Kerääjäkasvit. Aluskasveja on perinteisesti. tukevat satokasvien. tuotantoa

Transkriptio

1 Satokasvin tuleentumisen jälkeen aluskasvi hyödyntää valoa ja satokasvilta käyttämättä jääneitä ravinteita. KUVA: JUUSO JOONA Kerääjäkasvit tukevat satokasvien kasvit ovat toimineet pyydyskasvien tavoin. Aluskasvit voidaan kylvää satokasvin kylvön tai esimerkiksi rikkatorjunnan yhteydessä. Sadonkorjuun jälkeisen kasvipeitteisyyden saavuttamiseksi voidaan aluskasvien lisäksi viljellä pyydyskasveja, jotka kylvetään välittömästi sadonkorjuun jälkeen. Pyydyskasvien viljelyn tavoitteet ovat samat kuin aluskasveillakin. Lisäedellytyksenä on kuitenkin kasvin nopea alkukehitys ja runsas vihermassan muodostaminen. Jotta kasvukauden lopun lämpösumma riittäisi kehittämään kattavan kasvuston, tulisi pyydyskasvit kylvää tuotantoa Aluskasveja on perinteisesti käytetty perustettaessa sato- tai viherlannoitusnurmia suojaviljaan. Lisäksi viime vuosina on kokeiltu syysrypsin ja kuminan kylvämistä viljan aluskasviksi. Ravinteita kerääviä pyydyskasveja on hyödynnetty yleisesti lähinnä vihannesviljelyssä. Viljanviljelyssä syysviljat ja syysöljy- Kerääjäkasvien eli alus- ja pyydyskasvien viljelyn tarkoituksena on lisätä maan kasvipeitteisyyttä sekä sitoa ravinteita, parantaa maan rakennetta ja ehkäistä rikkaruohoja. Koska kerääjäkasvien siemenkustannus on pieni ja ne voidaan kylvää usein muiden viljelytoimien yhteydessä, on kerääjäkasveja mahdollista viljellä kannattavasti satoa tuottavien kasvien ja viljelykierron tukena. L Teksti ja kuvat: Juuso Joona 18

2 viimeistään elokuussa, mieluiten sen alkupuolella. Tämä on mahdollista usein vain aikaisin korjattavilla vihanneksilla ja syyskasveilla. Kerääjäkasvi kerää ravinteita Kerääjäkasvien tärkeimpänä tehtävänä voidaan pitää niiden kykyä ehkäistä ravinteiden, etenkin typen, huuhtoutumista kasvukauden ulkopuolella ja ravinteiden tallettamista seuraavien satokasvien käyttöön. Ravinteita voi huuhtoutua maasta sade- ja sulamisvesien liuottamana niin pintavaluntana pellon ulkopuolelle kuin pystysuoraan syvempiin maakerroksiin, päätyen lopulta salaojiin tai jopa pohjaveteen asti. Pintavalunta on yleistä heikkorakenteisilla savimailla ja pystyvalunta läpäisevillä hiekkamailla. Sadonkorjuun jälkeen maahan jää satokasvin käyttämättä jääneitä tai biologisesti sitomia sekä kasvintähteiden hajoamisen myötä vapautuneita ravinteita, jotka ovat alttiita huuhtoutumaan. Kerääjäkasvit voivat sitoa näitä kasvimassaansa. Lisäksi typensitojakasvit, kuten apilat, voivat sitoa ilmasta typpeä satokasvien käytettäväksi. Typen lisäksi kerääjäkasvit voivat edesauttaa satokasvien fosforin ja kaliumin sekä hiven-ravinteiden saantia. Kerääjäkasvit voivat vapauttaa maan epäorgaanista fosforia ja pidättää sitä eloperäiseen muotoon, joka on paremmin seuraavien satokasvien käytettävissä, mutta myös kestävämpää huuhtoutumista vastaan. Lisäksi kerääjäkasvit voivat pidättää herkästi huuhtoutuvaa kaliumia sekä rikkiä itseensä. Syväjuuriset kerääjäkasvit käyttävät syvien maakerrosten ravinteita kasvuunsa ja näin nostavat niitä myös matalajuuristen satokasvien ulottuville maan pintakerrokseen. Tosin tällöin kerääjäkasvia seuraavan syväjuurisen satokasvin ravinteiden saanti voi heikentyä. Syväjuuristen satokasvien ravinteiden saantia voidaan edesauttaa viljelemällä edeltävänä kerääjäkasvina syväjuurisia typensitojakasveja kuten puna-apilaa ja sinimailasta. Kerääjäkasvien sitomat ravinteet vapautuvat satokasvien käyttöön hitaasti seuraavana kasvukautena kasvimassan hajoamisen myötä. Esimerkiksi leipävehnäsadon laadun kannalta typpi vapautuu optimaaliseen aikaan, kasvukauden myöhemmällä puoliskolla. Kerääjäkasvimassaan sitoutuneiden ravinteiden vapautuminen on pitkäaikaista ja jakautuu useille vuosille. Toistuva kerääjäkasvien viljely ja sen mukana eloperäisen aineksen lisääminen, kerryttää myös vapautuvien ravinteiden määrää, mikä voi nousta merkittäväksi lannoituksen suhteen. Aluskasveista monta hyötyä Aluskasvit kattavat satokasvin alle jäävää maanpintaa ja ehkäisevät kilpailullaan rikkaruohojen kasvua. Myös kasvien väliset vuorovaikutussuhteet eli allelopaattiset vaikutukset voivat heikentää rikkaruohojen kasvua ja toisaalta olla suoraan hyödyksi satokasville muun muassa ehkäisemällä tuhoeläimiä. Tutkimuksissa rypsi- ja rapsiviljelyksillä on aluskasviksi kylvetyn valkoapilan todettu toimivan rapsikuoriaisia torjuvien hyötyhyönteisten isäntäkasvina. Lisäksi viljelijöiden havaintokokeiden perusteella rapsin aluskasvina olleen valkoapilan on todettu vähentävän rikkaruohojen kasvua, vaikkei aluskasvusto ole ollut edes täysin peittävä. Kerääjäkasvien hyödyt korostuvat satokasvin tuleennuttua ja sadonkorjuun jälkeen, kun pääkasvusto ei enää varjosta tehokkaasti. Tällöin aluskasvit saavat valoa ja kiihdyttävät kasvuaan. Aikaisin korjattavien kasvien sadonkorjuun jälkeen kasvukautta voi olla jäljellä vielä useita kymmeniä päiviä, jolloin kerääjäkasvit voivat kasvattaa massaansa ja näin lisätä eloperäistä ainesta pellolle. Myös aluskasvien juuristolla on maanparannuksellisesti merkittävä vaikutus. Eloperäisen aineksen lisäys muun muassa parantaa maan mururakennetta sekä veden- ja ravinteidenpidätyskykyä. Kerääjäkasvit voivat myös edistää maan pieneliötoimintaa ja sienijuuria. Talviaikaisen kasvipeitteisyyden merkitys korostuu pitkinä syksyinä ja leutoina talvina. Eri lajit sopivat kerääjiksi Aluskasveiksi soveltuvat kasvit, jotka eivät kilpaile satokasvin kanssa. Jos satokasvi on elinvoimainen, aluskasvit jäävät varjostukseen, eivätkä heikennä satokasvin veden tai ravinteiden saantia. Jos satokasvi on heikko, eikä varjosta riittävästi, paikkaa aluskasvi tilannetta ja ehkäisee epätoivottujen kasvien kasvua. Näin ollen yleisimpien viljelykasvien, viljojen sekä öljy- ja palkokasvien, aluskasveiksi soveltuvat hyvin heinä- ja apilakasvit. Viljoilla voidaan myös hyödyntää jo aiemmin mainittuja syysöljykasveja sekä kuminaa. Pyydyskasvien kirjo on laajempi kuin aluskasvien, koska kilpailusta ei tarvitse välittää. Heinä- ja apilakasvit ovat usein alkukehitykseltään liian hitaita, sen sijaan syysöljykasvit, viljat ja palkoviljat lähtevät kasvuun nopeasti. Kylvösiemenenä voidaan käyttää myös toissijaista siementä, kuten lajittelutähteitä, kunhan talvehtivia rikkaruohoja ei ole joukossa. Kerääjäkasveina voidaan käyttää sekä yksi- että monivuotisia Raiheinä härkäpavun aluskasvina tallettaa pavun sitoman typen seuraavalle sadolle ja ehkäisee rikkaruohoja. 19

3 Aluskasvuston kevytmuokkaus kynnön sijaan jättää osan kasvustosta henkiin jatkamaan kasvuaan. Yläkuvassa valkoapila kevätrapsin aluskasvina ja vasemmalla timotei kevätvehnän aluskasvina. tausta tulee joka tapauksessa välttää nopean kasvuunlähdön varmistamiseksi. Aluskasvien siemen saadaan satokasvin kylvön yhteydessä traktorin nokalle asennetulla keskipakoiskylvölaitteella edullisesti maahan, mutta viljelijäkokemusten perusteella se on hieman epätarkka menetelmä. Kylvön lopputulokseen vaikuttaa herkästi tuuli, joka kuljettaa kevyitä siemeniä. Jäljessä tuleva kylvölannoitin saattaa myös mullata piensiemenet itämisen kannalta liian syvälle. Kylvökoneen piensiemenlaitteella ja pneumaattisella piensiemenkylvölaitteella on onnistuttu tuottamaan tasaisempia kasvustoja. Kerääjäkasvustoja perustettaessa siemenmäärät voivat usein olla vastaavien kasvien satokasvustoja perustettaessa käytettäviä siemenmääriä pienempiä, koska vähäinenkin siemenmäärä tuottaa usein peittävän kasvuston. Kerääjäkasvien tavoitellut vaikutukset kasvavat käytettäessä runsasta siemenmäärää, mutta myös kilpailu satokasvia kohtaan voi lisääntyä. kasveja ja niiden seoksia. Yksivuotiset kasvit eivät valmistaudu talveen vaan kasvavat ensimmäisiin reilumpiin pakkasiin asti. Monivuotiset sen sijaan hieman jarruttelevat kasvuaan ilman viiletessä ja päivän lyhentyessä, mutteivät ole yksivuotisten tavoin yhtä herkkiä ensimmäisille pakkasille. Talvehtiessaan monivuotiset kasvit jatkavat kasvuaan keväällä ja koppaavat lumien sulamisen yhteydessä liikkuvia ravinteita. Sekä alus- että pyydyskasvustoissa voidaan käyttää tavoiteltavan vaikutuksen mukaan eri kasvien seoksia. Myös pelkät puintitappiojyvät voivat muodostaa kevytmuokkauksen jälkeen kattavan kerääjäkasvuston. Kerääjäkasveja valittaessa tulee huomioida viljelykierto. Ristikukkaisia kasveja ei kannata kasvavan tautiriskin takia käyttää, jos kierrossa on mukana satokasvina esimerkiksi rypsi. Siemenviljelyksillä tulee myös kiinnittää erityishuomiota käytettäviin kasveihin. Kylvö muiden toimien mukaan Aluskasvien kylvö onnistuu satokasvin kylvön yhteydessä kylvökoneen piensiemenlaitteella tai erillisellä piensiemenkylvölaitteella. Tällöin tulee huomioida, että voimakaskasvuiset aluskasvit, kuten italianraiheinä ja syysrypsi, voivat kilpailla kasvutilasta satokasvin kanssa. Näin ollen toinen vaihtoehto on kyl- vää aluskasvi rikkatorjunnan yhteydessä rikkaäkeeseen tai kasvinsuojeluruiskuun yhdistetyllä piensiemenkylvölaitteella. Tosin ruiskutuksen yhteydessä torjunta-aineet voivat heikentää siemenen itämistä. Pyydyskasvit on edullisinta kylvää välittömästi sadonkorjuun jälkeen kevytmuokkauksen yhteydessä. Pneumaattinen tai keskipakoispiensiemenkylvölaite on helppo asentaa lautasmuokkaimen tai kultivaattorin päälle. Siemenet kannattaa sijoittaa kevytmuokkaimen tiivistysjyrän eteen kevyen multauksen saavuttamiseksi. Kosteat olosuhteet mahdollistavat siementen kylvön myös pintaan. Syvään mul- Ravinteet hallintaan Kerääjäkasvuston muokkaamisen ajoitus on ravinteiden hallinnan kannalta oleellista. Kerääjäkasvustoon sitoutuneet ravinteet alkavat vapautua heti kasvuston muokkauksen jälkeen. Kasvuston lopettaminen kemiallisesti tai murskaus ennen muokkausta kiihdyttää ravinteiden vapautumista. Näin ollen kerääjäkasvusto kannattaa muokata myöhään syksyllä tai vasta keväällä. Eloperäisillä ja hikevillä mailla kerääjäkasvuston muokkaus keväällä voi olla mahdollista ilman merkittävää haittaa kylvettävälle satokasville. Raskailla, savisilla mailla, kevätmuokkaus joudutaan tekemään orastumiskosteuden säilyttämiseksi niin matalaan, että kasvustotähteet todennäköisesti haittaisivat kylvöä ja kylvettävien siementen kasvuunlähtöä. Muokkauksessa on aina vältettävä maan rakenteen vaurioitta- 20

4 Allelopatia suojelee viljelykasvia L Allelopatialla tarkoitetaan kasvien vuorovaikutussuhdetta ympäristöönsä, johon kasvit voivat vaikuttaa tuottamillaan biokemiallisilla yhdisteillä. Allelopatia on osa kasvien puolustusmekanismia kilpailevia kasveja sekä tauteja ja tuholaisia vastaan. Kasvien tuottamia allelokemikaaleja siirtyy kasvien ympäristöön juurista erittymällä, lehdistä haihtumalla ja huuhtoutumalla sekä hajoavista kasvintähteistä. Allelokemikaalit voivat estää muiden kasvien itämistä tai kasvua sekä ehkäistä taudinaiheuttajia ja tuholaisia. Tunnetuimpia allelopaattisia viljelykasveja pelloillamme ovat ruis, tattari ja ristikukkaiset Brassicaceae-heimon kasvit kuten kaalit, rypsi, rapsi ja sinappi. Ristikukkaiset kasvit sisältävät runsaasti glukosinolaatteja, joiden hajoamistuotteet ehkäisevät muun muassa rikkaruohojen itämistä ja maanalaisia tuhoeläimiä kuten juurikasvien sukkulamatoja. Tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi rapsin vähentävän rikkaruohojen itämistä noin 40 prosenttia viljelyä seuraavana vuonna. Peltoviljelyssä allelopatiaa voidaan hyödyntää yleisimmin monipuolisella viljelykierrolla, seosviljelyllä sekä alus- ja kerääjäkasvien käytöllä. Juurikasvien viljelyssä voidaan lisäksi hyödyntää niin sanottua biofumigaatiota, jossa seoskasvina tai sadonkorjuun jälkeen viljellään voimakkaasti allelopaattista kasvia, kuten sinappia, jonka kasvimassa muokataan myöhemmin maahan hajoamaan. Kasvimassan hajoamisessa vapautuvat allelokemikaalit tuhoavat taudinaiheuttajia ja sukkulamatoja. l Yleisimpien kerääjäkasvien kylvömääriä KerääjäKAsvi KYlvömäärä, Kg/hA valkoapila 3 6 Puna-apila ja muut apilat 3 10 italianraiheinä 8 15 Timotei 7 10 syysrypsi 4 8 öljyretikka 3 15 sinappi 3 15 valkomesikkä Nurmimailanen herne, papu viljat Lähteenä mm. RajaLa 2006 ja KänKänen alin kylvömäärä kuvaa käyttöä seoksissa sekä aluskasvina puhtaana hyvissä itämisolosuhteissa, ylin kylvömäärä käyttöä pyydyskasvina ja aluskasvina heikoissa oloissa. mista. Myöhäinen syysmuokkaus tarkoittaa usein kyntöä märissä olosuhteissa, jolloin riski maan tiivistymiselle on suuri. Toisaalta, paljaaseen sänkeen verrattuna, rehevä kerääjäkasvi kuivaa huomattavasti maata ja kasvipeitteisen maan rakenne on parempi. Näin ollen kerääjäkasvusto mahdollistaa myöhäisemmän kynnön kuin pelkkä sänki. MTT:lla kerääjäkasveja tutkivalla Hannu Känkäsellä on hyvä nyrkkisääntö syyskyntöihin: Ensin kynnetään sänget ja vasta lopuksi kasvipeitteiset pellot. Tutkimuksissa kasvuston merkitys syksyn kynnettävyyteen on ollut erittäin merkittävä. Syyskynnön jälkeen maa jää kuitenkin paljaaksi ja alttiiksi ravinteiden huuhtoutumiselle, millä on merkitystä etenkin leutoina talvina ja keväällä lumen sulamisen aikaan. Kyntämisen sijaan aluskasvustot ja sadonkorjuutähteet voidaan myös kevytmuokata matalaan, noin kymmenen sentin syvyyteen, mahdollisimman pian sadonkorjuun jälkeen. Tällöin sadonkorjuutähteet alkavat hajota ja puintitappiojyvät itää, mutta osa aluskasvustosta elpyy muokkauksesta jatkaen kasvuaan sekä tehtäviään talven tuloon saakka. Pyydyskasvi voidaan kylvää aikaisin korjattavien kasvien jälkeen muokkauksen yhteydessä. 21

5 KUVA: ANTTI TUULOS Jos kerääjäkasvien kasvimassaa kertyy syksyllä paljon, voidaan kevään ensimmäinen muokkauskerta ajaa kevytmuokkaimella tai kasvinjäänteitä hyvin läpäisevällä joustopiikkiäkeellä. Suojaviljaan aluskasviksi kylvetty syysrypsi lähtee kuivina kesinä puhdasta kylvöä paremmin kasvuun. Sadonkorjuun jälkeen syyskuun alussa kasvusto on jo hyvin peittävä. Syysrypsi antaa aluskasvina pienillä panoksilla mahdollisuuden hyvään tuottoon. Syysrypsi lupaava aluskasvi L Syysrypsin kylvöä viljan aluskasviksi on tutkittu Varsinais-Suomessa TEHO-hankkeen havaintokokeissa sekä vuodesta 2005 alkaen Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitoksella. Samalla tutkitaan syysrypsin kykyä kerätä typpeä suojaviljan sadonkorjuun jälkeen. Helsingin yliopiston tutkija Antti Tuulos kuvaa tähänastisia kokemuksia kannustaviksi. Syväjuurisena kasvina syysrypsi on lupaava ehdokas typenkerääjäkasviksi. Kyntökerroksen alapuolelle kasvava juuristo voi ottaa talteen ravinteita, jotka ovat huuhtoutuneet matalajuurisempien kasvien, kuten viljojen ulottumattomiin. Kylvö suojaviljaan keväällä ratkaisee puolestaan syysrypsin viljelyyn liittyvän kylvöajankohtaongelman. Normaaliin kylvöaikaan heinäkuussa viljat eivät ole vielä tuleentuneet, joten vapaata alaa syysrypsille ei kasvinviljelytiloilla juuri ole. Tuuloksen tutkimusten mukaan kylvö aluskasviksi voi parantaa myös syysrypsin kasvuunlähtöä sekä talvehtimista. Kuivuus perinteisenä kylvöajankohtana heinäkuussa voi hidastaa syysrypsin taimettumista, mikä varsinkin parina viime kesänä oli todettavissa, mutta suojaviljaan kylvettäessä syysrypsi pääsee hyötymään kesän sateista. Vuonna 2009 suojaviljaan kylvetyt syysrypsit tuottivat kesällä 2010 satoa vähintäänkin yhtä hyvin tai paremmin kuin perinteiseen kylvöaikaan kylvetty syysrypsi. Tämän perusteella suojaviljaan kylvö on varsin käyttökelpoinen vaihtoehto, vaikka viljan sato aluskasvista hieman kärsisikin. Syy aluskasviksi kylvetyn syysrypsin hyvään menetykseen voi piillä paitsi varmemmassa taimettumisessa, myös siinä, että viljan sänki saattaa edistää talvehtimista. Kylvötekniikassa Tuulos neuvoo huomioimaan tiettyjä seikkoja. Suojaviljaan kylvettäessä syysrypsin siemenmäärää voidaan lisätä noin 6 8 kiloon hehtaarille kasvukauden aikaisen harvenemisen takia. Lisäksi viljan lakoutuminen on estettävä. Suojavilja on ainakin yliopiston kokeissa puitu pitkään sänkeen rypsinlehtien vaurioitumisen vähentämiseksi. Helsingin yliopistossa on myös tarkoitus selvittää syysrypsin juurieritteiden vaikutusta maalevintäisten kasvitautien esiintymiseen maaperässä. Jos juurieritteet vähentävät taudinaiheuttajien määrää maassa, se tekee syysrypsin lisäämisestä viljelykiertoon entistä perustellumpaa. TEHO-hankkeen kokeiden tuloksissa syysrypsi köyhdytti suojaviljan sadonkorjuun jälkeen maan liukoisen typen varoja puolen metrin syvyydellä noin 12 kg/ha, kun pelkällä sängellä liukoisen typen varat nousivat reilulla viidellä kilolla hehtaaria kohtia. Satotietoja tutkimuksessa ei saatu heikon talvehtimisen takia. Syysrypsin talvehtiminen on vaihtelevaa, mutta jos kasvusto perustetaan muiden viljelytoimien yhteydessä, ovat kustannukset pienet. Jos kasvusto on syksyllä peittävä, palvelee se talvehtimattakin kerääjäkasvina ja maanparantajana tuoden siementen kustannuksen korkoineen takaisin. Jos vielä kohtuullista satoa päästään korjaamaan, on katetuotto reilusti positiivinen. Näin ollen syysrypsin kylvöä viljan aluskasviksi kannattaa kokeilla rohkeasti. l Kerääjäkasvit kannattavia Perustettaessa alus- tai kerääjäkasvusto muiden viljelytoimien yhteydessä, jää muuttuviksi kustannuksiksi vain siementen osuus, joka yleisimmin käytetyillä heinillä ja apiloilla on noin /ha. Ympäristötuen lisätoimenpiteen tuki aluskasveille on 13 /ha, mikä velvoittaa aluskasvien kylvöön neljäsosalla ympäristötukikelpoisesta alasta. Näin ollen tueksi muodostuu 52 euroa kerääjäkasvihehtaaria kohti. Kerääjäkasvien sitomat ravinteet voidaan helposti laskea useiden kymmenien eurojen kustannussäästöksi seuraavien vuosien lannoituksessa. Lisäksi eduiksi voidaan huomioida maanparannusvaikutus ja rikkaruohojen torjuntatarpeen väheneminen. Pääkasvin sato voi kerääjäkasvien viljelyssä vaihdella kilpailun takia alenevasta sadosta typpivaikutuksen ansiosta nousevaan satoon. Tutkimustulokset kannustavia Hannu Känkänen on tutkinut viime keväänä julkaistussa väitöstutkimuksessaan kerääjäkasveja ja todennut tuloksissaan kerääjäkasvien vaikutuksen positiiviseksi satokasvin sekä ravinteiden hallinnan kannalta. Lyhytaikaisissa aluskasvikokeissa pääkasvin sato on alentunut, mutta apiloiden toistuva käyttö aluskasvina on lisännyt tutkimuksissa ohran jyväsatoa lannoituksesta riippuen muutamasta prosentista noin 30 prosenttiin. Känkäsen tutkimuksessa kerääjäkasvien kuiva-ainesadot ovat olleet italianraiheinällä noin 2,9 t/ha ja timoteillä 1,4 t/ha. Sadoissa on loppusyksyyn mennessä kertynyt maanpäällinen ja maanalainen kasvimassa yhteensä. Tutkimuksissaan Känkänen on todennut italianraiheinän keräävän tehokkaasti nitraatti- 22

6 typpeä syksyllä melko harvanakin kasvustona. Timotei monivuotisena kasvina sen sijaan on todettu tehokkaaksi typen kerääjäksi keväällä. Känkänen on myös mukana Uudellamaalla käynnissä olevassa Ravinteiden hallinta (RaHa) -hankkeessa, jossa kerääjäkasvien käyttöä on tutkittu käytännön kokeissa viljelijöiden pelloilla. Viime kesän kokeissa kauran aluskasvina kasvaneen persianapilan ja italianraiheinän seoksen typpisato oli loppusyksyllä mitattuna 56 kg/ha. Vastaavasti kevätvehnän aluskasvina kasvaneen valkoapilan ja italianraiheinän typpisato oli 47 kg/ha. RaHa-hankkeen koordinaattori Kari Koppelmäen mukaan hankkeeseen osallistuneiden viljelijöiden havainnot kerääjäkasveista olivat myönteisiä: Positiivisina asioina mainittiin lannoitusvaikutus ja kilpailu rikkakasveja vastaan. Myös vaikutus maan rakenteeseen eloperäisen aineksen lisäyksen myötä huomattiin. Koppelmäki pitää tärkeänä kerääjäkasvien viljelyn monipuolistumista ja säästöä lannoitekustannuksissa. Lisäksi kerääjäkasvit lisäävät viljelijän mahdollisuuksia reagoida markkinoihin. Esimerkiksi kylvämällä puna-apila-timoteiseoksen aluskasviksi, viljelijä voi vasta seuraavana keväänä valita, jättääkö lohkon viherlannoitukselle vai päättääkö kasvuston ja kylvää viljan. RaHa-hanke jatkuu tulevana kesänä. Uusia havaintokokeita perustetaan myös aluskasvien viljelystä. Toivottavasti olosuhteet ovat kesällä 2011 suotuisammat kuin viime vuonna, jolloin osa aluskasvikokeista meni pieleen kuivuuden johdosta. Myös syysrypsin käyttöä aluskasvina tullaan näillä näkymin kokeilemaan ensi kesänä, Koppelmäki sanoo. Kerääjäkasveja on kokeiltu myös varsinaissuomalaisessa TEHO- eli Tehoa maatalouden vesiensuojeluun -hankkeessa. Aluskasvien on todettu vähentävän rikkakasvien määrää ja torjuntatarvetta merkittävästi viljelijöiden tilakokeissa. Esimerkiksi kesäperunan korjuun jälkeen kylvetty valkosinappi muodosti voimakkaan kasvuston, eikä syksyistä rikkakasvintorjuntaa tarvittu. Samalla kasvusto suojasi maata liettymiseltä ja kerrytti eloperäistä ainesta. TEHO-hankkeen kerääjäkasvikokeet jatkuvat maan nitraattityppimittauksilla, joilla selvitetään kerääjäkasvin vaikutusta typen huuhtoutumiseen. Kerääjäkasvien käyttöä nitraattien huuhtoutumisen estäjänä on lisäksi tutkittu runsaasti Tanskan leudoissa talvissa ja läpäisevillä hiekkamailla. Ohrasadon jälkeen kylvetty italianraiheinä vähensi erään tutkimuksen mukaan typen huuhtoutumista karkealla hiekkamaalla syksyllä kynnettynä 25 kg/ha ja keväällä kynnettynä 39 kg/ha. Hiekkaisella savimaalla vastaavat luvut olivat 12 ja 18 kg/ha. Tutkimuksissa kerääjäkasvustojen typestä prosenttia on ollut seuraavan satokasvin käytettävissä. Loppuosa vapautuu seuraavien vuosien kuluessa. Typen vapautuminen riippuu suuresti kasvukauden olosuhteista ja kerääjäkasvimassan koostumuksesta. Tanskalaisten sekä kotimaisten tutkimusten tuloksista voidaan vetää johtopäätös, että kerääjäkasvien toistuvalla viljelyllä on mahdollista vähentää parikymmentä kiloa typpeä satokasvin kylvön yhteydessä annettavasta lannoituksesta ja jättää myöhäisemmät lisälannoitukset kokonaan pois ainakin, jos kerääjäkasvina on käytetty apilaa. Känkänen haluaa kuitenkin muistuttaa, että ennen lannoituspäätöksiä on aina otettava huomioon edeltävän kerääjäkasvuston rehevyys ja typensitojien osuus sekä muokkaustapa ja talven olosuhteet. l Kirjoittaja on joutsenolainen erilaisia viljelymenetelmiä kokeileva maanviljelijä ja agronomi. Hyödynnä tähkien potentiaali Huipputehokas valmiste tautien torjuntaan viljoilla ja öljykasveilla Pitkäkestoista tehoa yksin käytettynä tai tankkiseoksena strobin kanssa Soveltuu myös pahkahomeen torjuntaan rypsillä ja rapsilla Voi käyttää peräkkäisinä vuosina ja pohjavesialueilla K-MAATALOUS Tutustu huolella käyttöohjeisiin ja noudata niitä!