista voisi käyttää myös nimitystä taiteilijateksti. 8

Kuvataiteilijoiden tutkimustoiminnan nimeksi vakiintunut taiteellinen tutkimus tarkoittaa Kuvataideakatemiassa suoritettavia jatko-opintoja. 2 Vain Kuvataideakatemiasta valmistuu kuvataiteen tohtoreita. Kuvataideakatemian tohtoriopintojen tavoitteena ei ole perinteinen akateeminen tutkinto, kuten filosofian tohtorin tutkinto. Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta ja Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta myös jatkoopiskelevat kuvataiteilijat valmistuvat taiteen tohtoreiksi. Tutkintonimike ei poikkea kuvataidekasvatuksesta tai mediatieteestä ilman taideproduktiota väitelleen jatko-opiskelijan vastaavasta. Niinpä kuvataiteen tohtorin opin- ja taidonnäytettä ei voi ainakaan nimitasolla sekoittaa perinteisiin tohtorintutkintoihin tai väitöskirjoihin. Kuvataiteen tohtorin tutkinnon kielellinen eronteko muuhun suomalaiseen yliopistomaailmaan on näin varsin selvä. Eronteot eivät jää nimitasolle. Jan Kailan (2008a, 6-8) mukaan taiteellisen tutkimusohjelman tarkoituksena oli tuottaa taiteilijan luovaan työhön perustuvaa uutta tietoa tiedemaailman mallien omaksumisen asemesta. Ohjelmalla ei myöskään haluttu kilpailla Iso-Britannian käytäntöön pohjaavan tutkimusorientaation (practise-based-research tai studio-basedreasearch) kanssa. Ohjelmaan ei haluttu valita ensisijaisesti teoreettisesti orientoituneita taiteilijoita, vaan taiteilijoita, joiden työ ja menettelytavat osoittavat mielenkiintoista tutkimuspotentiaalia. Toisaalla Kaila (2008b, 36) kirjoittaa, että Kuvataideakatemian tohtorikoulutuksen ja siihen kuuluvan opin- ja taidonnäytteen alkuperäisenä päämääränä oli teorian ja taiteen tekemisen sulauttaminen toisiinsa. Tällainen taiteellisen tutkimuksen malli on osoittautunut käytännössä kuitenkin paradoksaaliseksi. Tavoitteista huolimatta opin- ja taidonnäytteissä on esityksiä, joiden argumentaatio noudattaa tiedemaailman vakiintuneita teoretisoinnin ja käsitteellistämisen malleja. (Ks. esim. Weckman 2005; Pitkänen-Walter 2006.) Niinpä huomattuaan kuinka utopistinen taiteen ja teorian toisiinsa sulauttaminen on, Kaila (2008b, 36) päätyi kannattamaan kahta erillistä osiota: teoria-osuutta ja produktio-osuutta. Paradoksaalisesti juuri siksi teorian ja taiteen tekemisen sulauttaminen toisiinsa on yleistä taiteellisessa tutkimuksessa, mutta ei niin, että teoria olisi uinut tiedemaailmasta taidetyöhön vaan niin, että teoria-osuus eli kirjoitettu osio alkoi tarkoittaa oman taidetyön kuvailua akateemisin käsittein ja termein. Taiteilijat omaksuivat akateemiset kirjoitustavat kuvailunsa osaksi. (Ks. esim. Pitkänen-Walter 2006, Ziegler 2010.) Kuvataideakatemian tohtori- 2 Termiä on käytetty ja käytetään myös Teatterikorkeakoulussa, Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa. 9

koulutuksen tavoitteet on ilmaistu niin, että taiteellisen tutkimuksen pääpaino pidetään taiteellisessa työskentelyssä: Kuvataiteellisen tutkimuksen aiheet, sisältö ja tavoitteet nousevat taiteellisesta työskentelystä ja liittyvät luontevasti siihen. (Kuvataideakatemia 2011.) Teoriaosuudessa tekijä analysoi kuvataiteellista työskentelyään ja/tai tuottaa muulla tavoin uutta tietoa tutkimusalueestaan. (Mt.) Jälkimmäisen linjauksen mukaan myös muun aihealueen kuin oman taiteellisen työskentelyn analysoiminen on mahdollista. Suurin osa julkaistuista kuvataiteen tohtorin taidon- ja opinnäytteiden teoriaosuuksista käsittelee kuitenkin taiteilijan omaa taiteellista työskentelyä ja siihen liittyviä merkityksiä. Tämä lienee kuvataiteilijan perspektiivistä kaikkein mielekkäintä tai sitten ei. On myös kiinnostavaa, kuinka kielteisesti tai epäselvästi taiteellisen tutkimuksen linjanvedoissa suhtaudutaan teoriaan. Tämä puolestaan johtaa kysymään, mitä teorialla näissä linjanvedoissa tarkoitetaan. Ilmeisesti jotakin käsitteellistä, puhuttua ja kirjoitettua? Filosofi Toivo Salonen johdattelee hieman laajemman teoriaymmärryksen äärelle. Tarkastellessaan havaitsemista tieteenfilosofisena ongelmana hän kirjoittaa, kuinka havaitseminen edellyttää teoreettista tietämystä ja käsitteellisiä välineitä. 10 Teoreettinen tietämys voi olla huomaamattomasti omaksuttua kulttuurissa elävistä filosofisista yleistyksistä. Teoriakokonaisuus voi muodostua myös vuosikymmenien kokemuksen yleistymisistä ihmisen oman pään sisällä ilman minkäänlaisia teoriaopintoja tai sitten perustua haastavien tutkimusten teoreettisiin hahmotuksiin. Käsitteelliset välineet taas muodostuvat kielellisestä kulttuurisesta omaksumisesta, johon voi liittyä tietoista filosofista ja tutkimuksellista työskentelyä. (Salonen 2012.) Lyhyessä johdatuksessaan työkalujen filosofiaan Suomen ensimmäinen kuvataiteen tohtori Jyrki Siukonen (2011, 50 51) vihjaa, että maalaisella romanialaisella kuvanveistäjällä Constantin Brancusilla oli kenties teoria. Vastaavalla tavalla kuvataiteilijan teoria tai metodi muodostuu vuosikymmeniä kestävän työkalujen käytön seurauksena, mutta se voi olla sanaton: vailla Salosen mainitsemia teoriaopintoja ja käsitteitä. Minä en samaista käsitteitä ja teoriaa, puhumattakaan, että samaistaisin kirjoitetun tekstin ja teorian. Salosen ja Siukosen jalanjäljillä ymmärrän teorialla erilaisia asiakokonaisuuksien hahmotustapoja sekä verbaalissa että ei-verbaalissa maailmassa. Käsitteet ymmärrän puolestaan kieleen ja kulttuuriin liittyvinä. Käsillä olevan tutkimuksen rakenne perustuu kuvaamaani tapaan ymmärtää teoria ja käsitteet. Tutkimuksessani on kolme osaa.

Kirjoitettu tutkimusraportti ei periaatteellisesti poikkea tiedemaailman malleista. Kirjoitettu raportti puolestaan poikkeaa tiedemaailman malleista, koska siinä kirjoitan omasta työskentelystäni sellaisena kuin sitä teen ja sen koen: ilman eksplisiittistä teoriamallia tai tutkimusmenetelmää. Tällä työnjaolla vältän taiteen alistamisen teorialle tai tiedemaailman malleille. Perustelen tätä työnjakoa myös sillä, että en tutki taiteellani: eli en tutki omia teoksiani tai niiden aihealueita vaan pyrin hahmottamaan taidetyössäni ja sen ohessa sitä, kuinka taiteen hyödyntämiseen tulisi reagoida nimenomaan taiteessa ja taiteilijana. Ja voiko siihen ylipäätään reagoida mielekkäällä tavalla? Tutkimuksen toisessa osassa yritän vastata tähän. Avaamalla taidetyöni vaiheita pyrin piirtämään taideproduktion roolin osana tutkimusta selvästi ja ymmärrettävästi esiin. Kolmeosaiseen rakenteeseen perustuvia tutkimuksia ovat Taneli Eskolan taiteen tohtorin työ Taideteollisesta korkeakoulusta vuodelta 1997 ja Siukosen ensimmäinen kuvataiteen tohtorin työ Kuvataideakatemiasta vuodelta 2001, vaikka hän ei taiteilijatekstiään julkaissutkaan. (Ks. Eskola 1997a; Eskola 1997b; Siukonen 2000, 2001a.) Eskolan ja Siukosen tutkimuksissa on kirjoitettu tutkimusraportti, kirjoitettu raportti taiteilijatekstinä ja taideproduktio itsenäisenä taidetyönä. (Ks. Kuvio 1.) Myös Lapin yliopistossa ensimmäisenä kuvataiteilijana väitelleen Juha Saitajoen tutkimus noudattaa kuvailemaani rakennetta, koska Saitajoen variantissa taiteilijateksti käsittää kolme itsereflektiivistä lukua kulttuurihistoriallisen tutkimustekstin lomassa. (Ks. Saitajoki 2003.) Näiden kolmen esimerkin kautta hahmottelemani malli poikkeaa sellaisesta taiteellisesta tutkimuksesta, jossa teoria ripotellaan omaa työskentelyä kuvaavan tekstin sisään. (Ks. Kaila 2002; Pitkänen- Walter 2006; Ziegler 2010; ks. myös kuvio 2.) Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa jatko-opiskelevien kuvataiteilijoiden kanssa käymäni sähköpostikirjeenvaihdon perusteella myös heidän tutkimustapansa muistuttaa enemmän taiteellista tutkimusta kuin tässä hahmottelemaani mallia 3 (ks. kuviot 1. ja 2.) riippumatta edellä mainituista taideyliopistojen linjauksista. Erotuksena taiteellisen tutkimuksen opin- ja taidonnäytteestä kirjoitan väitöskirjan, jota puolustan väitöstilaisuudessa julkisesti akateemisena väitöskirjana. Osoitan väitöskirjassani taidetyön ja tutkimuksen vastavuoroisen kontribuution ja muodostan argumentin taideproduktion kontekstualisoimisesta siihen osaan tutkimusta, jossa tieteellisiä tutkimusmenetelmiä ja aineistonanalyysiä on sovellettu. Argumenttini on seuraava: Tässä 3 Jaana Kokon tiedonanto sähköpostitse 26.1.2011, Mika Karhun tiedonanto sähköpostitse 26.1.2011, Mikko Ijäksen tiedonanto sähköpostitse 28.1.2011. 11

Kuvio 1. Kolmeosainen tutkimusmalli OSA I OSA II OSA III kirjoitettu tutkimusraportti jostakin kysymyksestä, jolla on yhteys tutkimusta tekevän taiteilijan työhön (ei siis taiteilijan omasta työstä) perustuu tiedemaailman tutkimusmalleille metodologioineen, käsitteineen ja teorioineen kirjoitettu raportti taiteilijan omasta taidetyöstä esim. kuinka hän on työskennellyt, mitä materiaaleja ja miten käyttänyt, mitä teemoja käsitellyt jne. taiteilijateksti taideproduktio (kuvataidenäyttelyt, tuoteperheet, näytelmät, esitykset, konsertit tms.) Kuvio 2. Taiteellisen tutkimuksen malli OSA I OSA II kirjoitus taiteilijan omasta taidetyöstä, jossa on mukana tiedemaailman malleihin perustuvia teoreettisia viitteitä, käsitteitä tai puhetapoja taiteellis-teoreettinen taiteilijateksti kuvion 1 osat I ja II yhdessä taideproduktio (kuvataidenäyttelyt, tuoteperheet, näytelmät, esitykset, konsertit tms.) sama kuin kuvion 1 osa III

tutkimuksessa taideproduktio on taiteen keinoin toteutettu vastaus kysymykseen taiteen yhteiskuntakriittisistä mahdollisuuksista. Pohdin taiteeni äärellä, minkälainen taidetyö olisi vallitsevaa kulttuuripolitiikkaa kyseenalaistavaa ja kritisoivaa toimintaa? Tutkimus ja taideproduktio ovat vaikuttaneet toistensa muotoutumiseen vastavuoroisesti siten, että tutkimustyöni on toiminut taideproduktion taustatutkimuksena ja tutkimustulokset ovat vaikuttaneet taideproduktion toisen ja kolmannen osan sisältöihin ja muotoratkaisuihin. Taideproduktion ensimmäinen osan luonne oli puolestaan tutkimusta käynnistävä ja hahmottava. Taiteellisessa tutkimuksessa käytetyt teoriat, menetelmät ja käsitteet tulevat monilta suunnilta, pääasiassa humanististen tieteiden aloilta. Silloin kun taiteilija tutkii omaa taidettaan, ollaan eräänlaisen laadullisen tapaustutkimuksen äärellä. (Ks. esim. Pitkänen-Walter 2006; Ziegler 2010.) Käsillä oleva tutkimus edustaa tapaustutkimusta kahdessa merkityksessä: ensimmäisessä osassa tarkastelen kuvataiteilijoiden asennoitumista taiteen hyödyntämiseen Mäntän XIII kuvataideviikkojen taiteilijapuheessa. En yleistä kuvataideviikkojen taiteilijoiden näkemyksiä koskemaan suomalaista taiteilijakuntaa, vaan selvitän, minkälaista puhetta Mäntän kesässä puhuttiin ja miten se rinnastuu taidelehdistön ja tutkimusten näkökulmiin. Toisessa merkityksessä tapaustutkimus konkretisoituu taideproduktioni muodossa ja kirjoitettuna raporttina (osa II) siitä, mitä ja miten työtäni tein taideproduktiota rakentaessani ja mikä siinä kyseenalaistaa ja kritisoi vallitsevaa kulttuuripolitiikkaa. Tutkimuksen paikka ja tutkimustilanne Lapin yliopistossa jatko-opiskelevien kuvataiteilijoiden väitösprojektien lailla tutkimukseni kuuluu taiteen- ja kulttuurintutkimuksen oppialaan. Oppialan sisälle mahtuu monenlaisia lähestymistapoja. Ilkka Väätti (2012) kuvaa omaa tutkimustaan hybridiksi, jossa tutkimus maailmannapojen kulttuurihistoriasta ja hänen tekemänsä taideteokset kohtaavat tai sivuavat toisiaan samassa kirjallisessa ja kuvallisessa teoksessa. Väätti on opiskellut yleistä historiaa ja hänen tutkimuksessaan vilahtaa myös annos antiikin filosofiaa. Siinä missä tutkimukseni kysymyksenasettelu on taiteensosiologinen, Väätin ja Lapin yliopistosta ensimmäisenä kuvataiteilijan väitelleen Juha Saitajoen tutkimusasetelmat ovat kulttuurihistorialliset. Taidepuheen parjaamisen (Heinänen 2010) lisäksi sitä myös tutkitaan. Marjaana Niskala valmistelee Lapin yliopistossa väitöskirjaansa kuvataide-

kritiikin diskursseista suomenkielisissä päivälehdissä 1946 1990, ja Anne Logrén viimeistelee Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaansa kuvataiteilijoiden puheesta. Tutkimuksia taiteen hyötykäytöstä tai uusliberalistisen kulttuuripolitiikan vaikutuksista suomalaisen taidemaailman toimijoihin on myös käynnissä. Petri Laukka viimeistelee väitöskirjaansa Lapin yliopistossa markkinataloudesta populaarikulttuurin valtaajana 1970-luvulla. Myös Erkki Seväsen ja Mikko Lehtosen vetämät akatemiaprojektit pyrkivät valottamaan tätä aluetta. Käsillä oleva tutkimus on osa Seväsen johtamaa akatemiaprojektia TO IGNORE, TO ADAPT ONESELF, TO UTILISE OR TO RESIST? How the Art World Has Reacted to the Market-Based or Neo-Liberalist Turn in Social and Cultural Policy since the 1980s The Case of Finland. Projektissa työskentelevät Seväsen ja minun lisäkseni jo mainittu Anne Logrén sekä postdoc-tutkijat Simo Häyrynen ja Jussi Ojajärvi. Häyrynen tutkii kansallisen kulttuuripolitiikan reaktioita suhteessa muutoksiin sen yhteiskunnallisessa ympäristössä erityisesti kahtena viime vuosikymmenenä, jolloin Suomen valtion kulttuuripolitiikan hyvinvointipolitiikan perusta on ollut jatkuvien paineiden alaisena. Ojajärvi keskittyy tutkimuksessaan kapitalismin kriittisiin representaatioihin suomalaisessa nykykirjallisuudessa. Lehtosen johtamassa akatemiaprojektissa CAPCULT, kulttuurin hyötykäyttö Capitalizing culture tarkastellaan kulttuurin ja talouden suhteiden uudelleenjärjestymistä: kulttuurin ja taiteen kapitalisoitumista ja tavaraistumista. Tutkimuksen aihepiiriin kuuluvat esimerkiksi maabrändääminen ja Tehtävä Suomelle -raportti, joogan kapitalisoituminen, julkisten hyödykkeiden siirtyminen yksityisen hallinnan piiriin, cool-käsitteen kierto Cool Britanniasta Cool Japaniksi ja Cool Finlandiin, kulttuuritilastoinnin merkitys kulttuurikäsitykselle sekä luova talous ja luova työ. (Journalismin tutkimusyksikkö 2011.) Tutkimusryhmään kuuluu Lehtosen ohella 12 jäsentä.

OSA I Kuvataiteilijoiden asennoitumisesta taiteen hyödyntämiseen Mäntän XIII kuvataideviikkojen taidepuheessa 1. Johdanto 15

16 Osa I

1. Johdanto Sain 25.9.2007 sähköpostiviestin Veli Granöltä. Mäntän kuvataiteen ystävät ry oli valinnut hänet Mäntän XIII kuvataideviikkojen 4 kuraattoriksi. Granö kysyi, kiinnostaisiko minua olla mukana kuvataideviikoilla. Minua kiinnosti. Lisäkseni Granö kutsui näyttelyyn 70 taiteilijaa ja yhden taiteilijaosuuskunnan. Miehiä oli mukana 43 ja naisia 28. Näyttelyn seniori oli 70-vuotias ja juniori 25-vuotias. Näyttelyn avajaisia vietettiin 14.6.2008, ja näyttely oli avoinna yleisölle 15.6. 17.8.2008. Näyttelyyn tutustui 8 719 vierasta. Kuvataideviikkojen teemana oli ihmisyyden taito. Näyttelykatalogin Ihmisyyden taito XIII Mäntän kuvataideviikot 15.6. 17.8.2008 esipuheessa Granö perusteli teemaansa näin: Valistuksen piirissä toimineet ajattelijat loivat aikanaan ääriradikaaleja, nyt itsestään selviltä tuntuvia periaatteita, kuten ihmisten yhteiskuntaluokasta tai rodusta riippumaton tasa-arvo, demokraattinen päätöksenteko, kidutuksen kieltäminen, sananvapaus ja kaikkien oikeus opiskeluun ja omiin mielipiteisiin. Valistusajattelussa oli ihanteellisista päämääristään huolimatta myös puutteensa, ja ne paljastuivat jo sen aikalaisille. Valistus ei nimittäin kyennyt huomioimaan ihmisen ristiriitaista ja epärationaalista olemusta. Se yritti perustaa ihmiskunnan tulevaisuuden pelkän rationaalisen järjen varaan. Valistusajattelijat arvioivat yhteiskunnan pyrkivän kohti hyödyllistä päämäärää, jonka se yksinkertaisesti samaisti hyvään. Jumalan hylännyt ja pelkään hyötyrationalistiseen arviointiin perustuva mekaaninen moraalikäsitys ei ole osoittautunut riittävän uudenlaisen ihmisyyden perustaksi. Jo aikalaisiltaan saamastaan kritiikistä ja tappioista huolimatta valistuksen vaikutus ulottuu myös meidän arkipäiväämme. Elämme demokratiassa, meillä on kaikille lapsille avoin koululaitos ja sananvapaus ja suvaitsevaisuus ovat yhteisesti jaettuja arvoja. Valistuksen positiivisten arvojen lisäksi olemme kuitenkin perineet myös sen hyötykeskeisyyden. Maailmamme arvoja mitataan taloudellisilla mittareilla, jossa kysynnän ja tarjonnan laki määrittää sekä teollisuustuotteen, ihmisyksilön ja merikotkan arvon. Valistuksen moraalisesti kestämättömin osa elää voimakasta renessanssia. Nimekseen tämä alkuperäisen valistuksellisen liberalismin vinoon kasvanut muunnos on saanut uusliberalismi. Tämä 4 Tästä eteenpäin kuvataideviikot. 1. Johdanto 17

melko nihilistinen ideologia on hylännyt lähes kaikki valistuksen humaanit ihanteet, vaikka sitä selitetään mielellään länsimaisen vapausihanteen puolustajana. Uusliberalismin keskeinen oppi on kaikesta säätelystä vapaa ja kaikille inhimillisen toiminnan sektoreille levittäytyvä kilpailu. Sen ainoat tavoitteet ovat kasvu ja taloudellinen menestys. Näiden arvojen tunkeutuminen lamanjälkeiseen yhteiskuntaamme on ollut nopeaa ja sen vaikutuksia voi valitettavasti nähdä myös taidekentällämme. (Granö 2008, 2.) Granön esipuhe puhuttelee minua suoruudellaan. Kun näyttelykatalogi ilmestyi, luin innokkaasti Theodor W. Adornon Esteettistä teoriaa, ja kun Max Horkheimerin ja Adornon Valistuksen dialektiikka ilmestyi suomeksi samana vuonna, aloin lukea myös sitä. En voinut välttyä havaitsemasta analogiaa kriittisten teoreetikoiden välinearvojen kritiikissä ja Granön esipuheessa. Mielestäni Granön esipuhe sisältää varsin ymmärrettävän esityksen valistuksen dialektiikasta eli liikkeestä, joka tuottaa sekä inhimillisen viisauden ja vapautumisen että lisääntyvän inhimillisen tietämättömyyden ja itseorjuuttamisen yhteiskuntamytologioiden ja herruuden uusissa muodoissa. (Moisio 2008, 242.) 1.1. Tutkimuskohde ja kysymyksenasettelu Sain sähköpostitse 29.4.2008 seuraavat Veli Granön ja Veikko Halmetojan laatimat kysymykset: 1. Taiteelta vaaditaan erilaisia asioita. Vaaditaan kansainvälistä menestystä. Vaaditaan kansallista edustavuutta. Vaaditaan vientimenestystä. Vaaditaan ympäristön tekemistä viihtyisäksi. Vaaditaan kokemuksellisuutta. Vaaditaan huomioimaan maailman kriisejä. ym. Miten suhtaudut näihin vaatimuksiin? 2. Saako katsoja mielestäsi odottaa taiteilijalta ja näyttelyltä jotain? Mitä se voisi olla? 3. Onko taiteen arvostus ehkä juuri nyt jotenkin muuttumassa? 4. Onko yhteiskunnassa/maailmassa tapahtumassa nyt jotain, joka taiteilijoiden kannattaisi huomioida? 5. Mikä on omasta mielestäsi onnistunein tekosi/teoksesi taiteili- 18 Osa I

jana ja miksi? Voit kertoa myös jonkun toisen taiteilijan suosikkiteoksestasi. 6. Mikä olisi toiseksi mieluisin ammattisi taiteilijan jälkeen ja mitä tärkeää siinä voisit tehdä? 7. Millaisen maailman taiteilijat loisivat, jos heillä olisi enemmän valtaa Kuvataideviikkojen harjoittelija Johanna Matilainen kirjoitti saatetekstissä, että vastauksista koottaisiin katkelmia kuvataideviikkojen näyttelykatalogiin. Vastasin kysymyksiin, ja jäin miettimään, mitä muut olivat vastanneet. Jokainen taiteilija esitellään katalogissa omalla aukeamallaan tai sivullaan teoskuvalla ja lyhyellä taiteilijan omalla tekstikatkelmalla varustettuna. (Ks. Halmetoja & Matilainen 2008.) Julkaisun jälkeen suurin osa haastatteluaineistosta jäi kuitenkin julkisuuden ulkopuolelle tutkimatta. Käsittääkseni kuvataideviikkojen lailla merkittävien suomalaisten kesänäyttelyiden taiteilijanäkemyksistä ei ole tehty ainuttakaan tutkimusta. Oivalsin tilaisuuteni tulleen. Kysyin kuvataideviikkojen järjestäjiltä ja osallistuneilta taiteilijoilta mahdollisuutta käyttää haastatteluja käsillä olevan tutkimuksen aineistona. Tutkimusideaani suhtauduttiin myönteisesti. Näin tutkimukseni kohteeksi muodostuivat kuvataideviikoille osallistuneiden kuvataiteilijoiden kirjalliset kuvaukset siitä, kuinka he asennoituvat taiteen hyödyntämiseen yhteiskunnassa. 5 Aineisto painottuu kysymysten 1., 3., 4. ja 7. vastauksiin. Kysyn tässä tutkimuksessa: miten kuvataiteilijat asennoituvat taiteen hyödyntämiseen yhteiskunnassa? Tutkimuskysymys kohdistuu ensisijaisesti tutkimusaineistoon, jota käytän tutkimukseni ensimmäisessä osassa. Toissijaisesti kysymys kohdistuu myös koko tutkimukseen eli myös tutkimukseni toiseen osaan, kun kysyn: Minkälainen taidetyö olisi vallitsevaa kulttuuripolitiikkaa kyseenalaistavaa ja kritisoivaa toimintaa? Näin vastaan tutkimuskysymykseeni myös muodossa: Miten minä yhtenä kuvataiteilijana suhtaudun taiteen hyödyntämiseen yhteiskunnassa? 2000-luvun yhteiskuntakriittisissä kulttuurikeskusteluissa ja tutkimushankkeissa taiteen hyödyntämisellä tarkoitetaan useimmiten taiteen arvottamista taloudellisin kriteerein: näin esimerkiksi Mikko Lehtosen johtamassa CAPCULT -hankkeessa. Eikö kaikenlaisessa taiteella tai taiteeseen 5 En huomioi omia vastauksiani aineiston analyysissä. 1. Johdanto 19

vaikuttamisessa ole kysymyksessä jonkinasteinen taiteen hyödyntäminen? Veli-Matti Saarisen (2011, 15) mukaan hegeliläisesti modernin taidekäsityksen mukaan taiteella nähtiin kansansivistyksellisesti hyödyllinen tehtävä. Klassisen saksalaisen ja niin muodoin myös hegeliläisen sivistysihanteen näkökulmasta taloudellinen hyöty on kuitenkin uhka sivistykselliselle hyödylle. Yhtä kaikki, molemmissa tapauksissa taide asetetaan hyötyperiaatteen alaiseksi välineen asemaan. Tutkimukseni tavoitteena ei ole muodostaa argumenttia hyödyntämisen hyvyydestä tai huonoudesta, mutta selvittäessäni kuvataiteilijoiden asenteita asettuvat taiteen hyödyntämisen keinot ja päämäärät kriittiseen puntariin. Tutkimuksessani lähdenkin siitä, että taidetta voidaan hyödyntää ja hyödynnetään moniin eri tarkoituksiin. 6 Ja kuten edellä siteeratuista haastattelukysymyksistä kävi ilmi, suhtautumista erilaisiin vaatimuksiin ei vain taloudellisiin kysyttiin kuvataideviikoille osallistuneilta taiteilijoilta. Vaaditut asiat liittyvät taiteella vaikuttamiseen ja taiteilijoihin vaikuttamiseen. Niinpä olen kiinnostunut siitä, miten kuvataiteilijat suhtautuvat vaikuttamiseen yhteiskunnassa ja siihen, että heihin pyritään vaikuttamaan. Ja koska olen kiinnostunut kuvataiteilijoiden asenteista, tutkimustehtäväni on pikemminkin taiteensosiologinen kuin taiteenfilosofinen, huolimatta tutkimusasetelmani taiteenfilosofisuudesta. 7 Miten kuvataiteilijat voivat vaikuttaa yhteiskunnassa? Kuvataiteilijoiden vaikuttamiskeinot ovat käytännössä samat kuin minkä tahansa ammattikunnan edustajien: he voivat vaikuttaa yhteiskunnassa ottamalla kantaa omassa ammatissaan ja kansalaisina. Taiteessa kantaa ottamisen ilmaisumuodot ovat tietysti monenkirjavat ja saattavat poiketa muista ammateista. Ns. poliittinen osallistuminen on yksi tapa ottaa kantaa, vaikkapa ihmisoikeuksien ja ympäristön pelastamisen puolesta; toinen kenties ei niin kantaa ottavalta tuntuva tapa ottaa kantaa ilmenee elinkeinoelämän periaatteiden omaksumisessa osaksi taiteellista toimintaa. Jälkimmäinen käytäntö on mahdollista nähdä kannanottona markkinallistavan kulttuuripo- 6 Simo Häyrynen (2006, 119) luettelee kulttuurin oletetuiksi taloudellisiksi hyödyiksi seuraavat asiat: elinkeinoelämä vilkastuu, ympäristö tulee iloisten ja värikkäiden tapahtumien myötä houkuttelevammaksi, työllisyys ja toimeliaisuus lisääntyvät ja paikalliset verotulot kasvavat ja järjestäjän imago paranee. Vastaavasti kulttuurin oletetuiksi sosiaalisiksi hyödyiksi hän luettelee seuraavat seikat: paikallisten asukkaiden kasvava itsetunto ja ylpeyden tunne, ajanviete, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen kasvu, luonnollisen kontrollin lisääntyminen, ilkivallan väheneminen, psykologisten hyveiden kehittäminen ja erilaisten taitojen kehittyminen, kuten vieraanvaraisuus ja markkinointikyvyt. Ks. taiteesta maailman muuttamisen välineenä esim. Hagman 2011. 7 Erkki Seväsen (1998) mukaan taiteensosiologiassa tutkitaan yksittäisiä teoksia, tyylisuuntia, periodeja, taiteen tuotantoa, välitystä, vastaanottoa ja vaikutuksia historiallis-sosiologisesti, historiaa ja yhteiskuntaa koskevien teorioiden avulla. Historiallisen näkökulman keskeisyys ja kiinnittyminen taide-elämän kannalta keskeisiin kysymyksiin kuuluvat tekijöihin, jotka erottavat taiteensosiologiaa yleisestä sosiologiasta. 20 Osa I