HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI
AIKATAULU 05/2014 03/2015 04/2015 05/2015 ESISELVITYS BRÄNDITYÖ MASU + BUDJETTI YHTEISMARKKINOINTI MALLI + SITOUMUKSET TOIMINTA ALKAA
TOIMEKSIANTO Kaupunginjohtajan aloitteesta Pohjolan Mylly sai seuraavan selvityspyynnön: Miten Hämeenlinnan matkailumarkkinointi olisi paras organisoida? Miten matkailumarkkinointi ja kaupunkimarkkinointi integroidaan toisiinsa?
KUNTAMARKKINOINTI 1/5 Kilpailu osaavasta työvoimasta, asukkaista, yrityksistä sekä matkailijoista kiristyy. Tämän takia tarvitaan markkinointia. Ne kunnat, joissa matkailu on vahvaa, saavat etumatkaa, koska silloin kunnassa on luontaisesti kävijöitä, joille voidaan viestiä ja jotka vievät ilosanomaa eteenpäin. Matkailumarkkinointi tulee integroida vahvasti kuntamarkkinointiin tai toisinpäin.
KUNTAMARKKINOINTI 2/5 Brandin tärkeimmät elementit ovat aitous, tunnistettavuus sekä erilaistuminen. Paikkakunnan ei tarvitse olla "paras". On löydettävä vahvuudet ja oikea mittakaava/sarja erilaistumiselle (omaperäistä). Brandin on perustuttava rehellisyyteen sekä jatkuvuuteen eli markkinoinnissa on toistettava haluttua viestiä, eri välineissä, johdonmukaisesti.
KUNTAMARKKINOINTI 3/5 Onnistuneen kuntamarkkinoinnin lähtökohtana on löytää elinkeinolle selkeät kärjet. Demokratian vallitessa julkishallinnolla on haasteena uskaltaa tehdä valintoja. Nämä valinnat tulee olla luottamusjohdon ja virkamiesten hyväksymiä ja niiden takana tulee seistä. Kun strategia on valittu, sen sisältö käydään läpi organisaatiossa. Parhaimmillaan jokainen kunnan työntekijä on kunnan "elinkeinoasiamies".
KUNTAMARKKINOINTI 4/5 Kuntaorganisaatio ei pärjää yksin. Samat valinnat ja viestit on välitettävä kunnan yrityselämälle. Ne valitaan ja hyväksytään yhdessä. Myös alueen muut merkittävät toimijat on sitoutettava strategiaan. Valinnat tulee johdonmukaisesti viestiä myös kaupungin asukkaille, jolloin jokainen voi markkinoida omaa kuntaansa ylpeänä.
KUNTAMARKKINOINTI 5/5 Kuntamarkkinointi on pitkäjänteistä ja systemaattista toimintaa. Parhaita tuloksia markkinoinnissa saavuttaneet kunnat viestivät ja toimivat valitsemansa markkinointistrategian mukaisesti jokaisessa tilanteessa. Kampanjoilla saadaan nopeita tuloksia, mutta imagolliset ja pitkäkestoiset tulokset vaativat useiden vuosien systemaattisen työn.
Helsinki / Kajaani / Oulu 9
YHTEISMARKKINOINTI Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta Yhteinen viesti kaikessa markkinoinnissa Syöttöpeliä Matkailuasiakkaan palveluketjun vahvistaminen Brändihyöty Jokainen yritys hyötyy yhteisestä panostuksesta Laatutaso Kukaan ei halua olla joukkueen heikoin lenkki
YHTEISMARKKINOINNIN HAASTEITA Roolit Liiallinen demokratia / kärkituotteet Pienet vs suuret Sisäinen tiedotus Välistävedot Rahaa käytetään muuhun kuin yhteismarkkinointiin Pidetään strategiasta/ydinviesteistä kiinni Julkishallinto vs. elinkeinoelämä = Johdetaan kirkkaalla strategialla ja jatkuvalla viestinnällä
HÄMEENLINNAN MARKKINOINNIN HAASTEET Mikä on sisältö? Tavoitteet? Matkailumarkkinointi vs. Hämeenlinnan muu markkinointi? Miten kaikki yhteen maaliin eli synergia, koordinaatio? Mikä organisaatio? Millä resursseilla? Yritysten ja julkishallinnon yhteispeli? Roolit? Toimintatapa?
HÄMEENLINNAN MATKAILU / VAHVUUDET Matkailu toiseksi suurin työllistäjä Capital of Sibelius + vahva kulttuuri Vanajanlinna vuoden kokoushotelli Golfkeskittymä Aulanko Tapahtumat Ahvenisto Vesistö+sijainti HPK Tapahtumapuisto
MATKAILUß à HÄMEENLINNAN MARKKINOINTI Matkailumarkkinoinnin erityispiirteet koko Hämeenlinnan markkinoinnin hyödyksi a) Konkretia Imago syntyy viestinnästä ja konkretiasta Matkailumarkkinoinnissa konkretiaa on vierailu Hämeenlinnassa b) Mitattavuus Matkailumarkkinointi helppo mitata, matkailuyritysten liikevaihto ja asiakkaat, päiväkävijät, majoittujat c) Matkailutulo Jos matkailulle tulee euro, niin toinen euro jää muulle palvelutoiminnalle mm. Kauppa, logistiikka jne d) Destinaatio Matkailumarkkinoinnissa tulee luontevasti paikkakunnan nimi, koska se on aina kerrottava
HÄMEENLINNAN MARKKINOINNIN TAVOITTEET 1. Matkailijamäärä ja matkailutulo 2. Asukasmäärä 3. Yritysten sijoittuminen 4. Investoinnit (Opiskelijat)
RATKAISTAVAT ASIAT Periaatteet Organisaatio / toimintatapa / roolit Resurssit
PERIAATTEET Hämeenlinna kärkenä ja kaikessa markkinoinnissa esillä Hämeenlinna on markkinointi, myynti ja palveluorientoitunut kaupunki Sitoutuminen aluksi 3 vuotta, selkeä jatkomalli Ei välistä vetoja Kärjet Yritykset vahvasti mukana Rahat käytetään markkinointiin, ei hallinnointiin Luottamushenkilöt antavat työrauhan
ORGANISAATIO, TOIMINTATAPA, ROOLIT Kaksi vaihtoehtoa 1. Uusi yritysvetoinen yhtiö = Hämeenlinnan Markkinointi Oy 2. Kehitysyhtiö Linnan yhteyteen yritysvetoinen, itsenäinen markkinointiryhmä Päädyttiin vaihtoehtoon 2, koska uutta yhtiötä ei kannata perustaa. Markkinointiryhmä toimii itsenäisesti ja läpinäkyvästi Kehitysyhtiön yhteydessä. Johtoryhmässä ainakin Kaupunginjohtaja, Linnan edustaja ja suurimmat maksajat.
ORGANISAATIO, TOIMINTATAPA, ROOLIT 1. Hämeenlinnan Markkinointi Kohderyhmät: asukkaat, matkailijat ja yrityselämä Vastuu: Yhteismarkkinointi 2. Oma markkinointi ja myynti Vastuu: Yritykset, toimijat, kaupunki ja Linna itse 3. Aktiivinen hankinta Kohderyhmät: Investorit, yritykset ja tapahtumat Vastuu: kehitysyhtiö Linna
BUDJETTI 400 000 EUR / VUOSI 300 000 KAUPUNKI 100 000 YRITYKSET JOSTA 15 % HALLINTOON 85 % MARKKINOINTITOIMENPITEISIIN
KETÄ MUKANA? Pohjantähti, Vanajan Linna, Osuuskauppa Hämeenmaa, Goodman, Etelä-Hämeen Osuuspankki, HAMK, Vekka-Liikenne ja Tawastia Group YHTEENSÄ: n. 60 000 eur + Kaupunki 300 000 eur
MITEN MUKAAN? PIENIKIN PANOS ON TÄRKEÄ 1 000-15 000 EUR TOIMENPITEET PÄÄTETÄÄN YHDESSÄ MUKANA OLEVIEN TAHOJEN KANSSA.
SEURAAVAT ASKELEET YKSI KONTAKTOINTIKIERROS JONKA JÄLKEEN BUDJETTI VARMA YHTEINEN WORKSHOP KAIKKI MUKANA OLEVAT YRITYKSET + KAUPUNKI + MYLLY + SEK TOIMINTA ALKAA TOUKOKUUN 2015 ALUSSA
STRATEGIAPOHJA PAINOPISTEALUEET & KEHITTÄMISHANKKEET KOHTI VISIOTA PAINOPISTE 4 PAINOPISTE 5 VISIO PAINOPISTE 2 PAINOPISTE 1 PAINOPISTE 3 NYKYTILANNE Nykytilan kuvaus TRENDIT Trendi 1 Trendi 2 Trendi 3 KONSEPTI Konsepti KÄRKITUOTTEET Kärkituotteet MISSIOMME Missio KOHDERYHMÄT Kohderyhmät TAVOITTEET Toiminnalliset tavoitteet Mielikuvatavoitteet Luvut ARVOT:
MARKKINOINTISUUNNITELMAPOHJA TOIMENPIDE MEDIA TAVOITE Q2 Q3 Q4 Q1 BUDJETTI Verkkopalvelu Matkailu Matkailu Matkailu Yritysten sijoittuminen Yritysten sijoittuminen Asukkaat oma Omat mediat Ansaitut mediat Ostetut mediat Omat mediat Ansaitut mediat Ostetut mediat YHTEENSÄ
KIITOS!