MAAKUNNALLINEN ASIAKASLÄHTÖINEN TAVOITTEELLINEN TOIMINTAMALLI JUURRUTTAMISSUUNNITELMIEN PERUSTANA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNNALLINEN ASIAKASLÄHTÖINEN TAVOITTEELLINEN TOIMINTAMALLI JUURRUTTAMISSUUNNITELMIEN PERUSTANA"

Transkriptio

1 Aila Pikkarainen, JAMK ja Anne Kaarnasaari, NHG / MAAKUNNALLINEN ASIAKASLÄHTÖINEN TAVOITTEELLINEN TOIMINTAMALLI JUURRUTTAMISSUUNNITELMIEN PERUSTANA

2 Päivän toimintatapa Aivot rakastavat tekemistä, sillä niitä ei ole luotu olemaan jouten. Toisaalta ne voivat kyllä tottua passiiviseen olotilaan, ja mitä pidempiä aikoja ne ovat liian vähällä käytössä, sitä enemmän ne menettävät toimintakykyään. Aivot surkastuvat niin kuin lihaksetkin, jos niitä ei käytetä. Saarenheimo Marja (2017, 93) Vanhenemisen taito

3 Yhteistyö eri tahojen välillä Keski-Suomen maakunnallisen asiakaslähtöisen ja tavoitteellisen toimintamallin visio (prosessikuvan muodossa) kertausta viime keväältä Yhteenveto eri tahojen tehtävistä ja vastuista maakunnallisesti organisoitavan asiakaslähtöisen toimintamallin eri vaiheissa Hoitoon osallistuvat tahot 1. Palveluiden ja hoidon tarpeen määrittäminen 2. Hoidon suunnittelu 3. Hoidon toteutus 4. Hoidon arviointi Asiakas Kertoo omasta tilanteestaan tarpeistaan ja Antaa rehellisen kuvauksen omasta niiden muutoksista tilanteestaan ja tarpeistaan Tuo aktiivisesti esille myös omia toiveitaan Osallistuu tavoitteiden määrittämiseen Sitoutuu tavoitteisiin Osallistuu ja sitoutuu hoidon toteuttamiseen yhdessä sovitusti Säilyttää aktiivisen ja motivoituneen otteen Antaa jatkuvaa ja suoraa palautetta (hyödynnetään mahdollisuudet kerätä suoraa asiakaspalautetta sähköisesti) Osallistuu tavoitteiden toteutumisen arviointiin Mukana hoito- ja palvelusuunnitelman päivittämisessä Omainen Jos useampi, sovitaan asiakkaan kanssa ns. yhteyshenkilö On mukana palvelun ja hoidontarpeen määrityksessä Ilmaisee huomionsa ja näkemyksensä asiakkaan tilanteesta Motivoi ja sitouttaa asiakasta Ideoi omaa rooliaan hoidossa Osallistuu hoitosuunnitelman tekemiseen Ei passivoidu ja siirrä vastuuta yksin hoitohenkilökunnalle hoidon alkaessa Osallistuu sovitusti hoitoon Pyrkii osaltaan aktivoimaan ja motivoimaan asiakasta Mukana soveltuvin osin hoidon arvioinnissa Omahoitaja/ kotihoitaja/ koti-sh Omahoitajlalla päävastuu palveluiden ja hoidon tarpeen määrittämisestä yhteistyössä asiakkaan, omaisen ja palveluohjauksen kanssa Voimavarahoitajia (tietyillä asiakasryhmillä) alkuvaiheen kartoituksen tukena Hyödynnetään erilaisia mittareita asiakastarpeen mukaisesti Asiakkaan ja omaisen sitouttaminen tavoitteisiin Asiakkaan kodin kunnioitus ja ympäristön huomioiminen Asiakkaan voimavarojen kartoitus ja hyödyntäminen, yksilöllisyyden tukeminen arvioinnissa ja hoidon suunnittelussa Toteuttaa kuntouttavaa ja toimintakykyä tukevaa työotetta Sitoutuu suunnitelman mukaiseen hoitoon Kuvailevan ja tarkan kirjaamisen toteuttaminen Kokonaisvaltainen havainnointi työn tekemisen lomassa Tiedonkulun varmistaminen ja reagointi erilaisiin tilanteisiin Hoidon näkeminen jatkumona yksittäisten palvelutoimenpiteiden sijasta Asiakkaan tilan monipuolinen ja kokonaisvaltainen seuranta arvioinnin tueksi Yhteistyö palveluohjauksen kanssa tavoitteiden toteutumisen arvioimiseksi, asiakkaan palvelusuunnitelman muutoksissa ja uusien tavoitteiden asettamisessa Proaktiivinen ja nopea reagointi asiakkaan tilan muutoksiin Palveluohjaus Arvioi palvelutarpeen kokonaisvaltaisesti ja asettaa päätavoitteen palveluille Hyödyntää arvioinnissa yhteisesti sovittuja toimintamalleja Asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukainen palveluiden kokonaisvaltainen suunnittelu ja koordinointi Tavoitteiden kokonaisvaltainen huomioiminen palvelusuunnitelmassa Palveluiden (esim. tukipalvelut) koordinointi Yhteistyö kotihoidon kanssa tavoitteiden toteutumisen arvioimiseksi, asiakkaan palvelusuunnitelman muutoksissa ja uusien tavoitteiden asettamisessa Eri tietolähteiden hyödyntäminen seurannassa Muut toimijat Päihde ja mt ammattilaiset ja 3. sektorin yhteistyökumppanit tuovat esiin omaa näkemystään asiakkaan tilanteesta ja tarpeesta tarvittaessa Kuntoutuksen yms. erityisosaajat osallistuvat hoidon suunnitteluun tarvittaessa Yksityiset palvelut sekä erityistyöntekijät tuottavat palveluitaan yhteisen suunnitelmien mukaisesti (tiedonsiirto kriittistä hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi) Arvioinnin mahdollinen toteutus 3. osapuolen toimesta Tiedonsiirto eri toimijoiden välillä kriittistä hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi 3

4 Uups!? Kehusmaa S., Erhola K., Luoma M-L. Kotihoidon henkilöstön kuntoutusosaamista on vahvistettava. Tutkimuksesta tiiviisti 20, elokuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

5 Teemat, pohdittavaa Maakunnallinen toimintatapa ja malli? Asiakaslähtöinen? Tavoitteellinen? Prosessi? Mistä liikkeelle ja miksi = perusteet muutokselle ja muutoksen läpi viemiselle.

6 Kuntoutus - kuntoutuminen Mitä on kuntoutus/kuntoutuminen: perustuuko tietoon, mielikuviin, uskomuksiin vai asenteisiin? Nykyiseen tilanteeseen haluttu muutos: itsessä, tekemisessä, ympäristössä vai missä? Tietty aika, paikka ja tapa, jolla muutokseen pyritään = tavoite, johon sitoudutaan Asiakas, omainen/läheinen, työntekijät = kukaan ei voi jäädä ulkopuolelle

7 Samantahtisuus vai epärytmi? Asiakkaan elämänkulun näkökulma: asiakkuustaidot ja kokemukset? Lähtökohtana myös työntekijän taidot ymmärtää erilaisten asiakkaiden lähtötilanne? Samantahtisuus vai epärytmi? Kuntoutuksen/kuntoutumisen tavoite: mikä on asiakkaan tavoittelema muutos tekemisen tasolla hänen arjessaan? Mitä tämän muutoksen tavoittelu tarkoittaa minun jokapäiväisessä työssäni, jatkuvasti kaikissa tilanteissa?

8 3. Tavoitteellinen toiminta verkottaa yhteen ihmisiä ja organisaatioita, joista muodostuu tarkoituksenmukainen verkosto ikääntyneen ihmisen tueksi. Ikääntynyt asiakas on aktiivinen toimija omassa verkostossaan. 2. Aidossa asiakaslähtöisessä suhteessa ikääntynyt asiakas kertoo todellisista, perimmäisistä tarpeistaan, joista yhdessä muodostetaan tarkoituksenmukaiset ja yksilölliset tavoitteet. 1. Aito asiakaslähtöisyys perustuu asiakkaan ja työntekijän keskinäiseen luottamukseen, vuorovaikutukseen ja kumppanuuteen 3. Yhteistoiminta Ketä verkostoon tarvitaan ja miksi? 2. Tavoitteellisuus Mitkä ovat hänen tarpeensa, toiveensa ja huolensa? 1. Asiakaslähtöisyys Kuka on tämä ihminen?

9 Lähde: Kotitori 2015 Asiakkaan toiveet ja tarpeet keskiössä sekä lähtökohtana 1. Asiakkaan toiveiden ja tarpeiden kuuleminen 2. Yhteinen tilanteen arvio 3. Toiveiden ja tarpeiden priorisointi 4. Ehdotus ratkaisuiksi (keinot) 5. Palveluista sopiminen

10 Kuntoutuminen = kysymyksessä on aina asiakkaan yksilöllinen prosessi, joka lähtee liikkeelle hänen voimavaroistaan ja tarpeistaan 1.Kuntoutustarpeen tunnistaminen 4. Kuntoutuksen päättäminen, jatkuminen KUNTOUTUMINEN JA KUNTOUTUS KIINNITTYVÄT KUNTOUTUJAN ARKEEN PROSESSIN KAIKISSA VAIHEISSA 2. Kuntoutuksen käynnistyminen ja siihen valmistautuminen 3. Kuntoutuksen toteutuminen ja kuntoutuminen

11 Juurruttaminen: Kuntoutus Vaihe 1 Vaihe 2 Vaihe 3 Vaihe 4 VALMISTELUVAIHE: nykytilan analysointi, toimintamallien valinta ja tarkempi määrittely sekä rajaaminen, kuntakohtaiset luonnokset (kevät/kesä 2017) JUURRUTTAMISVAIHE: suunnitelmien ns. muokattujen toimintamallien (tai niiden osien?) kokeilun käynnistäminen, toteutus, seuranta ja jatkuva kehittäminen mentoroinnin ja vertaiskehittämisen avulla (10/2017-4/2018) ANALYYSI-, TARKENNUS- JA SYNTEESIVAIHE (MUOKATUT MALLIT) Koottujen arviointien pohjalta varsinaisten/lopullisten mallien kuvauksien laadinta ja jatkokehittämisestä sopiminen (kevät/kesä/syksy 2018) VARSINAINEN VAKIINTUMISVAIHE jatkuu hankkeen loppuvaiheessa/hankkeen päättymisen jälkeenkin Sovitut perusperiaatteet luotettavasta ja laadukkaasta toteutuksesta? 9/2017? Arviointi ja analyysi

Anne-Mari Hakala / Eija Janhnen / Anna Maksimainen

Anne-Mari Hakala / Eija Janhnen / Anna Maksimainen Kukoistava kotihoito hanke Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy -työryhmän toinen työpaja 15.3.2017 Anne-Mari

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke 6.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

Palveluesimies Tuula Holja

Palveluesimies Tuula Holja Palveluesimies Tuula Holja 11062014 elämisen taito on vaikea oppia, he eivät ole sairaita vaan pelkästään vanhoja. He tuntevat itsensä usein melko hyödyttömiksi olennoiksi ja hyödyksi oleminen on sentään

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa

TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa TOIMINTAMALLIT ASIAKKAAN KUNTOUTUMISEN TUKENA Riskimittari & tehostettu kotikuntoutus Sparrauspäivä 2 Kuusa 19.9.2017 Anne-Mari Hakala & Eija Janhunen Mikä on riskimittari? Rai-pohjainen Excel-työkalu

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus 24.3.2017 1 Ikäneuvon neuvonnan ja asiakasohjauksen rautalankamalli Asiakas tai omainen visualisoituna Maakunnallinen neuvontanumero neuvonnalle, ohjaukselle ja alustavalle

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila Juurruttamissuunnitelmat Sparrauspäivä 6.9.2017 Kuusa, Varjolan tila Toimintamallit asiakasprosessissa Hankkeen kehitystoimenpiteet ja toimintamallit kohdistuvat asiakkaan hoitoketjun eri vaiheisiin Toimintamallit

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta, I&O muutosagentti Pohjanmaa 25.10.2018 KYSYMYKSIÄ Onko nykyiset toimet/suunnitellut toimet riittäviä ikäihmisten terveyden

Lisätiedot

Liikkuvaa tukikeskuspalvelua

Liikkuvaa tukikeskuspalvelua Liikkuvaa tukikeskuspalvelua Prosessikuvaus Räätälöityä palvelua asiakkaan tarpeisiin Petra Parikka, projektityöntekijä/konsultoiva sairaanhoitaja Vammaispalveluhanke Henkilön omassa ympäristössä toteutettava

Lisätiedot

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T HOITAMISEN PÄÄPERIAATTEET Hoitotyö Tiedot & taidot Dialogi Kohtaamiset Turvallisuus Arvot Eettisyys

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Palvelutarjonta ja sen kohdentumien sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Palvelutarjonta ja sen kohdentumien sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Palvelutarjonta ja sen kohdentumien sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Työpajapäivä Keuruulla 16.5.2017: Toimintamallit Keski-Suomen

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

Maakunnallinen kuntouttava arviointijakso

Maakunnallinen kuntouttava arviointijakso Maakunnallinen kuntouttava arviointijakso Keski-Suomen maakunnallisen kuntouttavan arviointijakson visio Asiakas Alkuarvio ja tavoitteiden asettaminen yhdessä asiakkaan kanssa Kohderyhmät Uudet, palveluohjauksen

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke. Toimintamallit

Kukoistava kotihoito hanke. Toimintamallit Kukoistava kotihoito hanke Toimintamallit Keski-Suomen maakunnallinen kotihoidon palvelulupaus Motivaatio Arkiaktiivisuus Omaehtoinen liikunta Asiakkaan oma toiminta Palvelulupaus asiakkaalle Mahdollisuus

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

KunTeko Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito

KunTeko Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito KunTeko 2020 10.5.2016 Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito Tarja Viitikko Kotona asumisen tuki toimintayksikön esimies/projektikoordinaattori Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Esim Jyväskylä Esim Case Manager -toimintamalli Esim (1/2 vuotta) Esim. Maija Meikäläinen, palveluesimies

Esim Jyväskylä Esim Case Manager -toimintamalli Esim (1/2 vuotta) Esim. Maija Meikäläinen, palveluesimies JUURRUTTAMISSUUNNITELMA esimerkki 30.5.2017 TAUSTATIEDOT Kunta Pilotoitava toimintamalli Pilotoinnin kesto (aloitusajankohta- päättymisajankohta): Toimintamallin juurruttamisesta vastaava henkilö: Vastuuhenkilön

Lisätiedot

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset

Kotona selviytymiseen apua tarvitsevat oululaiset Kotihoito Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset resurssit Prosessin

Lisätiedot

Tehostettu kotikuntoutus Työpaja Saarijärvi Aila Pikkarainen, Jamk

Tehostettu kotikuntoutus Työpaja Saarijärvi Aila Pikkarainen, Jamk Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Tehostettu kotikuntoutus Työpaja 4.4.2017 Saarijärvi Aila Pikkarainen, Jamk 4.4.2017 Aila Pikkarainen Kysy itseltäsi ja kuvaa

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen

Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen. johtamiskulttuuriin. Arja Heikkinen Matkalla tavoitteelliseen, asiakaslähtöiseen ja vuorovaikutteiseen johtamiskulttuuriin Arja Heikkinen 29.09.2014 Hankkeen tavoitteet: Koko hankkeen tavoitteet: Asiakaslähtöisten toimintamallien ja prosessien

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti 19.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet

Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet Valmennusta ja tukea suunnittelusta toteutukseen asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan Paula Tapani, Validia Asuminen Mitä

Lisätiedot

VALOT TOIMINTAMALLI. 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen. 2. Yhteistyön käynnistäminen omaisen kanssa. 3. Selvityksen tekeminen terveydenhuollossa

VALOT TOIMINTAMALLI. 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen. 2. Yhteistyön käynnistäminen omaisen kanssa. 3. Selvityksen tekeminen terveydenhuollossa VALOT TOIMINTAMALLI 1. Omaishoitotilanteen tunnistaminen Kaikki ammattiryhmät Ennustettavissa oleva omaishoito Käynnissä oleva omaishoito 2. Yhteistyön käynnistäminen kanssa Vastuu työntekijä (esim. hoitaja,

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke (KASTE)

Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke (KASTE) Paljon tukea tarvitsevat paljon palveluita käyttävät-hanke 2015-2017 (KAT) Kooste kehittämistoiminnasta tavoitteittain Asiakas keskiössä Asiakaslähtöistä työotetta kehitetty nostamalla asiakas palvelusuunnittelussa

Lisätiedot

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3 LIITE 3 Prosessikansio Kotihoidon asiakasprosessi Prosessin vastuuhenkilö: Kotihoidon ohjaajat Riitta-Liisa Stolt ja Irmeli Elo Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä 29.8.2007 8.10.2007 7.11.2007 29.1.2008

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2007

PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2007 PALVELUOHJAUS VAMMAISTYÖSSÄ TYÖKOKOUS 28.9.2007 Ryhmätyö: Palveluohjaus vammaistyössä ja verkostoissa 1. ESITÄ KYSYMYS Palveluohjauksessa on paljon tuttua - mutta sen toteuttamiseen liittyy myös monia

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön

1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön Palveluohjaus 1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila Juurruttamissuunnitelmat Sparrauspäivä 19.9.2017 Kuusa, Varjolan tila Iltapäivän ryhmätehtävä Pohditaan ryhmittäin seuraavia kahta kysymystä: 1) Mikä merkitys asiakkaan toimintakykyyn liittyvällä mitatulla

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA Kehittämisprojekti Logoterapeuttisen ajattelun hyödyntämisestä muistisairaiden hoidossa Kaija Ketonen & Kirsi Salmi 10.2.2015

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen KOTIKUNTOUTUS Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen JÄMSÄN TERVEYS OY Pihlajalinnan ja Jämsän kaupungin perustama yhteisyritys 1.9.2015 Kotihoito:

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

Miltä tulevaisuus näyttää? Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen Etelä-Savossa

Miltä tulevaisuus näyttää? Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen Etelä-Savossa Miltä tulevaisuus näyttää? Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäminen Etelä-Savossa Etelä-Savo Etelä-Savossa toimii Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote, Itä- Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Kukoistava Kotihoito Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Miten palveluohjaus ja neuvonta toteutuvat tällä hetkellä kunnassa? Kunta Palveluneuvonta ja ohjaus erillinen yksikkönsä

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KOTIHOIDON UUSI YHTEINEN VERKOSTO 13.2.2018 Toimiva kotihoito Lappiin - monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Webropol-kyselymme kuntien tämänhetkisistä käytössä olevista arviointimenetelmistä ikäihmisten

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä 13.4.2018, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntouttava arviointijakso Tehostettu

Lisätiedot

Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa

Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa Intro: Ikäneuvossa luodaan ehdotus maakunnalliseksi neuvonnan ja asiakasohjauksen

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Asiakas keskiössä moniammatillisen yhteistyön ja sujuvien hoitoketjujen keinoin kotihoidon osaaminen kehittämistarpeiden valossa

Asiakas keskiössä moniammatillisen yhteistyön ja sujuvien hoitoketjujen keinoin kotihoidon osaaminen kehittämistarpeiden valossa Asiakas keskiössä moniammatillisen yhteistyön ja sujuvien hoitoketjujen keinoin kotihoidon osaaminen kehittämistarpeiden valossa Kukoistava kotihoito hankkeen yhteenvetotilaisuus Peurunka ke 10.10.2018

Lisätiedot

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä

PILOTTIEN TILANNEKATSAUS. Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä PILOTTIEN TILANNEKATSAUS Marja Heikkilä Päivi Koikkalainen Ohjausryhmä 25.2.2016 PILOTIT 1. Sosiaalityö yhteispäivystyksessä 2. Saarikan lean palveluohjaus 3. Äänekosken erikoissairaanhoidon konsultaatiopilotti

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma alveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS Silja Ässämäki 11.12.2013 Kaste-hankesuunnitelma 2014-2016 Keski-Suomen SOTE 2020 Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukonsepti Hakijana

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä (Johtajat tr 3.3.)

Vastuutyöntekijä (Johtajat tr 3.3.) Liite 1. Vastuutyöntekijä (Johtajat tr 3.3.) Viime kerralla keskusteltua - Mihin ongelmiin vastuutyöntekijä vastaisi? - Löytyisikö ongelmiin ratkaisuja palvelujärjestelmän toimintatapoja kehittämällä?

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. Hahmotelma 2016-2018 II. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen 3. Prosessien ja

Lisätiedot

Mitä on palvelusuunnittelu?

Mitä on palvelusuunnittelu? Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Mitä on palvelusuunnittelu? Piia Liinamaa Palvelusuunnittelun Innopaja 21.5.2013 Meirän tuloo sallia ihimisten ittensä

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy -työryhmän ensimmäinen työpaja / ohjeistus 22.2.2017

Lisätiedot

HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa

HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa HALLINTAA KAAOKSEEN - Suunnitelmallinen työskentely ja dialogi verkostossa Projektipäällikkö Leena Serpola-Kaivo-oja 10.3.2011 Kokemuksia hyvistä toimintatavoista ja työkäytännöistä seminaari/hotelli Arthur

Lisätiedot

Lautakuntaesityksen liite

Lautakuntaesityksen liite Lautakuntaesityksen liite 3 26.4.2017 Intro: Ikäneuvossa luodaan ehdotus maakunnalliseksi neuvonnan ja asiakasohjauksen malliksi (KAAPO*), maakunta päättää mallista keväällä 2018 ja käynnistää toiminnan

Lisätiedot

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 16.-17.11.2009 Minna Laitila, projektipäällikkö (Välittäjä 2009 -hanke) Tiia Järvinen, projektityöntekijä (Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu 2015-2016, Oulu Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Kuntakokeilujen päätösseminaari 22.3.2017 Kuntalaisten

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

Kotikuntoutusmallit Lahdessa

Kotikuntoutusmallit Lahdessa Kotikuntoutusmallit Lahdessa Pirkko Heinonen Kuntoutuspäällikkö 20.10.2016 Missio Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen vastuualueen tehtävänä on edistää kaikenikäisten lahtelaisten hyvinvointia yhteistyössä

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

RYHMÄ 6 Koti ja omaishoito

RYHMÄ 6 Koti ja omaishoito RYHMÄ 6 Koti ja omaishoito xx Ryhmän kokoonpano Elomaa Hannele, Pori, Koivu Anita, Rauma Lea Hietanen, Karvia, Olenius Auli, Pori Roininen Irma, Pori, PJ Tuominen Maritta, Huittinen Uusniitty Aila, Kokemäki,

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote Pia Vähäkangas, TtT Sosiaali- ja terveysjohtaja, Pietarsaaren alue Erityisasiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asiantuntija, GeroFuture Kohti

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin kehittäminen ja käyttöön ottaminen

Lisätiedot

yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa

yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa Yhden luukun periaate? Eri osa-alueisiin erikoistuneet toimijat pystyvät yhdessä

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

Osaamiskartoituksen yhteenveto: Oulunkaaren lähiesimiehet

Osaamiskartoituksen yhteenveto: Oulunkaaren lähiesimiehet 7..0 / Anu Vuorinen Osaamiskartoituksen yhteenveto: Oulunkaaren lähiesimiehet Kartoituksen osa-alueet:. Yleiset taidot esimiestyössä. Henkilöstöosaaminen. Talousosaaminen. Asiakaslähtöisyys. Kehittämisosaaminen

Lisätiedot

Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin

Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin Palvelutori uusi toimintatapa ikäihmisten palveluihin Valtuustosali 30.9.2014 Mari Patronen Palvelutori tuo asiakkaalle: Iäkkäiden ihmisten ja omaisten ohjaus- ja neuvonta Auttaa löytämään ratkaisut mielekkääseen

Lisätiedot