YLE Uutisarvostukset Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu"

Transkriptio

1 Erja Ruohomaa YLE

2 Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta riippumatta ja mistä lähteistä tärkeimmät uutiset säännöllisimmin seurataan. Lisäksi tutkitaan suurimpien uutisorganisaatioiden luotettavuutta toisiinsa verrattuna sekä 10 muun brändiominaisuuden toteutumista eri uutistoimijoilla. Edellinen YLE Uutisarvostukset -tutkimus toteutettiin v. 2008, sittemmin tutkimusasetelmaa on kehitetty, eivätkä tutkimukset ole vertailukelpoisia. Aineisto on kerätty henkilökohtaisin face-to-face haastatteluin (Omnibus, CAPI). Kohderyhmänä yli 15-vuotias väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta, näytteessä yhteensä 977 vastaajaa. Kenttätyön toteutti Taloustutkimus Oy. 2

3 Tutkimuksen vastaajat Otos painotettiin vastaamaan 15 vuotta täyttänyttä väestöä (sp, ikä, kotipaikan kuntatyyppi ja lääni): %, painottamaton %, painotettu SUKUP. Nainen Mies IKÄ vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta LÄÄNI Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Tulosten virhemarginaali n %-yksikköä suuntaansa 3

4 Tutkimuskysymykset 1 Mikä on mielestänne Suomessa uutistoimijoiden eli uutisia tarjoavien medioiden ykkönen? (spontaani vastaus) 2 Mikä on teille tärkein uutisten lähde eli mistä lähteestä seuraatte uutisia säännöllisimmin ja mieluimmin? Valitkaa yksi uutislähde (listaus eri medioiden uutisista). 3 Mikä on teille toiseksi tärkein uutislähde eli mistä seuraatte uutisia toiseksi säännöllisimmin tai toiseksi mieluiten? Valitkaa yksi uutislähde (sama lista kuin edellä). 4 Miten luotettavana pidätte seuraavia uutisorganisaatioita? Vastatkaa asteikolla 5-1, jossa 5 = erittäin luotettava ja 1= erittäin epäluotettava. (lista uutisorganisaatioista) 5 Mihin näiden medioiden tai uutisorganisaatioiden uutisista sopii mielestänne kuvaus... Voitte valita yhden tai useampia medioita tai uutisorganisaatioita. (lista medioista, ominaisuudet luetellaan)

5 5

6

7 Mikä seuraavista on Teille tärkein uutislähde eli mistä lähteestä seuraatte uutisia säännöllisimmin ja mieluimmin? v % väestöstä 1 YLEn uutiset televisiosta 43 2 MTV3:n uutiset televisiosta 20 3 Alueenne suurin sanomalehti/maakuntanne valtalehti (muu kuin Helsingin Sanomat), paperiversio 6 4 Helsingin Sanomien paperilehti 5 5 YLEn uutiset radiosta 4 5 Ilta-Sanomat tai Iltalehti internetistä 4 7 YLEn uutiset internetistä 3 7 Helsingin Sanomat internetistä (hs.fi) 3 9 Radio Novan uutiset 2 10 Uutiset muulta radiokanavalta kuin Novalta tai YLEn kanavilta 1 10 YLEn uutiset teksti-tv:stä (joko television tai internetin kautta käyttäen) 1 10 MTV3:n uutiset teksti-tv:stä 1 10 Nelosen uutiset televisiosta 1 10 Ilta-Sanomat tai Iltalehti, paperilehti 1 10 Alueenne suurin sanomalehti/maakuntanne valtalehti (muu kuin Helsingin Sanomat) internetistä 1 10 MTV3:n uutiset internetistä 1 10 Muu kotimainen uutislähde internetistä 1 18 Tuoreet uutisotsikot kokoava Ampparit (ampparit.com) internetistä 0 18 Alueenne ilmaisjakelulehti (esimerkiksi Metro, Vartti, Länsiväylä, Turkulainen, Tamperelainen jne Nelosen uutiset internetistä 0 18 Nelosen uutiset teksti-tv:stä 0 18 YLEn uutiset kännykkään (tekstiviestinä tai mobiilipalvelun kautta) 0 Muu 0 Ei seuraa uutisia säännöllisesti 0 EOS 0 YLE Uutisarvostukset

8 8

9 Mikä seuraavista on Teille toiseksi tärkein uutislähde eli mistä lähteestä seuraatte uutisia toiseksi säännöllisimmin ja mieluimmin? v % väestöstä 1 MTV3:n uutiset televisiosta 24 2 YLEn uutiset televisiosta 18 3 Alueenne suurin sanomalehti/maakuntanne valtalehti (muu kuin Helsingin Sanomat), paperiversio 12 4 YLEn uutiset radiosta 6 4 Ilta-Sanomat tai Iltalehti internetistä 6 4 Helsingin Sanomien paperilehti 6 7 YLEn uutiset internetistä 3 7 Ilta-Sanomat tai Iltalehti, paperilehti 3 7 MTV3:n uutiset internetistä 3 7 Radio Novan uutiset 3 7 YLEn uutiset teksti-tv:stä (joko television tai internetin kautta käyttäen) 2 12 Helsingin Sanomat internetistä (hs.fi) 2 12 Nelosen uutiset televisiosta 2 12 Uutiset muulta radiokanavalta kuin Novalta tai YLEn kanavilta 2 15 MTV3:n uutiset teksti-tv:stä 1 15 Alueenne ilmaisjakelulehti (esimerkiksi Metro, Vartti, Länsiväylä, Helsingin Uutiset, Turkulainen, Tamperelainen jne.) 1 15 Alueenne suurin sanomalehti/maakuntanne valtalehti (muu kuin Helsingin Sanomat) internetistä Muu kotimainen uutislähde internetistä 1 19 YLEn uutiset kännykkään (tekstiviestinä tai mobiilipalvelun kautta) 0 19 Nelosen uutiset teksti-tv:stä 0 19 Nelosen uutiset internetistä 0 19 Tuoreet uutisotsikot kokoava Ampparit (ampparit.com) internetistä 0 Muu 1 EOS 1 YLE Uutisarvostukset

10 Mikä seuraavista on Teille tärkein tai toiseksi tärkein uutislähde eli mistä lähteestä seuraatte uutisia säännöllisimmin ja mieluimmin tai toiseksi säännöllisimmän ja mieluimmin? v % väestöstä 1 YLEn uutiset televisiosta 61 2 MTV3:n uutiset televisiosta 44 3 Alueenne suurin sanomalehti/maakuntanne valtalehti (muu kuin Helsingin Sanomat), paperiversio 18 4 YLEn uutiset radiosta 11 4 Helsingin Sanomien paperilehti 11 6 Ilta-Sanomat tai Iltalehti internetistä 10 7 YLEn uutiset internetistä 6 7 Helsingin Sanomat internetistä (hs.fi) 6 7 Radio Novan uutiset 6 10 MTV3:n uutiset internetistä 4 11 YLEn uutiset teksti-tv:stä (joko television tai internetin kautta käyttäen) 3 11 Ilta-Sanomat tai Iltalehti, paperilehti 3 11 Uutiset muulta radiokanavalta kuin Novalta tai YLEn kanavilta 3 11 Nelosen uutiset televisiosta 3 15 Alueenne suurin sanomalehti/maakuntanne valtalehti (muu kuin Helsingin Sanomat) internetistä 2 15 MTV3:n uutiset teksti-tv:stä 2 15 Muu kotimainen uutislähde internetistä 2 18 Alueenne ilmaisjakelulehti (esimerkiksi Metro, Vartti, Länsiväylä, Helsingin Uutiset, Turkulainen, Tamperelainen jne.) 1 18 Tuoreet uutisotsikot kokoava Ampparit (ampparit.com) internetistä 1 20 YLEn uutiset kännykkään (tekstiviestinä tai mobiilipalvelun kautta) 0 20 Nelosen uutiset teksti-tv:stä 0 20 Nelosen uutiset internetistä 0 Muu 1 EOS 1 YLE Uutisarvostukset

11 11

12 12

13 2007 lähde: TNS Gallup - Helsingin yliopisto YLE Uutisarvostukset

14 14

15 15

16 16

17 17

18 18

19 19

20 20

21 21

22 22

23 23

24 24

25 25

26 26

27 Yhteenveto ja johtopäätökset 53 % suomalaisista, väestöryhmästä riippumatta pitää spontaanisti Yleä Suomen ykkösuutistoimijana. 43 % pitää tärkeimpänä uutislähteenään Ylen uutisia tv:ssä ja yhteensä tärkeimpänä tai toiseksi tärkeimpänä pitää 61 % suomalaisista Ylen uutisia tv:ssä. Yle on myös luotettavin uutisorganisaatio, 89 % suomalaisista pitää Yleä joko erittäin tai melko luotettavana. Luottamuksessa on kuitenkin hieman laskua vuodesta 2007, jolloin 95 % piti Yleä luotettavimpana. Tulokset osoittavat myös, että uutisten riippumattomuus on niiden luotettavuuden tärkein kriteeri: luotettavuudessa STT arvioidaan lähes yhtä korkealle kuin Yle, vaikka sen kaikki muut mitatut ominaisuudet riippumattomuutta lukuun ottamatta saavat huomattavasti Yleä heikommat arvot. Ylen uutisten brändiominaisuudet ovatkin vahvat: parhaat arviot Ylen uutiset saavat läsnäolossa kaikkialla Suomessa, tärkeiden asioiden kertomisessa, arvossaan suomalaiselle yhteiskunnalle ja luotettavuudessa, myös välttämättömyys ja ja ihmisen arvostaminen saavat korkeat arvot. Läheisyys ja riippumattomuus jäävät kuitenkin muita ominaisuuksia heikommille arvioille. 27

28

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset Jenni Larjomaa 3.7.2009 JOHDANTO 1(2) Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Suomen Luonnonsuojeluliiton

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2015. Mielipiteet ydinvoimasta maaliskuu 2015

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2015. Mielipiteet ydinvoimasta maaliskuu 2015 Mielipiteet ydinvoimasta 2015 Sisältö sivu 1. Aineiston rakenne 3 2. Tutkimustulokset Yleissuhtautuminen ydinvoimaan energianlähteenä 5 Ydinvoiman hyväksyminen ilmastomuutoksen torjuntakeinona 11 3. Liitteet

Lisätiedot

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta

Mielipiteet ydinvoimasta Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 12 Pauli Minkkinen 22262 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 28.2.-12.3.12 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 02

Lisätiedot

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA

KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA KUNNAN TÄRKEIMMÄT TEHTÄVÄT: ELINVOIMA, YHTEISÖLLISYYS JA DEMOKRATIA-ALUSTA Kunnan tärkein tehtävä on elinvoimaisuuden kehittäminen. Yhdeksän kymmenestä ( %) kansalaisesta pitää sitä tärkeänä tai erittäin

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu tammikuu 20 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 20 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely Taloustutkimus Oy Lokakuu 2009 Risto Nikunlaakso 2.10.2009 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 40A - 40B / 2009 Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Henkilöauton käyttöä on vähennetty

Henkilöauton käyttöä on vähennetty TALOUSTUTKIMUS OY 20080516 08:15:12 TYÖ 9187.00 TAULUKKO 20020 ca VER % Omnibus toukokuu I 2008 Kaikki Sukupuoli Ikäryhmä Talous on Talouden bruttotulot Ilmastonmuutos nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-64

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Hallitus ja irtisanominen 201 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n Gallup Kanavalla. Kyseessä on yhtiön viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja Lasten oikeudet / Taulukkoraportti Taloustutkimus Oy Helmikuu 2010 Risto Nikunlaakso 3.2.2010 Aineiston rakenne AINEISTON

Lisätiedot

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin

Lisätiedot

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT YLE Uutiset Syyskuu 2018 (10.09.2018-02.10.2018) Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.9.-2.10.2018 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ TIEDOTE KANSA: YLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ 1 Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Ruokakulttuuri 0 kuluttajaseuranta 0 TNS..0 Suomen Gallup Elintarviketieto Tutkimusaineisto ja toteutus Vastaajamäärä N= 00/00 (yhteensä 000) Kohderyhmä Koko väestö --vuotiaat, pl. Ahvenanmaa Tiedonkeräys..-..0

Lisätiedot

Kurikka-Lehti Paikallislehtien vahvuudet tutkimus 2016

Kurikka-Lehti Paikallislehtien vahvuudet tutkimus 2016 Kurikka-Lehti Paikallislehtien vahvuudet tutkimus 2016 1 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Kurikka-lehden tavoittavuutta, asemaa paikallisena tietolähteenä sekä lehden imagoprofiilia

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 3.-16.3.2014 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 1001 SISÄLTÖ: Tulosten tilastolliset

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Maaliskuu 2018 (01.03.2018-27.03.2018) 1 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 01.03.2018-27.03.2018 Kohde

Lisätiedot

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN TIEDOTE SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN Enemmistö suomalaisista luottaa siihen, että kaikki julkisen liikenteen muodot toimivat hyvin maassamme,

Lisätiedot

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa UUTISMEDIA VERKOSSA 2016 REUTERS INSTITUTE DIGITAL NEWS REPORT 2016 Esa Reunanen 1.9.2016 SISÄLTÖ Tausta ja metodologia Uutislähteet, laitteet ja luottamus uutisiin

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Tiedote KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (%), nuorisotyön (%) ja liikunnan (%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Tiivistelmä Johdanto Tutkimuksen tavoitteet, toteutus ja vastaajarakenne Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asunnon ostamiseen ja myymiseen

Lisätiedot

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri? TALOUSTUTKIMUS OY 20090114 14:07:32 TYÖ 2403.12 TAULUKKO 17012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN

KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN TIEDOTE KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN Kansalaisten selvän enemmistön ( %) mielestä opiskelijoiden opintotuki on sidottava nykyistä tiukemmin opinnoissa

Lisätiedot

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu Luottamuspuntari tammikuu 0 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 0 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar TNS Oy:n erikseen rekrytoitu viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen Medialiitto Valeuutistutkimus 2017 14.11. 2017 Tanja Herranen Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten mielipiteitä uutisoinnin luotettavuudesta Suomessa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( )

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( ) YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Huhtikuu 2017 (10.4.-9.5.2017) 1 11.5.2017 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.4.-9.5.2017 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus 2011

Presidentinvaalitutkimus 2011 Presidentinvaalitutkimus 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 28.07.2011 1 28.7.2011 T2627-2630 Jari Pajunen, Tuomo Turja Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus-

Lisätiedot

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010 GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

SDP suosituin puolue hallitukseen

SDP suosituin puolue hallitukseen TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA TIEDOTE ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT EN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA Enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että kuntaväen palkkoja ei pitäisi seuraavissa tuloneuvotteluissa

Lisätiedot

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy

Lisätiedot

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja?

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja? TALOUSTUTKIMUS OY 20081010 08:52:55 TYÖ 2341.12 TAULUKKO 3010 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Julkaistavissa.. klo. jälkeen Kansalaismielipide: Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Puolet suomalaisista säilyttäisi lapsilisien ja kotihoidon tuen oikeudet ennallaan ja toinen puoli tiukentaisi

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 1..01 1 Huhtikuu 01 Taloustutkimus Oy, T31, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 toy 1990 TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy Ruotsin kielenopetus suomenkielisille Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 3-4 / 2007 Anne Kosonen / Helena Fagerlund 9.2.2007 Suomalaisuuden

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2015 (23.3.-15.4.2015) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

Joukkoviestinnän päivittäinen käyttö Suomessa 10 vuotta täyttäneet suomalaiset. minuuttia/päivä

Joukkoviestinnän päivittäinen käyttö Suomessa 10 vuotta täyttäneet suomalaiset. minuuttia/päivä 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 Joukkoviestinnän päivittäinen käyttö Suomessa 10 vuotta täyttäneet suomalaiset minuuttia/päivä 600 540 562 560

Lisätiedot

Luottamus. Väestökysely 2019

Luottamus. Väestökysely 2019 Luottamus Väestökysely 2019 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 26.4.-2.5.2019. Kyseessä on Kantar TNS:n viikkovastaajapaneeli. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä.

Lisätiedot

Aikakauslehdet ja Internet. Mervi Raulos TNS Gallup Oy

Aikakauslehdet ja Internet. Mervi Raulos TNS Gallup Oy Aikakauslehdet ja Internet Mervi Raulos TNS Gallup Oy Internet-käyttäjien määriä 2000-luvulla Lähde: Online Trends syksy 2004 Käyttänyt Internetiä edellisen kuukauden aikana: Syksy 2000 2.234.000 Syksy

Lisätiedot

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET:

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: A. Asuinpaia (ei kysytä, data saatavilla otoksesta): Postinumero (= asuinpaiakunta, asuinalue) B. Sukupuoli: 1 Nainen 2 Mies C. Kuinka vanha

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPI Kuntapäättäjillä, valtuustoilla, hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilla ja kuntajohtajilla on valtaa kunnissa enemmistön mielestä sopivasti. Tämä käy ilmi KAKS

Lisätiedot

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta

Lisätiedot

Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen

Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen Nuorten internetissä ja somessa kuluttamat sisällöt Nuorten netin käytössä korostuvat erilaiset

Lisätiedot

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen,

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, kesäkuu 2010 (26.5 17.6.2010) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Online Advertising Mainonnan panostukset

Online Advertising Mainonnan panostukset Online Advertising 212 Mainonnan panostukset TNS 212 Verkkomainonnan määrä ja kehitys 29 211 (display- ja luokiteltu, hakusanamainonta ja sähköiset hakemistot) 25 2 15 1 5 Milj. Euroa 14,7 Muutos-% 18

Lisätiedot

YHTEENVETO TULOKSISTA

YHTEENVETO TULOKSISTA YHTEENVETO TULOKSISTA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen toimeksiantaja on Suomen Malmijalostus Oy Tutkimus on toteutettu puhelinhaastatteluina osana viikoittaista Telebus -kuluttajatutkimusta sekä erillishaastatteluina.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 1 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 MITKÄ ASIAT HUOLESTUTTAVAT,

Lisätiedot

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, toukokuu 2013 (29.4.-28.5.2013) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015 Tuhat suomalaista /0 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä..0 SFS ISO0 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 Tutkimus kotimaisen mediatarjonnan merkityksestä tehtiin

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2016 (4.4.-3.5.2016) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot