TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
|
|
- Hilja Saaristo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan tehtävistä on säädetty kuntalain 14 luvussa ja kunnan hallintosäännössä. Kuntalain 121 ja 125 mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on: - valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat - arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla - arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää - huolehdittava kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta - valvoa kuntalain 84 :ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi - valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi - valmisteltava tilintarkastuskertomuksen käsittely valtuustolle - hankittava asianomaisen selvitys ja kunnanhallituksen lausunto tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta Hallintosäännössä valtuusto on kuntalain mukaisten tehtävien lisäksi sisällyttänyt lautakunnan tehtäviin: 1. seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi. 2. huolehdittava siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa, sekä 1
2 3. tehtävä aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen valvonnan tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. ARVIOINTITYÖN SUORITTAMISEN PERUSTEET Tarkastuslautakunnan suorittaman arvioinnin tulokset raportoidaan valtuustolle osoitetussa arviointikertomuksessa sekä mahdollisissa väliraporteissa. Arvioinnin lautakunta toteuttaa käyttämällä muun muassa seuraavia toimintatapoja: 1. seuraa kunnan toimielinten ja johtavien viranhaltijoiden toimintaa. Lautakunta sopii keskinäisellä työnjaolla eri toimielinten hallinnon seuraamisesta sekä kerää tietoja palvelutoiminnan toimivuudesta ja tavoitteiden toteutumisen tilanteesta. Salassa pidettävän aineiston käytettäväksi saamisesta lautakunta päättää erikseen. Lautakunnan jäsenten hallinnon seurantavastuu on seuraava: Toimielin Tarkastuslautakunnan jäsen Kaupunginhallitus Sivistysvaliokunta Hyvinvointivaliokunta Elinympäristövaliokunta +jaosto Vesi-liikelaitoksen johtokunta 2. Lautakunta pyytää kunnan organisaatiolta erikseen päätettäviä selvityksiä toiminnasta arvioinnin tueksi (esimerkiksi toimialojen itsearviointien yhteenvetoja, asiakaspalauteyhteenvetoja ja mahdollisia sisäisen tarkastuksen yhteenvetoraportteja, laatuauditointeja, palveluiden prosessikuvauksia, talouden ja toiminnan seurantaraportteja, osavuosikatsaukset, kuntayhtymien arviointikertomukset). 3. Kokouksiin kutsutaan tarvittaessa kaupungin/arvioitavan kohteen viranhaltijajohdon lisäksi luottamushenkilöjohtoa, henkilökunnan edustajia, tytäryhtiöiden edustajia ja mahdollisia muita sidosryhmän edustajia selvittämään omasta näkökulmastaan arviointikohteen toimintaa, tavoitteita ja niiden toteutumista. Tarvittaessa haastateltaville jaetaan ennakkoon täytettäväksi arviointilomake toimialan/vastuualueen toiminnasta ja taloudesta. Lomake ei ole julkinen eikä sitä liitetä pöytäkirjaan. 4. Lautakunta tekee tutustumis- ja arviointikäyntejä kunnan hallintokuntiin/toimipisteisiin ja muihin palvelupisteisiin työohjelman mukaisesti. Tarvittaessa käydään tutustumassa tytäryhteisöihin. 2
3 5. Arvioitavan vuoden tilinpäätös toimintakertomuksineen on asiakirja, josta ilmenevien tietojen perusteella arviointi ensisijaisesti suoritetaan. 6. Tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan tehdään yhteisarviointeja esim. seutukunnan muiden kuntien kanssa yhteisesti järjestettyjen toimintojen osalta. Lautakunnan jäsenten toimintavalmiuksien kehittämistä tuetaan mm. osallistumalla alan koulutuksiin. TILINTARKASTUKSEN TOTEUTUMISEN SEURANTA Tilintarkastajan vuotuinen työohjelma annetaan tarkastuslautakunnalle tiedoksi. Tilintarkastaja raportoi vuoden aikana sopimuksen mukaisesti työohjelman toteutumisesta sekä olennaisista havainnoista. Yhteenveto koko vuoden tarkastuksista tehdään tilintarkastuskertomuksen yhteydessä. Tilintarkastajan valtuustokauden suunnitelmat ja vuosittaiset työohjelmat laaditaan siten, että ne tukevat kunnan tarkastustoimen laaja-alaista ja asianmukaista toteutumista. Tilintarkastuksen työn lähtökohtana on kunnan toimintaorganisaatio ja -ympäristö ja niihin liittyvät olennaiset riskit. Riskienkartoituksen avulla määritellään tarkastuksen painopistealueet tarkastustyön perustaksi. Tarkastussuunnitelman ja vuotuisten työohjelmien käsittelyn yhteydessä tarkastuslautakunta arvioi myös tarkastukseen käytössä olevien resurssien riittävyyttä. ARVIOINTISUUNNITELMA Tarkastuslautakunnan arviointityön systematisoimiseksi on tarpeen laatia vaalikauden kattava arviointisuunnitelma, jota täsmennetään vuosittain. Arviointisuunnitelmassa esitetään ne tehtäväalueet, jotka otetaan kunakin vuonna syvällisemmän arvioinnin kohteeksi. Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelmassa painotetaan osaalueita, joiden osalta on suurin riski, että tavoitteet jäävät saavuttamatta tai muutoin toiminta ei ole tuloksellista. Suunnitelma täsmennetään työohjelmaksi vuosittain sekä painotusten että menetelmien osalta. Arviointisuunnitelmassa (ja arviointikertomuksessa) voidaan myös painottaa eri BSC- näkökulmia vuosittain (talousnäkökulma, organisaatio/prosessien näkökulma, asiakasnäkökulma, henkilöstönäkökulma). 3
4 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma voidaan sovittaa yhteen tilintarkastussuunnitelman kanssa. PALVELUALA Arviointikohde Palvelualue Koko kaupunki/ Kaupunginhallitus /Johtaminen ja hallinto - Yleiskuva kunnan johtamisja ohjausjärjestelmästä sekä eri toiminnoista, organisaatiouudistukset - Kuntastrategian tavoitteet ja toteutuminen kunnassa ja kuntakonsernissa Sosiaali- ja terveys Hyvinvointivaliokunta - Sisäisen valvonnan järjestämisen arviointi - Ylikunnallinen yhteistyö - Sote- ja maakuntauudistus - Talouden seuranta/talouden tasapainotta- mistoimenpiteiden toteutumisen - Investoinnit - Henkilöstö -Elinvoimapalvelut - Työllistämispalvelut - Toimialan palvelustrategioiden toteuttaminen valtuus- ton asettamien tavoitteiden kautta -Toiminnan järjestäminen tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla - Hoitotakuu - Hoitoketjun toimivuus - Yhteistyö ja organisointitavat (ky:t, sopimukset) - Hankinnat -Ostopalvelut ja niiden kytkeytyminen strategiaan. - Talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteuttamisen 4
5 Palvelualueet: - vanhustenhuolto - kotipalvelut - sosiaalityö - vammaispalvelut - lastensuojelu - perusterveydenhuolto - erikoissairaanhoito Sivistys Sivistysvaliokunta Tekninen ja ympäristö Elinympäristövaliokunta - Toimialan palvelustrategioiden toteuttaminen valtuus- ton asettamien tavoitteiden kautta -toiminnan järjestäminen tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla - Yhteistyö (ky:t,sopimukset) - Hankinnat - Ostopalvelut ja niiden kytkeytyminen strategiaan. - Talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteuttamisen Palvelualueet: - varhaiskasvatus - perusopetus ja lukio - toisen asteen koulutus - kirjasto - kulttuuri - nuoriso - liikunta - työväenopisto - musiikkiopisto - Toimialan palvelustrategioiden toteuttaminen val- tuuston asettamien tavoitteiden kautta -Toiminnan järjestäminen tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla - Yhteistyö (ky:t, sopmukset) - Hankinnat - Ostopalvelut ja niiden kytkeytyminen strategiaan. 5
6 - Talouden tasapainottamistoimenpiteiden toteuttamisen Palvelualueet: - Rakennusvalvonta - Ympäristönsuojelu - Tilapalvelut - Kunnallistekniikka - Ruoka- ja siivouspalvelut - Ympäristövastuut Konserniyhteisöt, omistajaohjaus ja liikelaitokset Omistajaohjauksen ja konsernivalvonnantoteutuminen Konserniyhteisöjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Liikelaitosten toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 6
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2013 Työohjelma 2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien
TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2013 Työohjelma 2014 Työohjelma 2015 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
ALAVIESKAN KUNTA Tarkastuslautakunta 9.12.2009 16.9.2010 15.9.2011 25.9.2012
1 ALAVIESKAN KUNTA Tarkastuslautakunta 9.12.2009 16.9.2010 15.9.2011 25.9.2012 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA JA TYÖOHJLEMA Valtuustokausi 2009 2012 Työohjelma 2010 Työohjelma 2011 Työohjelma
ALAVIESKAN KUNTA Tarkastuslautakunta
1 ALAVIESKAN KUNTA Tarkastuslautakunta 9.12.2009 16.9.2010 15.9.2011 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA JA TYÖOHJLEMA Valtuustokausi 2009 2012 Työohjelma 2010 Työohjelma 2011 TARKASTUSLAUTAKUNNAN
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 1/2017. Saksankatu 27, A-rakennuksen kokoushuone 1014, Forssa. Christer Friskof. Nina Schulman jäsen
LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ 1 Tarkastuslautakunta 2017 2021 PÖYTÄKIRJA 1/2017 KOKOUSAIKA 23.10.2017 klo 12.30 15.54 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rakennuksen kokoushuone 1014, 30100 Forssa LÄSNÄ
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 07.03.2019 kello 14:00-16:22 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö
1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.
Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus
ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI
Arviointiperiaatteet 2013 2016 1(5) Tarkastuslautakunta 20.6.2016 ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI 2013 2016 Periaatteet on tarkistettu tarkastuslautakunnan kokouksessa 20.6.2016. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIPERIAATTEET
TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1
Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...
TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32
TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN
TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )
Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät
Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 1 2 Kokousaika Keskiviikko 29.11.2017 klo 9.00 12.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Martti Esala, puheenjohtaja olleet jäsenet Jukka
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN
Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26
Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN
1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että
Kokouspöytäkirja Sivu Nro
Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 53 5 Kokousaika Tiistai 25.9.2018 klo 9.00 15.15 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet jäsenet Jukka Heinämäki
Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28
Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1
Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät
Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on
1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen
ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996
TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...
JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ
JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta...5 TARKASTUSLAUTAKUNTA...5 2 Lautakunnan kokoonpano...5 3 Lautakunnan
Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas
Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 16.5.2018 klo 9.00 13.45 KOKOUSPAIKKA Siikaisten uusi kunnanvirasto, kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila jäsen
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö
Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymä Tarkastuslautakunta 7.4.2016 13 liite 5 Yhtymähallitus 21.4.2016 32 liite 9 Yhtymäkokous 19.5.2016 14 liite 14 Sisältö 1 Valvontajärjestelmä... 3 1
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 42 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 8.5.2019 kello
Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 2/2013 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.09.2013 klo 9.00 14.42 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/
1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula
TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT
TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 6 TARKASTUSLAUTAKUNNAN 1. LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Tarkastuslautakunnan ja -viraston tehtävät on määritelty kuntalaissa (410/2015) ja kaupunginvaltuuston hyväksymässä hallintosäännössä.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 21. Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 21 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 3.4.2019 klo 17.00
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosiksi
Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma vuosiksi -2020 TYÖOHJELMA VUODEN TARKASTAMISEKSI 1. Arviointisuunnitelma Tarkastuslautakunnan arviointitoiminnassa valtuustokaudella -2021 toiminnan lähtökohtana
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone
ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 35 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 2.5.2019 kello 17.00
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21
Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja
Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009
Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
20.2.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus
Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta
1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p
Tarkastuslautakunta 36 26.04.2016 Tarkastuslautakunta 41 17.05.2016 Tarkastuslautakunta 46 31.05.2016 Kaupunginvaltuusto 71 13.06.2016 Kulttuurilautakunta 85 19.10.2016 Tarkastuslautakunta 76 08.11.2016
tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 27.6.2017 klo 18.00
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 4 Tarkastuslautakunnan esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä
Mikkeli Kokouskutsu 1 (11) Aika 15.08.2017, klo 16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen
5.3.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit
Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro
Uuden kuntalain tuomat muutokset kuntien tilintarkastukseen ja arviointiin Kommenttipuheenvuoro Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 21- Tampere-talo kaupunginreviisori, JHTT Kuntalain muutokset tilintarkastukseen
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 7.9.2018 klo 9.00 13.25 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Aarre Välimäki varapuheenjohtaja Marita
SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016
Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:
Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja
Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone
Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Pöytäkirja 6/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 16.08.2018 klo 14:00-16:05 Paikka Peruspalvelukeskus Tapala, Kankaanpää. Hallinnon kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko
Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori
Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen 14.6.2017 Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori Aiheet 1. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus kaupunginvaltuuston kehittämisvälineenä 2. Tilintarkastus Oulu-konsernissa
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho
Hannikainen Marja. Seppälä Merja. Muut Janhunen Heli pöytäkirjanpitäjä
Iitin kunta Pöytäkirja 7/2017 79 Tarkastuslautakunta 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 17:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Pasila Olli Saarelma Markku Hannikainen Marja
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti
Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi
Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.04.2010 1 KOKOUSAIKA Torstaina 15.04.2010 klo 15.00 19.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset
Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Sari Korento kehittämispäällikkö Taloutta koskevat muutosehdotukset Talousarvio ja suunnitelma 111 Talousarviossa