NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 1

Samankaltaiset tiedostot
Kotoutumisen arviointi ja pakolaisten vastaanoton jatkuminen kunnassa

Valtuustoaloite koskien Nurmijärven Ohjaamon kehittämistä todelliseksi palveluksi alle 30-vuotiaille nuorille

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

5 Pyyntö ilman huoltajaa tulleiden oleskeluluvan saaneiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanotosta kuntaan

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 5 Nurmijärvi-Tuusula työterveyshuollon yhteistyöhankkeen tilanne 3

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Pöytäkirja 14/ (10)

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

Pyyntö ilman huoltajaa tulleiden oleskeluluvan saaneiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanotosta kuntaan

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ


Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

Pöytäkirja 15/ (10)

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 1

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

6 toistaiseksi voimassa olevaksi 5 Rekisteriseloste sekä käyttäjäryhmät

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Pöytäkirja 12/ (7)

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta.

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Transkriptio:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 1 Valtuusto 14.11.2018 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 93 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 94 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat 6 95 Kotoutumisen arviointi ja pakolaisten vastaanoton jatkuminen kunnassa 96 Nurmijärvi-lisän vakinaistaminen osaksi kunnan työllisyyspalveluita 97 Toimenpidealoite lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2018-2021 toteutumisesta 98 Valtuustoaloite koskien Nurmijärven Ohjaamon kehittämistä todelliseksi palveluksi alle 30-vuotiaille nuorille 99 Valtuustoaloite koulurauha-asiamiehen nimittämisestä 26 100 Valtuustoaloite nurmijärveläisten nuorten ilmaisen kunnan sisäisen joukkoliikenteen kustannusten selvittämisestä 101 Valtuustoaloite senioriuintikortin laajentamiseksi kaikille nurmijärveläisille eläkeläisille 102 Kuntalaisaloite tuloveroprosentin nostamista vähintään 22 prosenttiin vuodelle 2019 103 Vuosien 2019-2021 talousarvio ja taloussuunnitelma sekä siihen sisältyvät investointihankkeet 104 Kunnan tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2019 105 Valtuustoaloite 14.11.2018 70 7 15 18 20 31 35 38 40 66

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 2 Valtuusto Aika 14.11.2018 klo 13:00-22:08 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Osallistujat Läsnä Toivonen Kallepekka, puheenjohtaja KESK Vainio Jari, KOK I varapuheenjohtaja Lepolahti Harri, SDP II varapuheenjohtaja Arteli Tero, SMP jäsen poistui klo 20 Haapalainen Johannes, jäsen KD Horto Tarleena, KOK jäsen Hyvämäki Juha, KESK jäsen Hägg Arto, KOK jäsen Kakko Kimmo, SMP jäsen Kalliokoski Taneli, KESK jäsen Kinnunen Hanna, VIHR jäsen poistui klo 16 Koivalo Tiina, VAS jäsen Kopsala Maritta, VIHR jäsen Laine Kalevi, KESK jäsen Laitinen Esa, PerusS jäsen Lappalainen Mira, PerusS jäsen poistui klo 21 Latva Jerry, SDP jäsen Lihr Jyrki, KOK jäsen Lompolo Kirsi, KOK jäsen Malkamäki Jussi, KOK jäsen saapui klo 13.08 Mantila Elli, KESK jäsen Markkanen Aulikki, SDP jäsen Mattila Riina, KOK jäsen saapui klo 17.30 Miettinen Pasi, KOK jäsen Mustonen Kalle, KESK jäsen Peltonen Juha, SDP jäsen Pirkkala Kimmo, PerusS jäsen Pispala Leni, VIHR jäsen Raekannas Riikka, KESK jäsen Rantala Sirpa, KESK jäsen Rousu Sirkka, SDP jäsen Räty Virpi, KOK jäsen Sandberg Jenni, SDP jäsen Santala Eero, SDP jäsen Siven Henna, VIHR jäsen poistui klo 21.07 Sivula Tapio, KESK jäsen Suomi Joona, KOK jäsen Taipale Janne, KOK jäsen Tapiolinna Maiju, PerusS jäsen Tarikka Visa, KOK jäsen Toikkanen Hannu, VAS jäsen

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 3 Uusitalo Ismo, SDP jäsen Vanhanen Matti, KESK jäsen saapui klo 14.10 Vaulamo Petri, KOK jäsen Viljakainen Sanna, SDP jäsen Virolainen Ville, VIHR jäsen Virtanen Sami, VIHR jäsen Vuorisalo Juhani, KOK jäsen Handolin Kirsti, KESK varajäsen läsnä klo 14.10-14.45; kh-jäsen Huhtala Paula, KESK varajäsen läsnä klo 13-14.10; kh-varajäsen Jalava Markku, KOK varajäsen läsnä klo 13-16; kh-jäsen Lounela Merja, VIHR varajäsen läsnä klo 17.52-22.08 Maijala Jouni, PerusS varajäsen läsnä klo 20-22.08 Pukarinen Pauliina varajäsen Salminen Jari, KOK varajäsen Viisanen Jere, PerusS varajäsen läsnä klo 15.11-15.14 ja 21-22.08 Viljakainen Juhani, KESK varajäsen Poissa Heinonen Jonna, VIHR jäsen Salonen Tarja, KESK jäsen Vilkman Kaisa, KOK jäsen Muut Mäkelä Outi kunnanjohtaja Anttila Jukka hallintojohtaja Haikonen Mika tekninen asiantuntija Muut saapuvilla olleet Back Marja-Liisa Hirvonen Tiina Kauppila Ossi Koskiaho Kati Luostarinen Kati Murole Miia Ojala Leena Oksanen Juha Pietarinen Seppo Pölönen Anne Rajahalme Ville Salminen Ilpo Siltanen Teemu Vuorenpää Leena hallintopäällikkö sivistystoimenjohtaja hankeinsinööri tilakeskuksen päällikkö opetuspäällikkö controller henkilöstöpäällikkö va. tekninen johtaja va. kehitysjohtaja kunnansihteeri talousjohtaja johtava ylilääkäri viestintäpäällikkö hallintopäällikkö Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kimmo Kakko ja Hannu Toikkanen. Käsitellyt asiat 93-105

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 4 Allekirjoitukset Kallepekka Toivonen puheenjohtaja Jukka Anttila pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Kunnanvirasto 19.11.2018 Kimmo Kakko Hannu Toikkanen Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Kunnanvirasto 21.11.2018 Todistaa Jukka Anttila hallintojohtaja

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 5 Valtuusto 93 14.11.2018 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KV 93 Päätös: Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen kuntalain 94 :n sekä hallintosäännön 92 :n mukaisesti. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Nimen huu dos sa läsnä oli 45 valtuutettua ja 5 varajäsentä eli yhteensä 50 valtuutettua.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 6 Valtuusto 94 14.11.2018 Valitaan pöytäkirjan tarkastajat KV 94 Päätös: Valtuusto valitsee kaksi pöytäkirjan tarkastajaa. Valittiin Kimmo Kakko ja Hannu Toikkanen.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 7 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 Kotoutumisen arviointi ja pakolaisten vastaanoton jatkuminen kunnassa 728/05.11/2013 HYVOLTK 39 Nurmijärven kunnan valtuuston päätökseen 12.11.2014 ( 99) perustuen ELY-keskus ja Nurmijärven kunta tekivät 12.12.2014 sopimuksen pakolaiskiintiöstä, jonka mukaan Nurmijärven kunta ottaa vastaan vähintään 20-25 henkilöä ainakin joka neljäs vuosi. Ensimmäinen vastaanottovuosi on 2015 ja sitä seuraava 2019. Samalla valtuusto päätti, että ensimmäisen vastaanottoerän jälkeen arvioidaan kotoutumisprosessin onnistumista sekä päätetään kanta tuleviin kiintiöihin hyvissä ajoin ennen vuotta 2019. Pakolaiskiintiöillä tarkoitetaan ELY-keskuksen kuntaan osoittamia kiintiöpakolaisia sekä myönteisen luvan saaneita, pakolaisten vastaanoton piiriin kuuluvia turvapaikanhakijoita. Pakolaiskiintiön lisäksi kuntaan saattaa sijoittua itsenäisesti pakolaisten henkilöpiiriin kuuluvia henkilöitä, mutta heitä ei lasketa kuuluvaksi kunnan pakolaiskiintiöön. ELY-keskuksesta saatiin 12.4.2018 tieto, että Työ- ja elinkeinoministeriö oli vahvistanut kiintiöpakolaisten alueellisen jaon ELY-keskuksittain vuoden 2018 alussa. Vuoden 2019 kiintiöt jaettiin sellaisiin kuntiin, joissa oli voimassa oleva valtuuston päätös kiintiöpakolaisten vastaanotosta. Uudellemaalle sijoitettiin 60 kiintiöpakolaista.tämän hetkisen tiedon mukaan Nurmijärvelle ei vuonna 2019 osoiteta kiintiöpakolaisia. Kotoutumisen arviointi Kotoutumisen arviointi aloitettiin keväällä 2018. Arviointikysely lähetettiin 41 työntekijälle, jotka olivat työskennelleet kiintiöpakolaisten kanssa. Heistä 23 vastasi kyselyyn. Palautehaastattelu tehtiin kohderyhmästä muutamalle kiintiöpakolaiselle, joissa rohkaistiin kertomaan totuudenmukaisesti omista kotoutumisen kokemuksista Nurmijärvellä. Arviointikyselyä tehtäessä kiintiöpakolaisten kotoutumisaika oli karkeasti arvioituna puolessa välissä tai vähän sen yli. Kotoutumisen prosessin arvioitiin sujuneen viimeisten 2,5 vuoden aikana pääsääntöisesti hyvin tai erittäin hyvin. Useimmissa vastauksissa kotoutumisen prosessin oli arvioitu sujuneen hyvin (13 vastausta) ja joissain erittäin hyvin. Palautteen mukaan asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Nurmijärven palveluihin ja ovat kokeneet saaneensa tukea tarvittaessa. Kiintiöpakolaisryhmä on yleisesti ottaen ollut hyvin motivoitunut oppimaan uutta. Kunnan työntekijöiden

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 8 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 vastauksissa korostui oma oppimisprosessi uudessa tehtävässä, joka on ollut työläs, mutta myös hyvin palkitseva. Kotoutumisaika ja kotoutumista tukeva henkilöstö Kotoutumista tukevan henkilöstön määrää ovat ohjanneet valtuuston päätökset: 1) Valtuuston päätös 12.11.2014 ( 99): Jos sivistystoimialalle sekä sosiaali- ja terveystoimialalle aiheutuu kiintiöpakolaisten ottamisesta normaalin toiminnan lisäksi kustannuksia, niitä varten osoitetaan erillinen määräraha. 1) Valtuuston päätös 27.4.2016 ( 28): Jos sosiaali- ja terveystoimialalle aiheutuu kiintiöpakolaisten ottamisesta normaalin toiminnan lisäksi kustannuksia, niitä varten osoitetaan erillinen määräraha. Sosiaali- ja terveystoimiala voi rekrytoida tarvittaessa 1 pakolaisohjaajan 25 oleskeluluvan saanutta kohti ja 1 sosiaaliohjaajan 50 oleskeluluvan saanutta kohti. 1) Valtuuston päätös 25.1.2017 ( 5): Sosiaali- ja terveystoimiala voi rekrytoida tarvittaessa oleskeluluvan saaneiden nuorten jälkihuollon järjestämistä varten 1 sosiaaliohjaajan 20 nuorta kohden kuntakorvausten puitteissa. 4) Valtuuston päätös 31.5.2017 ( 45): Sosiaali- ja terveystoimiala voi tarvittaessa rekrytoida yhden pakolaisohjaajan kuntakorvausten puitteissa. Jokaisessa edellä mainitussa valtuuston päätöksessä päätettiin, että työsopimukset jatkuvat oleskeluluvan saaneiden vakiintumattomasta määrästä sekä sote-uudistuksen valmistelusta johtuen maksimissaan 31.12.2018 asti. Maahanmuuttopalveluiden vakituinen henkilökunta on 1 maahanmuuttokoordinaattori ja 1 pakolaisohjaaja. Muu henkilökunta on rekrytoitu määräaikaisiin työsuhteisiin valtuuston päätösten mukaisesti asiakasmäärän kasvaessa. Vuoden 2018 aikana maahanmuuttopalveluissa on työskennellyt yhteensä 9 työntekijää: maahanmuuttokoordinaattori (osittaisella opintovapaalla 50 %) palveluneuvoja (50 %), joka ohjaa ja neuvoo kaikki kunnassa asuvia maahanmuuttajia kolme pakolaisohjaajaa kolme sosiaaliohjaajaa työllistetty palveluneuvoja

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 9 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotoutumisaika on kolme vuotta ja kiintiöpakolaisten kotoutumisaika on neljä vuotta, siitä kun he ovat saapuneet kuntaan. Tältä ajalta saadaan laskennallisia korvauksia. Tällä hetkellä maahanmuuttopalvelujen asiakkaana on 114 oleskeluluvan saanutta henkilöä, jotka asuvat kunnassa. Lähes kaikki vuosina 2015-2017 kuntaan muuttaneet maahanmuuttopalvelujen asiakkaat asuvat edelleen Nurmijärvellä. He ovat niin kauan maahanmuuton asiakkaina ja saavat tiiviimpää ohjausta ja neuvontaa, kun heistä maksetaan laskennallisia korvauksia. Vuonna 2019 yhteensä 58 maahanmuuttopalvelujen asiakkaalla loppuu kotoutumisaika, ensimmäisillä elokuussa 2019. Kyse on sekä kiintiöpakolaisista, että turvapaikanhakijoista. Tämän jälkeen asiakkaat siirtyvät aikuissosiaalityön asiakkaiksi, mikäli edelleen ovat tuen tarpeessa. Myös kotoutumisaikana sosiaalityö on järjestetty aikuissosiaalityöstä. Vantalan perheryhmäkodin toiminta päättyy 31.10.2018 ja tämän hetkisen tiedon mukaan näistä nuorista 5 on jäänyt asumaan Nurmijärven kuntaan. Asiakkaiden kotoutumisajan päättyessä myös kotouttavan henkilökunnan tarve vähenee. Henkilökunnan tarpeen on arvioitu vähenevän vuonna 2019 yhdellä pakolaisohjaajalla ja yhdellä sosiaaliohjaajalla. Nuorten sosiaaliohjaaja on jo irtisanoutunut töiden vähentyessä. Vuonna 2019 henkilökuntaa maahanmuuttopalveluihin arvioidaan tarvittavan: maahanmuuttokoordinaattori kaksi pakolaisohjaajaa kaksi sosiaaliohjaajaa Maahanmuuttokoordinaattori ja 1 pakolaisohjaaja ovat vakinaista henkilökuntaa, joten määräaikaisesti tulee palkata 2 sosiaaliohjaajaa ja yksi pakolaisohjaaja siihen saakka, kunnes asiakasmäärät kotoutumisajan päätyttyä vähenevät. Palveluneuvoja työskentelee maahanmuuttopalveluiden aulassa ohjaten ja neuvoen asiakkaita. Tällä hetkellä asiakkaina ovat pääsääntöisesti olleet vain oleskeluluvan saaneet kiintiöpakolaiset ja turvapaikanhakijat. Kunnassa on kuitenkin lähes 1800 vieraskielistä asukasta, joille ohjausta ja neuvontaa tulisi kunnan järjestää (Laki kotoutumisen edistämisestä 30.12.2010/1386; Luku 2

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 10 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 Maahanmuuttajan kotoutumista edistävät toimenpiteet; 8 Ohjaus ja neuvonta; Kunnan, työ- ja elinkeinotoimiston sekä muiden viranomaisten on annettava maahanmuuttajalle asianmukaista ohjausta ja neuvontaa kotoutumista edistävistä toimenpiteistä ja palveluista sekä työelämästä). Palkkatukityöllistäminen on ollut haastava keino vastata tähän tarpeeseen, koska eri henkilö palkataan aina kuuden kuukauden jaksoissa ja kunnan palvelujen opetteleminen vie oman aikansa. Palveluneuvojana tulee olla vakituinen henkilö, jolloin myös työn sisällön kehittäminen mahdollistuu. Kunta saa laskennallisia korvauksia oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista ja kiintiöpakolaisista. Vuodelle 2019 on arvioitu, että laskennallisten korvausten määrä olisi noin 344 000 euroa, mikäli kaikki tämänhetkiset asiakkaat asuvat ensi vuonna kunnassa. Henkilöstön palkkakustannuksiin on arvioitu menevän viidellä henkilöllä yhteensä 172,860 euroa ja palveluneuvoja toisi lisäkustannusta 34 170 euroa (luvut eivät sisällä sivukuluja) vuodelle 2019. Ehdotus jatkotoimenpiteiksi Maahanmuuttopalvelut jäävät kuntaan sivistys- ja hyvinvointitoimialalle sosiaalipalveluiden siirryttyä Keski-Uudenmaan soteen 1.1.2019. Tätä ennen tulee maahanmuuton määräaikaiselle henkilökunnalle tehdä työsopimukset jatkoa varten, jotta asiakkaiden palvelut voidaan turvata. Vuoden 2019 alusta lähtien tarvitaan kahden vakituisen työntekijän lisäksi yksi pakolaisohjaaja sekä kaksi sosiaaliohjaajaa. Lisäksi esitetään, että maahanmuuttopalveluissa olisi kokopäiväinen palveluneuvoja kaikkia kunnan vieraskielisiä asukkaita neuvomassa ja ohjaamassa kotoutumista tukeviin palveluihin. Riittävän henkilökunnan avulla työtä voidaan kehittää suunnitelmallisesti. Arvioinnin perusteella kiintiöpakolaisten vastaanotto on sujunut hyvin. Tämän arvioinnista saadun näkemyksen mukaan kunnassa on valmius toteuttaa kotouttavaa työtä seuraavien kiintiöpakolaisten vastaan ottamiseksi. Arviointi on liitteenä. Esitys: Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että sivistystoimiala voisi palkata kaksi sosiaaliohjaajaa ja yhden pakolaisohjaajan sekä palveluneuvojan siihen saakka kunnes asiakasmäärän muutoksista johtuen tulee tarkastella resurssia uudelleen ja että hyvinvointilautakunta osaltaan hyväksyy esitetyn

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 11 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 arvioinnin ja esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi sekä päättää kunnan kannan tuleviin kiintiöihin. Lisätietoja: Nina Tommola, sosiaalipalvelupäällikkö puh. 040 317 2566 Päätös: Tämä asia päätettiin jättää pöydälle ja tuoda seuraavaan hyvinvointilautakunnan kokoukseen lisätietojen kanssa. Lisätietoina tarvitaan selkeä numeerinen taulukko, numeerisesti arvioitava, selkeästi koottu, miksi henkilökuntaa palkataan etupainotteisesti ja todelliset kulut näkyviin selvityksineen. HYVOLTK 47 Kotoutumisen arviointia ja pakolaisten vastaanoton jatkumista kunnassa käsiteltiin Hyvinvointilautakunnassa 39 4.9.2018. Asia päätettiin jättää pöydälle ja tuoda se uudelleen seuraavaan Hyvinvointilautakunnan kokoukseen lisätietojen kanssa. Lisätietoina tarvitaan kotoutumisen arviointiin selkeä numeerinen taulukko, numeerisesti arvioitava ja selkeästi koottu, perustelu henkilökunnan palkkaamisesta etupainotteisesti sekä todelliset kulut näkyviin selvityksineen. Esityksen liitteenä on kiintiöpakolaisten kotoutumisprosessin arviointi taulukkomuodossa sekä maahanmuuttopalvelujen talousennuste 2018 sekä vuoden 2019 talousarvio, joka on sivistystoimen valmistelema. Päätöksessä perustellaan henkilökunnan palkkaaminen ennen työn aloittamista. ELY-keskuksesta saatiin 21.9.2018 tieto kunnille, että Työ- ja elinkeinoministeriö on aloittamassa neuvottelut kiintiöpakolaisten allokaatiosta vuodelle 2019. ELY-keskuksesta ilmoitettiin paikkamäärät Työ- ja elinkeinoministeriölle 21.9.2018. Koska kuntien sopimuksissa kohdentaminen on jätetty avoimeksi tilanteiden muuttuvan luonteen vuoksi, ELY-keskus pyytää ilmoittamaan toiveita kuntapaikkamäärän kohdentamisen suhteen vuodelle 2019 (kiintiöpakolaiset, hätätapaukset, turvapaikkaprosessin kautta tulleet). Nurmijärvelle on kohdennettu 25 kuntapaikkaa vuodelle 2019. Vaikka Nurmijärvelle tulee 25 uutta pakolaista vuonna 2019, arvioidaan, että työntekijämäärä riittää asiakasmäärän kasvusta huolimatta vuodelle 2019, koska loppuvuodesta asiakasmärät vähenevät kotoutumisajan loppumisen myötä 58 henkilöllä. Esitys: Hyvinvointilautakunta 1. hyväksyy arvioinnin osaltaan

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 12 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 2. esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. 3. esittää, että valtuusto päättää kunnan kannan tuleviin kiintiöihin. 4. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että sivistystoimiala palkkaa kaksi sosiaaliohjaajaa ja yhden pakolaisohjaajan sekä palveluneuvojan vuodelle 2019. Asiakkaita on vuoden 2019 alussa 120 henkilöä. Maahanmuuton henkilökunta tulee rekrytoida etupainotteisesti, koska 1.1.2019 maahanmuuttopalveluissa on vakituisina työntekijöinä pakolaisohjaaja sekä maahanmuuttokoordinaattori. Työntekijät hakeutuvat muualle töihin, mikäli jatko työsuhteelle ei ole selvä hyvissä ajoin ennen vuoden 2018 päättymistä. Lisätietoja: Nina Tommola, sosiaalipalvelupäällikkö puh. 040 317 2566 Päätös: Esitys hyväksyttiin. KH 252 Esitys: Kyselytunnilla kuullaan kotoutumisen arvioinnista sekä selvitystä palkat ta vas ta henkilöstöstä. Kunnanhallitus hyväksyy kotouttamisen arvioinnin ja esittää sen edel leen valtuuston hyväksyttäväksi. Esittelijän muutosesitys: Asia jätetään pöydälle. Kunnanhallitus tekee esityksensä valtuustolle mahdollisesta pal katta vas ta henkilöstöstä ja pakolaisten vastaanoton jatkumisesta seuraa vas sa kokouksessa 5.11.2018. Päätös: Esittelijän muutosesitys hyväksyttiin. KH 269 Esitys: Kyselytunnilla kuullaan kotouttamisen arvioinnista sekä selvitystä hen ki lös tön määrästä. Kunnanhallitus hyväksyy kotouttamisen arvioinnin ja esittää sen edel leen valtuuston hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Nurmijärven kunta ottaa vas-

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 13 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 taan 20-25 kiintiöpakolaista vuonna 2019 ja heidän kotoutumistaan ar vioi daan ennen seuraavien kiintiöpakolaisten vastaanottoa hyvissä ajoin ennen vuotta 2023. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että sivistystoi mi ala oikeutetaan jat ka maan kahden määräaikaisen työsuhdetta elokuun 2019 loppuun ja kahden vuoden 2019 loppuun; näistä toinen on pal ve lu neuvo ja. Tämän jälkeen henkilöstön määrän tarve arvioidaan uu del leen. Asian käsittely: Keskustelun kuluessa Tapiolinna Latvan kannattamana esitti, ettei Nur mi jär ven kunta ota vastaan kiintiöpakolaisia vuonna 2019. Kunnan tulee edelleen jatkaa aiemmin vastaanotettujen kiin tiö pa ko laisten ja kansainvälisen suojelun kautta tulleiden kotouttamista. Kunnas sa ei myöskään ole voimassa olevaa valtuuston päätöstä kiin tiöpa ko lais ten vastaanottamiseksi 2019. Koska oli tehty päätösesityksestä poikkeava kannatettu muu tos esitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi seuraavan ni men huu toää nes tyk sen: Esittelijän esitys = Jaa Tapiolinnan esitys = ei Äänestyksen tulos: Jaa 9 ääntä: Handolin, Hägg, Martelius, Peltonen, Pispala, Salonen, Si vu la, Vaulamo, Räty Ei 2 ääntä: Latva, Tapiolinna. Päätös: Kunnanhallitus on äänestyksen tuloksena äänin 9-2 hyväksynyt esitte li jän esityksen. Päätökseen kuuluu liite nro 8. KV 95 Asian käsittely: Keskustelun aikana Tapiolinna esitti perussuomalaisten ryhmän puo les ta, ettei Nurmijärven kunta ota vastaan kiintiöpakolaisia vuonna 2019. Kunnan tulee edelleen jatkaa aiemmin vastaanotettujen kiin tiö pa ko lais ten kotouttamista ja arvioida kotoutumisen on nis tu mista. Koska asiasta ei oltu yksimielisiä, niin puheenjohtaja määräsi äänes tyk sen:

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 14 Hyvinvointilautakunta 39 04.09.2018 Hyvinvointilautakunta 47 25.09.2018 Kunnanhallitus 252 22.10.2018 Kunnanhallitus 269 05.11.2018 Valtuusto 95 14.11.2018 Jaa = kunnanhallituksen esitys (kunta ottaa 20-25 kiintiöpakolaista v. 2019) Ei = perussuomalaisten esitys (kiintiöpakolaisia ei oteta v. 2019) Äänestyksen tulos: Jaa 41 valtuutettua Ei 9 valtuutettua Tyhjää 1 (liite nro 2). Päätös: Valtuusto hyväksyi äänestyksen tuloksena äänin 41-9-1 kun nan hal lituk sen esityksen. Kunta ottaa vastaan 20-25 kiintiöpakolaista vuonna 2019 ja heidän kotoutumistaan arvioidaan ennen seuraavien kiintiö pa ko lais ten vastaanottoa hyvissä ajoin ennen vuotta 2023. Sivistystoimiala oikeutettiin jatkamaan kahden määräaikaisen työsuh det ta elokuun 2019 loppuun ja kahden vuoden 2019 loppuun näis tä toinen palveluneuvoja. Tämän jälkeen henkilöstön määrän tar ve arvioidaan uudelleen. Päätökseen kuuluvat liitteet nrot 1 ja 2. Merkittiin, että Malkamäki saapui kokoukseen klo 13.18 keskustelun aikana.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 15 Hyvinvointilautakunta 40 04.09.2018 Kunnanhallitus 236 08.10.2018 Valtuusto 96 14.11.2018 Nurmijärvi-lisän vakinaistaminen osaksi kunnan työllisyyspalveluita 758/05.20.00/2018 HYVOLTK 40 Nurmijärven kunnanvaltuusto hyväksyi loppukeväällä 2017 työllistämisen Nurmijärvi-lisän käyttöönoton (Valtuuston päätös 31.05.2017 56). Tämä päätös pohjautui valtuustoaloitteeseen, joka oli nimetty Uutta työtä sakkojen sijaan. Aloitteen ajatuksena oli se, että kunnan maksamalla työllistämisen tukirahalla pystyttäisiin parantamaan pitkäaikaistyöttömien työllistymisen mahdollisuuksia. Kohderyhmäksi tälle tukitoimelle määriteltiin 300 päivää työmarkkinatukea saaneet työttömät kuntalaiset, josta kunta joutuu maksamaan takaisin Kelalle osan työttömien saamasta työmarkkinatuesta. Tämä takaisin maksettava summa on ollut kuukausitasolla keskimäärin 120 000 :n suuruusluokassa, joten se on kunnan taloudessa merkittävä vuosittainen kuluerä. Valtuuston tekemän päätöksen mukaisesti kunnan Perhe- ja sosiaalipalveluissa toimiva työllisyyspalvelut koordinoivat lisän myöntämistä ja käytännön toteutusta. Valtuuston päätöksen mukaisesti hanke toteutetaan vuoden kokeiluna. Hanke käynnistyi syyskuussa 2017 ja se kestää kokeiluna syyskuulle 2018. Esitys jatkotoimista Kuntaan (elinkeino- ja kuntakehitys) on jäämässä Kuuden Soten yhdistymisen myötä työllisyysasioiden koordinointi. Kunnan tehtäväksi siirtyy nykyisistä sosiaalipalveluissa hoidetuista tehtävistä: palkkatukityöllistäminen, Kelan työmarkkinatuen kuntaosuuslasku ja työllistämisen kuntalisä, jotka tällä hetkellä hoidetaan sosiaalipalveluiden työllisyyspalveluissa. Nykyisin kunnan työllisyyspalvelut koordinoi kunnan työllisyysasioista ja toimii yhdyshenkilönä mm. Kuuma yhteistyössä, järjestää kuntaan työllistymistä tukeva hankkeita sekä palveluista. Kaikki tämä sekä käytännön asiakasohjaustyö jää kuntaan. Lisäksi tulevaisuudessa kunnassa tulisi olla työntekijöitä, jotka yhdessä Soten sosiaalialan ammattihenkilöiden kanssa huolehtivat työttömien kuntalaisten palveluiden jatkumisesta. Nämä kunnan tulevat tehtävät olisi hyvä yhdistää tämän hankkeen jatkon kanssa. Koska hankkeen toiminta on osoittautunut tulokselliseksi ja työllistämisen kuntalisä malli on laajemminkin käytössä Uudellamaalla, on perusteltua jatkaa tämän kaltaista toimintaa myös Nurmijärvellä. Nurmijärvi-lisän ehtoja ja käytännön toimintamuotoja on kokeilusta saatujen kokemusten myötä hyvä miettiä joiltakin osin uudestaan. Muita Kuuden soten

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 16 Hyvinvointilautakunta 40 04.09.2018 Kunnanhallitus 236 08.10.2018 Valtuusto 96 14.11.2018 kuntia mukaellen jatkossa työntekijän työtä kuvaava nimike olisi työllisyyskoordinaattori. Aikaisemmin arvioitiin, että noin 48 % työajasta menisi palkkatukityöllistämiseen ja Kelan työmarkkinatuen kuntaosuuslaskusta tulevien tehtävien hoitamiseen. Työ on monimuotoista ja monitasoista asiakastyötä - koko kunnan työllisyyden koordinoimista, joten arvioimme, että tarve olisi kokemuksemme perusteella kaksi työntekijää työllisyyspalveluihin. Alun perin hankeen kesto oli vuosi ja se alkoi kesken vuotta syyskuussa 2017. Kunnan johtoryhmä on pitänyt valtuustoaloitteesta liikkeelle lähtenyttä työllisyyshanketta hyvänä jatkaa vuoden 2018 loppuun (kokous 12.6.) sekä vakinaistaa toiminta vuoden 2019 alusta. Mikäli hanketta jatketaan vuoden 2018 loppuun saakka tulisi työnsuunnittelijan palkkakulut maksaa sosiaalipalveluista työllisyyspalvelujen menoista - Nurmijärvilisään kohdistetusta rahasta. Nurmijärvi-lisälle varattiin vuodelle 2018 maksettavaksi työnantajille yhteensä 30 000 euroa työllisyyspalvelujen budjetista. Nurmijärvi-lisän kuluja arvioidaan menevän vuoden loppuun mennessä yhteensä 13 826,09 euroa ja säästöä työmarkkinatukilaskulta arvioidaan tulevan hankkeen ajalta 26 601,12 euroa. Työnsuunnittelijan palkkakulut koko hankkeen ajalta sivukuluineen ovat 31 309,44 euroa (puolet palkasta maksaa TE-toimisto ja puolet kunta palkkatukeen varatuista määrärahoista 15 654,72 euroa). Mikäli jatkoa hankkeelle myönnetään ajalle 18.9. - 31.12.2018 työnsuunnittelijan palkkakulut tälle ajalle olisivat yhteensä 10 400 euroa sivukuluineen. Esitys: Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että hanketta jatketaan vuoden 2018 loppuun ja työnsuunnittelijan palkkakulut otetaan ajalta 18.9-31.12.2018 Nurmijärvi-lisään varatuista määrärahoista ja että otettaisiin vuonna 2019 Nurmijärvi-lisä käyttöön vakituisena työllistymistä edistävänä toimenpiteenä. Lisätietoja: Nina Tommola, sosiaalipalvelupäällikkö puh. 040 317 2566 Päätös: Esitys hyväksyttiin. KH 236 Työllisyyspalvelut esittää työllistämisen kuntalisä nimeä se kaan-

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 17 Hyvinvointilautakunta 40 04.09.2018 Kunnanhallitus 236 08.10.2018 Valtuusto 96 14.11.2018 nuk sen välttämiseksi. Kunnan takaisinmaksut Kelalle, ns. sakkomaksut työttömien saamas ta työmarkkinatuesta ovat tänä vuonna arviolta 1 374 000 euroa (ta lous ar vi oon varattu 1 350 000 euroa). Tilinpäätöksessä summa oli 1 461 770,43 euroa. Esitys: Kunnanhallitus päättää hyvinvointilautakunnan esityksen mukaisesti, et tä hanketta jatketaan vuoden 2018 loppuun. Työnsuunnittelijan palk ka ku lut otetaan ajalta 18.9.-31.12.2018 Nurmijärvi-lisään va ratuis ta määrärahoista. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2019 alusta lähtien Nur mi jär vi-li sä otetaan käyttöön vakituisena työllistämistä edistävänä toi men pi tee nä. Uudeksi nimeksi esitetään Työllistämisen kuntalisä. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 3. KV 96 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 3.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 18 Hyvinvointilautakunta 51 16.10.2018 Kunnanhallitus 271 05.11.2018 Valtuusto 97 14.11.2018 Toimenpidealoite lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2018-2021 toteutumisesta 829/05.09.00/2018 HYVOLTK 51 Nurmijärven valtuusto hyväksyi kokouksessaan 20.6.2018 ( 65) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman vuosille 2018-2021. Valtuusto hyväksyi lisäksi yksimielisesti toimenpidealoitteen, jonka mukaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa toimeenpantaessa, päivitettäessä ja raportoitaessa kiinnitetään huomiota myös seuraaviin asioihin: 1. lasten ja nuorten hyvinvoinnin tila ja kehitys lastensuojelun näkökulmasta 2. sote-muutosten vaikutukset lastensuojelun palveluihin 3. lastensuojelun laadun ja palvelutarpeen arviointi, kehittämiskohteet ja varattavat voimavarat 4. kokonaistarvearvio avustajapalveluista tuki- ja erityisopetuksessa 5. tiedot opiskelijahuollon laadunarvioinnista. Lisäksi valtuusto hyväksyi yksimielisesti toimenpidealoitteen, jonka mukaan valtuuston tulee tuoda kerran vuodessa arvio lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisesta Vastaus toimenpidealoitteeseen (liite 1) on valmisteltu hyvinvointitoimialan ja sivistystoimialan yhteistyönä. Valmisteluun ovat osallistuneet: Kati Luostarinen, opetuspäällikkö Marita Käyhkö, palvelupäällikkö Riina Kontro, oppilas- ja opiskelijahuollon johtaja Mira Ropponen, sosiaalityön johtaja, perhesosiaalityön palvelut Johanna Tervanen, sosiaalityön johtaja, lastensuojelun palvelut Suvi Salin, perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö Esitys: Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä vastauksen toimenpidealoitteeseen ja lähettää sen kunnanhallituksen kautta valtuustolle tiedoksi.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 19 Hyvinvointilautakunta 51 16.10.2018 Kunnanhallitus 271 05.11.2018 Valtuusto 97 14.11.2018 Liite 1 Vastaus toimenpideloitteeseen 2 Toimenpidealoitteen käsitteet Lisätietoja: Suvi Salin, perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö puh. 040 317 2210 Päätös: Esitys hyväksyttiin. KH 271 Esitys: Sivistyslautakunta on 25.10.2018 hyväksynyt osaltaan vastauksen las ten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa koskevaan toi men pi dealoit tee seen ja lähettänyt sen edelleen kunnanhallituksen kautta valtuus tol le tiedoksi. Kunnanhallitus hyväksyy hyvinvointilautakunnan ja si vis tys lau ta kunnan antaman vastauksen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2018-2021 toteutumisesta. Arvio lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisesta anne taan myös valtuustolle tiedoksi. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 9. KV 97 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 4.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 20 Sivistyslautakunta 23 27.03.2018 Kunnanhallitus 95 09.04.2018 Sivistyslautakunta 81 25.10.2018 Kunnanhallitus 272 05.11.2018 Valtuusto 98 14.11.2018 Valtuustoaloite koskien Nurmijärven Ohjaamon kehittämistä todelliseksi palveluksi alle 30-vuotiaille nuorille 996/12.05.02/2017 SIVIS 23 Jenni Sandberg ja Tarja Salonen sekä yhteensä 39 allekirjoittajaa esit tä vät 13.12.2017 jättämässään valtuustoaloitteessaan Nur mi järven Ohjaamon kehittämistä todelliseksi palveluksi alle 30-vuotiaille nuo ril le.(liite 3) Kunnanhallitus on lähettänyt kokouksessaan 15.1.2018 9 aloitteen si vis tys lau ta kun nal le valmisteltavaksi. Valtuustoaloitteessa todetaan seuraavaa: " Nurmijärven tulee olla aktiivinen ja aloitteellinen sekä selvittää miten ja millä aikataululla ja minkälaisella yhteistyömallilla Ohjaamo saa daan todelliseksi palveluksi nuorille ja Keski-Uudenmaan Oh jaamon koordinoitu palvelu hyödynnettyä Nurmijärvellä mahdollisimman hy vin. Toiminnalla on suoria, positiivisia vaikutuksia mm.. nuorten työl lis tymi seen (vahva työllistämisen edistäminen näkökulma ja esim. ak tivoin ti suun ni tel mien sujuvoittaminen), hyvinvointiin (nuori saadaan no peam min oikeisiin palveluihin), viranomaisyhteistyön sel key ty miseen ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn." Mikä on Ohjaamo Ohjaamo on nuorten alle 30-vuotiaiden matalan kynnyksen pal ve lupis te. Ohjaamo rakentuu monialaisesti tietoa, neuvontaa, ohjausta ja tu kea tarjoavista eri hallinnonalojen peruspalveluista ja laajasta yhteis työ ver kos tos ta. Ohjaamon ydintoimintaan kuuluu henkilökohtainen neuvonta ja ohjaus, tuki elämänhallintaan, urasuunnitteluun, sosiaalisten taitojen ja val miuk sien kehittämiseen sekä erityisesti kouluttautumisen ja työllis ty mi sen tukeminen. Ohjaamo on matalankynnyksen paikka, jonne nuori voi tulla pu humaan pulmistaan ilman ajanvarausta. Ohjaamon tavoitteena on toimia nuorten tukena siihen asti kunnes löy de tään pidempikestoinen ratkaisu. Tukea annetaan koko laajan mo ni alai sen yhteistyöverkoston palveluiden avulla. Ohjaamo Nurmijärvi Nurmijärven Ohjaamo on aloittanut toimintansa osana Ohjaamo

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 21 Sivistyslautakunta 23 27.03.2018 Kunnanhallitus 95 09.04.2018 Sivistyslautakunta 81 25.10.2018 Kunnanhallitus 272 05.11.2018 Valtuusto 98 14.11.2018 Kes ki-uu si maa-han ket ta. Hankekausi oli 1.3.2015-28.2.2018. Hanke oli ESR rahoitteinen ja hanketta hallinnoi Keuda. Nurmijärven Ohjaamon toimintaa aloiteltiin syksyllä 2015. Toiminnan vas tuu ta ho na toimi Nurmijärven nuorisopalvelut. Hankkeen oh jausryh mään Nurmijärveltä kuului sivistystoimenjohtaja. Käytännön toiminnassa ovat olleet mukana työllistämisestä vas taava erityisnuorisotyöntekijä sekä etsivä nuorisotyöntekijä. Ohjaamon ra ken ta mi nen aloitettiin yhteistyöverkoston ra ken ta mi sel la ja pal ve lumuo toi lul la. Ohjaamossa työskentelevät etsivät nuorisotyöntekijät ovat palkattu Ete lä-suo men aluehallintoviraston valtionavustuksella etsivän nuo riso työn tukemiseen. Nurmijärvi on saanut 1.8.2016 alkaen val tionavus tuk sen 2 etsivän nuo ri so työn te ki jän palkkaukseen yhden et sivän nuorisotyöntekijän si jaan. Etsivien nuorisotyöntekijöiden työ tehtä vät on jaettu siten, että toinen heis tä vastaa Ohjaamo Nur mi jär vestä käyttäen siihen 50 % työ ajas taan. Nurmijärven Ohjaamon verkostoon kuuluvat seuraavat tahot: Kaksi etsivää nuorisotyöntekijää, aikuissosiaalityö, kunnan työl lis tämis pal ve lut, te-toimiston asiantuntija, erityisnuorisotyöntekijä, amma tin va lin nan oh jaa ja, Te-toimiston opinto-ohjaaja, Työtehoseuran opin to-oh jaa ja (TTS) sekä Kela.Verkostoon kuuluvat kutsuttuna myös terveydenhoitaja, päih de sai raan hoi ta ja sekä Keudan ku raat tori. Verkosto kokoontuu kerran kuukaudessa. Oppilaitosyhteistyötä tehdään Keudan ja TTS:n kanssa. 3. sektorin toimijoista yhteistyötä tehdään mm. Klaukkalassa toi mivan klubitalon kanssa. Ohjaamo Nurmijärven toimipiste sijaitsee osoitteessa Aleksis Ki ventie 9, Nurmijärvi, II kerros. Ohjaamon päivystys on avoinna tiistaisin klo 8-12 ja keskiviikkoisin 13-16. Päivystysaikoina Ohjaamossa on paikalla etsivä nuo ri so työnte ki jä, Te-toimiston asiantuntija sekä verkostoon kuuluvia henkilöitä so pi muk sen mukaan. Ohjaamo päivystykset on aloitettu 1.1. 2018. Ohjaamossa ei ole käy nyt suoraan kadulta tulleita asiakkaita päivystysaikoina. Etsivät nuo ri so työn te ki jät ovat ohjanneet omia asiakkaitaan päivystysajoille. Ohjaamon asikaskunta on koostunut tällä hetkellä pääsääntöisesti

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 22 Sivistyslautakunta 23 27.03.2018 Kunnanhallitus 95 09.04.2018 Sivistyslautakunta 81 25.10.2018 Kunnanhallitus 272 05.11.2018 Valtuusto 98 14.11.2018 nuo ris ta, jotka ovat jo etsivän nuorisotyön asiakkaita. Viikosta 8 alkaen Te-hallinnon työntekijä on ollut saatavilla kahtena päi vän viikossa (tiistai ja keskiviikko), jolloin he voi kutsua omia asiak kai taan ko päiville. Nurmijärven kunnassa etsivää nuorisotyötä tehdään 16-29 vuo ti aiden nuorten parissa. Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka ta voit tee na on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mah dol lisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivä nuorisotyöntekijä etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut. Etsivä nuorisotyö on nuorten tilanteen ja myös nuoren perheen kasvu olo jen kokonaisvaltaista huomioimista ja tukemista. Jossain tapauk sis sa nuoren ollessa alaikäinen myös vanhemmuuden tu ke mista. Etsivän nuorisotyön asiakkaat tarvitsevat rinnalla kulkemista ja konkreet tis ta tukea arjen asioissa. Asiakkaat ohjautuvat etsivään nuorisotyöhön oppilaitoksista, ai kuisso si aa li työs tä, te-toimistosta, puolustusvoimista, si vii li pal ve lu kes kukses ta, mielialapoliklinikalta sekä nuorten ystävien ja huoltajien ohjaa ma na. Nurmijärven Ohjaamon kehittäminen Nurmijärven Ohjaamoa on kehitetty koko sen toiminta- ajan. Oh jaamon kehittämisen haasteena on ollut sopivien toimitilojen puute, etsi vien nuorisotyöntekijöiden määräaikaiset työsuhteet sekä ver kostoon kuuluvien henkilöiden vaihtuvuus ja sitoutuminen.nurmijärven Ohjaamon esite liitteessä 4. Elokuun 2018 alussa nuorisopalveluihin tulee vakinainen etsivän nuo ri so työn te ki jän toimi, jonka toimenkuvaan kuuluu mm. Ohjaamon toi min nan kehittäminen ja siitä vastaaminen. Nuorten työpajalla rakennettu "Ohjaamo paku" alkaa tarjoamaan liikku vaa Ohjaamopalvelua 24.4.2018 alkaen. Ohjaamo paku jalkautuu asian tun ti joi neen nuorten toimintaympäristöihin. Haasteena on edelleen Ohjaamon näkyvyyden lisääminen siten, että nuoret tunnistaisivat palvelun ja rohkaistuisivat hakemaan pal velua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Toimintaa paremmin palvelevaa toimitilaa etsitään Nurmijärven kirkon ky läs tä, jossa toimii myös läheiset yhteistyökumppanit. Toiminnan kehittäminen on jatkuva prosessi, joka vaatii laajaa si tou-

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 23 Sivistyslautakunta 23 27.03.2018 Kunnanhallitus 95 09.04.2018 Sivistyslautakunta 81 25.10.2018 Kunnanhallitus 272 05.11.2018 Valtuusto 98 14.11.2018 tu mis ta sekä resursseja. Esitys: Sivistyslautakunta antaa esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuus to aloit tee seen koskien Nurmijärven Ohjaamon kehittämistä todelliseksi palveluksi alle 30-vuotiaille nuorille. Lisätietoja: nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen, puh. 040 317 2060 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 3-4. KH 95 Kunnanhallitus hyväksyy edellä todetun sivistyslautakunnan an taman vastauksen ko. valtuustoaloitteeseen ja esittää sen edelleen val tuus ton hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aloite ei anna aihetta muihin toi men pi tei siin ja että se aloitteena todetaan loppuun käsitellyksi. Päätös: Kunnanhallitus palautti asian yksimielisesti uudelleen val mis tel ta vaksi mm. parannusehdotusten saamiseksi. SIVIS 81 Ohjaamon kehittämistä on jatkettu seuraavin toimenpitein: 1. Etsivien nuorisotyöntekijöiden määräaikaiset tehtävät on muutettu va ki nai sik si 1.8.2018 alkaen. Tehtäviin on julkisen haun kautta palkattu kaksi työntekijää. Toisen va li tun henkilön toimenkuvaan kuuluu 50 % Ohjaamoon liittyviä työteh tä viä sisältäen toiminnan kehittämisen. Etsivien nuorisotyöntekijöiden tehtävien jaolla on mahdollistettu toisel le työntekijälle Ohjaamoon liittyvien työtehtävien hoito sekä toimin nan kehittäminen. 2. Ohjaamon toimipiste Aleksis Kiventiellä Nurmijärvellä on si sus tettu asiakkaita ja asiantuntijoita paremmin palvelevaksi. Ohjaamo on avoinna tiistaisin klo 9-12 ja keskiviikkoisin klo 13-16. 3. Toinen Ohjaamon palvelupiste on avattu Klaukkalan entiseen yhteis pal ve lu pis tee seen lokakuun alussa. 4. Liikkuva Ohjaamo (Ohjaamo-paku) on kiertänyt huhtikuusta syyskuu hun seuraavissa paikoissa: TTS, Keuda Lopentie, Tiiran - ja Sääk sin uimarannat, K-Supermarket Nurmijärvi, K-Citymarket Klaukka la, Rajamäen skeittiramppi. Ohjaamo-paku on ollut myös Klaukkalassa Monikkopäivässä 8.9. ja Klauk ka lan klubitalolla 18.8 järjestetyssä Block Partyssä.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 24 Sivistyslautakunta 23 27.03.2018 Kunnanhallitus 95 09.04.2018 Sivistyslautakunta 81 25.10.2018 Kunnanhallitus 272 05.11.2018 Valtuusto 98 14.11.2018 Lisäksi Ohjaamo-paku on ollut kutsunnoissa. Kaikissa paikoissa Ohjaamo-pakussa on ollut mukana verkostoon kuu lu via eri alojen asiantuntijoita. Mukana olevista asiantuntijoista on viestitty Ohjaamoverkostoon kuuluville sekä Ohjaamon vies tin täka na vien kautta. 5. Ohjaamoverkosto kokoontuu kerran kuukaudessa. Verkostoon kuu lu vat 2 asumisneuvojaa, Te-asiantuntija, terveydenhoitaja, opinto val men ta ja, työvalmentaja, 2 aikuissosiaalityöntekijää, kunnan työl li syys pal ve lui den edustaja, ammatinvalintapsykologi, opin to-ohjaa ja, sekä etsivät nuorisotyöntekijät ja nuorten työllistämisestä vastaa va henkilö. 6. Ohjaamolle on luotu omat sivut Instagramiin ja Facebookiin. Kunnan kotisivuilla olevaa Ohjaamo- sivua pidetään ajan tasalla. Mark kinoin tia hoidetaan näiden kanavien lisäksi jakamalla flyereita. 7. Liikkuvalla Ohjaamolla on käytössä verkkoyhteyksillä varustettu kan net ta va tietokone, jota asiakkaat käyttävät yhdessä työn te ki jöiden kanssa esim. työnhaussa. 8. Ohjaamon tiloissa Aleksis Kiventiellä Nurmijärvellä on järjestetty työn an ta ja tref fe jä ja URA-valmennusta. 9. Koulujen 9-luokan oppilaita on vieraillut Ohjaamossa tutustuen sen palveluihin. 10. Nurmijärven Ohjaamo on osana Kuumakuntien Oh jaa mo ver kostoa. Kuumakuntien koordinaattorit kokoontuvat 2 kk välein. 11. Ohjaamon asiakkaat kirjataan NUT-tilastoon. 12. Ohjaamo on aloittamassa Digi-hankeyhteistyön Nurmijärven opis ton kanssa. Ohjaamo-pakun avulla on tavoitettu runsaasti asiakkaita ja tuotu toimin taa tututuksi. Helppo tavoitettavuus on saanut kiitosta asiak kailta. Nuoria huolettavat pienet pulmat on voitu ratkaista yhdellä ta paami sel la tai tarvittaessa sopia uusi tapaaminen. Ohjaamo-paku on herättänyt kiinnostusta myös muissa kunnissa ja sii hen ovat eri toimijat käyneet tutustumassa. Valtakunnallisen Kohtaamo-hankkeen Ohjaamojen kyselytuokioverk ko ta paa mi nen esittelee marraskuussa Nurmijärven liikkuvaa Oh jaa moa. Esitys: Sivistyslautakunta antaa esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuus to aloit tee seen koskien Nurmijärven Ohjaamon kehittämistä todel li sek si palveluksi alle 30-vuotiaille nuorille. Lisätietoja: nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen puh. 040 317 2060

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 25 Sivistyslautakunta 23 27.03.2018 Kunnanhallitus 95 09.04.2018 Sivistyslautakunta 81 25.10.2018 Kunnanhallitus 272 05.11.2018 Valtuusto 98 14.11.2018 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liitteet 3-4. KH 272 Esitys: Kunnanhallitus hyväksyy edellä todetun sivistyslautakunnan an taman vastauksen ko. valtuustoaloitteeseen ja esittää sen edelleen val tuus ton hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei aloite anna aihetta muihin toi men pi tei siin ja että se aloitteena todetaan loppuun käsitellyksi. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 10. KV 98 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 5.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 26 Sivistyslautakunta 78 25.10.2018 Kunnanhallitus 273 05.11.2018 Valtuusto 99 14.11.2018 Valtuustoaloite koulurauha-asiamiehen nimittämisestä 657/12.00/2018 SIVIS 78 Perussuomalaisten valtuustoryhmä on tehnyt valtuustoaloitteen koulu rau ha-asia mie hen nimittämisestä (liite 1). Aloitteen mukaan kou lurau ha-asia mies olisi koko sivistystoimen yhteinen, eikä hän olisi sidok sis sa yksittäiseen kouluun tai oppilaitokseen ja niiden hen ki lökun taan. Asiamies voisi olla joko päätoiminen tai sivutoiminen tai virka olisi yhdistettynä kunnan sivistystoimen muuhun virkaan. Aloitteen mukaan: Koulurauha-asiamiehen yhteystiedot tulisi olla jokaisessa kou lussa näkyvästi esillä ja ne tulisi tiedottaa myös koteihin. Kynnys yhteydenottoon tulisi olla matala. Koulurauha-asiamiehelle annettaisiin valtuudet ottaa vastaan ilmoi tuk set koulukiusaamisesta ja muista vakavasti koulurauhaa häi rit se vis tä asioista. Hän voisi saattaa vakavat tapaukset si vistys lau ta kun nan tai tarvittavien viranomaisten tietoon toi men pi teitä varten. Koulurauha-asiamiehelle annettaisiin riittävät valtuudet selvittää ta pah tu mat itsenäisesti salassapito- ja muut säädökset huo mioon ottaen. Edelleen hänelle annettaisiin valtuudet ryhtyä tar vitta viin toimenpiteisiin kiusaamistapausten johdosta. Koulurauha-asiamiehen tulisi antaa vuosittain kunnan si vis tys lauta kun nal le ja valtuustolle kertomus koulurauhan tilasta ja ke hi tykses tä sekä tarvittavista ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä kunnan koululaitoksissa, jotta myös luottamushenkilöt olisivat selvillä kou lu rau han toteutumisesta kunnassa. Kunnanhallitus on kokouksessaan 17.9.2018 ( 214) lähettänyt aloit teen valmisteltavaksi sivistystoimialalle 17.12.2018 mennessä. Sivistystoimiala on valmistellut aloitteeseen seuraavan vastauksen: Koulurauha-asiamiehen yhteystiedot tulisi olla jokaisessa koulus sa näkyvästi esillä ja ne tulisi tiedottaa myös koteihin. Koulut tiedottavat oppilaille sekä vanhemmille keneen voi olla yh teydes sä, jos kokee kiusaamista. Pääsääntö on, että jokaista koulussa työs ken te le vää aikuista voi asialla lähestyä. Lisäksi on aina mah dollis ta ottaa yhteyttä suoraan sivistystoimeen. Koulun henkilökunnan yh teys tie dot tiedotetaan koteihin kunkin lukuvuoden alkaessa ja kunnan sivistystoimen yhteystiedot löytyvät kunnan verkkosivuilta. Kynnys yhteydenottoon tulisi olla matala.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 27 Sivistyslautakunta 78 25.10.2018 Kunnanhallitus 273 05.11.2018 Valtuusto 99 14.11.2018 Yhteydenottokynnys oppilaille ja huoltajille tuttuun opettajaan tai rehto riin sekä koulun opiskeluhuollon ammattihenkilöihin on matala. Yhtey den ot to kyn nyk sen mataluudesta myös muistutetaan sään nöl lises ti. Koulun henkilökunta näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä ja ottaa itse matalalla kynnyksellä yhteyttä koteihin kiu saa mis asioissa. Koulurauha-asiamiehelle annettaisiin valtuudet ottaa vastaan il moi tuk set koulukiusaamisesta ja muista vakavasti kou lu rauhaa häiritsevistä asioista. Hän voisi saattaa vakavat tapaukset si vis tys lau ta kun nan tai tarvittavien viranomaisten tietoon toimen pi tei tä varten. Kun opettaja tai rehtori saa tietää kiusaamisesta, edellyttää pe rusope tus la ki, että tästä lähetetään ilmoitus osapuolten huoltajille. Opetuk sen järjestäjä voi myös linjata, että nämä ilmoitukset saatetaan tie dok si myös sivistystoimeen. Kiusaamista ei vähennä se, että ilmoi tus ta kiusaamisesta jaetaan useille eri tahoille. Rehtori vastaa lain sää dän nön mukaan koulun toiminnasta ja näin ollen siitä, että tie dos sa oleviin kiusaamisiin puututaan ja kiusaaminen saadaan loppu maan. Opetustoimen henkilöstölle on säädetty velvollisuus ilmoittaa po lii sille, jos heillä on tieto lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta tai hen keä tai terveyttä uhanneesta rikoksesta, josta enim mäis ran gaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Lisäksi on oikeus ilmoittaa po lii sil le, jos on saanut tiedon, että joku on vaarassa joutua vä ki vallan kohteeksi. Yhteistyötä tehdään poliisin kanssa myös kiu saa misasiois sa matalalla kynnyksellä niin yksittäisissä tapauksissa kuin yhtei söl li sen opiskeluhuollonkin osalta. Opetushenkilöstöllä on velvollisuus tehdä ilmoitus myös las ten suo jeluun sekä sosiaalitoimeen, jos heillä on huoli lapsen hyvinvoinnista. Il moi tus vel vol li suu det ovat henkilökohtaisia velvollisuuksia, joten niitä ei voi siirtää koulurauha-asiamiehelle. Hänelle annettaisiin riittävät valtuudet selvittää tapahtumat itse näi ses ti salassapito- ja muut säädökset huomioon ottaen. Edel leen hänelle annettaisiin valtuudet ryhtyä tarvittaviin toimen pi tei siin kiusaamistapausten johdosta. Perusopetuslaki sekä oppilas- ja opiskelijahuoltolaki säätävät kiusaa mi sen selvittämisen koulun henkilökunnan tehtäväksi yhdessä opis ke lu huol lon ammattihenkilöiden kanssa. Jokaisella koululla tulee ol la suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiu saa mi selta ja häirinnältä. Suunnitelmassa määrätään miten kiusaamisen, väki val lan ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen toteutetaan se kä miten asia käsitellään yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla. Lisäksi sii nä määrätään millaisia voivat olla yksilöllinen tuki, tarvittava hoito,

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 28 Sivistyslautakunta 78 25.10.2018 Kunnanhallitus 273 05.11.2018 Valtuusto 99 14.11.2018 muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että sen koh teena olevan osalta. Myös yhteistyö huoltajien ja tarvittavien viranomaisten kanssa to teute taan suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmassa määrätään myös, mi ten suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen hen ki lökun nal le, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille tehdään ja miten suun ni tel man päivittäminen, seuranta ja arviointi tapahtuu. Koulun toiminnasta vastaavana viranhaltijana rehtori on kiu saa mista pauk sis sa velvollinen toimimaan siten, että kiusaaminen tulee selvi te tyk si suunnitelman mukaisesti. Tämän suunnitelman mukaisesti kiu saa mis asiaa selvittämään ja siinä toimimaan ei tarvita kou lu rauha-asia mie hen nimikkeellä toimivaa uutta henkilöä. Salassa pi det täviä tietoja ei myöskään voida ilman laissa säädettyä oikeutta luo vuttaa ulkopuolisille. On myös syytä ottaa huomioon, että toimenpiteiden, joihin voidaan ryh tyä, on oltava lain mukaisia. Perusopetuksessa toimivallasta käyttää julkista valtaa, kuten määrätä ojentamis- ja ku rin pi to seu raa muksia, on tarkoin säädelty. Vain koulun rehtorilla ja opettajalla on toi mival ta määrätä rangaistuksia oppilaalle. Oppilaalle ei voida määrätä mi tään muita seuraamuksia eli rangaistuksia kuin mitä pe rus ope tuslais sa on säädetty. Koulurauha-asiamiehen tulisi antaa vuosittain kunnan si vis tyslau ta kun nal le ja valtuustolle kertomus koulurauhan tilasta ja kehi tyk ses tä sekä tarvittavista ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä kun nan koululaitoksissa, jotta myös luottamushenkilöt olisivat sel vil lä koulurauhan toteutumisesta kunnassa. Tätä tehtävää varten ei tarvita erillistä koulurauha-asiamiestä, vaan si vis tys lau ta kun ta ja valtuusto voivat edellyttää sivistystoimen te kemään tällaisen kertomuksen aina, kun se katsotaan tarpeelliseksi. Lau ta kun ta viime kädessä vastaa opetuksen järjestämisestä ja on vel vol li nen sitä seuraamaan ja arvioimaan. Yleensä seuranta tapahtuu yhteisöllisen opiskeluhuollon kautta. Yhtei söl li ses sä opiskeluhuoltotyössä seurataan, arvioidaan ja ke hi tetään kouluyhteisön ja oppilasryhmien hyvinvointia. Opetuksen jär jestä mi sen lähtökohtana on oppilaiden ja henkilökunnan turvallisuuden var mis ta mi nen kaikissa tilanteissa. Opetuksen arvioinnin tar koi tukse na on turvata perusopetuslain toteutumista sekä tukea opetuksen ke hit tä mis tä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Yhteenvetona sivistystoimi toteaa, että valtuustoaloitteessa kou lurau ha-asia mie hel le esitetyt tehtävät kuuluvat jo tällä hetkellä ope tustoi men viranhaltijoiden tehtäväkuviin. Toimivallasta käyttää op pi lai-

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 29 Sivistyslautakunta 78 25.10.2018 Kunnanhallitus 273 05.11.2018 Valtuusto 99 14.11.2018 siin kohdistuvaa julkista valtaa on säädetty lain tasolla, eikä näistä opet ta jil le ja rehtorille säädetyistä toimivalloista ole mahdollista kunnan omilla päätöksillä poiketa. Koulurauha-asiamiehen nimittäminen ei lisäisi asiaan liittyvää osaamis ta. Tärkeämpää on kouluttaa jokainen koulussa jo toimiva luomaan sellaista toimintakulttuuria, jossa kiusaamista ei esiinny sekä ke hit tää puuttumis- ja seurantakulttuurista sellainen, että kiu saa minen saadaan loppumaan. Mikäli kiusaamisasiaa ei saada ratkaistua kaikkia tyydyttävällä ta valla koulun tai sivistystoimen omin keinoin, voidaan alue hal lin to vi rastoa pyytää kanteluteitse asiaa selvittämään ja arvioimaan sitä, ovatko tehdyt toimet olleet lainsäädännön näkökulmasta oikeita ja riit täviä. Esitys: Sivistyslautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuus tol le esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen. Lisätietoja: opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh. 040 317 2401 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite 1. KH 273 Esitys: Kunnanhallitus hyväksyy edellä todetun sivistyslautakunnan an taman vastauksen ko. valtuustoaloitteeseen ja esittää sen edelleen val tuus ton hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei aloite anna aihetta muihin toi men pi tei siin ja että se aloitteena todetaan loppuun käsitellyksi. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätös: Esitys hyväksyttiin. KV 99