Kuntamaisemasta apua omaan päätöksentekoomme. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 25.5.2010 Kuntamaisema Seminaari



Samankaltaiset tiedostot
Yleistä Maisema-mallista

Maisema-mallin avulla pystymme jakamaan kustannukset oikeudenmukaisesti. mukaisessa suhteessa uuden yhteistoiminta-alueemme

Maisema-malli. yleisesittely. Nopea näköala parempaan palvelukokonaisuuteen

Kuntatekniikan palvelut haltuun järkevällä tuotteistamisella

Sosiaali- ja terveydenhuollon systeemisen innovaation johtaminen

Ulriika Leponiemi ja Johanna Pönni Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot -workshop Tampere Seminaarin taustamateriaali.

Kuntamaisema Oy:n palvelukehitysprojekti

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Laura Käsmä

Onko muutos mahdollinen?

Maisemamallin levittäminen kuntajohtamisen välineeksi

Turun kulttuuritoimen sopimusohjaus. Minna Sartes

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuntajohtajapäivät 2014 Pori Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Maakuntahallituksen työn arviointilomake

Työllisyyspalvelut sosiaalityössä

Valiokunta ja lautakunta

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät

Tarjous Maisema-palveluista Puolangan kunnalle

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari Mikko Kosonen, yliasiamies

Tuottavuus kunnan strategisessa johtamisessa. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

Sosiaali- ja terveyslautakunnan työn arviointilomake

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

JÄRVI-POHJANMAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖRAKENNE

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

Ketterän. Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta

Hämeenlinnan seudun seutuyhteistyö Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015

Kotkan Haminan seutusopimus

MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Valtion IT-palvelukeskuksen (VIP) palvelut. JulkIT Anna-Maija Karjalainen

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Tampereen strategia Valmistelutilanne

Talousarvion toteutuminen

Miten ja miksi tulisi laatuja vaikuttavuustieto yhdistää euroihin? Heikki Lukkarinen, toimialuejohtaja

Miten digimarkkinoinnilla tehdään tulosta?

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Kuntalaki ja kunnan talous

Perusturvakuntayhtymä Akselin toimintaa koskeva selvitystyö

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Sote-tietopaketit Siun sotessa

Kaupunginvaltuusto

Tarjous Maisemasta Peruspalveluliikelaitos JYTAlle

Espoon ennakoivat analyysit strategiaprosessin käynnistäjänä

Ohittamaton Keminmaa elinvoimaa ja luonnetta

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset

kehittämismallilla tuloksia

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Tilaajan arvion tarkistus

Kokonaisarkkitehtuuri ja päätöksenteko

Kuntastrategia

Porin seudun kuntarakenneselvitys

VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa

10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen

Tilausten toteutuminen

Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä

Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Transkriptio:

Kuntamaisemasta apua omaan päätöksentekoomme Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 25.5.2010 Kuntamaisema Seminaari

Raisio Asukkaita reilu 24 000 Yrityksiä yli 1400 Sosiaali- ja terveyspalvelut isäntäkuntamallilla Ruskolle vuoden 2009 alusta Pinta-ala n. 50 km 2 Rusina Turun seudun pullassa

Raision mallista Maisema-malliin 2000-luvun alkuvuodet Miten saada menojen kasvu kuriin? Miten reagoida kysynnän muutoksiin? Miten hallita kokonaisuutta? Kevät 2010 Maisema-kuntia on yli 60 2004 Palvelutuotannon analyysi Tilaaja-tuottajamallin kehittäminen Tilaus- ja resurssitaulukot Prosessien parantaminen Syksy 2005 Kaikki liittyy toisiinsa: syntyi sanapari Raision malli Kevät 2008 Kuntamaisema Oy perustetaan Syksy 2006 Kumppaniksi löytyy Sitra (Maisema-hankkeissa 21 kuntaa)

Raision malli = Maisema-malli Tilaajan ja tuottajan roolit erilleen Sisäinen tilaaja-tuottajamalli Jatkuva reagointi kysyntään Maisema-taulukot Prosessien virtaviivaistaminen Laadun yhteys kustannuksiin Raision malli ei ratkaise ongelmia, mutta antaa välineitä ongelmien ratkaisemiseen ja tulosten seuraamiseen

Jatkuva reagointi kysyntään eli Maisema-työkalut Tietoa omasta toiminnasta ja siinä tapahtuvista muutoksista kysynnän muutoksista Resurssi- ja tilaustaulukot talouden ja toiminnan (ja laadun) tiedot yhteen Kenelle tärkeää? Työntekijälle, esimiehelle, johdolle ja päättäjälle Tuottajalle lähtökohta toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä Mihin rahat menee, missä toimintaa voidaan kehittää Tilaajalle välttämätöntä, jotta voi tilata lopputuotetta Asiakas ei saa koskaan euroja, vaan palvelua tai tuotetta Palvelun kokonaisuus näkyviin Eri palvelutasot ja muodot Läpinäkyvyys lähtökohta palvelurakenteen kokonaisoptimoinnille Kuntapalveluiden kustannukset ja riippuvuudet toisistaan tuotava näkyville

Ihan sama, kuinka hyvä kirves! Sauna ei lämpene, ellei kirveen kanssa vähän heilu ja huhki.

Työkalut tukevat johtamista Työkalut eivät ratkaise itsekseen mitään, vaan tarvitaan taitavaa käyttäjää Oikein käytettynä talousarvio, käyttösuunnitelma ja johtamisen raportointijärjestelmä kaikki yhdessä Työkaluilla ei mitään merkitystä, ellei niitä käytetä aktiivisesti joka tasolla Tuotannossa seuranta (eurot ja kysyntä), punaisella palavien prosessien parantaminen ja raportointi tilaajalle Jokaisen palvelupäällikön ymmärrettävä oma vastuu taloudesta ja toiminnasta Tilaamisessa kokonaisuuden analysointi (paras palvelurakenne) Tilaaja-tuottajaneuvottelut Työkalut varoittavat, johdon ja päättäjien reagoitava!

Raision malli: talouden ja toiminnan ohjaus Tilaaja= Valtuusto Kaupungin strategia Talousarvio/tilaus Sis. lautakuntien strategiset tavoitteet Kaupunginhallitus Tilaajan arvio Strategian kohdentaminen Taloudelliset reunaehdot Kysyntä Resurssitaulukot Tilauksen tasapainotus Raportointi neljännesvuosittain Tuottaja= Lautakunta Lautakuntien tarjoukset Strategiset tavoitteet Talousarvioehdotukset (mitä, kenelle ja hinta) Tuotannon ohjaus Käyttösuunnitelma Prosessien parantaminen Resurssitaulukot Resurssitaulukot

Taulukot aina mukana tilaajan toiminnassa Tilaajan arvio Kesäkuussa ja tarkastus syyskuussa Tilaus eli talousarvio Kvartaaliseuranta Tilaaja-tuottajaneuvottelut 7 x vuosi/keskus neljännesvuosittain ennen tilaajan arviota kaksi talousarvioon liittyen Maisemataulukoista tieto toiminnasta, kysynnästä ja talouden tilanteesta Työkalu eli taulukot aina samat: tuttua ja turvallista

Tilaustaulukko kertoo Palvelukokonaisuus Asiakasmäärät ja kysyntä Hinnat eri toiminnoille

Päätöksenteko tiedon pohjalta Tarkista lasku Selitys voi olla hyväksyttävä Kysyntä kasvaa, energianhinta nousee Joku palaa punaisella Jos selittävää tekijää ei löydy taulukosta, täytyy pureutua syvemmin syihin Miksi tämä on näin? Palvelurakenteen kokonaisuus Optimointi Ohjaus ja hallinta Sisäinen vertailu Mikä vaikuttaa mihinkin ja miten Maisema-vertailusta oma sijoittuminen kuntamaisemaan Vahvuudet ja heikkoudet Säästöpotentiaali Ja tietenkin arvovalinnat Jotain voidaan päättää tehdä, vaikka se ei olisikaan tehokkainta tai tuottavinta. Tämäkin kuitenkaan tiedostetaan.

Laadun ja kustannusten yhteys tavalla, joka toimii poliittisessa päätöksenteossa? Laatu helposti epämääräistä Sovittava, mitä laatu on Tiedettävä, mitä laatu maksaa Laadun tason päättää aina tilaaja Harjoitelma viime vuonna Laadun kolmiportainen määrittely ja kullekin hinta Erinomainen Hyvä Riittävä Talousarvioon 2010 etsittiin laadun perustasoa taantuma tuli väliin Mitä laki vaatii Millä tasolla palvelua/toimintoa voidaan tuottaa pitkäjänteisesti ja taloudellisesti Laaja koulutus, aineisto talousarvion taustamateriaalia Talousarviossa 2011 sopimus laadun perustasoista Strategia: Valtuustokauden puolivälin jälkeen saavutetaan valmiudet siirtyä perustasolle pois häiriötilasta

Olisiko selvitty ilman työkaluja? Seudullisessa muuttobingossa 5 vuoden aikana -9 M Rankka taantuma Kysynnän kasvu etenkin hoito- ja hoivapalveluissa SILTI: Talous melkein tasapainossa (tilinpäätös 2009 1 M ) Veroprosentti vakaasti 17,5 Mainetutkimus osoittaa tyytyväisyyttä: Raisio saa parhaimmat arviot palveluita koskevissa väittämissä Raision kaupungin palvelut ovat hyviä ja laadukkaita 71 % samaa mieltä (+17 %) Raision kaupungin palvelut ovat helposti saatavilla 71 % samaa mieltä (+19 %) Raision kaupungilla on kattavasti palveluita 72 % samaa mieltä (+15 %)

Käytä presentaatiossasi välillä kokosivun kuvia luodaksesi viestisi tueksi erilaisia tunnelmia. Tämän sivun layout on suunniteltu kokokuvien esittelyyn. Tuo valkoiseen tilaan kuva, käytä rajaustyökalua asetellessasi kuvaa sivulle. www.raisio.fi