ICDP - Kannustava vuorovaikutus Vaasan kaupungin sijaishuollossa

Samankaltaiset tiedostot
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Oulun Seudun Mäntykoti ry ja oppilaitosyhteistyö yliopiston kanssa vv Seminaari klo Marja-Leena Timonen, johtaja

KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS TUKEA VANHEMMUUTEEN

Sijaishuollon valtakunnalliset yhteiskehittämispäivät Työryhmien tuotokset Sijaishuollon ohjaus ja valvonta

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

Ohjaava ja valmentava työote ohjauksessa

Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikkö sijaishuoltoa kehittämässä, ohjaamassa ja valvomassa Teija Aaltonen

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

SENSO PROJEKTI. Taustaa

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen


Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Asumissosiaalinen työote

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

KANNUSTAVA VUOROVAIKUTUS/ICDP. Päihdepäivät Mia Lahti

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Työryhmäkysymykset THL

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari

Kohti lapsikeskeistä valvontaa. Valtakunnalliset sijaishuollon yhteiskehittämispäivät

Myönteinen tunnistaminen

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen

MLL. Tukioppilastoiminta

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi Anne Hyvén Työpsykologi

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma Piia Roos (Janniina Elo)

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Fasilitoinnin kolme salaisuutta projektipäälliköille

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Luottamus osana maaseudun verkostoja. Virve Rinnola,Pirityiset. Sivu

Huomaa minut! - menetelmäopas palautteen keräämiseen alle kouluikäiseltä lapselta. Mitä minä haluan? Elma 3 v.

ASIANTUNTIJA- TERVEYDENHOITAJA TOIMINTA HÄMEENLINNASSA

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Yhdistysten hallitustoimijoiden ja työntekijöiden koulutuspäivä

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä

VIDEOAVUSTEINEN VUOROVAIKUTUKSEN OHJAUS VIGMLL

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

EVÄITÄ VUOROVAIKUTUKSEN JA OHJAUKSEN SUJUMISEEN

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Ryhmätoiminnan tausta-ajatuksia

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Nuorisotyön auditointi ja itsearviointimalli

Mielenterveys voimavarana

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa. Leena Wilén Sijaishuollon päivät

19 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

Tietoa ja työvälineitä vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistamiseksi

J.J. Jedulainen

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Pienryhmä- ja työparitoiminta Huhtasuon päiväkodissa. Katri Manninen 2015

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

M.Andersson

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

OTAVA-malli. Oman talouden valtiaaksi. Lotta Mattsson Espoon maahanmuuttajapalvelut

Mettäterapia. päihdehuollon avokuntoutusmenetelmä Enontekiöllä. Anne-Maria Näkkäläjärvi, sosiaalityöntekijä Enontekiön kunta.

henkilokohtainenbudjetointi.fi

Yhteisen arvioinnin loppuraportti

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Transkriptio:

ICDP - Kannustava vuorovaikutus Vaasan kaupungin sijaishuollossa 9.5.2019 HANNA HAAPANIEMI Johtava ohjaaja, Mäntykoti ESSI PEURALA Sosiaaliohjaaja, perhehoito

Vaasan kaupungin sijaishuoltoyksikkö Mäntykoti Seitsemän paikkainen yksikkö Lapset ovat kouluikäisiä Tulosyitä ovat mm. koulunkäynti pulmat, pulmat perheen sisällä ja mielenterveyteen liittyvät haasteet Henkilöstöön kuuluu 8 ohjaajaa, sairaanhoitaja, johtava ohjaaja, lastenkodin johtaja ja kokki

ICDP - Kannustava vuorovaikutus ohjelmaan kouluttautuminen Kaikki kasvatustyöhön osallistuvat työntekijämme ovat saaneet tason 1 koulutuksen vuoden 2016 syksyllä Ensimmäinen lastenhuoltoyksikkö Suomessa, jossa koko henkilökunta saanut ICDPkoulutuksen ja ohjelma on käytössä

Miten ICDP - Kannustava vuorovaikutus -ohjelma näkyy meillä Johtavan ohjaajan huomiot: Ajatellaan lapsista positiivisemmin Etsitään hyvää Hyvin vähän rajoitustoimenpiteitä Tiedostetaan kun tehdään vastoin ICDPperiaatteita Koulutus on lisännyt työyhteisön yhteenkuuluvuutta ja työskentelyä kohti yhteistä tavoitetta

Ohjaajien kokemuksia ICDP -ohjelmasta Kun pysähdyt kuuntelemaan opit paljon lapsen ajatusmaailmasta. Rajoita myönteisellä tavalla välillä onnistuu välillä turvautuu Minä määrään taktiikkaan. ICDP-ohjelma on antanut yhtenäisen ajattelumallin koko Mäntykodin henkilökunnalle Käytännössä todettua: Myönteinen asenne aikuisessa peilautuu lapsesta takaisin.

Ohjaajien kokemuksia ICDP -ohjelmasta Tartu lasten ideoihin ohje tuo onnistumisia ja iloa työhön. Olen ymmärtänyt ICDP:n avulla, että en saa asioita toimimaan, ellen ensin osoita lapselle välittämistä. Hyvä asia, että kaikilla sama ajatusmaailma ICDP:n avulla. Lapsen huomioonottaminen tavalla tai toisella tuo parempia tuloksia toimimiseen yhdessä. Kannattaa kuunnella lasta, hänellä on viisaita ajatuksia.

Olen oppinut sanoittamaan lapsen tunteita ja ajattelen nykyään ettei mitään lapsen tunnetilaa tai ajatusta voi vähätellä, vaan niistä keskustellaan yhdessä.

Perhehoito Vaasassa - Perhehoidon tiimissä kaksi sosiaaliohjaajaa, sosiaalityöntekijä, kehityspsykologian asiantuntija ja yksikön johtaja - Perhehoidon tiimin tehtävä on valmentaa, kouluttaa ja tukea eri tavoin perhehoitajia

ICDP - Kannustava vuorovaikutus ICDP/Kannustava vuorovaikutus ohjelma perhehoidossa ohjelma perhehoidossa Tiimissä perustaso, ohjaajataso ja kouluttajataso Tiimin sisäinen implementointi toteutetaan kuukausittain Perhehoitajille ICDP-ryhmät vuosittain, kuuluu osaksi perhehoidon tukipalettia Ryhmät toteutetaan iltaisin ja viikonloppuisin, yht. h Tiimissä perustaso, ohjaajataso ja kouluttajataso Perhehoitajille ICDPryhmät vuosittain, osa perhehoidon tukipalettia Ryhmät toteutetaan iltaisin ja viikonloppuisin, yht. 14 h 9

Kokemuksia ICDP-kannustava vuorovaikutus -ryhmästä Miettii, miten suhtautuu asioihin ja miten voisi toimia toisin Ajatukset kääntyy eri lailla, näkee tilanteita eri kantilta Kiva toteutusmuoto, muut ymmärtää Tosi hyödyllinen, herättää paljon ajatuksia miten voi soveltaa käytäntöihin Sanoittaa, mitä tekee On oppinut toimimaan toisin Paljon uusia näkökulmia Oppinut tiedostamaan Tietous omaa toimintaa kohtaan lisääntynyt ja sitä kautta voi muuttaa omaa toimintaansa paremmaksi. 10

ICDP-ohjelman juurruttaminen Vaasan sijaishuollossa Jatkuva uusien työntekijöiden ICDP -Taso 1 & 2 kouluttaminen MÄNTYKOTI (2017à Mäntykodin ICDP-ohjaus kerran kuussa (2 tuntia) kahdessa ryhmässä Mäntykodilla PERHEHOITO (2019à Perhehoitotiimin ICDP-ohjaus kerran kuussa (2 tuntia) Suunnitteilla: Perhehoitajien ICDP- inspiraatiopäivä (kerran vuodessa) + ICDP-inspiraatiopäivä tulosalueen ICDP taso 1 ja 2 käyneille (kerran vuodessa) ICDP-ohjaajien aamupäivätapaamiset (2 kertaa vuodessa)

ICDP-ohjauksen sisältö Mäntykodilla TAVOITE: Vahvistaa sensitiivisyyttä suhteessa lapsen tarpeisiin, tunteisiin ja oikeuksiin ja juurruttaa ICDP-ohjelman suhtautumistapaa työkäytäntöihin Kultaisten hetkien systemaattinen kerääminen YK:n lapsen oikeuksien lapsinäkemyksen vahvistaminen Positiivisen vuorovaikutuksen ja turvallisen suhteen vahvistaminen Havainnointikyvyn vahvistaminen; kyky lukea lapsen viestejä, tarpeita, tunteita ja motiiveja Mentalisaatiokyvyn vahvistaminen Kunnioittavan kohtaamisen vahvistaminen

KIITOS OTA YHTEYTTÄ etunimi.sukunimi@vaasa.fi