Yh hyv.xx.x.2014 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA
|
|
- Akseli Pakarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yh hyv.xx.x.2014 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA
2 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat lähtökohdat myös strategian laadinnalle. Sekä toiminta-ajatus että arvot ovat kestäviä siten, että niitä muutetaan ainoastaan silloin jos on erityinen syy muuttaa toiminta-ajatusta tai arvoja. Toiminta-ajatus (Missio) auttaa meitä ymmärtämään mitä varten olemme olemassa, mikä on toimintamme tarkoitus. Kysymyksiä Toiminta-ajatuksen / mission määrittelemiseksi: Millä saamme oikeutuksen olemassaoloomme myös jatkossa? Missä liiketoiminnassa olemme mukana? Mikä on roolimme markkinoilla? Roolimme tulevaisuuden toimintamaisemassa? Mitä markkinoiden tarpeita palvelemme? Mitkä ovat keskeisimmät laadulliset tavoitteemme? Arvot Johtaminen ei ole vain tavoiteasetantaa, suunnittelua ja valvontaa. Arvot tuovat johtamiseen ihmisen. Arvojen kautta ihmisen tietoisuus, ymmärrys ja sitoutuminen tulevat tärkeiksi. Itseohjautuvuus, yhteistyö ja työn ilo lisääntyvät. Strategian laadinnan vaiheet Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän strategian laadinta tapahtuu noudattaen seuraavia vaiheita: Megatrendien / muutosvoimien analysointi Vision rakentaminen Visiotavoitteiden määrittely Johtoryhmätasolla kerätään megatrendit ja ympäristöömme vaikuttavat muutosvoimat. Näitä käsitellään yhtymähallitus- ja johtokuntatasolla strategiapäivänä. Megatrendit kuuluvat keskeisenä osana strategiatyöhön, mutta megatrendejä ei liitetä osaksi strategiapaperia. Strategiapaperiin liitetään vain megatrendiyhteenveto johon kuuluu kaksi saraketta: Megatrendi / muutosvoima ja edellisen vaikutus toimintaympäristöömme. Megatrendeinä voidaan käsitellä myös tiedossa- tai oletettavissa olevia toimintaympäristöön vaikuttavia tulevia tapahtumia kuten esimerkiksi tulevat kuntaliitokset, maakuntien yhdistymiset, väestön ikääntyminen ja sen seuraukset, maahanmuuton lisääntyminen, odotettavissa oleva työvoimapula ym. Megatrendianalyysin pohjalta voidaan, kun tiedetään millä tavalla toimintaympäristömme tulee kehittymään, laatia visio. Vision tavoitteena on luoda kirkas ja energisoiva tahtotilan määritys sekä tulevaisuus jonka toteuttamiseen ihmiset sitoutuvat. Visio vastaa kysymykseen miltä kuntayhtymä/edupoli/amisto näyttää tulevaisuudessa ja mihin tavoitetilaan tähtäämme. Visio on tahtoenergiaa. Se on aikaan sidottu yhteinen mielikuva lopputuloksesta sellaisena, kuin haluamme sen tapahtuvan Kuntayhtymän strategia konkretisoituu visiotavoitteiden määrittämiseen. Visiotavoitteet ovat ne strategiset valinnat mitä teemme, mitä emme tee, mihin keskitymme ja missä järjestyksessä jotta saavutamme visiossa määritellyn tavoitetilan. Visiotavoitteet laaditaan kuntayhtymätasolla kolmen-viiden vuoden päähän ja Edupolissa ja Amistossa kolmen vuoden päähän.
3 3 Toiminta-ajatus (missio) Luomme kilpailukykyisen osaamisen asiakkaillemme Arvot Asiakaskeskeisyys ja kumppanuus Toimintamme tapahtuu tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Vuorovaikutus ja dialogi ovat meille tärkeitä työvälineitä. Arvostamme ja välitämme asiakkaistamme. Tunnistamme asiakkaidemme tarpeet. Uudistumiskyky Pysymme innovatiivisina huolehtimalla kuntayhtymän ja sen eri yksiköiden uudistumiskyvystä. Uudistumiskyky muodostuu hyvästä vuorovaikutuksesta, yhteistyöstä, oppimismyönteisyydestä, johtajuudesta, strategisesta kyvykkyydestä ja ajan hermolla pysymisestä.. Luotettavuus Osaaminen ja luotettavuus ovat meille toimintamme perusta. Toimintamme kehittämiseksi keräämme tietoa henkilöstön osaamisesta ja ennakoimme tulevaisuuden osaamistarpeita. Luottamus on tärkeää sekä sisäisessä toiminnassa että työskentelyssä asiakkaiden kanssa. Visio Menestyvä ja ennakoiva osaamisen kehittäjä
4 4 Visiotavoitteet / Strategiset valinnat Näkökulma Menestystekijä 3-5 v tavoite Oppiminen ja kasvu Toimintatavat, prosessit Asiakkuus Osaava henkilöstö Uudet palvelutuotteet Palvelujen laatu ja vaikuttavuus Työelämäyhteistyö Rakennamme aktiivisesti asiakkuuksia Henkilöstön osaamisen kehittäminen on systemaattista, organisaation tavoitteita tukevaa ja vaikuttavaa. Sovellamme IIP standardia. (Nimettyjä osaamisen kehittämistarpeita: Pedagogisen huippuosaamisen kehittäminen Kansainvälistymisessä tarvittavat taidot Koulutusviennin osaaminen Talous/tehokkuus/Lean Joustavien opintopolkujen rakentaminen Mobiilit työvälineet ja tavat Varhaisen puuttumisen mallin käyttö, Amiston ryhmänohjaajat Henkilökohtainen markkinontiosaaminen Etätyöskentelyn syventäminen Kehitämme kuntayhtymän avointa ja modernia oppimisympäristöä sekä joustavia toimintamalleja huomioiden asiakkaidemme tarpeet. Kehitämme moniammatillista yhteistyötä ja verkostotyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Toimintajärjestelmämme ovat tehokkaita ja kilpailukykyisiä. Hyödynnämme kehittämisessä Lean-periaatteita. Työorganisaatioiden tavoitteet ymmärretään toimintaamme ohjaaviksi menestystekijöiksi. Tulevaisuus Terve, positiivinen talous Tehokkaiden toimintatapojen ja hyvän resurssienhallinnan tuloksena riittävän hyvä talous, jotta investointikyky, henkilöstön kehittyminen ja sitoutuminen kuntayhtymän palvelukseen voidaan varmistaa. Konsernin talous on tasapainossa, mikä mahdollistaa kehittämisinvestoinnit sekä kaluston pitämisen ajanmukaisena.
5 Muutosvoimien / megatrendien analysointilomake Liite 1 Muutosvoimien analysointi Megatrendi / Muutosvoima Ikääntyminen elinikä kasvaa Muutosvoiman vaikutus toimintaympäristöön Sosiaali- ja terveyspuolen koulutustarve kasvaa Elinkaarirakentamisen huomioiminen koulutuksessa Huoltosuhde muuttuu teollistuneissa maissa Ikääntyvien taloudellinen asema vahva matkailu, harrastukset, hyvinvointi ja niiden merkitys koulutuksessa Eläkeikä kasvaa, ikäjohtaminen ja ikääntyvistä työntekijöistä huolehtiminen Globalisaatio Ilmaston muutoksen aiheuttamat muutokset Teknologian kehitys Kielitaidon merkitys korostuu/kansainvälistymisen voimakkaampi rooli oppimiseen. Tietoverkkojen hyödyntäminen kasvaa Väestömuutosten/ilmaston muutoksen aiheuttama väestön muutto Tuotanto siirtyy teollistuneista maista kehittyviin maihin Taloudellinen kehityksen kasvu siirtyy kehittyviin maihin Perustutkintojen ja koulutusohjelmien tarkistaminen sisällön lisäksi myös investointitarpeet tutkittava kriittisesti. Niukkuus energiavaroista, raaka-aineet ja maapallon lämpenemisen aiheuttamat muutokset elinoloissa Koillisväylän avautuminen Matkustus vähenee, kotimaa lisääntyy, julkinen liikenne Kilpailu puhtaasta vedestä kasvaa Koulutuksen sisältöjen tarkistaminen, henkilöstökoulutus uudet koulutusmahdollisuudet Nano- ja bioteknologia kasvaa - milloin koulutustarpeita? Älykkäät robotit tulevat ensimmäinen robotti tulee kuntayhtymään vuonna 201X? Tietoverkon käyttö korostuu verkko-opetus, oppimisalustojen käyttö Sosiaaliset mediat saavat vaikutusvaltaa: heimot, vaikutusvalta, mielenosoitukset, yhden asian liikkeet Sosiaalisten medioiden hyödyntäminen opetuksessa - henkilöstökoulutus Millainen on tulevaisuuden oppilaitos? Missä?
6 Muutosvoimien / megatrendien analysointilomake Liite 1 Kuluttajakäyttäytymisen muutos Osaamisen puoliintumisaika lyhenee Innovatiivisuus Urbanisoituminen kasvaa Yhteiskunnan toimet koulutuksen järjestämisestä Arvot korostuvat vapaa-ajan merkitys korostuu, Teknologian elinkaari lyhenee Uudet koulutusohjelmat vanhojen kriittinen tarkistaminen Yksilöllisyys korostuu räätälöidyt koulutukset Sosiaalisten medioiden vaikutus tuleviin opiskelijahankintaan Asiakasnäkökulman huomioiminen voimakkaammin nuoret - aikuiset Elinikäinen oppiminen korostuu Elinkeinoelämä uudistuu kiihtyvällä vauhdilla, uudet elinkeinot Henkilöstökoulutus yhä tärkeämpää henkilöstön kehittämisprosessi saatava toimivaksi nopeasti Opetuksen sisältöjen tarkistaminen: substanssi vai elinikäisen oppimisen taidot ja niiden painoarvo Menestys vaatii koko ajan uudistumista, esim. raaka-aineet, energia, hoitokäytännöt, palvelut, logistiikka, yrittäjyys Tulevaisuuden tarpeet huomioon oppimisessa. Osaamisen vienti kv-toiminnassa. Etelä-Suomen kasvukeskukset polarisoituvat. Etelä muu Suomi kilpailu kovenee, vaaravyöhykkeessä olevat oppilaitokset tekevät kaikkensa saadakseen opiskelijoita Koulutuskuntayhtymän alueella itäinen Itä-Uusimaa - pääkaupunkiseutu miten huomioidaan tulevaisuudessa? Maaseutu tyhjenee vaikuttaako Lapinjärven ja Loviisan asemaan? Työvoiman tarvekehitys voimakkainta pääkaupunkiseudulla - olemme lähellä, miten varmistamme kilpailukyvyn myös siellä? Järjestäjäverkon kehittyminen: Laajemmat alueelliset koulutuksenjärjestäjien organisaatiot- yhteistyötahot, kumppanuudet IUKKY:llä? Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistetut säädökset tulevat voimaan Aikaisemmista opiskelijoiden laskentapäivistä rahoitusperuste muuttuu suoritettuihin opintoihin: muutokset toimintatapoihin? Yhteiskuntavastuu joustavammat ratkaisut opintojen käynnistymiseen, oppiminen keskiöön, kysynnälle vastaavaa tarjontaa.
YH 28.4.2015 46 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA
YH 28.4.2015 46 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2016 2020 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2013 2017 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat
Liite 2 Yhtymähallitus hyv ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA
Liite 2 Yhtymähallitus hyv. 14.4.2011 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2012 2016 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2017 2021 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA
ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2019 2023 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022
Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen
Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen
Staran strategia 2011-2012 - onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät 31.10. - 1.11.2011 Timo Martiskainen Toiminta-ajatus Tuotamme rakennusalan, ympäristönhoidon
Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille
Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6
Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan
Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!
Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,
Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto
Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu
XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?
Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013
Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa
MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,
AMEO-strategia
AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit
Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja
Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana
Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu
Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita
Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
Kansainvälisyys oppilaitoksen kehittämisessä Ylä-Savon ammattiopisto Niina Puumalainen kehitysjohtaja
Kansainvälisyys oppilaitoksen kehittämisessä Ylä-Savon ammattiopisto Niina Puumalainen kehitysjohtaja Ylä Savon koulutuskuntayhtymä Omistajakuntien maantieteellinen pinta ala: 9310 km2 (vrt. Uusimaa n.
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten
KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo
KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo Espoo on osaavien ihmisten kunta, joka tunnetaan oikeudenmukaisena, asukas- ja asiakaslähtöisenä sekä vastuullisena edelläkävijänä nyt ja tulevaisuudessa.
Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki
Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto
SUUNTA ETEENPÄIN. Ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle Satakunnassa ja Vakka-Suomessa TOIMINTA-AJATUS
Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan strategia 2014 2017 SUUNTA ETEENPÄIN Ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle Satakunnassa ja Vakka-Suomessa TOIMINTA-AJATUS Monialaisena koulutuksen
Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys
Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola
Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki
Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN
HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus
Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus
Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava
Työ tukee terveyttä. sivu 1
UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?
TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa
TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti
EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet
EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen
Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto. Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Omistajakuntien maantieteellinen pinta-ala: 9310 km2 (vrt. Uusimaa
Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.
Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden
Kajaanin Mamsellin toimintastrategia
Kajaanin Mamsellin toimintastrategia 2017 2018 Missio Kajaanin Mamselli tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä ateria- ja puhtaanapitopalveluja sekä muita asiakkaan prosesseja tukevia palveluja. Palveluiden
Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025
Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 8.12.2008 Sisältö 1. Toimintaympäristön ja kasvun vaatimat muutokset 2. Sipoo 2025 yhteinen tavoite 3. SOSTER strategian päämäärä 4. Strategiaperusta, arvot 5.
Laatustrategia. Yhtymähallitus 17.1.2012
Laatustrategia Yhtymähallitus 17.1.2012 voimaan 1.2.2012 Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä...1 2.1. Toiminta-ajatus...1 2.2. Arvot...1 2.3. Visio 2015...1 2.4. Tuloskortti...2
ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN
LEAD13 3.9. 2013 Helsinki ORGANISAATION UUDISTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN Prof. Aino Kianto Lappeenrannan teknillinen yliopisto aino.kianto@lut.fi Sisältö Organisaation uudistumiskyky Uudistumiskyvyn avaintekijät
Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään
Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön
Strategia Luotsaa hyvinvointia
Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin
Kestävän kehityksen strategia
Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen
Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan
Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet
Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus
Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI
SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset
Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ Osaamisen johtaminen
Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ 18.4.2013 Osaamisen johtaminen Lähtökohtia Organisaation toiminnan perusta on sille hyväksytyssä strategiassa. Osaamisen johtaminen pyrkii strategisena
ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA
ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,
1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32
1(5) Strategia 2016-2019 Hyväksytty yv 25.11.2015 32 2(5) Toimintaympäristö Strategiakausi on ammatillisessa koulutuksessa suurten muutosten aikaa. Ammatillisen koulutuksen resursseja leikataan voimakkaasti.
LARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin
Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan
Pirkkalan kunnan strategia
Pirkkalan kunnan strategia 2018 2022 Missio Miksi olemme olemassa? Yhdessä Pirkkalan parhaaksi Kunta on kuntalaisia varten; elinmahdollisuudet, hyvä elämän laatu, tulevaisuuden rakentaminen, paikkakunnan
Yritysten menestys, Tulevaisuuden tekeminen, Vahva osaaminen, Hyvä työyhteisö.
Arvokirja EK:n neljä arvoa EK:lla on pitkä historia, vahva kulttuuri ja aikojen kuluessa nykymuotoonsa kehittynyt arvomaailma. Vaikka arvot muuttuvat hitaasti, nykyinen murrosaika nosti ne puheenaiheiksi
Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma
Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla seminaari Oulu 18.1.2017 klo 12.30 15.45, Scandic Oulu Päivi Laajala,
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA
7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa
Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN
KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020
Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA
KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva
Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva Joensuun seudun kestävä ja älykkäästi uudistuva kasvu edellyttää, että kaikki käytettävissä olevat voimavarat suunnataan entistäkin määrätietoisemmin kaikkein lupaavimmille
KUNNAN VISIO JA STRATEGIA
KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA
Lasten ja nuorten palvelut
Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle
Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus
Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen
Suomidigi prosessien uudistamisen tukena
Riikka Pellikka Asiantuntija JulkICT-osasto Valtiovarainministeriö Riikka.pellikka@vm.fi @riikkapellikka @suomidigi Suomidigi prosessien uudistamisen tukena Hallitusohjelman tavoite: Uudistamme julkiset
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö
Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI
Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.
OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden
Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?
Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja
KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis
KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista
Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola
Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva
Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa
Draivilla kohti kestävää autoalaa. Kati Lundgren Projektipäällikkö Suomen ympäristöopisto SYKLI
Draivilla kohti kestävää autoalaa Kati Lundgren Projektipäällikkö Suomen ympäristöopisto SYKLI Draivin tekijät Suomen ympäristöopisto SYKLI HELTECH Helsingin tekniikan alan oppilaitos HYRIA koulutus Oy
Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia
Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä
Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa
Osaamisen johtamisen toimintamalli TE-toimistoissa (käyttöönotto osana hyvinvointiohjelmaa) TE-johdon ajakohtaisfoorumi 20.8.2014 Matti Hermunen Sisältö Mitä tapahtuu toimistoissa syksyllä 2014 => Miksi