KOTIMAISEN ELOKUVAN YLEISÖT -TUTKIMUS 2013



Samankaltaiset tiedostot
KOTIMAISEN ELOKUVAN YLEISÖT -TUTKIMUS 2015

Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimus 2013

Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimus 2015

Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimus 2010

Suomen elokuvasäätiö. Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimus

Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimus

Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimus Lapsi- ja nuoriso-osio

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.


YLE Uutisarvostukset Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

YLE Uutisarvostukset Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

ELOKUVATEATTEREIDEN YLEISÖT -TUTKIMUS 2016

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ISOJEN ELOKUVAFESTIVAALIEN YLEISÖT -TUTKIMUS 2018

Kurikka-Lehti Paikallislehtien vahvuudet tutkimus 2016

Näin Suomi kommunikoi

Radio autossa -tutkimus

Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa

Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna Joonas Orkola

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

50+ suomalaiset Mediakäyttö, mainonnan toimivuus & kuluttaminen

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus Media

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Anna tutki: Naisen asema työelämässä

Sinivalkoinen jalanjälki

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja

Suomalaiset mobiilissa 2018 Dentsu Data Services

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Ad Impact Survey Aurinkomatkat hs.fi & is.fi

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

Kotimaisen median arvostus

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Helsingin mallin vaikuttavuustutkimus pilottikaudella

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri

AdProfit Finnkino Kun odotat valkokankaalta enemmän. Iiris Isoaho, Linda Leinonen

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to

Terveydenhuollon barometri 2009

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009

Työ- ja elinkeinoministeriö Osuustoiminnallinen yrittäminen ja yhteisötalous projekti: Yhdessä yrittämään

FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY

CADDIES asukaskyselyn tulokset

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Place client logo here in Slide Master

Asiakaskysely Jos valitsitte vaihtoehdon "En lainkaan", miksi? (Text) 1. Kuinka usein käytätte kirjastoauton palveluja?

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Sähköisten viestintäpalvelujen. Päällikkö Joonas Orkola, Asiakkuudet, Viestintävirasto

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä

Kuluttaja ja postikortit 2011 Tiivistelmä

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018

JULKINEN KLO 9:00 KOTI & TV TUTKIMUS 2016 TUTKIMUSRAPORTTI

Asiakasymmärryksestä avaimet tulevaisuuteen

Seurakuntien tunnettuuskysely 2018: Oulu. Kirkon tutkimuskeskus

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Sompio lehden Lukijatutkimus 2012

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti 2016

Magazine the Link to Online

V E N E I L I J Ä T KULUTTAJA- PROFIILIT

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

Tutkimus etäkuntoutuksesta

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

PING METRICS Copyright Dagmar Oy

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017

Sinivalkoinen jalanjälki

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä Jokke Eljala

Transkriptio:

KOTIMAISEN ELOKUVAN YLEISÖT -TUTKIMUS 2013

LÄHTÖKOHTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten suomalaiset katsovat elokuvia eri jakelukanavissa ja millaiset ovat katselutottumukset Lisäksi selvitettiin suomalaisten mielikuvaa kotimaisesta elokuvasta, mitkä ovat elokuviin lähtemisen esteet ja mikä on liian kallis elokuvalipun hinta Tutkimus tehtiin nyt kolmannen kerran, edelliset tutkimukset Tutkimus tehtiin nyt kolmannen kerran, edelliset tutkimukset tehtiin 2008 ja 2010

TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina 12.1.-12.2.2013 Puhelinnumerot poimittiin satunnaisotoksena niin, että iällä, sukupuolella ja asuinpaikalla oli kullakin omat kiintiönsä (=prosenttiosuudet) Kohderyhmänä olivat 15-79-vuotiaat suomalaiset Ahvenanmaata lukuun ottamatta Vastaajia oli yhteensä 502 henkilöä Tulokset on painotettu iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan vastaamaan 15-79-vuotiaiden väestöä Virhemarginaali kokonaistuloksissa on 2-4 %-yksikköä suuntaansa

SISÄLTÖ Elokuvien katsominen jakelukanavittain Lasten elokuvissa käynti Tietolähteet elokuvateattereissa esitettävistä elokuvista Elokuvissa käymiseen vaikuttavat tekijät Mielikuva uudesta kotimaisesta elokuvasta

ELOKUVIEN KATSOMINEN JAKELUKANAVITTAIN

ELOKUVIEN KATSOMINEN ELOKUVATEATTEREISSA Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Kaikki pitkät elokuvat Kotimaiset pitkät elokuvat Kerran viikossa tai useammin 0 0 Väh. 2 kertaa vuodessa Kaikki Kotimaiset 1-3 kertaa kuukaudessa 4 11 2013 52 26 2010 48 24 Kerran kahdessa kuukaudessa 4 14 2008 48 26 1-2 kertaa puolessa vuodessa Kerran vuodessa 18 14 16 27 Ei koskaan Kaikki Kotimaiset 2013 14 23 2010 20 27 2008 19 24 Harvemmin 20 35 Ei koskaan 14 23 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVIEN KATSOMINEN ELOKUVATEATTEREISSA Vähintään 2 kertaa vuodessa, 2013 Kaikki pitkät elokuvat Kotimaiset pitkät elokuvat Kaikki (N=502) Nainen (n=250) Mies (n=252) 26 32 20 46 52 58 15-24 v. (n=79) 33 86 25-34 v. (n=79) 33 71 35-44 v. (n=80) 39 2010: 27 % 71 45-59 v. (n=134) 22 44 60-79 v. (n=130) 13 18 0 20 40 % 60 80 100

KOTIMAISTEN ELOKUVIEN ENSI-ILTATUTKIMUKSET Katsojaprofiili 2011-2012 Tietopankki (24 elokuvaa), painotettu elokuvan yleisömäärän mukaan Nainen Mies 44 56 Miehiä oli katsojina naisia enemmän 3:ssa elokuvassa 24:sta Alle 15-vuotias 9 15-19-vuotias 16 20-24-vuotias 16 25-29-vuotias 14 30-34-vuotias 11 35-39-vuotias 9 40-44-vuotias 8 45-49-vuotias 7 50-59-vuotias 8 60-69-vuotias 3 70+-vuotias 0 0 20 40 60 80 100 %

ELOKUVIEN KATSOMINEN TELEVISION MAKSUTTOMILTA KANAVILTA Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Kaikki pitkät elokuvat Kotimaiset pitkät elokuvat Kerran viikossa tai useammin 1-3 kertaa kuukaudessa 12 29 25 50 Väh. kerran kuukaudessa Kaikki Kotimaiset 2013 79 37 Kerran kahdessa kuukaudessa 8 10 2010 81 48 2008 85 52 1-2 kertaa puolessa vuodessa 4 10 Kerran vuodessa 1 4 Harvemmin 3 27 Ei koskaan 4 12 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVIEN KATSOMINEN TELEVISION MAKSUTTOMILTA KANAVILTA Vähintään kerran kuukaudessa, 2013 Kaikki pitkät elokuvat Kotimaiset pitkät elokuvat Kaikki (N=502) 37 79 Nainen (n=250) 32 2010: 47 % 79 Mies (n=252) 41 79 15-24 v. (n=79) 19 80 25-34 v. (n=79) 33 80 35-44 v. (n=80) 33 2010: 48 % 75 45-59 v. (n=134) 37 2010: 59 % 78 60-79 v. (n=130) 52 83 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVIEN KATSOMINEN TELEVISION MAKSULLISILTA KANAVILTA Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Kaikki pitkät elokuvat Kotimaiset pitkät elokuvat Kerran viikossa tai useammin 1-3 kertaa kuukaudessa 1 3 7 11 Väh. kerran kuukaudessa Kaikki Kotimaiset 2013 18 4 Kerran kahdessa kuukaudessa 3 3 2010 11 4 2008 14 5 1-2 kertaa puolessa vuodessa 2 2 Kerran vuodessa 0 2 Harvemmin 3 9 Ei koskaan 74 81 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVIEN KATSOMINEN OSTO- JA VUOKRA-DVD:LTÄ Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Kaikki pitkät elokuvat Kotimaiset pitkät elokuvat Kerran viikossa tai useammin 3 1 Väh. 2 kertaa vuodessa Kaikki Kotimaiset 1-3 kertaa kuukaudessa 3 14 2013 38 22 2010 47 24 Kerran kahdessa kuukaudessa 7 10 2008 47 26 1-2 kertaa puolessa vuodessa 11 11 Kerran vuodessa 7 8 Harvemmin 13 22 Ei koskaan 43 48 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVIEN KATSOMINEN INTERNETISTÄ Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Kaikki pitkät elokuvat Kotimaiset pitkät elokuvat Kerran viikossa tai useammin 1 9 Väh. kerran kuukaudessa Kaikki Kotimaiset 1-3 kertaa kuukaudessa 3 8 2013 17 4 2010 5 1 Kerran kahdessa kuukaudessa 2 3 2008 4 1 1-2 kertaa puolessa vuodessa Kerran vuodessa 5 4 1 2 Ei koskaan Kaikki Kotimaiset 2013 69 79 2010 87 93 2008 91 94 Harvemmin 6 8 Ei koskaan 69 79 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVIEN KATSOMINEN INTERNETISTÄ Vähintään kerran kuukaudessa, 2013 vs. 2010 Kaikki pitkät elokuvat 2013 (N=502) 2010 (N=504) Kaikki 5 17 Nainen 3 15 Mies 8 18 15-24 v. 17 38 25-34 v. 13 37 35-44 v. 2 18 45-59 v. 60-79 v. 1 2 0 5 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVAN KATSOMINEN INTERNETISTÄ Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Kaikki pitkät elokuvat, vähintään kerran kuukaudessa Maksullinen palvelu (Netflix, SF-Anytime, Elisa Viihde, Sonera Viihdepaketti ymv.) 14 YLE Areena 5 Muu palvelu 3 mm. YouTube 0 20 40 60 80 100 %

MISSÄ ELOKUVAFESTIVAALEILLA ON KÄYNYT VIIMEISEN 12 KUUKAUDEN AIKANA Kaikki vastaajat, 2013 vs. 2010 2013 (N=502) 2010 (N=504) Rakkautta & Anarkiaa 1,5 0,5 Sodankylän elokuvajuhlat 1,5 1 Tampereen lyhytelokuvajuhlat 1 0,5 Muussa 2 1 Ei missään 95 97 0 20 40 60 80 100 %

LASTEN ELOKUVISSA KÄYNTI

11-14-VUOTIAIDEN LASTEN KÄYMINEN ELOKUVISSA Jos on 11-14-vuotiaita lapsia, 2013 vs. 2010 (tulokset suuntaa antavia) 2013 (n=57) 2010 (n=59) Kerran viikossa tai useammin 0 2 1-3 kertaa kuukaudessa 14 15 Kerran kahdessa kuukaudessa 23 25 1-2 kertaa puolessa vuodessa 39 35 Kerran vuodessa 4 17 Harvemmin 4 9 Ei koskaan 4 11 0 20 40 60 80 100 %

ALLE 13-VUOTIAIDEN LASTEN JA VANHEMPIEN KÄYMINEN YHDESSÄ LASTENELOKUVISSA Jos on alle 13-vuotiaita lapsia, 2013 vs. 2010 2013 (n=109) 2010 (n=104) Kerran viikossa tai useammin 0 0 1-3 kertaa kuukaudessa Kerran kahdessa kuukaudessa 6 4 7 8 1-2 kertaa puolessa vuodessa 19 35 Kerran vuodessa Harvemmin 18 15 18 22 Ei koskaan 18 29 0 20 40 60 80 100 %

PÄÄTÖKSENTEKIJÄ ALLE 13-VUOTIAIDEN LASTEN ELOKUVAVALINNASSA Jos on alle 13-vuotiaita lapsia, 2013 vs. 2010 2013 (n=109) 2010 (n=104) Aikuinen 6 14 Lapsi 9 15 Lapsi ja aikuinen yhdessä 57 68 Opettaja tai koulu 2 1 Ei osaa sanoa 6 21 0 20 40 % 60 80 100

ELOKUVIEN KATSOMINEN JAKELUKANAVITTAIN Yhteenvetoa Sellaisten ihmisten, jotka eivät käy koskaan elokuvateattereissa, määrä on vähentynyt Naiset käyvät miehiä enemmän katsomassa kotimaisia elokuvia elokuvateattereissa Television maksulliset kanavat ja etenkin internet ovat lisänneet merkitystään pitkien elokuvien jakelukanavina viimeisen kolmen vuoden aikana Television maksuttomat kanavat ja dvd ovat menettäneet osuuttaan

TIETOLÄHTEET ELOKUVATEATTEREISSA ESITETTÄVISTÄ ELOKUVISTA

MISTÄ YLEENSÄ SAA TIETOA ELOKUVATEATTEREISSA ESITETTÄVISTÄ ELOKUVISTA Sanomalehdet Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) 49 Vaihtoehdot lueteltiin; aikaisemmissa tutkimuksissa vaihtoehtoja ei lueteltu Internet 44 Televisio 34 Ystävät 21 Aikakauslehdet 9 Trailerit elokuvateattereissa Sosiaalinen media Ulkomainonta Elokuvateatterit Radio Ei osaa sanoa 7 6 6 6 5 6 0 20 40 60 80 100 %

MISTÄ YLEENSÄ SAA TIETOA ELOKUVATEATTEREISSA ESITETTÄVISTÄ ELOKUVISTA Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Sanomalehdet Internet 44 49 45+ v. 66 %, 35-44 v. 41 %, 25-34 v. 29 %, 15-24 v. 19 % 15-24 v. 76 %, 25-44 v. 61 %, 45+ v. 24 % Televisio Ystävät Aikakauslehdet Trailerit elokuvateattereissa Sosiaalinen media Ulkomainonta Elokuvateatterit Radio Ei osaa sanoa 9 7 6 6 6 5 6 21 34 naiset 26 % vs. miehet 16 % naiset 12 % vs. miehet 7 % 35-44 v. 15 %, muut ikäluokat 6-10 % alle 45 v. 12 % vs. 45+ v. 3 % naiset 8 % vs. miehet 4 % alle 45 v. 11 % vs. 45+ v. 1 % 0 20 40 60 80 100 %

MISTÄ HALUAISI SAADA TIETOA ELOKUVATEATTEREISSA ESITETTÄVISTÄ KOTIMAISISTA ELOKUVISTA Televisio Sanomalehdet Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) 40 46 Vaihtoehdot lueteltiin; aikaisemmissa tutkimuksissa vaihtoehtoja ei lueteltu Internet 37 Ystävät 11 Aikakauslehdet Trailerit elokuvateattereissa 8 9 Sosiaalinen media Elokuvateatterit Radio Ulkomainonta Ei osaa sanoa Ei mistään 5 4 4 3 5 6 0 20 40 60 80 100 %

TIETOLÄHTEET KOTIMAISISTA ELOKUVISTA ENSI-ILTAVIIKONLOPUN KATSOJILLA Ensi-iltaviikonloppututkimukset 2009-2013, 42 elokuvaa (N=6072) Keskiarvo Vaihtoehdot lueteltiin Tv-mainonta 42 Lehtien arvostelut Traileri elokuvateatterissa 35 35 Ystävät 30 Traileri netissä Netti, muu 24 23 Ulkomainonta Muut lehtijutut/-mainonta Radio Tv-ohjelmat 17 15 14 12 0 20 40 60 80 100 %

ELOKUVISSA KÄYMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT

MOTIIVIT ELOKUVISSA KÄYMISELLE Jos käy elokuvissa, 2013 vs. 2010 Erittäin tärkeä + melko tärkeä asia Elokuva näyttää parhaimmalta isolla valkokankaalla 2013 (n=431) 2010 (n=403) 85 85 Äänimaailma 81 87 Muu katsomismukavuus, esimerkiksi salin koko ja istuimet 80 81 Haluan katsoa elokuvan ystävieni kanssa 65 70 Haluan nähdä elokuvan heti tuoreeltaan 36 36 Elokuvateatterin tarjoamat muut palvelut, kuten karkit, pelit ja ravintolat 15 22 Kolmiulotteinen 3D-elokuva 15 13 0 20 40 60 80 100 %

MOTIIVIT ELOKUVISSA KÄYMISELLE Jos käy elokuvissa, 2013 (n=431) Erittäin tärkeä + melko tärkeä asia Elokuva näyttää parhaimmalta isolla valkokankaalla 85 Äänimaailma 81 60+ v. 72 % (2013) vs. 78 % (2010) Muu katsomismukavuus, esimerkiksi salin koko ja istuimet 80 Haluan katsoa elokuvan ystävieni kanssa 70 15-24 v. 88 % vs. 25+ v. 66 % Haluan nähdä elokuvan heti tuoreeltaan 36 alle 45 v. 43 % vs. 45+ v. 28 % Elokuvateatterin tarjoamat muut palvelut, kuten karkit, pelit ja ravintolat 22 15-24 v. 35 %, 25-59 v. 24 %, 60+ v. 6 % Kolmiulotteinen 3D-elokuva 15 miehet 19 % vs. naiset 11 % alle 45 v. 20 % vs. 45+ v. 10 % 0 20 40 60 80 100 %

MOTIIVIT ELOKUVISSA KÄYMISELLE Jos käy elokuvissa, 2013 (n=431) Erittäin tärkeä + melko tärkeä asia Pääsen irtautumaan kodin tai työpaikan arjesta 71 Yhteinen kokemus kumppanin kanssa 70 Yhteinen kokemus perheen tai lasten kanssa 62 Saan mahdollisuuden syventyä uuteen aiheeseen 47 Pysyn ajan tasalla 33 Säilytän katu-uskottavuuden 8 Näitä motiiveja ei kysytty v. 2010 0 20 40 60 80 100 %

MOTIIVIT ELOKUVISSA KÄYMISELLE Jos käy elokuvissa, 2013 (n=431) Erittäin tärkeä + melko tärkeä asia Pääsen irtautumaan kodin tai työpaikan arjesta 71 naiset 77 % vs. miehet 65 % 25-44 v. 84 % Yhteinen kokemus kumppanin kanssa 70 35-44 v. 84 % Yhteinen kokemus perheen tai lasten kanssa 62 naiset 66 % vs. miehet 57 % 35-44 v. 88 % Saan mahdollisuuden syventyä uuteen aiheeseen 47 Pysyn ajan tasalla 33 alle 45 v. 39 % vs. 45+ v. 27 % Säilytän katu-uskottavuuden 8 15-24 v. 15 %, 25-34 v. 11 %, 35+ v. 5 % 0 20 40 60 80 100 %

ELOKUVAN VALINTAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Jos käy elokuvissa, 2013 vs. 2010 Erittäin tärkeä + melko tärkeä tekijä 2013 (n=431) 2010 (n=403) Elokuvan aihe 91 94 Ystävien suositukset Näyttelijät 74 76 72 71 Hyvät arvostelut medioissa Kotimainen elokuva 53 51 47 52 Ohjaaja 32 32 Suositukset sosiaalisessa mediassa, esim. Facebookissa (*) 24 (*) Ei kysytty v. 2010 Elokuvan tuotantoyhtiö tai tuottaja 7 5 0 20 40 60 80 100 %

ELOKUVAN VALINTAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Jos käy elokuvissa, 2013 (n=431) Erittäin tärkeä + melko tärkeä tekijä Elokuvan aihe 91 Ystävien suositukset 74 Näyttelijät 72 Hyvät arvostelut medioissa 53 Kotimainen elokuva 47 35+ v. 54 % vs. 15-34 v. 36 % Ohjaaja 32 miehet 36 % vs. naiset 28 % Suositukset sosiaalisessa mediassa, esim. Facebookissa 24 naiset 28 % vs. miehet 21 % 15-24 v. 37 %, 25-59 v. 27 %, 60+ v. 4 % Elokuvan tuotantoyhtiö tai tuottaja 7 0 20 40 60 80 100 %

MITKÄ ASIAT SAISIVAT KÄYMÄÄN ELOKUVISSA NYKYISTÄ USEAMMIN Kaikki vastaajat, 2013 vs. 2010 Halvempi lipunhinta Olisi enemmän aikaa käytettävissä Kiinnostavampi ohjelmisto Elokuvateatteri olisi lähempänä Ohjelmistossa enemmän kotimaisia elokuvia Jos olisi sopivaa seuraa Sopivammat esitysajat Enemmän tietoa ohjelmistosta Lipun varaaminen ja maksaminen olisi helpompaa Nykyistä paremmat oheispalvelut Ei mikään / ei osaa sanoa 2 1 2013 (N=502) 2010 (N=504) 48 48 44 34 33 25 22 27 13 10 12 13 12 8 10 8 7 6 11 18 vaihtoehdot lueteltiin 0 20 40 60 80 100 %

MITKÄ ASIAT SAISIVAT KÄYMÄÄN ELOKUVISSA NYKYISTÄ USEAMMIN Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) Halvempi lipunhinta Olisi enemmän aikaa käytettävissä 44 48 vaihtoehdot lueteltiin alle 35 v. 80 % vs. 35+ v. 34 % 25-59 v. 57 % Kiinnostavampi ohjelmisto Elokuvateatteri olisi lähempänä 22 33 alle 20.000 asukasta 36 % Ohjelmistossa enemmän kotimaisia elokuvia Jos olisi sopivaa seuraa Sopivammat esitysajat Enemmän tietoa ohjelmistosta 13 12 12 10 naiset 16 % vs. miehet 9 % 25-44 v. 20 % Lipun varaaminen ja maksaminen olisi helpompaa 7 Nykyistä paremmat oheispalvelut 2 Ei mikään / ei osaa sanoa 11 0 20 40 60 80 100 %

LIIAN KORKEA ELOKUVALIPUN HINTA Kaikki vastaajat, 2013 vs. 2010 2013 (N=502) 2010 (N=504) vaihtoehtoja ei lueteltu Alle 10 euroa 2 4 10-12 euroa 23 28 13-15 euroa 18 33 16-20 euroa Yli 20 euroa 16 23 27 28 Kriittinen raja (puolet pitää liian kalliina) v. 2013: 15 euroa v. 2010 : 15 euroa v. 2008: 12-13 euroa 0 20 40 60 80 100 %

TIETOLÄHTEET JA MOTIIVIT ELOKUVISSA KÄYMISELLE Yhteenvetoa Sanomalehdet, internet ja televisio koetaan tärkeimmiksi tietolähteiksi elokuvateattereissa esitettävistä elokuvista Ensi-iltatutkimusten perusteella myös traileri huomataan yleensä hyvin Elokuvissa käymisen tärkeimmät motiivit liittyvät elokuvan esittämisen näyttävyyteen, eli isoon valkokankaaseen ja äänimaailmaan Monille elokuvissa käyminen on myös mahdollisuus irtautua arjesta, tai viettää aikaa kumppanin / perheen kanssa Elokuvissa kävijän mielestä tärkein elokuvan valintaan vaikuttava tekijä on elokuvan aihe Myös ystävien suositukset ja näyttelijät ovat tärkeitä tekijöitä

MIELIKUVA UUDESTA KOTIMAISESTA ELOKUVASTA

KIINNOSTAVAT KOTIMAISET ELOKUVALAJITYYPIT Kaikki vastaajat, 2013 vs. 2010 Erittäin kiinnostunut + melko kiinnostunut 2013 (N=502) 2010 (N=504) Muunlainen komedia Historiallinen elokuva Dokumenttielokuva Jännityselokuva Ihmissuhde-elokuva Elämäkertaelokuva Romanttinen komedia Sotaelokuva Lastenelokuva Animaatioelokuva Kauhuelokuva Uusi kotimainen elokuva yleensä 15 20 31 32 31 40 42 40 50 50 69 64 64 65 63 64 57 58 57 62 56 62 59 64 0 20 40 60 80 100 %

KIINNOSTAVAT KOTIMAISET ELOKUVALAJITYYPIT Erot sukupuolen ja ikäluokkien välillä, v. 2013 (1/2) Romanttinen komedia Naiset (68 % pitää kiinnostavana) vs. miehet (32 %) Muunlainen komedia 15-24 v. (86 %) vs. 25+ v. (66 %) Dokumenttielokuva 35+ v. (69 %) vs. 15-34 v. (50 %) Historiallinen elokuva 45+ v. (74 %), 25-44 v. (59 %), 15-24 v. (37 %) Sotaelokuva Miehet (62 %) vs. naiset (18 %) Kauhuelokuva Miehet (19 %) vs. naiset (11 %) 15-24 v. (39 %), 25-34 v. (26 %), 35+ v. (7 %)

KIINNOSTAVAT KOTIMAISET ELOKUVALAJITYYPIT Erot sukupuolen ja ikäluokkien välillä, v. 2013 (2/2) Ihmissuhde-elokuva Naiset (77 %) vs. miehet (38 %) Elämäkertaelokuva Naiset (69 %) vs. miehet (44 %) 35+ v. (64 %) vs. 15-34 v. (39 %) Jännityselokuva Miehet (64 %) vs. naiset (50 %) 15-34 v. (69 %) vs. 35+ v. (52 %) Lastenelokuva Naiset (42 %) vs. miehet (20 %) 35-44 v. (60 %), 25-34 v. (41 %), muut ikäluokat (19-27 %) Animaatioelokuva Alle 45 v. (48 %) vs. 45+ v. (15 %)

UUTTA KOTIMAISTA ELOKUVAA KUVAAVAT ADJEKTIIVIT Kaikki vastaajat, 2013 vs. 2010 Kuvaa erittäin hyvin + melko hyvin 2013 (N=502) 2010 (N=504) Hauska Mielenkiintoinen Laadukas Liikuttava Aiheiltaan tärkeä Yllättävä Synkkä Pitkäveteinen Räävitön (*) 28 26 32 32 40 39 53 55 44 50 47 60 66 61 67 59 63 Ärsyttävä (*) 23 Ahdistava Vaikeaselkoinen 12 17 17 22 (*) Ei kysytty v. 2010 0 20 40 60 80 100 %

UUTTA KOTIMAISTA ELOKUVAA KUVAAVAT ADJEKTIIVIT Erot sukupuolen ja ikäluokkien välillä, v. 2013 Hauska Alle 45 v. (71 %) vs. 45+ v. (60 %) Pitkäveteinen Miehet (32 %) vs. naiset (25 %) Mielenkiintoinen 35-59 v. (68 %), muut ikäluokat (54-59 %) Vaikeaselkoinen Miehet (20 %) vs. naiset (14 %) Aiheiltaan tärkeä Naiset (52 %) vs. miehet (36 %) Synkkä Miehet (44 %) vs. naiset (35 %) Laadukas Naiset (65 %) vs. miehet (54 %) 35-59 v. (69 %), muut ikäluokat (47-58 %)

MITÄ MIELTÄ OLLAAN UUDESTA KOTIMAISESTA ELOKUVASTA Avoin kysymys, kaikki vastaajat (N=502) 15-24-vuotias: Parempaan mennyt, ei niin synkkiä enää, on komediaakin. ; Hyviä ja tavallaan ajan hermolla, aina samat näyttelijät: vaihtuvuus puuttuu. ; Samaa kaavaa noudattavat, eivät erotu edukseen. 25-34-vuotias: Tasaisia ja hyviä komedioita, vakavat leffat kompastelee. ; Ihan viihdyttäviä olleet, lapsi on tykännyt katsoa. Sen verran laadukkaita, että aikuinenkin viitsii katsoa. ; "Ei niissä ole mitään uutta, ei mitään erikoista, aiheet vanhanaikaisia. 35-44-vuotias: Jollain lailla laadukkaita, ottaneet kiinni muita maita, ei niin taiteellisia. ; Leffat hyviä ja näyttelijät myös, laaja kaarti; aiheet suomalaisuuteen sopivia ja juoni edennyt, ei tylsiä. ; Uuden polven komediat on ollut hyviä. Myöskin muuta, mutta päällimmäisenä komediat, katson ne usein dvd:ltä. 45-59-vuotias: Kotimaisen elokuvan taso on noussut ja tarjontaa on paljon. ; Vaihtelee laidasta laitaan: jotkut mielenkiintoisia, hyviä näyttelijöitä, paljon myös ajan- ja rahanhukkaa. ; Viime aikoina parantunut. Laatu on parantunut, mielenkiintoisia. Erilaisia kuin amerikkalaiset, enemmän sanomaa, syvällisiä. Yli 60-vuotias: Onhan siellä hyviä aina joukossa: hyvät ohjaajat, hyvä aihe, hyvät näyttelijät. Mutta joukossa on paljon, joita en välitä katsoa: huonoja aiheita. ; En ole niin seurannut. Ne ovat muuttuneet niin uudenlaisiksi, että monesti ei ymmärrä niiden sanomaa. Eivät aina kiinnosta. ; "Liikaa tappeluita, aina näkee jo mainoksissa. Ei sitten viitsi yrittää katsoa edes telkkarista."

MINKÄLAISIA ELOKUVIA KATSOO YLEENSÄ MIELUIMMIN Kaikki vastaajat, 2013 vs. 2010 2013 (N=502) 2010 (N=504) vaihtoehdot lueteltiin Hollywood-elokuvia 32 32 Kotimaisia elokuvia Eurooppalaisia elokuvia 20 19 26 28 v. 2013 kysyttiin erikseen : pohjoismaisia elokuvia 8 % muun Euroopan elokuvia 12 % Muun maailman elokuvia 5 5 Muita elokuvia 8 11 Ei osaa sanoa 5 10 0 20 40 60 80 100 %

MINKÄLAISIA ELOKUVIA KATSOO YLEENSÄ MIELUIMMIN Kaikki vastaajat, 2013 (N=502) vaihtoehdot lueteltiin Hollywood-elokuvia 32 15-24 v. (53 %), 25-44 v. (44 %), 45+ v. (17 %) Kotimaisia elokuvia 26 25+ v. (28 %) vs. 15-24 v. (14 %) Muun Euroopan elokuvia 12 35+ v. (14 %) vs. alle 35 v. (6 %) Pohjoismaisia elokuvia 8 45+ v. (13 %) vs. alle 45 v. (3 %) Muun maailman elokuvia 5 Muita elokuvia 8 Ei osaa sanoa 10 0 20 40 60 80 100 %

PARAS VIIMEISEN 2 VUODEN AIKANA, ELOKUVATEATTERISSA NÄHTY KOTIMAINEN ELOKUVA Jos käy edes joskus katsomassa kotimaisia elokuvia, 2013 (n=386) Tie pohjoiseen Napapiirin sankarit 8 8 elokuvia ei lueteltu Puhdistus Vares -elokuvat Varasto Risto Räppääjä -elokuvat Juoppohullun päiväkirja Prinsessa Iron Sky Rare Exports Vuonna 85 5 4 4 3 3 2 2 2 2 Muu elokuva Eos, ei käynyt katsomassa kotim. elokuvaa 2 vuoteen 22 35 0 20 40 60 80 100 %

PARAS VIIMEISEN 2 VUODEN AIKANA, ELOKUVATEATTERISSA NÄHTY KOTIMAINEN ELOKUVA Jos käy edes joskus katsomassa kotimaisia elokuvia, 2013 (n=386) Tie pohjoiseen 8 35+ v. 10 % vs. 15-34 v. 3 % elokuvia ei lueteltu Napapiirin sankarit 8 Puhdistus Vares -elokuvat Varasto Risto Räppääjä -elokuvat Juoppohullun päiväkirja Prinsessa Iron Sky Rare Exports Vuonna 85 Muu elokuva 5 4 4 3 3 2 2 2 2 35-44 v. 13 %, muut ikäluokat 0-5 % 15-24 v. 10 % vs. 25+ v. 2 % 22 ei osaa sanoa 35 60+ v. 55 %, 45-59 v. 41 %, alle 45 v. 24 % 0 20 40 60 80 100 %

ELOKUVASÄÄTIÖN RAHOITUSLÄHTEET Kaikki vastaajat, 2013 vs. 2010 2013 (N=502) 2010 (N=504) vaihtoehtoja ei lueteltu Verovaroista, valtiolta Veikkausvoittovaroista RAY:ltä Lipputuloista Yrityksiltä Opetus-/kulttuuriministeriöltä Euroopan Unionilta Muualta Ei osaa sanoa 10 6 9 8 5 7 3 1 0 1 3 6 24 21 22 28 44 50 0 20 40 60 80 100 %

MIELIKUVA UUDESTA KOTIMAISESTA ELOKUVASTA Yhteenvetoa Uutta kotimaista elokuvaa pidetään hauskana, mielenkiintoisena, laadukkaana ja liikuttavana Vuoden 2010 tutkimukseen verrattuna uutta kotimaista elokuvaa pidetään nyt hauskempana ja yllättävämpänä, eikä niin synkkänä ja aiheiltaan tärkeänä Mielikuva uudesta kotimaisesta elokuvasta on siis muuttunut hieman viihteellisempään suuntaan