Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet"

Transkriptio

1 Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari

2 Tarpeet ennakkoarvioinnille Tutkittavien suojelu Tutkija kaipaa ennakkoarviointia tuekseen (tutkimuksen moraalinen oikeutus) Tutkimuksen kansainvälistyminen Sairaanhoitopiirien eettisten toimikuntien kompetenssi, kapasiteetti ja mandaatti eivät riitä ihmistieteiden arviointiin

3 Eettisen ennakkoarvioinnin ongelmia Ei esimerkkejä vakavista tutkimuksen aiheuttamista haitoista Valtaosa alojen eettisistä ongelmista ei eettisellä arvioinnilla tavoitettavissa Riskien ja haittojen arvioinnin epävarmuus, tutkimuksen hyötyjen määrittämisen vaikeus Arviointibyrokratia voi muodostua itsessään eettiseksi ongelmaksi

4 Milloin tarvitaan tutkimuksesta eettinen lausunto? (1) Tutkija voi pyytää eettisen toimikunnan lausuntoa, jos tutkimuskohde, tutkimuksen rahoittaja tai yhteistyökumppani sitä edellyttää tai jos tutkimustuloksia suunnitellaan julkaistavan tiedelehdessä, joka edellyttää eettistä ennakkoarviointia Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi on tarkoitettu perustutkinnon jälkeiseen tutkimustyöhön. Mikäli perustutkinnon opinnäyte suunnitellaan toteutettavaksi tavalla, joka kuuluu ennakkoarviointia edellyttävien tutkimusasetelmien ryhmään, opiskelijan tulee hakea ennakkoarviointia eettiseltä toimikunnalta yhdessä ohjaajansa kanssa.

5 Milloin tarvitaan tutkimuksesta eettinen lausunto? (2) 1. Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen, 2. Tutkimuksessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta (arviointia ei kuitenkaan edellytetä julkisten ja julkistettujen tietojen, rekisteri- ja asiakirja-aineistojen ja arkistoaineistojen tutkimukseen), 3. Tutkimusta ei toteuteta osana varhaiskasvatuksen toimintayksikön tai koulun normaalitoimintaa ja se kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia, jonka perusteella huoltajalla on mahdollisuus kieltää lasta osallistumasta tutkimukseen, 4. Tutkimukset, joissa tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä, joiden mahdollisten haittojen arviointi edellyttää erityisasiantuntemusta (esim. väkivaltaa tai pornografiaa sisältävät tutkimukset), 5. Tutkimukset, joissa on riski aiheuttaa tutkittaville normaalin arkielämän rajat ylittävää pitkäaikaista henkistä haittaa (trauma, masennus, unettomuus). 6. Tutkimukset, joiden toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittaville (esim. rikollisuutta tai prostituutiota koskevat tutkimukset).

6 Eettinen arviointi Tutkimussuunnitelma ja muu kirjallinen materiaali arvioinnin pohjana Arvioinnissa punnitaan tutkittaville tutkimukseen osallistumisesta mahdollisesti koituvia haittoja suhteessa tutkimuksella tavoiteltavaan tietoarvoon Jos noudatetaan tutkittavien itsemääräämisoikeuden periaatteita, eikä tutkimus sisällä normaalin arkielämän rajat ylittävien henkisten haittojen riskiä toimikunta arvioi ensisijaisesti tutkittavien informointia sekä yksityisyyttä ja tietosuojaa koskevat seikat. Mikäli tutkimus lukeutuu tutkimusasetelmiin, joissa on erityinen riski loukata tutkittavan itsemääräämisoikeutta tai aiheuttaa haittoja (ks. ed. dia), arvioidaan myös käytettäviä tutkimusmenetelmiä suhteessa asetettuihin tutkimuskysymyksiin ja tutkimuksessa tavoiteltavan uuden tiedon merkittävyyteen.

7 Vastuu ja eettiset ongelmat Toimikunnan arviointi ja myönteinen lausunto eivät siirrä tutkijan moraalista vastuuta tutkimuksesta toimikunnalle Toimikunnan käsittely ei poista tehtävän tutkimuksen tilannesidonnaisia moraalisia ongelmia ja tutkimuksen vuorovaikutukseen sisältyviä inhimillisiä tunteita Ihmistieteissä valtaosa eettisistä ongelmista ei ennakkoon ratkaistavissa Tutkimuksen vuorovaikutustilanteet eivät ole aina ennakoitavissa : olennaista tutkittavien ihmisarvon kunnioittaminen, kohtelias käytös Tutkimustulosten moraaliset ja eettiset seuraukset voivat olla yhteisöllisiä, kulttuurisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia (eettinen ennakkoarviointi ei käsittele näitä asioita)

8 Tampereen alueen ihmistieteiden eettinen toimikunta Tehtävänä on huolehtia alueellaan yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten ihmistieteisiin kuuluvan ei-lääketieteellisen tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestämisestä sekä ohjata lausunnoillaan ja toiminnallaan mainitun tutkimuksen eettisyyden kehittymistä alueellaan. Tampereen yliopisto Tampereen ammattikorkeakoulu Tampereen teknillinen yliopisto UKK-instituutti (Terveysliikunnan tutkimus- ja asiantuntijakeskus) Tulossa mukaan myös VTT (Teknologian tutkimuskeskus)

9 Arvioinnin julkisuus TENK:n ehdotuksessa suositellaan arvioinnin julkisuutta Tampereen toimikunta pyrkii julkaisemaan toimikunnan wwwsivulla: 1. tutkijan perustelu arviointipyynnölle sekä hänen oma arvionsa suunnitelman eettisyydestä, 2. tutkimussuunnitelman tiivistelmä (sellaisessa muodossa kuin tutkija haluaa asian ulkopuolisille esittää), 3. toimikunnan lausunto. Kaikki muut toimikunnan käsittelemät asiakirjat ovat luottamuksellisia eikä niitä julkisteta. Peruste: 1. haluamme, että toimintamme on läpinäkyvää ja perustelumme/työskentelytapamme on alttiina tiedeyhteisön kritiikille. 2. julkisilla arvioinneilla on koulutusfunktio eli työnsä eettisyyttä pohtiva tutkija saa niistä hyvän käsityksen, millaisia asioita voi arvioinneissa nousta esille ja mihin tulee erityisesti kiinnittää huomiota.

10 Alaikäisten tutkimisen etiikasta Liisa Nieminen (2009) Lapset tutkimuskohteena: Kuka päättää lapsen osallistumisesta tutkimukseen? Sirpa Tani (2010) Hengailun maantiede ja nuorisotutkimuksen eettiset ongelmat. Hanna Lagström, Tarja Pösö, Niina Rutanen & Kaisa Vehkalahti (toim.): Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka Arja Kuula (2011): Eettinen ennakkoarviointi ja alaikäisten tutkiminen

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari 21.3.2011 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT TUTKIMUSEETTINEN TOIMIKUNTA (http://www.uef.fi/uef/tutkimusetiikka) professori Risto

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Ajankohtaista tutkimusetiikasta Terveiset Helsingissä 2.11.2010 järjestetystä Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä -seminaarista Professori Matti Lehtihalmes Etiikka-työryhmän kokous 21.12.2010 klo 13.15 Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Lisätiedot

Ihmistieteiden eettiset periaatteet

Ihmistieteiden eettiset periaatteet Ihmistieteiden eettiset periaatteet Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan seminaari 2.11.2010, Tieteiden talo, Helsinki.

Lisätiedot

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta 29.10.2018 Kuka tai mikä toimikunta arvioi? Puutteellinen tutkittavien informointi

Lisätiedot

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019)

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Etiikan päivä 13.3.2019, Tieteiden talo, Helsinki Arja Kuula-Luumi, kehittämispäällikkö (Tietoarkisto) TENK:n työryhmän puheenjohtaja

Lisätiedot

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK Sanna Kaisa Spoof 17.5.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu

Lisätiedot

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-

Lisätiedot

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta Eettinen kipu ja riski Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen riskit, ennakkoarvioinnin tarpeellisuus sekä ohjeistaminen Tieteiden talo, Helsinki 6.10.2008 HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö

Lisätiedot

1. Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen.

1. Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen. LAUSUNTOPYYNTÖOHJE/ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEISSÄ Ennakkoon on arvioitava seuraavan kaltaiset tutkimusasetelmat: 1. Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen. Fyysiseen

Lisätiedot

Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa

Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa TYÖRYHMÄN ESITYS Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa Eettistä ennakkoarviointia valmistelevan työryhmän asettaminen ja työryhmän toiminta

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA Lausuntopyyntölomake liitteineen toimitetaan yhtenä pdf-dokumenttina toimikunnan sihteerille () kaksi viikkoa ennen Tutkimuseettisen

Lisätiedot

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Eettisen toimikunnan työskentely Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto Toimikunnan asema Toimikunnalla ei ole lakisääteistä asemaa Toiminta perustuu rehtorin päätökseen Toimikunnan tehtävä Eettisten asioiden

Lisätiedot

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI SUOMESSA

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI SUOMESSA IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI SUOMESSA Tutkimuseettisen neuvottelukunnan vuosiraportti 2014 19.5.2015 Terhi Tarkiainen RAPORTTI 19.5.2015 Ihmistieteellisen tutkimuksen eettinen

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI Ihmistieteiden tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettiset periaatteet ja eettinen ennakkoarviointi Suomessa Keskustelu eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistuksesta

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Vastuullinen YAMK-tutkinto Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Perustettu ja tehtävät määrätty asetuksella (1991/1347); aloitti 1.2.1992 OKM

Lisätiedot

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto Perusteita ennakkoarvioinnille Ulkoiset syyt: Luottamus tieteeseen säilyy (voimavara) Julkaisutoiminta ja tutkimusyhteistyö

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttaminen (1.10.2010) Keskeisiä muutoksia Tutkimuslain sovellusalueen

Lisätiedot

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä Interventiotutkimuksen etiikkaa Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä 22.5.2013 Klassinen interventiotutkimus James Lind tekee interventiotutkimusta HMS Salisburyllä 1747 Keripukin hoitoa mm. siiderillä,

Lisätiedot

Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Tutkimuseettinen neuvottelukunta Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi Tutkimuseettinen neuvottelukunta Helsinki 2009 1

Lisätiedot

Eettinen ennakkoarviointi Helsingin yliopistossa TENK seminaari 20.3.2012

Eettinen ennakkoarviointi Helsingin yliopistossa TENK seminaari 20.3.2012 Eettinen ennakkoarviointi Helsingin yliopistossa TENK seminaari 20.3.2012 Laura Hokkanen, dos Käyttäytymistieteiden laitos Helsingin yliopiston ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin toimikunta, pj

Lisätiedot

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä neuvottelukunnasta

Lisätiedot

Tampereen alueen ihmistieteiden eettinen toimikunta Alueellista yhteistyötä jo vuodesta 2010

Tampereen alueen ihmistieteiden eettinen toimikunta Alueellista yhteistyötä jo vuodesta 2010 Tampereen alueen ihmistieteiden eettinen toimikunta Alueellista yhteistyötä jo vuodesta 2010 2 Historia TENK työryhmäraportti 9/2009 > rehtori nimitti suunnitteluryhmän 10/2009 PJ Arja Kuula, siht. Wahlfors,

Lisätiedot

Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta

Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta FT Katja Fält Tietoasiantuntija Tampereen teknillinen yliopisto Kirjasto (Julkaisemisen ja tutkimuksen tuki) katja.falt@tut.fi Kuvat: Unsplash TUTKIMUSETIIKKA

Lisätiedot

Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen

Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 16.10.2007 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa

Lisätiedot

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI Ihmistieteiden tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettiset periaatteet ja eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI Ihmistieteiden tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettiset periaatteet ja eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019

Lisätiedot

Eettinen tutkimus mitä se on?

Eettinen tutkimus mitä se on? Mihin ennakkoarviointia tarvitaan Kirsti Uusi-Rasi 18.11.2015 Eettinen tutkimus mitä se on? Noudattaa lakia, määräyksiä ja suosituksia On laadultaan hyvää (täyttää hyvän tieteellisen tutkimuksen kriteerit)

Lisätiedot

Kanslerin päätöksen mukaan Viikin kampuksen tutkimustoiminnan eettisen toimikunnan tehtävänä on:

Kanslerin päätöksen mukaan Viikin kampuksen tutkimustoiminnan eettisen toimikunnan tehtävänä on: VIIKIN KAMPUKSEN TUTKIMUSTOIMINNAN EETTINEN TOIMIKUNTA Eettisen lausunnon hakuohje Sisällys: 1. Toimikunnan tehtävä 2. Eettisen lausunnon pyytäminen toimikunnalta 2.1. Arvioitavat tutkimukset 2.2. Lausunnon

Lisätiedot

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI 2 Sisältö Aineiston elinkaari Aineistonkeruuvaihe Tutkimusluvat,

Lisätiedot

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA: VUOSI 2013. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan raportti 22.5.2014 Terhi Tarkiainen

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA: VUOSI 2013. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan raportti 22.5.2014 Terhi Tarkiainen IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA: Tutkimuseettisen neuvottelukunnan raportti 22.5.2014 Terhi Tarkiainen RAPORTTI IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN

Lisätiedot

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet Tapani Keränen Eettisten toimikuntien toimivallan perusta on tutkimuslaki Ennen lääketieteelliseen tutkimukseen ryhtymistä on tutkimussuunnitelmasta

Lisätiedot

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Mitä jokaisen tutkimuspalveluissa työskentelevän tulisi tietää tutkimusetiikasta ja avoimesta tieteestä? Iina Kohonen, TENK Henriikka Mustajoki, TSV Riikka Palonkorpi,

Lisätiedot

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Tutkimusetiikkaa Marja-Liisa Kinnunen 28.3.2008 Jyväskylän yliopiston eettinen toimikunta Rehtorin asettama toimikunta Puheenjohtaja: Jussi Välimaa, KTL (Marja-Liisa Kinnunen, psykologia) Sihteeri: lakimies

Lisätiedot

HYVÄ PAHA ETIIKKA tarvitaanko humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarviointia? 10.3.2008 klo 10-13, Tieteiden talon sali 104.

HYVÄ PAHA ETIIKKA tarvitaanko humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarviointia? 10.3.2008 klo 10-13, Tieteiden talon sali 104. SEMINAARIYHTEENVETO Seminaari HYVÄ PAHA ETIIKKA tarvitaanko humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarviointia? 10.3.2008 klo 10-13, Tieteiden talon sali 104. Yleistä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat Teologian tohtori Simo Ylikarjula Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Tieteenalojen tutkimuseettisiä

Lisätiedot

1. JOHDANTO OHJEEN SOVELTAMISALA JA OHJEESEEN SITOUTUMINEN IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET...

1. JOHDANTO OHJEEN SOVELTAMISALA JA OHJEESEEN SITOUTUMINEN IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET... Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019 TENKIN 7.5.2019 kokouksessa hyväksytty luonnos 1 Sisällys

Lisätiedot

IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET

IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET Ihmistieteiden 1 tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistus. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan työryhmän muistio

Lisätiedot

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

THL:n tutkimuseettinen työryhmä THL:n tutkimuseettinen työryhmä Esitys TENK:in ja TUKIJA:n teemaseminaarissa Helsingissä 20.3.2012 Jussi Simpura, THL:n tutkimuseettisen työryhmän puheenjohtaja 20.03.2012 THL:n TUET 1 THL:n tutkimuseettinen

Lisätiedot

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus The European Code of Conduct for Research Integrity ja suomalainen HTK-ohjeistus Pääsihteeri Sanna Kaisa Spoof, Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Tieteiden talo 4.5.2017 HTK-OHJEISTOT Kansalliset

Lisätiedot

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen lainsäädäntöuudistuksen valossa TENK:n kevätseminaari 17.5.2011 Ylitarkastaja Outi Konttinen

Lisätiedot

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi 2 Esityksen sisältö Tietoarkisto Tieteen avoimuus Tutkittavien informointi

Lisätiedot

Tutkimuslain keskeiset muutokset

Tutkimuslain keskeiset muutokset Tutkimuslain keskeiset muutokset Outi Konttinen 19.10.2010 Valtakunnallinen eettisten toimikuntien seminaari 28.9.2010 Säätytalo Muutosten perusteluja Tutkimuslain alkuperäinen sovellusalue koettu ongelmallisena

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri www.etene.fi etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet STM,

Lisätiedot

Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita

Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita Eettinen toimikunta Hannakaisa Isomäki, FT, dosentti puheenjohtaja 2015 2016 hannakaisa.isomaki@jyu.fi Tiedekunnat 31.12.2016 saakka

Lisätiedot

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset

Lisätiedot

ETENE 20 VUOTTA. ETENEn kesäseminaari Jaana Hallamaa

ETENE 20 VUOTTA. ETENEn kesäseminaari Jaana Hallamaa ETENE 20 VUOTTA ETENEn kesäseminaari 22.8.2018 Jaana Hallamaa MISSÄ OLEMME MUKANA? Taustalla 1900-luvun lopun kehitys Tieteellis-tekninen edistys ja säätelyn tarve Akateemisen etiikan haaksirikko: elämälle

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2015 1 (5) Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2015 1. Tutkimuseettisen toimikunnan toimintaperiaatteet Itä-Suomen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2017 1 (5) Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2017 1. Tutkimuseettisen toimikunnan toimintaperiaatteet Itä-Suomen

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio 1 (5) Saapunut Kiertoon 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Suoritetut tutkinnot ja nykyinen koulutusala tai työtehtävä 2 TUTKIMUSRYHMÄN MUUT JÄSENET (tarvittaessa erillisellä

Lisätiedot

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.

TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä. Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8. TUKIJAn lausuntomenettely biopankin perustamisen edellytyksenä Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta, 19.8.2013 19.8.2013 Pääsihteeri Outi Konttinen 1 Tietoiskun sisältö Lyhyesti

Lisätiedot

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti:

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti: LAUSUNTOHAKEMUS tutkimuseettiselle toimikunnalle Pvm Dnro / (sihteeri täyttää tämän kohdan) Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (Ksshp) tutkimuseettinen toimikunta on alueellinen lakisääteinen toimikunta,

Lisätiedot

SITOVATKO TENK:IN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN OHJEET KORKEAKOULUJEN ULKOPUOLISTA TUTKIMUSLAITOSTA?

SITOVATKO TENK:IN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN OHJEET KORKEAKOULUJEN ULKOPUOLISTA TUTKIMUSLAITOSTA? SITOVATKO TENK:IN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN OHJEET KORKEAKOULUJEN ULKOPUOLISTA TUTKIMUSLAITOSTA? Esitys Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) kevätseminaarissa Helsingissä 17.5.2011 Jussi Simpura,

Lisätiedot

eettinen neuvottelukunta (ETENE) ja ETENE:n lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto (TUKIJA) ETENE-julkaisuja 2005:12

eettinen neuvottelukunta (ETENE) ja ETENE:n lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto (TUKIJA) ETENE-julkaisuja 2005:12 Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) ja ETENE:n lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto (TUKIJA) ETENE-julkaisuja 2005:12 ISBN 952-00-1815-8 (nid.) ISBN 952-00-1816-6 (PDF)

Lisätiedot

Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt

Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt Pirjo.Halonen@jyu.fi 050 428 5315 JYU. Since 1863. 10.12.2018 1 EFQM-malli: toimintatapoja ja tuloksia kuvaavat arviointialueet Toimintatapoja arvioidaan

Lisätiedot

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus:

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus: TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 2013 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUSLUPAHAKEMUS Ylemmät korkeakoulututkinnot ja (YAMK, pro gradu, lisensiaatti, väitöskirja jne.) Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää):

Lisätiedot

PJ:n puheenvuoro uusille eettisten toimikuntien jäsenille Katia Käyhkö LT Yleislääketieteen erikoislääkäri HUS Koordinoivan tmk:n pj

PJ:n puheenvuoro uusille eettisten toimikuntien jäsenille Katia Käyhkö LT Yleislääketieteen erikoislääkäri HUS Koordinoivan tmk:n pj PJ:n puheenvuoro uusille eettisten toimikuntien jäsenille Katia Käyhkö LT Yleislääketieteen erikoislääkäri HUS Koordinoivan tmk:n pj Miten eettisessä toimikunnassa mukana oleminen olisi jäsenelle mahdollisimman

Lisätiedot

Lapset tutkimuskohteena oikeudellinen tarkastelu

Lapset tutkimuskohteena oikeudellinen tarkastelu Lapset tutkimuskohteena oikeudellinen tarkastelu Liisa Nieminen, OTT, VTM, dos. TUKIJA:n jäsen 11.11.2014 Oikeustieteellinen tiedekunta / Liisa Nieminen 11.11.2014 1 Lähtökohdista Ihmistieteiden eettinen

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ Dos., OTT, MA, Salla LötjL tjönen Tutkimuseettinen neuvottelukunta perusteet 1 Pääasialliset oikeuslähteet Kansalliset L lääl ääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999,

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA TENKIN OHJEISIIN SITOUTUNEILLE ORGANISAATIOILLE 2012. Raportti 2.4.2013 Laatinut: Anna Rauhala

IHMISTIETEIDEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA TENKIN OHJEISIIN SITOUTUNEILLE ORGANISAATIOILLE 2012. Raportti 2.4.2013 Laatinut: Anna Rauhala IHMISTIETEIDEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA TENKIN OHJEISIIN SITOUTUNEILLE ORGANISAATIOILLE 2012 Raportti 2.4.2013 Laatinut: Anna Rauhala 1. Ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin seuranta TENKin

Lisätiedot

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset 1.12.2017 Minna Kymäläinen Tarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN 2011-2012 Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta 21.9.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä

Lisätiedot

Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia

Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia Sosiaalityön tutkimuksen päivät 16-17.2.2017 Soili Vento www.laurea.fi Asiakkaan suostumus Tietoinen suostumus (informed consent) on keskeinen lääketieteen

Lisätiedot

-Kuunneltiin esitys ja asiasta keskusteltiin ja esitettiin kysymyksiä.

-Kuunneltiin esitys ja asiasta keskusteltiin ja esitettiin kysymyksiä. TAMPEREEN YLIOPISTO TAMPEREEN ALUEEN IHMISTIETEIDEN EETTINEN TOIMIKUNTA Kokouspöytäkirja 22.2.2018 Kokousaika ma 19.2.2018, klo 10.00 12.08 Kokouspaikka: Kahveri, päätalo Läsnä: Uusi-Rasi (pj.), Haaparanta,

Lisätiedot

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ Ihmiseen kohdistuva tutkimus Eettiset perusvalmiudet tutkimustyössä sekä lupa- ja lausuntomenettely Matti Lehtihalmes Logopedia Humanistinen tiedekunta Oulun yliopisto Tutkimuksen eettinen arviointi Tutkimuseettinen

Lisätiedot

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula 2 Aiheitani tänään Tieteen avoimuus Datapolitiikat Tutkimuskulttuurin haasteet Eettisesti kestävä aineiston avoimuus Aineistonhallinta

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2016 1 (5) Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2016 1. Tutkimuseettisen toimikunnan toimintaperiaatteet Itä-Suomen

Lisätiedot

Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta

Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta Kilpailu kliinisistä lääketutkimuksista kiihtyy Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta LT Petteri Knudsen Lääketieteellinen johtaja, Novartis Finland OY Valtakunnallinen eettisten

Lisätiedot

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Tutkijakoulujen hakuinfo ja tutkijan työelämätaidot. Suomen akatemian ja tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Kliinisen tutkimuksen eettiset erityispiirteet, ongelmat ja eettisen toimikunnan merkitys

Kliinisen tutkimuksen eettiset erityispiirteet, ongelmat ja eettisen toimikunnan merkitys Kliinisen tutkimuksen eettiset erityispiirteet, ongelmat ja eettisen toimikunnan merkitys Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö Mitä tarkoittaa kliininen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2013

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2013 Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2013 1 (6) Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2013 1. Tutkimuseettisen toimikunnan toimintaperiaatteet Itä-Suomen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 TOIMINTAKERTOMUS 2009 Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK Toimintakertomus 2009 (1.1.2009 31.1.2010) NEUVOTTELUKUNNAN KOKOONPANO JA KOKOUKSET Opetusministeriö on asettanut tutkimuseettisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt

Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt Pirjo.Halonen@jyu.fi 050 428 5315 JYU. Since 1863. 13.12.2018 1 EFQM-malli: toimintatapoja ja tuloksia kuvaavat arviointialueet Toimintatapoja arvioidaan

Lisätiedot

Tampereen kaupunkia koskevat tutkimukset ja selvitykset sekä niiden lupamenettely

Tampereen kaupunkia koskevat tutkimukset ja selvitykset sekä niiden lupamenettely Konsernimääräys 1 (6) Tampereen kaupunkia koskevat tutkimukset ja selvitykset sekä niiden lupamenettely 1 Lähtökohdat... 1 2 Tutkimuslupamenettely ja tutkimuksen valmistuminen... 2 2.1 Tutkimusluvan hakeminen...2

Lisätiedot

ARKISTOJEN AVOIMUUS JA

ARKISTOJEN AVOIMUUS JA ARKISTOJEN AVOIMUUS JA TUTKIMUSEETTISET HAASTEET ARKALUONTOISTEN VIRANOMAISAINEISTOJEN TUTKIMUKSESSA Tutkimusaineistojen jatkokäyttö ja tietosuoja -seminaari 21.11.2013 Helsingin yliopisto FT, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat

Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimustoiminnan eettiset suuntaviivat Kasvatustieteiden tiedekunta haluaa näiden suuntaviivojen avulla kiinnittää huomiota tutkimuseettisiin kysymyksiin, vahvistaa hyvää

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS JA EETTISEN ARVIOINNIN SUUNNITELLUT MUUTOKSET

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS JA EETTISEN ARVIOINNIN SUUNNITELLUT MUUTOKSET LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS JA EETTISEN ARVIOINNIN SUUNNITELLUT MUUTOKSET 1 Nykytila Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999, tutkimuslaki) Lääkelaki (395/1987) Valtioneuvoston asetus valtakunnallisesta

Lisätiedot

Ihmiseen kohdistuvan tieteellisen tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi

Ihmiseen kohdistuvan tieteellisen tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi Ihmiseen kohdistuvan tieteellisen tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi Tutkimusetiikka ja ennakkotarkastus METODIFESTIVAALI Jyväskylä Outi Konttinen 28.5.2009 Esityksen sisällöstä Lääketieteellinen tutkimus:

Lisätiedot

Historiantutkimus ja tietosuja. Kirsi Vainio-Korhonen Suomen historian professori, Turun yliopisto Etiikan päivä

Historiantutkimus ja tietosuja. Kirsi Vainio-Korhonen Suomen historian professori, Turun yliopisto Etiikan päivä Historiantutkimus ja tietosuja Kirsi Vainio-Korhonen Suomen historian professori, Turun yliopisto Etiikan päivä 15.3.2018 Historiantutkimuksen etiikka on ensimmäinen suomenkielinen käsikirja historiantutkimuksen

Lisätiedot

Runko. Johdanto 2. Johdanto 1. Rajaus. Johdanto 3. Eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat lääketieteellisessä tutkimuksessa

Runko. Johdanto 2. Johdanto 1. Rajaus. Johdanto 3. Eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat lääketieteellisessä tutkimuksessa Eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat lääketieteellisessä tutkimuksessa Elina Hemminki STAKES Terveystieteen laitos, Tampereen yliopisto Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin dilemmat 8.11.06 Tieteiden talo,

Lisätiedot

Tutkimus ja tutkimusetiikka Vantaan sosterissa

Tutkimus ja tutkimusetiikka Vantaan sosterissa Tutkimus ja tutkimusetiikka Vantaan sosterissa Esimiestilaisuus 16.5.2018 Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö - Asukkaiden, asiakkaiden ja potilaiden hyvinvoinnin ja terveyden tila Maakunnan toimintaympäristö

Lisätiedot

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan

Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hanketoiminnan tutkimuseettiset kysymykset ja uudistuvan tietosuojalainsäädännön vaikutus tutkimustiedon hallintaan Hankkeiden ja kumppanien arvioinnista ja hankkeista yleisemmin 1 Sisältö 1. Hanketoiminnan

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2014

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2014 Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2014 1 (6) Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2014 1. Tutkimuseettisen toimikunnan toimintaperiaatteet Itä-Suomen

Lisätiedot

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) N:o 841 2787 Liitteet Liite 1 Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) ENNAKKOILMOITUS KLIINISESTÄ LÄÄKETUTKIMUKSESTA 1. Viranomainen täyttää Saapunut Diaari-/rekisterinumero

Lisätiedot

SEMINAARIYHTEENVETO. Seminaari

SEMINAARIYHTEENVETO. Seminaari SEMINAARIYHTEENVETO Seminaari ENNAKKOARVIOINNIN RAAMIT Humanistis yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ennakkoarvioinnin organisatorinen viitekehys ja toteuttamisen aikataulu, työmäärä ja kustannukset.

Lisätiedot

Alueellisten eettisten toimikuntien uudelleenorganisoituminen

Alueellisten eettisten toimikuntien uudelleenorganisoituminen Alueellisten eettisten toimikuntien uudelleenorganisoituminen Valtakunnallinen eettisten toimikuntien seminaari Helsinki 28.9.2010 Matti Ketonen Dosentti, osastonylilääkäri PKSSK Lääketieteellisen tutkimuslain

Lisätiedot

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi Tutkittavien informointi Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi 2 Eettisen arvioinnin keskeiset asiat aineistonhallinnan näkökulmasta Tietoturva Säilytys, arkaluonteisen aineiston suojaaminen, tarpeettomien tunnisteiden

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka

KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka KASVATUSTIETEEN METODOLOGIA AIKAS3A Hanna Vilkka 1 LUENTOTEEMAT Tutkimusetiikka ja tutkimuksen arvovapaus Jürgen Habermasin tiedonintressiteoria Tiedonintressit tutkimusotteiden näkökulmasta Havainto,

Lisätiedot

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia

Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Biopankkilain valmistelun lyhyt historia Puheenjohtaja Kimmo Pitkänen Biotekniikan neuvottelukunta Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS Biotekniikan neuvottelukunta BIOPANKKIEN MERKITYS KANSALAISILLE

Lisätiedot

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Mitä biopankkilaki pitää 23.3.2012 VT Sirpa Soini sisällään Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Biopankkilain valmistelu HE 86/2011 biopankkilaiksi sekä kudoslain ja potilaslain muuttamiseksi

Lisätiedot

STUKin tutkimustoiminta

STUKin tutkimustoiminta STUKin tutkimustoiminta, professori, STUK syöpälääkäri TYKS TENK/TUKIJA seminaari 20.3.2012 1 STUKin tutkimus ja kehitystoiminta tukee koko keskuksen missiota: Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Ihmisen, yhteiskunnan,

Lisätiedot

Onko yhteistyö kliinisen tutkimuksen etiikan perusta?

Onko yhteistyö kliinisen tutkimuksen etiikan perusta? Onko yhteistyö kliinisen tutkimuksen etiikan perusta? Arja Halkoaho, TtT, Tutkimuskoordinaattori, post doc tutkija Kuopion yliopistollinen sairaala, Itä-Suomen yliopisto 2.11.2012 1 Lain asettavat vaatimukset

Lisätiedot

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta Heidi Hyytinen 24.9.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Itsenäinen ja riippumaton toimija Toimisto sijoitettu Tieteellisten seurain

Lisätiedot

Tutkittavien rekrytoiminen tutkimuksiin periaatteet ja menetelmät

Tutkittavien rekrytoiminen tutkimuksiin periaatteet ja menetelmät Tutkittavien rekrytoiminen tutkimuksiin periaatteet ja menetelmät Anneli Vuorinen/ MSD Finland Oy Tutkittavien rekrytoinnin tavoite rekrytoida oikeanlaisia tutkittavia tutkimukseen tutkimussuunnitelma

Lisätiedot