KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma Assi Liikanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma 30.1.2012 Assi Liikanen"

Transkriptio

1 KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto Tutkimussuunnitelma Assi Liikanen

2 Tutkimuksen tavoitteet Tavoitteena on tutkia taiteen ja kulttuuritoiminnan merkitystä ja vaikutuksia henkilökunnan hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Vuonna 2012 Annakodissa

3 KULTA-hankkeen kohderyhmät ja yhteinen tavoite Asiakkaat: Ikäihmiset Eri alojen taiteilijat Taide ja sosio- Kulttuurinen innostami nen Taiteilijoiden ja vanhusyhteisön yhteistoiminta hoitotyön ja hoitoyhteisön osana Työn muutos ja Työtyytyväisyys Vanhustyön Ammattilaiset: henkilökunta

4 KULTA-hankkeeseen liittyvän tutkimuksen kysymykset 1. Vaikuttaako taide ja kulttuuritoiminta myönteisesti työssäviihtymiseen eli tuoko se virkistymistä ja iloa työpäivään? 2. Vaikuttaako taide hoitoyksikön työtapoihin eli muuttaako se hoitotyötä, kehittääkö työn laatua tai päivän kulkua? 3. Vaikuttaako taide hoitokulttuuriin ja työyhteisöön pysyvästi? 4. Voiko taiteilijoiden ja hoitoyksikön yhteistyötä mallintaa?

5 Taiteen ja kulttuuritoiminnan vaikutukset? 1. TYÖHÖN (hoiva-, hoitotyö, esimiestyö, yhteistyö) 2. TYÖKYKYYN (työn voimavarat, työn imu) 3. TYÖHYVINVOINTIIN (henkinen ja fyysinen tasapaino)

6 Taiteen ja kulttuuritoiminnan vaikutukset työhyvinvointiin (mukaeltu Hakanen 2009) Työn vaatimukset Taide Ja kulttuuri Työn voimavarat Työn imu Myönteiset seuraukset Yksilölliset voimavarat Esim. organisaatioon sitoutuminen, aloitteellisuus, työssä suoriutuminen, yhteistyö jne.

7 Miten mitataan? Laadullinen tutkimus; 1. Kyselyt lomakkeilla kulttuuritoiminnan alussa ja lopussa 2. Täydentävät haastattelut 3. Palautepäivät ja keskustelut 4. Päiväkirjat - Taiteilijoiden toivotaan pitävän päiväkirjaa omasta kulttuuriohjelman osuudestaan - Hyöty taiteilijalle itselleen sekä tutkimukselle

8 Päiväkirjat tai raportit sähköiset tai/ja kirjalliset Voivat sisältää omia kokemuksia ja tuntemuksia, esim; Hoitajien, asukkaiden ja taitelijan yhteistyöstä Jännitteistä, peloista, ennakkoluuloista jne. Kriittisiä ja myönteisiä kokemuksia Järjestelyihin ja vastaanottoon liittyviä seikkoja Havaintoja osallistujista Kaikki tieto käsitellään luottamuksellisena ja nimettömänä, Päiväkirjat palautetaan taiteilijoille

9 Verailua aikaisempiin tutkimuksiin Aikaisempia kokemuksia Alan kirjallisuutta Aikaisempia tutkimustuloksia Parhaillaan meneillä olevia hankkeita

10 Tanssitaiteilijana sosiaalitoimessa jo 10 vuotta Tanssitaiteilija Kirsi Heimonen ( Toinen vuosi tanssi- taiteilijana sosiaalitoimessa,2003); Olen ollut välitilassa: olen osa diakonissalaitoksen yhteisöä ja en ole sitä. Suorittaminen on läpitunkeutunut työhön, elämään, irti päästäminen, heittäytyminen tuntemattomaan on haaste. Oivallus, että mitään ratkaisevaa heilahdusta taiteen puoleen ei tule, ellei henkilökunta koe sitä tärkeäksi. He ovat portinvartioita. Taide koetaan siis myös uhkaksi arkirutiineille. Rutiinit tuovat turvallisuutta, taide edustaa tuntematonta ja on mahdollinen riski.

11 Näyttelijä hoitolaitoskierroksilla Lehtonen (2010) Samassa valossa Kansallisteatterin näyttelijä, kiertuenäyttämon perustaja ja taiteellinen johtaja Jussi Lehtonen Kiertänyt sadoissa laitoksessa ympäri Suomen Shakespearen sonetti Rakkaus ei ole ajan narri Kiinnostuin yleisöstä, joka on kuollut musta aukko Myös näyttelijäntyö minussa on muuttunut Kohtaaminen ja yhteisen kokemuksen jakaminen on tullut osaksi näyttelijyyttäni Olen kuin kotonani terveydenhuollon ja sosiaalityön yksiköiden moninaisuudessa

12 Iloinen syksy -yhteisötaideprojekti Björkman & Ojonen eri alojen taiteilijaa ja 6 palvelutaloa Tutkimuksen tuloksia: - hoitajien työtaakka keveni, - halu heräsi kehittää virkistystoimintaa jatkossa, - työssä viihtyminen ja jaksaminen lisääntyivät mm. asukkaiden kasvaneen vireystason ja hyvätuulisuuden myötä, - uusien taitojen ja puolien löytäminen asukkaista ja hoitajista, - vuorovaikutuksen lisääntyminen

13 IIK! Kulttuuria ikääntyville (Mona Taipale, Narrin kaavussa 2000 ) Kuvataiteilijat ja tekstiilitaiteilijat vanhustenhuollon laitoksissa Taiteilijat kokivat ollevansa narrin kaavussa, jäävänsä hoitoyhteisön ulkopuolelle ja taidekentän marginaaliin He samaistuivat yhteisötaiteilijoihin ja kokivat olevansa sosiaalisia innostajia Tekemisen prosessi oli lopputulosta tärkeämpi

14 TAIKA -hanke ( Taidetta työelämään, ESR -rahoitus, koordinoi Helsingin yliopiston Palmenia, , Kohtaamispaikka taidelähtöisten palvelujen tilaajille ja toteuttajille ( Taidetyöpajan perusasiat listattu (hankkeen aikana vietiin läpi eri työpajoja; draama, kuvataide, käsityö, liikeimprovisaatio, musiikki, tanssi, sanataide ja valokuvaus) Taide käy työssä, taidelähtöisiä menetelmiä työyhteisöissä (Rönkä & Kuhanen & Liski & Niemeläinen & Rantala, 2011)

15 Osaattori -hanke Lasipalatsin Mediakeskus Kannustetaan ammattitaiteilijoita laajentamaan osaamistaan Taiteilijana vanhustyössä Koulutusta Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä ja Turussa, kevään 2012 aikana Pilotit/työpajat alkavat 2012 alusta. Vetäjinä Jussi Lehtonen, Ava Numminen, Hanna Brotherus, Heli Mattila (Giges ry) ESR-rahoitus

16 Taiten tuottoa Itä-Suomen yliopiston Aducate-yksikkö 1.vaihe Työhyvinvointia kulttuurista -hanke Yli 200 taide- ja kulttuurialan sekä työelämän toimijaa koulutettiin työpajoissa Työterveyslaitoksen mittauksessa (3 pilottityöpaikkaa) työhyvinvointi lisääntyi selkeästi 2.vaihe Taiten tuottoa Taitentuottoa.fi -sivusto/palvelu tarjoaa yhteistyötä taiteilijoiden ja työpaikkojen välille sekä innovatiivisia malleja sovellettavaksi ESR-rahoitus

17 KUVA -projekti ja toimintatutkimus Nuutinen (2008) Taiteilijat vanhustyötä kehittämässä, Joensuun yliopisto, lisensiaattitutkimus Kuvataiteen, musiikin, teatterin, kirjallisuuden, käsityön ja tanssin alan taiteilijat suunnittelivat, toteuttivat ja arvioivat taide- ja kulttuuritoimintaa yhdessä vanhustyöntekijöiden ja vanhusten kanssa 10 palvelutalossa Ristiriitaisia odotuksia; taiteilijoiden odotettiin toimivan lähinnä virike- ja askarteluohjaajina ilman muiden tukea Esimiehet erittäin tärkeässä asemassa Taiteilijoiden ja hoitohenkilöstön työparit eivät toteutuneet Muistamattomatkin vanhukset nauttivat yhdessä tekemisestä Elämään jäi hoitohenkilöstön ja vanhusten yhteistyön malli Taiteilijoiden, henkilöstön ja vanhusten yhteisötaiteen malli onnistui, muttei jäänyt pitkäaikaiseksi.

18 KULTA kiitokset! Oskari ja Picasso

Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä

Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä Taide uusi tapa lähestyä työelämän kehittämistä TAIKA Taide työelämän laadun ja innovaatiokyvykkyyden kehittäjänä Anu-Liisa Rönkä, Helsingin yliopisto / Palmenia & Mia Liski, Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke tanssihanke Tanssi vanhustyön n voimavarana Terve Kuopio/Tanssin aluekeskus Kuopio 2006-2008 Laura Pylkkänen/Anniina Aunola 2006 Mitä on yhteisötaide? taide? Yhteisötaiteen

Lisätiedot

Etelä-Savon Kulttuurirahaston KULTA-hanke. Päivikki Eskelinen-Rönkä FT, asiamies Etelä-Savon Kulttuurirahasto

Etelä-Savon Kulttuurirahaston KULTA-hanke. Päivikki Eskelinen-Rönkä FT, asiamies Etelä-Savon Kulttuurirahasto Etelä-Savon Kulttuurirahaston KULTA-hanke Päivikki Eskelinen-Rönkä FT, asiamies Etelä-Savon Kulttuurirahasto Ennusteita Ennusteita Elämää talouden varjossa Väki vanhenee. Korkea ikä tuo fyysiseen ja/tai

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI

KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI KULTTUURI, TERVEYS JA HYVINVOINTI Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa Voimaa taiteesta -seminaari 27.9.2012 Anu Laukkanen projektitutkija ESITYKSEN RAKENNE I Tutkimusohjelman suunnittelun taustaa II

Lisätiedot

SOSIAALINEN SIRKUS. Ikäsirkus!,Kulttuurikeskus Pii Poo,sosiaalisen sirkuksen ohjaaja Kaisa Hietaniemi

SOSIAALINEN SIRKUS. Ikäsirkus!,Kulttuurikeskus Pii Poo,sosiaalisen sirkuksen ohjaaja Kaisa Hietaniemi SOSIAALINEN SIRKUS Hyvinvointia kulttuurista Taidelähtöiset menetelmät ovat uusi tapa tavoittaa ihmisiä ja löytää piileviä voimavaroja. Kontaktin saaminen kulttuuritoiminnan välityksellä ja samalla tukeminen

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Luovuutta voimaa ja innovatiivisuutta työelämään!

Luovuutta voimaa ja innovatiivisuutta työelämään! Luovuutta voimaa ja innovatiivisuutta työelämään! TAIKA Taide työelämän laadun ja innovaatiokyvykkyyden kehittäjänä 2011-2013 Kirsti Nieminen & Eila Sainio 9.10.2013 Taika-hankkeen perustiedot Toteuttajat

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN VANHUSTENKESKUKSESSA

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN VANHUSTENKESKUKSESSA IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN VANHUSTENKESKUKSESSA Kehittämisprojekti Logoterapeuttisen ajattelun hyödyntämisestä muistisairaiden hoidossa Kaija Ketonen, Sari Joensuu & Kirsi Salmi Vanhustyön

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri

Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Teatteria Meilahden laitoksessa Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri Posted on 31.1.2011 by Anna-Mari Koivula Selkäimme takaa kuuluu lähestyvää musiikkia. Se ei tule tästä talosta. Onhan

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri JOENSUU Joensuun kaupunki AVUSTUSHAKEMUS 2015 Kulttuuri palvelut Tarkoi 1 Kohdeavustus Taiteilijan työskentelyavustus /i ranomai sen tus IJ Kiihtelysvaaran kulttuurirahaston avustus merkintäjä (hdistys

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

TAITEILIJANA VANHUSTYÖSSÄ

TAITEILIJANA VANHUSTYÖSSÄ Sara Ala-Hynnilä TAITEILIJANA VANHUSTYÖSSÄ Haastattelussa Osaattori-hankkeen koulutukseen osallistuneita taiteilijoita Opinnäytetyö Kulttuurituotannon koulutusohjelma Marraskuu 2012 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Kulttuurista hyvinvointia!

Kulttuurista hyvinvointia! 1 (12) Kulttuurista hyvinvointia! Kuopiossa toimii Kulttuurisen vammaistyön yhteistyöryhmä, jota koordinoi Kuopion kaupunki. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä mahdollistamaan taiteen ja kulttuurin keinoin

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä.

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä. Tarvitaan kulttuurin rakennemuutos: nykyinen rakenne tukee koulunpenkiltä tehtaaseen ajattelua. Tilanne on nyt ihan toinen ja tämä pitää saada näkymään myös Kotkan kulttuurissa. Jari Järvelä Yleisö Kaupunkilainen,

Lisätiedot

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Yhdessä enemmän Kohtaamisia, sisältöä, mielekästä tekemistä Virtaa arkeen: virkeyttä, nostetta ja kulttuurikuntoa,

Lisätiedot

Kulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä

Kulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä Kulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä Voimaa Taiteesta seminaari, Vantaa 27.9.2012 Tuulia Koponen, yh, TtM, 27.9.2012 Tuulia Koponen 1

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

Elämää hoivan piirissä muistisairaiden pienryhmäharjoittelu. Niina Koskela Jalmari Jyllin Säätiö

Elämää hoivan piirissä muistisairaiden pienryhmäharjoittelu. Niina Koskela Jalmari Jyllin Säätiö Elämää hoivan piirissä muistisairaiden pienryhmäharjoittelu Niina Koskela Jalmari Jyllin Säätiö Muistisairaan kannattaa harjoitella Parempi toimintakyky lyhentää loppuvanhuuden kokonaan vuoteeseen hoidettua

Lisätiedot

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Tuottavuuden pyöre reän pöydän seminaari 19.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Positiivinen kääk äänne työel elämän

Lisätiedot

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015 Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa Laura Uimonen 16.11.2015 Tutkimuksen taustaa Rakennusalalta, kunnilta, suunnittelijoilta ja kulttuuri toimijoilta kysyttiin syksyllä 2015 näkemyksiä kuva

Lisätiedot

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa Romaniasiain neuvottelukuntien valtakunnalliset neuvottelupäivät 8.-9-9.2015 Mikkeli Eva-Maria Hakola Kehittämispäällikkö Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)

Lisätiedot

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Salo 5.11. 2015 Erityisen mainiot perheet- teemailta Omaisena edelleen ry, TK 1 Valtakunnallisen yhdistyksen tavoitteena tukea niitä omaisia ja läheisiä, joiden

Lisätiedot

Rento ja Valpas - taivaallinen taiteilija seisoo maassa

Rento ja Valpas - taivaallinen taiteilija seisoo maassa Rento ja Valpas - taivaallinen taiteilija seisoo maassa Pia Houni TeT, dos., erikoistutkija Filosofinen praktikko Taidetyön tutkimuksia 2010- Miten sujuu suomalainen teatterityö? Taiteilijan työ. Taiteilijan

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

Tutkimuksen viitekehys ja tausta

Tutkimuksen viitekehys ja tausta TUNTEMATTOMAT Tutkimus paperittomista ja asumiseen perustuvan sosiaaliturvan ulkopuolella olevista ulkomaalaisista Tutkija Marja Katisko, marja.katisko@diak.fi KatuMetron rahoittama tutkimus Diakonia-amk:ssa

Lisätiedot

Kulutuksen arkea ja juhlaa. Kulutustutkimuksen Seuran syysseminaari Jyväskylä 27.11.2009

Kulutuksen arkea ja juhlaa. Kulutustutkimuksen Seuran syysseminaari Jyväskylä 27.11.2009 Kulutuksen arkea ja juhlaa Kulutustutkimuksen Seuran syysseminaari Jyväskylä 27.11.2009 Kaupunkikeskusta kulutuksen tilana Outi Uusitalo, Jyväskylän yliopisto Sisältö: Taustaa, KAUTAS-hanke Kaupunkitilan

Lisätiedot

Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa. Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio

Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa. Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia 2 2010-2014 Ohjelman strategiset

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä

Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä Sivistyslautakunta 43 25.05.2016 Valtioneuvos C.F. ja Maria von Wahlbergin rahaston taiteilija-apurahat 2016 sekä aiempien apurahojen käyttötilityksiä 93/02.05.01.01/2016 Sivistyslautakunta 25.05.2016

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin mallin tavoitteet vahvistaa kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista alueiden tasapainoinen kehitys, osallisuus, yhteisöllisyys

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

7 Oct 2011 Minna-Liisa Luoma Artwork by Kari Nuutinen

7 Oct 2011 Minna-Liisa Luoma  Artwork by Kari Nuutinen 7 Oct 2011 Minna-Liisa Luoma www.taiku.fi Artwork by Kari Nuutinen Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma 2010-2014 (OKM 2010:1) - toteuttaminen yhteistyöllä 10.12.2012 Joensuu VTT Assi

Lisätiedot

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja

Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Työn n imua, tuottavuutta ja kukoistavia työpaikkoja Tuottavuuden pyöre reän pöydän seminaari 19.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Positiivinen kääk äänne työel elämän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2012 7.5.2012 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 KUULTO -KUNTIEN KULTTUURITOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE 10 VANH 11 VUODEN 2012 TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

HILJAINEN TIETO KONKARILTA NOVIISILLE (Hiljaisen tiedon siirtyminen autetussa asumisessa projekti 2005-2006)

HILJAINEN TIETO KONKARILTA NOVIISILLE (Hiljaisen tiedon siirtyminen autetussa asumisessa projekti 2005-2006) HILJAINEN TIETO KONKARILTA NOVIISILLE (Hiljaisen tiedon siirtyminen autetussa asumisessa projekti 2005-2006) Projektityö on ollut osa Johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamista 2005-2007 Projektin

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 KOLME KYSYMYSTÄ Miksi ikäpuhetta? Mitä ikäosaamisella tarkoitamme? Ikäosaamisella tulevaisuuteen?

Lisätiedot

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Kulttuuriluotsit 10 vuotta 10.11.2016 OTSIKKO BANGERS -FONTILLa Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Sanna Pekkinen Hyvinvoinnin välitystoimisto on ESR rahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta,

Lisätiedot

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Luova talous kasvava talouden sektori Kulutustutkimusten mukaan kulttuurin talous ollut 1980-luvulta lähtien Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

MUISTISAIRAAN TOIMINTAKYKYÄ TUKEVA YMPÄRISTÖ

MUISTISAIRAAN TOIMINTAKYKYÄ TUKEVA YMPÄRISTÖ MUISTISAIRAAN TOIMINTAKYKYÄ TUKEVA YMPÄRISTÖ 1.10.2015 LÄNSI-SUOMEN DIAKONIALAITOS, VELJESKOTIPÄIVÄT Esityksen lähteinä on käytetty mm. seuraavien asiantuntijoiden teoksia, tutkimuksia ja materiaaleja

Lisätiedot

Theatrum Olga. Lahden diakonian instituutti

Theatrum Olga. Lahden diakonian instituutti Theatrum Olga Lahden diakonian instituutti Ammatillisen koulutuksen parhaat käytännöt Elävät veistokset tutkimusmatka ammattilaisuuteen oppimismenetelmä Lahden diakonian instituutti, Theatrum Olga Facebook

Lisätiedot

TAIKA-hanke 2008 2011. Taide kohtaamisalustana sektorirajat ylittäville kulttuurisille innovaatioille

TAIKA-hanke 2008 2011. Taide kohtaamisalustana sektorirajat ylittäville kulttuurisille innovaatioille TAIKA-hanke 2008 2011 Taide kohtaamisalustana sektorirajat ylittäville kulttuurisille innovaatioille Hankkeen perustiedot Toteuttajat Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

8 Kide 5 2010. Laura Junka-Aikio

8 Kide 5 2010. Laura Junka-Aikio 8 Kide 5 2010 Laura Junka-Aikio Millä alalla liikutaan, kun sopraano kirjoittaa laulusta yhteiskuntatieteellisen väitöskirjan, politiikantutkija tekee käsitteellisen lyhytelokuvan ja mediataiteilija muuttaa

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset Kohdistuivat lähinnä K3- konseptin kulttuuri osioon - eli miten saadaan konsepti palvelemaan kulttuurielämän raikastamista ja rakennetaan hyvä alusta kulttuurityölle ja

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2010 2 Taustaa Finland Festivals tutki kolmatta kertaa festivaalien

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN EDISTÄMISEN KOULUTUKSELLISET HAASTEET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN EDISTÄMISEN KOULUTUKSELLISET HAASTEET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN EDISTÄMISEN KOULUTUKSELLISET HAASTEET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Merja Saarela, Kari Nuutinen lisäksi asiantuntijoina: Kainulainen Maija, Keskuspuiston ammattiopisto; Invalidisäätiö

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Hoivakoti kuntoon. Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela

Hoivakoti kuntoon. Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela Hoivakoti kuntoon Kohti uutta hoitokulttuuria! Palvelutalo Tervaskannon tiimivastaavat Taru-Tiina Laaksonen ja Mervi Uutela Palvelutalo Tervaskanto Someron kaupungin 61- paikkainen entinen vanhainkoti,

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU

HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSKESKUSTELU Työntekijä Nimike Esimies Keskustelun päivämäärä Kehityskeskusteluun valmistautuminen: - Mitkä ovat tehtävät ja vastuut? - Mitä on aiemmin sovittu? Miten tavoitteet

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI 4.3.2010 4.3.2010 Fyysinen agressiivisuus Levottomuus Kielellinen agressiivisuus Huutelu Häiritseminen Sylkeminen Ulosteilla sotkeminen Pahantuulen puuskat Epäluuloisuus Vaeltelu/eksyminen

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

TAKUULLA HYVINVOINTIVOIMALA

TAKUULLA HYVINVOINTIVOIMALA TAKUULLA HYVINVOINTIVOIMALA TAITEESTA JA KULTTUURISTA HYVINVOINTIA Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Takuulla! Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012 Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2012 2 Taustaa Finland Festivals on jatkanut projektia vuonna

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Motivaatio ja oppiminen: Eskarista kouluun siirryttäessä Jari-Erik Nurmi & Kaisa Aunola, Ulla Leppänen, Katja Natale,, Jaana Viljaranta, Marja Kristiina Lerkkanen,, Pekka

Lisätiedot

Pelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia

Pelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia LIITE 3 1(5) Odotuksia taidehankkeesta Potilaille suunnattuja taide potilaiden lisääviä odotuksia Potilaille sopivaa kattogalleriaa Uutta sisältöä potilaiden elämään Virkistystä potilaille Taide-elämyksiä

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita

Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita Moniaistisuus ikääntyneiden asuinympäristössä - Palvelutalon asukkaiden haaveita ja toiveita Ira Verma Projektipäällikkö Sotera Instituutti Arkkitehtuurin laitos www.sotera.fi Tekes Mona 2010-2012 Moniaistinen

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin Uutta tutkimusta taiteista ja hyvinvoinnista: katsauksia kansainväliseen tutkimukseen Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin 26.10.2017 Sitra Helena Malmivirta KT, LTO,

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009 JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajan toiminnan ja käyttäytymisen yhteys stressiin, palautumiseen ja

Lisätiedot

Akuuttilääketiede erikoisalana. Johanna Tuukkanen, anest.el vt. ylilääkäri, KSKS päivystysalue

Akuuttilääketiede erikoisalana. Johanna Tuukkanen, anest.el vt. ylilääkäri, KSKS päivystysalue Akuuttilääketiede erikoisalana Johanna Tuukkanen, anest.el vt. ylilääkäri, KSKS päivystysalue Miksi uusi erikoisala? Maailma ja lääketiede sen mukana on muuttunut Muutos on tarpeen Päivystyspalvelut eivät

Lisätiedot

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Arttu Haapalainen Taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija 2015 2017 Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan aluetoimipiste TAIDE JA HYVINVOINTI Jo Antiikin

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot