MLL. Tukioppilastoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MLL. Tukioppilastoiminta"

Transkriptio

1 MLL Tukioppilastoiminta

2 Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita Tukioppilaat saavat koulutuksen ja toiminnasta vastaa koulussa työskentelevä aikuinen ohjaaja TUKIOPPILASTOIMINTA 2

3 Tukioppilastoiminta on vertaistukea Nuoret tukevat toisiaan keskustelemalla ja järjestämällä yhteistä toimintaa Toiminta lisää nuorten välistä vastuuntuntoa, vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteistyötä koulussa TUKIOPPILASTOIMINTA 3

4 39 vuotta tukioppilastoimintaa MLL aloitti tukioppilastoiminnan Suomessa 1972 Malli on peräisin USA:sta, Philadelphian osavaltiosta Vertaistuen idea; nuoret auttavat ja tukevat toisiaan jakamalla kokemuksiaan yhdessä Alkuaikoina toiminta painottui huumevalistukseen TUKIOPPILASTOIMINTA 4

5 39 vuotta tukioppilastoimintaa Toiminta laajeni nopeasti Etelä-Suomessa Toiminta monipuolistui, mukaan ennaltaehkäisevä mielenterveystyö 1980-luvulla toiminta levisi koko maahan, ja kouluja oli mukana jo lähes 400 Painotus muuttui yksilöllisestä yhteisölliseen ja vuorovaikutustaitoja korostavaan suuntaan 1990-luvulla toiminta oli vakiintunut valtaosaan suomalaisista peruskouluista TUKIOPPILASTOIMINTA 5

6 Tukioppilas on tavallinen nuori Tukioppilaana toimii tukioppilaskoulutuksen saanut, vapaaehtoinen nuori, joka on kiinnostunut toimimaan rakentavassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ei ole välttämättä huippuoppilas, mutta osoittaa omalla käyttäytymisellään kiinnostusta opiskelua ja koulua kohtaan säilyttää luottamuksen ja toimii rehellisesti tarttuu niihin viesteihin, joita hän näkee, kuulee ja kokee TUKIOPPILASTOIMINTA 6

7 Tukioppilasohjaaja kannustaa ja tukee Tukioppilastoiminnan edellytyksenä on aikuinen, joka ohjaa toimintaa Ohjaajan perustehtäviä ovat: Koulun tukioppilastoiminnan ohjaus ja koordinointi Vastuu tukioppilaiden valintaprosessista Tukioppilaiden peruskoulutuksen järjestäminen Huolehtiminen siitä, että toiminta on koulun arvojen ja tukioppilastoiminnan tavoitteiden mukaista TUKIOPPILASTOIMINTA 7

8 Tukioppilasohjaaja Tapaa oppilaita säännöllisesti Mahdollistaa tukioppilaille toiminnan suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin Tiedottaa toiminnasta muulle kouluhenkilöstölle yhdessä tukioppilaiden kanssa sekä informoi tukioppilaita On MLL:n yhteistyökumppani TUKIOPPILASTOIMINTA 8

9 Monia tapoja valita tukioppilaat Muut nuoret äänestävät keskuudestaan tukioppilaat Opettajat valitsevat tukioppilaat Tukioppilaaksi hakeminen TUKIOPPILASTOIMINTA 9

10 Tukioppilaiden peruskoulutus 16 h Kouluttajana usein oma tukioppilasohjaaja Kouluttajaksi voi tilata MLL:n tukioppilaskouluttajan Peruskoulutuksen aiheita: Ryhmässä toimiminen ja ryhmän ohjaaminen Tukioppilastoiminnan arvot ja perusteet Ihmissuhdetaitojen vahvistaminen ja itsetuntemus Toimintatapojen löytäminen, tukioppilaan tehtävät Tukioppilastoiminnan tavoitteellisuus, suunnittelu ja arviointi TUKIOPPILASTOIMINTA 10

11 Tukioppilaiden jatkokoulutukset Peruskoulutuksen lisäksi tukioppilaille voidaan järjestää jatkokoulutuksia eri teemoista: Kiusaaminen Itsetuntemus Nettiturvallisuus Päihdekasvatus Tunnetaidot Osallisuus Ryhmäyttäminen TUKIOPPILASTOIMINTA 11

12 Toimintaa ohjaa ensisijaisesti koulun arvot MLL:n tukioppilastoiminnan arvot: Suvaitsevaisuus Vapaaehtoisuus Luottamuksellisuus Osallisuus Nuoruus ja nuoruuden arvostus Ilo Nuorten äänen kuuluminen TUKIOPPILASTOIMINTA 12

13 MLL:n tavoitteet tukioppilastoiminnalle Tukioppilastoiminta vaikuttaa myönteisesti kouluyhteisöön Myönteinen ihmiskäsitys Kehittyminen ihmisenä Demokratia Yhteisön hyvä Ennaltaehkäisevää toimintaa Oppiminen TUKIOPPILASTOIMINTA 13

14 Tukioppilastoiminta ja kansalaisvaikuttaminen Tukioppilastoiminta on nuorille vastuunoton, yhteisvastuun, kansalaisvaikuttamisen ja kansalaisjärjestötoiminnan opettelua Kansalaisvaikuttaminen on kykyä ja halua vaikuttaa itseä koskeviin ja yhteisiin asioihin sekä kykyä kantaa vastuuta Tukioppilastoiminta antaa nuorille hyviä kokemuksia aktiivisesta toiminnasta ja omaan lähiyhteisöön ja elinympäristöön vaikuttamisesta TUKIOPPILASTOIMINTA 14

15 Tukioppilastoiminta ja MLL MLL:n piiri MLL:n keskustoimisto MLL:n paikallisyhdistykset Oppilaitos MLL:n kouluttajat TUKIOPPILASTOIMINTA 15

16 Tukioppilastoiminnan verkosto tukioppilasta 800 tukioppilasohjaajaa Toiminta kattaa n. 90 % yläkouluista 70 MLL:n tukioppilaskouluttajaa 13 MLL:n piirin tukioppilasvastaavaa Vapaaehtoisia mm. MLL:n yhdistyksissä Yhteistyö seurakuntien, nuorisotoimen ja muiden järjestöjen kanssa TUKIOPPILASTOIMINTA 16

17 Jokaisessa koulussa on oman näköistä toimintaa Keskeisimpiä tukioppilaiden toimintoja ovat: Uusien oppilasryhmien kummeina toimiminen, ryhmäyttäminen ja tutustuttaminen talon tapoihin Kiusaamisen tunnistaminen ja yksinäisten huomioiminen Yhteisöllisyyttä lisäävät teemapäivät, tapahtumat ja tempaukset Koulujen alkaessa tukioppilaat julistavat Koulurauhan TUKIOPPILASTOIMINTA 17

18 Yksinäisten huomaaminen ja kiusaamisen ehkäisy ovat keskeisiä teemoja Vain noin puolet kiusatuista kertoo asiasta jollekin Tukioppilaat ovat tärkeitä koulukiusaamisen tunnistajia Heille voi myös kertoa näkemästään tai kokemastaan Tukioppilaat voivat myös toimia luotettavana keskustelukumppanina Tukioppilastoiminta helpottaa tutustumista ja ystävien saamista TUKIOPPILASTOIMINTA 18

19 Ei tähtityyppien tähtihetkiä vaan... Parhaimmillaan tukioppilastoiminta on arjessa läsnä olemista ja välittämistä, ei niinkään mahtipontisia ja suuritöisiä tapahtumia TUKIOPPILASTOIMINTA 19

20 Kiitos!

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa tapahtuvaa nuorten vertaistukea Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia Kyselyn toteutus Toteutettiin sähköisenä kyselynä 01-02/2011 Tavoitteena oli selvittää Millainen kuva koulujen henkilökunnalla on oppilaiden yksinäisyydestä,

Lisätiedot

TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 2008

TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 2008 TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 8 Tukioppilastoiminnan kartoitus toteutettiin tammi-huhtikuussa 8. Kysely lähetettiin kaikkiin yläkouluihin (n=8). Kyselyyn vastasi 7 koulua eli vastausprosentti

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016

Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset ja aineistot peruskouluille Syksy 2016 Koulutukset Oppilaiden osallisuus kiusaamisen vastaisessa työssä kv. konferenssi asiantuntijoita, opettajia ja nuoria jakamassa uusinta tietoa ja parhaita

Lisätiedot

Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori!

Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori! 4.8.2008 Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori! Kesäloma reissuineen, mökkeilyineen ja rentoutumisineen on takana ja akut ladattu syksyn ja talven toimiin. Uuden lukuvuoden käynnistyessä

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015

Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset ja aineistot yläkouluille Syksy 2015 Koulutukset Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta käytäntöön Työvälineitä vaikeassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: EMOK

Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: EMOK Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: Osallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy osaksi koulujen toimintakulttuuria EMOK Opiskeluhuollon koulutuskierros 14.-15.11.2017 Katja Norvapalo, Kaisa Thessler, Miia Välimaa

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Ankkuri-työ koulun arjessa

Ankkuri-työ koulun arjessa Ankkuri-työ koulun arjessa Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen liittyvien ilmiöiden torjunta AVI, Rovaniemi 7.9.2017 Susanne Nyman, Syväkankaan koulu Kiusaamisen vastainen työ koko henkilökunnan vastuulla

Lisätiedot

OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti. Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu

OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti. Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu Miten ehkäisevää työtä kehitetään osana koulutusta? 4 Ammattikorkeakoulujen tehtävät harjoittaa työelämää ja aluekehitystä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTA-AJATUS Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja onnelliseen lapsuuteen. Toiminnan tarkoituksena on edistää lapsen ja lapsiperheen hyvinvointia, lisätä lapsuuden

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita

OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita OMG! Onks pakko? LOL! - yhdistyksen nuorisotoiminta: mahdollisuuksia ja ideoita Teemat Tukioppilastoiminnan mahdollisuudet Kysy nuorilta! Unelmapaja Verkostoista voimaa Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Koulutus rullaa!!! / 110516/ Alma / MLL Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Lapset ensin. Koulutuksen rooli MLL:n perustehtävän toteuttamisessa Koulutus on mahdollisuus ja keino varmistaa sekä vapaaehtoistemme

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Kunnan sisäinen yhteistyö luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Liikkuva koulu -ohjelma terveelliset elämäntavat oppimisvalmiudet osallisuus kouluviihtyvyys hyvinvointi

Lisätiedot

MLL yläkoulun tukena 2014 2015

MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulun tukena 2014 2015 MLL yläkoulujen tukena Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:lla

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 68 ) Sisällys 1. Kiusaaminen ja häirintä... 3 2. Ennaltaehkäisevä työ oppilaiden

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Kiusaaminen ei lakkaa itsekseen vaan pahenee jatkuessaan. (Hamarus 2012) Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Ennaltaehkäisevä toiminta ja akuutti tilanne Koulutuskuntayhtymä Brahe 2016, päivitys 22.11.2016

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013

Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen

Lisätiedot

tutorit tukena opinnoissa

tutorit tukena opinnoissa tutorit tukena opinnoissa " Vaikuttavaa tutortoimintaa Toisen asteen opintojen aloittaminen on iso muutos nuorelle. Tässä muutoksessa tukena ovat tutorit. He toimivat vertaistukena uusille opiskelijoille

Lisätiedot

Nuoret ympäristökansalaisina. Sanna Koskinen, Ympäristökasvatuksen asiantuntija, FT WWF Suomi

Nuoret ympäristökansalaisina. Sanna Koskinen, Ympäristökasvatuksen asiantuntija, FT WWF Suomi Nuoret ympäristökansalaisina Sanna Koskinen, Ympäristökasvatuksen asiantuntija, FT WWF Suomi Kestävän kehityksen toteutuminen on riippuvaista sellaisen sukupolven kasvattamisesta, joka ymmärtää ihmisen

Lisätiedot

Tukioppilaan materiaali

Tukioppilaan materiaali Tukioppilaan materiaali Mannerheimin Lastensuojeluliitto Tukioppilaan materiaali 1 Julkaisija Mannerheimin Lastensuojeluliitto Toinen Linja 17 00530 Helsinki tukioppilastoiminta@mll.fi www.mll.fi/tukioppilastoiminta

Lisätiedot

Mitä osallisuus voisi olla?

Mitä osallisuus voisi olla? Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi)

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi) Oppilaan nimi Luokka: Ohjeet tet-jaksolle Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tiedote sinulle ja huoltajalle: ei tarvitse palauttaa kenellekään. Tet-muistiinpanolomake: oma

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Anna Erkko Projektisuunnittelija

Anna Erkko Projektisuunnittelija Biomedicum 5.11.2013 Lapsen ja nuoren mielenterveyden vahvistaminen oppilashuoltotyössä Anna Erkko Projektisuunnittelija Susanna Kosonen Projektisuunnittelija Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

TUKIOPPILASTOIMINNAN JA KOULURAUHAN KARTOITUS LV

TUKIOPPILASTOIMINNAN JA KOULURAUHAN KARTOITUS LV TUKIOPPILASTOIMINNAN JA KOULURAUHAN KARTOITUS LV 2010 2011 Raportti Tiia Posa 4.10.2011 1 Sisältö 1. KYSELYN TOTEUTUS... 3 1.1. TUKIOPPILASOHJAAJIEN TIEDOT... 4 1.2. TUKIOPPILASTOIMINNAN ORGANISOINTI JA

Lisätiedot

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen

Lisätiedot

Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri!

Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri! Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri! Projektipäällikkö Marjo Kolehmainen, HUMAK. Selvästi parempi mieli 5.9.2012, Tampere. YHDESSÄ, PORUKASSA, RYHMÄSSÄ, KANNUSTETAAN, VÄLITETÄÄN,

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Liikkuva koulu. Hankkeesta ohjelmaksi 2012-2015

Liikkuva koulu. Hankkeesta ohjelmaksi 2012-2015 Liikkuva koulu Hankkeesta ohjelmaksi 2012-2015 11.9.2012 Mikä on Liikkuva koulu? YLE Keski-Pohjanmaa: http://yle.fi/uutiset/valitunneilla_peuhaus_kasvatt aa_lapsen_liikuntakakkua/6283397 Koulun liikuntaolosuhteiden

Lisätiedot

MLL kunnan kumppanina

MLL kunnan kumppanina MLL kunnan kumppanina MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lapsiperheiden hyvinvointia edistävät ja ongelmia ehkäisevät varhaisen tuen palvelut. 3. kerros

Lisätiedot

Me niinku opitaan kuunteleen toista

Me niinku opitaan kuunteleen toista Anu Nurmela & Kaisa Kuurne Mannerheimin Lastensuojeluliitto 16.4.2002 Me niinku opitaan kuunteleen toista Tukioppilastoiminta rakentaa myönteistä kouluyhteisöä SISÄLTÖ KUULUUKO NUOREN ÄÄNI KOULUSSA?...

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

NUORISOTYÖ KOULUSSA. Sivistyslautakunnan kokous Alavieska

NUORISOTYÖ KOULUSSA. Sivistyslautakunnan kokous Alavieska NUORISOTYÖ KOULUSSA Sivistyslautakunnan kokous 23.1.2018 Alavieska Projektityöntekijä Minna Koirikivi/OSAVA-hanke Nuoriso-ohjaaja Mari Myllylä/Alavieskan nuorisotoimi OSAVA Nuorten osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013

Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Nuorten elämäntaitojen vahvistaminen 27.11.2013 Ulla Sirviö-Hyttinen, Suomen Lions liitto ry./ Lions Quest-ohjelmat Sanna Jattu, Nuorten keskus ry Anna-Maija Lahtinen, Suomen lasten ja nuorten säätiö Elämäntaidot

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Kajaani

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Kajaani Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 17.5.2017, Kajaani #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys ja uusi opetussuunnitelma Oppijan potentiaali opetuksen lähtökohtana

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 19.3.2018 Kanuuna, verkostopäällikkö suvi.lappalainen@lahti.fi 1 Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 21.3.2018 Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien Kouluviihtyvyyttä lisäävien oppilasprojektien toteuttaminen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä

Lisätiedot

Alakouluhanke Workshop

Alakouluhanke Workshop Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Alakouluhanke Workshop Mieli-päivien sessio Pienet mielet lapset ja perheet Riikka Nurmi KM, LO, draamaopettaja Kriisit ja selviytymisen

Lisätiedot

Luokanvalvojasta luokanohjaajaksi. Tampere 23.11.2010 Tarja Koskinen, KM, opinto-ohjaaja

Luokanvalvojasta luokanohjaajaksi. Tampere 23.11.2010 Tarja Koskinen, KM, opinto-ohjaaja Luokanvalvojasta luokanohjaajaksi Tampere 23.11.2010 Tarja Koskinen, KM, opinto-ohjaaja Luokanohjaus opettajan tärkeimpiä tehtäviä Koulun tavoitteena on se, että oppilaat menestyvät elämässään ja oppiaineet

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

tukioppilaan työvihko

tukioppilaan työvihko tukioppilaan työvihko sisältö 1. minä ja ryhmäni Ensimmäisessä osassa käsitellään itsetuntoa ja lisätään itsetuntemustasi. Siinä tutustutaan omaan tukioppilasryhmään ja sen ohjaajaan. Lisäksi käsitellään

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

TerveysInfo. Heikkonäköisen käytettävissä? Julisteessa kuva kaupan hinnoitteluvaa asta.

TerveysInfo. Heikkonäköisen käytettävissä? Julisteessa kuva kaupan hinnoitteluvaa asta. TerveysInfo Ettei kukaan jää yksin tarjoaa kouluille välineen, jonka avulla voidaan käydä keskustelua koulukiusaamisesta niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin kanssa. Videoiden loppu on jätetty

Lisätiedot

Kohtaamisia ja kasvua arjessa koti, koulu ja paikallisyhdistykset kumppaneina hanke 2012-2014 Toimintamalli:

Kohtaamisia ja kasvua arjessa koti, koulu ja paikallisyhdistykset kumppaneina hanke 2012-2014 Toimintamalli: Toimintamalli: NUORTEN UNELMAPAJA Toteutus pienryhmässä Aikuisten kehittämä nuorisotoiminta ei välttämättä sellaisenaan kiinnosta nuoria. Älä siis tee turhaa työtä, vaan järjestä nuorille mahdollisuus

Lisätiedot

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän

Lisätiedot