|
|
- Aune Jokinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16 TAMMELAN KUNTA VIRANOMAISNEUVOTTELU Aika klo :15 Paikka Hämeen ympäristökeskus Läsnä Annu Tulonen Arkkitehti, Hämeen ympäristökeskus Hanna Lehtinen Lakimies, Hämeen ympäristökeskus Hannu Raittinen Suunnittelupäällikkö, Hämeen liitto Kaija Kiiveri-Hakkarainen Tutkija, Museovirasto Eeva-Liisa Schulz Tutkija, Museovirasto Minna Huttunen Maankäytön asiantuntija, Tiehallinto Matti Setälä Kunnanjohtaja, Tammelan kunta Miika Tuki Kaavoittaja, Tammelan kunta 1. Kokouksen avaus, puheenjohtajan ja sihteerin valinta Matti Setälä avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi Tammelan kunnan kaavaasioita käsittelevään neuvotteluun. Kokouksessa käsiteltäisiin keskustan tilannetta kuten kirkon ja kunnantalon ympäristön kehittämissuunnitelmia sekä meneillään olevia keskustan asemakaavapäivityksiä; Jussila ja Hevoniemi olivat olleet ehdotuksina nähtävillä ja Rauhaniemi-Matintuomiota oltiin parhaillaan asettamassa ehdotusvaiheen nähtävilläoloon. Lisäksi katsottaisiin luonnosvaiheessa nähtävillä ollutta Ruostejärven itäosan osayleiskaavaa, käytäisiin läpi mahdollisuutta käyttää Saari-Kaukola-Ojanen-Porras osayleiskaavassa yleiskaavaa suorien rakennuslupien myöntämisen välineenä. Myös Kaukjärven teollisuusalueen asemakaavan periaatteita katsottaisiin ennen kaavan valmistelemista ehdotusvaiheen nähtävilläoloon. Annu Tulonen esitti Matti Setälää puheenjohtajaksi ja Miika Tukea sihteeriksi. Esitys hyväksyttiin. 2. Tammelan keskusta Jussilan alueen asemakaavan ehdotusvaihe - ehdotusvaiheessa kaavaan tuli lukuisia muistutuksia etenkin koskien ns. Jussilan pellon aluetta - tonttiin kuuluvan pellon ja sen naapurina olevan kolmiomaisen maaalueen 2:143 säilymistä perinteisenä maalaismaisema-alueena pidettiin oikeana ratkaisuna, samoin pellon reunalla olevan peltotien säilyttämistä merkinnällä; tie oli kulkenut rannasta jo aikoja ja tarjoaa edelleenkin mahdollisuuden saada käsityksen vanhasta Tammelan maalaiskylästä - mahdollisuutta uudelle liittymälle Forssantieltä peltoalueelle ei ole, sillä Forssantie viettää vaarallisesti idänpuoleiselta kukkulalta ehdotettua liittymää kohden - kaavaehdotuksessa esitettyjä liikenteellisiä vaihtoehtoja pidettiin parhaina, mitä vaikeassa tonttijärjestely ja maanomistajatilanteessa on mahdollista rivitalon voimassa olleen kaavan vastaiset pysäköintijärjestelyt tulisi poistaa yhteyden tieltä, uutena paikkana voisi tutkia johtokujaa ja jalankulkua varten jätettyä VL-aluetta - kolmiomainen tontti 2:143 tulisi säilyttää VL-alueena, vaikkakin voimassaolevassa kaavassa vuodelta 1994 tontti on osoitettu rivitaloalueeksi kaavaehdotuksen VL-alueen sijaan (kunta ja maanomistajan neuvottelevat mahdollisista korvauksista)
17 TAMMELAN KUNTA - viranomaistahojen puolesta kaavaprosessissa voidaan edetä hyväksymiskäsittelyyn Hevoniemen alueen asemakaavan ehdotusvaihe Rauhaniemi-Matintuomio alueen asemakaava Keskusta-alueen kehittämisen eteneminen 3. Tammelan kyläalueet 4. Muuta Ruostejärven osayleiskaavan luonnosvaihe Saari-Kaukola-Ojanen-Porras osayleiskaava Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava Siiki-Mutalan asemakaava 5. Seuraava kokous Seuraava kokous sovittiin pidettäväksi klo 9:30 Hämeen ympäristökeskuksen tiloissa. 6. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Matti Setälä kiitti osallistujia ja päätti kokouksen. Tammelassa Matti Setälä kunnanjohtaja Miika Tuki kaavoittaja
18 1 TAMMELAN KUNTA TYÖNEUVOTTELU Aika klo Paikka Hämeen ympäristökeskus Läsnä Kirsti Nieminen Ylitarkastaja, Hämeen ympäristökeskus Hanna Lehtinen Lakimiesharj., Hämeen ympäristökeskus Heikki Pusa / Suunnittelupäällikkö, Hämeen liitto Kaija Kiiveri-Hakkarainen Tutkija, Museovirasto Eeva-Liisa Schulz Tutkija, Museovirasto Minna Huttunen Maankäytön asiantuntija, Tiehallinto Matti Setälä Kunnanjohtaja, Tammelan kunta Miika Tuki Kaavoittaja, Tammelan kunta Poissa Annu Tulonen Arkkitehti, Hämeen ympäristökeskus 1. Kokouksen avaus, puheenjohtajan ja sihteerin valinta Matti Setälä avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi Tammelan kunnan kaavaasioita käsittelevään työneuvotteluun. Kokouksessa käsiteltäisiin viime hetkien muutospaineita hyväksymisvaiheeseen tulevia keskustan asemakaavapäivityksissä; Jussila oli ollut alkukesästä ehdotuksina nähtävillä ja Rauhaniemi-Matintuomiota oli parhaillaan ehdotusvaiheessa nähtävillä. Lisäksi tarkistettaisiin ehdotusvaiheeseen valmistuvan Kaukjärven teollisuusalueen asemakaavan liikenteellisiä periaatteita ennen ehdotusvaiheen nähtävillä oloa. Matti Setälää esitettiin puheenjohtajaksi ja Miika Tukea sihteeriksi. Esitys hyväksyttiin. 2. Jussilan alueen asemakaava - Keskustan alueella sijaitsevasta peltoalueesta oli pidetty neuvottelu alueen maanomistajien kanssa, jossa maanomistajien toiveeksi oli muodostunut ehdotusvaiheen tilanteesta ennemminkin luonnosvaiheen tilanteeseen palaaminen. Luonnosvaiheesta kaavaa oli kuitenkin ehdotusvaiheeseen muokattu perustelluista syistä. Peltoalueen suurimman maanomistajan edustaja oli kokouksessa valmis keskustelamaan luonnosvaiheessa kaavassa olleesta Villinkujasta, mutta vain jos heidän mailleen osoitetaan kolme rakennuspaikkaa ehdotuksen kahden sijasta tätä tilannetta koko perikunnan allekirjoittamassa luonnosvaiheen muistutuksessa oli kuitenkin vastustettu. Peltoalueen kärjessä olevan kolmion maanomistaja oli ehdoton vaatimuksessaan saada tontille rakennuspaikka tai täysimääräiset korvaukset sen menettämisestä. Yleisesti ottaen maanomistajien taholla pidettiin parhaana vaihtoehtona ehdotusvaiheen kaavan kevyenliikenteenväylän laajentamista tai toimimista sellaisenaan tonttien kulkuyhteytenä. Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on edelleen koko peltoalueen säilyttäminen maisemallisena kokonaisuutena, johon on täydet perusteet keskustan ympäristön kannalta. Kärjessä olevaan kolmiomaiseen tonttiin voidaan kuitenkin sijoittaa omakotitontti, sillä vielä tällöin vanhan suojellun maatilan pihapiirin ympärille jää avointa peltoaluetta. Tontin rakentamisessa tulisi kuitenkin huomioida ympäristö, johon se sijoittuu.
19 2 TAMMELAN KUNTA - Edellä mainitun peltoalueen omistaja oli muistutuksessaan esittänyt, että Forssantien eteläpuolella sijaitseva peltoalue tulisi merkitä MY-alueeksi VLalueen sijaan. Tämä muutos on mahdollinen, kunhan tarkistetaan mm. VL-alueiden riittävyys ja perustellaan alueen soveltuminen MY-alueeksi. - Pyhäjärven rannalla korttelissa 204 olevan tontin 2 omistaja oli muistuttanut, että kaavassa esitetty tonttiraja jättää osan heidän pihapiirinsä kuuluvasta puutarha-alueesta VL-alueen puolelle. Samoin on tilanne korttelissa 153 tontilla 11, jossa Killinkallion päällä oleva VL-alue vie maanomistajan pihapiirin yhteyteen istutetun kalliopuutarha-alueen. Vastaavanlainen muistutus oli myös saatu korttelista 152 tontilta 5. Näissä tapauksissa olisi kohtuullista jättää pihapiiriin tai sen välittömään yhteyteen myös toiminnallisesti kuuluvat alueet tonttiin, mutta huolehtia siitä, etteivät tonttien rakennusoikeudet nouse aikaisemmista tai tilanne kokonaisuuden kannalta ratkaisevasti muutu. Muutoksien lukumäärästä ja merkittävyydestä johtuen kaavan asettaminen uudelleen ehdotuksena nähtäville olisi perusteltua 3. Rauhaniemi-Matintuomio alueen asemakaava 4. Kaukjärven teollisuusalueen asemakaava 5. Kunnan kaavoitusohjelma vuosille Muuta 7. Seuraava kokous Seuraava kokous sovittiin pidettäväksi klo 9:30 Hämeen ympäristökeskuksen tiloissa. 8. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Matti Setälä kiitti osallistujia ja päätti kokouksen. Tammelassa Matti Setälä kunnanjohtaja Miika Tuki kaavoittaja
KAAVOITUSKATSAUS 2008 Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2, Tammela puh
KAAVOITUSKATSAUS 2008 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...2 MAAKUNNALLISET HANKKEET...3 MAAKUNTAKAAVOITUS...3 FORSSAN SEUDUN KEHITYSKUVA...3 FORSSAN, JOKIOISTEN JA TAMMELAN OSAYLEISKAAVA...3 INVENTOINNIT...4
LisätiedotTAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
LisätiedotRantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos
Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.6.2013 177 OAS-vaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Luonnosvaiheen nähtävilläolo 26.8.-24.9.2013 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo
LisätiedotKorttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos
Korttelin 252 tonttien 7 ja 8 sekä leikkikentän ja Iisaksentien katualueen asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 8.12.2014 268 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 12.2.-22.2. ja 2.3.-23.3.2015
LisätiedotKAUKJÄRVEN RANTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA, VASTINEET
KAUKJÄRVEN RANTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA, VASTINEET 1 (17) Kaavoittajan vastine-esitykset ehdotusvaiheen palautteeseen: LAUSUNNOT: Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskukset Ei vastinetta. KAUKJÄRVEN RANTA-ALUEEN
LisätiedotMansikkaniemenrannan asemakaavamuutos
Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015 ja 11.1.-24.1.2016 päivitetty 25.2.2016 ei mittakaavassa Kohde
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
LisätiedotKydön asemakaavamuutos, kortteli 715
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715 Kaavaselostus 14.10.2009 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
LisätiedotKydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
LisätiedotPADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotTAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
LisätiedotRantapuiston 2:170 asemakaavamuutos
Rauhaniemi-Matintuomio kaava-alueen asemakaava Rantapuiston 2:170 asemakaavamuutos Kaavaselostus 4.11.2013 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi
LisätiedotMYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
LisätiedotRantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos
Rantapuisto asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös XX.XX.XXXX OAS korjattu OAS-vaiheen nähtävilläolo ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja
LisätiedotKorttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy)
Korttelin 165B tonttien 1 ja 2 asemakaavamuutos (Hämeenmaa Kiinteistöt Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 5.9.2011 204 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 19.9.-18.10.2011 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
LisätiedotRauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos
Rauhaniemen asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 22.9.2008 OAS korjattu 12.11.2008, 4.3.2009, 4.2.2010, 20.4.2011 OAS-vaiheen nähtävilläolo 8.2.-9.3.2010 ei mittakaavassa Kohde
LisätiedotASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotHeinäveden kunnan kaavoituskatsaus
1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa
LisätiedotASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 15.1.2003 1(6) ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaava koskee Tornion
LisätiedotNiemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos
Niemi-Eskolan asemakaava / asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Kaavan lähtökohdat Kaavoitustilanne
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie Tammela puh Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B
Kydön asemakaavalaajennus, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 20.8.2012 204 OAS-vaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 luonnosvaiheen nähtävillä olo 10.9.-9.10.2012 ehdotusvaiheen
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
LisätiedotKesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
LisätiedotLINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotKorttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos
Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo x-x.x.2017 Ehdotusvaiheen
LisätiedotKydön asemakaavamuutos, kortteli 722
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 722 Kaavaselostus 14.10.2009 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
LisätiedotTAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 102
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotMeijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502
Meijerin alueen asemakaavamuutos, kortteli 502 Aluerajaus kunnanhallituksen päätös xx.x.2009 ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Meijerin alue käsittää korttelin 502 ja sen tontit 1-5. Alue sijoittuu
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
LisätiedotMuonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-
LisätiedotKAAVOITUSKATSAUS 2015 Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2, Tammela puh
SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 MAAKUNNALLISET HANKKEET... 3 MAAKUNTAKAAVOITUS... 3 FORSSAN SEUTUKUNNAN STRATEGINEN RAKENNETARKASTELU... 5 YLEISKAAVOITUS... 6 SUKULA-HÄIVIÄ -OSAYLEISKAAVA...
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIA KORTTELIN 29 (OSA), PAPPILANTIE (OSA), MYLLYTANHUA (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201
Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan
LisätiedotKemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
LisätiedotKREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet
LisätiedotMustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015
Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 1.6.2006 1(5) ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotEURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotKorttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos
Korttelin 257 tonttien 5 ja 10 asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 16.6.2017 195 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 28.8.-11.9.2017 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo 23.10.-22.11.2017 päivitetty
LisätiedotMansikkaniemenrannan asemakaavamuutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta,,, puh 03 41201 Mansikkaniemenrannan asemakaavamuutos Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 17.11.2014 251 OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo 7.12.-20.12.2015
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
LisätiedotRANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI. Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LIESIJÄRVI, NIVUSJÄRVI, ISO-MADESJÄRVI, JÄNISJÄRVI Kaupunki : PARKANO Tila : Valtionmetsämaa 581-893-1-1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.10.2009
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
LisätiedotTAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96
LisätiedotKerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos
Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kaavaehdotukseen on nähtävilläolon (1. 30.11.2012) jälkeen tehty muutoksia. Muutoksista on kuultu maanomistajia erikseen. Maanomistajat ovat kommentoineet muutoksista
LisätiedotKemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
LisätiedotHATTULAN KUNTA 1/5 Tekninen yksikkö
HATTULAN KUNTA 1/5 ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Lepaan alueella noin 7 kilometrin etäisyydellä Parolan taajaman pohjoispuolella. Alue rajoittuu Tyrvänntötiehen (yhdystie 3091). Kaava-alueen pinta-ala
LisätiedotKorttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy)
Korttelin 255 tontin 3 asemakaavamuutos (Dimen Oy) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 2.9.2013 x OAS- ja luonnosvaiheen nähtävilläolo xx.xx.-xx.xx.2013 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu xx.xx.2013 päivitetty
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/583/10.02.03/2014 VP 9/17.3.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 15 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1643 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI
KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotLauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
LisätiedotMuonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
LisätiedotALAJÄRVEN KAUPUNKI KULLANMUTKAN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, KORTTELI 415. Vastaanottaja Alajärven kaupunki
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä ALAJÄRVEN KAUPUNKI KULLANMUTKAN ALUEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, KORTTELI 415 ALAJÄRVEN KAUPUNKI KULLANMUTKAN ALUEEN ASEMAKAAVAN
LisätiedotKUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu tark
KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 17.1.2008. tark 6.5.2008. Kartta 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelman
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotKankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne
Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja
Lisätiedot, tarkistettu KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne Suunnittelualueen pinta-ala on 0,5487 ha.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN LOHILUOMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, kortteli 435 kiinteistö 2:811 5.3.2014, tarkistettu 17.6.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Kiinteistö Kristerinrinne
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 6. ILKAN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS ILKANPELLON ASUNTOALUE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.12.2018 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotYLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin
LisätiedotAkm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
LisätiedotTAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
LisätiedotKOLARI, 2. KUNNANOSA YLLÄSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT: 1-3 SEKÄ V-, RT-, LV-, M JA KATUALUEET
0 KOLARI, 2. KUNNANOSA YLLÄSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT: 1-3 SEKÄ V-, RT-, LV-, M JA KATUALUEET OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (10.12.2011) KOLARIN KUNTA SEITAP OY 2011-2012 OSALLISTUMIS-
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
LisätiedotKOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotPENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
LisätiedotASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 22. KAUPUNGINOSASSA (KIVIRANTA - OPISTONALUE) 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 16.1.2003 1(6) ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 22. KAUPUNGINOSASSA (KIVIRANTA - OPISTONALUE) 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaava
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012, 27.11.2013, 5.3.2014 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite
LisätiedotPäätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.
Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus
LisätiedotKunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY RANTA-ASEMAKAAVA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Oitti 410 Tilat : Niittylä 8-144, Niittylä II 8-87 Niittylä III 8-393 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2010, täydennetty
LisätiedotKESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS
1 TEUVA KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on KESKUSTAN JA KAUPPILAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS TERVE-
LisätiedotNiittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote
Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote 1:1000 15.2.2007 Ajantasakartta 20 m Moottoriajoneuvojen huoltoasemien korttelialue. Tontilla on osoitettava vähintään 5 autopaikkaa jokaista autohuoltopaikkaa
LisätiedotBirgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan
LisätiedotSimo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LisätiedotTAMMELA. Korttelin 437 tontti 5 (AO), katualue(pp/t) ja lähivirkistysalue (VL) HEVONIEMEN ALUEEN HUVILAPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
TAMMELA Korttelin 437 tontti 5 (AO), katualue(pp/t) ja lähivirkistysalue (VL) HEVONIEMEN ALUEEN HUVILAPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas) 4.2.2019 2 TUNNISTETIEDOT Kaavan
Lisätiedot