Taideyliopiston strategia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taideyliopiston strategia"

Transkriptio

1 2017 Taideyliopiston strategia 2020

2 Taideyliopiston strategia TAIDEYLIOPISTON TEHTÄVÄ

3 Taideyliopiston strategia / Taideyliopiston tehtävä Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhdistymisestä vuonna 2013 syntyneen Taideyliopiston perustehtävänä on antaa taiteen ylintä koulutusta, harjoittaa tutkimusta ja taiteellista toimintaa sekä vaikuttaa yhteiskunnassa. Taideyliopistossa on laaja taidealojen koulutustarjonta ja uutta luova opetuksen ja tutkimuksen vuoropuhelu. Nämä tekevät Taideyliopistosta kansainvälisesti ainutlaatuisen yliopiston.

4 Taideyliopiston strategia / Taideyliopiston tehtävä Taideyliopisto toimii aktiivisessa yhteistyössä muiden yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa. Taideyliopiston vahvuus rakentuu opetuksen ja taiteen korkealle laadulle sekä maisteri- ja tohtorikoulutuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan luontevalle yhteydelle. Taideyliopisto vaalii ainutlaatuisia perinteitään ja kantaa niitä eteenpäin yli akatemia- ja oppiainerajojen uutta luodessaan. Eri alojen taiteilijoiden välinen vuorovaikutus oli keskeistä kansallisen identiteetin luomisessa niin myös nykypäivänä yhteiskunnan uudistamisessa. Siksi olemme Taideyliopisto.

5 Taideyliopiston strategia VISIO 2025: TAIDE TEKEE TULEVAISUUDEN

6 Taideyliopiston strategia / Visio 2025 Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana.

7 Taideyliopiston strategia / Visio 2025 Yhteisöllisyys rikastuttaa ihmisten arkea. Erilaisuudesta ammennetaan voimaa, ei pelkoa. Suomi on entistä hauskempi paikka asua luvulla Suomi on vahvassa kulttuurin ja sivistyksen nousukierteessä. Maan henkinen ja taloudellinen hyvinvointi kumpuaa koulutuksesta ja kyvystä ajatella luovasti. Taide nähdään elinvoiman, tuoreen ajattelun ja vuorovaikutuksen lähteenä. Taideyliopisto ja sen kouluttamat taiteilijat rakentavat tasa-arvoista, moniäänistä ja kansainvälistä yhteiskuntaa. Perinteistä, kokeilunhalusta ja uteliaisuudesta syntyy mielikuvituksellista ja ennen kokematonta taidetta, joka jää ajastamme elämään.

8 Taideyliopiston strategia / Yliopiston arvot TAITO ROHKEUS YHTEISÖLLISYYS Arvostamme kaikessa toiminnassamme pitkäjänteisyyttä ja kriittistä ajattelua. Pyrimme korkeimpaan mahdolliseen taitoon, laatuun ja osaamiseen. Kannustamme rohkeuteen taiteen ja tieteen tekemisessä. Uskallamme kokeilla ja luoda uudenlaista ajattelua, ilmaisua ja toimintaa. Arvostamme taiteen vapautta. Toimimme vastuullisesti maailmassa. Rakennamme toisista välittävää, iloa tuottavaa ja energisoivaa toimintakulttuuria. Näemme yksilöllisyyden, erilaisuuden ja moninaisuuden voimavarana.

9 Taideyliopiston strategia STRATEGIAN PÄÄTAVOITTEET

10 Taideyliopiston strategia / Päätavoitteet 1 Vahva ja verkottunut yliopisto 2 Innostava oppimisympäristö 3 Vaikuttava tutkimus 4 Vastuullinen ja aloitteellinen kansainvälistyminen

11 Taideyliopiston strategia / Päätavoitteet 1 Vahvistamme Taideyliopiston roolia suomalaisessa ja eurooppalaisessa koulutuskentässä. Toimenpiteet: Osallistumme aktiivisesti korkeakoulutuksen rakenteelliseen kehittämiseen. Selkeytämme työnjakoa ja selvitämme yhteistyön mahdollisuuksia muiden kotimaisten korkeakoulujen kanssa. Teemme kansainvälisesti näkyväksi Taideyliopiston vahvuuden, joka rakentuu maisteri- ja tohtorikoulutuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan orgaaniselle yhteydelle. Rakennamme vahvan taideyhteisön, jossa taidealojen välinen vuoropuhelu tuottaa laajempaa ymmärrystä ja uutta taidetta. Arvioimme koulutusalojemme asemaa suhteessa kansainväliseen koulutuskenttään. Otamme vastuun taidekasvatuksen ja -pedagogiikan kehittämisestä ja tutkimuksesta Suomessa. Vaikutamme yhteiskunnassa taiteen tasa-arvoisen saavutettavuuden puolesta. Rakennamme ja vakiinnutamme yliopiston ammattimaisen varainhankinnan käytännöt.

12 Taideyliopiston strategia / Päätavoitteet 2 Parannamme oppimisen edellytyksiä. Toimenpiteet: Mahdollistamme yksilölliset opintopolut ja moninaiset ammatilliset profiilit vastataksemme taiteilijan muuttuviin työnkuviin yhteiskunnassa. Lisäämme työelämäkoulutusta, kehitämme olemassa olevaa yhteistyötä taidekentän sekä yritysten kanssa ja tuemme luovan sektorin yrittäjyyttä. Luomme rajat ylittäviä kursseja ja sivuainekokonaisuuksia. Perustamme asiantuntijaelimen, joka käynnistää yhteisen koulutusja opetussuunnitelmatyön. Kehitämme suunnitelmallisesti opetushenkilökunnan pedagogista osaamista ja taidealojen yliopistopedagogiikkaa. Lisäämme teknologiaa hyödyntävää opetusta ja ilmaisua sekä nostamme laatua ja tehokkuutta lisäämällä etäopetusyhteistyötä. Varmistamme, että toimitilastrategia tukee pitkäjänteisesti perustoiminnan tavoitteita.

13 Taideyliopiston strategia / Päätavoitteet 3 Vahvistamme tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Toimenpiteet: Rakennamme korkeatasoisen ja verkottuneen tutkimusympäristön. Luomme temaattisia tutkimusryhmiä ja solmimme korkeatasoisia strategisia kumppanuuksia kolmella fokusalueellemme: musiikin historia, taiteellinen tutkimus ja taidekasvatus. Vahvistamme yhteistä tohtorikoulutusta. Edistämme tutkijoiden, tohtoriopiskelijoiden ja perustutkintoopiskelijoiden vuorovaikutusta. Vahvistamme tutkimusyhteisöä panostamalla post doc -tutkimukseen ja uramallien kehittämiseen kansainvälisessä ympäristössä. Vahvistamme tiedeviestintää ja julkaisupalveluita. Panostamme ajatushautomoihin sekä muuhun hankkeiden kehittelyyn ja parannamme rahoitushaun tukiprosesseja.

14 Taideyliopiston strategia / Päätavoitteet 4 Kansainvälistymme vastuullisesti ja aloitteellisesti. Toimenpiteet: Kehitämme toimintaamme osana kansainvälisiä verkostoja ja määrittelemme tärkeimmät kansainväliset yliopistokumppanimme. Edistämme ihmisoikeuksia, kestävää kehitystä ja uutta yhteiskunnallista toimijuutta. Kehitämme tutkintovaatimuksia niin, että ne mahdollistavat kaikille kansainvälisen vaihdon, harjoittelun tai vastaavan moduulin. Käytämme teknologiaa mahdollistamaan ketterää verkottumista. Luomme kansainvälistymistä tukevan kielipolitiikan. Teemme yhteistyötä pääkaupunkiseudun yliopistojen kanssa kehittäessämme kansainvälisiä palveluitamme.

15 TAIDEYLIOPISTO = KUVATAIDEAKATEMIA + SIBELIUS-AKATEMIA + TEATTERIKORKEAKOULU

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010

Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvityksen tilannekatsaus 2.12.2010 Taideyliopistoselvitystyöryhmän tehtävät Selvitystyöryhmän tulee: tehdä esitys siitä, millä edellytyksillä maahamme voidaan synnyttää kansallisesti ja

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta Paula Tuovinen, johtaja 6.3.2019 Taiken perustehtävä taata Taiteilijan mahdollisuudet tehdä taiteellista työtä ja

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio

Lisätiedot

LARK 9.5.2012 Tekijä Aika Arkisto

LARK 9.5.2012 Tekijä Aika Arkisto LARK 9.5.2012 Tekijä Aika Arkisto Kirjoita Master sivulle 18.3.2013 Kirjoita Master-sivulle Visio 2016 Perho on Euroopan johtavia hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksia Ravintolakoulu Perho on johtava

Lisätiedot

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Akseli Gallen-Kallela: Symposium (1894) Taidekorkeakoulujen historia, lyhyt oppimäärä Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO. Mist Kuva: Wilma Hurskainen

ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO. Mist Kuva: Wilma Hurskainen ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO Mist Kuva: Wilma Hurskainen Erikoistumisohjelmat Syvennä erityisosaamistasi ja laajenna uramahdollisuuksiasi! Taiteilija-kehittäjäksi organisaatioon taiteelliset interventiot

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja laatu Oppiminen tulevaisuudessa, 10.10.2017, Turku Arviointineuvos, KT Hannele Seppälä Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi

Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi Musiikkiopistosta musiikkiyliopistoksi Sibelius-Akatemia marraskuussa 2011 Gustav Djupsjöbacka OKM-seminaari 21.11.2011 Musiikkitalo Kuvitus: Sibelius - Finlandia Visio 2016 Sibelius-Akatemia on vireä

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Lusto vahvistaa suhteita metsään

Lusto vahvistaa suhteita metsään Lusto vahvistaa suhteita metsään LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO STRATEGIA 2018 2022 LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO STRATEGIA 2018-2022 Suomen Metsämuseo Luston toimintaympäristössä on viime vuosien aikana tapahtunut

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 1 Sisällys Lahden ammatti korkeakoulun strategia 2020 4 Visio 5 Arvot 6 Toiminta-ajatus 8 Painoalat 10 Profiilit 12 Strategiset linjaukset 14 Strategian toteuttamissuunnitelma

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien

Pirkkalan valtuustoryhmien Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN

strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN 2030 SIVISTYSTÄ tiedolla, taidolla ja tunteella Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoteen 2030 ulottuva strategia on valmistunut. Sivistyksellä on ihmisten mielissä

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

STRATEGIA

STRATEGIA STRATEGIA 2 0 1 6 2 0 2 0 2 VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE STRATEGIA TOIMINTA-AJATUS yliopisto on kansainvälisesti kilpailukykyinen tiedeyliopisto, jonka toiminta perustuu korkeatasoiseen ja monialaiseen

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti , kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti , kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti 1.1.2017, kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät Visio Xamk on kansainvälinen korkeakoulu, jonka kampuksena on koko maailma. Olemme

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti

Lisätiedot

SYKEn strategia

SYKEn strategia SYKEn strategia 2011 2014 2 SYKEN MISSIO, VISIO JA ARVOT Tuotamme yhteiskunnan kestävän kehityksen kannalta välttämätöntä tietoa, osaamista ja palvelua. Parannamme ja turvaamme ympäristöämme sekä ratkomme

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset 2015 2020

Tutkintovaatimukset 2015 2020 Tutkintovaatimukset 2015 2020 Esittävien taiteiden taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelma (240 op) Tohtoriohjelman tarkoitus ja tavoitteet Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen (Tutke) tohtoriopinnot

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

FUTUREX Future Experts

FUTUREX Future Experts FUTUREX Future Experts 2010-2013 Työnantajahaastattelujen satoa miksi laajoja osaamiskokonaisuuksia tarvitaan, millaista osaamista tarvitaan? Sirke Pekkilä, Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Miksi laajoja

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo 15.3.2017 Mervi Friman HAMK AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEHTÄVÄ Ammattikorkeakoululain (932/2014) mukaan ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset 2015-2020

Tutkintovaatimukset 2015-2020 TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulu Tanssinopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Teatteriopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Erilliset opettajan pedagogiset

Lisätiedot

Kommentteja FinELibin strategiaan

Kommentteja FinELibin strategiaan 24.11.2011 Kommentteja FinELibin strategiaan 2012 2015 http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5l4xoyz0b/62qj3tbul/files/currentfile/finelib_strategia_2012 2015.pdf Yleistä strategiasta Tiivis esitysmuoto

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu

Tredun strateginen ohjelma Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Tredun strateginen ohjelma 2019 2022 Ammatillista etumatkaa Rohkee, Retee ja Reilu Tredu Pääkohdat elinvoima-ja osaamislautakunnan 14.11.2018 hyväksymästä Tredun strategisesta ohjelmasta Missio Tredu kohottaa

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE

UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE TUTKIMUS, PROFILOITUMINEN JA NOUSEVAT ALAT 18.5.2016 Humanistinen ala Jussi Nuorteva 16.12.2015 Tavoitteena lisätä digitalisaation hyödyntämistä ja tutkimuksen infrastruktuurien

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Strategia April 28, 2015

Strategia April 28, 2015 Strategia 2020 1 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia on yhteinen arvopohjainen sopimus, joka sisältää vision kautta johdetut valinnat ja tavoitteet sekä asemoi

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Tarja Pääjoki, JY Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Taikalampun strategia, laadittu 2009 10 Kuva Lastenkulttuurikeskus Lastu Lapsen taiteellinen toimijuus Lapsi näkee kaiken uutena; hän

Lisätiedot

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 Hyväksytty hallituksessa 22.4.2015 1 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia on yhteinen arvopohjainen sopimus, joka sisältää

Lisätiedot

HAKUSELOSTE VASKISOITINMUSIIKIN PROFESSORIN TOIMI

HAKUSELOSTE VASKISOITINMUSIIKIN PROFESSORIN TOIMI HAKUSELOSTE VASKISOITINMUSIIKIN PROFESSORIN TOIMI Taideyliopiston Sibelius-Akatemia perustaa vaskisoitinmusiikin professorin toimen. Toimi täytetään hakumenettelyä käyttäen 2 5 vuoden määräajaksi 1.8.2015

Lisätiedot

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus.

Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Uuden strategiamme ytimen voikin tiivistää muutamaan sanaan: ydintehtävät, keskittyminen, yhteistyö, vaikuttavuus ja luottamus. Väestörekisterikeskuksen uusi strategia linjaa virastomme toimintaa uuden

Lisätiedot

Opettajille tukea. opettajia tulee tukea heidän työnsä sisällön ja roolin muuttuessa. opettajien ja koulun kehittämissuunnitelmat

Opettajille tukea. opettajia tulee tukea heidän työnsä sisällön ja roolin muuttuessa. opettajien ja koulun kehittämissuunnitelmat tasa-arvoinen maailman paras peruskoulu vaatii toteutuakseen kaikkien toimijoiden samansuuntaisia ja pitkäjänteisiä toimia sekä yhteistä toimintakulttuuria. Koulun arjen ja kansallisten päätösten on kohdattava

Lisätiedot

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin Museoiden arviointi- ja kehittämismalli Arviointitoiminta on kokenut viimeisten vuosien aikana muodonmuutoksen Vanha paradigma Lineaarinen selittäminen Top-down -arviointiprosessi Riippumaton arvioitsija

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022 Tunne huominen. Tehtävä Xamk on Kaakkois-Suomea vahvasti kehittävä korkeakoulu. Xamk kouluttaa toiminta-alueensa ja yhteiskunnan tarvitsemia osaajia. Tehtävässä korostuu alueen elinkeinorakennetta ja työelämää

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö

SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö Strategia 2018 2020 Alkusanat Visio Arvot Toimintaympäristö Sidosryhmät SISÄLTÖ Strategiset kehittämisen osa-alueet Palvelualueet Osaamisen vahvistaminen Viestintä Kehittäminen Asiantuntijuus Kumppanuus

Lisätiedot

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019

2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 2 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 4 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2019 6 Ammatillinen opettajankoulutus Ammatillinen erityisopettajankoulutus

Lisätiedot

ESPOON MUSIIKKIOPISTON STRATEGIA

ESPOON MUSIIKKIOPISTON STRATEGIA ESPOON MUSIIKKIOPISTON STRATEGIA 2016-2020 ESPOON MUSIIKKIOPISTON STRATEGIA 2016-2020 Hyväksytty Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Ry.n johtokunnassa 17.2.2016 YLLÄPITÄJÄ JA TOIMINTA-ALUE Espoon

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot