Tutkimus etäkuntoutuksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimus etäkuntoutuksesta"

Transkriptio

1 Tutkimus etäkuntoutuksesta Pihla Vilén Raportti Toukokuu Sosiaali- ja terveysala Kuntoutuksen ohjaaja (AMK)

2 1 Sisältö Johdanto Pohdintaa ennen kyselyä Tulokset Kuntoutujien kommentteja Pohdinta... 7 Kuviot Kuvio 1. Miesten keskiarvo 4 Kuvio 2. Naisten keskiarvo. 4 Kuvio 3. Miesten ja naisten erot 5

3 2 Johdanto Olen tehnyt vapaaehtoistyötä vuoden verran mielenterveyskuntoutujien kanssa. Minulla on mahdollisuus mennä asiakkaiden kotiin, jossa minä näen asiakkaan oman ympäristön ja arjen parhaiten. Suunnittelemme asiakkaan kanssa hänelle tavoitteet ja miten hän haluaa kuntoutuksessaan edetä. Etenemme asiakkaan tavoitteiden, halujen ja kunnon mukaan. Toimintani perustuu asiakaslähtöiseen työhön, jossa kohtaan asiakkaan tasavertaisena. Autan asiakasta pärjäämään omassa elämässään ja kestämään stressiä tai muita vastoinkäymisiä. Apuni on pääasiassa tukea, neuvontaa, ohjausta, kauppa-apua sekä apua kodin ylläpitämiseen. Kuntoutuksen ohjaajana minun tehtäväni on tehdä itseni tarpeettomaksi. Aloin keväällä miettimään, että miten asiakastapaamisia voisi jarrutellen lähteä vähentämään sitten, kun sen aika on. Tapaamisvälit voivat aluksi pidentyä, mutta tarkoitus olisi saada mahdollisimman pehmeä lasku asiakkaalle pärjätä omillaan. Nykyään puhutaan paljon etäkuntoutuksesta, joka on monille vielä todella vieras käsite. Nykyteknologia kehittyy jatkuvasti ja itsekään ei meinaa pysyä perässä. Kuitenkin tulee koko ajan lisää palveluita, joissa etäkuntoutus on mahdollista. Halusin tutkia asiaa kuntoutujien näkökulmasta nähdäkseni, miten he kokevat etäkuntoutuksen. Tein Kuntoutussäätiölle kyselytutkimuksen. Lähetin kyselyn tulostusversiona Kuntoutussäätiön tutkijalle Maari Parkkiselle ja hän toteutti kyselyn paikan päällä. Kyselyyn osallistui 16 kuntoutujaa, 8 miestä ja 8 naista. Kysely toteutettiin anonyymisti.

4 3 1 Pohdintaa ennen kyselyä Ennen kyselyä pohdin jo, miten kyseiset kuntoutujat saattaisivat vastata. Uskoin, että suurin osa osaa käyttää monia digitaalisia välineitä, mutta erot näkyisivät ikähaarukassa ja sukupuolessa. Ajattelin, että kysymys etäkuntoutuksesta jakaisi mielipiteitä, mutta suurin osa olisi halukas kokeilemaan etäkuntoutusta. Olin varma, että iältään nuoremmat osaavat käyttää enemmän digitaalisia välineitä kuin vanhemman polven ihmiset. Uskoin myös, että kaikilla on internet-yhteys. Mietin jo etukäteen, mitkä sovellukset veisivät voiton ja päädyin ainakin sähköpostiin ja verkkopankkiin, koska ne ovat nykypäivänä todella tärkeät välineet asioimiseen ja esimerkiksi työnhakuun. 2 Tulokset Ainoastaan yhdellä 16:sta ei ole internet-yhteyttä, mutta hän osaa käyttää digitaalisia välineitä ja hänen mielestään etäkuntoutus olisi hyvä juttu. Hänellekin jopa Facebook on tuttu ja osaa käyttää sitä. Kaikilla muilla on mahdollisuus käyttää digitaalisia välineitä. Ainoastaan kaksi henkilöä haluaisi ohjausta digitaalisten välineiden käytössä. He ovat naisia ja molemmat eri ikäryhmistä; toinen ja toinen ryhmästä. Muut vastasivat kyllä kysymykseen: osaatteko käyttää digitaalisia välineitä? Seuraava kysymys oli: onko teidän mielestänne digitaalisten välineiden käyttö hyvä asia? Viisi kuntoutujaa vastasi, että ei osaa sanoa. Heistä kaksi oli miehiä ja kolme naista. Loput vastasivat, että se olisi hyvä asia.

5 4 Suurimpia eroavaisuuksia tuli kysymyksessä, jossa pyydettiin rastittamaan, mitkä sosiaalisen median sovellukset/ohjelmat tunnistavat ja osaavat käyttää. Tästä tein Excelillä kaksi eri kaaviota. Ensimmäisissä on eroteltu miehet ja naiset, joissa on laskettu kummankin keskiarvot ikäryhmittäin. Tästä huomaa, mitä eroavaisuuksia on kummankin osapuolen ikäryhmien välillä. Miesten keskiarvo Alle (Kuvio 1. Miesten keskiarvo.) Kuten kaaviosta huomaa ikäryhmässä oli suurin tuntemus eri sovelluksia kohtaan. Tämä oli minulle suurin yllätys. Kuten aiemmin sanoin, luulin että tämä olisi nuoremmissa, mutta toisin kävi tässä tutkimuksessa. Naisten keskiarvo (Kuvio 2. Naisten keskiarvo.)

6 5 Naisilla tuli vain kaksi ikäryhmää, mikä oli harmi, koska miehiä ja naisia ei voi kunnolla vertailla. Tässä kohtaan nuorempi ikäryhmä tunnistaa ja osaa käyttää digitaalisia välineitä paremmin. Ikäryhmään kuului jopa kuusi naista ja toiseen vain kaksi. Miesten ja naisten erot Miehet Naiset (Kuvio 3. Miesten ja naisten erot.) Kuten aiemmin olin arvellut, sähköposti ja verkkopankki veivät voiton. Jokainen osasi näitä käyttää ja oletan, että kaikilla on oma sähköposti ja verkkopankkitunnukset tämän perusteella. Sähköpostiin tulee tietoa nykyään kaikesta ja viimeistään silloin saa ihmisen kiinni. Huvittuneena huomasin myös Facebookin yhtäläisyyden. Nyt ajateltuna olisin luullut, että tämä olisi naisvaltaista, mutta tulokset olivatkin tasaväkiset. WhatsApin käytössä oli pientä eroa ja tämänkin ajattelin toisin päin. Snapchatin tiesi vain kolme ja kaikki olivat miehiä. Skype oli tunnetumpi kuin Instagram ja Lynciä ei tiennyt kukaan.

7 6 Otanta oli pieni, mutta eroavaisuuksia löytyi ja ne yllättivät. Kuntoutujat ovat/ovat olleet myös erilaisissa kuntoutusmuodoissa. Kuntoutusmuodot, jotka tulivat esille ovat ammatillinen kuntoutus, kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus. Muutama ei ollut vastannut kysymykseen. 9/16 oli vastannut, että Skype-puhelu ammattilaisen kanssa olisi hyvä juttu. Kolme oli vastannut, että ei ole hyvä juttu. Näihin oli tullut myös kommenttia, että haluaisi puhua mieluummin kasvotusten tai yksi oli sitä mieltä, että yhteydenpitoon olisi ok, mutta ei kuntoutukseen. Tuli myös vastauksia, että kuntoutuja voisi hyötyä etäkuntoutuksesta, tämä voisi saada tavoitteita lähemmäksi ja haluaisi tällaisen palvelun. Viimeiseksi kysyin, minkälaista hyötyä etäkuntoutuksesta voisi olla. Tämä oli avoin kysymys ja tähän oli tilaa vastata. 8/16 ei kuitenkaan vastannut, mutta hyviä pointteja tuli esille muilta. Tässä kohtaa huomasin, että tiedotus etäkuntoutuksesta olisi voinut olla tarkempi kyselyn kuvauksessa. 2.1 Kuntoutujien kommentteja Motivaation ja prioriteettien virkistämiseen voisi olla hyötyä puhelulla kotiin. En valitettavasti osaa vastata, koska en tarkalleen tiedä mitä se on. Tavoittaa useampia henkilöitä pienillä resursseilla. Mitä on etäkuntoutus? Monilla hankaluuksia liikkumisen kanssa tai terveys ja kunto heikko.

8 7 Mielestäni joillekin olisi hyvä ratkaisu etäkuntoutus, joka voisi hoitaa Skypen avulla niin kuin mielenterveysterapiakin kun kaikki ei pysty sosiaaliseen kanssa käymiseen, mutta haluaisi päästä eteenpäin elämässä niin tästä voisi olla apua. En tiedä, en ole koskaan kuullutkaan. Eikös se ole vähän yksinäistä. En kannata etäkuntoutusta. Haluan jutella naamatusten ja keskustella toisen kanssa. 3 Pohdinta Tämä oli mielenkiintoinen tutkimus ja kuulemani perusteella kuntoutujat täyttivät kyselyn mielellään ja se oli selkeä. Otanta olisi voinut olla hieman suurempi ja naisista olisi saanut paremman otannan, jos kaikkiin ikäryhmiin olisi tullut osallistujia. Kuitenkin eroja saatiin myös tällaisella otannalla. Joissakin tämä herätti hieman negatiivisuutta ja ei ihme, koska etäkuntoutus on uusi juttu. Tarkoitus ei ole, että kuntoutuja saisi pelkästään etäkuntoutusta vaan tämä on jatkumo esimerkiksi kotikuntoutukselle. Tässä kohtaa olisi pitänyt olla tarkemmat ohjeet siihen, mitä etäkuntoutus voisi olla. Kysely onnistui mielestäni hyvin ja tästä on hyvä jatkaa aiheesta opinnäytetyöhön. Uskon, että tulevaisuudessa etäkuntoutus hahmottuu paremmin ihmisille ja tulee enemmän tietoisuuteen. Nyt sitä hieman vierastetaan, mutta viiden tai kymmenen vuoden päästä tämä on aivan eri juttu.

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa Näin Suomi kommunikoi 6 Elisa 9 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on n Otos (%) Suomi (%) vastannut Prior Konsultointi Oy. Kaikki vastaajat Tutkimuksen toimeksiantaja

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to Specsavers Tutkimusraportti Syksy 2015 Being More 1 Tutkimuksen perustiedot Tutkimus toteutettiin elokuussa 2015 markkinatutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internet-paneelissa. Tutkimuksen suunnitteli ja analysoi

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE 2016 TAMPEREEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Kaiken kaikkiaan lähes 2 900 vastaajaa Tampereelta ja Orivedeltä Tampereelta noin 2 500

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Järvenpään osahanke 2015-2018 Vertaisneuvojakoulutus - Osallistujat arvioivat luentokertoja sähköisellä kyselyllä tai paperiversiolla. Arvioinnin

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 23..2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

Joukkue, jossa toimin

Joukkue, jossa toimin Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Toimihenkilöt Vastaajia yhteensä 38 Joukkue, jossa toimin Muu joukkue, mikä? D-tytöt C-tytöt G6 (-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta

Lisätiedot

Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset

Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset - Etäkuntoutusta ajasta ja paikasta riippumatta Päivi Lappalainen, FT, Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenter

Lisätiedot

Kelan etäkuntoutus-hanke ( )

Kelan etäkuntoutus-hanke ( ) Kelan etäkuntoutus-hanke (2016-2020) Hankkeen loppuseminaari 10.6.2019 Hankepäällikkö Johanna Rouvinen Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, kuntoutusryhmä johanna.rouvinen@kela.fi @RouvinenJohanna

Lisätiedot

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudet muodot etäkuntoutus Ohjelma

Kuntoutuksen uudet muodot etäkuntoutus Ohjelma Ohjelma 13:00 Johdanto aiheeseen Erja Poutiainen, johtava tutkija, Kuntoutussäätiö 13:10 Reaalikokemuksia mielenterveyden häiriöiden hoidosta erilaisilla etäkuntoutuksilla Jan-Henry Stenberg, linjajohtaja,

Lisätiedot

Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013. Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti.

Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013. Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti. Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013 Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti.fi Kestävän matkailun kyselytutkimuksen taustaa Kestävä matkailu on

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi

Näin Suomi kommunikoi Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Digihyvinvointi perheissä

Digihyvinvointi perheissä Digihyvinvointi perheissä Yhteydenpito ja sosiaalinen media Sukupolvien ketju -hankkeen 3. kierroksen alustavia tuloksia Hans Hämäläinen & Mirkka Danielsbacka 17 Esityksen sisältö Sukupolvien ketju -tutkimushankkeen

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille. Laura Alonen

Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille. Laura Alonen Tuen tarpeen selvitys vammaisten ja kehitysvammaisten lasten perheille Laura Alonen Opinnäytetyön taustaa Idea harjoittelussa Hyvinkään perusturvakeskuksen vammais- ja kehitysvammapalveluissa keväällä

Lisätiedot

OPASTUSAIHEKYSELY /2017 Vastauksia 215 kpl Koonnut Nina Ziessler

OPASTUSAIHEKYSELY /2017 Vastauksia 215 kpl Koonnut Nina Ziessler OPASTUSAIHEKYSELY 10-11/2017 Vastauksia 215 kpl Koonnut Nina Ziessler 30.11.2017 Opastusaihekyselyn toteutus Kysely toteutettiin webropol-lomakkeella ja lähetettiin kaikille Enterin vapaaehtoisille vertaisopastajille

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä

Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen toimintamalleja pk-yrityksille (KetteräHR)

Lisätiedot

Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti vahvistavia vaikutuksia. Sovari-mittaria

Lisätiedot

GeroMetron katsaus Laurea Tikkurila. Tiina Autio ja Meri Pekkanen. Socca 1

GeroMetron katsaus Laurea Tikkurila. Tiina Autio ja Meri Pekkanen. Socca 1 GeroMetron katsaus 13.12.2017 Laurea Tikkurila Tiina Autio ja Meri Pekkanen 1 GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 2 Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012

YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012 Yhdessä yritysten puolesta! YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012 YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE Yhdeksän kysymystä yseille internet kyselyssä kartoitettiin 6.3.-13.4.2012 välisenä aikana Pohjois- Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015 Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 01 Keva ja Tela Lisätietoja: Keva, työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma, puh. 00 0, pauli.forma(at)keva.fi Työeläkevakuuttajat TELA ry, toimitusjohtaja

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus..0 Juho Rahkonen/Marko Mäkinen 1 Tutkimuksen toteutus Täm tutkimuksen on tehnyt Vanhustyön keskusliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen

Lisätiedot

Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun

Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun Tekijät: Kristian Lehtiniittu, Linda Törnström, Julia Meritähti Esityspäivä: 5.2.2016 Psykologia kurssi 7 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 1.1

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Relaxion Oy:n asiakaskysely 2019 - vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Toteutus ja vastaajien profiili Relaxionissa oli vuoden 2018 aikana yhteensä 3615

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa?

Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Terveyspalveluiden tarve sosiaalisessa mediassa tulevaisuudessa? Nuorten näkemyksiä Emilia Martimo & Minna Tolonen Sairaanhoitajakoulutusta 120 vuotta Oulussa juhlakonferenssi 22.9.2016 NUORTEN NÄKEMYKSIÄ

Lisätiedot

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:29:41 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen ASIAKKAAN ODOTTAMA ARVO MAASEUTUMATKAILUN SEGMENTOINNIN JA TUOTEKEHITYKSEN PERUSTANA Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin 25.11.2011

Lisätiedot

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Iän vaikutus itsetuntoon

Iän vaikutus itsetuntoon 1 Iän vaikutus itsetuntoon Alppilan lukion psykologian tutkimuskurssi, psykologian ja matematiikan ilmiökurssi Hilla Sarlin Noora Varonen Oona Montonen 2 Sisällysluettelo 1. Tutkimuskysymyksen asettelu

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Eveliina Rautava Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL

Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Tutkimuksen kohteena Opiskelijoiden tvt:n käyttö Laitteet ja ohjelmistot

Lisätiedot

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja,

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja, Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille Hyvä vastaanottaja, Sinua pyydetään vastaamaan työhönkuntousta koskevaan loppukyselyyn. Se lähetetään kaikille niille esimiehille,

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta

Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Työhönvalmennus asiakkaiden ja palveluntuottajien näkökulmasta Kristiina Härkäpää Lapin yliopisto Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto 2011 1 Työvalmennuksen nykytila ja kehittämistarpeet (2009-12) rahoittajina

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Helsingin mallin vaikuttavuustutkimus pilottikaudella

Helsingin mallin vaikuttavuustutkimus pilottikaudella Helsingin mallin vaikuttavuustutkimus pilottikaudella 2016 2018 5.1.2019 Tutkimukseen osallistuminen Tutkimukseen osallistuneet (prosenttia) Ei vastannut puhelimeen (n=1513) 49,2 Vastasi, ei osallistunut

Lisätiedot

Sukupuolijakauma. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET. Sukupuoli. Työllisyys

Sukupuolijakauma. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET. Sukupuoli. Työllisyys KOULUTUSPALAUTTEET Koulutus Osallistujia Palautteita Elintapamuutokseen sitoutuminen 2.8.215 48 25 Miestyön abc 1.9.215 62 4 Syömishäiriöt 19.11.215 94 49 Poikatyö 14.1.216 5 9 Ikääntyneen ravitsemushoito

Lisätiedot

Älypuhelimien ja tablettien käyttötottumusten analyysi

Älypuhelimien ja tablettien käyttötottumusten analyysi Älypuhelimien ja tablettien käyttötottumusten analyysi Antti Urpelainen Valvoja ja ohjaaja: Dos. Kalevi Kilkki 22. syyskuuta 2016 Taustatietoa Tutkimus ja tulokset Johtopäätökset Älypuhelimien maailmanlaajuiset

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena

Lisätiedot

Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena. Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä

Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena. Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Mitä on kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi? 2 Tietojen hyödyntäminen

Lisätiedot

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012

Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen. Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Yrittäjien hyvinvointi, työkyky ja osallistuminen kuntoutukseen Projektipäällikkö Kimmo Terävä, VTM 22.3.2012 Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk) 2009-2012 1. Pientyöpaikkojen työkyvyn tukemisen ja työterveyshuoltoyhteistyön

Lisätiedot

Vastaajan taustatiedot. 1. Vastaajan sukupuoli: 2. Vastaajan ikä: 3. Toimenkuvasi hevostalousyrityksessä: nmlkj Nainen. nmlkj Mies

Vastaajan taustatiedot. 1. Vastaajan sukupuoli: 2. Vastaajan ikä: 3. Toimenkuvasi hevostalousyrityksessä: nmlkj Nainen. nmlkj Mies SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA (hevostenhoitaja- ja ratsastuksenohjaajaopiskelijat) Tervetuloa vastamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten

Lisätiedot

Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: %

Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: % Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot Postitse jäse1 Sähköpostin1 Savon Vasa1 Yhdistyksen i1 Kuulumalla W1 Postitse jäsenkirjeellä 11.8 % Sähköpostin kautta jäsenkirjeellä tai tiedotteella 1 % Savon

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin

Lisätiedot

Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat

Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Henri Hölttä, Takuusäätiö 6.9.2017 Takuusäätiö lyhyesti Velkalinja ja chat Talouspolkuhanke

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke Päätösseminaari 21.1.2016 1 2 Isoverstaan opiskelijakysely 2015 Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke 3 Opiskelijakysely 2014 ja 2015 2014: Didaktiset

Lisätiedot

Laura Simontaival, Kehittämistoiminnan vetäjä

Laura Simontaival, Kehittämistoiminnan vetäjä * Laura Simontaival, Kehittämistoiminnan vetäjä *Kuntoutus on jatkumoa sairauden hoidolle, toimintakyvyn merkityksen korostuminen (KELA, ICF) *Inhimillisesti tehokas uusi sairaala (ITU 2022) projektissa

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ

TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ TIEDON- JA TUEN SAANNIN MERKITYS HARVINAISSAIRAAN LAPSEN VANHEMPIEN ELÄMÄSSÄ Opinnäytetyön tutkimustuloksia Terveydenhoitaja Tiina Ahonpää 2017 Opinnäyte työ valmistui toukokuussa 2016 Yhteistyössä Invalidiliiton

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen, Onni Westlund Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 10.3.2018 Kello 10.00-16.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13-21-vuotiaat perhehoidossa asuvat tai joskus asuneet nuoret raportti Reetta Peltonen, Pia Lahtinen,

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen

TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen Sivu 1 / 9 TAUSTATIEDOT 1. Minä olen asiakas omainen/lähnen Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/lähnen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. 2. Ikä 0-17 vuotta 18 64

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ville Laitinen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2

Lisätiedot

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään

Lisätiedot