VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI. 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa"

Transkriptio

1 1 VIRASTOSTA LIIKELAITOKSEKSI 1. Toiminnan haasteet kiristyvässä kuntataloudessa Kiinteistömassan ylläpidon kustannukset ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti nopeampaa kuin yleinen kustannuskehitys lähinnä energianhinnan rajun kasvun johdosta. Rakentamisen kustannuksia taas ovat kasvattaneet normiston lisääntyminen ja tekniikan lisääntyminen rakennuksiin. Kuntien heikkenevä taloudellinen tilanne pakottaa kunnat etsimään taloudellisempia tapoja tuottaa palveluita. tuotteistaminen, kilpailuttaminen ja toiminnan seuranta tulevat merkittävään rooliin tulevaisuudessa. Kaupungissa suureksi paisuneen korjausvelan kasvun tyrehdyttäminen ja pienentäminen edellyttävät suunnitelmallisuutta. Tilojen osalta liikelaitosmainen toimintapa, jossa tilojen vuokrilla hoidetaan, ylläpidetään ja rakennetaan tilat, olisi tällaiselle toiminnalle luonteenomaista. Tilojen käyttäjien tulisi kyetä aidosti arvioimaan tilakustannuksia ja sisällyttämään ne tarjoamiinsa palveluihin. Nyt kaupunki kerää pääomavuokraa eri hallintokunnilta riittävästi rakennusten kunnon ylläpitämiseksi, mutta sitä ei kohdenneta kiinteistöjen kunnossapitoon ja peruskorjaukseen. Ylimitoitettu ja alirahoitettu kiinteistökanta Rakennusten pitkän tähtäimen suunnitelmallinen ylläpito ja rakennusten arvon säilyttäminen edellyttää toiminnan arvioimista uudelleen. Kun kaupungin budjettitaloudessa on rakenteellista niukkuutta, ja säästöjä ei saada toiminnasta, toimintaa yritetään sopeuttaa peruskorjausten ja kunnossapitorahojen kautta, jolloin tilojen kunto heikkenee ja vaikeuttaa tehokasta ja laadukasta toimintaa. Samalla myös kaupungin budjetti vääristyy, kun kustannuksia ei ole osattu kohdistaa oikein. Kustannusvastaavuuden saavuttamiseksi toimiva keino olisi kaupungin hallitsemien kiinteistöjen kirjanpidon eriyttämien kaupungin kirjanpidosta. 2. Perustelut tilaliikelaitoksen perustamiselle Omaisuuden näkökulmasta merkittävä kokonaisuus julkisena käyttöomaisuutena, joka vaatii merkittävää ja huomiota vaativaa ylläpidon tarvetta. Rahoituksellisesti toimiala on luonteeltaan käyttäjämaksuihin perustuvaa liiketoiminnallinen ala. Toimintojen eriyttäminen kirjanpidosta tuo - läpinäkyvyyttä kustannusrakenteeseen - vertailtavuutta, toiminnon tehokkuutta - hinnoittelu perustuu kustannuksiin (ylläpito ja investoinnit rahoitetaan omalla tulorahoituksella) - tasejatkuvuus - suorituksen ja tuloksellisuuden arviointi helpottuu ja tulee välttämättömäksi - kustannustietoisuus ja niiden oikea kohdistaminen ohjaa tilojen käyttäjää tilojen optimointiin

2 2 Kunnallinen liikelaitos Kuntalain perusteluissa liiketoiminta on määritelty toiminnaksi, joka liikelaitoksen näkökulmasta on kannattavaa siten, että varsinainen toiminta ja investoinnit rahoitetaan ainakin pitkällä aikavälillä tavaroiden ja palvelujen myynnistä saatavalla tulorahoituksella. Liikelaitos on osa kuntaa. Toimintaa säätelevät kuntalaki, kunnan hallintosääntö. Kunnan toimielimet tekevät päätökset ja henkilökunta on kunnan palveluksessa. Kuntalaki 519/ a Liikelaitos on osa kunnan organisaatiota ja sen perustaa valtuusto. Liikelaitos voidaan perustaa liiketoimintaa tai liiketaloudellisin periaattein hoidettavaa tehtävää varten. Liikelaitoksella tulee olla johtosääntö, jossa määritellään sen perustehtävä ja hallinto, johtokunta, joka valvoo liikelaitoksen toimintaa sekä virkasuhteinen johtaja. Liikelaitoksen toimintaperiaatteet - kannattavuusvaatimus; hoidettavasta tehtävästä saatavat tulot kattavat tehtävän suorittamisesta aiheutuneet menot - ei kuitenkaan maksimituoton saaminen investoidulle pääomalle - ennakkohinnoitteluvaatimus (kustannusvastaavuus) Kuntalain perusteluissa liiketoiminta on määritelty toiminnaksi, joka liikelaitoksen näkökulmasta on kannattavaa siten, että varsinainen toiminta ja investoinnit rahoitetaan ainakin pitkällä aikavälillä tavaroiden ja palvelujen myynnistä saatavalla tulorahoituksella 3. Eri hallintomuotojen vertailua Tulosalueen ja liikelaitoksen yhtäläisyydet Nettobudjetointi Henkilöstön asema samanlainen Eläkejärjestelmä sama Kuntalaki, erityislait ja kaupungin säännöt koskevat molempia Ei tuloverotuksellinen Alv-velvollinen Muutoksenhakuoikeus ja kunnallisvalitus Tulosalueen ja liikelaitoksen erot Tulosalueen tavoitteet talousarviossa, liikelaitokselle valtuusto asettaa yleistavoitteet Liikelaitoksen päämäärä yhteiskunnallinen ja liiketaloudellinen, tulosalueen yhteiskunnallinen Tulosalueen tulot ja menot kunnan talousarviossa, liikelaitoksella oma talousarvio, joka osa kunnan kirjanpitoa Tulosalueen rahoitus tulee kunnan talousarviosta, liikelaitoksessa tulorahoituksesta, lainasta, kunnan talousarviosta ja pääomasijoituksesta Liikelaitoksella erillinen kirjanpito

3 3 Liikelaitoksen ja osakeyhtiön erot Liikelaitos, osa Osakeyhtiö; erillinen kuntaorganisaatiota oikeushenkilö Kuntalaki, hallintolaki * Osakeyhtiölaki julkisuuslaki Kunnan johtosääntö * Erillinen oikeushenkilö Kunnan organisaatio * Yhtiökokous, hallitus valtuusto, kh, johtokunta Talousarvio kunnan * Oma talous mukana talousarvion osa konsernitaseessa Ei verovelvollinen * Yhteisön tulovero omalla alueellaan Varainsiirtovero kiinteistön harjoittamasta toiminnasta Miksi liikelaitos?? 1. Taloudellisesti eriytetty yksikkö - kustannustietoisuus ja vastuu - kustannusten läpinäkyvyys ja oikea kohdentuminen - tasejatkuvuus 2. Soveltuu kunnan tulosohjaukseen - toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet (raportointi, seuranta) - talouden hallinta ja ennustettavuus paranee 3. Liikelaitoksen päätöksenteko - johtosääntö; organisaation hallinta yksinkertaistuu - osajohtamisjärjestelmä helpottaa konsernin johtamisen toteutumista (palvelukustannusten parempi hahmottaminen) 4. Vaihtoehto yhtiöittämiselle - verotus - kunnan suorassa ohjauksessa 5. Työkalu - omaisuuden arvon säilyttämiseen - oikeudenmukaisten tilakustannusten laskentaan - investointien hallintaan

Toisen asteen koulutuksen yhteistyövaihtoehtoja

Toisen asteen koulutuksen yhteistyövaihtoehtoja Tässä selvityksessä kuvataan Itäisen Uudenmaan toisen asteen koulutuksen järjestämisen vaihtoehtoja, vaihtoehtojen suhdetta opetus- ja kulttuuriministeriön antamiin ohjeisiin sekä vaihtoehtojen taloudellisia

Lisätiedot

Kuntakonsernin strateginen ja poliittinen johtaminen

Kuntakonsernin strateginen ja poliittinen johtaminen Markus Pauni (toim.) Kuntakonsernin strateginen ja poliittinen johtaminen Kuntien konsernijohtamisen asiantuntijaryhmän kehittämisaloite Kuntaliitto Kuntakonsernin strateginen ja poliittinen johtaminen

Lisätiedot

KUNTALAIN SISÄISTÄ VALVONTAA JA RISKIENHALLINTAA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TOIMEENPANO

KUNTALAIN SISÄISTÄ VALVONTAA JA RISKIENHALLINTAA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TOIMEENPANO 1 (12) KUNTALAIN SISÄISTÄ VALVONTAA JA RISKIENHALLINTAA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TOIMEENPANO Kuntaliitto Sari Korento Marja-Liisa Ylitalo 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun kansalaisopistoselvitys Kuntajohtajakokous 7.1.2011

Tampereen kaupunkiseudun kansalaisopistoselvitys Kuntajohtajakokous 7.1.2011 2011 Tampereen kaupunkiseudun kansalaisopistoselvitys Kuntajohtajakokous 7.1.2011 Esipuhe Tampereen kaupunkiseudulla on ymmärretty yhteistyön merkitys ja tärkeys myös kansalaisopistotoiminnassa. Opistojen

Lisätiedot

JHTT-TUTKINTO 2014 20.-21.9.2014. Tuloksellisuuden mittaus ja arviointi. Tehtävät 5-8. Kysymys 5. Sote-uudistus ja tuloksellisuus

JHTT-TUTKINTO 2014 20.-21.9.2014. Tuloksellisuuden mittaus ja arviointi. Tehtävät 5-8. Kysymys 5. Sote-uudistus ja tuloksellisuus 1 JHTT-TUTKINTO 2014 20.-21.9.2014 OSA III: Tuloksellisuuden mittaus ja arviointi Tehtävät 5-8 Kysymys 5. Sote-uudistus ja tuloksellisuus Aika-arvio: noin 40 min Maksimipistemäärä: 1,3 pistettä Kunta-

Lisätiedot

JIK -yhteistoiminta-alueen käsikirja

JIK -yhteistoiminta-alueen käsikirja JIK -yhteistoiminta-alueen käsikirja Jalasjärven, Ilmajoen ja Kurikan terveyden- ja sairaanhoidon, vanhustenhuollon ja ympäristöterveydenhuollon palveluiden järjestäminen ja tilaaminen yhteistoimintaalueella

Lisätiedot

OSA 2/ TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

OSA 2/ TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Hollolan kunta Palvelustrategia, 25.5.2004 1 OSA 2/ TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. Kuntapalvelujen muutos Verorahoitus ei tulevaisuudessa riitä kaikkiin palvelutuotannon tarpeisiin. Rahoitus on lyhyellä tähtäimellä

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö

Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö Julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö Ulriika Leponiemi Pentti Siitonen Ari-Veikko Anttiroiko Tampereen yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos Tampere 2010 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Julkinen

Lisätiedot

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014 6 Hallituksen jäsentä 19 Hallituksen kokousta 100% Keskimääräinen osallistumisprosentti Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2014 26.3. Yhtiökokous 1 more than squares Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Lisätiedot

Säätiöiden ja rahast S ojen neuv o ttel ukunt a r y. Delega D tionen för stiftelser och fonder r f. Helsinki 2010 3 1970 2010

Säätiöiden ja rahast S ojen neuv o ttel ukunt a r y. Delega D tionen för stiftelser och fonder r f. Helsinki 2010 3 1970 2010 1 2 Säätiöiden SÄÄTIÖIDEN ja rahastojen JA RAHASTOJEN neuvottelukunta NEUVOTTELUKUNTA ry. RY Delegationen DELEGATIONEN för stiftelser FÖR STIFTELSER och OCH fonder FONDER rf. RF Helsinki 2010 3 Toimittajat

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄN KIINTEISTÖSTRATEGIA

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄN KIINTEISTÖSTRATEGIA LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄN KIINTEISTÖSTRATEGIA Käsitelty yhteisessä kirkkoneuvostossa 24.11.2009/ 304 ja yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.12.2009/ 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1.Johdanto 3 2.Kiinteistöstrategian

Lisätiedot

Hollolan kunta Talousarvio vuodelle 2014 ja Taloussuunnitelma vuosille 2014-2016

Hollolan kunta Talousarvio vuodelle 2014 ja Taloussuunnitelma vuosille 2014-2016 Hollolan kunta Talousarvio vuodelle 2014 ja Taloussuunnitelma vuosille 2014-2016 Kunnanvaltuusto 11.11.2013 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 0 1. Yleisperustelut... 5 1.1 Talousarvion rakenne ja

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA HYVINKÄÄN KAUPUNKIKONSERNISSA (CORPORATE GOVERNANCE OHJE)

HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA HYVINKÄÄN KAUPUNKIKONSERNISSA (CORPORATE GOVERNANCE OHJE) HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA HYVINKÄÄN KAUPUNKIKONSERNISSA (CORPORATE GOVERNANCE OHJE) 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. YHTIÖKOKOUS... 3 2.1. YHTIÖKOKOUKSEN KOOLLE KUTSUMINEN... 3 2.2. KOKOUSKUTSU

Lisätiedot

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013

OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013 OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013 Maapallon luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen OUTOTECIN SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUS- JÄRJESTELMÄSTÄ 2013 Lopullinen vastuu Outotecin hallinnosta

Lisätiedot

1 Maankäyttö 3. 2 Liikenne 4. 3 Joukkoliikenne 5. 4 Asuminen 6. 5 Rakennusvalvonta 8. 6 Ympäristö 9. 7 Jätehuolto 10. 8 Infra 11

1 Maankäyttö 3. 2 Liikenne 4. 3 Joukkoliikenne 5. 4 Asuminen 6. 5 Rakennusvalvonta 8. 6 Ympäristö 9. 7 Jätehuolto 10. 8 Infra 11 Hyvä rakennettu ympäristö takaa kuntien elinvoiman Hallitusohjelmatavoitteett 2011 2015 Suomen Kuntaliitto Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Hyvä rakennettu ympäristö takaa kuntienn elinvoiman 1 Sisältö

Lisätiedot

007 2 Espoo Otamedia, / Oy Multiprint Juhani Ukko Jussi Karhu Paino Sanna Pekkola Hannu Rantanen Voutilainen Jarkko Tenhunen Lauri rokset Piir Oy

007 2 Espoo Otamedia, / Oy Multiprint Juhani Ukko Jussi Karhu Paino Sanna Pekkola Hannu Rantanen Voutilainen Jarkko Tenhunen Lauri rokset Piir Oy HELSINKI 2007 raportteja 57 Suorituskyky nousuun! Hyödynnä henkilöstösi osaaminen Juhani Ukko Jussi Karhu Sanna Pekkola Hannu Rantanen Jarkko Tenhunen Juhani Ukko, Jussi Karhu, Sanna Pekkola, Hannu Rantanen,

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA 2016-2017

TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA 2016-2017 TALOUSARVIO 2015 TALOUSSUUNNITELMA 2016-2017 Kv 15.12.2014 Joroisten kunta TALOUSARVIO 2015 2 Sisällysluettelo 1. TALOUSARVION 2015 JA SUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINNAN YLEISPERUSTELUT... 4 1.1. KUNTALAIN

Lisätiedot

SEURAN HYVÄ HALLINTO. Voittoja joka päivä

SEURAN HYVÄ HALLINTO. Voittoja joka päivä SEURAN HYVÄ HALLINTO Voittoja joka päivä Sisällysluettelo Lukijalle... 3 1 Mikä on seura?... 4 1.1 Peruskäsitteitä... 4 1.2 Seuran tarkoitus... 4 1.3 Yhdistyksen säännöt... 4 1.4. Keskeisiä toimintaperiaatteita...

Lisätiedot

No. 13 29.6.2010 Kunnat ja kilpailu Bo-Erik Ekström Mika Pohjonen Ilkka Haavisto Yhteenveto

No. 13 29.6.2010 Kunnat ja kilpailu Bo-Erik Ekström Mika Pohjonen Ilkka Haavisto Yhteenveto No. 13 29.6.2010 Kunnat ja kilpailu Bo-Erik Ekström Mika Pohjonen Ilkka Haavisto Yhteenveto Pääministeri Mari Kiviniemen hallituksella on lomilta palatessaan edessään liuta keskeneräisiä asioita. Monille

Lisätiedot

[Kirjoita teksti] Salibandyseuran Hyvä Hallinto

[Kirjoita teksti] Salibandyseuran Hyvä Hallinto [Kirjoita teksti] Salibandyseuran Hyvä Hallinto 2 Sisältö LUKIJALLE... 4 SEURAN HYVÄ HALLINTO... 5 1 Mikä on seura?... 5 1.1 Peruskäsitteitä... 5 1.2 Seuran tarkoitus... 6 1.3 Yhdistyksen säännöt... 6

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Tulevaisuuden kunnalliset palvelut perustuvat kestävään tuottavuuskehitykseen ja vastuulliseen työelämään. Tämä tarkoittaa työelämän

Lisätiedot

SUOSITUS OHJEEKSI HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTA- KONSERNEISSA

SUOSITUS OHJEEKSI HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTA- KONSERNEISSA SUOSITUS OHJEEKSI HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTA- KONSERNEISSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 OMISTAJAOHJAUS...4 1.1 Tarkoitus...4 1.2 Hyvä hallinto- ja johtamistapa -ohjeen soveltamisala...4

Lisätiedot

Haus au järv j en e ku n n ku t n a t Ti T l i i l n i p n ää p tö t s v s uo u de d l e t l a 2014 t

Haus au järv j en e ku n n ku t n a t Ti T l i i l n i p n ää p tö t s v s uo u de d l e t l a 2014 t Hausjärven kunta Tilinpäätös vuodelta 2014 SISÄLLYSLUETTELO I TOIMINTAKERTOMUS... 1 1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa... 1 1.1 Kunnanjohtajan katsaus... 1 1.2 Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet

Lisätiedot

Omat vai ulkoistetut palvelut?

Omat vai ulkoistetut palvelut? Omat vai ulkoistetut palvelut? Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL 11/2010 Toimittanut Jorma Peussa JHL Omat vai ulkoistetut palvelut? 3 Hyvä kuntapäättäjä, JHL on tuottanut tämän aineiston kuntapäättäjien

Lisätiedot

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi vuodesta 2014 alkaen

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi vuodesta 2014 alkaen Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi vuodesta 2014 alkaen 1 2 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Muuttuva toimintaympäristö... 5 2.1 Osaaminen ja asiantuntemus työelämässä... 5 2.2 Alueiden kehittäminen

Lisätiedot

VIITASAAREN KAUPUNKI HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA VIITASAAREN KAUPUNKIKONSERNISSA (CORPORATE GOVERNANCE) Kaupunginhallitus 30.6.

VIITASAAREN KAUPUNKI HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA VIITASAAREN KAUPUNKIKONSERNISSA (CORPORATE GOVERNANCE) Kaupunginhallitus 30.6. VIITASAAREN KAUPUNKI HYVÄ HALLINTO- JA JOHTAMISTAPA VIITASAAREN KAUPUNKIKONSERNISSA (CORPORATE GOVERNANCE) Kaupunginhallitus 30.6.2014 186 1 1. JOHDANTO... 4 1.1. Viitasaaren kaupungin konserniohje ja

Lisätiedot

HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ

HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ Finnlines Oyj noudattaa Suomen osakeyhtiölain sekä NASDAQ OMX Helsinki Oy:n antamia listattuja yhtiöitä koskevia sekä yhtiöjärjestykseensä kirjattuja sääntöjä ja määräyksiä.

Lisätiedot

Tulorahoitus ei riitä

Tulorahoitus ei riitä HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tutkimuskatsauksia 2007 4 HEIKKI HELIN Tulorahoitus ei riitä 10 suurimman kaupungin tilinpäätökset 2006 Painettu ISSN 1455-7266 Verkossa ISSN 1796-7236 ISBN 978-952-473-870-5

Lisätiedot

Tekninen lautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

Tekninen lautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Tekninen lautakunta Hallinto Markku Kylén Toiminta-ajatus Toimintakuvaus Ympäristöanalyysi Hallinnon toiminta-ajatuksena on tehokkaasti ja taloudellisesti toimiva,

Lisätiedot

14 YRITTÄJÄNÄ HEVOSALALLA

14 YRITTÄJÄNÄ HEVOSALALLA 14 YRITTÄJÄNÄ HEVOSALALLA Hevosalan yritystoiminta on hyvin monipuolista ja alan yritystoiminnan erityispiirteenä voidaan pitää sitä, että alalle siirrytään tyypillisesti harrastustoiminnan kautta. Lisäksi

Lisätiedot