Talousarvio 2019 KAUPUNGINJOHTAJAN TALOUSARVIOESITYS
TURKU 2029 Kohti uutta
keskus- VISIO 2050 taa
tiedepuistoa MASTER- PLAN
SMART AND WISE TURKU toimintatapaa.
Hiilineutraalius vuonna 2029 Parantunut turvallisuuden tunne Sujuvampaa ympäristöystävällistä liikennettä ja liikkumista Vaikuttavampia oikea-aikaisia palveluja Vähemmän syrjäytyneitä ja alueellista eriytymistä Paremmin asukkaiden ja yritysten tarpeita vastaava kaupunkirakentaminen Parempaa tietoon perustuvaa johtamista
Viisaita & kestäviä askeleita Hiilineutraalius ja resurssiviisaus Suunnitelma kaupungin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi (SECAP) Turkulaisten energiakäänne Resurssiviisauden tiekartan päivitys ja toteutus
Asiakkuuksien ja palveluiden hallinnan tavoite ja tarkoitus Tavoitteena on toiminnan läpinäkyvyys ja tietoon perustuva johtaminen, jota tuetaan ajanmukaisilla tietojärjestelmillä ja dataanalytiikkaa hyödyntämällä. Tämän vuoksi kaupunki haluaa tuntea asukkaansa ja asiakkaansa paremmin. Asiakaslähtöinen palvelukokonai suuksien kehittäminen Mitä palveluja ja palvelukokonaisuuksi a asiakkaat tarvitsevat? Mistä ja milloin ne tarjotaan? Asiakkuuksien ja palvelujen hallinta Mikä on oikea palvelu tälle asiakkaalle? Mitä se asiakkaalle maksaa? Asiakkuuden hallinta ja asiakkaan ohjaus oikeisiin palveluihin Asiakaslähtöinen ja vaikuttava tuotanto monituottajamallissa Kuka tuottaa, onko palvelu saatavilla ja onko se määrittelyn mukaista?
Tieto suojaa Turvallisuus Turvallisuuden tilannekuva Kaupunkilaisten osallisuus Turvallisuuteen liittyvän dataanalytiikan kehittäminen Kyberturvallisuuden kasvattaminen
Rakennamme pilvilinnoja Kaupunkisuunnittelu Ennakoiva kaupunkisuunnittelu Digitaalinen kaupunkimalli Älykäs rakentaminen
Joukolla liikkeelle Tulevaisuuden liikkumisjärjestelmä Älykäs sähköinen joukkoliikenne Citylogistiikan uudet ratkaisut Pysäköintipalvelujen uudistaminen CIVITAS ECCENTRIC Liikenne ja liikkuminen
Yhdessä yksinäisyyttä vastaan Syrjäytymisen ehkäiseminen Syrjäytymisen ehkäisemisen toimintamallit Toimenpide-ehdotukset ja pilotointi Alueelliseen eriytymiskehitykseen vaikuttaminen
Hankkeessa jo tehtyä! Ilmastosuunnitelma 2029 (SECAP) on hyväksytty ja toimeenpano käynnissä. Bussien liikennevaloetuusjärjestelmän kokeilu tehty. Laajempi käyttö suunnitteilla Keskustan jalankulkijamäärien selvittäminen videoanalytiikan avulla on käynnissä. Syrjäytymisen ehkäisemisen nykytilan kuvaus ja toimenpideehdotus (kv 03.12.2018) Asiakkuuden hallinnan julkiset asiakastietolähteet määritelty Väestöennustemalli on laadittu ja sitä on jo hyödynnetty palveluverkkojen suunnittelussa. Automaattisen ajoneuvolaskennan kokeilu Liikennemerkkien inventointikokeilu on toteutettu konenäköä hyödyntäen. Syrjäytymisen tiedon työkalu ME-säätiön kanssa (julkaisu 26.10.) Alueprofiili-indikaattorit määritelty Kaupungin tilojen lukitusjärjestelmän etäavauskokeilu 5G-verkon rakentaminen aloitettu (Elisa Oyj) Föli-fillarit otettu käyttöön Turvallisuuden tilannekuvan tietolähteet kartoitettu Ensimmäinen liikkumispalvelu (MaaS) kytketty joukkoliikennejärjestelmään
Talousarvio 2019 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. Taloussuunnitelma 4. Turku-konserni 5. Toimialat
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Turku ja Turun seutu on vahvassa myötätuulessa
Turku ja Turun seutu on vahvassa myötätuulessa
Turku ja Turun seutu on vahvassa myötätuulessa
Toimintaympäristön kehitysnäkymät VÄESTÖ TYÖLLISYYS ELINKEINO JA LIIKENNE VÄESTÖMÄÄRÄ Kuukausiennakkotiedot 8/2018 190 935 +2 041 (08/2017) LAPSIPERHEIDEN MÄÄRÄ 12/2017 16 744 +198 (12/2016) MUUNKIELISTEN OSUUS 31.12.2017 11,1 % +0,5 prosenttiyksikköä (12/2016) TYÖLLISTEN MÄÄRÄ Turun seutukunta II/2018, vuosimuutos + 4,9 % TYÖTTÖMYYSASTE 8/2018 12,3 % -1,7 prosenttiyksikköä 8/2017 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ 8/2018 3 757-1 016 henkilöä 8/2017 MERITEOLLISUUDEN LIIKEVAIHTO 2010-2017 + 210 % LENTOASEMAN MATKUSTAJAMÄÄRÄT 9/2018 +12,3 % +18,5 % KV-MATKUSTAJAA RAUTATIEN HENKILÖLIIKENNE TURKU KARJAA 2017 + 17 %
Meriteollisuusryhmän liikevaihtotrendi nopeassa kasvussa alkuvuonna 2018 170 Indeksi 2010 = 100 A-X Kaikki toimialat C Teollisuus poislukien Meyer Turku 160 Turun meriteollisuus 2017 F Rakentaminen 150 G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, K, L, M, N, R, S) 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 40 30 1 3 5 7 9 11 1 3 5 7 9 11 1 3 5 7 9 11 1 3 5 7 9 11 1 3 5 7 9 11 1 3 5 7 9 11 1 3 5 7 9 11 1 3 5 7 9 11 1 3 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Lähde: Tilastokeskus
Työllisten määrän kehitys hurjaa Lounais-Suomessa Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2017/08-2018/08, 15-74-vuotiaat (1.000 henkilöä) 2017/08 2018/08 Muutos Muutos-% Koko maa (ml. Ahvenvanmaa) 2 502 2 566 64 2,6 Etelä-Suomi 1 108 1 141 33 3,0 Lounais-Suomi 294 324 30 10,3 Itä-Suomi 232 233 1 0,5 Länsi- ja Sisä-Suomi 562 562 1 0,1 Pohjois-Suomi 213 209-4 -1,8 Lappi 77 79 2 2,8 Lähde: Tilastokeskus
Työmarkkinatuen kuntaosuuden ennakoidaan jatkavan laskua 30 25 20 15 10 5 0 24,1 24,7 23,5 21,8 15,1 12,7 10,6 8 8,2 7 6,5 7,1 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Kunta maksoi 500 päivän työttömyyden jälkeen 50 % työmarkkinatuen kustannuksista vuosina 2006-2014. Lainsäädäntöä muutettiin niin, että vuodesta 2015 lähtien kunta maksaa 50 % kustannuksista 300 päivän työttömyyden jälkeen. Lisäksi kunnan maksuosuus on 70 % kustannuksista yli 1000 työttömyyspäivän jälkeen. Turun kaupungin työmarkkinatuen kuntaosuus laski 23,5 miljoonaan euroon vuonna 2017. Lähde: Turun kaupunki
Rakentuva kaupunki ja ympäristö tunnuslukuja Asuntojen lukumäärä 2017 115 209 kpl +1 440, 2016 Kasvihuonepäästöt 2017 5,1* 5,3, 2016 T co² ekv /asukas Luovutetut omakotitalotontit 2017 42 kpl 37, 2016 Hyväksytyt asemakaavat (KV) 2017 9 kpl 12, 2016 Uusiutuvien energialähteiden osuus kaukolämmön tuotannossa, 2017 33 % 28 %, 2016 Elinkeinorakentaminen, valmistuneet rakennukset 2017 50 50, 2016 Myönnetyt rakennusluvat 2017 1 510 kpl 1 502, 2016 Joukkoliikenteen matkustajamäärät Turussa, 2017 22,3 milj. 21,3 milj., 2016 Luovutetut elinkeinotontit 2017 32 000 k-m² 26 000 k-m², 2016 *ennakkotieto = positiivinen muutos = ei muutosta = negatiivinen muutos
Rakentamiseen liittyvien tunnuslukujen kehitys positiivista 300 000 250 000 Rakennusvalvonnan tunnuslukuja, 1.1.-31.8. (m2) 245 263 200 000 150 000 162 813 196 570 195 632 183 865 136 109 137 713 100 000 50 000 67 496 75 766 0 Myönnetyt luvat Aloitetut rakennustyöt Valmistuneet rakennukset 2016 2017 2018
STRATEGIA
Kaupunkistrategian visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja kulttuurikaupunki, jossa on hyvä elää ja onnistua yhdessä. Kaupunginvaltuusto 23.6.2014
Vuonna 2029 Turku on hiilineutraali kaupunki.
Vuonna 2029 Turun asukkaat ja asiakkaat ovat Suomen tyytyväisimpiä.
Vuonna 2029 Turku on entistä kansainvälisempi kaupunki.
TALOUSSUUNNITELMA
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Turku rakentaa tulevaisuutta yhdessä asukkaiden, korkeakoulujen ja elinkeinoelämän kanssa Turun kehitystä ohjaavat kärkihankkeet, joiden kautta panostetaan keskeisimpien tavoitteiden toteuttamiseen Kaupungin kasvua tuetaan luomalla uusia toimintamalleja, jotka lisäävät tuottavuutta sekä kustannustehokkuutta Kaupungin kehittymisen vaatimat investoinnit edellyttävät tasapainoista taloussuunnitelmaa Minna Arve Toimintakate Vuosikate Investoinnit Henkilöstö -1060 M 25,2 M 99 M +116 htv (+0,8%*) (-3,8 M *) (+4,4%) (+1,2%) *Viimeisin ennuste (OVK2)
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys yleisiä huomioita Toimintakate Tuleva taloussuunnitelmakausi sisältää yhden satunnaisen erän, jolla vain kirjanpidollinen vaikutus Työllisyystilanteen aiheuttamat menot laskevat oletettua hitaammin Kustannusten kehitys on voimakkainta hyvinvointitoimialla ja sivistystoimialalla Lomarahaleikkauksen päättyminen vuonna 2020 vaikuttaa kertaluontoisesti jo vuonna 2019 Vuosikate Verotulojen perusteena oleva veropohja on kehittynyt positiivisesti Valtion toimenpiteiden vaikutukset ovat kuntasektorille edelleen negatiiviset Poikkeuksellisen heikko vuosikate voimistuu taloussuunnitelmakauden loppua kohden Vuosikate ei riitä kattamaan investointeja taloussuunnitelmakauden läpi, minkä seurauksena kaupungin velkaantuminen jatkuu Investoinnit Kaupungin taloussuunnitelmakauden investointiohjelma on 333 miljoonaa Valtaosa tästä summasta osoitetaan peruskorjauksiin sekä infran investointeihin Tämän lisäksi kaupunki toteuttaa useita merkittäviä taseen ulkopuolisia investointihankkeita sekä vuokrahankkeita (mm. Yli-Maarian monitoimitalo, päiväkotihankkeita ja tehostetun palveluasumisen yksiköt) Henkilöstö Kaupungin henkilöstömäärä laskenut viime vuosina Kaupunki kyennyt täyttämään palvelutasoon ja palvelun määrän asetetut tavoitteet V. 2019 henkilöstömäärä kasvaa vuoden 2018 II ennusteeseen nähden n. 115,6 henkilötyövuotta Kasvu kohdentuu pääosin hyvinvointi- ja kaupunkiympäristötoimialalle sekä yhteisiin toimintoihin.
Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2022 TUOTOT JA MENOT +0,8% toimintakatteen muutos TULOS- LASKELMA -20,8 miljoonaa alijäämäinen tulos TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -76,7 miljoonaa VERORAHOITUS +3,3% verorahoituksen muutos KERTYNEET YLIJÄÄMÄT 179,8 miljoonaa VELAN KEHITYS +99 miljoonaa / Muutos viimeisimpään ennusteeseen nähden (OVK2)
Talousarvio 2019 Hyvinvointi Kulut toimialoittain 1 479 M Sisältää kaupungin sisäisen laskutuksen Sivistys 670 M 331 M 106 M 75 M Yhteiset toiminnot 297 M Kaupunkiympäristö Vapaa-aika
Palvelutarpeen kasvu merkittävin tekijä toimintakatteen kehityksessä miljoonaa euroa 1 120 Toimintakatteen kehitys 2018-2022 1 100 1 080 Vuoden 2018 ennakoitua voimakkaampi kasvu muuttaa suunnittelun lähtöasetelmaa 1 060 1 040 1 020 1 000 Palvelutarpeen kasvu ja laadun parantaminen (uudet tilat) lisäävät toimintamenoja Sopeuttavat toimenpiteet vaikuttavat taloussuunnitelmakauden alussa 2018 2019 2020 2021 2022 Suunnitteluluvut Talousarvioesitys
Verorahoituksen ennakoidaan kehittyvän oletetusti miljoonaa euroa 1 140 1 120 1 100 1 080 1 060 1 040 Verorahoituksen kehitys 2018-2022 Verotuloennusteisiin on liittynyt viime vuosina poikkeuksellisen suurta epävarmuutta, joten arviot tulee tarkistaa vuoden 2019 alussa 1 020 1 000 980 Vuoden 2018 kehitys loiventuu poikkeuksellisen suurten veronpalautusten johdosta 2018 2019 2020 2021 2022 Suunnitteluluvut Talousarvioesitys
Vuosikate kasvaa maltillisesti kattaen poistot vuonna 2022 70 60 Vuosikatteen kehitys 2018-2022 (miljoonaa euroa) Tilanteen arvioidaan parantuvan suunnitelmakaudella ja poistotaso saavutettaneen vuosina 2021-2022 50 40 30 20 10 0-10 Vuoden 2018 ennakoitua voimakkaampi toimintakatteen kehitys romahduttaa vuosikatteen 2018 2019 2020 2021 2022 Suunnitteluluvut Talousarvioesitys
Taloussuunnitelmakausi edelleen alijäämäinen Tuloslaskelma (1.000 euroa) TPE 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TS 2022 TOIMINTATUOTOT 424 411 417 433 423 007 430 630 439 787 Valmistus omaan käyttöön 1 113 1 110 1 110 1 110 1 110 TOIMINTAKULUT 1 477 829 1 478 788 1 485 651 1 512 298 1 543 904 TOIMINTAKATE -1 052 305-1 060 245-1 061 534-1 080 558-1 103 006 Muutos-% 0,8 % 0,1 % 1,8 % 2,1 % Verotulot ja valtionosuudet 1 016 600 1 050 571 1 069 017 1 100 464 1 128 480 Muutos-% 3,3 % 1,8 % 2,9 % 2,5 % Rahoitustuotot ja -kulut 31 941 34 852 34 631 34 382 34 087 VUOSIKATE -3 764 25 178 42 114 54 288 59 561 Poistot ja arvonalentumiset 53 505 55 376 54 769 55 056 53 342 Satunnaiset tuotot ja kulut 7 600 0 0 0 TILIKAUDEN TULOS -57 269-22 598-12 655-769 6 218 Varausten ja rahastojen muutokset 1 804 1 804 1 804 1 804 1 804 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -55 464-20 794-10 851 1 036 8 023 Oletettua voimakkaampi kustannusten kehitys vuonna 2018 rasittaa taloussuunnitelmaa Taloussuunnitelma edellyttää tuottavuutta ja kustannustehokkuutta lisääviä toimenpiteitä Talouden tasapaino saavutetaan taloussuunnitelmakauden loppuun mennessä
Investoinnit rahoitetaan lisäämällä pitkäaikaista velkaa Rahoituslaskelma (1.000 euroa) TPE 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TS 2022 Vuosikate -3 764 25 178 42 114 54 288 59 561 Satunnaiset tuotot ja kulut 0 7 600 0 0 0 Tulorahoituksen korjauserät -15 074-18 000-18 000-18 000-18 000 Toiminnan rahavirta -18 838 14 778 24 114 36 288 41 561 Investointimenot 95 095 99 321 82 135 78 630 73 251 Valtionosuudet ja muut rahoitusosuudet 1 603 176 176 176 176 Pysyvien vastaavien hyöd. luovutustulot 16 171 22 500 22 500 22 500 22 500 Investointien rahavirta -77 322-76 645-59 459-55 954-50 575 TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -96 160-61 867-35 346-19 667-9 015 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Antolainauksen saamiset -6 727-35 939-23 584-23 241-5 076 Antolainasaamisten lisäykset - 25 000 50 000 28 000 28 000 28 000 Antolainasaamisten vähennykset + 18 274 14 061 4 416 4 759 22 924 Lainakannan muutokset 79 988 98 878 67 760 67 760 47 760 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 130 000 150 000 150 000 100 000 150 000 Pitkäaikaisten lainojen vähennys + 70 012 81 122 102 240 52 240 122 240 Lyhytaikaisten lainojen muutos + 20 000 30 000 20 000 20 000 20 000 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 73 262 62 939 44 176 44 519 42 684 VAIKUTUS MAKSUVALMIUTEEN -22 898 1 072 8 830 24 852 33 669
Korollisen kokonaisvelan kehitys miljoonaa euroa 1 200 1 071 1 119 1 100 1 004 1 000 936 900 837 800 757 675 700 627 598 600 542 499 500 424 400 343 336 329 352 333 300 200 21 30 100 41 84 73 64 39 72 73 59 137 2 0-100 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022-75 -77-119 -95-33 -200 Kokonaisvelka Nettovelka
Emon kertyneet ylijäämät vuosina 2007-2021 300 250 200 Satunnaiset erät lisänneet kertyneitä ylijäämiä 210,6 238,8 263,0 207,5 186,7 175,9 176,9 184,9 Miljoonaa euroa 150 100 50 0-50 -100 76,2 72,3-33,2 85,3 78,7 7,2 93,7 13,2 100,4 90,5 94,2 108,1 81,0 6,7 8,5 124,2 121,5 89,1 66,1 16,0 63,4 62,8 1,3 72,0 28,2 Taloussuunnitelman ensimmäiset vuodet syövät ylijäämiä 72,2 24,2 16,7-55,5-11,7-20,8-10,9 1,0-22,5-21,5-13,5 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 Tilikauden yli-/alijäämä Taseen yli/alijäämä Taseen yli/alijäämä ilman satunnaisia eriä 8,0
Henkilöstösuunnitelma Kaupunki on työpaikka 10.000:lle Vapaa-aika 618,5 6 % Kaupunkiympäristö 331 3 % Yhteiset toiminnot 1087,7 11 % Henkilötyövuodet 2017 Ennuste II 2018 TAE 2019 Muutos 18-19 Yhteiset toiminnot* 1 073,7 1 063,1 1 087,75 24,6 2,3 % Hyvinvointi 4 208,1 4 260,0 4 327,0 67,0 1,6 % Sivistys 3 644,8 3 700,0 3 695,0-5,0-0,1 % Vapaa-aika 602,2 610,5 618,5 8,0 1,3 % Kaupunkiympäristö 291,3 310,0 331,0 21,0 6,8 % Kaupunki yhteensä 9 820,1 9 943,6 10 059,2 115,6 1,2 % Sivistys 3695 37 % 10.059,2 henkilötyövuotta Hyvinvointi 4327 43 % *Sis. Konsernihallinto, palvelukeskukset, keskusvaalilautakunta, revisiotoimisto ja V-S aluepelastuslaitos ** luvuissa huomioitu organisaatiomuutosten tuomat muutokset
Strategiset maankäytön hankkeet LOGICITY POHJAA KASVULLE BLUE INDUSTRY PARK POHJAA KASVULLE HALISTENVÄYLÄ LINNA- KAUPUNKI MERELLINEN KAUPUNKI- KESKUSTA KESKUSTAN KEHITTÄMINEN POHJAA KESKUSTAN ELINVOIMAN KEHITYKSELLE KUPITTAA - ITÄHARJU / KAMPUS JA TIEDEPUISTO SKANSSI ÄLYKÄS JA KESTÄVÄ KAUPUNGINOSA
Havainnekuvia infrahankkeista Tiedepuisto Kauppatori Logomon silta
Taloussuunnitelmakauden merkittävimmät tilahankkeet Runosmäen monitoimitalo UUDET MONITOIMITALOT Raunistulan pk KOULUJEN PERUSKORJAUKSET Pansion koulu Aunelan kirjasto ja nuorisotila Tommilankadun pk Tehostetun palveluasumisen yksiköt, Kulkurinvalssi PÄIVÄKOTI-INVESTOINNIT Tallimäenkentän pk Katedralskolan (liikuntarakennus) Puolalan koulu Juhana Herttuan koulutalo Sirkkalan koulu Viinamäenkadun pk Hannunniitun koulu VANHUSPALVELUJEN TILAHANKKEET Ruiskatu 8 Tehostetun palveluasumisen yksiköt, Vuokkokoti Kakskerran paloasema
Havainnekuvia tilahankkeista Kastun päiväkoti Aunelan kirjasto ja nuorisotila Tallimäen päiväkoti Puolalan koulu
TURKU-KONSERNI
Turku-konsernin tavoitteet taloussuunnitelmakaudelle Asetetaan yhtiökohtaiset tavoitteet tuloutuksesta kaupungille tuloskorteissa Kaupunki tavoittelee noin 41 miljoonan euron suuruisia vuosittaisia osinko- ja korkotuottoja, joista suurin osinkotulo muodostuu Oy Turku Energian 18 milj. euron osinkotulotavoitteesta vuonna 2019. Antolainojen korkotuloksi on arvioitu n. 21 milj. euroa, mutta mahdolliset yritysjärjestelyt voivat muuttaa arvioitua summaa talousarviovuoden aikana. Arkea Oy:n jakautuminen markkinoilla toimivaksi sekä sidosyksikkönä toimivaksi yhtiöksi: Pyritään varmistamaan markkinoilla toimivan yhtiön toimintaedellytykset kilpailuneutraalilla tavalla Pyritään laajentamaan sidosyksikkönä toimivan yhtiön liiketoimintaa ja osakaspohjaa hankintalain mahdollistamalla tavalla
Turku-konsernin tavoitteet taloussuunnitelmakaudelle Muita ajankohtaisia ja tulevia yritysjärjestelyitä ja rakennemuutoksia konsernissa: Logomo Oy:n jakaantumisen jälkeinen liiketoiminnan jatkaminen ja sopimuskäytännön täytäntöönpano Turun Työterveystalon toiminnan eriyttäminen markkinoilla toimivaan ja sidosyksikkönä toimivaan osakeyhtiöön sekä kyseisten yhtiöiden osallistumien Kuntien eläkevakuutuksen koordinoimaan yhtiökokonaisuuteen Musiikin opetuksen yhtiöjärjestely ja siihen liittyvä nykyinen yhdistyspohjaisen opetuksen uudelleenjärjestely