Keskustelut uudistetusta asetusehdotuksesta jatkuvat tällä hetkellä neuvoston kaupallisten kysymysten työryhmässä.
|
|
- Hannele Aho
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Nikkola Maarit(UM) JULKINEN Asia Uudistettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kolmansien maiden tavaroiden ja palvelujen pääsystä unionin sisämarkkinoille julkisten hankintojen alalla sekä unionin tavaroiden ja palvelujen kolmansien maiden julkisten hankintojen markkinoille pääsyä koskevia neuvotteluja tukevista menettelyistä (julkisten hankintojen vastavuoroisuusasetus). Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta U-jatkokirjeen tavoitteena on antaa eduskunnalle tilannekatsaus uudistetun julkisia hankintoja koskevan asetusehdotuksen käsittelystä ja sisällöstä. Komissio antoi uudistetun asetusehdotuksen COM(2016) 34 final. Se on parannettu versio alkuperäisestä asetusehdotuksesta COM(2012) 124, josta on keskusteltu Euroopan parlamentissa ja neuvostossa saamatta käsittelyä päätökseen jäsenmaiden enemmistön vastustuksen vuoksi. Keskustelut uudistetusta asetusehdotuksesta jatkuvat tällä hetkellä neuvoston kaupallisten kysymysten työryhmässä. Vuonna 2012 eduskunnalle annetun U-kirjeen (U 54/2012 vp.) pohjalta määritellyt Suomen kannat ovat pääosin edelleen perusteltuja. Vuonna 2012 määritellyn kannan mukaisesti (U 54/2012 vp.) Suomi suhtautui alkuperäiseen asetusehdotukseen varauksellisesti ja vastusti jatkotyötä ko. ehdotuksen pohjalta. Alkuperäisen asetusehdotuksen katsottiin lisäävän hallinnollista taakkaa ja kuluja. Se olisi monimutkaistanut hankintalakia ja olisi saattanut aiheuttaa ennalta arvaamattomia sekä haitallisia seuraamuksia eurooppalaisille yrityksille. Myös kolmansien maiden vastatoimenpiteet olisivat voineet tulla kyseeseen eli julkisten hankintojen markkinat olisivat pikemminkin sulkeutuneet kuin avautuneet. Vaikka uudessa asetusehdotuksessa on pyritty ratkaisemaan jäsenmaiden aiemmissa käsittelyissä esiin tuomia epäkohtia, se ei poista edellä mainittuja huolenaiheita.
2 2(8) Vuonna 2012 määritellyn kannan mukaisesti (U 54/2012 vp.) Suomi edellyttää, mikäli asian käsittely etenee, että säännökset ovat mahdollisimman yksinkertaiset ja selkeät sekä toimet hallinnollisesti mahdollisimman kevyet. Etenkin keskeisten käsitteiden tulisi olla selkeät. Lisäksi olisi pyrittävä sellaisiin ratkaisuihin, jotka eivät haittaa EU-yritysten osallistumista EU:ssa käytäviin tarjouskilpailuihin. Suomi suhtautuu varauksellisesti tammikuussa 2016 annettuun komission uudistettuun asetusehdotukseen. Vaikka se on alkuperäistä asetusehdotusta ja siihen sisältyviä muutosehdotuksia parempi, se herättää edelleen huolenaiheita. Ne liittyvät erityisesti hankintayksiköiden ja yritysten hallinnolliseen taakkaan, eurooppalaisten yritysten asemaan, teknis-juridisiin kysymyksiin ja ylipäätään siihen, tarvitaanko asetusehdotusta lainkaan. Pääasiallinen sisältö Ehdotuksen tavoitteet Uudistetun asetusehdotuksen tavoitteet ovat samat kuin alkuperäisessä asetusehdotuksessa. Tavoitteena on parantaa edellytyksiä, joilla EU:n yritykset voisivat kilpailla julkisista hankinnoista kolmansissa maissa. Monet EU:n kauppakumppanit käyttävät erilaisia rajoittavia hankintakäytäntöjä ja kotimaisuutta suosivia toimia. Ne ovat myös haluttomia avaamaan laajamittaisesti julkisia hankintamarkkinoitaan kansainväliselle kilpailulle. EU on toistaiseksi pitänyt julkisten hankintojen markkinansa avoimina kansainväliselle kilpailulle, eikä ole säännellyt ulkomaisten yritysten, tavaroiden tai palvelujen pääsyä markkinoille. Asetuksen kautta kolmansien maiden tavaroiden ja palvelujen pääsyä EUalueen julkisiin hankintoihin voitaisiin rajoittaa, mikäli kyseiset maat eivät tarjoa EU:n yrityksille riittävää pääsyä omille julkisten hankintojen markkinoilleen. Ehdotuksen soveltamisala Uutta asetusta sovellettaisiin tiettyjen EU-hankintayksiköiden tavara- ja palveluhankintoihin, rakennustöiden ja urakoiden toteuttamiseen sekä käyttöoikeusurakoita ja palveluja koskevien käyttöoikeussopimusten tekoon. Kyseeseen tulisivat hankintasopimukset, jotka kuuluvat direktiivien 2014/23/EU, 2014/24/EU ja 2014/25/EU soveltamisalaan. Puolustus- ja turvallisuushankinnat rajataan asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Asetusehdotuksen soveltamisesta on vapautettu tavarat ja palvelut, jotka ovat peräisin vähiten kehittyneistä maista (EU N:o 978/2012) tai tietyistä kehitysmaista (EU N:o 978/2012). Myös tarjouksia tekevät EU:hun sijoittuneet pienet ja keskisuuret yritykset on vapautettu asetuksen soveltamisesta komission suosituksen (EUVL L 124, s. 36) mukaisesti. Uudistettu asetusehdotus koskee vain niitä julkisia hankintoja, joiden osalta EU:lla ja kolmannella maalla ei ole sitoumuksia kansainvälisissä sopimuksissa kuten Maailman kauppajärjestön (WTO, World Trade Organization) julkisia hankintoja koskevassa sopimuksessa (Agreement on Government Procurement, GPA) tai kahdenvälisissä vapaakauppasopimuksissa.
3 Komission suorittama tutkimus 3(8) Komissio voi käynnistää tutkimuksen sen selvittämiseksi, onko kolmas maa käyttänyt tai ylläpitänyt rajoittavia tai syrjiviä hankintatoimenpiteitä tai menettelyjä julkisissa hankinnoissaan, jotka olisivat kohdistuneet eurooppalaisiin tarjoajiin. Komissio voi milloin tahansa omasta aloitteestaan tai kiinnostuneiden osapuolten taikka jäsenvaltion pyynnöstä käynnistää tutkimuksen. Tutkimuksen käsittelyaikaa on lyhennetty edellisestä esityksestä enintään 12 kuukauteen. Myös tutkintamenettelyjä on selkeytetty ja yksinkertaistettu. Jos komission tekemän tutkimuksen perusteella todetaan, että kolmas maa käyttää edellä mainittuja syrjiviä toimia, komissio käy neuvotteluja ko. maan kanssa. Jos kolmas maa ei tee riittäviä oikaisevia toimenpiteitä asiassa, komissio voi ryhtyä asetuksen mukaisiin toimenpiteisiin ja se voi ottaa käyttöön hinnankorotusrangaistuksen, joka kohdistuisi ko. kolmanteen maahan tai sen tiettyyn alueeseen tai vaikkapa kaupunkiin tai kuntaan. Tutkinnasta tehtävä loppuraportti olisi julkinen. Komissiolla olisi mahdollisuus halutessaan tietyissä tapauksissa keskeyttää tutkimukset ja neuvottelut. Komissio on korostanut, että sen tarkoitus olisi käyttää asetusta lähinnä ns. vipuvoimana tai painostuskeinona kansainvälisissä sopimusneuvotteluissa vaikkapa markkinoillepääsystä sovittaessa esimerkiksi USA:n ja Japanin kanssa. Komission ensisijaisena tarkoituksena ei olisi asetuksen mahdollistaman rangaistustoimenpiteen eli hinnankorotusrangaistuksen käyttöönotto. Kyseessä on kuitenkin EU-säädös, joka voimaantultuaan antaisi komissiolle tosiasiallista valtaa vaikuttaa asetuksen mahdollistamilla toimenpiteillä eurooppalaisten yritysten sekä julkisten hankintayksikköjen toimintaan. Hinnankorotusrangaistus Uudessa asetusesityksessä komission aiemmin esittämä tarjousten pakollinen hylkääminen on nyt vaihtunut hinnankorotusrangaistukseksi, mikä komission mukaan pitäisi eurooppalaiset julkisten hankintojen markkinat avoimena kolmansista maista tuleville tarjoajille. Uudistettu asetusehdotus koskee yli 5 miljoonan euron tarjouskilpailuja julkisissa hankinnoissa, joissa yli 50 % tarjouksen kokonaisarvosta on alkuperältään eurooppalaisia yrityksiä syrjivästä kolmannesta maasta. Komission asettama hinnankorotusrangaistus (enintään 20 % tarjouksen kokonaishinnasta) voi kohdistua eurooppalaisia yrityksiä syrjivään maahan tai vain sen tiettyyn alueeseen kuten osavaltioon tai vaikkapa kaupunkiin tai kuntaan. Hankintayksikkö lisää hinnankorotuksen ennen tarjousten vertailua hinnankorotustoimenpiteiden kohteena olevaan tarjoukseen. Jos tästä huolimatta edellä mainittu tarjous voittaisi tarjouskilpailun, hinnankorotus vähennettäisiin lopullisesta kauppasummasta. Hinnankorotusrangaistuksen kohteeksi voi siis joutua eurooppalaisen viranomaisen järjestämään julkiseen hankintakilpailutukseen osallistuva kolmannesta maasta peräisin oleva tarjoaja (taloudellinen toimija, joka voi olla yritys) ellei se voi asiakirjoin osoittaa, että vain alle 50 % sen tarjouksen kokonaisarvosta muodostuu tavaroista ja palveluista, jotka ovat peräisin hinnankorotusrangaistuksen kohteena olevasta kolmannesta maasta.
4 Hinnankorotuksen kohteeksi joutuvat myös kaikki tarjoukset, joissa tarjotaan kolmannesta maasta peräisin olevia tavaroita tai palveluja kun niiden arvo ylittää yli 50 % tarjouksen kokonaishinnasta. Tämä koskee esimerkiksi niitä eurooppalaisia tarjoajayrityksiä, jotka eivät ole pieniä tai keskisuuria yrityksiä. Nämä tarjoajayritykset, jotka sisällyttävät tarjoukseensa kolmansista maista peräisin olevia tavaroita, palveluja, varaosia, raaka-ainetta tms. tai käyttävät alihankkijoinaan kolmansien maiden yrityksiä, saattaisivat joutua kärsimään hinnankorotusrangaistuksesta. Uudistettu asetusehdotus ei ota huomioon yritysten globaaleja toimitusketjuja. Hinnankorotusrangaistus koskisi välillisesti myös niitä eurooppalaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka toimivat tarjoajayritysten alihankkijoina. Hinnanoikaisutoimenpidettä soveltaessaan hankintaviranomainen pyytää tarjoukseen liittyvien tavaroiden ja palvelujen alkuperän osalta tiedot tarvittaessa lisäasiakirjoin tarjoajalta. Tarjouskilpailun voittajaa on aina pyydettävä toimittamaan yksityiskohtaisempaa tietoa toimitettavien tavaroiden ja palvelujen alkuperästä. Todistustaakka tarjouksen sisältämien tavaroiden ja palvelujen alkuperän osoittamisesta on käännetty uudistetussa esityksessä hankintayksiköltä tarjoajalle. Hankintaviranomaisista vain tietyt jäsenmaiden ilmoittamat ja komission lopulta päättämät hankintayksiköt joutuisivat hankinnoissaan ottamaan huomioon hinnanoikaisutoimenpiteet. Näin ollen pienikokoisten ja vähäresurssisten hankintayksiköiden ei tarvitsisi huomioida hinnankorotustoimenpiteitä hankinnoissaan. Uudistettu asetusehdotus sisältää myös poikkeuksia hinnanoikaisutoimenpiteiden osalta silloin kuin saatavilla ei ole EU:sta peräisin olevia ja/tai sitoumusten piiriin kuuluvia tavaroita tai palveluja, jotka täyttäisivät hankintaviranomaisen vaatimukset tai jos hinnanoikaisutoimenpiteet nostaisivat kohtuuttomasti hankintasopimuksen hintaa tai kustannuksia. Nämä poikkeukset jäisivät viime kädessä hankintaviranomaisen arvioitaviksi. Asetuksen käyttö 4(8) Se, olisiko uudistetulla asetusehdotuksella todellisuudessa positiivista vaikutusta kauppaneuvotteluiden kulkuun jää epävarmaksi. Monet kolmannet maat ovat nimittäin jo WTO:n julkisia hankintoja koskevan GPA-sopimuksen jäseniä tai EU:lla ja kolmannella maalla on muita kansainvälisiä sitoumuksia kuten esimerkiksi vapaakauppasopimuksia. Komission esittämällä uudistetulla asetusehdotuksella ei voi loukata edellä mainittujen kansainvälisten sopimusten ehtoja. Nykyinen hankintalaki (348/2007) antaa hankintayksikölle mahdollisuuden, mutta ei velvollisuutta, hylätä kolmannesta maasta kuten esimerkiksi Venäjältä tai Kiinasta tulevan tarjouksen, mikä jo sinänsä vähentää vastavuoroisuusasetuksen vaikutusta tehokkaana neuvotteluaseena. Asetuksen hinnankorotusrangaistus ei voi kohdistua alkuperältään vähiten kehittyneistä maista tai tietyistä kehitysmaista tuleviin tavaroihin tai palveluihin. Se ei voi kohdistua myöskään tarjoajana toimiviin eurooppalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Näin ollen asetuksen käyttö ns. kauppaneuvottelujen vipuvoimana saattaisi jäädä marginaaliseksi. Kolmansien maiden vastatoimien uhka on myös olemassa, mikä saattaisi vaikeuttaa eurooppalaisten yritysten pääsyä rajoitusten kohteena olevien kolmansien maiden julkisten hankintojen markkinoille.
5 Uudistetun asetusehdotuksen jatkokäsittely 5(8) Komission uudistetussa asetusehdotuksessa on vielä monia asioita, jotka vaativat lisäselvitystä. Suomi on toimittanut komissiolle useita kirjallisia kysymyksiä. Näihin ja muiden jäsenmaiden esittämiin kysymyksiin komissio on vastannut suullisesti ja osittain kirjallisesti. Asian käsittely neuvoston kaupallisten kysymysten työryhmässä jatkuu. Alkuperäistä asetusehdotusta vastustaneiden jäsenmaiden kannat eivät ole olleet yhtä jyrkkiä kuin aiemmin, mutta käsittelyn edetessä ne saattavat muuttua. Yhteiseen lopputulokseen pääsystä ei ole vielä varmuutta. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Asetus annettaisiin Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 207 artiklan (yhteinen kauppapolitiikka) nojalla, jonka mukaan ehdotusta käsitellään tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Valtioneuvosto on katsonut (U/54/2012 vp), että ehdotus on sen pääasiallisen sisällön osalta lähtökohtaisesti annettu oikealla oikeusperustalla ja on toissijaisuusperiaatteen mukainen. Keskustelua asetuksen oikeusperustasta tullaan vielä käymään EU-tasolla. Koska asetuksella arvioidaan olevan vaikutuksia myös unionin hankintadirektiivien piirissä oleviin hankintamenettelyihin, oikeusperustaa tulee tarkastella vielä lähemmin jatkotyössä. Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Alkuperäinen asetusehdotus COM(2012) 124 on ollut vuosina käsiteltävänä Euroopan parlamentin täysistunnossa sekä kansainvälisen kaupan valiokunnassa (INTA) ja sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnassa (IMCO), jotka suhtautuivat ehdotukseen myönteisesti. Euroopan parlamentin ehdotukseen tekemistä lukuisista tarkistusehdotuksista huolimatta asiaa ei saatu päätökseen jäsenmaiden enemmistön vastustuksen vuoksi. Uudistettu asetusehdotus COM(2016) 34 final ei ole ollut Euroopan parlamentin käsittelyssä, eikä parlamenttikäsittelyn ajankohdasta ole tässä vaiheessa tietoa. Kauppapoliittinen jaosto, kirjallinen käsittely Uudistetun asetusehdotuksen osalta järjestettiin ulkoasiainministeriön toimesta kuulemistilaisuus viranomaisille ja sidosryhmille Ehdotuksesta saadut kirjalliset lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta: Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, ympäristöministeriö, valtiovarainministeriö, Valtion yhteishankintayksikkö Hansel, puolustusministeriö, valtioneuvoston kanslia, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, Suomen Yrittäjät ry, Asianajotoimisto Railas Oy, työ- ja elinkeinoministeriö, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), Kuntaliitto, sisäministeriö, Markkinaoikeus, liikenne- ja viestintäministeriö, sosiaali-ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Akava. Suurin osa lausunnon antaneista viranomaisista ja sidosryhmistä suhtautui uudistettuun ehdotukseen varauksellisesti tai selkeää kantaa ei ollut. Tarjouksen alkuperän selvittämiseen liittyvän todistustaakan siirtymisen hankintayksiköltä yritykselle ei katsottu vähentävän hankintayksikön hallinnollista taakkaa, sillä hankintayksikkö joutuisi käytännössä joka tapauksessa ottamaan huomioon mahdolliset
6 Eduskuntakäsittely 6(8) hinnankorotustoimenpiteet hankintailmoituksissa, hankintamenettelyissä sekä tarjousten vertailussa. Myös valitus asiassa olisi mahdollista. Hinnanoikaisutoimenpiteiden soveltaminen voisi käytännössä muodostua jopa alkuperäisessä asetusehdotuksessa esitettyä tarjousten hylkäämistä raskaammaksi ja pidemmäksi prosessiksi. Tarjousten vertailu on nykyisen hankintalainsäädännön valossa osoittautunut monimutkaiseksi matemaattiseksi ja oikeudelliseksi toimenpiteeksi, jota uudistetun asetusehdotuksen hinnankorotustoimenpiteet saattaisivat entisestään vaikeuttaa. Yritysten hallinnollista taakkaa lisäisi tarjouksen alkuperää koskevan todistustaakan siirtyminen yrityksille. Toisaalta tarjoaja voi jo tarjousta tehdessään valmistautua esittämään asiakirjanäyttöä tarjoukseensa sisältyvien tuotteiden ja palvelujen alkuperästä, mikä saattaa säästää aikaa hankintamenettelyvaiheessa, mutta alkuperän selvittäminen ja varmistaminen voi olla vaikeaa ja viedä kohtuuttomasti aikaa. Kun tuotetta on saatavissa useasta paikasta ja sille on olemassa maailmanmarkkinahinta, tarjoaja ei julkiseen tarjouskilpailuun osallistuessaan ja tarjousta tehdessään ole välttämättä vielä sopinut tuotteen myyjän kanssa mistään toimituksesta, vaan ostaa tuotteen myöhemmin. Tällöin tuotteen alkuperää on vaikea määritellä tarjoukseen. Tavara voi koostua myös tuhansista eri komponenteista, jotka on valmistettu eri puolilla maailmaa (esim. Airbus-lentokone), mikä tekee alkuperän prosentuaalisesta selvittämisestä hankalaa ja kallista. Kulut alkuperän selvittämisestä siirtyvät tuotteen hintaan. Tavara voi sisältää myös IT-palveluja kuten tietokoneohjelmia, ohjelmistojen ylläpitoa ja asiakastuen, jotka voivat sijaita muussa maassa kuin missä tarjoajayritys sijaitsee. Näiden osalta palvelujen alkuperä on vaikea määritellä. Tiettyä projektia tarjoava yritys, joka saattaa käyttää useita kymmeniä tai jopa satoja yrityksiä alihankkijoinaan, joutuu selvittämään myös alihankkijoidensa tuotteiden ja palvelujen alkuperän. Ylipäätään tällaiset alkuperäsäännöt houkuttelevat yrityksiä kiertämään näitä. Pienet ja keskisuuret yritykset on suljettu pois uudistetun asetusehdotuksen soveltamisalasta. Tämä vähentää näiden yritysten hallinnollista taakkaa varsinkin kun enemmistö Suomen yrityksistä on pk-yrityksiä. Kysymyksiä herätti kuitenkin se, onko asetuksessa mainittu pk-yritysten keinotekoinen suosiminen kuitenkaan tehokas tapa parantaa pk-yritysten asemaa? Käytännössä eurooppalaiset pk-yritykset voisivat tarjota julkisissa hankinnoissa noin 20 % kalliimmalla hinnalla kolmansista maista tulevia tavaroja ja palveluja kuin suuremmat EU-yritykset. Menettely saattaisi vaarantaa tarjoajien tasapuolisen kohtelun ja saattaisi nostaa kustannuksia. Asetuksen käytön tarkoituksenmukaisuutta myös epäiltiin (ks. edellä) ja lausunnoissa tuotiin esiin myös se, että kauppapolitiikan toteuttamisen käytännön ongelmia ei tulisi siirtää hankintayksiköiden vastuulle, joiden ensisijaisena tehtävänä on hankintojen tehokas toteuttaminen ja mahdollisimman edullisten hankintojen tekeminen. Kolmansien maiden markkinoiden avaaminen voitaisiin toteuttaa muilla politiikan toimilla kuin hankintalainsäädäntöä mutkistaen. Alkuperäisestä asetusehdotuksesta on saatu kirjalliset lausunnot viranomaisilta sekä muilta sidosryhmiltä. Ulkoasiainministeriö järjesti avoimen informaatio- ja kuulemistilaisuuden Kansalliset kannat valmisteltiin ulkoasianministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyönä. Valtioneuvoston kanta on muodostettu EUasioiden komitean alaisessa kauppapoliittisessa jaostossa Valtioneuvoston kirjelmä (U54/2012) Täysistunnon pöytäkirja PTK 81/2012 vp
7 Suuren valiokunnan lausuma SuVX 158/2012 vp Talousvaliokunnan lausunto 38/2012 vp 7(8) Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Asetus olisi voimaan tullessaan sellaisenaan EU:n jäsenvaltioita sitova. Se liittyy Suomessa julkisia hankintoja koskevaan lainsäädäntöön. Asetus vaikuttaisi EU:n hankintadirektiivien piirissä oleviin hankintamenettelyihin, kuten hankintojen ilmoittamiseen ja tarjousten vertailuun. Se merkitsisi toisaalta aiempaa laajempaa velvollisuutta ottaa huomioon kaikki ETA-alueen ulkopuolelta tulevat julkisia hankintoja koskevat tarjoukset ja toisaalta komission päättämien rajoitustoimien huomioimista hankintamenettelyissä. Asetus saattaa aiheuttaa tarvetta muuttaa kansallisen lainsäädännön kilpailuttamismenettelyjä koskevia muutoksia. Ahvenanmaan maakunnan hallituksen lausunnon mukaan asetus ei koskettaisi Ahvenanmaata merkittävissä määrin, eikä näin ollen Ahvenanmaan asemaa tarvitse erityisesti ottaa huomioon asetuksen valmistelussa. Ahvenanmaa pidetään kuitenkin informoituna kyseisessä säädösvalmistelussa tapahtuvasta kehityksestä. Taloudelliset vaikutukset Uudistetun asetusehdotuksen taloudellisia vaikutuksia on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Mahdollisten rajoitusten vaikutus suomalaisiin yrityksiin on epäselvä. Rajoitukset eivät suoraan kohdistu eurooppalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, mutta sitä suurempiin eurooppalaisiin yrityksiin ne kohdistuvat. Eurooppalaisiin ja siten myös suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin rajoitukset saattavat kohdistua välillisesti silloin, kun ne toimivat esimerkiksi EU:n jäsenvaltioiden järjestämissä julkisissa tarjouskilpailuissa tarjoavien yritysten alihankkijoina. Ehdotettujen menettelyjen arvioidaan lisäävän hankintayksiköiden kuluja. Myös yritysten kulujen arvioidaan lisääntyvän, kun ne tarjouskilpailuissa joutuvat selvittämään tarjoukseensa sisältyvien tuotteiden ja palvelujen alkuperän prosenttiosuuksia. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät - Asiakirjat Uudistettu asetusehdotus COM(2016) 34 final. Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Maarit Nikkola/UM, p Markus Ukkola/TEM. p EUTORI-tunnus EU/2012/0823 Liitteet Viite
8 8(8) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi kauppapolitiikka, julkiset hankinnat TEM, UM ALR, EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PLM, SM, STM, TULLI, VM, VNK, YM
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2012/0060(COD) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2012/0060(COD) 31.5.2017 LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
U 54/2012 vp. Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb
U 54/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Julkisten hankintojen vastavuoroisuusasetus) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0060(COD) sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2012/0060(COD) 8.5.2013 LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01229 KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) 27.08.2012 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi polkumyynnillä
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM TMO Puroma Lasse(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2017-00408 TMO Puroma Lasse(TEM) 18.10.2017 Asia EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI MAARAJOITUSTEN JA MUIDEN ASIAKKAAN KANSALLISUUTEEN TAI
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Kummoinen Katri Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00125 LAVO Kummoinen Katri 10.05.2017 Asia EU/OSA; direktiiviehdotus digitaalisesta sisällöstä Kokous Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus U 25/2015 vp Käsittelyvaihe
Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Asia Valtioneuvoston selvitys: Euroopan unionin komission julkinen kuuleminen puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivistä
Puolustusministeriö PERUSMUISTIO PLM2016-00023 RO Nordberg Tommi(PLM) 07.07.2016 Asia Valtioneuvoston selvitys: Euroopan unionin komission julkinen kuuleminen puolustus- ja turvallisuushankintadirektiivistä
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla
Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2015 COM(2015) 407 final 2015/0181 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Ukrainan liittymiseen
Valtioneuvosto tukee neuvotteluvaltuuksien antamista komissiolle.
Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2019-00065 TUO-20 Kauko Maria(UM) 08.02.2019 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisestä sopimuksesta teollisuustuotteiden
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-20 Ohls Sara(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01267 TUO-20 Ohls Sara(UM) 28.10.2016 Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus sellaisten Ukrainaa koskevien väliaikaisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun
PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin
Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien
Muistio: WTO:n julkisten hankintojen sopimuksen uudistaminen; markkinoillepääsyneuvottelut
2 (5) Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2005-01189 KPO-05 SuV viite: E 30/2005 vp Eduskunta Suuri valiokunta 10.05.2005 Viite Asia WTO:n julkisia hankintoja koskevan sopimuksen uudistaminen; neuvottelut
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2015 COM(2015) 325 final 2015/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Moldovan tasavallan liittymiseen
Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe
Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM
Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT
Saila Eskola Eeva Kiviniemi Tarja Krakau Erkko Ruohoniemi JULKISET HANKINNAT Alma Talent Helsinki 2017 3., uudistettu painos Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa
Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM VEO Jääskeläinen Saara Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00221 VEO Jääskeläinen Saara 25.05.2018 Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen
Liikenne- ja viestintäministeriö U-JATKOKIRJE LVM VTI Simola Kreetta(LVM) JULKINEN. Eduskunta.
Liikenne- ja viestintäministeriö U-JATKOKIRJE LVM2015-00087 VTI Simola Kreetta(LVM) 10.04.2015 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Asia U-jatkokirje eduskunnalle sähköisen tunnistusmenetelmän varmuustasoja
Asia Suomen tavoitteet ja toimet EU:n kesäaikasääntelyn muuttamiseksi
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00024 TIO Rantio Jenni(LVM) 24.01.2018 JULKINEN Asia Suomen tavoitteet ja toimet EU:n kesäaikasääntelyn muuttamiseksi Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
2(2) GSP, kauppapolitiikka, Myanmar EUE, MMM, OKM, OM, TEM, TH, TPK, VM, VNEUS, YM
2(2) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi GSP, kauppapolitiikka, Myanmar UM EUE, MMM, OKM, OM, TEM, TH, TPK, VM, VNEUS, YM Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2012-01486 KPO-20 Ohls Sara(UM) 26.10.2012 Asia Ehdotus
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01500 OIK-20 Lahti Johanna(UM) 15.12.2016 JULKINEN Asia Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston
PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00573 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.07.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komitologiamenettely ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen
U 37/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Laura Eiro
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kilpailun turvaamisesta ilmakuljetuksissa asetuksen (EY) N:o 868/2004 kumoamisesta Perustuslain
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM RO Kiviranta Mirja(MMM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00242 RO Kiviranta Mirja(MMM) 07.04.2017 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista.
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00068 ASA-40 Jokinen-Gavidia Johanna(UM) 25.01.2017 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan yhteistyösopimus kumppanuudesta
Komission nykyisen ehdotuksen taustalla on unionin tuomioistuimen lausunto 3 (2/15), joka muutti tulkintaa toimivallasta kauppapolitiikassa.
Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2018-01314 TUO-10 Friman Aino(UM) 23.11.2018 JULKINEN Asia Palvelukaupan yleissopimuksen (GATS) artiklan XXI mukaisten ns. EU25- konsolidointisopimusten voimaansaattaminen
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM LPA Ranne Tiina(LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00259 LPA Ranne Tiina(LVM) 30.10.2015 Asia Komission ehdotukset neuvoston päätöksiksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan HNS-yleissopimus
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00427 LAS Manner Olessia(LVM) 04.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016
***I MIETINTÖLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2012/0060(COD) 13.9.2017 ***I MIETINTÖLUONNOS muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kolmansien maiden tavaroiden
U-jatkokirjeen perusmuistion tarkoitus on täsmentää esteettömyysdirektiiviehdotuksesta tehdyn U- kirjelmän U 10/2016 vp kantoja.
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00281 HTO Leppo Tuomas(STM) 25.09.2016 Asia Esteettömyysdirektiiviehdotus Kokous U/E/UTP-tunnus U 10/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00548 TUO-10 Sell Malena(UM) 24.04.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus neuvoston päätelmiksi neuvottelujen aloittamisesta vihreiden
HANKINTALAKI UUDISTUU. Elise Pekkala
. HANKINTALAKI UUDISTUU Elise Pekkala 1 Hankintalain uudistustarve Suomen lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Nykyiset hankintalait ovat vuodelta 2007, perusperiaatteet