TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA ULKOISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
|
|
- Markku Ketonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (6) Tarkastuslautakunta TOIMINTAKERTOMUS TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA ULKOISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 I KAUDEN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan lakisääteisenä tehtävänä on valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisen arviointi sekä hallinnon ja talouden tarkastusta koskevien asioiden valmistelu valtuuston päätettäväksi. Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu myös kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta huolehtiminen. Mikäli kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, on tarkastuslautakunnan arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä. Espoon tarkastussäännön perusteella on vuosittain arvioitu hallinnon, taloudenhoidon ja palveluiden tarkoituksenmukaisuutta. Uuden kuntalain myötä tarkastuslautakunnan tehtäviin lisättiin toiminnan järjestämisen tuloksellisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden arviointi. Espoon kaupungin tarkastuslautakunnan toimintaa sääntelee kuntalain lisäksi kaupungin tarkastussääntö. Tarkastuslautakunta arvioi kaupungin toiminnan vaikuttavuutta kuntalaisen näkökulmasta. Tarkastuslautakunnassa ovat vuonna 2016 toimineet seuraavat 13 jäsentä sekä varajäsentä: Jäsenet Paula Viljakainen, puheenjohtaja Susanna Rahkonen, varapuheenjohtaja Sirpa Aarniolehto-Kotilainen Marita Backman Antero Krekola Antero Laukkanen Mika Levänen Tapio Valli Jaakko Ravald Simo Repo saakka/ Eila Uotila Maija Saimalahti Arja Sääksvuori Ken Thilman Henkilökohtaiset varajäsenet Pirjo Söderström Rolf Heikkinen Janne Koski Liisa Sarvimäki-Paananen Tuija Kinnunen Kristiina Drotár Marko Kivelä Tapio Valli/ Raija Meriläinen Juhani Backman Susanna Aho Jari Äyhynmäki Ulla Vuolle Gustav Båsk
2 2 (6) Tarkastuslautakunnan jäsenet Kuva: Compic-Photos Oy/ Kimmo Brandt Tarkastuslautakunnan ja jaostojen arviointitoiminta ja kokoukset vuonna 2016 Tarkastuslautakunnan arviointi perustuu kuntalain mukaiseen valtuustokauden kattavaan arviointisuunnitelmaan sekä vuosittain laadittavaan yksityiskohtaisempaan arviointiohjelmaan. Valtuustokauden arvioinnin teemana on kaupungin palvelujen laadukkuuden, kustannusvaikuttavuuden ja asiakaslähtöisyyden sekä palvelujen tuotantotapojen arviointi tuotettaessa palveluja omana toimintana tai ostopalveluina. Arviointikaudella on seurattu Espoo-tarinan tavoitteiden asettamista, toteutumista ja vaikuttavuutta sekä investointi- ja kehittämishankkeita. Lisäksi tehtiin aiempien arviointikertomushavaintojen jälkiseurantaa. Vuonna 2016 arvioinnin painopistealueena olivat lasten ja nuorten palvelujen, maahanmuuttoasioiden sekä kaupungin palveluverkon ja toimitilojen arvioinnit. Tarkastuslautakunnan arviointityö on pohjautunut Espoo-tarinan ja kaupungin muun asiakirja-aineiston lisäksi asiantuntijaviranhaltijoiden ja lautakuntien puheenjohtajien kuulemisiin sekä ulkoisen tarkastuksen yksikön laatimiin arviointimuistioihin, tarkastuksiin ja selvityksiin. Lisäksi arvioinneissa on hyödynnetty vertailutietoja muista suurista kaupungeista. Tarkastuslautakunta on osallistunut vuosittain pääkaupunkiseudun tarkastuslautakuntien arviointiyhteistyöhön. Pääkaupunkiseudun ulkoisten tarkastustoimien viranhaltijoiden yhteisarviointityöryhmän ohjausryhmänä toimivat tarkastuslautakuntien puheenjohtajat. Keväällä 2016 valmistui Nuorisotakuun toteutumista ja vaikuttavuutta käsittelevä arviointiraportti, jonka yhteenveto sisällytettiin arviointikertomukseen ja raportti kokonaisuudessaan annettiin valtuustolle arviointikertomuksen oheismateriaalina toukokuussa Kesällä 2016 aloitetun arvioinnin aiheena on Asunto- ja maankäyttöpolitiikka hyvinvoinnin edistämisessä pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Arvioinnin tulokset raportoidaan valtuustolle vuoden 2016 arviointikertomuksen yhteydessä toukokuussa 2017.
3 3 (6) Tarkastuslautakunnalla oli 14 kokousta vuonna Lisäksi puheenjohtajistolla ja yksikön henkilöstöllä oli arviointikertomuksen valmistelukokous keväällä Lautakunnan kokouksissa on käsitelty yleishallintoon, rahoitukseen, investointeihin, liikelaitoksiin ja konserniin liittyvät asiat sekä laajemmat arviointikokonaisuudet. Tarkastuslautakunnan kokoukset ja käsitellyt aiheet vuonna Kaupungin ja konsernin johtaminen: Espoon Asunnot Oy Palveluliiketoimi: Espoo Catering -liikelaitos Arviointikertomuksen valmistelu Pääkaupunkiseudun tarkastuslautakuntien yhteisarviointiraportti: Nuorisotakuun toteutuminen ja vaikuttavuus Kaupungin ja konsernin tilinpäätös sekä TATU -ohjelman toteutuminen Henkilöstökertomus ja henkilöstöresurssit Arviointikertomuksen valmistelu Tilintarkastuskertomus vuodelta 2015 Vuoden 2015 arviointikertomuksen hyväksyminen Tarkastuslautakunnan vierailu eduskunnassa ja Valtiontalouden tarkastusviraston johtavien viranhaltijoiden tapaaminen, Tarkastuslautakunnan arviointiohjelma 2016 JHT-tilintarkastajan työohjelma 2016, Sisäisen tarkastuksen yksikön toimintasuunnitelma 2016, Tarkastuslautakunnan lausunto Seurantaraportti I:stä valtuustolle Espoo-tarina: Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen sekä kaupungin palveluverkko Vuoden 2015 arviointikertomuksesta annetut vastineet (valtuustokäsittely) Sosiaali- ja terveystoimi: Soten sekä aluehallintouudistuksen tilannekatsaus sekä kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluverkko Tilintarkastuksen kilpailutuksen tarjouspyyntö Tekninen ja ympäristötoimi:tilapalvelut -liikelaitos JHT-tilintarkastajan ja UTA:n raportointi I Tarkastuslautakunnan lausunto lokakuun kuukausiraportista valtuustolle Tarkastussäännön mukaan tarkastuslautakunta voi asettaa keskuudestaan jaostoja, jotka suorittavat kaupungin arviointia päätetyn vastuualuejaon mukaisesti ja raportoivat lautakunnalle. I-jaostolla oli neljä ja II-jaostolla viisi kokousta vuoden 2016 aikana. Tarkastuslautakunnan I jaoston kokoukset ja aiheet vuonna Sivistystoimi, liikuntapalvelut: Liikuntapaikkojen palveluverkko ja tilojen käyttö Sosiaali- ja terveystoimi: Kotihoito ja kotisairaanhoito, kotihoidon tukipalvelut sekä seniorineuvonta ja palveluohjaus Sosiaali- ja terveystoimi sekä sivistystoimi: Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto ja oppilashuolto Keskushallinto ja sivistystoimi sekä sosiaali- ja terveystoimi: Maahanmuuttajapalvelut sekä monikulttuurisuusohjelma
4 4 (6) Tarkastuslautakunnan II jaoston kokoukset ja aiheet vuonna Kaupungin keskitetyt tietotekniikkapalvelut sekä sähköiset palvelut ja niiden kehittäminen, tieto- ja viestintätekniikka opetustoimessa Yleishallinto: Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Tekninen ja ympäristötoimi: Ympäristökeskus Yleishallinto: Hankintaprosessi ja sopimukset Tekninen ja ympäristötoimi: Rakentamisen ja peruskorjausten laatu ja valvonta, Viranomaistoiminta: pysäköinninvalvonta ja romuautojen siirrot Tarkastuslautakunnan raportointi valtuustolle vuonna 2016 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2015 käsiteltiin valtuustossa Arviointikertomus sisälsi vuoden 2015 havainnot ja suositukset sekä aiempien arviointikertomushavaintojen jälkiseurannan. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Paula Viljakainen käytti arviointikertomuksen käsittelyn aloituspuheenvuoron valtuustossa. Valtuusto velvoitti kaupunginhallituksen pyytämään lautakunnilta selvitykset toimenpiteistä, joihin on ryhdytty tai on ryhdyttävä arviointikertomuksessa esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi sekä toimittamaan ne valtuustolle ja tiedoksi tarkastuslautakunnalle. Lisäksi valtuusto antoi kaupunginhallitukselle tehtäväksi huomioida seuraavassa talousarviovalmistelussa ja tilinpäätöksen laadinnassa arviointikertomuksessa esitetyt havainnot. Lautakuntien selvitykset olivat kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltävinä syyskuussa 2016 Seurantaraportti I:n yhteydessä. Tarkastuslautakunta antoi valtuustolle erillislausunnot Seurantaraportti I:stä elokuussa sekä lokakuun kuukausiraportista joulukuussa Tarkastuslautakunnan vierailut, koulutukset ja seminaarit Arviointityönsä kehittämiseksi tarkastuslautakunta vieraili kesäkuussa 2016 eduskunnassa ja tapasi Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) johtavat viranhaltijat. Tilaisuudessa esiteltiin mm. eduskunnan tarkastusvaliokunnan työtä sekä VTV:n tuloksellisuustarkastuksen ja finanssipolitiikan tarkastuksen ajankohtaisia asioita. Lisäksi tarkastuslautakunnan jäsenet osallistuivat vuonna 2016 useisiin koulutuksiin ja seminaareihin, kuten Auditio-seminaariin Tallinnassa toukokuussa, Arviointikertomusseminaariin Helsingissä marraskuussa sekä pääkaupunkiseudun tarkastuslautakuntien yhteiseen koulutukseen Kauniaisissa marraskuussa. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja käytti pks-tarkastuslautakuntien seminaarissa puheenvuoron tarkastuslautakuntien yhteistyöstä ja sen edelleen kehittämisestä.
5 Vuosien tilintarkastus 5 (6) Kuntalain mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tehtävässään virkavastuulla toimivan tilintarkastajan. Tilintarkastajaksi valittavan tilintarkastusyhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi JHTT-tilintarkastaja. Valtuusto on valinnut vuosille kaupungin lakisääteiseksi tilintarkastajaksi JHTT-yhteisö BDO Audiator Oy:n. Vastuunalaisena tilintarkastajana on vuonna 2016 toiminut JHT, KHT Tiina Lind. JHT-tilintarkastaja antoi huhtikuussa 2016 tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2015 tarkastuslautakunnalle ja edelleen valtuustolle. Vastuunalainen JHT-tilintarkastaja antoi tarkastuslautakunnalle tiedoksi tarkastussuunnitelman elokuussa 2016 ja raportoi vuoden 2016 tilikauden aikaisesta tilintarkastuksesta ensimmäisen kerran marraskuussa. Lakisääteistä tilintarkastusta ostetaan 180 päivää vuosittain. Lisäksi tilintarkastusyhteisöltä ostetaan tarpeen mukaan esimerkiksi ulkopuolisten rahoittajien rahoittamien hankkeiden tilintarkastuksia ja muita tarpeellisia erillistarkastuksia ja -selvityksiä. II ULKOISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ Kaupungin ulkoiseen tarkastukseen kuuluvat kaupungin muusta organisaatiosta ja johdosta riippumattomina tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan lisäksi tarkastuslautakunnan alaisuudessa toimiva ulkoisen tarkastuksen yksikkö. Ulkoisen tarkastuksen yksikön tehtävät Ulkoisen tarkastuksen yksikön tehtävänä on tarkastussäännön mukaan valmistella tarkastuslautakunnan ja sen jaostojen käsiteltäväksi tulevat asiat sekä avustaa JHTtilintarkastajaa ja tehdä yksikön tarkastusohjelman mukaisia tarkastuksia, joista raportoidaan vuosittain tarkastuslautakunnalle. Ulkoisen tarkastuksen yksikkö on avustanut työohjelmassa sovitun mukaisesti JHT-tilintarkastustiimiä tilikauden 2016 aikaisissa tarkastuksissa sekä tilinpäätöstarkastuksessa. Tarkastusten tulokset on raportoitu tarkastuslautakunnalle JHT-tilintarkastajan antamissa raporteissa. Yksikkö on lisäksi osallistunut vuonna 2016 pääkaupunkiseudun tarkastustoimien yhteisarviointityöhön. Yksikön toimintaa ohjaa tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelman ja vuosittaisen arviointiohjelman sekä tilintarkastajan tarkastusohjelman lisäksi ulkoisen tarkastuksen yksikön tarkastusohjelma, jonka mukaiset tarkastukset raportoidaan tarkastuslautakunnalle JHT-tilintarkastajan raportoinnin yhteydessä. Ulkoisen tarkastuksen yksikköä johtava kaupunginreviisori, JHTT Virpi Ala-aho toimii tarkastuslautakunnan asioiden esittelijänä ja vastaa yksikön arviointi- ja tarkastustyöstä. Tarkastuslautakunnan ja sen II jaoston sihteerinä toimii kaupunkitarkastaja Riitta Björklund, jonka vastuualueena on teknisen ja ympäristötoimen sekä kaupungin investointien tarkastus- ja arviointitehtävät. Kaupunkitarkastaja Anneli Tiainen toimii I jaoston sihteerinä ja vastaa sosiaali- ja terveystoimen arviointi- ja tarkastustehtävistä. Lisäksi yksikössä työskenteli vuonna 2016 yleishallinnon ja kaupunkikonsernin arviointi- ja tarkastustehtävissä konsernitarkastaja Ira Kaukanen. Yksikön henkilöstön koulutukset ja muu toiminta Arviointi- ja tarkastustyönsä kehittämiseksi yksikön viranhaltijat osallistuivat suurten kaupunkien ulkoisten tarkastusten yhteiseen Tuloksellisuusarvioinnin kehittämisen koulutusohjelmaan sekä muihin ulkoisiin koulutuksiin ja seminaareihin vastuualueidensa mukaisesti, esimerkiksi Kuntatarkastajien yhdistyksen koulutuspäiville touko-
6 6 (6) kuussa. Lisäksi osallistuttiin useisiin tarkastusalan seminaareihin ja koulutuksiin tarkastuslautakunnan jäsenten kanssa. Henkilöstö on osallistunut myös Espoon kaupungin sisäisiin koulutuksiin. Kaupunginreviisori on vuonna 2016 toiminut julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajien (JHTT) yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja Tilintarkastusvalvonnan pysyvän asiantuntijan varajäsenenä sekä Patentti- ja rekisterihallituksen asettaman laatujaoston julkissektorin tilintarkastusta edustavana jäsenenä. Kaupunginreviisori on pitänyt puheenvuorot toukokuussa Kuntatarkastajien yhdistyksen koulutuspäivillä julkishallinnon tarkastuksen yhdistystoiminnan tulevaisuudesta sekä julkishallinnon tarkastajien ja valtionhallinnon tarkastajien yhdistysten yhteisessä JUTTA-seminaarissa marraskuussa JHTT-yhdistyksen ajankohtaisasioista. III VUODEN 2015 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN JA TILINPÄÄTÖS Valtuusto myönsi tarkastuslautakunnan ja tilintarkastuksen vuoden 2016 toimintamenoihin euroa. Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastuksen toimintamenot olivat vuoden 2016 tilinpäätöksessä yhteensä euroa. Menot alittuivat henkilöstökuluissa sekä palvelujen ostoissa. Yksi kaupunkitarkastajan virka oli avoinna koko vuoden ja asiantuntija- ja koulutuspalvelujen hankinnat eivät toteutuneet suunnitellusti. Virpi Ala-aho Kaupunginreviisori, JHTT
TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA ULKOISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
1 (6) Tarkastuslautakunta 17.3.2015 TOIMINTAKERTOMUS TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA ULKOISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 I KAUDEN 2013-2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan kuntalain mukaisena
TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA ULKOISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINTAKERTOMUS AJALTA
TOIMINTAKERTOMUS 1 (6) Tarkastuslautakunta 25.3.2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA ULKOISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1.-31.12.2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Tarkastuslautakunnan tehtävänä
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12. Kiinteistölautakunnan kokoushuone, virastopiha 2 B, 1. kerros
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 21.04.2016 torstai klo 16:15-20:30 Tauko 18.41-18.47 Paikka Kiinteistölautakunnan kokoushuone, virastopiha 2 B, 1.
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 13. Keskuspaloasema, Palomiehentie 1, Espoo, I-kerros, luokka
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 26.01.2017 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 26.01.2017 torstai klo 16:30-19:40 Paikka Keskuspaloasema, Palomiehentie 1, 02750 Espoo, I-kerros, luokka Saapuvilla
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 30.11.2016 keskiviikko klo 16:30-19:31 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 13. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 28.01.2016 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 28.01.2016 torstai klo 16:15-20:10 Tauko klo 18.45-18.47 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C,
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 10
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 16.03.2017 torstai klo 16:40-18:40 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 23.03.2016 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 23.03.2016 keskiviikko klo 16:15-18:50 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9. Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 09.03.2016 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 09.03.2016 keskiviikko klo 14:00-17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 1. kerros Saapuvilla
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 9
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 07.04.2016 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 07.04.2016 torstai klo 16:15-20:40 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,
Aleksi Paananen kaupunkitarkastaja
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 01.04.2015 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 01.04.2015 keskiviikko klo 16:05-16:05 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 17. Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone tai muu
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 12.02.2015 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 12.02.2015 torstai klo 16:00-19:40 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone tai muu Saapuvilla olleet jäsenet
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 30.03.2017 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 30.03.2017 torstai klo 16:30-19:55 Tauko 19.07-19.12 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet
Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 05.03.2015 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 05.03.2015 torstai klo 15:00-18:50 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 17. Paikka Opinmäen oppimiskeskus, 2. kerros, huone B280, Lillhemtintie 1, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 24.09.2015 torstai klo 15:00-18:20 Paikka Opinmäen oppimiskeskus, 2. kerros, huone B280, Lillhemtintie 1, 02250 Espoo
Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori
Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen 14.6.2017 Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Aiheet 1. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus kaupunginvaltuuston kehittämisvälineenä 2. Tilintarkastus Oulu-konsernissa
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 27.11.2014 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 27.11.2014 torstai klo 17:00-20:05 Paikka Valtuustotalo, perussuomalaisten ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula
Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas
Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:
Tarkastuslautakunta 28.08.2013 Sivu 1 / 17
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 28.08.2013 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 28.08.2013 keskiviikko klo 16:00-19:05 Paikka Kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Riitta Björklund kaupunkitarkastaja, sihteeri
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 29.01.2015 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 29.01.2015 torstai klo 16:00-19:35 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula Viljakainen,
Tarkastuslautakunta 26.11.2014 Sivu 1 / 13
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 26.11.2014 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 26.11.2014 keskiviikko klo 16:00-19:55 Tauko klo 18.40-18.45 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla
TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASUUNNITELMA 1 (6) TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2016 1 YLEISTIEDOT 1.1 Taustatiedot ja lähtökohdat Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 71 :n mukaan hallinnon
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA
HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASUUNNITELMA 1 (7) TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2016 1 YLEISTIEDOT 1.1 Taustatiedot ja lähtökohdat Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain (410/2015) 121
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,
ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI
Arviointiperiaatteet 2013 2016 1(5) Tarkastuslautakunta 20.6.2016 ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI 2013 2016 Periaatteet on tarkistettu tarkastuslautakunnan kokouksessa 20.6.2016. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIPERIAATTEET
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 11
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 27.03.2013 Sivu 1 / 11 Kokoustiedot Aika 27.03.2013 keskiviikko klo 17:30-21:35 Paikka Valtuustotalo, vihreiden ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Ritva
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
20.2.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö
1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
5.3.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 31.01.2013 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 31.01.2013 torstai klo 17:30-20:40 klo 19.27-19.37 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla olleet
Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009
Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus
TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT
TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 6 TARKASTUSLAUTAKUNNAN 1. LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Tarkastuslautakunnan ja -viraston tehtävät on määritelty kuntalaissa (410/2015) ja kaupunginvaltuuston hyväksymässä hallintosäännössä.
Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7
Espoon kaupunki Kokouskutsu Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 07.05.2012 maanantai klo 17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 02770 Espoo, 1. kerros Lisätietoja
Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset
Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on
1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 12
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 28.02.2013 torstai klo 17:30-21:05 tauko klo 19.36-19.46 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TAMPEREEN KAUPUNGIN TARKASTUSTOIMI TOIMINTAKERTOMUS
TAMPEREEN KAUPUNGIN TARKASTUSTOIMI TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 2 TAMPEREEN KAUPUNGIN TARKASTUSTOIMEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
Tarkastuslautakunta 29.03.2012 Sivu 1 / 12
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 29.03.2012 Sivu 1 / 12 Kokoustiedot Aika 29.03.2012 torstai klo 17:30-21:15 tauko klo 20.32-20.42 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus
Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA
AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN
Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26
Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan
Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 23
Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 23 Kokoustiedot Aika 31.08.2016 keskiviikko klo 16:30-20:40 Tauko klo 18.25-18.30 Paikka Valtuustotalo, kokoomuksen ryhmähuone Saapuvilla
ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...
MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT
TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet
TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN
Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta
Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2015 Jakelu:
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN
Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:30. Tekninen osasto, teknisen johtajan huone
Mäntyharju Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 24.04.2017, klo 14:00-16:30 Paikka Tekninen osasto, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus
TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32
TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN
17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN
1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:
Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28
Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 Tarkastuslautakunta Marianne Karttinen. Markku Niskanen Sari Suomi jäsen,
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 16.1.2017 klo 13.00 14.55 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
13 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosille ja työohjelma vuodelle 2017
Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (13) Aika 20.09.2017, klo 16:20-20:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus
Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään
Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta
1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja
Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri
PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 30.04.2015 AIKA 30.04.2015 klo 09:42-13:05 PAIKKA Halstarin kabinett OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari Vuokko
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 22.5.2017 klo 13.09 14.51 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila
NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Keskiviikko 23.5.2018 klo 9.15 11.32 Kokouspaikka Valtuustosali, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Reino Ojala puheenjohtaja
TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )
Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Valtuustovirastotalo, lautakuntien kokoushuone, 3. krs.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:05-16:05 Paikka Valtuustovirastotalo, lautakuntien kokoushuone, 3. krs., Suokatu 42 Lisätietoja Saapuvilla olleet
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna
9 Tampereen kaupungin vuoden 2016 tilintarkastus. 10 Valtuustokauden strategian toteutumisen arviointi
Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 18.01.2017, klo 12:00-14:39 Paikka Tammerkoski istuntosali, 2. kerros Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus 8 Läsnäolo-
21 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2017
Mikkeli Pöytäkirja 4/2018 1 (8) Aika 17.04.2018, klo 16:00-18:14 Paikka Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA