Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna"

Transkriptio

1 Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna / /2014 SOVV Lisätiedot: opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh Koulujen työ- ja loma-ajoissa kunnalla on varsin laaja päätäntävalta. Pe rusope tus ta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen kou lupäi vien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päät ty mis ajan koh das ta. Lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista. Kau niais ten suomenkielisessä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudat ta maan mahdollisimman yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja. Perusopetuslain 23 määrää perusopetukseen lukuvuodessa 190 työ päivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Pe rusope tus ase tuk sen 7 :n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö pääte tään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen perusopetuksen oppilaiden huolta jil le on tehty kysely lukuvuoden työ- ja loma-ajoista syksyllä 2015 (lv syysloman jälkeen) ja 2016 (lv , valinta kahden vaihto eh don välillä). Vuoden 2016 kyselyn tulokset esiteltiin opetus- ja var haiskas va tus lau ta kun nal le yksityiskohtaisesti ( 76) ja ( 87). Syksyllä 2017 ei tehty uutta kyselyä koulujen työ- ja loma-ajoista, kos ka aikaisemmin tehdyt kyselyt ovat antaneet samankaltaisen tuloksen ja koska huoltajilta ei ole tullut valituksia järjestelystä. Lukuvuoden työ- ja loma-aikojen suunnitelmaa on valmisteltu yh teis työs sä esiopetuksen ja ruotsinkielisen opetustoimen kanssa. Ruotsin kie li sis sä kouluissa ja esiopetuksessa lukukausi alkaa valmistelun mukaan ja syysloma on Ruotsinkielinen opetusja varhaiskasvatusvaliokunta käsittelee asian kokouksessaan Lukuvuoden koulupäivien lukumäärä on 188. Lukuvuoden työpäi vis tä on vähennetty arkipäiviksi osuvat itsenäisyyspäivä (to ) ja vapunpäivä (ke ). Esitys suomenkielisten peruskoulujen ja lukion lukuvuoden työja lomapäivistä:

2 Joululoma sunnuntai sunnuntai Esitys esiopetuksen lukuvuoden työ- ja lomapäivistä: Syyslukukausi 2018 keskiviikko perjantai Syysloma (viikko 42) torstai perjantai Sivistystoimenjohtaja: Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää suo men kie lisen esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden työ- ja loma päi vis tä esityksen mukaisesti: Esitys suomenkielisten peruskoulujen ja lukion lukuvuoden työja lomapäivistä: Joululoma sunnuntai sunnuntai Esitys esiopetuksen lukuvuoden työ- ja lomapäivistä:

3 Syyslukukausi 2018 keskiviikko perjantai Syysloma (viikko 42) torstai perjantai Päätös: SOVV Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupungin hallitus käytti otto-oikeutta suomenkielisen ope tus- ja varhaiskasvatusvaliokunnan päätökseen ja ruot sin kie li sen opetus- ja varhaiskasvatus valiokunnan päätökseen ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi esiopetuksen, pe rus ope tuk sen ja lukioiden työ- ja loma-aikojen yhtenäistämiseksi kunnas sa sekä naapurikuntien vastaavien huomioimiseksi. Jotta saataisiin oppilaiden huoltajien ja lukion opiskelijoiden mielipiteet kuulu vik si ja päätöksen teon tueksi, järjestettiin suomenkielisten ja ruot sin kielis ten peruskoulujen oppilaiden huoltajille sekä lukioiden opiskelijoille ky sely lukuvuoden työ- ja loma-ajoista. Kysely järjestettiin Suomenkieliseen kyselyyn tuli 562 vastausta. (oheis ma te ri aa li) Vastaavanlainen kysely järjestettiin myös vuosina 2015 ja Mäntymäen koulun oppilaiden huoltajista kyselyyn vastasi 248, Ka sa vuo ren koulusta 138 ja lukion opiskelijoista 176 osallistui kyselyyn. Kahden päi vän syysloman kannalla on vastaajista yhteensä 115, kolmen päivän syys lomaa kannatti 66 vastaajaa ja viiden päivän syysloman kannalla on 381 vastaajaa. Mäntymäen koulun oppilaiden huoltajat vastasivat syysloman pituuteen seu raa vas ti: vl (37 %) 11 (14 %) 38 (49 % vuosiluokasta) vl (24 %) 15 (18 %) 48 (58 % vuosiluokasta) vl (29 %) 12 (14 %) 50 (57 % vuosiluokasta) Kasavuoren koulun oppilaiden huoltajien vastaukset syysloman pituudesta ja kau tui vat seuraavasti: vl (14,5 %) 20 (14,5 %) 98 (71 % vuosiluokasta) Lukion opiskelijoiden vastaukset syyslomasta: lukio 21 (12 %) 8 (4,5 %) 147 (83,5 % vuosiluokasta) 58,5 % kaikista vastaajista on sitä mieltä, että Kauniaisten suo men kie li sel lä ja ruotsinkielisillä kouluilla tulisi olla samat työ- ja loma-ajat.

4 54,1 % vastaajista on sitä mieltä, ettei Kauniaisissa tarvitse olla samat työja loma-ajat Espoon. Espoon opetuslautakunta päätti kokouksessaan viiden päivän syys lo mas ta ja lukuvuosi alkaa Helsingissä lukuvuosi al kaa suomenkielisissä kouluissa ja syysloman pituus on viisi päivää, mutta ruotsinkielisissä kouluissa lukuvuosi alkaa ja syys loman pituus on kaksi päivää. Vantaan suomenkielisten koulujen lukuvuosi alkaa ja syysloman pituus on viisi päivää. Ruot sin kielis ten koulujen lukuvuosi alkaa Vantaalla ja syysloman pituus on kak si päivää. Tehty kysely osoittaa, että valiokunnan aikaisemmin tekemä päätös suomen kie lis ten koulujen työ- ja loma-ajoista vastaa oppilaiden huoltajien ja lukion opiskelijoiden toiveita. Pääkaupunkiseudun kunnissa on vaih te le vas ti yhtenäisiä käytäntöjä työ- ja loma-aikojen suhteen. Espoossa sekä suomen kie li set että ruotsinkieliset koulut pitävät viisi päiväisen syysloman, kun taas Vantaalla ja Helsingissä päätökset eroavat kieliryhmittäin. Kou lu jen erilaiset työ- ja loma-ajat eivät ole esteenä kuntien välisessä yh teis työs sä, eivätkä ne myöskään estä kunnan sisällä tapahtuvaa yhteistyötä. Kauniaisten ruotsinkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää kou lu jen työ- ja loma-ajoista tammikuussa. Sivistystoimenjohtaja: Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta päättää suo men kie lisen esi- ja perusopetuksen sekä lukion työ- ja loma-ajoista tehdyn päätöksen mukaisesti seuraavasti: Suomenkielisten peruskoulujen ja lukion lukuvuoden työ- ja loma päi vät: Joululoma sunnuntai sunnuntai Esiopetuksen lukuvuoden työ- ja lomapäivät: Syyslukukausi 2018 keskiviikko perjantai

5 Syysloma (viikko 42) torstai perjantai Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 38 17.08.2017 49 07.09.2017 Toimivallan siirtäminen 46/00.01.01/2014 SOVV 17.08.2017 38 Lisätiedot:

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna Sivistyslautakunta 81 26.10.2016 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018 625/12.00.01/2016 Sivistyslautakunta 26.10.2016 81 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Lukuvuoden työajat

Lukuvuoden työajat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden 2017-2018 työajat Asianro 895/12.00.01/2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen 22.11.2016: Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala SIVU Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta KOKOUSAIKA TIISTAI 3.10.2017 KLO 17.37-19.14 KOKOUSPAIKKA Maunulan ala-aste Puheenjohtaja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: , klo Paikka: Valtuustosali Aika: 18.10.2017, klo 17.00 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Alli Toivanen, Joel Vanhanen, Jonas Papathemelis, Meija Saarinen, Natalia Romanoff, Niko Toivonen, Nicole Latini, Niklas Salmela, Nora Nevalainen

Lisätiedot

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018 Aika: maanantaina 1.10.2018 klo 18 Paikka: Ylä-Fallintie 54, 00690 Helsinki Läsnä: Heidi Antinkari, puheenjohtaja Hanna Vieruaho, huoltajajäsen

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 9 / 2013 Sivistyslautakunta 115 Kokousaika Keskiviikko 12.12.2013 klo 18-18.39 Kokouspaikka Koskisali, Hämeentie 12, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 Kokousaika klo 17.12-17.14 Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. krs, huone 324 Läsnä Jäsenet Pakarinen, Pia Aaltio, Elina Kokko, Kristiina Laiho, Harri Leoni,

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2018 / 3 1(5) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 4.10.2018 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Torstai 4.10.2018 klo 18.05 19.41 Paikka Läsnä: Puistopolun

Lisätiedot

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh ,

Valmistelija ja esittelijä: sivistysjohtaja Pekka Hirvonen, puh , KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirjanote 1 Perusopetuksen ja lukion lukuvuoden 2018-2019 työpäivät 19/12.00.01/2017 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 20.12.2017 109 Perusopetuslain 23 :n mukaan perusopetuksessa

Lisätiedot

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU PÖYTÄKIRJA 1/2010 Johtokunta Alakoulu, opettajainhuone, III krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.38 torstai 18.3.2010 Päätöksentekijät *Tapani Lehto Sirkku Laurila Sami Kalaja * Eero Tolvanen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01.

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01. Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 29 22.04.2015 Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi 463314) 348/01.01.01/2014 SOV 29 Lisätiedot: opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 09 5056 265

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Aika: 26.10.2017 klo 17:00-19:20 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 54 Kokouksen järjestäytyminen 3 55 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista nro 8 / 2014 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 10.12.2014 klo 18 Kokouspaikka Marttilan koulu, Metsäniityntie 11 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 90- Tamminen Tiina Hämäläinen Risto vpj. :t 90- Nummela

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/ (5) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/ (5) MEILAHDEN YLÄASTEEN JOHTOKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 3/2018 1 (5) Aika 1.10.2018 klo 17.00 Paikka Meilahden yläasteen opettajanhuone Läsnä: Luottamusmiesjäsenet Leo Bonsdorff Hanna Paatela Tytti Karhu Arto Sevón Tua Tapper

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 1 1(6) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 11.10.2017 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 11.10.2017 klo 18.08 20.14 Paikka Läsnä:

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL

Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2011 108 Kokousaika Torstai 8.12.2011 klo 18-18.47 Kokouspaikka Koulukeskus, luokka 22, Lampitie 3, Koski TL Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj. :t 103-112

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo torstai

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo torstai JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU ESITYSLISTA 1/2016 Johtokunta Alakoulun opettajanhuone Pitkäkatu 8, III krs klo 18.00 torstai 17.3.2016 Päätöksentekijät Pirjo Rintala, puheenjohtaja huoltajien edustaja Pirkko

Lisätiedot

SOV Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh

SOV Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika Hiitola, puh Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 3 28.02.2017 Varhaiskasvatuksesta perittävät asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 597/02.05.00/2014 SOV 28.02.2017 3 Lisätiedot: varhaiskasvatuspäällikkö Annika

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista 9 / 2018 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Esityslista 9 / 2018 Sivistyslautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Koskisali, Kosken kirjaston yläkerta, Härkätie 12 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja pj. :t 105- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä

MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016. Keskiviikkona klo Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, Mellilä 1 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 14.12.2016 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Mellilän kunnantalo, Loukeentie 24, 32300 Mellilä SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jäsenet Varajäsenet ( ) Korimäki Eeva, pj. Valta Anne ( ) Häkkinen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen

Pirjo Rintala, puheenjohtaja Pirkko Korhonen Päivi Kamppi, varapuheenjohtaja Katariina Wargelin Anna-Maija Tuuliainen Anne Kilpeläinen Vexi Virtanen JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULU Johtokunta Alakoulun opettajanhuone, 3. krs Pitkäkatu 8 klo 18.00-20.12 PÖYTÄKIRJA 1/2014 torstai 13.3.2014 Päätöksentekijät Muut läsnäolijat Allekirjoitukset Pirjo Rintala, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/ Yhtenäiskoulun johtokunta Aika klo 16:00-17:15. Käsitellyt asiat

Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/ Yhtenäiskoulun johtokunta Aika klo 16:00-17:15. Käsitellyt asiat Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Yhtenäiskoulun johtokunta 24.01.2019 Aika 24.01.2019 klo 16:00-17:15 Paikka Yhtenäiskoulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 08.02.2006 KOKOUSAIKA 08.02.2006 klo 18.00-20.30 KOKOUSPAIKKA Suutalan koulu KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 KOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AIKAKALENTERI 2006 2007 2 2 PELASTUSSUUNNITELMAT 3 3

Lisätiedot

Sisällysluettelo KO, :30, Esityslista 1

Sisällysluettelo KO, :30, Esityslista 1 Sisällysluettelo KO, 17.12.2018 18:30, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (kokouskutsu)... 1 2 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2019-2020... 2 3 Päiväkodinjohtajan virka... 3 4 Tiedoksiantoasiat...

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2016

Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen vuonna 2016 Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 26.01.2016 klo 18:00-18:18 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Sivistyslautakunnan kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 1 Aika: 14.12.2017 klo 17:00-20:00 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 65 Kokouksen järjestäytyminen 3 66 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin Koululautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 julkaistu extranettiin 19.01.2018 Koululautakunta Aika: Paikka: Torstai 25.01.2018 kello 19.00 (Kahvit ennen kokousta klo 18.40 alkaen) Lukio. - Kokouksen alussa

Lisätiedot

3 06.02.2014. Tammikuussa 2011 päiväkodeissa hoidettiin yhteensä 63 lasta, joiden vanhem mis ta ainakin toinen on syystä tai toisesta kotona.

3 06.02.2014. Tammikuussa 2011 päiväkodeissa hoidettiin yhteensä 63 lasta, joiden vanhem mis ta ainakin toinen on syystä tai toisesta kotona. Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 3 06.02.2014 Hoitopaikkatakuu 25/05.10.00/2014 SOV 3 241/553/2011 SOTE 20.9.2011 102 Hoitopaikkatakuu takaa lapselle pääsyn tuttuun päiväkotiin pidemmän

Lisätiedot

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen Koulutuslautakunta 30 12.04.2016 Koulutuslautakunta 44 24.05.2016 Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen 1.8.2016 alkaen 359/12.00.05/2015 Koulutuslautakunta 12.04.2016 30 Varhaiskasvatuksen johtaja Anne Järvinen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

Valtuustoaloite koulujen aloitusajankohdan siirtämisen selvittämisestä

Valtuustoaloite koulujen aloitusajankohdan siirtämisen selvittämisestä Kaupunginvaltuusto 42 21.09.2015 Kaupunginhallitus 204 29.11.2016 Kaupunginvaltuusto 72 12.12.2016 Valtuustoaloite koulujen aloitusajankohdan siirtämisen selvittämisestä 329/12.02/2015 KV 42 Pöytäkirjaan

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Galina Punkkinen ja Merja Mälkiä. Sivu 13 Luumäen koulujen ja esiopetuksen työpäivät lukuvuodelle

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Galina Punkkinen ja Merja Mälkiä. Sivu 13 Luumäen koulujen ja esiopetuksen työpäivät lukuvuodelle LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 20 Koululautakunta Aika 08.02.2017 klo 18:10-18:59 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 10/2019 1 Aika: 08.10.2019 klo 17:35-20:15 Paikka: Mäntymäen koulu LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 71 Kokouksen järjestäytyminen 3 72 Suomenkielisen perusopetuksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 2.12.2014 klo 17.30-18.10 Paikka Kunnanvirasto, alakerran kahvihuone Asiat 95 Kokouksen avaaminen 96 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 97 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 1 Aika: 11.10.2018 klo 17:00-19:15 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 78 Kokouksen järjestäytyminen 3 79 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Aika: 10.10.2016 klo 17:00-18:20 Paikka: Kaupunginhallituksen kokoushuone LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 69 Kokouksen järjestäytyminen 3 70 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan periaatteet ja maksut Sastamalan kaupungissa lukuvuonna

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan periaatteet ja maksut Sastamalan kaupungissa lukuvuonna Kasvatus- ja opetuslautakunta 29 21.03.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan periaatteet ja maksut Sastamalan kaupungissa lukuvuonna 2016-2017 KASVALTK 21.03.2016 29 Periaatteet Perusopetuslain

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivistyslautakunta 24.01.2018 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 24.01.2018 klo 17.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Törmä Leila Jokioja

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2017 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU 07.03.17 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2017 ASIA LIITE 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 28.09.2016 Sivu 1 / 1 4002/2016 12.01.00 150 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 1 Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.10.2017 kello 18.00 PAIKKA Malmin peruskoulu / TALVELA, Talvelantie 1, luokkahuone nro 31 OSALLISTUJAT Houtsonen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 Sivistyslautakunta 66 25.06.2014 Sivistyslautakunta 89 21.10.2014 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta 1.8.2014 486/41.411/2014 Sivistyslautakunta 25.06.2014 66 Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013)

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti. Pöytäkirja 5/2019 1 (5) Lasten ja nuorten lautakunta Aika 02.04.2019 klo 17:00-18:35 Paikka Otalammen koulu ja päiväkoti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Ruotsinkielisen opetuksen tuntijako 3 23 Ajankohtaiset

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1 KOKOUSAIKA Torstai 10.1.2019 klo 17 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajainhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka

Lisätiedot

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6)

Alakoulut (esiopetus ja vuosiluokat 1-6) Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 21.02.2017 Perusopetuksen avointen virkojen / toimien täyttäminen 267/01.01.00/2017 Kasvun ja oppimisen lautakunta 21.02.2017 13 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Juha

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Sivistyslautakunta 15.01.2019 AIKA 15.01.2019 17:31-18:06 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2

Lisätiedot

Eteläpohjalainen esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmatyö ja uudet opetussuunnitelmat alkaen

Eteläpohjalainen esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmatyö ja uudet opetussuunnitelmat alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta 103 29.06.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 135 09.11.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 22.02.2017 Eteläpohjalainen esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmatyö ja uudet

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 6/2016 KOKOUSAIKA To 1.12.2016 klo 18.30 19.40 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Lausunto lukiolaista ja ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetusta laista

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Lausunto lukiolaista ja ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetusta laista Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 10 28.02.2018 Lausunto lukiolaista ja ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetusta laista 33/03.00/2018 SOVV 28.02.2018 10 Lisätiedot: sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunta

Lasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunta Lasten ja nuorten lautakunta 10 20.01.2016 Lasten ja nuorten lautakunta 18 17.02.2016 Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korottaminen 1.8.2016 alkaen 11114/02.04.00/2016 Lanula 10 Perusopetuslain mukainen

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 101 17.12.2018 110 18.12.2018 7 22.01.2019 Lukuvuoden 2019-2020 työ- ja loma-ajat Sipoon

Lisätiedot

Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen

Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen Kaupunginhallitus 66 04.03.2019 Luvan antaminen perusopetuksen ja lukion vakanssien täyttämiseen 149/01.02.00/2019 Kaupunginhallitus 04.03.2019 66 Sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki: Perusopetus ja

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta

Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta Kunnanhallitus 213 01.06.2015 Valtuusto 27 11.06.2015 Ivalon ala-asteen koulun yhteydessä toimivan iltapäivätoiminnan tilajärjestelyt / vuokratilojen hankinta 190/10.03.02/2015 KHALL 213 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistyslautakunta Kasvatus- ja sivistyslautakunta Liikuntatilojen hankinta kaudelle

Kasvatus- ja sivistyslautakunta Kasvatus- ja sivistyslautakunta Liikuntatilojen hankinta kaudelle Kasvatus- ja sivistyslautakunta 70 22.08.2017 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 77 19.09.2017 Liikuntatilojen hankinta kaudelle 2017-2018 1550/02.08.00/2017 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 22.08.2017 70

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2017 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2017 Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 31.01.2017 klo 18.00- Paikka Yläkoulu opettajain huone Asiat 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2 Lastenhoitajan määräaikainen toimi 3 Jäänhoitokoneen hankinta 4 Työryhmän

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMIEN VAHVISTAMINEN LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMIEN VAHVISTAMINEN LV Sivistyslautakunta 44 23.05.2017 Hyvinvointi- ja 9 22.08.2017 sivistyslautakunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMIEN VAHVISTAMINEN LV. 2017-2018 Sivistyslautakunta 23.05.2017 44 Perusopetuksen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 Sivistyslautakunta

Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 Sivistyslautakunta Kosken Tl kunta Pöytäkirja 9 / 2018 123 Kokousaika Keskiviikko 19.12.2018 klo 18.30 19.16 Kokouspaikka Koskisali, Kosken kirjaston yläkerta, Härkätie 12 Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Jalli Marja

Lisätiedot