E-verkostomallin toimintasuunnitelma rakenne-ehdotus

Samankaltaiset tiedostot
E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut

Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli

E-verkostomallialoitteen esittely

Lounais-Suomen Aluetietopalvelu -Koulutuksen ennakointiverkoston käyttöön

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä.

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

FINAL PROPOSAL Ennakointityöryhmän ehdotus koulutustarve-ennakoinnin tavoitteiksi ja toimenpiteiksi

Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta,

ELYt ja alueellinen ennakointi

Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Itämeri- foorumi

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa

Aluetietopalvelu alueellisen tiedon solmukohta Lounais-Suomessa

Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia

LUONNOS III Ennakointityöryhmän ehdotus koulutustarve-ennakoinnin tavoitteiksi ja toimenpiteiksi

VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi

Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta

Ennakointiaineistojen hyödyntäminen kouluissa, haastattelu

Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen

ENNAKOINTI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIMINTANA OSUVA

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Case Satakunta Miten naapurimaakunta ennakoi? Kari-Matti Koittola

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN KOULUTUSJAOSTON KOKOUS

Osallistamalla osaamisen kehittämisen toimintamallia rakentamassa

Maakunnallinen ennakointityö: case Pohjois Karjala

Alueellista ennakointia ja yhteistyötä

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

Pirkanmaan ennakointipalvelu

Et sää mittä ohjaust tarttis? - Ohjausstrategiatyötä Varsinais-Suomessa

Veikko Vuoristo Majoitus- ja ravitsemisala III

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Pohjois-Savon soten tietojohtamisen kehittämiskokemukset

Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto

PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Kymenlaakson Liitto. Ennakointi Kymenlaaksossa

Nuorisotakuun toteuttaminen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Aluetalouden tilastoseurannan kehittäminen (ATIK) -hanke: Eväitä Keski-Pohjanmaan uuden maakuntaorganisaation tietopalvelujärjestelmän kehittämiseen

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä

Koulutustarpeiden jatkuva ennakointi. Marko Koskinen,

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto

Toimivat työmarkkinat Osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen - kehittämisohjelma

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Osaamisen ennakointifoorumi

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa

Koulutustarpeet 2020-luvulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

Centrum Balticum -keskus

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen

AMMATTIBAROMETRI ELY-keskusten lyhyen aikajänteen ennakointikäytäntö

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5

Laadullinen ennakointi JEDU

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Kriittinen menestystekijä Tavoite 2015 Mittari Vastuu Aikataulu ja raportointi

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

Matkalla tiedon tuottamisesta pysyvään palveluun

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma

Sähköisen perhekeskuksen skenaariot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa?

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi

Paikkatiedot käyttöön! -hanke

Osaamisella soteen hanke

Informaatio- ja tukiportaali Kansallinen lupapalvelu ja informaatio- ja tukipalvelu -hankkeen osapalvelu

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia

10 askelta onnistumiseen

KOULUTUS, TYÖLLISYYS JA KOULUTUKSEN ENNAKOINTI

Korko korkeaa osaamista yrityksiin

Katsaus muuttuvaan työvoimakoulutukseen

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto

Kokemuksia ennakoinnin asiantuntijarinkityöskentelystä. Rinkien toimihenkilöiltä koottuja ajatuksia

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen

Työelämä haastaa, koulutus vastaa näkymiä tulevaisuuden koulutustarpeisiin. OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulosseminaari Ilpo Hanhijoki

Transkriptio:

Varsinais-Suomen ennakointifoorumin työryhmä E-verkostomallin toimintasuunnitelma rakenne-ehdotus 1. Johdanto... 2 2. E-verkostotoiminnan tavoitteet ja työskentelytapa - peruskuvaus... 2 3. E-verkostomallin eri työmuodot ja toimintavaiheet (prosessi)... 2 3.1. Ennakointitiedon tuottajien verkosto hajautetun tiedon tuotanto ja jalostus... 3 3.2. Tiedon jakaminen ja analysointi interaktiivisessa portaalissa E-portaali työkaluna... 3 3.3. Osallistavat prosessit ja analyysin konkretisointi - foorumityöskentely... 3 3.4. Tiedottaminen keskeisenä aktiivisen osallistumisen välineenä... 3 3.5. Kytkennät päätöksentekoon ja toiminnan suunnitteluun... 4 3.6. E-verkoston toiminnan ohjaus ja koordinaatio... 4 4. E-verkostot Toimialaryhmät... 4 4.1. Metalli ja meriklusteri... 4 4.2. Logistiikka... 4 4.3. Elintarvike... 5 4.4. ICT... 5 4.5. Kaupan ala... 5 4.6. Rakentaminen ja asuminen... 5 4.7. Matkailu- ja kulttuuripalvelut... 5 4.8. Hyvinvointi... 5 5. E-verkostoportaalin perusrakennemalli (osana Lounais-Suomen aluetietopalvelua)... 5 1

1. Johdanto Maakunnallisen ennakointifoorumin työryhmän aloitteesta Varsinais-Suomen liitto ja ELY keskus yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa käynnistänyt valmistelutyön, joka tähtää koulutustarve -ennakoinnin verkostomaiseen organisoitumiseen (Everkosto). E-verkostotoiminnan tukemiseksi toteutetaan erillinen kehittämisprosessi yhteisen interaktiivisen portaalialustan luomiseksi osana Lounais-Suomen aluetietopalvelua. Valmisteluprosessia on edesautettu sidosryhmille suunnatuille työseminaareilla kevään 2012 kuluessa. Saadun palautteen tukemana on laadittu seuraava E-verkoston toimintasuunnitelma. 2. E-verkostotoiminnan tavoitteet ja työskentelytapa - peruskuvaus 2.1. Keskeiset tavoitteet (alla mainittu tiedon täsmällisempi määrittely puuttuu vielä) Keskeisenä tavoitteena on pirstaleisen ennakoinnin toimijakentän yhteistyön tiivistäminen saattamalla toimijat tiiviiseen verkostoyhteistyöhön koulutustarve-ennakoinnin osalta. Ennakointitietojen saavutettavuus, systemaattinen tulkintayhteistyö ja tehokas hyödyntäminen toiminnan suunnittelussa ja päätöksenteossa erilaisilla aikajänteillä on tavoitteena. Käytössä olevien resurssien kiristyessä ennakointitoimintaa tulee tehostaa hyödyntämällä koko verkoston osaamista, uusimpia sähköisen vuorovaikutuksen välineitä ja hajautetun yhteistyön toimintamallia. Ennakointi on ennen kaikkea yhdessä tekemistä, tunnistettujen mahdollisuuksien ja uhkien hyödyntämistä / torjumista sekä suunnittelun ja päätöksenteon tukemista uskottavalla ja asiantuntevasti analysoidulla ennakointitiedolla. 2.2. Verkostomaisen työskentelytavan periaatteet ja työmuodot Periaatteena on muodostaa teemakohtaisia asiantuntijaverkostoja, jotka jakavat ja tulkitsevat / analysoivat keskeistä ennakointitietoa pääasiassa uudella sähköisellä alustalla (Aluetietopalvelu) ja tarvittaessa muilla yhteistyöfoorumeilla. Sähköinen alusta tarjoaa yhteiset työkalut tietojen jakamiseen, esittämiseen ja vuorovaikutteiseen tulkintaan liittyen. Verkostot koostuvat viranomaistahoista, koulutuksen tuottajatahoista, alueellisista kehittäjätahoista ja muista valitun ennakointi-ilmiön asiantuntijatahoista maakunta- / seutukuntatasoisesti. Myös ylimaakunnallinen yhteistyö on tarpeen. 2.3. Koulutustarve-ennakoinnin pääsisältö Työmarkkinoiden toiminta (lyhyt ja keskipitkä aikajänne), huomio kohdistuu työmarkkinaindikaattoreiden, työvoiman rekrytointiongelmien, työvoiman kysyntä- ja tarjontanäkymien sekä erityiskysymysten, kuten ulkomaisen työvoiman käytön tilanteeseen ja lähitulevaisuuden näkymiin. Osaamisnäkökulma (lyhyt ja keskipitkä aikajänne), huomio kohdistuu työnantajien ilmoittamien osaamistarpeiden, muutostarpeiden sekä ydinosaamistarpeiden / täydennyskoulutustarpeiden analyysiin lyhyellä ja keskipitkällä aikajänteellä. Työvoimatarpeet ja koulutustarpeet (pitkä aikajänne), huomio kohdistuu pitkän aikajänteen työvoiman kysyntäennusteisiin, ammatillisiin poistumaennusteisiin, ammattirakenteen muutokseen sekä laadullisen ja määrällisen ennakointitiedon yhdistämiseen koulutus- ja aloituspaikka-arvioinnissa. 2

3. E-verkostomallin eri työmuodot ja toimintavaiheet (prosessi) 3.1. Ennakointitiedon tuottajien verkosto hajautetun tiedon tuotanto ja jalostus Koulutustarve-ennakoinnin E-verkostotoimintasuunnitelma ensimmäisessä vaiheessa muodostetaan ydinverkostot, jotka jakavat ja tuottavat keskeistä ennakointitietoa sähköiseen alustaan yhteisesti sovitulla tavalla. hajautettu verkosto koostuu monialaisista osaajista, esim. koulutussuunnittelijoista, työmarkkina-asiantuntijoista, elinkeinoasiamiehistä, yrittäjäjärjestöjen edustajista tiedon tuottajina ja muista asiantuntijoista tiedon hyödyntäjinä tietoa jaetaan, tulkitaan ja kommentoidaan sähköisellä alustalla virtuaalisissa verkostoissa, joista osa on pysyviä ja osa tarpeen mukaan vaihtuvia jäseniä verkostot tekevät päätöksen ennakoitavien ilmiöiden kannalta keskeisistä tieto- ja analyysitarpeista sekä foorumeista, joissa aloitettua analyysiä voidaan edelleen jalostaa jatkotoimenpiteitä varten. 3.2. Tiedon jakaminen ja analysointi interaktiivisessa portaalissa E-portaali työkaluna Osana Lounais-Suomen aluetietopalvelua ennakointitoimijoiden interaktiivinen E-portaali toimii työkaluna tiedon tuottajille ja tarjoaa yhteisen sähköisen alustan aluetietojen julkaisulle ja verkostoyhteistyölle Aluetietopalvelu ja E-portaali hyödyntää selainpohjaisia työkaluja, joiden avulla kerätään ja julkaistaan alueellista tietoa. Työkaluja hyödyntävät kaikki aluetietopalveluun liittyvät organisaatiot ja yhteistyöverkostot. (Työkaluina mm. paikkatietoa tukeva kyselytyökalu tiedon keräämiseen, tilastotyökalu tilastotiedon julkaisuun interaktiivisina diagrammeina ja karttapalvelu paikkatietoaineistojen julkaisuun) E-verkosto hyödyntää myös erilaisia mekanismeja yhteistyöverkoston hajautetun sisällöntuotannon organisointiin ja verkostotoiminnan aktivointiin (postituslistat, tapahtumakalenterit ym.), verkostojen avainhenkilöille suunnitellut käyttäjien ja ryhmien hallintatyökalut ja aluetietopalveluun tuotujen tietosisältöjen osallistavat mekanismit (kuten sisältöjen kommentointi/analysointi virtuaalisilla foorumeilla ja automaattiset kyselyt asiantuntijoille). Aluetietopalvelua ja E-portaalin ensisijaiset käyttäjät ovat alueellista tietoa tuottavien organisaatioiden työntekijät kuten virkamiehet, tutkijat ja yhteistyöverkostojen kautta tietopalvelussa mukana olevat asiantuntijat. Portaaliin luodut tietosisältöjä voidaan aluksi työstää ainoastaan verkostojen ja organisaatioiden rekisteröityneiden käyttäjien kesken, jotka voivat sisältöjen jalostuksen jälkeen julkaista palvelussa tietoja näkyviin kaikille kansalaisille. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä vaan analysoitu tieto voidaan myös saattaa välittömästi laajalti julkisesti nähtäville ja käytettäväksi. 3.3. Osallistavat prosessit ja analyysin konkretisointi - foorumityöskentely eri välineillä tuotettu ja analysoitu ennakointitieto tuodaan klusteri/alakohtaisiin foorumeihin, joissa arvoidaan ennakointitietoa, pohditaan sen vaikutuksia koulutussuunnitteluun sekä mahdollisesti ideoidaan uusia koulutustuotteita ja sisältöjä foorumeissa keskustellaan strukturoidusti, mutta luovasti; tavoitteena on tuottaa koulutusinnovaatiota, jotka vastaavat ennakointitiedon asettamiin haasteisiin 3.4. Tiedottaminen keskeisenä aktiivisen osallistumisen välineenä E-verkoston toiminnasta ja E-portaalin sisällöstä tiedotetaan aktiivisesti mukana olevia tahoja, sekä tiedon tuottajia että sen käyttäjiä E-portaalin avulla sekä myös sähköpostiviestinnällä soveltuvin osin verkostojen jäsenille. Lisäksi kohdennetaan ajankohtaiskatsauksia eri toimijaryhmille ja elimille (MYR, koulutusjaosto, maakuntahallitus jne) Verkostojen vastaavat/koordinaattorit vastaavat osaverkostojen sisäisestä tiedonkulusta 3

Kokonaisvastuu tiedottamisesta on Varsinais-Suomen liitolla sekä ELY-keskuksella Tiedotteiden osalta toteutetaan myös valikoiva lähetysjärjestelmä (osa tiedotteista pitää tilata ) 3.5. Kytkennät päätöksentekoon ja toiminnan suunnitteluun Osallistuvien organisaatioiden päätöksentekoa tuetaan kohdennetulla tiedotuksella päätöksentekijöille Ennakointitietoa käsitellään säännönmukaisesti eri elimissä Foorumityöskentelyllä analyysit ja tulkinnat hiotaan käyttökelpoisiksi eri toimijoiden käyttöön Osallistuvat organisaatiot luovat sisäisesti menetelmät tiedon jatkoanalyysille osana toiminnan suunnittelua ja päätöksentekoa 3.6. E-verkoston toiminnan ohjaus ja koordinaatio E-verkostolle asetetaan keskeisistä yhteistyö- ja asiantuntijatahoista (mm. toimialaverkostojen edustajat) koostuva E-foorumi ohjaamaan toimintaa (10-15 henkeä). E-foorumilla on suppeampi ohjaustiimi, joka vastaa käytännön toiminnasta. Ohjaustiimiin kuuluvat mm. ELYn ja liiton toiminnallisesta sisällöstä ja E-portaalin toiminnasta käytännössä vastaavat henkilöt Varsinais-Suomen liitto ja ELY -keskus vastaavat verkoston kokonaiskoordinaatiosta ja toiminnasta sekä E- portaalin sisältökoordinaatiosta (sekä liitossa että ELYssä toimivat erikseen vastuutetut hlöt) E-portaalin tekninen ylläpito tapahtuu osana Lounais-Suomen aluetietopalvelua ja saatetaan jatkossa sopimuksen muotoon keskeisten toimijatahojen välillä. E-portaalin tekninen tietohallinnasta vastaavat Varsinais-Suomen liiton ja ELY -keskuksen nimeämät henkilöt Toimintamalli kirjataan osaksi Varsinais-Suomen koulutusstrategiaa 2015+ ja E-verkoston toiminta perustuu ennakoitavaan vuosikellomalliin 4. E-verkostot Toimialaryhmät 4.1. Metalli ja meriklusteri ehdotettu vastuutaho: Kompassi-ryhmä, Loura? 4.2. Logistiikka toimijat: alan yritykset, työ- ja elinkeinoelämän edustajat, kouluttajat, koulutuksen järjestäjät ja rahoittajat ehdotettu vastuutaho: Turun kauppakamari? 4

4.3. Elintarvike ehdotettu vastuutaho: Varru-hanke, ruokaketjun toimija? 4.4. ICT ehdotettu vastuutaho: Turun yliopisto?, Turun seudun IT-yrittäjät? 4.5. Kaupan ala ehdotettu vastuutaho: EK, Timali? 4.6. Rakentaminen ja asuminen ehdotettu vastuutaho: Rakennusteollisuus?, 4.7. Matkailu- ja kulttuuripalvelut ehdotettu vastuutaho: TurkuTouring? 4.8. Hyvinvointi ehdotettu vastuutaho: Kaarinan kaupunki? Turun AMK? 5. E-verkostoportaalin perusrakennemalli (osana Lounais-Suomen aluetietopalvelua) E-verkoston oman osion rakentaminen ja käyttöönotto Lounais-Suomen aluetietopalveluun toteutetaan erillisenä 6 kk:n hankkeena Ympäristöportaali -hankkeen jälkeen 01.10.2012 31.03.2013 osana Lounais-Suomen aluetietopalvelun kehittämistä. Hankkeen kokonaisbudjetti on vajaat 50 000 euroa ja hanke voidaan jakaa kolmeen eri toimintavaiheeseen: 5

1. E-verkoston oman osion toteuttaminen aluetietopalveluun ja työkalujen laajentaminen verkoston käyttöön vaatii arviolta noin 2 henkilötyökuukautta kehitystyötä. 2. E-verkostolle kehitetään omia verkostotoimintaa edistäviä työkaluja ja mekaniikkoja (esim. tilastotyökalun integraatiot valtakunnallisiin tilastopalveluihin tai kyselytyökalun automatisointi verkoston sisällöntuotannon aktivoimiseksi). E- verkoston teknisten toiminnallisuuksien toteutukselle voidaan tässä vaiheessa arvioida tarvittavaksi noin 2 henkilötyökuukautta kehitystyötä. 3. Aluetietopalvelun ja E-verkostolle toteutettavien työkalujen käyttökoulutus ja ohjeistus on merkittävässä roolissa verkostotyön hajautetun sisällöntuotannon onnistumisen kannalta. E-verkostotoimintaa koskevan ohjeistusta ja käyttökoulutusta varten resurssoidaan noin 2 henkilötyökuukautta. TIETOPANKKI FOORUMIT AJANKOHTAISTA PÄÄILMIÖT TÄSMÄILMIÖT "INTERAKTIIVINEN TYÖKALUPAKKI" På svenska? PERUSTOIMIALARYHMÄT T yömarkkinoiden toiminta avoimet työpaikat ammattiryhmittäin, ammateittain Analysoidut tilastot Metalli- ja meri rekrytointinäkymät -> pula, tasapaino, ylitarjonta kysyntänäkymät -> barometrit, ennusteet Logistiikka tarjontanäkymät -> koulutuksessa olevat, työttömät, eläköityvät kysynnän ja tarjonnan kohtaanto -> rekrytointiongelmat erityiskysymykset -> maahanmuuttajat työmarkkinoilla Elintarvike ICT Osaamis-näkökulma työnantajien osaamisvaatimukset ammateittain Kyselyt ja tulkinta osaamisvaatimusten muutos, uudet osaamistarpeet (esim. peliala) Rakentaminen ja asuminen perus-/ydinosaaminen vs. lisä- /täydennyskoulutustarpeet työvoiman sijoittumisosamäärätarkastelu Hyvinvointi T yövoima- ja koulutustarpeet työvoiman kysyntäennusteet toimialoittain ja ammattiryhmittäin Keskustelufoorumit Matkailu- ja kulttuuripalvelut työvoiman poistumat ammattiryhmittäin *yhteiset avautuvat työpaikat ammattiryhmittäin per vuosi *verkoston sisäiset aloituspaikkatarve koulutusaloittain ammattirakenteen muutos - Koordinointi? - Ylläpito? - Vastuut (sopimus?) 6

- på svenska? - Julkinen/Rajoitettu osio? - Tiedonhankinta? - Tietosyötteet? 6. Pilottivaiheen aikataulutus Osallistavan työprosessin jälkeen toimintasuunnitelman tultua vahvistetuksi loppukeväästä/alkukesästä 2012 käynnistetään sarja demofoorumeja käytännön työmallien testaamiseksi valmistelevana vaiheena ennen sähköisen alustan toteuttamista ja siihen liittyvää perehdyttävää käyttökoulutusta verkostotoimijoiden yhteyshenkilöille. Koulutustarpeiden verkostoennakointijärjestelmä on aktiivisessa käytössä 1.4.2013 lukien sisältäen tässä vaiheessa lähinnä ELY -keskuksen tietoaineistoja eri toimialaryhmiltä. Ehdotetun kehitysprosessin kokonaisaikataulutus on seuraava: Vaiheen nimi Aikataulu 1. Toimijoiden informointi ja alustavat valmistelut 01.10.2011 31.01.2012 2. Osallistava laadintaprosessi, viimeistely sekä hyväksyntä 01.02.2012 31.06.2012 3. Valmistelevat demofoorumit 01.07.2012 31.09.2012 4. E-verkoston sähköisen alustan toteutus ja käyttökoulutus 01.10.2012 31.03.2013 5. Operatiivinen toiminta 01.04.2013-7. Vastuukartta - määritellään eri tahojen vastuut ja toiminnot selkeästi eriteltynä 7