1 1324/2.2.2.1/9 Salon kaupunki Kuukausiraportti Helmikuu 9
2 Sisällysluettelo Kaupunki /konserni 3 Hyvinvointipalvelut Terveydenhuollon, vanhus- ja sosiaalityönpalvelut Lasten ja nuortenpalvelut ja vapaa-ajanpalvelut 14 Kaupunkikehityspalvelut, rakennus- ja ympäristövalvonta 16 Liikelaitos Salon Vesi 18
3 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT (koko kaupunki) Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Salon kaupungin merkittävät panokset elinkeinotoimeen luovat pohjaa kehityssuunnan muutokselle. Työttömyysluvuissa on tapahtunut käänne parempaan. Työttömyysaste oli vuoden 9 helmikuussa 1,8 % eli työttömiä oli 2.572 henkilöä, kun se vuodenvaihteessa oli,7 %. Työllisyyden hoitoa on resursoitu ja toimenpiteet on kohdennettu erityisesti pitkäaikaistyöttömyyteen. Työmarkkinatuen kuntaosuutta maksettiin kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta 645.884 euroa, joka on 122.24 euroa edellistä vuotta vähemmän. Alkuvuoden positiiviset uutiset työpaikkojen lisääntymisestä akkutehtaan perustamisen myötä tulevat myötävaikuttamaan positiivisen kehityksen jatkumiseksi. Asukasluku on laskenut vuodesta 2 alkaen ja laski vuonna 8 odotettua voimakkaammin. Negatiivinen väestökehitys on jatkunut alkuvuonna ja asukasluku on laskenut vuoden 9 kahden ensimmäisen kuukauden aikana henkilöllä. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan helmikuun lopussa asukasluku oli 52 285, kun asukasluku vuodenvaihteessa oli 52 332. Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu on päättynyt.
4 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI
5 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Vuoden 9 osalta on vasta kaksi kokonaista kuukautta talouden toteumaa takana, jonka pohjalta ei vielä kannata tehdä koko vuoden kattavaa ennustetta. Luvut tarkentuvat, kun saadaan ensimmäiset verotuloennusteet huhtikuun loppupuolella. Vuoden 9 talousarvio on laadittu -3,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Kaikki palvelualueet ovat vielä tällä hetkellä menojen osalta talousarviossa, mutta useat palvelualueet pitävät vuoden 9 talousarviossa pysymistä haastavana. Verotulot Kunnallisveron tilitysrytmi muuttuu tänä vuonna, kun siirrytään verovelvolliskohtaiseen verotuksen valmistumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jäännösverojen ja ennakonpalautusten vaikutukset tilityskertymiin ajoittuvat ajanjaksolle elokuu-marraskuu. Suurimmalle osalle henkilöasiakkaista verotus päättyy jo kesäkuussa ja näin ollen ennakonpalautusten suurin maksuerä olisi jo elokuussa. Suurimmat jäännösverojen maksatukset näkyisivät siten elo- ja lokakuun tilitysten yhteydessä. VAKAVARAINEN TALOUS Ulk.tuotot (milj.euroa) TA 9 1-2/9 Tot-% 1-2/8 Toimintatuotot 51,1 6,7 13,2 6,7 Kunnallisvero, 32,4 19, 34,1 Kiinteistövero 14,6,1,4, Yhteisövero 12,8 3,1 24,2 3,2 Valtionosuudet,1 18, 16,8,7 Rahoitustuotot 7,1,,, Yhteensä 19,7 6,2 5,5 61,8 Ulk.kulut (milj.euroa) TA 9 1-2/9 Tot-% 1-2/8 Toimintakulut 3,,5 15,5 51, * Henkilöstökulut 157,9 24,7 15,6 23,3 * Palvelujen ostot 143,3 22,6 15,7,5 * Aineet, tarvikkeet ja tavarat 18,8 3,1 16,5 3, * Avustukset 18,4 2,2 12,2 2,2 * Muut toimintakulut 5,5,9 15,9,9 Investoinnit (netto),9 1, 4,5,9 Rahoituskulut 1,7,,9, Yhteensä 367,5 54,5 14,8 51,8 Lainojen muutos 7,5 9,6 127,9 -,7 Nettokassavirta 73,7 15,4 2,1 9,3 Kuntaliitto on päivittänyt helmikuussa valtakunnallista kuntien veroennustekehikkoa. Koko vuoden tilitysarvion kasvu viime vuoteen verrattuna on tällä hetkellä 5,2 %. Kunnallisverotilitykset kasvaisivat 5,1 %, yhteisöverojen kasvu 9,3 % ja kiinteistöverojen kasvu 2, %. Salon kaupungin vuoden 9 talousarvio on laadittu siten, että verotilitysten kasvu olisi 1, %. Kansallisen tulorekisterin käyttöönotosta johtuen verotuloennusteet koko vuotta 9 koskien ovat vielä hyvin epävarmoja, eikä niiden perustella voida tässä vaiheessa vuotta tehdä luotettavia päätelmiä koko vuoden tilityksistä. Tammi-helmikuun tilitykset ovat olleet negatiivisia 1,8 miljoonaa euroa verrattuna edelliseen vuoteen. Alkuvuoden kasvun ollessa negatiivista, on vaikea ennustaa verotulokehitystä kuluvalle vuodelle. Kuntakohtaisia veroennustekehikoita Kuntaliitto ei ole vielä päivittänyt. Ensimmäiset ennusteet saadaan huhtikuun lopussa. Valtionosuudet Vuoden 9 päätöksen mukaan valtionosuudet tulevat toteutumaan noin,7 miljoonan euron suuruisena eli,6 miljoonaa euroa suurempina kuin talousarviossa. Koko kaupunki tulot ja menot Laskennallinen toteuma helmikuun lopussa on 16,67 %. Toimintatuloista on toteutunut 6,7 miljoonaa euroa ja ovat lähes viime vuoden tasolla. Huomioon tulee ottaa, että kaupungin toimintatuotoista vesimaksut kertyvät ainoastaan neljä kertaa vuodessa. Laskutusrytmi näkyy alhaisena toteutumisprosenttina (13,2 %) helmikuun lopussa. Toimintakulut ovat -,5 miljoonaa euroa (kasvua viime vuoteen 4,9 %) ja ovat talousarviosta 15,5 %. Toimintakulut ovat kasvaneet viime vuoteen samaan ajankohtaan verrattuna 2,5 miljoonaa euroa. Erikoissairaanhoito Toimintakuluista merkittävin yksittäinen erä on erikoissairaanhoidon kustannukset. Erikoissairaanhoidon palvelujen ostoihin on kuluvan vuoden talousarviossa varattu määrärahaa,8 miljoonaa euroa. Vuoden 8 tilinpäätös erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen osalta oli 68,3 miljoonaa euroa. Salon kohdalla sairaanhoitopiirin ennakkolaskutus perustuu 72,1 miljoonan euron ennakoituun menoon, joten eroa budjetoituun omaan määrärahaamme on 2,3 miljoonaa euroa. Salon kaupungin talousarvioseurannassa erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen kulut perustuvat sairaanhoitopiirin toimittamaan ennakkolaskutukseen. Alkuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden käytön perusteella Salon kaupungin todellinen erikoissairaanhoidon palvelujen käyttö on 1,2 % ennakkolaskutusta enemmän. Tilanne on huolestuttava ja kehitystä seurataan koko ajan.
6 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Toimintakate ja tilikauden tulos Toimintakate on -46,7 miljoonaa euroa (vähennystä viime vuoteen 5,6 %), toteumaprosentti on 16,. Toimintakate on 2,5 miljoonaa euroa heikompi viime vuoteen verrattuna. Heikentynyttä toimintakatetta selittää menojen kasvu samaan aikaan kun toimintatuotot eivät kasvaneet. Vuosikate on 6,8 miljoonaa euroa (viime vuonna 1,8 miljoonaa euroa) ja tilikauden tulos 4,2 miljoonaa euroa (viime vuonna 8,4 miljoonaa euroa). Rahoituskulut ovat edelleen matalalla tasolla. Maksuvalmius turvataan tarvittaessa lyhytaikaisella lainalla. Rahoitus on edullisempaa kuin pitkäaikainen ja antaa liikkumavaraa tulevia rahoitustarpeita suunniteltaessa. Vuoden 9 talousarvio on laadittu 3,3 miljoonaa euroa alijäämäiseksi ja talousarviossa pysyminen tulee jo lähtökohtaisesti olemaan haasteellista. Talousarvio 9 on laadittu 197,4 miljoonan euron verotulopohjaan. Vuonna 8 verotulot toteutuivat vain 181,1 miljoonan euron suuruisena, joten talousarvion mukainen toteuma edellyttää huomattavaa verotulokasvua yhdessä vuodessa. Tästä johtuen on lähdetty valmistelemaan talouden säästöohjelmaa, jota käsitellään kevään aikana. Investoinnit Investoinneista on toteutunut 4,5 % eli 1, miljoonaa euroa. Velka / asukas Pitkäaikaista lainaa ei nostettu tammi-helmikuussa. Lainakanta helmikuun lopussa oli n.,8 miljoonaa euroa eli noin 2.62 euroa/asukas (98,2 miljoonaa euroa tilinpäätös 8). Lainoja on rahoituslaskelman mukaan lyhennetty,4 miljoonaa euroa. Lyhytaikaista kuntatodistuslainaa oli käytössä helmikuun lopussa 3, miljoonaa euroa. Henkilöstökulut Henkilöstökuluja on tammi-helmikuun aikana kirjattu 24,7 milj. euroa eli 1,4 milj. euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Henkilöstökustannukset tulevat nousemaan palkkaratkaisujen myötä. Vuonna 8 tuli 1.5 maksuun yleiskorotus. Tammikuussa 9 maksuun tuli järjestelyerä ja 1.4 alkaen yleiskorotus. Koko 9 vuoden keskimääräiseksi kustannusvaikutukseksi on laskettu 2,2 %. Vuoden 9 henkilöstökustannuksiin tulevat lisäksi ainakin vaikuttamaan kesäkuussa maksettavat lomarahat ja tilinpäätösvaiheessa kirjattava kilpailukykysopimuksen päättymiseen liittyvä lomarahojen korotuksen vaikutus. Henkilöstökulujen osalta näyttää jo alkuvuodesta haastavalta pysyä talousarviossa. Henkilöstökulut ovat sitovia valtuuston nähden. HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA 9 157 94 16 Tot 1-2/9 24 4 7
7 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Henkilöstöraportointia
8 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI Sairauspoissaolopäivät kuukausittain ja palvelualueittain vuonna 8 Sairauspoissaolopäivät kuukausittain ja palvelualueittain vuonna 9 Tilastoinnin mukaan näyttää sitä, että sairauspoissaolopäivät tammi-helmikuussa 9 ovat vähentyneet verrattuna samaan ajankohtaan vuonna 8. Sairauspoissaoloja kirjataan järjestelmään jälkikäteen, joten taulukon luvut ovat suuntaa antavia.
9 HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI -helmikuun laskenn.tot%=16,67 % TULOSLASKELMA 1 TA9 HELMIKUU 9 muutos% ed. vuoteen käyttö% vrt. TAM9 HELMIKUU 8 MUUTOS 2/9 vrt. 2/8 KONSERNIHALLINTO toimintatuotot 7 843 928 23,2,8 7 5 toimintakulut - 9-3 528 3,8 13,1-3 399 129 toimintakate -19-2 6-1,7 13,6-2 646 46 SOSIAALI- JA TERVEYSLTK toimintatuotot 15 3 463-9,8 16,4 3 841-378 toimintakulut -193 894-3 3 7,8 15,8-28 8 2 5 toimintakate -2 789-27 23 1,5 15,8-24 637-2 593 OPETUSLTK toimintatuotot 3 733 1 285 6,5 34,4 1 27 78 toimintakulut -67 483-1 459,7 15,5-1 39 toimintakate -63 75-9 4 -,1 14,4-9 183 9 VAPAA-AIKALTK toimintatuotot 1 65 315,7 19,1 282 33 toimintakulut -8 3-1 288 3,5 15,4-1 2 toimintakate -6 73-973 1,1 14,5-962 - KAUPUNKIKEHITYSLTK toimintatuotot 7 688 6 28,5 8,5 58 145 toimintakulut -41 895-6 673 2,2 15,9-6 529 1 toimintakate -34 27-6 2,,6-6 1 RAKENNUS- JA YMP.LTK toimintatuotot 76 63 16,7 8,9 54 9 toimintakulut -2-316 -3,1 15,4-3 -1 toimintakate -1 3-2 -7, 18,8-272 19 VESIHUOLTOLAITOS toimintatuotot 14-72,5,2 51-37 toimintakulut -3 325-57 -13,9 15,2-589 -82 toimintakate 5 2-493 -8,4-9,8-5 45 KÄYTTÖTALOUS YHT. toimintatuotot 51 7 6 7,4 13,2 6 6 25 toimintakulut -343 9-464 4,9 15,5-5 955 2 59 toimintakate -292 886-46 743 5,6 16, - 259 2 484 VEROTULOT kunnallisvero 32 378-5,1 19, 34 132-1 kiinteistövero 14 6 57 32,6,4 43 14 yhteisövero 12 8 3 96-2,9 24,2 3 189-93 verotulot 197 4 1-4,9 18, 37 364-1 833 VALTIONOSUUDET kunnan peruspalvelujen v.o. 83 982 14 182-1,2 16,9 14-168 verotuloihin perustuva v.o. 25 5 4 9 14,5 16,7 3 73 9 järjestelmämuut. tasaus 581-1, 1-1 opetus- ja kulttuuritoimen muut -2 931-493,8 16,8-489 -4 valtionosuudet 132 958 1,3 16,8 729 229 RAH.TUOTOT JA -KULUT korkotuotot 1 14 1 3, 3,2 1 13 muut rahoitustuotot 294 9-57,1 3,1-12 korkokulut -1 7-16 -5,9,9-1 muut rahoituskulut -13-1, -1 1 rahoitustuotot ja -kulut -978 7 75, -,7 4 3 Vuosikate 1 668 6 7-37,7 63,3 1 8-4 85 sumu-poistot -14 6-2 598 5,7,9-2 457-141 TILIKAUDEN TULOS -3 88 4 155-5,4-19,1 8 1-4 2 poistoeron lisäys/vähennys 462 TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ -3 346 4 155-5,4-124,2 8 1-4 2 INVESTOINNIT investointimenot -2 595-975,3 4,5-876 -99 investointitulot (luovutushinta) 5 investoinnit, netto -2 95-975,3 4,6-876 -99
HELMIKUU 9 KAUPUNKI/KONSERNI VEROTUOTOT; ENNUSTE 9 KUNNALLISVERO Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi Helmi Maalis 13 84 Huhti Touko 18 Kesä 16 27 15 95 Heinä 123 6 Elo 16 3 14 13 Syys 15 57 155 52 Loka 15 5 1 85 Marras 7 154 8 239 Joulu -8 239 YHTEISÖVERO Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi 1 14 1 14 Helmi 2 83 3 97 Maalis 1 22 Huhti Touko 6 32 Kesä 7 75 Heinä 1 27 Elo 9 3 Syys 974 1 187 Loka 93 9 Marras 628 718 Joulu 1 82 12 8 12 8 KIINTEISTÖVERO Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä 31 Heinä Elo 167 529 Syys 6 96 7 49 Loka 6 3 14 23 Marras 3 14 496 Joulu 14 14 6 14 6 VEROT YHTEENSÄ Ennuste 9 Tot 9 Ennuste 9 (kumulatiivine n) Tot 9 (kumulatiivine n) Tammi 18 767 16 18 767 16 Helmi 22 22 18 923 4 986 2 Maalis 428 14 663 58 414 5 195 Huhti 18 5 76 529 Touko 18 888 95 4 Kesä 63 9 Heinä 19 896 132 376 Elo 149 7 Syys 23 2 3 197 Loka 23 1 196 198 Marras 8 255 24 4 Joulu -7 197 4 197 4 5 195 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 1 2 3 4 5 6 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 16 3 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 167-1 -5 5 1 15 2 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 155 52 1 85 8 239 2 4 6 8 1 12 14 16 18 2 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 187 9 718 1 14 3 97 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 7 49 14 23 14 496 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 16 3 15 57 15 5 7 154 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 974 93 628 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 167 6 96 6 3 3-1 1 2 3 4 5 6 7 8 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 1 2 3 4 5 6 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 16 3 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 167-1 -5 5 1 15 2 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 155 52 1 85 8 239 2 4 6 8 1 12 14 16 18 2 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 187 9 718 12 8 1 14 3 97 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 7 49 14 23 14 496 14 6 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 18 767 22 22 428 16 18 923 14 663 5 1 15 2 25 Tammi Helmi Maalis VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 1 2 3 4 5 6 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 16 3 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 167-1 -5 5 1 15 2 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 155 52 1 85 8 239 2 4 6 8 1 12 14 16 18 2 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 187 9 718 1 14 3 97 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 7 49 14 23 14 496 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 16 3 15 57 15 5 7 154 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 974 93 628 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 167 6 96 6 3 3-1 1 2 3 4 5 6 7 8 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 1 2 3 4 5 6 Touko Kesä Heinä Elo Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 16 3 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 167-1 -5 5 1 15 2 Touko Kesä Heinä Elo 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 5 1 15 2 25 3 4 Touko Kesä Heinä Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 18 16 27 13 84 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 27 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 2 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 2 3 4 5 6 7 8 Verotuottoennuste v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1 14 3 97 1 2 3 4 5 6 Verotuottoennuste v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 5 1 15 2 25 Verotuottoennuste v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 1 12 14 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 2; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 15 95 123 6 14 13 155 52 1 85 8 239 2 4 6 8 1 12 14 16 18 2 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 6 32 7 75 9 3 1 187 9 718 12 8 1 14 3 97 2 4 6 8 1 12 14 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 31 529 7 49 14 23 14 496 14 6 2 4 6 8 1 12 14 16 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Verotuottoennuste v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 13 84 5 1 15 2 25 Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kunnallisvero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 1 22 1 14 2 83 5 1 1 5 2 2 5 Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Yhteisövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9-6 -4-2 2 4 6 8 Tammi Helmi Maalis 1 VEROTUOTTOENNUSTE v. 9; Kiinteistövero (1 ) Ennuste 9 Tot 9 18 767 22 22 428 16 18 923 14 663 5 1 15 2 25 Tammi Helmi Maalis VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 Tot 9 18 767 4 986 58 414 76 529 95 4 9 132 376 149 7 3 197 196 198 24 4 197 4 16 2 5 195 5 1 15 2 25 Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu VEROTUOTTOENNUSTE v. 9 (1 ) Ennuste 9 (kumulatiivinen) Tot 9 (kumulatiivinen) 1
HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / TERVEYDENHUOLLON, VANHUS- JA SOSIAALITYÖN PALVELUT TOIMINTATUOTOT; ta tot.% TA 9 22 786 363 Tot 1-2/9 3 464 613 TOIMINTAKULUT; ta tot.% TA 9 2 55 4 Tot 1-2/9 31 54 776 Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Sos. ja terv. 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot 3 464 613 3 974 681 22 786 363 22 48 4 Toimintakulut -31 54 776-29 97 151-2 55 4-22 812 9 Toimintakate -28 4 163-25 122-7 718 677-18 427 HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA 9 67 685 836 Tot 1-2/9 1 654 323 Sosiaali- ja terveyspalveluiden vuoden 9 palveluiden tuottaminen talousarvion sitovuustasolla tulee olemaan haastavaa. Lautakunnan toimintakate tilinpäätöksessä 8 oli 6,2 milj. euroa ja vuoden 9 talousarviossa määrärahaa on 7,7 milj. euroa. Kasvua määrärahassa,8 %. Vuoden 8 tilinpäätöksessä kasvua edelliseen vuoteen oli 1,3 %. Haasteellisinta tulee olemaan henkilöstökulujen kohdalla. Talousarvion sitovuustaso on kuluvan vuoden talousarviossa määritelty henkilöstökulujen osalta lautakuntatasolle siten, että henkilöstökuluja ei saa käyttää muiden menojen katteena eikä muita menoja voi käyttää henkilöstökulujen katteena. Henkilöstökulujen talousarviovaraus 67,7 milj. euroa on n. 6 euroa vähemmän kuin vuoden 8 tilinpäätös. Lisäksi kuluvan vuoden talousarviota rasittaa henkilöstökulujen osalta 1,2 % yleiskorotus sekä uudet maksuun tulleet järjestelyvaraerät. Näiden lisäksi vuoden 9 talousarvion henkilöstösuunnitelmassa hyväksyttiin sosiaali- ja terveyspalveluihin uusia vakansseja, joiden palkkakuluja lisäävä vaikutus on n. 6 euroa. Talousseurantaohjelman ennusteen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluille varatut määrärahat eivät tule riittämään ja sitovuustasolla joudumme anomaan lisämäärärahaa.
12 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / TERVEYDENHUOLLON, VANHUS- JA SOSIAALITYÖN PALVELUT Terveyspalvelut 9/1-2 8/1-2 Muutos % Tyks (alue) hoitojaksot 4 183 -,8 Tyks (alue) pkl-käynnit 145 15 2,4 EPLL pkl-käynnit 1582 1571,7 Psykiatria hoitojaksot 94 62 51,6 Psykiatria pkl-käynnit 41 487-5,7 Avohoitokäynnit 16 189-9,5 Tk sairaalan hoitopäivät 3286 3363,7 Päivystys 86 2419-9,5 Suun terv.huollon käynnit 5776 5,4 Siirtoviivepäivät 6 85 7 1 Vanhuspalvelut 9/1-2 8/1-2 Muutos % Kotihoidon käynnit 3454 31-2,9 Tehostettu palveluasuminen 57 575 -,1 Tehostettu ostopalvelut 8 8, Hoivakotien hoitopäivät 81 768-1,2 Sosiaalityön palvelut 9/1-2 8/1-2 Muutos % Soshuollon asiakkuudet 4 324 64,8 Lastensuojelu huost/avoh.si 1/12 1/7 62,5 Lastensuojelun asiakkaat 398 52-23,5 Vamm.palveluasuminen 79 75 5,3 Erikoissairaanhoito 9/1-2 8/1-2 muutos -% Tyks alue 8 76 5 8 74 139 8,5 Psykiatria 1 6 666 1 154 2,7 EPLL 983 5 1 9 59-2,6 Turunmaa 257 29 832-28,7 yhteensä 331 55 1 8 42 1,4 Erikoissairaanhoidon palvelujen ostoihin on kuluvan vuoden talousarviossa varattu määrärahaa,8 milj. euroa. Vuoden 8 tilinpäätös erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen osalta oli 68,3 milj. euroa, kasvua määrärahavarauksessa 2,3 %. Sairaanhoitopiiri on varautunut talousarviossaan 2,5 % kulukasvuun koko piirin tasolla. Salon kohdalla sairaanhoitopiirin ennakkolaskutus perustuu 72,1 milj. euron ennakoituun menoon, joten eroa budjetoituun omaan määrärahaamme on 2,3 milj. euroa. Salon kaupungin talousarvioseurannassa erikoissairaanhoidon palvelujen ostojen kulut perustuvat sairaanhoitopiirin toimittamaan ennakkolaskutukseen. Alkuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden käytön perusteella Salon kaupungin todellinen erikoissairaanhoidon palvelujen käyttö on 1,2 % ennakkolaskutusta enemmän. Tilanne on huolestuttava ja kehitystä on seurattava tarkasti. Todelliset kulut ovat kasvaneet 1,4 % ja euroissa suhteessa edellisen vuoden vastaavaan aikaan n. 1 milj. euroa. Tarkastelujakso on lyhyt eikä tilanteesta ole syytä vetää liian synkkiä johtopäätöksiä. Sairaanhoitopiirin erikoisalaraportin mukaan, on salolaisille potilaille alkuvuoden aikana tehty muutamia kalliita hoitotoimenpiteitä, joten on todennäköistä, ettei kulukasvu etene samaa tahtia koko vuotta. Perusterveydenhuolto 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot 1 3 252 1 615 4 9 367 54 8 899 9 Toimintakulut -7 5 7-6 51 274-48 988 759-49 842 4 Toimintakate -6 248 6-4 895 7-39 6 255-4 9 Perusterveydenhuollon kustannukset ovat selkeästi viime vuoden vastaavaa aikaa suuremmat. Toimintakatteessa kasvua on yli 1,3 milj. euroa. Henkilöstökuluissa on kasvua n. 45 euroa ja palvelujen ostoissa euroa. Henkilöstökulujen kasvun taustalla on valtakunnalliset yleiskorotukset 1.5.8 (lääk. sop 2,55% ja KVTES 1,25%) sekä talousarviovuodelle myönnetyt lisävakanssit. Palvelujen ostojen kohdalla vertailuvuosien ero selittyy pitkälle yhden suurehkon laskun (n. 4 euroa) kirjauksesta vuodenvaihteessa 8 vuodelle 2. Kyseessä palvelusopimuksen (A-klinikka) mukainen säännöllinen lasku, joka on kirjattu väärään vuoteen. Käytännössä toimintaan ei ole tullut merkittäviä muutoksia ja kulut palvelujen ostojen osalta edellisvuoden tasolla. Terveysasemien avohoito- ja päivystyskäynneissä on -9,5 %:n lasku suhteessa viime vuoteen. Yhtenä selittävänä tekijä on viime vuoden alun raju influenssaepidemia, joka osaltaan nosti vuoden 8 alkuvuoden käyntimääriä. Tänä vuonna vastaavaa epidemiaa ei ole ollut. Terveyskeskuksen vuodeosastojen suoritemäärä on viime vuoden tasolla. Terveyskeskussairaalan toiminta on tehtyjen palvelurakennemuutosten myötä entisestään tehostunut ja vuodeosastopotilaiden siirtyminen jatkohoitoon joustavoitunut. Hoitoketjujen tehostuminen on näkynyt myös erikoissairaanhoidon siirtoviivemaksuissa. Terveyspalvelujen toiminnalliset muutokset: Salon terveyskeskussairaala on 1.3.9 käynnistänyt palliatiivisen hoidon poliklinikan. Alkuvaiheen kokemukset ovat positiivisia. Poliklinikka tekee tiivistä yhteistyötä kotisairaalan kanssa. Salon sairaala 223 toiminnallinen suunnittelu etenee aikataulun mukaisesti.
13 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / TERVEYDENHUOLLON, VANHUS- JA SOSIAALITYÖN PALVELUT Vanhuspalvelut 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot 1 979 13 1 995 29 1 299 122 1 28 2 Toimintakulut -6 65 6-5 8 366-43 599 871-5 Toimintakate -4 671 6-3 858 157-33 3 749-34 15 6 Vanhuspalveluiden toimintakate tulee ennusteen mukaan ylittymään. Toimintakuluja on alkuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana kertynyt huomattavasti viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän. Varsinkin henkilöstökulujen kohdalla kasvu on merkittävä (4 277 1 / 3 732 139), kasvua peräti 545 32 euroa. Vakinaisten palkoissa kasvua 158 euroa, erilliskorvauksissa 9 euroa ja sijaisten palkoissa 12 euroa. Erilliskorvausten kasvu perustuu kirjaamistavan muutokseen. Tammikuussa maksuun tullut järjestelyerä noin 1,2 % ja edellisvuonna 1.5.8 maksuun tulleet yleiskorotukset KVTES (1,25%) vaikuttavat osaltaan kasvuun. Kotihoidon varahenkilöstö (2 työntekijää) nettovaikutusta seurataan, nyt kun kaikki työntekijät on rekrytoitu. Kotihoidon käyntejä on ollut edellisvuotta vähemmän, mutta vastaavasti tuntimäärät ovat nousseet. Ympärivuorokautisen hoidon oman toiminnan kohdalla suoritemäärissä on pieni lasku, hoitopaikkoja on sama määrä kuin vuonna 8. Ostopalvelupaikkoja on ostettu talousarvioon varattu maksimimäärä 8. Vanhuspalveluiden alkuvuoden toiminnalliset muutokset: Salon kaupungin ikäihmisten palveluohjauksessa on siirrytty Varsinais- Suomen yhteiseen asiakasohjausnumeroon 14.1.9 alkaen. Palvelun taustalla on KomPassi- Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke (6-8), jonka tavoitteena oli kehittää koko maakunnassa toimiva iäkkäiden henkilöiden asiakas- ja palveluohjausmalli. Kotihoidon varahenkilöstön loput 1 työntekijää aloittivat työnsä tammikuun alussa. Sos.työn palv. 9/1-2 8/1-2 TA 9 ennuste Toimintatuotot 222 258 364 8 3 9 737 3 92 Toimintakulut -5 278 5-4 657 598-36 889 746-37 82 468 Toimintakate -5 289-4 293 33-33 764 9-34 68 979 Sosiaalityön palveluissa talousarvioon varatut määrärahat eivät tule riittämään. Palvelualueen osalta etenkin palvelujen ostojen kohdalla alkuvuoden käyttö on kasvanut edellisvuodesta n. 5 euroa. Suurimmat palvelujen ostojen lisäykset kohdistuvat vammaispalveluiden ja lastensuojelun tulosyksiköihin. Vammaispalvelujen palvelujen ostoissa on kasvua n. 24 euroa ja lastensuojelun n. 2 euroa. Sosiaalityön palvelualueen osalta on mainittava, että palvelualueen talousarviossa palvelujen ostoihin varattu määräraha on alimitoitettu. Palvelualueen palvelujen ostoihin on varattu määrärahaa vuoden 9 talousarviossa 1,5 milj. euroa vähemmän kuin TP 8 ja n. 6 euroa vähemmän kuin TA 8. Palvelualueen asiakasmäärät ovat kuitenkin ennallaan tai pienessä kasvussa. Perhesosiaalityön palveluiden osalta talousarviota laadittaessa tilanne on näyttänyt tasaiselta, eikä varsinaista palveluiden tarpeen lisäystä ole ollut näkyvissä. Päinvastoin arvioitiin, että sosiaalihuollon asiakkuuksiin ehkäisevästi panostamalla, voitaisiin vaikuttaa kustannuksiin hillitsevästi. Loppusyksyn ja kuluvan alkuvuoden aikana on ehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta lastensuojelun palveluiden piiriin tullut yhä enemmän asiakkaita ja samalla mm. ostopalveluja on jouduttu käyttämään ennakoitua enemmän. Lisäksi nopeasti valmisteltu lastensuojelulain muutos jälkihuollon ikärajan nostamisesta, joka astuu voimaan 1.4.9, lisää kustannusvelvoitteita jälkihuollon osalta.
14 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / LASTEN JA NUORTEN PALVELUT JA VAPAA-AJAN PALVELUT Lasten ja nuorten palvelut / Opetuslautakunta TOIMINTATUOTOT; ta tot.% TA 9 3 8 49 Tot 1-2/9 1 31 33 TOIMINTAKULUT; ta tot.% TA 9 91 596 Tot 1-2/9 13 86 72 HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA 9 Tot 1-2/9 54 1 858 8 879 995 Vapaa-ajan palvelut / Vapaa-ajan lautakunta TOIMINTATUOTOT; ta tot.% TA 9 1 83 828 Tot 1-2/9 3 658 TOIMINTAKULUT; ta tot.% TA 9 13 1 7 Tot 1-2/9 2 4 64 HENKILÖSTÖKULUT; ta tot.% TA 9 5 14 67 Tot 1-2/9 755 625
15 HELMIKUU 9 HYVINVOINTIPALVELUT / LASTEN JA NUORTEN PALVELUT JA VAPAA-AJAN PALVELUT Opetusltk 2/8 2/9 Muutos Päivähoitopaik. täyttöaste% 88,51 9,91 2,7 % Päivähoitopaik. käyttöaste %,67 71,76 3, % Lapset varh. kasv. piirissä 2 18 1 923-8,8 % Perhepäivähoitajien määrä 5-12, % Lapsia/päivähoitaja 3,86 3,77 syksy/ syksy/18 Erityisopetuksen oppilaat/kaikki oppilaat 655 / 5 46 657 / 5 3 Oppilasmäärä/luokkien määrä 5 46 / 34 5 3 / 297 per.op.oppilaat./henkilöstö 5 46 / 552 5 3 / 557 Lukio: opiskelijat / opetushlöstö 882 / 914 / 54 Lukio: opisk./opisk. paikat 882 / 1 914 / 6 Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Lasten ja nuorten palvelut Oppimisympäristöuudistuksen osalta toteutettiin päiväkodinjohtajien, rehtorien ja nuorisopalvelujen edustajien yhteinen tulevaisuustyöpaja, jossa suunniteltiin yhdessä tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja yhteistyön toimintamalleja. Valtuustoseminaarissa käsiteltiin oppimisympäristöjä eri näkökulmista. OPPIVA SALO ohjelma eteni tavoitteiden mukaisesti. Perniön Kirkonkylän koulun hankesuunnitelman laatiminen käynnistettiin. Uskelan koulun Kavilankadun yksikön mahdollisia väistötilojen ratkaisuja valmisteltiin työryhmän kokouksissa. Salo sai jatkoa vuonna 8 alkaneeseen Opetushallituksen koordinoimaan maksuttomaan 5-vuotiaiden varhaiskasvatuskokeiluun ensi toimintakaudelle 9-22. Nuorisopalveluissa otettiin käyttöön moniammatillinen ryhmä- ja yksilötoiminnan tila DeeKasi. Musiikkiopiston opetuksen laajuus on pysynyt samana edellisiin vuosiin verrattuna. 3/8 2/9 Muutos Nuorisotilojen kävijämäärä 3 2 3 141-7,1 % Vapaa-ajan ltk 3/8 2/9 Muutos Veturitallin kävijämäärä 5 516-1, % Kirjaston lainojen määrä 86 512 86 22 -,6 % Uimahallin kävijämäärä 22 52 22 259-1,1 % 31.12.2 31.12.8 Muutos Kansalaisopiston opiskelijat 5 4 5 797 6,7 % Vapaa-ajan palvelut Hiihtolatujen ja luistelualueiden osalta talvi on ollut hyvä ja kausi pitkä, käyttäjät ovat olleet pääosin tyytyväisiä olosuhteisiin ja tiedottamiseen. Luonto-ja retkeilyreittien kehittämis- ja investointisuunnitelmat ovat valmistuneet hanketyönä. Neljä lähikirjastoa (Kisko, Kuusjoki, Suomusjärvi ja Särkisalo) aloittivat omatoimikirjastoina helmikuussa. Veturitallin sisäkattoremontti sekä iv-kanavien nuohous aloitetiin tammikuun loppupuolella ja remontti jatkuu edelleen huhtikuuhun. Remontin aikana Veturitallin henkilökunta on edistänyt kokoelmatyötä. Kansalaisopiston pitkäaikainen rehtori jäi eläkkeelle. Luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien kurssilla osallistujamäärä on tuplaantunut, eli tämä uusi koulutusmuoto on löydetty. Henkilöstökulut Vuoden 9 talousarvio on nettositova lautakuntatasolla eli lautakuntien toimintakate on valtuuston nähden sitova kuitenkin niin, että henkilöstömenoja ei saa käyttää muiden menojen katteena ja muita menoja ei voi käyttää henkilöstömenojen katteena. Henkilöstömenot ovat sitovia seuraavan erittelyn mukaan: - Opetuslautakunta: - varhaiskasvatus; - perusopetus, 2. aste, musiikkiopisto ja nuorisotoimi - Vapaa-ajan lautakunta Opetuslautakunnan osalta varhaiskasvatuksen henkilöstömenoja ei saa kattaa muiden opetuslautakunnan vastuualueiden palkkamenoista ja toisinpäin. Muiden kulujen osalta vastaavaa jaottelua ei ole.
16 HELMIKUU 9 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT, RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖVALVONTA Kaupunkikehityslautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta
HELMIKUU 9 KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT, RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖVALVONTA Tekninen toimi 1-2.8 1-2.9 Muutos-% Ravitsemispalvelut/suoritteet 7 494 3,5 % Lupa- ja valvonta 1-2.8 1-2.9 Muutos-% Rak.valvonta: 66-12, % Myönnetyt luvat 75 Uudet lupahakemukset 3 94-16,8 % 1-2.8 1-2.9 Muutos-% Ympäristönsuojelu: jätevesi- yms. lausunnot 24 16-33,3 % Muut päätökset ja luvat yms. 32-39,6 % Terv.valvonta sekä eläinlääkintä Valvontasuunnitelman mukaiset tarkastukset 72 67-6,9 % INVESTOINNIT TULOT TA 9 TOT 9 Tot % Uusinvestoinnit Maa- ja vesialueet 1, % Kiinteät rakenteet ja laitteet 4, % YHTEENSÄ 5, % MENOT TA 9 TOT 9 Tot % Korvausinvestoinnit Rakennukset/Hallintopalv.hankkeet -1 5, % Rakennukset/Lasten ja nuortenpalv.hankk -1 28-59 6 4,61 % Rakennukset/Kaupunkikeh.palv.hankkeet -3 255-297 162 9,13 % Kiinteät rakenteet ja laitteet -2 58-2 927,12 % Koneet ja kalusto -2-793 6,73 % Laajennusinvestoinnit Rakennukset/Sos.ja terv.palv.hankkeet -2, % Rakennukset/Lasten ja nuortenpalv.hankk -1 5, % Rakennukset/Vapaa-ajan palv.hankkeet -2, % Kiinteät rakenteet ja laitteet -28, % Koneet ja kalusto -6-2 9,39 % Uusinvestoinnit Maa- ja vesialueet -7-167 336 23,91 % Rakennukset/Lasten ja nuortenpalv.hankk -3 5, % Kiinteät rakenteet ja laitteet -2 1, % Koneet ja kalusto -2-131 945,15 % Osakkeet ja osuudet -25-15 886 6, % YHTEENSÄ - 955-8 558 4,72 % TASAPAINOINEN TALOUS Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Alkuvuoden työttömyysprosentti oli 1,8 %, jossa on laskua edelleen. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä on 487 vähemmän. Avoimia työpaikkoja maakunnassa on myös 7 % enemmän verrattuna viime vuoteen. Alkuvuodesta runsasluminen talvi aiheutti arvioitua enemmän kustannuksia ja työtä teiden kunnossapitoon. Suomi1-tonttikampajan päätös tuli lainvoimaiseksi. Siihen liittyviä tontteja on myyty yksi ja tonttivarauksia on muutettu tontinvuokrasopimuksiksi. Kaavoituskatsaus vuodelle 9 käsiteltiin lautakunnassa tammikuussa. Kärkihankkeet (mm. Tunnin juna sekä KT 52:n loppuosan hankkeet) etenevät. KT 52:n osalta päätettiin käynnistää asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimisen KT 52:n pohjoisosan alueella. Lounavoima aloitti ekovoimalan rakentamistyöt alkuvuodesta. Ostoliikenteen hankinta kilpailutettiin alkuvuodesta ja hankintapäätös tehtiin kaupunkikehityslautakunnassa helmikuun lopulla. Rakennuslupia on myönnetty vähemmän verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Lautakuntien käyttösuunnitelmat hyväksyttiin tammikuun kokouksissa ja tilinpäätökset käsiteltiin helmikuun kokouksissa. Kaupunkikehityslautakunnan talous on toteutunut arvioidusti, mutta menojen osalta varaudutaan ylityksiin palvelujen ostoissa johtuen runsaslumisesta alkutalvesta. Rakennus- ja ympäristölautakunnan talous on toteutunut arvioidun mukaisesti. Päivittäisjohtamisen taulu on säännöllisessä käytössä kaupunkikehityspalvelujen johtoryhmässä. Kehittäminen jatkuu kaupungin strategian ja yhteisten hankkeiden mukaisesti. Henkilöstömäärässä ei ole tapahtunut erityisiä muutoksia. Täyttölupia on haettu 8 kpl alkuvuodesta. Kaupunkikehityspalvelut esittivät talousarviossa kolme uutta tehtävää täytettäväksi, joista avoinna olivat alkuvuodesta puistomestari ja liikennepalvelujen kuljetuskoordinaattori. Investoinnit Rakennus- ja vuosikorjaustöiden sekä yleisten alueiden ylläpidon ja kehittämisen työohjelmat hyväksyttiin kaupunkikehityslautakunnassa tammikuussa. Investointien osalta oppimisympäristöön liittyvä hankkeet ovat työllistäneet tilapalveluja. Ylhäistentien ja Torikadun saneeraukset ovat alkaneet. Yleisten alueiden investointien osalta Maiturinkujan kunnallistekniikan rakentaminen on aloitettu. Samoin jäänpidätysrakenteiden rakentaminen on aloitettu Haukkalankoskelta. Lisäksi on hankittu uusi pyöräkuormaaja.
18 HELMIKUU 9, LIIKELAITOS SALON VESI TOIMINTAKATE TA9 Tot 1-2/9 Käyttö-% Vesilaitos 2 597 85 199 7 7,66 % TA9 Tot 1-2/9 Käyttö-% Viemärilaitos 2 878 97 297 1,33 % INVESTOINNIT TULOT TA 9 TOT 9 Tot % Investointiavustukset ja osuudet, % YHTEENSÄ, % MENOT TA 8 TOT 8 Tot % Korvausinvestoinnit Kiinteät rakenteet ja laitteet -1 36-87 2 6,41 % Koneet ja kalusto -5-7 1, % Laajennusinvestoinnit Kiinteät rakenteet ja laitteet -37, % Uusinvestoinnit Kiinteät rakenteet ja laitteet -86-39 572 4,6 % YHTEENSÄ -2 64-127 57 4,83 % Olennaiset talouteen ja toimintaan liittyvät tapahtumat Matildedalin varavesi ja Kärkän vedenottamon saneeraus valmistuivat aikataulussa ja varatun määrärahan puitteissa vuoden 9 alussa. Vuotta 9 koskeva vedenlaadun tutkimusohjelma on hyväksytty. Kiikalan vedenottolupahakemus odottaa Hallinto-oikeuden päätöstä. Someron ja Salon vesiyhteistyöhanke etenee sovitussa aikataulussa. Viemäriverkoston saneeraustyö on voimakkaasti käynnissä hulevesien poistamiseksi rasittamasta puhdistamoa. Perniö puhdistamon automaation saneeraus on käynnistynyt. Keskuspuhdistamon toimintaa on haitannut vedenlaadun ja määrän vaihtelut. Liikelaitos Salon Veden taloudessa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia, koska asukasluku on pysynyt samana. Liikelaitoksen talous näyttää toteutuvan arvioidun mukaisesti. Omistajavaihdoksia tapahtuu runsaasti vaikuttamatta taloudelliseen kehitykseen. Henkilöitä on saatu palkattua riittävä määrä. Huomioon tulee ottaa, että liikelaitoksen laskutus tapahtuu ainoastaan neljä kertaa vuodessa. Alkuvuoden osalta ensimmäinen laskutus tapahtuu maaliskuussa. SUORITTEET Liikelaitokset 1-2/9 1-2/8 Muutos-% Veden myynti 1m3,, % Salon Vesi / liittymät 14 495 14 542,32 %