- Alliance Environnement - Eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä

- Alliance Environnement - Eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä EUROOPAN KOMISSIO Maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosasto Puitesopimus yhteisiin markkinajärjestelyihin ja yhteisen maatalouspolitiikan suoriin tukijärjestelmiin liittyvien toimien ympäristövaikutusta koskevasta arvioinnista Sopimus nro 30-CE-0067379/00-89 Yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvien sianliha-, siipikarjanliha-, ja muna-aloilla toteutettavien toimenpiteiden ympäristövaikutusten arviointi Tiivistelmä Marraskuu 2010

Tämän tutkimuksen on laatinut eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä ALLIANCE ENVIRONNEMENT, jonka muodostavat seuraavat yhtiöt: Institute for European Environmental Policy (IEEP) OREADE BRECHE Sarl 28 Queen Anne s Gate - London - SW1H 9AB 64 chemin del prat - 31320 Auzeville FRANCE Puh.: 44-(0)20-77 99 22 44, faksi: 44-(0)20-77 99 26 00 Puh.: + 33 5 61 73 62 62, faksi: + 33 5 61 73 62 90 S-posti: kparrot@ieep.eu S-posti: oreade-breche@oreade-breche.fr Edustaja: David Baldock, johtaja Edustaja: Thierry Clément, johtaja Tämän selvityksen on rahoittanut Euroopan komissio, mutta siinä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia eivätkä välttämättä edusta komission kantaa.

1 JOHDANTO Arviointi koskee sianliha-, siipikarja- ja muna-alojen yhteisiä markkinajärjestelyjä. Näillä aloilla sovelletaan tuontija vientijärjestelyjä (tuontitullit ja vientituki) ja myönnetään sianlihan yksityisen varastoinnin tukea sekä sovelletaan poikkeuksellisia toimenpiteitä silloin, kun kyseisillä aloilla ilmenee merkittäviä terveyskriisejä. Näihin toimenpiteisiin eivät kuulu tuottajille myönnettävät suorat tuet. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida kyseisten välineiden soveltamisen ympäristövaikutuksia. Tutkimus kattaa vuodet 1993 2009 ja keskittyy 15:n jäsenvaltion EU:hun (EU-15), mutta siinä viitataan myös kaikkiin 27:ään jäsenvaltioon kohdistuneisiin vaikutuksiin. Tavanomaisten arviointimenetelmien ohella toteutettiin 19 kansallista tutkimusta ja 10 tapaustutkimusta. Tämän selvityksen suurimmat rajoitukset liittyvät erityisesti tiettyjen maatalouden rakennetutkimuksen tuontia, vientiä, täytäntöönpanoa jne. koskevien tietojen luotettavuuteen sekä lannan käsittelyä koskevien konkreettisten tietojen puutteeseen. 2 YHTEISTEN MARKKINAJÄRJESTELYJEN JA MUIDEN TEKIJÖIDEN VAIKUTUS HINTOIHIN JA TUOTANTOON Arvioitujen yhteisten markkinajärjestelyjen katsotaan olevan melko kevyitä ja niiden vaikutusten vähenevän tarkastelukauden mittaan. CAPSIM-malliin perustuva mallintaminen osoittaa, että tuonti- ja vientitoimenpiteillä on saattanut olla hienoista vaikutusta hintoihin, mistä on saattanut seurata tuotantomäärien kasvua, jonka arvioidaan olleen sianlihan osalta vuosina 1990 1992 ja vastaavasti vuosina 2000 2002 2,6 % ja 1,4 %, siipikarjanlihan osalta 11,8 % ja 6,6 % ja munien osalta 14,6 % ja 4,3 % verrattuna vaihtoehtoiseen tilanteeseen, jossa käytössä ei olisi ollut mitään välineitä. Analyysi, joka laadittiin mallintamisen täydentämiseksi vuoden 2002 jälkeen, osoittaa, että kyseiset vaikutukset ovat vähentyneet entisestään jakson lopulla. Vuosina 1993 2008 siipikarjanlihan tuotanto kasvoi 28 % ja sianlihan tuotanto 26 %, samalla kun munien tuotanto vakaantui. Tällainen kasvu on huomattavasti suurempaa kuin yhteisen markkinajärjestelyn välineiden avulla saavutettu kasvu. Se osoittaa, että kyseisten alojen kehitys on ollut selvästi yli yhteisen markkinajärjestelyn vaikutusten (muna-alaa lukuun ottamatta), ja että kehitys on jatkunut vaikka yhteisen markkinajärjestelyn vaikutukset vähenivät voimakkaasti. Tuotannon kasvun taustalla on siis muita tekijöitä, kuten tilojen kannattavuus, joka oli asianomaisella jaksolla hyvä ja noususuuntainen, erityisesti suurten tilojen kannattavuus, kausivaihtelusta huolimatta; suuret tekniset ja geneettiset edistysaskeleet ja kulutus. Kulutus on itse asiassa vaikuttanut vaihtoehtoisten tuotantotapojen voimakkaaseen kehittymiseen erityisesti muna-alalla. Tämä on osoitus siitä, että osa kuluttajista on valmis maksamaan kalliimman hinnan laadukkaista tai eettisesti tuotetuista tuotteista. 3 YHTEISTEN MARKKINAJÄRJESTELYJEN JA MUIDEN TEKIJÖIDEN VAIKUTUS ALOJEN MUUHUN KEHITYKSEEN Tuotannon kehitys on sidoksissa eläinten lukumäärän kehitykseen. Sikojen lukumäärä kasvoi EU-15:ssä vuosien 1990 ja 2007 välillä 105 miljoonasta 121 miljoonaan. Samalla aikavälillä siipikarjan lukumäärä kasvoi 492 miljoonasta 621 miljoonaan, kun taas munivien kanojen lukumäärä pysyi suurin piirtein 380 miljoonassa. Tilojen keskikoko kasvoi mainitulla kaudella sika-alalla 164 %, siipikarja-alalla 177 % ja munivien kanojen alalla 153 %. Myös erikoistuminen jatkoi etenemistään. Suurten tilojen osuus lisääntyi siis voimakkaasti, ja suurin osa tuotannosta on peräisin tällaiseen suuren mittakaavan tuotantoon keskittyneiltä tiloilta. Nämä ilmiöt ovat suoraan sidoksissa mittakaavaetuihin, joita suurilla erikoistuneilla yrityksillä on pieniin yrityksiin verrattuna ja jotka takaavat niiden elinkelpoisuuden. Tämän vahvistavat myös suhteellista kannattavuutta koskevat analyysit, joita olemme laatineet maatalouden kirjanpidon tietoverkon perusteella. Kyseisten kolmen alan toimijat ovat usein maantieteellisesti hyvin keskittyneitä. Näiden alojen ja maitokarjan kasvatuksen kaltaisten muiden alojen kesken on havaittavissa jopa alueellista kumulaatiota. Tällaisen alueellisen keskittymisen taustalla ovat ennen kaikkea taloudelliset tekijät. 4 ALAN KEHITYKSESTÄ AIHEUTUVAT YMPÄRISTÖPAINEET Koska sikoja ja siipikarjaa kasvatetaan yleensä sisätiloissa, paineet liittyvät lähinnä lannan tuotantoon ja käsittelyyn. 1

Toimitettujen tietojen ja arvioiden perusteella olemme päätelleet, että lannan tuotanto tarkastelluissa jäsenvaltioissa oli sikojen osalta noin 190 miljoonaa tonnia vuodessa ja siipikarjan osalta noin 28 miljoonaa tonnia vuodessa. Nämä määrät vastaisivat sikojen osalta noin 920 000 tonnia typpeä, 435 000 tonnia fosforioksidia ja 575 000 tonnia kaliumoksidia, ja siipikarjan osalta 530 000 tonnia typpeä, 290 000 tonnia fosforioksidia ja 440 000 tonnia kaliumoksidia. Meillä ei ole tietoa kyseisten määrien kehityksestä, mutta ne vastaavat epäilemättä eläinten määrien kehitystä. Lannan koostumus on kuitenkin parantunut ruokinnan ja geeniperimän parantumisen myötä. Näillä kolmella alalla tuotetun karjanlannan osuus vaihtelee tarkastelluissa jäsenvaltioissa Ranskan 11 prosentista Tanskan 54 prosenttiin. Nautakarjan lanta muodostaa lähes kaikkialla suurimman osan eläintuotannon jätöksistä. Ekstrapoloimalla mallinnuksen tulokset voidaan todeta, että yhteisen markkinajärjestelyn välineistä johtuva lannan lisämäärä on vähäinen ja pienenee ajan mittaan entisestään. Samanaikaisesti todetaan, että sekä rakennukset että resurssien käyttö (ravinto, vesi, sähkö jne.) ovat aiempaa parempia ja lannan säilytystilat ovat yleisesti ottaen lisääntyneet siten, että niihin voidaan monissa jäsenvaltioissa varastoida keskimäärin vähintään kuuden kuukauden aikana kertyvä lanta. Näyttää kuitenkin siltä, että vuotoja valvotaan säännöllisesti vain joissakin jäsenvaltioissa, vaikka se on pakollista kaikissa jäsenvaltioissa. Paremman ruokinnan ja geeniperimän ansiosta eläinten jätökset ovat vähentyneet 5 35 prosenttia tutkituista tiedoista ja lajeista riippuen. Näitä menetelmiä soveltamalla on saatu aikaan sekä taloudellisia että ympäristöhyötyjä. Karjanlannan käsittely on yleisesti ottaen vielä hyvin vähäistä. Sikojen kasvatuksessa tuotettu lanta on suurelta osin lietelantaa, ja siipikarja-alalla lannan, lietteen ja kuivikkeiden yhdistelmä on yleistymässä, kun häkkikanaloista siirrytään lattiakanaloihin. Sikojen lietelanta levitetään useimmiten levitysvaunuilla pelloille (paitsi Tanskassa ja Alankomaissa, joissa vaaditaan hautaamaan se maahan). Tämä on ympäristölle haitallisin keino (ammoniakkipäästöt ja hajuhaitat). Siipikarjan lanta aiheuttaa vähemmän ongelmia, sillä se voidaan kuljettaa pois siipikarjankasvatusalueilta lannan alhaisemman tiheyden ja suuremman viljelyarvon ansiosta. Emme ole löytäneet julkaisua, jossa vertailtaisiin ympäristönhoitoa pienillä ja suurilla tiloilla, mutta vaikuttaa siltä, ettei tilakoon kasvulla ole välttämättä kielteisempiä ympäristövaikutuksia, mikä johtuu erityisesti suuria tiloja koskevasta tiukemmasta valvonnasta. Keskeinen kysymys on, onko tilojen käytössä maata lannan levittämiseksi. Näin ollen näyttää siltä, että vaikein ongelma on tilojen alueellinen keskittyminen, mikä näkyy selvästi verrattaessa tuotantoeläinten alueellista jakautumista ja typpikuormitusta kuvaavia karttoja toisiinsa. Liian suuren eläintiheyden alueilla sijaitsevilla tiloilla ei ole käytettävissään tyydyttävää ratkaisua lannan käsittelemiseksi, mikä luo voimakkaita paineita ympäristölle. 5 TARKASTELTUJEN KOLMEN TUOTANTOALAN AIHEUTTAMIEN PAINEIDEN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Näitä paineita on tarkasteltava ottaen huomioon monet muut maatalouden pilaantumislähteet (muilta eläintuotannon aloilta tuleva lanta ja päästöt, viljelmien kivennäislannoitus jne.) ja muusta kuin maataloudesta aiheutuva pilaantuminen (kaupungit ja teollisuus), jotka kaikki lisäävät niitä. Kyseisistä paineista samoihin ympäristöihin kohdistuvat vaikutukset on siis asetettava oikeaan mittasuhteeseen. Täsmällistä pilaantumislähdettä on useimmiten mahdotonta määritellä (OECD 2008). Tarkasteltaessa viljelysmaahan levitettyjen lannoitteiden kokonaismääriä voitiin todeta, että kyseisten kolmen alan osuus selvityksen kohteena olleissa jäsenvaltioissa oli noin 9 % typen kokonaiskuormituksesta (eloperäiset ja kivennäislannoitteet), 25 % kivennäisfosforista ja 28 % kivennäiskaliumista. Nämä kansalliset keskiarvot saattavat tietenkin ylittyä merkittävästi suuren eläintiheyden alueilla. Tämä osoittaa kuitenkin, että vaikkei tarkasteltujen tuotantoalojen vaikutusta vesistöihin pitäisi aliarvioida, kyseisten kolmen tuotantoalojen aiheuttamat paineet eivät ole tärkein vesistöjen tilaan vaikuttava tekijä. Onkin yllättävää, että eräillä alueilla, joilla lannan ylimäärä on hyvin suuri, käytetään edelleen erittäin huomattavia määriä kivennäistyppilannoitteita. Suurien lantamäärien levitys vaikuttaa veden laatuun ja lisää vesistöjen rehevöitymistä. Sen vuoksi vesien pilaantuminen on edelleen ongelma suuren eläintiheyden alueilla. Eräillä alueilla tai eräissä jäsenvaltioissa eläintiheyden ja lannan levittämiseen käytettävissä olevan maatalousmaan välillä on suuri epäsuhta. Edellä todetusta eläinkohtaisten paineiden alenemisesta huolimatta veden laadun kehitys selvityksen kohteina olleilla alueilla ei näytä muuttuneen kovinkaan merkittävästi tarkasteluajanjaksolla. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että veden laadun paraneminen on aina hidasta tai jopa hyvin hidasta riippumatta siitä, mikä pilaava aine on kyseessä. Sikojen ja siipikarjan kasvatuksen vaikutukset maaperään ovat sidoksissa erityisesti lannoittavien tai myrkyllisten aineiden liialliseen tai jatkuvaan levittämiseen sekä ammoniakkikertymiin, jotka johtavat maaperän happamoitumiseen. Tällaiset päästöt (16 % maatalouden päästöistä tulee sikatiloilta ja 10 % siipikarjatiloilta) johtavat typen kertymiseen maaperään. Typpikertymät voivat suuren tilatiheyden alueilla olla 50 60 typpiyksikköä hehtaaria kohden vuodessa (suurimmassa osassa alueita 10 20 kg hehtaaria kohden vuodessa). Nämä päästöt ovat 2

yleisesti ottaen vähenemässä, mutta niitä voitaisiin vähentää enemmänkin. Tästä ovat esimerkkinä eräät jäsenvaltiot, jotka soveltavat muita tiukempaa ympäristölainsäädäntöä. Karjankasvatuksen seurauksena maaperään joutuvien myrkyllisten aineiden osalta voidaan todeta, että munivien kanojen lanta, jota levitetään säännöllisesti samoille lohkoille, voi johtaa sinkin ja kuparin aiheuttamaan saastumiseen. Näitä metalleja käytetään usein tarpeettomasti liian suuria määriä kyseisten eläinten ruokinnassa. Kasvihuonekaasujen suhteen voidaan todeta, että EU-15:ssä selkeästi tärkeimpiä päästöjen lähteitä ovat metaanipäästöjen osalta märehtijät, ja dityppioksidin osalta typpilannoitteet. Merkittävistä metodologisista rajoituksista huolimatta analyysi osoittaa, että tarkasteltujen tuotantoalojen vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin on melko vähäinen. Lisäksi on huomattava, että aina tulee olemaan maailmanlaajuisia päästöjä riippumatta siitä, tuotetaanko näitä eläimiä EU:ssa vaiko ei. Tuotantoeläinten lajien geneettistä monimuotoisuutta tarkasteltaessa havaittiin, että eläinlajien lukumäärä on tarkasteluajanjaksolla vähentynyt mutta sitä vastoin tuotantoon tarkoitettujen tärkeimpien lajien valikoima on laajentunut. Luonnon ja elinympäristöjen monimuotoisuuden suhteen on todettava, että luonnonvaraiset maa- tai vesieläimet voivat kärsiä veden ja ilman pilaantumisesta, joka on seurausta lannan liiallisesta levittämisestä ja kaasupäästöistä. Lannan levittämisellä voi olla myös myönteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ja maaperään, varsinkin silloin kun maaperä tarvitsee orgaanisia aineksia. Sikojen kasvatus yhdistetään joskus myös ekosysteemien monimuotoisuuden säilyttämiseen. Tästä on esimerkkinä Dehesassa Espanjassa harjoitettava sikojen laidunnus. Yksi näiden kolmen tuotantoalan tärkeimmistä ympäristövaikutuksista liittyy rehujen tuotantoon (lähinnä viljat ja valkuaiskasvit). Eräitä näitä vaikutuksia on tarkasteltu arvioinnissa, joka käsitteli viljelymaita koskevien yhteisten markkinajärjestelyjen ympäristövaikutuksia EU:ssa (Alliance Environnement 2007). Toisia vaikutuksia, joita on aiheutunut EU:n rajojen ulkopuolella, ei tarkasteltu, sillä ne eivät sisältyneet toimeksiantoomme. Tällaiset vaikutukset voivat kuitenkin olla erittäin merkittäviä, kuten trooppisten metsien hakkaaminen soijan viljelemiseksi. 6 KOLMEN YHTEISEN MARKKINAJÄRJESTELYN JOHDONMUKAISUUS SUHTEESSA VAATIMUKSEEN YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN SISÄLLYTTÄMISESTÄ YMP:HEN Tällaisten "kevyiden" yhteisten markkinajärjestelyjen puitteissa ja ilman tuottajille maksettavia suoria tukia on vaikeaa hyödyntää yhteisiä markkinajärjestelyjä ympäristöön vaikuttavien välineiden täytäntöönpanemiseksi. Vaikka sika- ja siipikarjatiloihin ei sovelleta yhteisen markkinajärjestelyn mukaisia täydentäviä ehtoja, suurimman osan kyseisistä tiloista on kuitenkin pitänyt vuoden 2003 uudistuksesta alkaen noudattaa tiettyjä vaatimuksia suoria tukia saadakseen. Tällaisissa tapauksissa ehtoja sovelletaan koko maatilaan, sikojen ja siipikarjan tuotantotilat mukaan luettuina. Tämän välineen ansiosta voidaan todeta, että kyseisille aloille myönnettävät tuet ovat vuoden 2003 uudistuksesta alkaen olleet aiempaa johdonmukaisempia suhteessa vaatimukseen, jonka mukaan ympäristönsuojelu on yhdennettävä osaksi yhteistä maatalouspolitiikkaa. Muut ympäristöön liittyvät säädökset (esim. nitraattidirektiivi, pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämisestä annettu direktiivi eli IPPC-direktiivi jne.) ovat suuresti parantaneet tätä tilannetta erityisesti tarkastelujakson alussa, jolloin täydentäviä ehtoja ei vielä ollut asetettu. 7 MUIDEN ASIAAN LIITTYVIEN POLIITIKKOJEN VAIKUTUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN TASOON TARKASTELLULLA KOLMELLA TUOTANTOALALLA Ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin liittyvistä vaatimuksista aiheutuu lisäkustannuksia tarkastelun kohteena olleille kolmelle alalle. Niillä on kuitenkin kehitetty innovatiivisia keinoja tuottavuuden parantamiseksi. Sääntelyn avulla on hillitty sianlihan ja etenkin kananmunien tuotannon kasvua sekä kannustettu teknisen suorituskyvyn parantamiseen rajoittamalla samalla tuottavuuden kasvua näillä kolmella alalla. Sääntelyllä on rajoitettu etenkin sianlihantuotannon keskittymistä ja jossain määrin siipikarjanlihan ja munivien kanojen tuotantotilojen keskittymistä. Kaikilla kolmella tuotantoalalla on kuitenkin havaittavissa kaksitahoinen vaikutus, joka suosii. keskittämistä (kasvusuuntaus kustannusten kattamiseksi),. keskittämisen rajoittamista (kynnysvaikutukset ja katot). Sääntelyllä on yleisesti ottaen edistetty sianlihan-alan muttei kahden muun tuotantoalan erikoistumista. Sen vaikutus alueelliseen jakautumiseen vaihtelee maittain ja alueittain. Vaikuttaa siltä, että sääntely ja tuet ovat tärkeimmät tekijät infrastruktuurien ja lannan käsittelyn alalla tehtävien parannusten takana. Lopuksi voidaan todeta, että erityisesti nitraattidirektiivi (lannasta aiheutuvien ympäristöpaineiden vähentäminen) ja IPPC-direktiivi (suurten tilojen seuranta ja valvonta) ovat mahdollistaneet ympäristöpaineiden rajoittamisen kyseisillä aloilla. Myönteisiä vaikutuksia on seurannut myös täydentävistä ehdoista (jotka yhdistyvät direktiivien täytäntöönpanoon), eläinten hyvinvointia koskevasta direktiivistä (eläinsuojat), päästökattodirektiivistä (NH 3 ), 3

eräistä maatalouden ympäristötoimenpiteistä, tavanomaisen hyvän maatalouskäytännön noudattamisesta ja eräistä kansallisista säädöksistä tai toimenpiteistä. Vesien nitraattipitoisuuksissa ei ole havaittavissa mitään selkeää suuntausta (eikä näin ollen ole varmuutta toteutetun politiikan vaikutuksista), sillä veden laadun paraneminen on hidasta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että alueilla, joilla kotieläintuotanto on intensiivisintä, säädökset (nitraattidirektiivi ja IPPC-direktiivi) ovat yhdessä laitehankintoihin myönnettävien tukien kanssa vähentäneet veden nitraattipitoisuuksia. Tilanne on sitä vastoin usein pahentunut alueilla, joihin ei sovelleta velvoittavia säädöksiä (Ferrand, 2009 ja maakohtaiset tutkimukset). Säädökset ovat vaikuttaneet myönteisesti ilmaan kohdistuvien paineiden rajoittamiseen ja näin ollen ilmanlaatuun (ainakin rajoittaneet sen heikkenemistä). Joillakin säädöksillä voi olla toissijaisia vaikutuksia, kuten liikenteen kehittäminen ja lannan poltto. Tiedot säädösten vaikutuksista luonnonympäristöihin ja maisemiin ovat hyvin rajalliset epäilemättä siitä syystä, että tällä alalla on velvoittavia säädöksiä vain vähän. 4

8 SUOSITUKSET Koska tässä selvityksessä käsitellyt yhteiset markkinajärjestelyt vaikuttavat kyseisiin aloihin vain vähän eivätkä sisällä tuottajille maksettavia suoria tukia, on melko vaikeaa laatia suosituksia, jotka liittyisivät yhteisiin markkinajärjestelyihin. Suositukset koskevat sen vuoksi muita tuotantojärjestelyjä. Erityisesti nitraattidirektiivin tehokkaamman täytäntöönpanon varmistamiseksi olisi - tiedotettava tuottajille paremmin / saatava tuottajat paremmin tietoisiksi lannoitteiden rationaalisemmasta käytöstä, olipa kyse eloperäisistä tai kivennäislannoitteista, - kannustettava jäsenvaltioita ottamaan käyttöön säädöksiä, joilla pyritään rajoittamaan karjankasvatuksen alueellista keskittymistä, - määriteltävä paremmin ja konkreettisemmin typpilannoitteiden tasapainoinen käyttö pilaantumisalttiilla vyöhykkeillä, - kannustettava jäsenvaltioita ottamaan käyttöön velvoittavia toimenpiteitä, jotka liittyvät fosforin käyttöön maataloudessa, kuten eräissä jäsenvaltioissa on jo tehty, - parannettava lannan säilytys- ja levityskäytäntöjä, - tuettava pienempiä tuotantopanoksia edellyttävien maataloustekniikoiden tutkimusta ja edistämistä sekä toimia, joilla tarkastellaan parhaita keinoja lannan käsittelemiseksi. Lisäksi on tarpeen jatkaa toimenpiteitä, joilla kannustetaan muutosta haluavia tiloja muuntamaan tuotantosuuntansa laajaperäisempään suuntaan (esim. luomutilaksi) ja autetaan maaseudun kehittämisohjelmien tai kansallisten ohjelmien avulla pientilallisia, joilla on yhä suurempia vaikeuksia vastata ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin liittyvistä menoista, jatkamaan toimintaansa kotitilallaan ja vähentämään toiminnastaan aiheutuvia ympäristöhaittoja. 5