Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009"

Transkriptio

1 Yle-tutkimus Sanomalehtien Liitto Elokuu 2009

2 1. Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta elokuussa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten suhtautumista mm. Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi kaavailtuun mediamaksuun, mediamaksun suuruuteen ja Yleisradion toiminnan valvontaan. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina Taloustutkimuksen Telebus tutkimuksen yhteydessä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen aineisto kerättiin Tutkimuksen vastaajamäärä oli Tulokset ovat valtakunnallisesti edustavia ja niiden virhemarginaali on noin 3 -yksikköä. Aineisto on käsitelty Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimustulokset on raportoitu grafiikkana päätuloksista. Lisäksi raportin liitteenä on toimitettu atk-taulukot , Jari Salmi, Ylen mediamaksututkimus / Sanomalehtien Liitto

3 Q3: Viestintävirasto perii Yleisradion toiminnan rahoittamiseen nykyisin tv-maksua, joka on 224 euroa vuodessa. Mikä on teidän oman käsityksenne mukaan sopivan suuruinen tv-maksu, jonka olisitte valmis maksamaan? Sopivan suuruinen tv-maksu 1/2 Kaikki vastaajat, n= Sukupuoli nainen (n=504) mies (n=498) Ikäryhmä v (n=151) v (n=159) v (n=252) v (n=440) 159 Talouden koko 1 henkilö (n=279) 2 henkilöä (n=397) 3+ henkilöä (n=326)

4 Q3: Viestintävirasto perii Yleisradion toiminnan rahoittamiseen nykyisin tv-maksua, joka on 224 euroa vuodessa. Mikä on teidän oman käsityksenne mukaan sopivan suuruinen tv-maksu, jonka olisitte valmis maksamaan? Sopivan suuruinen tv-maksu 2/2 Kaikki vastaajat, n= Ammatti työntekijä (n=268) 131 toimihenkilö/asiantuntija/ johtava asema/yrittäjä (n=314) eläkeläinen (n=237) muu (n=132) 126 Talouden tulot alle eur/v (n=275) eur/v (n=146) 145 yli eur/v (n=310) 155 Asuinpaikka yli asukkaan kaupunki (n=475) muu kaupunki (n=276) muu kunta (n=251)

5 Q4: Nykyinen tv-maksu on pakollinen niille talouksille, joissa katsellaan tv-ohjelmia joko televisiosta tai tietokoneesta. Yleisradion toiminnan rahoitusta pohtinut työryhmä on ehdottanut tv-maksun korvaamista ns. mediamaksulla. Se olisi suuruudeltaan 175 euroa ja perittäisiin jokaiselta asuntokunnalta. Pidättekö tätä mediamaksua kaikille talouksille oikeana? Pitää mediamaksua kaikille talouksille oikeana Kaikki vastaajat, n= Kyllä En 5

6 Q4: Nykyinen tv-maksu on pakollinen niille talouksille, joissa katsellaan tv-ohjelmia joko televisiosta tai tietokoneesta. Yleisradion toiminnan rahoitusta pohtinut työryhmä on ehdottanut tv-maksun korvaamista ns. mediamaksulla. Se olisi suuruudeltaan 175 euroa ja perittäisiin jokaiselta asuntokunnalta. Pidättekö tätä mediamaksua kaikille talouksille oikeana? Pitää mediamaksua kaikille talouksille oikeana vastaajaryhmittäin 1/2 Kyllä En Sukupuoli nainen (n=504) mies (n=498) Ikäryhmä v (n=151) v (n=159) v (n=252) v (n=440) Talouden koko 1 henkilö (n=279) 2 henkilöä (n=397) 3+ henkilöä (n=326)

7 Q4: Nykyinen tv-maksu on pakollinen niille talouksille, joissa katsellaan tv-ohjelmia joko televisiosta tai tietokoneesta. Yleisradion toiminnan rahoitusta pohtinut työryhmä on ehdottanut tv-maksun korvaamista ns. mediamaksulla. Se olisi suuruudeltaan 175 euroa ja perittäisiin jokaiselta asuntokunnalta. Pidättekö tätä mediamaksua kaikille talouksille oikeana? Pitää mediamaksua kaikille talouksille oikeana vastaajaryhmittäin 2/2 Kyllä En Ammatti työntekijä (n=268) toimihenkilö/asiantuntija/ johtava asema/yrittäjä (n=314) eläkeläinen (n=237) muu (n=132) Talouden tulot alle eur/v (n=275) eur/v (n=146) yli eur/v (n=310) Asuinpaikka yli asukkaan kaupunki (n=475) muu kaupunki (n=276) muu kunta (n=251)

8 Q5: Yleisradion toiminta rahoitetaan lähes kokonaan tv-maksusta. Suunniteltu mediamaksu lisäisi Yleisradio rahoitusta. Pitäisikö erillisellä maksulla kerättävää euromäärää Ylen toiminnan rahoittamiseksi kasvattaa, vähentää vai pitää nykyisellä tasolla? Erillisellä maksulla kerättävä Euromäärä Ylen toiminnan rahoittamiseksi Kaikki vastaajat, n= Euromäärää pitää kasvattaa Euromäärää pitää vähentää Euromäärä tulee pitää samana

9 Q5: Yleisradion toiminta rahoitetaan lähes kokonaan tv-maksusta. Suunniteltu mediamaksu lisäisi Yleisradio rahoitusta. Pitäisikö erillisellä maksulla kerättävää euromäärää Ylen toiminnan rahoittamiseksi kasvattaa, vähentää vai pitää nykyisellä tasolla? Erillisellä maksulla kerättävä Euromäärä Ylen toiminnan rahoittamiseksi vastaajaryhmittäin 1/2 Euromäärää pitää kasvattaa Euromäärää pitää vähentää Euromäärä tulee pitää samana Sukupuoli nainen (n=504) mies (n=498) Ikäryhmä v (n=151) v (n=159) v (n=252) v (n=440) Talouden koko 1 henkilö (n=279) 2 henkilöä (n=397) 3+ henkilöä (n=326)

10 Q5: Yleisradion toiminta rahoitetaan lähes kokonaan tv-maksusta. Suunniteltu mediamaksu lisäisi Yleisradio rahoitusta. Pitäisikö erillisellä maksulla kerättävää euromäärää Ylen toiminnan rahoittamiseksi kasvattaa, vähentää vai pitää nykyisellä tasolla? Erillisellä maksulla kerättävä Euromäärä Ylen toiminnan rahoittamiseksi vastaajaryhmittäin 2/2 Euromäärää pitää kasvattaa Euromäärää pitää vähentää Euromäärä tulee pitää samana Ammatti työntekijä (n=268) toimihenkilö/asiantuntija/ johtava asema/yrittäjä (n=314) eläkeläinen (n=237) muu (n=132) Talouden tulot alle eur/v (n=275) eur/v (n=146) yli eur/v (n=310) Asuinpaikka yli asukkaan kaupunki (n=475) muu kaupunki (n=276) muu kunta (n=251)

11 Q8: Mikä pitäisi olla Yleisradion toiminnan pääasiallinen rahoituslähde? Mikä pitäisi olla Yleisradion toiminnan pääasiallinen rahoituslähde Kaikki vastaajat, n=1002 Valtion budjetti 25 Tv-maksu tv:n katsojilta (nykyinen tapa) 21 Mediamaksu kaikilta talouksilta 16 YLE:n ohjelmien näyttäminen maksukortilla 15 Mainostuotot Yleisradion ohjelmissa 13 Jokin muu 4 7

12 Q9: Yleisradion toimintaa valvoo poliitikoista koostuva hallintoneuvosto. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa valtiollista tv-yhtiötä valvoo poliitikoista riippumaton toimielin. Kumpi seuraavista olisi mielestänne oikeampi taho valvomaan Yleisradion toimintaa? Kumpi olisi oikeampi taho valvomaan Yleisradion toimintaa Kaikki vastaajat, n= Poliitikoista koostuva hallintoneuvosto Media alan asiantuntijoista koottu valvontaelin

13 Q9: Yleisradion toimintaa valvoo poliitikoista koostuva hallintoneuvosto. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa valtiollista tv-yhtiötä valvoo poliitikoista riippumaton toimielin. Kumpi seuraavista olisi mielestänne oikeampi taho valvomaan Yleisradion toimintaa? Kumpi olisi oikeampi taho valvomaan Yleisradion toimintaa vastaajaryhmittäin 1/2 Poliitikoista koostuva hallintoneuvosto Media alan asiantuntijoista koottu valvontaelin Sukupuoli nainen (n=504) mies (n=498) Ikäryhmä v (n=151) v (n=159) v (n=252) v (n=440) Talouden koko 1 henkilö (n=279) 2 henkilöä (n=397) 3+ henkilöä (n=326)

14 Q9: Yleisradion toimintaa valvoo poliitikoista koostuva hallintoneuvosto. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa valtiollista tv-yhtiötä valvoo poliitikoista riippumaton toimielin. Kumpi seuraavista olisi mielestänne oikeampi taho valvomaan Yleisradion toimintaa? Kumpi olisi oikeampi taho valvomaan Yleisradion toimintaa vastaajaryhmittäin 2/2 Poliitikoista koostuva hallintoneuvosto Media alan asiantuntijoista koottu valvontaelin Ammatti työntekijä (n=268) toimihenkilö/asiantuntija/ johtava asema/yrittäjä (n=314) eläkeläinen (n=237) muu (n=132) Talouden tulot alle eur/v (n=275) eur/v (n=146) yli eur/v (n=310) Asuinpaikka yli asukkaan kaupunki (n=475) muu kaupunki (n=276) muu kunta (n=251)

15 Q10: Yleisradio lähettää julkisena palveluna asiaohjelmien lisäksi myös urheilua ja viihdettä. Mitkä seuraavista urheiluohjelmista tulisi mielestänne kuulua tulevaisuudessa julkisen palvelun piiriin, joita Yleisradion tulisi lähettää? Mitkä urheiluohjelmista tulisi kuulua tulevaisuudessa julkisen palvelun piiriin eli ohjelmiin, joita Yleisradion tulisi lähettää Kaikki vastaajat, n=1002 Olympialaiset 90 Yleisurheilun MM- tai EM-kisat 81 Hiihdon MM-kisat 78 Jalkapallon tai jääkiekon arvoturnaukset 73 Palloilulajien kotim. sarjat (esim. jääkiekon SM-liiga) 52 Rallin MM-sarja 38 F1-kisat 34 Palloilulajien ulkom. sarjat (esim. NHL) 19 7

16 Q10: Yleisradio lähettää julkisena palveluna asiaohjelmien lisäksi myös urheilua ja viihdettä. Mitkä seuraavista viihdeohjelmista tulisi mielestänne kuulua tulevaisuudessa julkisen palvelun piiriin, joita Yleisradion tulisi lähettää? Mitkä viihdeohjelmista tulisi kuulua tulevaisuudessa julkisen palvelun piiriin eli ohjelmiin, joita Yleisradion tulisi lähettää Kaikki vastaajat, n=1002 Kotimaiset sarjat 83 Kotimaiset viihdeohjelmat 80 Klassikkoelokuvat 79 Ulkomaiset ns. laatusarjat 70 Musiikkiohjelmat 68 Uudet elokuvat 66 Ulkomaiset viihdeohjelmat 49 Tosi tv ohjelmat 27 Ulkomaiset saippuasarjat 23 4

17 Q12: Yleisradion harjoittamaa julkista palvelua ei kilpailuteta. On ehdotettu, että maakuntalehdet voisivat kilpailla maakuntien uutisoinnin tuottamisesta. Kannatatteko tällaista Yleisradion julkisen palvelun tehtävän kilpailuttamista? Kannatatteko Yleisradion julkisen palvelun tehtävän kilpailuttamista Kaikki vastaajat, n= Kyllä En

18 Q12: Yleisradion harjoittamaa julkista palvelua ei kilpailuteta. On ehdotettu, että maakuntalehdet voisivat kilpailla maakuntien uutisoinnin tuottamisesta. Kannatatteko tällaista Yleisradion julkisen palvelun tehtävän kilpailuttamista? Kannatatteko Yleisradion julkisen palvelun tehtävän kilpailuttamista vastaajaryhmittäin 1/2 Kyllä En Sukupuoli nainen (n=504) mies (n=498) Ikäryhmä v (n=151) v (n=159) v (n=252) v (n=440) Talouden koko 1 henkilö (n=279) 2 henkilöä (n=397) 3+ henkilöä (n=326)

19 Q12: Yleisradion harjoittamaa julkista palvelua ei kilpailuteta. On ehdotettu, että maakuntalehdet voisivat kilpailla maakuntien uutisoinnin tuottamisesta. Kannatatteko tällaista Yleisradion julkisen palvelun tehtävän kilpailuttamista? Kannatatteko Yleisradion julkisen palvelun tehtävän kilpailuttamista vastaajaryhmittäin 2/2 Kyllä En Ammatti työntekijä (n=268) toimihenkilö/asiantuntija/ johtava asema/yrittäjä (n=314) eläkeläinen (n=237) muu (n=132) Talouden tulot alle eur/v (n=275) eur/v (n=146) yli eur/v (n=310) Asuinpaikka yli asukkaan kaupunki (n=475) muu kaupunki (n=276) muu kunta (n=251)

20 Q13: Yleisradio on kertonut tarvitsevansa lisää rahaa mm. alueellisten verkkopalveluidensa kehittämiseen. Alueelliset sanomalehdet ovat vastustaneet tätä, koska niiden mielestä se vääristäisi kilpailua. Miten suhtaudutte lisärahan ohjaamiseen Yleisradion maakuntatason uutisointiin internetissä? Miten suhtaudutte lisärahan ohjaamisen Yleisradion maakuntatason uutisointiin internetissä Kaikki vastaajat, n= Ylelle tulee ohjata lisää rahaa alueellisen uutisoinnin laajentamiseen verkossa Ylelle ei tule ohjata lisää rahaa alueellisen uutisoinnin lisäämiseen verkossa

21 Q13: Yleisradio on kertonut tarvitsevansa lisää rahaa mm. alueellisten verkkopalveluidensa kehittämiseen. Alueelliset sanomalehdet ovat vastustaneet tätä, koska niiden mielestä se vääristäisi kilpailua. Miten suhtaudutte lisärahan ohjaamiseen Yleisradion maakuntatason uutisointiin internetissä? Miten suhtaudutte lisärahan ohjaamisen Yleisradion maakuntatason uutisointiin internetissä vastaajaryhmittäin 1/2 Ylelle tulee ohjata lisää rahaa alueellisen uutisoinnin laajentamiseen verkossa Ylelle ei tule ohjata lisää rahaa alueellisen uutisoinnin lisäämiseen verkossa Sukupuoli nainen (n=504) mies (n=498) Ikäryhmä v (n=151) v (n=159) v (n=252) v (n=440) Talouden koko 1 henkilö (n=279) 2 henkilöä (n=397) 3+ henkilöä (n=326)

22 Q13: Yleisradio on kertonut tarvitsevansa lisää rahaa mm. alueellisten verkkopalveluidensa kehittämiseen. Alueelliset sanomalehdet ovat vastustaneet tätä, koska niiden mielestä se vääristäisi kilpailua. Miten suhtaudutte lisärahan ohjaamiseen Yleisradion maakuntatason uutisointiin internetissä? Miten suhtaudutte lisärahan ohjaamisen Yleisradion maakuntatason uutisointiin internetissä vastaajaryhmittäin 2/2 Ylelle tulee ohjata lisää rahaa alueellisen uutisoinnin laajentamiseen verkossa Ylelle ei tule ohjata lisää rahaa alueellisen uutisoinnin lisäämiseen verkossa Ammatti työntekijä (n=268) toimihenkilö/asiantuntija/ johtava asema/yrittäjä (n=314) eläkeläinen (n=237) muu (n=132) Talouden tulot alle eur/v (n=275) eur/v (n=146) yli eur/v (n=310) Asuinpaikka yli asukkaan kaupunki (n=475) muu kaupunki (n=276) muu kunta (n=251)

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Jenni Larjomaa 3.7.2009 JOHDANTO 1(2) Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely Taloustutkimus Oy Lokakuu 2009 Risto Nikunlaakso 2.10.2009 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 40A - 40B / 2009 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010 GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt

Lisätiedot

DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle

DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus, helmikuu 2015 2 Yhteenveto Tabletit, tietokoneet ja älypuhelimet

Lisätiedot

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014 Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 201 Markus Lahtinen Head of Product Management Consumer, Sonera Koti ja tv - tutkimus 201 Sonera selvitti nyt neljättä kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta

Lisätiedot

Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM

Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM Televisio ja videopalvelut nyt ja tulevaisuudessa 2019 SANOMA MEDIA FINLAND TINA ÅSTRÖM 4.9.2019 JOHDANTO Osin samanlainen tutkimus toteutettiin vuosina 2013, 2015, 2017 ja 2018. Eri vuosien tuloksia vertaillaan

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 Anne Kosonen / Helena Fagerlund 9.2.2007 Suomalaisuuden

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET:

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: A. Asuinpaia (ei kysytä, data saatavilla otoksesta): Postinumero (= asuinpaiakunta, asuinalue) B. Sukupuoli: 1 Nainen 2 Mies C. Kuinka vanha

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8 TALOUSTUTKIMUS OY 20100820 09:24:15 TYÖ 2533.22 TAULUKKO 7015 np VER % Telebus vko 33A-33B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Silmälasien käyttötutkimus 2011. Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 2011

Silmälasien käyttötutkimus 2011. Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 2011 Silmälasien käyttötutkimus 0 Optisen alan tiedotuskeskus Syksy 0 Miten tutkimus tehtiin Tämä tutkimus on tehty Optisen alan tiedostuskeskuksen toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä osana Omnibus-monitilaajatutkimusta.

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus n maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen.1.010 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään,

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 17..2012 1 17..2012 1005/ PPa, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY:N TUTKIMUS VARSINAISSUOMALAISTEN MIELIKUVISTA SAARISTOMERESTÄ

TALOUSTUTKIMUS OY:N TUTKIMUS VARSINAISSUOMALAISTEN MIELIKUVISTA SAARISTOMERESTÄ TALOUSTUTKIMUS OY:N TUTKIMUS VARSINAISSUOMALAISTEN MIELIKUVISTA SAARISTOMERESTÄ Saaristomeren sijain; ;edetään kyllä, mu>a varsinaissuomalaisista vain % tuntee meren hyvin SUKUPUOLI Kuinka hyvin tunnet

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20111215 09:14:42 TYÖ 2650.15 TAULUKKO 9015 ss VER % Telebus vko 48B-50B½/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015 Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Tässä raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet seurantatutkimusta

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Varsinais-Suomen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen..01 1 Maaliskuu 01 Taloustutkimus Oy, T1, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola

Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola Mitä tutkimukset kertovat audiovisuaalisten sisältöjen katselusta? Cable Days Hämeenlinna 17.4.2012 Joonas Orkola Millaista on AV sisältöjen katselu? Viestintävirasto teetti syksyn 2011 aikana kaksi kuluttajatutkimusta»

Lisätiedot

KliKKicom Nuorisopaketti SPOT -kävijäprofiilitutkimus. Syyskuu 2008

KliKKicom Nuorisopaketti SPOT -kävijäprofiilitutkimus. Syyskuu 2008 SPOT -kävijäprofiilitutkimus Syyskuu 2008 KliKKicom Nuorisopaketin SPOT kävijäprofiilitutkimus KliKKicomin Nuorisopaketin kävijäprofiilitutkimus on toteutettu 29.8. 22.9.2008 välisenä aikana. Vastauksia

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi?

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi? TALOUSTUTKIMUS OY 20121219 12:27:36 TYÖ 2751.24 TAULUKKO 17015 ss VER % Telebus vko 50Bto-51Ati/2012+paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke

Lisätiedot

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY 22.6.2016 15.6.2016 15706 Intohimoinen omistajuus Johdanto Tämän tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomalaisen työn liiton toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

MITEN KULUTTAJAT LUKEVAT PAKKAUSMERKINTÖJÄ. Tuoreet kasvot pakkausmerkinnät valokeilassa 3.6.2010

MITEN KULUTTAJAT LUKEVAT PAKKAUSMERKINTÖJÄ. Tuoreet kasvot pakkausmerkinnät valokeilassa 3.6.2010 MITEN KULUTTAJAT LUKEVAT PAKKAUSMERKINTÖJÄ Tuoreet kasvot pakkausmerkinnät valokeilassa 3.6.2010 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Mitä tutkittiin ja miksi: miten suomalaiset lukevat elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä

Lisätiedot

Henkilöauton käyttöä on vähennetty

Henkilöauton käyttöä on vähennetty TALOUSTUTKIMUS OY 20080516 08:15:12 TYÖ 9187.00 TAULUKKO 20020 ca VER % Omnibus toukokuu I 2008 Kaikki Sukupuoli Ikäryhmä Talous on Talouden bruttotulot Ilmastonmuutos nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-64

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen Medialiitto Valeuutistutkimus 2017 14.11. 2017 Tanja Herranen Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten mielipiteitä uutisoinnin luotettavuudesta Suomessa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat

Lisätiedot

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:55:17 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013

Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013 Metro.fi Kävijäprofiili Tammikuu 2013 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Metro.fi-sivustolla 7.1. 20.1.2013. Vastauksia tutkimukseen kerättiin 300 kappaletta, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / 2003

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / 2003 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / Hannu Ilkas 23.4. Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä.

Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään miten n maakunnan asukkaat suhtautuvat Euroopan Unionin

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

Profiilitutkimus 2011

Profiilitutkimus 2011 Profiilitutkimus 2011 Rantapallo SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman TNS

Lisätiedot

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti 16.5.2017 Suomalaisten käsityksiä ja odotuksia yritysten vastuullisuudesta Jo kolmatta kertaa toteutetun tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

YHTEENVETO TULOKSISTA

YHTEENVETO TULOKSISTA YHTEENVETO TULOKSISTA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen toimeksiantaja on Suomen Malmijalostus Oy Tutkimus on toteutettu puhelinhaastatteluina osana viikoittaista Telebus -kuluttajatutkimusta sekä erillishaastatteluina.

Lisätiedot

IS.fi Viihde -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Viihde -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 4 Mies 46 4 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 1 3-44 vuotta 21 4-4 vuotta -74 vuotta 22 18 24 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 12

Lisätiedot

IS.fi Taloussanomat - kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Taloussanomat - kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 - kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 35 51 käyttäjät, N=07 Mies 4 65 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 22 käyttäjät, N=07 45-54 vuotta 55-74 vuotta 2 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi Lemmikit -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Lemmikit -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 63 käyttäjät, N=633 Mies 37 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 18 3-44 vuotta 4-4 vuotta 18 18 käyttäjät, N=633-74 vuotta 22 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Autotie.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Autotie.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen käyttäjät, N= Mies 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 34 3-44 vuotta käyttäjät, N= 4-4 vuotta -4 vuotta 32 3 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

IS.fi Perhe -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Perhe -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 66 käyttäjät, N=74 Mies 34 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 24 käyttäjät, N=74 4-4 vuotta 18 22-74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 12

Lisätiedot

Nyt.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Nyt.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 48 1 käyttäjät, N=21 Mies 4 2 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 21 3-44 vuotta 4-4 vuotta 22 käyttäjät, N=21-74 vuotta 2 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 4 Ammatillinen

Lisätiedot

HS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 24 1 käyttäjät, N= Mies 4 6 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta käyttäjät, N= -4 vuotta 36 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 30 1 käyttäjät, N=223 Mies 4 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 1 käyttäjät, N=223 4-4 vuotta 24-4 vuotta 36 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 käyttäjät, N=23 Mies 4 5 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 24 käyttäjät, N=23 45-54 vuotta 22 55-4 vuotta 30 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi Matkat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Matkat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 2 1 käyttäjät, N=26 Mies 4 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 14 3-44 vuotta 24 käyttäjät, N=26 4-4 vuotta 21-74 vuotta 30 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu 2016 SFS ISO2022 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/2016 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 käyttäjät, N=33 Mies 4 3 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 käyttäjät, N=33-4 vuotta 32 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 38 51 käyttäjät, N=3453 Mies 4 62 Ikä -24 vuotta -34 vuotta 35-44 vuotta käyttäjät, N=3453 45-54 vuotta 55-74 vuotta 27 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu

Lisätiedot

Oikotie Asunnot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Asunnot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 51 Mies 4 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 1 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 1 55-4 vuotta 33 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 54 Mies 46 4 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 1 1 55-74 vuotta 34 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6 Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 29 51 käyttäjät, Mies 49 71 Ikä 15-24 vuotta 15 25-34 vuotta 23 35-44 vuotta 22 käyttäjät, 45-54 vuotta 15 55-74 vuotta 21 36 Koulutus Peruskoulu,

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Sanakirja.org -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Sanakirja.org -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 4 Mies 46 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 26 3-44 vuotta 4-4 vuotta -74 vuotta 26 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 16.11.2012 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

IS.fi Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 69 IS.fi Hyvä olo käyttäjät, N=87 Mies 31 49 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 21 IS.fi Hyvä olo käyttäjät, N=87 4-4 vuotta -74 vuotta 22 18 22 36 0

Lisätiedot

Oikotie Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 44 51 Mies 4 56 0 40 60 80 0 Ikä 15-24 vuotta 15 25-34 vuotta 21 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 55-74 vuotta 26 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

HS.fi Talous -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Talous -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 32 1 HS.fi Talous käyttäjät, N=4 Mies 4 68 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 14 17 21 18 HS.fi Talous käyttäjät, N=4-74 vuotta 37 36 0 40 60

Lisätiedot

HS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 Mies 4 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 1-4 vuotta 3 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

IS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 Mies 49 2 0 40 60 0 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 21-74 vuotta 36 36 0 40 60 0 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 9 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 61 Mies 3 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 20 3-44 vuotta 21 4-4 vuotta -74 vuotta 22 23 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY Telebus vkot 1 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Pyöräliitto

Lisätiedot

HS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 43 1 Mies 4 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 18-4 vuotta 3 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 8 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 48 1 IS.fi Etusivu käyttäjät, N=46 Mies 4 2 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 21 IS.fi Etusivu käyttäjät, N=46-74 vuotta 3 36 0 40 60 80

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen Mies 1 4 N=2 84 Ikä -24 vuotta 32 2-34 vuotta 3-44 vuotta 23 N=2 4-4 vuotta -74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Kesä 5 Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten

Lisätiedot

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 28 1 Mies 4 72 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 21-74 vuotta 31 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi MyStyle -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi MyStyle -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 83 Mies 17 49 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 1 22 21 3-44 vuotta 4-4 vuotta 19 17-74 vuotta 21 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:08:37 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9016 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Oikotie Työpaikat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Työpaikat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Yhteensä 1 000 viikkokävijää Nainen 51 53 Mies 47 4 0 40 60 80 0 Ikä Yhteensä 1 000 viikkokävijää -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 45-54 vuotta 30 55-74 vuotta 36 0 40 60

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 61 Mies 3 4 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 2 31 45-54 vuotta 55-74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

HSTV -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HSTV -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 32 1 Mies 4 6 2 4 6 1 Ikä 1-24 vuotta 1 1 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 2-4 vuotta 3 36 2 4 6 1 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 4 Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa

Audio - Nyt ja tulevaisuudessa Audio - Nyt ja tulevaisuudessa 4.12.2017 Radio tavoittaa lähes kaikki suomalaiset viikoittain. Kuunteluaika, min/vrk Tavoittavuus %, viikko 196 195 191 190 188 187 183 181 179 181 96 95 95 96 95 95 94

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 1..01 1 Huhtikuu 01 Taloustutkimus Oy, T31, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja?

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja? TALOUSTUTKIMUS OY 20081010 08:52:55 TYÖ 2341.12 TAULUKKO 3010 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte?

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte? TALOUSTUTKIMUS OY 20110728 08:06:08 TYÖ 2630.11 TAULUKKO 9015 np VER % Telebus vko 27A-30A/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä?

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20090303 08:56:10 TYÖ 2410.11 TAULUKKO 7012 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot