Tilinpäätös Tilinpäätös Kaupunginhallitus Konsernijohtaja Juha Yli Rajala T A M P E R E E N K A U P U N K I 1
|
|
- Ari Salminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tilinpäätös 2012 Kaupunginhallitus T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Tilinpäätös 2012 Konsernijohtaja Juha Yli Rajala T A M P E R E E N K A U P U N K I 2
2 Yleistä Olennaista toiminnassa ja taloudessa T A M P E R E E N K A U P U N K I 3 Yleinen kehitys Tampereen kaupungin väestön kasvu jatkui. Tamperelaisia oli vuoden 2012 lopussa ennakkotiedon mukaan eli asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Väestön kasvusta kolmannes on seurausta syntyneiden enemmyydestä ja kaksi kolmannesta muuttovoitosta. Ennätykselliset tamperelaisvauvaa näki päivänvalon vuoden 2012 aikana. Edellisen kerran näin monta tamperelaista on syntynyt 1960 luvun puolivälissä. Kaupunkiseudun väestö kasvoi henkilöllä vuoden 2012 aikana. Kaupunkiseudulla asui vuoden 2012 lopussa asukasta. Tampereen työllisyystilanne huonontui selvästi syksyn 2012 aikana. Tamperelaisia oli työttömänä vuoden lopussa Viimeksi työttömiä on ollut enemmän vuonna 2009 (16 783). Erityisesti pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien määrä on kasvanut. Työttömyysaste oli Tampereella vuoden lopussa 14,7 prosenttia. Tampereen seutukunnassa 12,7 prosenttia, Pirkanmaalla 11,9 prosenttia ja koko maassa 10,7 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömiä oli Tampereella vuoden lopussa Edellisvuoteen verrattuna määrä kasvoi 1 123:lla eli melkein kolmanneksella (28,6 %). Alle 25 vuotiaita työnhakijoita oli vuoden lopussa eli melkein viidennes (18,1 %) enemmän kuin vuosi sitten. Tampereella oli vuoden 2010 lopussa yhteensä työpaikkaa. Vaikka vuoden aikana niiden määrä kasvoikin 2 099:lla, jää vuoden 2008 työpaikkamäärä vielä saavuttamatta, koska yksistään vuonna 2009 menetettiin lähes työpaikkaa eikä vuosina 2011 ja taantumavuonna 2012 ole uusia korvaavia työpaikkoja syntynyt. Avoimien työpaikkojen määrä väheni Tampereella 16 prosentilla edellisvuodesta, vaikka koko Pirkanmaalla avoimet työpaikat lisääntyivätkin 12 prosentilla. T A M P E R E E N K A U P U N K I 4
3 Tampereen ja kaupunkiseudun väestönkasvu Vuosi Tampere Kehyskunnat Kasvu yhteensä * *ennakkotieto lkm Kehyskunnat Tampere Lähde: Tilastokeskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 5 Työttömyysaste Tampere ja koko Suomi % Tampere Koko maa Lähde: Pirkanmaan ELY keskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 6
4 Bruttokansantuotteen volyymin muutokset , % % 6,0 4,0 2,0 0,0 2,0 1,8 2,0 4,1 2,9 4,4 5,3 0,3 3,3 2,8 0,1 0,5 1,7 4,0 6,0 8,0 10,0 8, * 2011* 2012* 2013* 2014* *Vuodet Tilastokeskuksen ennakkotieto, vuodet valtiovarainministeriön ennuste. Lähteet: Tilastokeskus ja VM T A M P E R E E N K A U P U N K I 7 Olennaista toiminnassa ja taloudessa Tilinpäätös muodostui tuloksen osalta 28,4 milj. euroa alijäämäiseksi ja 15,9 milj. euroa edellisen vuoden tulosta heikommaksi Vuosikate heikkeni 27,3 milj. eurolla ja kattoi poistoista 49 prosenttia. Nettomenojen kasvu oli 62 milj. euroa (6,6 %), mikä on noin puolet suurempi kuin verorahoituksen kasvu 32,8 milj. euroa (3,3 %). Vuoden 2012 aikana valmisteltiin uusi MAL aiesopimus, jonka mukaan maankäyttöyhteistyön sitovuutta lisätään ja maankäytön toteuttaminen ja liikenne kytketään entistä tiiviimmin yhteen Rantaväylän tunnelin allianssin kehitysvaihe käynnistyi kesällä Tampereen kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö aloitettiin ja se saatetaan päätökseen vuoden 2013 aikana Pirkanmaan koulutuskonserni ja Tampereen ammattiopisto yhdistyivät Ylöjärven kansalais ja työväenopiston tehtävät siirtyivät Tampereen kaupungille Vuoden 2013 alussa käynnistyi Oriveden ja Tampereen sosiaali ja terveyspalvelujen yhteistoiminta alue Tampereen kaupunkiseudulla käynnistettiin kuntien yhteinen, omaehtoinen selvitys, jossa arvioidaan erilaisten seutuyhteistyövaihtoehtojen vaikutuksia seudun elinvoimaan T A M P E R E E N K A U P U N K I 8
5 Toiminnalliset tavoitteet Talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 9 Toiminnalliset tavoitteet Valtuusto asetti vuoden 2012 talousarviossa 57 kaupunkistrategiasta suoraan johdettua sitovaa toiminnallista tavoitetta Hyvinvointipalvelujen tuotantoalueille asetettiin kaksi yhteistä sitovaa toiminnallista tavoitetta ja jokaiselle tuotantoalueelle 2 tuotantoaluekohtaista sitovaa tavoitetta Tampereen aluepelastuslaitokselle asetettiin kolme sitovaa toiminnallista tavoitetta Liikelaitoksille asetettiin kaksi yhteistä sitovaa toiminnallista tavoitetta, minkä lisäksi jokaiselle liikelaitokselle asetettiin 2 3 liikelaitoskohtaista sitovaa tavoitetta Tytäryhteisöille asetettiin yhteensä 55 toiminnallista tavoitetta, jotka eivät ole valtuustoon nähden sitovia, mutta tuovat esiin pääomistajan tahdon ja ohjaavat omistajan edustajien toimintaa mm. hallituksessa ja yhtiökokouksessa Suoraan kaupunkistrategiasta johdetuista sitovista toiminnallisista tavoitteista 72 prosenttia saavutettiin kokonaan tai osittain. Aluepelastuslaitoksen, hyvinvointipalvelujen ja liikelaitosten tavoitteista saavutettiin 88 prosenttia ja tytäryhteisöjen tavoitteista 87 prosenttia Kaupunkistrategian toteutumisen näkökulmasta keskeiset poikkeamat: Lastensuojelutarpeen selvittämistä ei pystytty tekemään lain edellyttämässä ajassa 21 prosentissa tapauksista Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten määrää ei saatu vähentymään tavoitteen mukaisesti Työttömyys on lisääntynyt huomattavasti. Nuorisotyöttömiä oli yli 300 ja pitkäaikaistyöttömiä yli enemmän kuin vuotta aiemmin Pyöräilijöiden keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä ei kasvanut aivan tavoitteen mukaisesti Opiskelija asuntojen saatavuus ei parantunut Tilikauden tulos muodostui asetettua tavoitetta alijäämäisemmäksi Kaupungin tulos ei mahdollistanut tuottavuudesta palkitsemista Ydinprosessien ja konsernihallinnon toimintamenojen kasvu ylitti asetetun tavoitetason Investointien tulorahoitusprosentin tavoite jäi saavuttamatta T A M P E R E E N K A U P U N K I 10
6 Tunnusluvut Muutos Asukasmäärä Henkilöstömäärä Veroprosentti Vuosikate, milj. 40, ,3 Vuosikate/Poistot, % 49 84,5 35,5 Tulos, milj. 28,4 12,5 15,9 Ali /ylijäämä, milj. 27,4 13,8 13,6 Investoinnit (netto), milj. 186,0 126,4 59,6 Investointien tulorahoitus, % 21,9 53,8 31,9 Taseen loppusumma, milj , ,4 23,7 Lainat, milj. 364,1 323,1 41,0 Lainat, / asukas * * asukastieto vuoden 2012 osalta ennakkotieto T A M P E R E E N K A U P U N K I 11 Vuosikate ja nettoinvestoinnit T A M P E R E E N K A U P U N K I 12
7 Lainat Kaupungin lainamäärä oli vuoden 2012 lopussa 364,1 milj. euroa ja se kasvoi 41 milj. euroa (12,7%) edellisen vuoden tilinpäätökseen nähden T A M P E R E E N K A U P U N K I 13 Talouden toteutuminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 14
8 Tuloslaskelma (1000 eur) Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät Tilikauden tulos Poistoeron vähennys/lisäys Varausten vähennys/lisäys Rahastojen lisäys Rahastojen vähennys Tilikauden alijäämä (ylijäämä) T A M P E R E E N K A U P U N K I 15 Tuloslaskelman tunnusluvut TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % Vuosikate/Poistot, % Vuosikate, /asukas Asukasmäärä T A M P E R E E N K A U P U N K I 16
9 Tuloslaskelma, kokonaistuotot Milj. euroa TP 2012 TP 2011 Muutos % Myyntituotot 149,2 135,4 13,8 10,2 Maksutuotot 71,2 67,8 3,4 5,0 Tuet ja avustukset 36,8 35,0 1,8 5,0 Vuokratulot 45,6 42,5 3,2 7,5 Muut toimintatulot 28,9 36,3 7,4 20,4 Verotulot 781,8 765,6 16,2 2,1 Valtionosuudet 239,7 223,1 16,6 7,5 Rahoitustuotot 32,0 36,2 4,3 11,8 Satunnaiset erät 14,0 0,0 14,0 0,0 Yhteensä 1 399, ,8 57,3 4,3 T A M P E R E E N K A U P U N K I 17 Verotulot ja valtionosuudet Verolaji (milj. euroa) TP 2011 TP 2012 Muutos % Kunnallisvero 651,2 685,7 34,5 5,3 Yhteisövero 71,7 43,8 27,9 38,9 Kiinteistövero 42,5 52,2 9,7 22,8 Koiravero 0,1 0,1 0,0 0,3 Yhteensä 765,6 781,8 16,2 2,1 Milj. euroa TP 2011 TP 2012 Muutos % Peruspalvelujen valtionosuus, ml. tasaukset 212,9 229,2 16,3 7,7 Opetus ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet 10,2 10,5 0,3 2,9 Yhteensä 223,1 239,7 16,6 7,5 T A M P E R E E N K A U P U N K I 18
10 Verotulot, yhteisöveron kehitys T A M P E R E E N K A U P U N K I 19 Verotulot, yhteisöveron kehitys 30,0 20,0 10,0 0,0 10,0 20,0 30,0 40,0 % TP 2012 TAMPERE 10,4 19,1 2,3 12,0 3,4 18,1 17,0 2,3 38,9 KUNNAT 5,9 9,8 7,5 18,0 4,1 21,9 18,0 18,1 27,4 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 20
11 Tuloslaskelma, kokonaismenot Milj. euroa TP 2012 TP 2011 Muutos % Henkilöstömenot* 626,8 598,6 28,2 4,7 Palvelujen ostot* 482,8 446,5 36,3 8,1 Aineet, tarvikkeet ja tavarat* 90,2 85,8 4,4 5,1 Avustukset 110,4 102,9 7,5 7,3 Muut toimintamenot* 27,9 27,6 0,3 1,2 Rahoitusmenot 6,4 12,5 6,1 48,6 Poistot 83,0 80,5 2,5 3,2 Yhteensä 1 427, ,3 73,2 5,4 * valmistus omaan käyttöön eliminoitu luvuista Muut toimintamenot * Vuokramenot* 0% 2 % Avustukset 8 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat* 6 % Rahoitusmenot 0 % Poistot 6 % Henkilöstö menot 44* % Palvelujen ostot* 34 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 21 Henkilöstöraportointi Henkilöstön lukumäärän kehitys Henkilöstön määrään lasketaan kaupunkiin palvelussuhteessa olevien henkilöiden lukumäärä tiettynä poikkileikkausajankohtana. Luku sisältää myös työ/virkavapaalla olevat henkilöt. Vakituisen henkilöstön määrä on laskenut 46 henkilöllä. Koko henkilöstön määrä on noussut 104 henkilöllä (0,7 %) Palkallisten henkilötyövuosien kehitys TP 2011 Hesu 2012 TP 2012 Muutos % Palkalliset henkilötyövuodet ,5 Palkalliset henkilötyövuodet kuvaavat sitä panosta, josta kaupungille on aiheutunut henkilöstömenoja; kuvaavampi mittari kuin henkilöstön määrä tiettynä poikkileikkausajankohtana. Palkallisten henkilötyövuosien määrä on 65 henkilötyövuotta (0,5 %) edellisvuotta korkeampi. T A M P E R E E N K A U P U N K I 22
12 Henkilöstöraportointi Henkilöstön ajankäyttö TP 2011 TP 2012 Teoreettinen työaika (htv) Palkalliset poissaolot Vuosilomat (htv) Sairauspoissaolot (htv) Perhevapaat (htv) Muut poissaolot (htv) Palkattomat poissaolot Tehty työaika yhteensä Tehty työaika tammi joulukuu 2012 Työllistetty Sijainen Määräaikainen Vakinainen Vakinainen Määräaikainen Sijainen Työllistetty Kun henkilöstön palvelussuhteista eli teoreettisesta työajasta vähennetään kaikki poissaolot, saadaan se henkilötyövuosien (htv) määrä, joka on ollut työnantajan käytettävissä (tehty työaika). Teoreettinen työaika on noussut 70 henkilötyövuotta (0,5 %) edellisvuoteen verrattuna. Tehty työaika on noussut 105 henkilötyövuotta (0,9 %). Poissaolojen yhteismäärä on laskenut. Tehty työaika on noussut sekä vakinaisen (+48 htv), määräaikaisen (+49 htv) että sijaishenkilöstön (+20 htv) kohdalla. Palkkatuetun henkilöstön tehty työaika on laskenut 12 htv (työllistetyt). T A M P E R E E N K A U P U N K I 23 Rahoituslaskelma Milj. euroa TP 2012 TP 2011 Toiminnan rahavirta Vuosikate 40,7 68,0 Satunnaiset erät 14,0 0,0 Tulorahoituksen korjauserät 29,6 24,3 Investointien rahavirta Investointimenot 187,3 129,9 Rahoitusosuudet investointimenoihin 1,4 3,5 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 67,4 26,3 Toiminnan ja investointien rahavirta 93,5 56,3 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 0,0 0,1 Antolainasaamisten vähennykset 32,1 3,3 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 110,0 0,0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 42,0 12,0 Lyhytaikaisten lainojen muutos 27,0 23,0 Muut maksuvalmiuden muutokset 2,7 14,5 Rahoituksen rahavirta 70,3 28,6 Rahavarojen muutos 23,2 27,7 T A M P E R E E N K A U P U N K I 24
13 Rahoituslaskelman tunnusluvut RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % Pääomamenojen tulorahoitus, % Lainanhoitokate 1 4 Kassan riittävyys, pv Asukasmäärä T A M P E R E E N K A U P U N K I 25 Tase Vastaavaa Milj. euroa VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT 1 815, ,0 Aineettomat hyödykkeet 6,4 6,6 Aineettomat oikeudet 1,0 1,1 Muut pitkävaikutteiset menot 5,5 5,5 Aineelliset hyödykkeet 1 128, ,6 Maa ja vesialueet 242,5 242,2 Rakennukset 426,6 420,3 Kiinteät rakenteet ja laitteet 358,1 326,6 Koneet ja kalusto 40,1 42,5 Muut aineelliset hyödykkeet 3,6 3,5 Ennakkomaks ja keskener. hank 57,1 85,5 Sijoitukset 681,2 657,8 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 4,7 4,2 VAIHTUVAT VASTAAVAT 187,8 195,2 Vaihto omaisuus 2,4 2,5 Saamiset 90,3 74,4 Pitkäaikaiset saamiset 1,1 1,8 Lyhytaikaiset saamiset 89,3 72,6 Rahoitusarvopaperit 38,4 40,8 Rahat ja pankkisaamiset 56,7 77,5 VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 008, ,4 Taseen kasvu 23,7 milj. euroa (1,2 %) Aineellisten hyödykkeiden kasvu investointien kautta 7,5 milj. euroa, josta kiinteiden rakenteiden ja laitteiden kasvu 31,5 milj. euroa Sijoitukset kasvaneet 23,4 milj. euroa johtuen TAO Kiinteistöjen perustamisesta, 48,8 milj. euroa (Sähkölaitoksen lainanlyhennykset loppuosa muutoksesta) Rahat ja pankkisaamiset, 20,8 milj. euroa, on käytetty kattamaan toiminnan ja investointien rahoitusalijäämää T A M P E R E E N K A U P U N K I 26
14 Tase Vastattavaa Milj. eur VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 1 394, ,8 Peruspääoma 636,7 636,7 Arvonkorotusrahasto 122,6 124,1 Muut omat rahastot 40,6 41,7 Edellisten tilikausien ylijäämä 622,4 636,2 Tilikauden ylijäämä 27,4 13,8 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VAR 28,2 28,1 PAKOLLISET VARAUKSET 7,6 8,7 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 15,7 15,4 VIERAS PÄÄOMA 561,8 507,5 Pitkäaikainen 195,5 95,6 Lyhytaikainen 366,3 411,9 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 2 008, ,4 Pitkäaikainen vieras pääoma kasvoi 99,9 milj. eurolla Uutta lainaa + 110,0 milj. euroa Lyhennykset 42,0 milj. euroa Liittymismaksu ja muut velat kasvoivat 1,9 milj. euroa Seuraavan vuoden lyhennyserät pienenivät 30,0 milj. euroa, kasvattaa pitkäaikaisia lainoja Lyhytaikainen vieras pääoma pieneni 45,6 milj. euroa Lyhytaikaista lainaa lyhennettiin 30,0 milj. euroa ja nostettiin 10,0 milj. euroa Henkilöstökassa ja tytäryhteisöjen varat konsernipankkitilillä vähenivät 7,1 milj. euroa Lyhytaikaiset velat kasvoivat 11,4 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 27 Taseen tunnusluvut milj. euroa muutos % Taseen loppusumma 2 008,1 1,2 % TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kertynyt ylijäämä, milj. euroa Kertynyt ylijäämä, euroa/asukas Lainakanta , euroa Lainat, euroa/asukas Lainasaamiset , euroa Asukasmäärä T A M P E R E E N K A U P U N K I 28
15 Talousarvion toteutuminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 29 Toimintatuottojen ja kulujen sekä tuloksen merkittävimmät poikkeamat talousarvioon Tilinpäätös Toimintakulujen ylitykset ( ) Milj. euroa Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 0,6 Sivistyksen ja elämänlaadun kehittäminen 0,2 Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 8,2 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 2 Kaupunkiympäristön kehittäminen 2,9 Konsernihallinto 1,2 Toimintatuottojen alitukset ( ) Milj. euroa Terveydn ja toimintakyvyn edistäminen 0,1 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 0,9 Konsernihallinto 1,1 Toimintatuottojen ylitykset (+) Milj. euroa Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 0,5 Sivistyksen ja elämänlaadun kehittäminen 0,2 Kaupunkiympäristön kehittäminen 2,8 Tuloksen ylitykset (+) Milj. euroa Työllisyydenhoidon palveluyksikkö 0,6 Ylijäämän alitukset ( ) Milj. euroa Avopalvelut 1,9 Laitoshoito 1,5 Päivähoito ja perusopetus 2 Toisen asteen koulutus 2,8 Kulttuuri ja vapaa aikapalvelut 0,4 T A M P E R E E N K A U P U N K I 30
16 Liikelaitokset Liikeylijäämä milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 31 Liikelaitokset Liikeylijäämä milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 32
17 Investoinnit ilman sisäisiä eriä Investoinnit (milj. euroa) TP 2012 Muutettu TA 2012 Ero AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 3,0 2,6 0,5 Tietokoneohjelmistojen käyttöoikeudet 0,5 0,5 0,0 Tietokoneohjelmistojen valmistusarvot 1,4 2,1 0,7 Muut pitkävaikutteiset menot 1,2 0,0 1,2 Ennakkomaksut 0,0 0,0 0,0 AINEELLISET HYÖDYKKEET 129,0 135,5 6,3 Maa ja vesialueet 2,2 3,5 1,3 Rakennukset ja rakennelmat 35,4 53,4 18,0 Kiinteät rakenteet ja laitteet 36,7 64,5 27,6 Koneet ja kalusto 12,5 14,0 1,5 Muut aineelliset hyödykkeet 0,2 0,2 0,0 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 42,0 0,0 42,0 SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet 55,3 10,6 44,7 INVESTOINNIT YHTEENSÄ 187,3 148,7 38,8 Rahoitusosuudet 1,4 3,3 1,9 NETTOINVESTOINNIT YHTEENSÄ 186,0 145,4 40,8 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 67,4 34,6 32,9 T A M P E R E E N K A U P U N K I 33 Merkittävimmät investoinnit Merkittävimmät investointikohteet (yhteensä 31,8 milj. euroa): Vuoreksen alueen liikenneväylät, viheralueet ja vesihuoltoverkko 10,4 milj. euroa Tammerkosken lukion perusparannus Sampolassa 10,4 milj. euroa Koukkuniemen Jukolan peruskorjaus ja Impivaaran uudisrakennus 7,9 milj. euroa Pyynikin uimahallin perusparannus 3,1 milj. euroa Kaupunkikonsernin sisäiset investoinnit (yht. 55,2 milj. euroa): TAO Kiinteistöt Oy apporttina merkityt osakkeet 48,8 milj. euroa Huoneisto osakkeet Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:ltä 6,4 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 34
18 Kaupunkikonserni T A M P E R E E N K A U P U N K I 35 Konsernirakenne Tampereen konsernitilinpäätökseen yhdisteltävät yhteisöt Tytäryhteisöt Yhtiöt Kiinteistö ja asuntoyhtiöt Kunnallista liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt Säätiöt 3 3 Kuntayhtymät 5 5 Osakkuusyhteisöt Yhteensä T A M P E R E E N K A U P U N K I 36
19 Konsernirakenne Muutokset konsernirakenteessa 2012 Tytäryhteisöt + Kiint. Oy Pellavan Parkki + TAO Kiinteistöt Oy Kiinteistönhallinta KnowTek Oy Osakkuusyhteisöt + Kiint. Oy Kosken Parkki + Kiinteistönhallinta KnowTek Oy As. Oy Pispalan Pulteri 2 T A M P E R E E N K A U P U N K I 37 Konsernituloslaskelma Milj. euroa KONSERNITULOSLASKELMA Toimintatuotot 967,1 943,3 Toimintakulut 1 913, ,0 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) 4,0 2,0 Toimintakate 942,6 876,7 Verotulot 781,8 765,6 Valtionosuudet 329,5 309,3 Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot 1,6 3,4 Muut rahoitustuotot 5,8 3,7 Korkokulut 24,3 22,8 Muut rahoituskulut 1,7 5,8 Vuosikate 150,1 176,7 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot 159,8 152,7 Tilikauden yli ja alipariarvot 0,8 1,1 Arvonalentumiset 0,1 1,3 Satunnaiset erät 1,6 0,0 Tilikauden tulos 9,0 21,5 Tilinpäätössiirrot 5,4 10,2 Vähemmistöosuudet 1,3 1,5 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 15,8 9,9 T A M P E R E E N K A U P U N K I 38
20 Konsernituloslaskelma KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % Vuosikate/Poistot, % Vuosikate, euroa / asukas Asukasmäärä T A M P E R E E N K A U P U N K I 39 Konsernin rahoituslaskelma Milj. euroa RAHOITUSLASKELMA Toiminnan rahavirta Vuosikate 150,1 176,7 Satunnaiset erät 1,6 0,0 Tulorahoituksen korjauserät 20,8 19,8 130,8 156,9 Investointien rahavirta Investointimenot 293,6 282,5 Rahoitusosuudet investointimenoihin 3,7 4,4 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 26,7 31,9 263,1 246,2 Toiminnan ja investointien rahavirta 132,3 89,3 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 0,1 0,0 Antolainasaamisten vähennykset 2,0 2,1 2,0 2,1 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 190,4 49,1 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 76,6 35,1 Lyhytaikaisten lainojen muutos 25,3 23,7 88,5 37,6 Oman pääoman muutokset 2,7 0,1 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 0,4 0,1 Vaihto omaisuuden muutos 0,2 0,7 Saamisten muutos 8,9 7,3 Korottomien velkojen muutos 32,0 29,6 22,5 21,5 Rahoituksen rahavirta 110,3 61,0 Rahavarojen muutos 22,0 28,3 Rahavarat ,0 159,9 Rahavarat ,9 188,2 22,0 28,3 T A M P E R E E N K A U P U N K I 40
21 Konsernin rahoituslaskelma RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % Pääomamenojen tulorahoitus, % Lainanhoitokate 2 3 Kassan riittävyys, pv T A M P E R E E N K A U P U N K I 41 Konsernitase KONSERNITASE Milj. euroa VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 10,9 8,1 Konserniliikearvo 0,0 0,1 Muut pitkävaikutteiset menot 10,7 13,3 Ennakkomaksut 1,0 0,7 22,6 22,2 Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet 256,2 256,5 Rakennukset 1 241, ,9 Kiinteät rakenteet ja laitteet 590,8 541,1 Koneet ja kalusto 108,8 100,5 Muut aineelliset hyödykkeet 35,0 4,1 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 100,9 186, , ,2 Sijoitukset Osakkuusyhteisöosuudet 40,5 35,7 Muut osakkeet ja osuudet 12,6 15,1 Joukkovelkakirjalainasaamiset 0,0 0,0 Muut lainasaamiset 5,8 6,9 Muut saamiset 5,2 6,1 64,1 63,8 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 8,4 7,1 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto omaisuus 36,0 35,8 Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 1,4 2,0 Lyhytaikaiset saamiset 144,6 135,2 Rahoitusarvopaperit 40,6 42,7 Rahat ja pankkisaamiset 97,4 117,3 VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 748, ,2 T A M P E R E E N K A U P U N K I 42
22 Konsernitase Milj. euroa VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 636,7 636,7 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääomat 0,2 0,2 Arvonkorotusrahasto 121,5 124,1 Muut omat rahastot 52,5 56,5 Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) 523,5 517,9 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 15,8 9, , ,3 VÄHEMMISTÖOSUUDET 27,4 24,7 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero 46,0 47,8 Vapaaehtoiset varaukset 50,1 37,4 96,1 85,2 PAKOLLISET VARAUKSET Eläkevaraukset 7,0 8,0 Muut pakolliset varaukset 21,9 21,4 28,8 29,4 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 20,7 19,7 KONSERNIRESERVI 0,0 0,0 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 789,1 641,2 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma 40,9 39,8 Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 88,6 148,3 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma 338,4 307, , ,9 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 2 748, ,2 T A M P E R E E N K A U P U N K I 43 Konsernitaseen tunnusluvut KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT Konsernin omavaraisuusaste, % Konsernin suhteellinen velkaantuneisuus, % Konsernin kertynyt ylijäämä (alijäämä), euroa Konsernin kertynyt ylijäämä (alijäämä), euroa / asukas Konsernin lainat, euroa / asukas Konsernin lainakanta , euroa Konsernin lainasaamiset , euroa Kunnan asukasmäärä Omavaraisuusastetta laskettaessa on huomioitu saadut ennakot. T A M P E R E E N K A U P U N K I 44
23 Lisätietoja Tampereen kaupungin talous ja liiketoimintaryhmä konsernijohtaja Juha Yli Rajala laskentapäällikkö Tarja Puskala strategiajohtaja Reija Linnamaa Puh T A M P E R E E N K A U P U N K I 45
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Vakinaiset palvelussuhteet
Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen
1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,
Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta
Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola
Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola
Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen
31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia
Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli
RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI
RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste
TA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
TALOUSARVION SEURANTA
TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot
Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007
Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00
TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013
Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016
Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017
Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen
Tilinpäätös 2006 Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I T A L O U S J A S T R A T E G I A R Y H M Ä 1 Uuteen toimintamalliin Kaupungin johtamisjärjestelmä uudistui
Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA
Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot
Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014
Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten
TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus
LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja
Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014
5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen
T A M P E R E E N K A U P U N K I 1. Tilinpäätös Laskentapäällikkö Kristiina Michelsson. Kaupunginhallitus
T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Tilinpäätös 28 Laskentapäällikkö Kristiina Michelsson Kaupunginhallitus 23.3.29 T A M P E R E E N K A U P U N K I 2 Yleinen kehitys Tampereen kaupungin ja koko kaupunkiseudun
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015
Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus
LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus
LUODON KUNTA Tilinpäätös 2017 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Vuosi 2017 oli monella tavalla merkkivuosi Luodon kunnalle. Juhlavuosi Suomi 100 vuotta ja Luodon kunta 150 vuotta huomioitiin isosti
TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Pelastusjohtaja Jari Sainio
TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat
Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.
LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset
Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus
LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti
T A M P E R E E N K A U P U N K I 1. Tilinpäätös 2007. Pormestari Timo P. Nieminen Johtaja Juha Yli Rajala Laskentapäällikkö Kristiina Michelsson
T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Tilinpäätös 27 Pormestari Timo P. Nieminen Johtaja Juha Yli Rajala Laskentapäällikkö Kristiina Michelsson T A M P E R E E N K A U P U N K I 2 Yleinen kehitys Tampereen
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 5.4.2018 Päiväys: 5.4.2018 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi
Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/2019. Kaupunginhallitus
Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/ Kaupunginhallitus 24.6. Kaupungin tilikauden tulos Milj. euroa Tot 1-5 / 2018 Tot 1-5 / 2018 Enn Toimintatuotot 174,3 184,7 450,5 448,2 4,7 Toimintakulut -685,9-702,5-1
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Vantaan kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
Vantaan kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 25.3.2019 Vantaan kaupungin tuloslaskelma Tuloslaskelma 2018 2017 2016 2015 2014 milj. milj. milj. milj. milj. Toimintatuotot 243,0 252,0 298,7 274,4
Rahoitusosa 2013 2016
Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013
TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot
Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit
Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %
T A M P E R E E N K A U P U N K I
Tilinpäätös 2010 T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Tilinpäätös 2010 pormestari Timo P. Nieminen johtaja Juha Yli Rajala vs. laskentapäällikkö Tarja Puskala Kaupunginhallitus T A M P E R E E N K A U P
Talousarvion seuranta
n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset
Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu
VERSIO 2.6/2010 Sisältö Konsernitilinpäätös Sivu Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutuminen 1 2 Talousarvion rahoitusosan toteutuminen 3 2 Kunnan tuloslaskelma 5 2 Kunnan tase 7 3 Kunnan rahoituslaskelma
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
RAHOITUSOSA 2012 2015
271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden
Talous- ja omistajuusyksikkö. Tilinpäätös 2011
Tilinpäätös 2011 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2011 lopussa Väestörekisterikeskuksen mukaan 87 567, asukasmäärä laski 505 henkilöllä edelliseen vuoteen verrattuna. Työttömien määrä laski edellisestä
Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
TILINPÄÄTÖS
Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
Väestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
Yhteenveto vuosien talousarviosta
Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon
Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016
Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016
TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016