Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013"

Transkriptio

1 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

2 Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta mediatarjonnasta, kuten sanoma- ja aikakauslehdistä, kirjoista ja TV-kanavista. Tutkimuksen kohderyhmänä on 1-79 vuotiaat suomalaiset. Tulokset on painotettu 1-79 v. väestöön. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa. Tutkimus toteutettiin viikolla 4 / 2013.Tutkimukseen vastaajamäärä on vastaajaa. Tutkimus on tehty Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi tutkimuspäällikkö Anne Melander, puh

3 Kuinka tärkeänä pidät sitä, että Suomessa säilyy vahva ja monipuolinen, suomalaisia sisältöjä tuottava mediatarjonta Kaikki vastaajat, n = 1142 Erittäin tärkeänä 3 Tärkeänä 39 Ei kovin tärkeänä 4 Ei lainkaan tärkeänä En osaa sanoa 3

4 Kuinka tärkeänä pitää sitä, että Suomessa säilyy vahva ja monipuolinen, suomalaisia sisältöjä tuottava mediatarjonta n=kaikki vastaajat 4) Erittäin tärkeänä 3) Tärkeänä Ei osaa sanoa 2) Ei kovin tärkeänä 1) Ei lainkaan tärkeänä Keskiarvo ,0 Sukupuoli Nainen, n= ,4 Mies, n= ,47 Ikäryhmä 1-24 vuotta, n= , vuotta, n= , vuotta, n= , vuotta, n= , /AM/tk/jso

5 Millaisia vaikutuksia seuraisi suomalaiselle yhteiskunnalle, jos kotimaisen mediatarjonnan määrä vähenisi selvästi Kaikki vastaajat, n = 1142 Vaikutukset olisivat erittäin negatiiviset 29 Vaikutukset olisivat negatiiviset 60 Ei olisi juurikaan haitallisia vaikutuksia Ei olisi minkäänlaista haittaa 1 Ei osaa sanoa

6 Millaisia vaikutuksia seuraisi suomalaiselle yhteiskunnalle, jos kotimaisen mediatarjonnan määrä vähenisi selvästi n=kaikki vastaajat Vaikutukset olisivat erittäin negatiiviset Vaikutukset olisivat negatiiviset Ei olisi juurikaan haitallisia vaikutuksia Ei olisi minkäänlaista haittaa Ei osaa sanoa Sukupuoli Nainen, n= Mies, n= Ikäryhmä 1-24 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= /AM/tk/jso

7 Kuinka paljon arvostat suomalaisia mediasisältöjä Kaikki vastaajat, n = 1142 Arvostan erittäin paljon 26 Arvostan paljon 8 En arvosta kovin paljona 13 En arvosta lainkaan 1 En osaa sanoa 3

8 Kuinka paljon arvostaa suomalaisia mediasisältöjä n=kaikki vastaajat 4) Arvostaa erittäin paljon 3) Arvostaa paljon Ei osaa sanoa 2) Ei arvosta kovin paljon 1) Ei arvosta lainkaan Keskiarvo ,12 Sukupuoli Nainen, n= ,20 Mies, n= ,04 Ikäryhmä 1-24 vuotta, n= , vuotta, n= , vuotta, n= , vuotta, n= , /AM/tk/jso

9 Sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäverokanta Kaikki vastaajat, n = 1142 On palautettava 0-verokantaan (ei arvonlisäveroa) 43 On pidettävä ennallaan (alv 10) 39 Sitä voidaan nostaa (maks. 24) En osaa sanoa 13

10 Mielestäni sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäverokanta... n=kaikki vastaajat On palautettava 0-verokantaan (ei arvonlisäveroa) On pidettävä ennallaan (alv 10 ) Sitä voidaan nostaa (maksimissaan yleiseen 24 arvonlisäveroon) Ei osaa sanoa Sukupuoli Nainen, n= Mies, n= Ikäryhmä 1-24 vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= vuotta, n= /AM/tk/jso

11 Aineiston rakenne

12 Taustatiedot 1(4) Sukupuoli Nainen Mies Ikäryhmä 1-24 vuotta 2-39 vuotta 40-9 vuotta vuotta Suuralue Helsinki-Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Asuinpaikkakunta Helsinki Espoo/Kauniainen/Vantaa Muu pääkaupunkiseutu (09-suunta) Turku Tampere Muu yli as. kaupunki Muu kaupunki Muu kunta /AM/tk/jso

13 Taustatiedot 2(4) Koulutus (ylin aste) Perus-/kansakoulu Ammatti-/tekninen-/kauppakoulu Ylioppilas/lukio Opisto Ammattikorkeakoulu Yliopisto/korkeakoulu Ammatti/asema Yrittäjä Johtava asema Muu ylempi toimihlö, asiantuntija Toimihenkilö Työntekijä Maanviljelijä Opiskelija, koululainen Eläkeläinen Kotiäiti/-isä Työtön Talouden elinvaihe Yksinäistalous Lapseton pari Muu aikuistalous (vain yli 18-vuotiaita) Talous, jossa alle 18-vuotiaita lapsia /AM/tk/jso

14 Taustatiedot 3(4) Talouden koko 1 henkilö 2 henkilöä 3 henkilöä 4 henkilöä henkilöä 6+ henkilöä Talouden bruttotulot Alle euroa/v euroa/v euroa/v euroa/v euroa/v euroa/v euroa/v euroa/v euroa/v Yli euroa/v Ei halua vastata /AM/tk/jso

15 Taustatiedot 4(4) Internetin käyttö viikossa Alle tunti 1-3 tuntia 4 - tuntia 6-9 tuntia tuntia 20 tuntia tai enemmän Internetin käyttöuseus Päivittäin/lähes päivittäin 3-4 päivänä viikossa 1-2 päivänä viikossa Sanomalehtien lukeminen Aamulehti Helsingin Sanomat Iltalehti Ilta-Sanomat Kaleva Kauppalehti Keskisuomalainen Maaseudun tulevaisuus Savon Sanomat Turun Sanomat Paikallinen ilmaisjakelulehti Ei mitään näistä /AM/tk/jso

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192 TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä... TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54* TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne? TALOUSTUTKIMUS OY 20130704 09:23:54 TYÖ 000010227.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi?

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi? TALOUSTUTKIMUS OY 20121219 12:27:36 TYÖ 2751.24 TAULUKKO 17015 ss VER % Telebus vko 50Bto-51Ati/2012+paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte?

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20141211 09:17:24 TYÖ 000012171.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1 TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:43 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41019 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri? TALOUSTUTKIMUS OY 20090114 14:07:32 TYÖ 2403.12 TAULUKKO 17012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 09:05:52 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:08:37 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9016 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20120104 09:02:34 TYÖ 2701.12 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette arviosta, että Suomi ei enää olisi liittoutumaton maa?

ainen/ seutu Mitä mieltä olette arviosta, että Suomi ei enää olisi liittoutumaton maa? TALOUSTUTKIMUS OY 20130612 08:44:19 TYÖ 000010224.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi?

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi? TALOUSTUTKIMUS OY 20090213 10:39:51 TYÖ 2407.11 TAULUKKO 7014 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu 1. Miten arvioitte uusien ministerien pätevyyttä tehtäviinsä? Petteri Orpo

ainen/ seutu 1. Miten arvioitte uusien ministerien pätevyyttä tehtäviinsä? Petteri Orpo TALOUSTUTKIMUS OY 20140710 08:55:06 TYÖ 000012143.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Seuraavaksi luettelen erilaisia tapoja, joilla ihminen voi rikastua. Vastatkaa jokaiseen kohtaan asteikolla...

ainen/ seutu Seuraavaksi luettelen erilaisia tapoja, joilla ihminen voi rikastua. Vastatkaa jokaiseen kohtaan asteikolla... TALOUSTUTKIMUS OY 20131101 10:16:40 TYÖ 000010244.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia?

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia? TALOUSTUTKIMUS OY 20140312 08:33:24 TYÖ 000012050.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia?

ainen/ seutu Kannatatteko tällaista avioliittolakia? TALOUSTUTKIMUS OY 20130913 08:54:35 TYÖ 000010237.13 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä?

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20110504 09:22:17 TYÖ 2618.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta sinki/

Lisätiedot

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8 TALOUSTUTKIMUS OY 20100820 09:24:15 TYÖ 2533.22 TAULUKKO 7015 np VER % Telebus vko 33A-33B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

ainen/ seutu Miten euromaiden velkakriisi olisi Teidän mielestänne parasta hoitaa?

ainen/ seutu Miten euromaiden velkakriisi olisi Teidän mielestänne parasta hoitaa? TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:31 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41018 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:55:17 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015 Tuhat suomalaista /0 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä..0 SFS ISO0 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 Tutkimus kotimaisen mediatarjonnan merkityksestä tehtiin

Lisätiedot

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa...

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa... TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:54:07 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9020 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä?

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä? TALOUSTUTKIMUS OY 20091217 09:07:49 TYÖ 2451.11 TAULUKKO 17017 ss VER % Telebus vko 50B-51A/2009 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte?

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte? TALOUSTUTKIMUS OY 20110728 08:06:08 TYÖ 2630.11 TAULUKKO 9015 np VER % Telebus vko 27A-30A/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä?

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20090303 08:56:10 TYÖ 2410.11 TAULUKKO 7012 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Onko tämänhetkinen valintanne tammikuun vaaleja ajatellen...

Onko tämänhetkinen valintanne tammikuun vaaleja ajatellen... TALOUSTUTKIMUS OY 20120104 08:56:30 TYÖ 2701.11 TAULUKKO 9018 ss VER % Telebus vko 52A/2011-1A/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

1. Valitkaa seuraavista mielestänne KAKSI tärkeintä keinoa valtion talouden tasapainottamiseksi.

1. Valitkaa seuraavista mielestänne KAKSI tärkeintä keinoa valtion talouden tasapainottamiseksi. TALOUSTUTKIMUS OY 20110105 09:12:05 TYÖ 2601.11 TAULUKKO 7018 ss VER % Telebus vko 52A/2010-1A/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1008 13 296 96 129 47 23 13 137 219 31 Kaikki painotettu (.000) N= 4227 58 1197 398 553 192 86 68 590 935 132

Kaikki painottamaton n= 1008 13 296 96 129 47 23 13 137 219 31 Kaikki painotettu (.000) N= 4227 58 1197 398 553 192 86 68 590 935 132 TALOUSTUTKIMUS OY 20120907 09:20:11 TYÖ 2736.11 TAULUKKO 41018 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta sinki/

Lisätiedot

Henkilöauton käyttöä on vähennetty

Henkilöauton käyttöä on vähennetty TALOUSTUTKIMUS OY 20080516 08:15:12 TYÖ 9187.00 TAULUKKO 20020 ca VER % Omnibus toukokuu I 2008 Kaikki Sukupuoli Ikäryhmä Talous on Talouden bruttotulot Ilmastonmuutos nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-64

Lisätiedot

ainen/ seutu Ihmisiä, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle 1,25 dollarilla eli noin eurolla päivässä, kutsutaan äärimmäisen köyhiksi.

ainen/ seutu Ihmisiä, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle 1,25 dollarilla eli noin eurolla päivässä, kutsutaan äärimmäisen köyhiksi. TALOUSTUTKIMUS OY 20141229 11:28:59 TYÖ 000012172.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 51A-52A/2014 Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta

Lisätiedot

Sana-sol-vitamiinitutkimus Axellus Oy. Johanna Kuosmanen 17.2.2010

Sana-sol-vitamiinitutkimus Axellus Oy. Johanna Kuosmanen 17.2.2010 Sana-sol-vitamiinitutkimus Johanna Kuosmanen 17.2.21 Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tavoite 2. Tutkimuksen toteutus ja kohderyhmä 3. Vitamiini- ja kivennäisaineiden käyttö 4. Vitamiini- ja kivennäisaineiden

Lisätiedot

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 2015. Tutkimusraportti 26.11. 2015 Merja Lintunen REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS 01 Tutkimusraportti 6.11. 01 Merja Lintunen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS REILUN KAUPAN BRÄNDI- JA KAMPANJATUTKIMUS 014 Tutkimuslaitos Taloustutkimus Oy Tutkimuslaitoksen yhteyshenkilöt

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 Anne Kosonen / Helena Fagerlund 9.2.2007 Suomalaisuuden

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu 2016 SFS ISO2022 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/2016 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely Taloustutkimus Oy Lokakuu 2009 Risto Nikunlaakso 2.10.2009 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 40A - 40B / 2009 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Joukkoviestinnän päivittäinen käyttö Suomessa 10 vuotta täyttäneet suomalaiset. minuuttia/päivä

Joukkoviestinnän päivittäinen käyttö Suomessa 10 vuotta täyttäneet suomalaiset. minuuttia/päivä 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Joukkoviestinnän päivittäinen käyttö Suomessa 10 vuotta täyttäneet suomalaiset minuuttia/päivä 600 540 562 560

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Jenni Larjomaa 3.7.2009 JOHDANTO 1(2) Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy HOIVAPALVELUT Tuhat Suomalaista maaliskuu 019 Sylva Vahtera / IROResearch Oy Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Matkailijat Keski-Suomessa

Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijamäärät Keski-Suomessa: kotimaa & ulkomaat Mistä kotimaan matkailijat tulevat ja keitä he ovat Ulkomaiset matkailijat: venäläinen matkailija eurooppalainen moderni humanisti

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / 2003

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / 2003 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / Hannu Ilkas 23.4. Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES Kemikaaliturvallisuus. Taloustutkimus Oy. Huhti-toukokuu / vkot 18+19 2014

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES Kemikaaliturvallisuus. Taloustutkimus Oy. Huhti-toukokuu / vkot 18+19 2014 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES Kemikaaliturvallisuus Taloustutkimus Oy Huhti-toukokuu / vkot 18+19 2014 Anne Kosonen 9.5.2014 Sarakeprosenttitaulukot SARAKEPROSENTTITAULUKOT Eri vastausvaihtoehtojen

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa? TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018 Suomen Apteekkariliitto Suomalaisten apteekkiasiointi 0 Raportti Sirkku Keski-Hallila..0 Tutkimuksen toteutus Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta.. 0. Tutkimusmenetelmä:

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa

Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa TUTKIMUSRAPORTTI Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa Juho Rahkonen Huhtikuu 0 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on toteuttanut Kansalaisareenan toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely tehtiin henkilökohtaisina

Lisätiedot

Savuttomuuskysely 2011

Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Savuton pääkaupunkiseutu -hanke & Suomen ASH ry Savuttomuuskysely 2011 Savuttomuuskysely 2011 Taloustutkimus Oy Katja Mikkonen Marjut Naapuri.11.2011/8.11.2011

Lisätiedot

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015 MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS Taustaa tutkimuksen toteutuksesta Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lehden tilaajalukijoiden mielipiteitä lehdestä sekä lehdessä

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Taloustutkimus Oy Tammi-helmikuu 2009 Vesa Ryyppö, Jussi Pajunen 31.3.2009 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön.

Lisätiedot

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY 22.6.2016 15.6.2016 15706 Intohimoinen omistajuus Johdanto Tämän tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomalaisen työn liiton toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Turku Tänään 2018 MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Tutkimusraportti 12.12.2018 Hanna-Leena Heinosaari Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä/vastaajajoukko Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan ja Liedon 15-79-vuotias

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Virheelliset takuuuskomukset pysyvät tiukassa

Virheelliset takuuuskomukset pysyvät tiukassa Virheelliset takuuuskomukset pysyvät tiukassa Suomalaisautoilijoiden käsityksiä autohuollon ja varaosien vaikutuksista auton takuuseen Tutkimusraportti 30.9.2015 Tulostiivistelmä Joka kolmas suomalaisautoilija

Lisätiedot

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus verotuksesta STTK 18.8.2017 8/18/2017 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten (18-64-vuotiaiden) parissa

Lisätiedot

Nainen Mies 15-24 vuotta

Nainen Mies 15-24 vuotta Total Sukupuoli Ikä Mikä on a ainen Mies 15-24 25-34 35-49 50-64 65-79 Työntekijä Base unweighted 1000 494 506 155 158 251 270 166 252 Base weighted 4261 2140 2121 651 687 1018 1124 779 1026 5. Mitkä seuraavista

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon

Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon Tutkimuksen lähtökohdat ja toteutus Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys selvitti, säästävätkö

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus..0 Juho Rahkonen/Marko Mäkinen 1 Tutkimuksen toteutus Täm tutkimuksen on tehnyt Vanhustyön keskusliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen

Lisätiedot

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Katriina Partanen Pro Kala ry Tel. +358 40 0 827 277 Tauko Design 24.5.2017 katriina.partanen@prokala.fi 1 Tutkimusraportti Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan

Lisätiedot

AIKUISET. 1 Lomakenumero. 2 Vastaajan sukupuoli Mies Nainen. 3 Vastaajan ikä

AIKUISET. 1 Lomakenumero. 2 Vastaajan sukupuoli Mies Nainen. 3 Vastaajan ikä AIKUISET 1 Lomakenumero 2 Vastaajan sukupuoli Mies Nainen 3 Vastaajan ikä 4 Oletteko kokoaikatyössä, osa-aikatyössä, jne? ansiotyössä Osapäivätyössä Kokopäivätyössä 5 Vastaajan ammatti/asema Alempi toimihenkilö

Lisätiedot

Greenpeace Jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit. Taloustutkimus Oy. Lokakuu / vko 44 A+B 2013

Greenpeace Jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit. Taloustutkimus Oy. Lokakuu / vko 44 A+B 2013 Greenpeace Jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit Taloustutkimus Oy Lokakuu / vko 44 A+B 2013 Anne Kosonen 1.11.2013 Greenpeace / Pohjoisen jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS

Lisätiedot

Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista

Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista Kansallinen Mediatutkimus KMT TIEDOTUSVÄLINEILLE Tilaaja: Levikintarkastus Oy JULKAISTAVISSA Toteuttaja: TNS Gallup Oy 4.3.2008 klo 00.05 Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista Suomalaiset lukevat

Lisätiedot

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy. Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa Taloustutkimus Oy Lokakuu 2012 Anne Kosonen 19.10.2012 Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Suomen ja Venäjän

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista / IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko Hiljaiset alueet Suomen luonnonsuojeluliitto ry TELEBUS vko 40 / 2007

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko Hiljaiset alueet Suomen luonnonsuojeluliitto ry TELEBUS vko 40 / 2007 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkim us oy Hiljaiset alueet Suomen luonnonsuojeluliitto ry TELEBUS vko 40 / 2007 Helena Fagerlund 5.10.2007 Suomen Luonnonsuojeluliitto ry Hiljaiset

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten oikeudet / Taulukkoraportti Taloustutkimus Oy Helmikuu 2010 Risto Nikunlaakso 3.2.2010 Aineiston rakenne AINEISTON

Lisätiedot

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011

Kokemukset ja odotukset apteekkipalveluista 2011 Apteekkaripäivät 15.4. Sirkku Keski-Hallila Taloustutkimus Oy JOHDANTO Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoitus Seurantatutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta ja sen vuotta koskeva

Lisätiedot