Kymenlaakson Liitto. Ennakointi Kymenlaaksossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kymenlaakson Liitto. Ennakointi Kymenlaaksossa"

Transkriptio

1 Kymenlaakson Liitto Ennakointi Kymenlaaksossa

2 Hallituksen esitys maakuntalaista sanoo: Maakunnan tehtäväalaan kuuluisivat (Momentin 10 kohta) alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskukset ovat aikaisemmin hoitaneet vastaavaa tehtävää elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 3 :n sekä maakuntien liitot alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 17 :n nojalla. Tehtävä olisi sovitettavissa hyvin yhteen maakunnan edellä kohdassa 9 tarkoitettuihin tehtäviin. Tehtävän hoitaminen edellyttäisi kiinteää yhteistyötä alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa. 2

3 9) aluekehittämisviranomaisen tehtävät, alueen, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen, näihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, kulttuurin edistäminen, yritys, työ ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen 3

4 Ennakoinnin omistajuus Vuodesta 2020 lähtien luonnollisesti Kymenlaakson maakunta yhteistyössä eri tahot, sovitaan roolit kuka vastaa mistäkin ja pilotoidaan mallia, jotta kaikki sujuu 2020 eteenpäin 4

5 Kolmitasoinen organisointi Ennakointinyrkki (ELY, Liitto, Kauppakamari, XAMK, KSAO, EKAMI ja TEtoimisto edustajat) työrukkanen, kokoontuu 8 10 krt/v (live tai skype), jäsenet hankkeiden edustajia tai niitä, joiden tehtäviin ennakointi kuuluu Ennakointiryhmä (edellisten lisäksi seudun rehtorit/ vararehtorit, kehittämisyhtiöiden/kaupunkien elinvoiman, SAK:n, yrittäjien, ja opiskelijoiden edustajat, samoin myös ammattiopistojen neuvottelukunnat, työelämäfoorumit ja ohjausryhmät nidotaan tähän työhön) ryhmä josta raportoidaan sekä MYRille että neuvottelukunnalle, kokoontuu 3 4 krt/v, toimii ns. ohjausryhmänä Ennakointiverkosto (edellisten lisäksi kauppakamarin valiokunnan jäsenet, yritykset ja oppilaitokset sekä ketä asia kiinnostaa) porukka, jolle tuotetaan tietoa ja jolta kerätään tietoa, kokoontuu 2 3 krt/v 5

6 Digitaaliset työkalut Ennakointinyrkille ja ryhmälle käyttöön Share Point (oltava Microsoft tili ja rekisteröidyttävä), tulee olemaan yhteensopiva Suomi.fi sivuston kanssa, joten saadaan sieltä suoraan julkaistua materiaalia Kymenlaakso.fi/ennakointi sivusto, jonne keskitetysti ennakoinnin materiaalit Verkostolle www sivujen lisäksi Twitter tili Kymenlaakso ennakoi 6

7 Keskeiset toiminnot www sivut (kaikki materiaalit kootusti) esim: Tilastokeskuksen aineistot Toimiala Online Alueelliset kehitysnäkymät PK yritysbarometri Ammattibarometri Osaamistarvekartoitukset Työllistymistiedot Vipunen, opetushallinnon tilastopalvelu Työ ja elinkeinoministeriön Suomen kasvumahdollisuuksien edistäminen materiaali Muut kyselyt verkostolle (esim Kauppakamarin Yritysten työvoimatarvekysely) Future s Platform tmv. digitaalisen työkalun vaihtoehtoa selvitetään Verkostoitumista vahvistavat tilaisuudet: Suhdanne barometrin julkaisun yhteyteen paikallinen tulevaisuusseminaari; suunnitteilla loka marraskuussa 2018 Kauppakamarin Kymenlaakso Summit seminaari osaksi Kymenlaakson yhteistä ennakointia Yritysten osaamistarveselvitykset sekä tarvepohjaiset yritys ja oppilaitosvetoiset työryhmät/tiimit projektiluonteisesti Yhteinen ja yhtenäinen viestintä aiheesta > viestintäsuunnitelma 7

8 Ennakoinnin vuosikello Kymenlaaksossa Kymenlaakson ennakointiryhmän kokous Kauppakamarin Suhdannebarometrin julkistus, elinkeinoelämän foorumi ja tulevaisuusfoorumi lokamarraskuun vaihde Kymenlaakson biotalouden tulevaisuustyöpaja (KYMIEXACT) Kymenlaakson logistiikka alan tulevaisuustyöpaja (KYMIEXACT) Lokajoulukuu Tammimaaliskuu Ammatillisen koulutuksen jaoston kokous Kymenlaakson ennakointiryhmän kokous Alueelliset kehitysnäkymät (KASELY) Alueelliset kehitysnäkymät (KASELY) Kymenlaakson ennakointiryhmän kokous, syyskuun alku Huhtikesäkuu Heinäsyyskuu Etiäinen hanke alkaa Ammatillisen koulutuksen jaoston kokous Kauppakamarin Kymenlaakso Summit tulevaisuusseminaari

9 Päätösehdotus MYR:ille Ammatillisen koulutuksen jaosto esittää maakunnan yhteistyöryhmälle siirtymistä Kymenlaakson ennakointimallin mukaiseen toimintamalliin. Tällöin Kymenlaakson liiton ammatillisen koulutuksen jaosto ja ELY keskuksen ennakointiryhmä yhdistetään Kymenlaakson ennakointiryhmäksi syksystä 2018 alkaen. Puheenjohtajuus on ELYllä maakuntauudistukseen saakka. ELYn neuvottelukunnalle viedään vastaavanlainen esitys. Tavoitteena suurempi vaikuttavuus, resurssien tehostaminen ja näkyvyys. 9

10 10

[Aluekehitys]

[Aluekehitys] [Aluekehitys] Aluekehittäminen on maakunnan itsehallinnon ydin, joka sisältää poliittista tahdonmuodostusta, suunnittelua, strategiatyötä, yhteistoimintaa ja verkostoitumista, ja jossa asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta

Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta Etelä-Savo ennakoi Ennakoinnin toimintamalli ja esavoennakoi.fi -alusta Tietoisku Anne Kokkonen ja Hanna Kautiainen Etelä-Savon ennakointiverkko -hanke Alueellinen ennakointi Järjestelmällinen, osallistava

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Aluekehitysviranomaisen tehtävät

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 28.2.2017 Alue-ennakoinnin vuosikello 2016 Tulevaisuusfoorumi (Satli) Maakunnallisen suunnittelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu, osallistujina

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 28.9.2016 Alue-ennakoinnin vuosikello 2016 Tulevaisuufoorumi (Satli) Maakunnallisen suunnittelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu, osallistujina

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Eduskunta. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys. Valtioneuvosto. Tulevaisuusvaliokunta. Tutkimuslaitokset Tekes.

Eduskunta. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys. Valtioneuvosto. Tulevaisuusvaliokunta. Tutkimuslaitokset Tekes. Ennakoinnin institutionaalinen viitekehys Ministeriöt, keskusvirastot ja laitokset Eduskunta Valtioneuvosto Tulevaisuusvaliokunta TEM (Tekes), OKM, SM, MMM (Evira ja Mavi), YM, LVM Valtioneuvoston ennakointiverkosto

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

ENNAKOINTI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIMINTANA OSUVA

ENNAKOINTI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIMINTANA OSUVA ENNAKOINTI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN TOIMINTANA OSUVA Veli-Pekka Laukkanen Kehitysjohtaja 12.2.2013 Tavoitteena OSUVA ennakointi: Työelämään osuva, alueellisesti verkostoitunut koulutuksen sekä kehittämis-

Lisätiedot

Landskapens uppgifter

Landskapens uppgifter ÖSTERBOTTENS FÖRBUND POHJANMAAN LIITTO Landskapens uppgifter Maakuntien tehtävät - Regeringens preciserade riktlinjer 5.4.2016 - Hallituksen tarkentavat linjaukset 5.4.2016 Olav Jern Landskapsdirektör

Lisätiedot

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014

Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta, 23.8.2014 Ennakoima yhessä! - Lapin ennakoinnin toimintamalli Pohjalla tiivis yhteistyö alueviranomaisten,

Lisätiedot

ELYt ja alueellinen ennakointi

ELYt ja alueellinen ennakointi ELYt ja alueellinen ennakointi Naantali 7.6.2010 Jukka Peltokoski 7.6.2010 1 Ylijohtaja ELY- keskusten ennakointityön organisointi Huhtikuu 2010 Johtoryhmä Ennakoinnin organisointi ELYissä huhtikuu 2010

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika Kokouspaikka 2.3.2017 kello 13:00-16:00 (12:15-13:00 lounas) Sali&Keittiö, Lähemäenkatu 11, 50170 Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto

Alue-ennakoinnin uudistaminen. Satakuntaliitto Alue-ennakoinnin uudistaminen Satakuntaliitto 18.2.2016 Maakunnallinen alue-ennakointi Alueellista ennakointia hyödynnetään mm. : Maakuntasuunnitelman, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan laadinta, toteutus

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017

Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maakuntien tehtäväaloista HE 15/2017 Maa ja metsätalousvaliokunta 5.4.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntien tehtäväalat ja niiden hoitaminen

Lisätiedot

Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla

Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla Pirkanmaan Tulevaisuusfoorumi 2011 Marko Mäkinen Ennakoiva (proaktiivinen) työskentelyote Tulevaisuuden luonne Lähestymistapa SOPEUTTAVA ELI REAKTIIVINEN SUHTAUTUMINEN

Lisätiedot

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR)

EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013. ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) EU-rahoitteiset hankkeet 2011-2013 ProTeK 2000 (ESR) ProTeK 3000 (EAKR) Sisällysluettelo Lyhenteet ProTeK-hankkeet ProTeK2000 ProTeK3000 Lyhenteet EU ProTeK2000 ProTeK3000 Euroopan Unioni ESR/ELY, EKAMI

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA

SATAKUNNAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA SATAKUNNAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA Ammatillisen koulutuksen reformi Pori 27.3.2017 ALUE-ENNAKOINNIN VUOSIKELLO Maakunnallisen suunnitelujärjestelmän ajankohtaisten teemojen tarkastelu,

Lisätiedot

E-verkostomallialoitteen esittely

E-verkostomallialoitteen esittely E-verkostomallialoitteen esittely ICT-talo 20.1.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.1.2012 1 Tässä ennakoinnilla tarkoitetaan Valituilta ilmiöalueilta: o Tulevaisuustiedon tuottamista

Lisätiedot

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto

Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset. Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Lappi kuvaan 2030 maakunnallisen ennakointihankkeen keskeiset tulokset Päivi Holopainen, ennakointikoordinaattori Lapin liitto Maakunnallisen ennakoinnin toimintamalli ja ennakoinnin välineet: Ennakoinnin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI

VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI VALTAKUNNALLINEN AMMATILLISTEN OSAAMISTARPEIDEN ENNAKOINTI (VOSE) -PROJEKTI Koulutustoimikuntien laadullisen ennakoinnin seminaari Helsinki, Paasitorni 10.2.2011 Ulla Taipale-Lehto/Opetushallitus VALTAKUNNALLINEN

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Arvoisa vastaanottaja,

Arvoisa vastaanottaja, Arvoisa vastaanottaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt asettaa koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointia ja valmistelua varten työryhmän 17.9.2014. Työryhmän tehtävänä on 1) Koordinoida koulutustarpeen

Lisätiedot

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvoston ennakointijaoston esitys työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnin kehittämiseksi Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi

Lisätiedot

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen

Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus Pekka Hokkanen 9.6.2017 Aluekehittämisen, maaseudun kehittämisen ja alueiden käytön kattava palvelukokonaisuus Muodostaa loogisen, aluekehitys -yläteeman alle

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari

Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari Maakuntauudistus ja Kanta-Häme Henkilöstöseminaari 25.10.2016 Hämeenlinnan Ylijohtaja Pekka Savolainen Hämeen ELY-keskus Valtiolta (ELY, AVI) maakuntaan siirtyviä tehtäviä Sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta

KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2016 2020 (KESU) Alustavia näkökulmia; perusuran valinta Tulevaisuuden tekijät korkeasti koulutettujen työmarkkinat -seminaari 11.3.2014 Koulutuksen ja

Lisätiedot

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto

Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi. Satakuntaliitto Energia- ja resurssitehokkuus TKI-foorumi Satakuntaliitto 24.11.2016 Maakuntaohjelma 2014-2017 TL1 Kannustavaa yhteisöllisyyttä Satakuntalaiset kouluttautuvat, käyvät töissä tai toimivat yrittäjinä. P1

Lisätiedot

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät

Ylijohtaja Terttu Savolainen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen Alueelliset nuorisotyöpäivät 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Nvm. Tapio Saavalainen 16.2.2017 Alueelliset nuorisotyöpäivät Mikä muuttuu julkisen hallinnon rakenteen muutoksen iso kuva Ministeriöt

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Suomen metsäkeskus Lausunto 19.06.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke

Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke Ennakointityö ja verkostoitumisen mahdollisuudet KJY ry:n koulutuksen järjestäjän alueellisen ennakoinnin menetelmät -hanke 18.6.2010 Hannu Simi, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Valtakunnallinen Koulutuksen

Lisätiedot

Aluekehityksen valmistelun tilanne

Aluekehityksen valmistelun tilanne Aluekehityksen valmistelun tilanne 12.11.2018 Strategia, ennakointi, kansainväliset asiat, liikenne, edunvalvonta, koulutusennakointi, aluetiedolla johtaminen, Rakennerahastot Strategian valmistelu Käynnistyy

Lisätiedot

Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu. Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6.

Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu. Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6. Loppuraportti, VR 1 Aluekehitys ja strateginen suunnittelu Maakuntauudistuksen Satakunnan esivalmistelu Ohjausryhmän kokous Timo Vesiluoma 20.6.2017 Uuden maakunnan aluekehitystehtäviä 1/2 Strateginen

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu 1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu Tuottava Pohjois-Karjala/Marko Mutanen 12.5.2017 Mikä on kokeilu? 2 Mikko Annalan 17.2. esittelemien diojen pohjalta 12.5.2017 Mikko Annala/DemosHelsinki 17.2.

Lisätiedot

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari

Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari Ennakoinnin ajankohtaisfoorumi 18.8.2010 Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari Sisällys Ennakointikamarin taustaa tavoite toiminta tuloksia ja kokemuksia jatkosuunnitelmat Perustajajäsenet Tavoite

Lisätiedot

Näkemyksestä ja tiedosta menestystä

Näkemyksestä ja tiedosta menestystä Näkemyksestä ja tiedosta menestystä Alueiden ennakointiseminaari Rovaniemi 21.3.2014 Tieto-osasto / Toimialapalvelu Esa Tikkanen TEM Toimialapalvelu TEM Toimialapalvelu kokoaa, analysoi ja välittää relevanttia

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ

KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ 03/2017 KESKI-SUOMEN LIITTO MAAKUNNAN KEHITTÄJÄNÄ Maakuntahallituksen kokous 25.8.2017 Tapani Mattila Keski-Suomen kuntien kuntayhtymä Maakuntahallituksen rooli Maakuntahallitus vastaa : Keski-Suomen kuntien

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ

TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ TERVETULOA KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 14.6.2017 Muutosta ilmassa MRL ELYn rooli Kohti uutta hallintoa maakuntauudistus Yksi luukku yhteistyö Kaavoituksen (uudet) haasteet Hyvä suunnittelu kannattaa

Lisätiedot

Koulutusasiainneuvottelukunta Jouni Ponnikas Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH

Koulutusasiainneuvottelukunta Jouni Ponnikas Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH Koulutusasiainneuvottelukunta 5.10.2016 Jouni Ponnikas Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH 11.4.2013 Kainuun liitto/nimi 1 Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hanke, OPH

Lisätiedot

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA

NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA NÄKEMYKSIÄ ENSI VUOSIKYMMENEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARPEISTA Opetushallinnon koulutustarjontaprojektien tavoitteita ja tuloksia Tulevaisuusluotain seminaari 9.2. 2005 Ilpo Hanhijoki Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

Odotukset maakuntauudistukselta

Odotukset maakuntauudistukselta Odotukset maakuntauudistukselta Kommenttipuheenvuoro Oulu 11.11.2016 Sote- ja Maakuntauudistus Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä

Lisätiedot

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto

Maankäytön ohjausryhmä #phliitto Maankäytön ohjausryhmä 4.3.2017 www.paijat-hame.fi #phliitto PHL Alatyöryhmät Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Maakunnan suunnittelu ja maakunta-kaavoitus Kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen

Lisätiedot

Luonnonvaraklusterin kokous Päivi Holopainen Lapin liitto

Luonnonvaraklusterin kokous Päivi Holopainen Lapin liitto Luonnonvaraklusterin kokous 3.11.2014 Päivi Holopainen , tammikuu 2014 Koko maa , syyskuu 2014 Koko maa VERTAILUTAULUKKO: :n perusurat ja Lapin esitys 7.3. ja uusi 1.10.2014 01 Maatalous ja metsästys perusura

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. tehtäväkokonaisuus on olemassa eli mikä on kokonaisuuden tärkein tavoite? Maakunnan tehtävät alueiden kehittämisessä

Lisätiedot

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä.

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä. Mitä ennakointi on ja miten siihen tulee suhtautua Seija Kiiskilä, Keski-Suomi ennakoi Mistä työvoima 2020 26.08.2011 Ennakointi on yhteistyötä Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä. 2 1 Tehdäänkö

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haastaa kunnat ja maakunnat

Ilmastonmuutos haastaa kunnat ja maakunnat Ilmastonmuutos haastaa kunnat ja maakunnat Lapin maakuntatilaisuus 22.5.2018, Rovaniemi Kalevi Luoma Mihin kuntien ilmastotyö perustuu: ilmastopolitiikka Kansainväliset ilmastoneuvottelut» Pariisin sopimus

Lisätiedot

Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö

Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla 2010 Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Ennakoinnin haasteita Hajanaisuus, koordinaation ja yhteisten foorumien puute, niukka resursointi, jaksollisuus

Lisätiedot

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu-

Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- 1 TOIMENPITEET/KYMENLAAKSON MAAKUNTAUUDISTUKSEN VIESTINTÄ UUSIKYMENLAAKSO Aikataulu Tammilokakuu 2018 Toimenpide Tavoite ja sisältö Kohderyhmät Valmistelijat Valmistelu- tilanne Tammi-toukokuu Toukokuu-

Lisätiedot

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut

E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut Koneteknologiakeskus 17.2.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.2.2012 1 Koulutustarpeiden ennakointi - Case Mitä puuttuu? Oppilasmäärät

Lisätiedot

Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne

Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne Kulttuuripalvelujen valmistelutilanne Marjatta Eväsoja, kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja 24.1.2018, Työryhmien yhteiskokoontuminen Maakunta järjestäjänä ja tuottajana MAAKUNTAVALTUUSTO Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Aluekehittämisjärjestelmä ja lainsäädäntö (luonnos keskeisistä sisällöistä koskien aluekehittämistä) Maakuntalaki (11/2016 HE eduskunnalle) Maakunnan tehtävät: Aluekehittämisviranomainen

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

Keski-Suomi ennakoi.

Keski-Suomi ennakoi. Keski-Suomi ennakoi. Ennakointi ei ole tulevaisuuden ennustamista, koska tulevaisuus on aina avoin ja myös arvaamaton. Tulevaisuutta on mahdotonta suunnitella tarkkaan, mutta voimme luoda erilaisia vaihtoehtoisia

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Laadullinen ennakointi JEDU

Laadullinen ennakointi JEDU Laadullinen ennakointi JEDU Ennakointitietojen hyödyntäminen hannu.simi@jedu.fi GSM 040 3120 441 1 Koulutus ja työmarkkinat - kysyntä ja tarjonta Yritykset Oppilaitokset Peruskoulutus 2. asteen koulutus

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen. Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille TEM Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Keskustelutilaisuus maakuntien liitoille ja ELY-keskuksille 22.9. 2016 TEM Ohjelma 12:30 12:40 Tilaisuuden avaus Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12:40 13:00

Lisätiedot

Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö. 5.8.2014 Pentti Rauhala

Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö. 5.8.2014 Pentti Rauhala Kymenlaakson toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö 5.8.2014 Pentti Rauhala Esittäytyminen Pentti Rauhala, s. 9.4.1945, FT, dosentti, VTM, ak opettaja, asun Lahdessa, eläkkeelle

Lisätiedot

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 25.2.2015 Pohjois-Karjalan ELO-toiminta ELY-keskus asetti elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano

Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 1.3.2018 1 Sisäisen turvallisuuden strategian ohjausryhmän kokous 7.12.2017 1. Kokouksen avaus 2. Ohjausryhmän tehtävät ja kokoonpano 3. Sisäisen turvallisuuden strategian toimeenpano 4. Alueellinen ja

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Käyttöönottosuunnitelma, versio Asiakaskäyttöönotto

Käyttöönottosuunnitelma, versio Asiakaskäyttöönotto Ulla, Anu, Anita, Arja Käyttöönottosuunnitelma, versio 0.5 - Asiakaskäyttöönotto Kehittämisjaoksen kokous 11.6.2012 Sisällölliset tavoitteet ottaa toteutettava palvelukokonaisuus käyttöön vaiheittain ja

Lisätiedot

Toimialapalvelun ajankohtaista

Toimialapalvelun ajankohtaista Toimialapalvelun ajankohtaista Toimialojen rahoitusseminaari 11-12.5.2016, Helsinki Esa Tikkanen Ajankohtaista kesä ja alkusyksy 2016 (1/2) Avoin tilastotieto yrittäjyyden ja ennakoinnin tukena (TEM kärkih.-ehd.

Lisätiedot

Työelämän tarpeiden laadullinen ennakointi, Satakunnan Ennakointikamarit

Työelämän tarpeiden laadullinen ennakointi, Satakunnan Ennakointikamarit Työelämän tarpeiden laadullinen ennakointi, Satakunnan Ennakointikamarit Teijo Wahlman, Johanna Alanen, Kari-Matti Koittola Omnia 27.1.2011 WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Henkilökuntaa 750 Opiskelijoita

Lisätiedot

Kainuun ennakoinnin toimintamallit

Kainuun ennakoinnin toimintamallit Kainuun ennakoinnin toimintamallit Ennakointiseminaari: Kolmitasoisesti ennakoiva Suomi Tampere 10.3.2016 Jouni Ponnikas, aluekehitysasiantuntija, Kainuun liitto Esityksen pääkohdat: Kainuun ennakoinnin

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

Itämeri- foorumi 19.5.2011

Itämeri- foorumi 19.5.2011 Ammattibarometri- työmarkkinoiden muutoksen ennakoinnin väline Itämeri- foorumi 19.5.2011 Erikoissuunnittelija Jouni Marttinen AGENDA: 1. Ammattibarometrin taustahistoriaa 2. Ammattibarometrin laatiminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Pirkanmaan liitto. Erityisasiantuntija Marko Koskinen

Pirkanmaan liitto. Erityisasiantuntija Marko Koskinen Pirkanmaan liitto Erityisasiantuntija Marko Koskinen 28.10.2010 Pirkanmaan kehittämisvisio (mitä tavoittelemme) Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta.

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011 Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen 1 Työikäisen väestön määrän suhteellinen pieneneminen

Lisätiedot

Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto

Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto Ennakoinnin peruskysymyksiä Tiedon tarpeet: Miksi? Ilmiöt: Mitä? Toimijat: Kenelle? Tiedon kokoaminen, tietolähteet: Mistä? Kuka? Osallistaminen: Ketkä? Miten? Tiedon jalostaminen:

Lisätiedot

KYMENLAAKSON MAAKUNNALISEN ENNAKOINTIMALLIN LUOMINEN

KYMENLAAKSON MAAKUNNALISEN ENNAKOINTIMALLIN LUOMINEN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, YTT YRJÖ MYLLYLÄ, 22.1.2019 ETIÄINEN KOULUTUSTARPEIDEN ENNAKOINTI -TULEVAISUUSPAJA KYMENLAAKSON MAAKUNNALISEN ENNAKOINTIMALLIN LUOMINEN ETIÄINEN KOULUTUSTARPEIDEN ENNAKOINTI / KYMENLAAKSON

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Korkeakouluharjoittelupaikka kesälle 2016

Korkeakouluharjoittelupaikka kesälle 2016 Korkeakouluharjoittelupaikka kesälle 2016 TEM Toimialapalvelu Esa Tikkanen KORKEAKOULUHARJOITTELUPAIKKA KESÄLLE 2016 Työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelu tarjoaa harjoittelupaikkaa kesälle 2016

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu

1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu 1000 uutta työpaikkaa alueellinen kokeilu Tuottava Pohjois-Karjala 13.6.2017 Mikä on kokeilu? 2 Mikko Annalan 17.2. esittelemien diojen pohjalta 13.6.2017 Mikko Annala/DemosHelsinki 17.2. Kick Off-tilaisuuden

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6 PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 AIKA 06.02.2019 klo 13:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 4 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 3 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

UUSIA EVÄITÄ KYMENLAAKSON KESTÄVÄÄN JA KASVUUN JA VIENTIIN

UUSIA EVÄITÄ KYMENLAAKSON KESTÄVÄÄN JA KASVUUN JA VIENTIIN U K IS O ET TI 19 20 1/ UUSIA EVÄITÄ KYMENLAAKSON KESTÄVÄÄN JA KASVUUN JA VIENTIIN Etiäinen - koulutustarpeiden ennakointi Kymenlaakson ennakointimallin luominen OPPILAITOKSET JA MAAKUNNALLISET TOIMIJAT

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia

Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Aluekehittämisjärjestelmän uudistaminen Kyselyn tuloksia Kysely Lähetettiin aluekehittämisen keskeisille toimijoille heinäkuussa: Ministeriöt, ELYkeskukset, Maakuntien liitot, Tekes, eri sidosryhmät ja

Lisätiedot