Miten parannat kannattavuutta? KORJAUSRAKENTAJAN OPAS
Johdanto Korjaushanke on taloyhtiön hallinnolle haastava tehtävä. Hankkeet rasittavat osakkaiden taloutta, minkä lisäksi hankkeen läpivienti on monimutkainen prosessi. Taloyhtiön on hallittava tekniikka suunnitteluineen ja urakkakilpailuineen sekä juridiikka päätöksenteon vaiheineen. Lisäksi on hallittava rahoitustalous ja viestintä osakkaiden ja asukkaiden suuntaan. Kun puhutaan rakentamisen laadusta, kiinnitetään päähuomio yleensä suunnittelun, tuotannon ja lopputuloksen tekniseen laatuun. Korjausrakentamisessa tulee kiinnittää huomiota myös toiminnalliseen laatuun eli siihen, miten korjaustyön aikainen ja sen jälkeinen toiminta hoidetaan. Tämä johtuu siitä, että korjausrakentaminen on suurelta osin asiakaspalvelua.
Tuttuja väitteitä? Kovan kilpailun vuoksi katteet ovat alhaiset. Työnjohto ei ehdi hoitaa sille kuuluvia tärkeitä tehtäviä. Pätevän työnjohtajan löytäminen on erittäin vaikeaa. Viestintä asukkaiden kanssa on työlästä ja puutteellista. Osakkaiden tekemien tuotevalintojen kirjaaminen ja tilattujen muutostöiden hallinta on hankalaa. Emme hyödynnä muutostöiden tuomia mahdollisuuksia ja kannattavuutemme kärsii.
Lisä ja muutostyöt Huoneistokohtaisten töiden huomiointi sovitaan taloyhtiön ja urakoitsijan välillä. Jos yksittäiset osakkaat haluavat tilata töitä omaan laskuunsa (ns. lisä ja muutostyöt), heidän on sovittava niistä erikseen urakoitsijan kanssa. Moni urakoitsija ei hyödynnä lisä ja muutostöiden mahdollisuutta riittävästi, koska ne koetaan aikaa vieviksi ja hankaliksi. Muutostyöt voivat kuitenkin johtaa parempaan asiakaskokemukseen ja kannattavuuteen.
Miten parannat kannattavuutta lisä ja muutostöiden osalta? Hyvin rakennettu verkkokauppa tuo osakkaalle houkuttelevasti esiin lisäpalveluita ja korkeamman laatutason tuotteita. Tämä madaltaa kynnystä ostaa ja tekee ostamisesta helppoa. Hyvin rakennettu kauppa tuottaa myös huoneistokortit ja tilauslistat valmiiksi työmaalle. Tällöin sekaannuksia ei pääse syntymään. Lisämyynnistä saatava hyöty on suurempi, kun virheet kommunikaatiossa ja tilauksessa eivät syö katetta.
Miksi tekisit lisä ja muutostöitä? Iäkkäiden taloyhtiöiden korjausrakennusprojekteissa osakkaat haluavat usein toteuttaa muutoksia ja laajempia remontteja. Helppous, turvallisuus ja vastuusyistä työt on hyvä tilata samalta urakoitsijalta, joka muutenkin toteuttaa urakkaa kohteessa. Kun pääurakoitsija voi tarjota asukkaille mahdollisuuden muutostöihin, palvelun taso nousee ja helppo lisämyynti on mahdollista. Taloinfolla asukasmuutosten hallinta on helppoa ja kannattavaa, ylimääräinen työ jää automaation myötä pois ja verkkokaupassa tehty ostos parantaa asukkaan asiakaskokemusta.
Miksi tekisit lisä ja muutostöitä? Taloinfosta molemmille osapuolille jää tilausvahvistuslomake ja sähköisesti kuitattava huoneistokortti. Tällöin väärinkäsityksiä ei pääse syntymään ja kaikki huomioitavat asiat on sopimuksilla etukäteen sovittuna. Tilausvahvistusten pohjalta voidaan myös hakea tilaus ja jakelulistat, jolloin tavaran tilaaminen huoneistoihin on helppoa ja nopeaa ja työmaalle tulevat oikeat tavarat.
Viestintä Saavuttaakseen korkean toiminnallisen laadun urakoitsijan on kyettävä viestimään asukkaille, isännöitsijälle, hallitukselle, valvojalle ja kaikille muille projektin osapuolille täsmällisesti. Projektin eri sidosryhmien yhteistyö helpottuu huomattavasti, kun tietoisuus projektista on oikealla tasolla. Viestintä koetaan usein aikaa vieväksi tehtäväksi, ja heikko viestintä lisää virheitä ja väärinkäsityksiä.
Tiedottaminen ja viestintä Taloinfon tiedotustyökalu on helppokäyttöinen ja monipuolinen. Tiedotteita voidaan lähettää kiinteistön kaikille asukkaille ja projektin yhteyshenkilöille yhdellä kertaa useaa kanavaa käyttäen. Tiedotekanavat ovat sähköposti, kirjeposti, tekstiviestit ja järjestelmän sisäinen tiedote. Asukaskeskustelut ovat tehokas kanava huoneistojen osakkaiden ja urakoitsijan välillä. Ohjaamalla kaiken kommunikaation Taloinfoon kevennätte työnjohtajan työtaakkaa ja parannatte asiakaskokemusta. Taloinfon viestintätyökalu ei ole henkilöriippuvainen, vaan esimerkiksi työnjohtajan ollessa lomalla tai vaihtuessa kaikki keskustelut ovat edelleen arkistoituneina palvelussa.
Miten voit tehostaa viestintää ja samalla säästää aikaa? Työnjohtajan ajankäyttö selkeytyy huomattavasti, kun tiedotteet lähtevät automatisoidusti eikä työnjohtajan tarvitse juosta rapuissa. Kun osakkaiden kanssa käytävä keskustelu on keskitetty yhteen kanavaan ja viestit ovat aina oikeiden henkilöiden saatavilla, ylimääräiset puhelut ja turhat sähköpostit vähenevät. Asiakkaamme ovat säästäneet työnjohtajan työaikaa päivätasolla jopa tunteja. Osakasmuutoksiin käytetty aika on pudonnut useista tunneista jopa viiteentoista minuuttiin ilman, että palvelun laatu on kärsinyt.
Projektipankki Taloinfossa on myös projektipankki, jolla tiedon jakaminen ja keskustelu ammattilaisten kesken saadaan hallintaan. Projektin päätyttyä kaikki tieto on valmiina arkistossa. Projektipankki säästää työnjohdon aikaa, kun kaikki dokumentit ovat ajan tasalla ja saatavilla kaikille ammattilaisille. Työmaahankkeen päättymisen jälkeen tiedot ovat hyödynnettävissä taloyhtiön omissa järjestelmissä. Herätteet antavat ammattimaisen kuvan urakoitsijasta, säästävät kaikkien osapuolten aikaa ja vähentävät virheitä.
Kokemuksia Tiedottaminen Taloinfon palvelulla on sujunut erinomaisesti. Palvelu on helppokäyttöinen ja sen käyttö säästää merkittävästi aikaa. Kirjepostia ei tarvitse erikseen käsin kuorittaa ja postittaa, sillä ohjelman kautta kirjeposti lähtee suoraan niille asukkaille, joilla ei ole sähköpostiosoitetta. Säännöllisen viestinnän ansiosta turhat puhelut ja yhteydenotot ovat jääneet pois. Haluamme pitää asukkaat ajan tasalla koko putkiremontin ajan. Työskentelemme heidän asunnoissaan ja on tärkeää, että asukkaat tietävät, mitä putkiremontissa tapahtuu. Sovelluksen avulla asukas pysyy koko ajan perillä siitä, mitä hän on valinnut ja miten valinnat vaikuttavat kokonaishintaan. Asukas voi tehdä materiaalivalinnat itse tai yhdessä urakoitsijan kanssa. Myös sijoittajaosakkaat saavat tarvittavat tiedot automaattisesti. Olemme säästäneet yli kaksi tuntia per asukas pelkästään materiaalivalintojen osalta. Lisäksi olemme kyenneet parantamaan kannattavuuttamme, koska lisä ja muutostöiden ostaminen ja hallitseminen on helpompaa ja kannattavampaa.
Oletko kiinnostunut saamaan lisätietoa? Tarjoamme ilmaisen esittelyajan, jossa pääset arvioimaan palvelun tuomaa hyötyä sinun liiketoimintaasi. Jätä yhteydenottopyyntö myynti@taloinfo.com tai soita 050553 2524. Lähteet Tässä oppaassa on hyödynnetty tietoa Korjausrakentamispalveluiden hankintaopas taloyhtiöille Jari Virta Taloinfo.compalvelun asiakasyritykset