Toiminnan ja talouden seurantaraportti tammi-kesäkuulta 2017
|
|
- Juha-Pekka Aaltonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toiminnan ja talouden seurantaraportti tammi-kesäkuulta 2017 Sotemenot kasvussa Verotulot ylittynevät Valtionosuudet ylittyvät Tulos heikkenemässä Henkilöstölukumäärä Henkilöstön määrä kasvussa ed. vuoteen nähden Tulos heikkenemässä Työttömyysaste 16,5 % Työttömien määrä laskee hitaasti Ennakkoväkiluku (06/17) Väestön määrä laski alkuvuonna Kuolleisuus syntyvyyttä suurempaa Muuttoliike negatiivinen keskiviikko, 23. elokuuta
2 Kassavarat Kassavarat vähentyneet alkuvuodesta 53,8 milj. euroa Kesäkuun lopussa kassavaroja noin 19 milj. euroa vähemmän kuin ennusteessa Investointimenojen toteuma 10 milj. euroa alle alkuperäisen ennusteen Kassan tasoa laskee mm. hyvinvointikuntayhtymään siirtyneiden henkilöiden lomapalkkavelan maksu yhtymälle. Syyskuussa kiinteistöverojen ensimmäinen maksuunpano, toinen lokakuussa Kesäkuussa 32 milj. euron lainanlyhennys Joulukuussa 18 milj. euron lainanlyhennys Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
3 Tuloslaskelmaennuste Tilinpäätös 1) Voimassa oleva talousarvio 1) Vertailutiedot vuodelta 2016 on oikaistu Lahden tietotekniikan, Hyvinvointikuntayhtymän ja toimeentuloturvan osalta. Ennuste ENN17 /TP kasvu % Toimintatuotot ,02 % Valmistus omaan käyttöön ,1 % Toimintakulut ,2 % TOIMINTAKATE ,2 % VEROTULOT ,6 % VALTIONOSUUDET ,2 % RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT ,3 % Korkotuotot ,1 % Muut rahoitustuotot ,8 % Korkokulut ,3 % Muut rahoituskulut ,2 % VUOSIKATE ,9 % Poistot ja arvonalentumiset ,0 % Satunnaiset erät ,0 % TILIKAUDEN TULOS ,1 % Poistoeron lisäys tai vähennys ,04 % TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,93 %
4 Muutospaineet voimassa olevaan talousarvioon nähden 1000 MENOT TULOT NETTO 1000 MENOT TULOT NETTO KÄYTTÖTALOUSAOSA INVESTOINTIOSA Konsernihallinto Arvopaperit ja osakkeet Tukityöllistäminen (n) Kiinteistö Oy Naskunvuon osakkeiden luovutu Työmarkkinatuen kuntaosuus 0 0 Osallisuus ja hyvinvointipalvelut (b) Talonrakennus Kotouttamislain nojalla maksettavat Kiinteistö Oy Sammonkatu 8 myynti korvaukset, maahanmuuttotyön Ostot hyvinvointikuntayhtymältä (b) Toimeentulotuen netotus Irtain omaisuus Sairaala-apteekin myynti Sosiaali- ja terveystoimialan irtaimen luovutus Hyvinvointikuntayhtymän menopaine LTT:n irtaimen luovutus Calpro Oy:lle Lahden Tilakeskus Kuntayhtymään siirtyneet vuokravastuut HUOM! Laskelmista puuttuvat organisaation muutoksista Mukkulan väistötilat aiheutuvat muutokset Tiirismaan väistöviipeleet, lisätilat 250 Länsiharjun väistöviipaleet 350 ESCO-hankkeen rahoitus (KEHA-keskus) Lahden Ateria Elintarvikekulut 200 Sivistyksen palvelualue Lasten ja nuorten kasvu (b) Varhaiskasvatuksen tulojen alittuminen Valtionosuudet Verotulot Kunnallisvero(0,5 M ) ja yhteisövero(1,5m ) ylittyvät hieman Kiinteistövero jäänee alle talousarvon (-0,5 M )
5 Tuloslaskelma (sisältää taseyksiköt ja sisäiset erät) Toteuma 1) Toteuma Toteuman Tilinpäätös Kumulatiivinen Voimassa oleva talousarvio Toteuma Tilinpäätös 1) talousarvio TA17/TP16 Talousarvion toteuma /2016 6/2017 kasvu % /2017 % kasvu % % Toimintatuotot ,52 % ,04 % ,93 % 44,45 % Valmistus omaan käyttöön ,1 % 2,75 % Toimintakulut ,91 % ,85 % ,1 % 48,40 % TOIMINTAKATE ,53 % ,06 % ,8 % 49,63 % VEROTULOT ,77 % ,07 % ,0 % 52,61 % VALTIONOSUUDET ,46 % ,63 % ,1 % 50,57 % RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT ,48 % ,66 % ,3 % 274,66 % Korkotuotot ,51 % ,38 % ,1 % 53,37 % Muut rahoitustuotot ,94 % ,31 % ,8 % 100,29 % Korkokulut ,79 % ,58 % ,3 % 37,98 % Muut rahoituskulut ,01 % ,94 % ,2 % 5,13 % VUOSIKATE ,84 % ,48 % ,3 % 110,77 % Poistot ja arvonalentumiset ,67 % ,25 % ,0 % 44,70 % Satunnaiset erät ,0 % TILIKAUDEN TULOS ,27 % ,23 % ,3 % 1531,76 % Poistoeron lisäys tai vähennys ,04 % 0,00 % TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,27 % ,23 % ,22 % -1611,96 % 1) Vertailutiedot vuodelta 2016 on oikaistu Lahden tietotekniikan, Hyvinvointikuntayhtymän ja toimeentuloturvan osalta. 2) Toteuman 6/2017 vuosikatetta ja tulosta nostaa verotulojen etupainotteisuus ja PHHYKYN laskutuksen takapainotteisuus
6 Kaupunki ja taseyksiköt, henkilöstöyhteenveto Maksetut palkat HTV hinta Henkilötyökuukausi Teoreettinen HTK Maksettu HTK Tehty HTK (HTK) Kesäkuu 6/2016 6/20176/20166/20176/20166/2017 6/2016 6/2017 6/2016 6/2017 Vakituiset 220,7 226,2 207,2 209,0 172,7 172,6 Määräaikaiset 36,4 33,6 36,0 33,8 32,2 31,1 Työllistetyt 12,2 18,0 12,0 17,9 10,5 16,8 Yhteensä 269,3 277,8 255,3 260,7 215,4 220, , ,0 43,9 42,6 Teoreettinen HTK = Palvelussuhteiden perusteella mahdollinen työpanos kuukaudessa Maksettu HTK = Teoreettisesta HTK:sta vähennetty palkattomat poissaolot ja lisätty lisä- ja ylityöt Maksetut palkat 1-6/2017 olivat 57,3 milj. euroa, Tehty HTK = Maksetusta HTK:sta vähennetty vuosilomat ja palkalliset poissaolot kasvua edellisvuoteen 0,5 prosenttia Maksetut palkat = Kirjanpidon palkkamenot ko. kaudelta ilman sivukuluja, HTV hinta = Maksettujen palkkojen ja tehdyn henkilötyöpanoksen kautta laskettu henkilötyövuoden (HTV) hinta. Henkilöstölukumäärä 6/2016 6/2017Muutos Sairaus ja tapaturmat 6/2016 6/2017 Muutos Vakituiset Työpäivinä Määräaikaiset % työpäivistä 3,4 4,1 0,7 Työllistetyt Yhteensä Vuoden 2016 tiedoissa huomioitu sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen hyvinvointikuntayhtymään, tietotekniikkapalvelujen siirtyminen Calpro Oy:öön sekä ateria ja laitoshuoltopalveluiden yhtiöittäminen. Sairauspoissaolot kasvoivat hieman edellisvuoden kesäkuusta. Alkuvuoden (1-6/2017) aikana sairauspoissaolot kuitenkin vähenivät edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
7 Konsernihallinto, toiminnan vaikuttavuus Konsernipalveluissa on raportointikaudella valmisteltu; - Kaupungin organisaatiouudistus (hallintosääntö KH / KV sekä muutos hallintosääntöön KH / KV ) - Ateria- ja laitoshuoltopalveluiden yhtiöittäminen (KH ) - Kuntavaalit - Kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös (KH / KV ) - Kehys talousarviovuodelle 2018 sekä taloussuunnitelmavuosille (KH ) Tilakeskuksen toimesta on aloitettu Lahden Kaupungintalon rakennushistoriaselvityksen laatiminen, joka valmistuu aikataulun mukaisesti syksyn aikana. keskiviikko, 23. elokuuta
8 Osallisuus ja hyvinvointipalvelut, toiminnan vaikuttavuus Sosiaali- ja terveyspalveluiden ostopalveluiden ohjausta on kehitetty edelleen järjestämällä yhteistyöhön ja talouden seurantaan liittyviä tapaamisia ja integraatiota on edistetty omistajaohjauksen keinoin. Erityisenä tarkastelun kohteena on ollut Lahden kaupungin tuleviin valtionosuuksiin ja hyvinvoinnin ja terveyden lisävaltionosuuksiin liittyvät rahoitusjärjestelyt. Maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon muodostaminen on valmisteilla ja uuden vastuualueen tehtäviä ja roolia on selkiytetty tulevan maakunnan, hyvinvointiyhtymän että muun toimintaympäristön muutokseen. Maahanmuuttotyö on vaatinut panostusta maahanmuuttajien määrän lisääntyessä. Valtio maksaa kaupungille laskennallisia korvauksia kuukausittain pakolaistaustaisista henkilöistä. Korvauksien piirissä oli n. 690 henkilöä ja laskennallisia korvauksia on tammi-kesäkuussa tullut ,35. keskiviikko, 23. elokuuta
9 Konsernihallinto, talous ja henkilöstö
10 0 Toteuma Toteuma Toteuman Kumulatiivinen talousarvio Toteuma Voimassa oleva talousarvio Kumulatiivinen toteuma Määrärahat, /2016 6/2017 kasvu % 6/2017 % 2017 % Konsernipalvelut (b) Menot , ,4-30,3 % ,2 91,2 % ,8 45,9 % Tulot 4 058, ,7-9,8 % 3 051,3 120,0 % 7 394,5 49,5 % Toimintakate , ,6-33,6 % ,9 86,6 % ,3 45,2 % Tarkastustoimi (b) Menot 168,7 156,0-7,5 % 204,2 76,4 % 418,4 37,3 % Tulot 0,0 0,0 0,0 0,0 Toimintakate -168,7-156,0-7,5 % -204,2 76,4 % -418,4 37,3 % Elinvoima ja kilpailukykypalvelut (n) Menot 5 016, ,7 2,5 % 4 264,7 120,6 % 8 052,4 63,9 % Tulot 0,0 0,0 150,0 0,0 % 300,0 0,0 % Toimintakate , ,7 2,5 % ,7 125,0 % ,4 66,3 % Tukityöllistäminen (n) Menot , ,6-11,7 % 9 746,3 101,7 % ,2 45,2 % Tulot 1 112,3 633,7-43,0 % 657,4 96,4 % 1 380,4 45,9 % Toimintakate , ,9-8,3 % ,9 102,0 % ,8 45,1 % Myyntivoitot ja -tappiot (ei sitova) Menot 11,2 156,5 1293,0 % 0,0 0,0 Tulot 1 110, ,5 174,3 % 2 963,5 102,8 % 6 542,0 46,6 % Toimintakate 1 099, ,1 162,9 % 2 963,5 97,5 % 6 542,0 44,2 % Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
11 0 Toteuma 1) Toteuma Toteuman Kumulatiivinen talousarvio Toteuma oleva talousarvio Kumulatiivinen toteuma Määrärahat, /2016 6/2017 kasvu % 6/2017 % 2017 % Osallisuus ja hyvinvointipalvelut (b) Menot 769,0 914,2 18,9 % 673,7 135,7 % 1 615,4 56,6 % Tulot 193, ,0 484,5 % 194,8 580,6 % 248,6 454,9 % Toimintakate -575,4 216,8-137,7 % -478,9-45,3 % ,8-15,9 % Ostot hyvinvointikuntayhtymästä (b) Menot , ,3-2,9 % ,6 98,8 % ,3 49,4 % Tulot 0,0 150, ,0 14,1 % 2 130,0 7,1 % Toimintakate , ,7-3,0 % ,6 99,3 % ,3 49,7 % 1) Vertailutiedot vuodelta 2016 on oikaistu Hyvinvointikuntayhtymän ja toimeentuloturvan osalta. Hyvinvointikuntayhtymään siirtyneen toiminnan vuosikustannukset on jaettu tasan kuukausille vastaamaan yhtymän kanssa sovittua laskutustapaa. Perustoimeentulotuki on eliminoitu kokonaan toimialan menoista, sillä toiminta siirtyi Kelaan Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
12 Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
13 Sivistyksen palvelualue, talous ja toiminnan vaikuttavuus Talous Varhaiskasvatuksen tulot eivät tule toteutumaan, varhaiskasvatuksen maksulain vaikutuksesta tulot pienenevät, arvio euroa. Toimialan ulkoiset hankerahoitukset kasvattavat palvelualueen yhteiskustannukset vastuualueen tuloja ja menoja. Sivistystoimialan lomapalkkavelan osuus menoista on 0,9 milj. euroa. Menojen kumulatiivinen toteuma talousarvioon nähden ilman lomapalkkavelkaa on kokonaismenoissa 103,5 prosenttia ja henkilöstömenoissa 105,9 prosenttia. Heinäkuun talousseurannan perusteella tilanne on korjautunut Vaikuttavuus Perusopetuksessa jatketaan palveluiden järjestämistä TA:n käyttösuunnitelman mukaisesti. Uuden opetussuunnitelman mukaista toimintakulttuurin kehittämistä jatketaan kohdennettujen valtionavustusten ja kehittämishankkeiden tuella. Sivistyslautakunta on hyväksynyt Oppimisen tuen suunnitelmaan liittyvän toimeenpanosuunnitelman, jonka perusteella lasten koulunkäynnin tuen järjestämistä kehitetään ja uudistetaan tulevina vuosina. Opetusjärjestelyjen suunnittelu lukuvuodeksi on käynnistynyt. keskiviikko, 23. elokuuta
14 Sivistyksen palvelualue, toiminnan vaikuttavuus Sivistyslautakunta on päättänyt perusopetuksen palveluverkkoa koskevista muutoksista. Launeen ja Salinkallion sekä Ahtialan ja Kivijärven koulut yhdistyvät hallinnollisesti lukuvuoden alusta. Lotilan koulun Anttilanmäen toimipisteessä ja Nastolan yläkoulun Männistön toimipisteessä ei järjestetä opetusta ensi lukuvuoden alusta alkaen, vaan opetus järjestetään Lotilan ja Kukkasen toimipisteissä. Päätökset perustuivat valtuuston talousarviopäätöksiin. Wellamo-opistossa pidettiin loppuun mennessä opetustuntia koko toimialueella. Kirjaston sisältö-, asiakas-, mediakasvatus- ja tapahtumapalvelut sekä tilat ja toimintaympäristöt tavoittivat asukkaita ja asiakaskäyntejä tilastoitiin yli puoli miljoonaa ( ) tammi-kesäkuussa. Lainauksia tilastoitiin vastaavana ajanjaksona reilut miljoona ( ) kappaletta. Asuinalueiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistivät yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa järjestetyt muisteluillat Nastolan, Mukkulan, Kärpäsen, Liipolan ja Launeen kirjastoissa. Radio-ja tv-museon sekä Hiihtomuseon suunnitellut perusnäyttelyiden uudistukset vuodelle 2017 on nyt tehty. Kaikki museot ja näyttelyt normaalisti avoinna heinäkuun alusta alkaen. Julistetriennale toteutettu ja markkinointia lisätty. Kaupunginteatterissa tammikuusta maaliskuuhun oli katsojaa 117 näytännössä. Harjoiteltu syksyn ensi-iltoja Täällä Pohjantähden alla, Tatun ja Patun Suomi sekä Merkkipäivä. keskiviikko, 23. elokuuta
15 Sivistyksen palvelualue, talous ja henkilöstö
16 0 Toteuma Toteuma Toteuman Kumulatiivinen talousarvio Toteuma Voimassa oleva talousarvio Kumulatiivinen toteuma Määrärahat, /2016 6/2017 kasvu % 6/2017 % 2017 % Palvelualueen yhteiskustannukset (n) Menot 834, ,6 43,2 % 915,6 130,6 % 1 946,2 61,4 % Tulot 148, ,2 636,1 % 54,0 2023,6 % 62,1 1758,8 % Toimintakate -686,4-103,3-84,9 % -861,7 12,0 % ,1 5,5 % Lasten ja nuorten kasvu (b) Menot , ,8-3,0 % ,7 102,3 % ,4 50,0 % Tulot 7 961, ,1-21,1 % 6 695,5 93,8 % ,9 46,0 % Toimintakate , ,7-1,1 % ,3 103,1 % ,5 50,3 % Osaaminen ja tieto (b) Menot , ,7 6,1 % ,6 100,0 % ,1 49,3 % Tulot 302,2 272,6-9,8 % 505,7 53,9 % 1 043,7 26,1 % Toimintakate , ,1 6,6 % ,9 102,3 % ,4 50,5 % Wellamo-opisto (n) Menot 2 227, ,5-5,3 % 2 066,5 102,1 % 4 073,6 51,8 % Tulot 435,6 357,3-18,0 % 368,4 97,0 % 1 425,4 25,1 % Toimintakate , ,2-2,2 % ,2 103,2 % ,2 66,2 % Liikunta ja kulttuuri (b) Menot , ,6 2,6 % ,5 107,6 % ,7 50,8 % Tulot 981,2 960,9-2,1 % 730,3 131,6 % 1 603,2 59,9 % Toimintakate , ,7 2,9 % ,3 106,1 % ,5 50,2 %
17 Kumulatiivinen Voimassa oleva Kumulatiivinen Toteuma Toteuma Toteuman talousarvio Toteuma talousarvio toteuma Määrärahat, /2016 6/2017 kasvu % 6/2017 % 2017 % Kaupunginmuseo (n) Menot 1 837, ,5 14,7 % 1 892,5 111,4 % 3 921,8 53,8 % Tulot 169,6 220,3 29,9 % 72,9 302,3 % 197,5 111,5 % Toimintakate , ,3 13,2 % ,7 103,8 % ,3 50,7 % Kansainväliset urheilutapahtumat (n) Menot 351,3 884,1 151,7 % 445,6 198,4 % 783,5 112,8 % Tulot 0,0 0,0 0,0 428,4 0,0 % Toimintakate -351,3-884,1 151,7 % -445,6 198,4 % -355,1 249,0 %
18 Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
19 Kaupunkiympäristön palvelualue, toiminnan vaikuttavuus Eteläisen kehätien allianssiurakkaan on valittu kumppanikonsortio. Heinäkuun loppuun mennessä on asemakaavoitettu k-m2 asumisen kerrosalaa ja elinkeinoelämän kerrosalaa. Ranta-kartanon, Rautatienkadun (Oskarinpiha) ja Tapanilan alueiden valituksenalaiset asemakaavamuutokset ovat saaneet lainvoiman. Elokuun alkuun mennessä on järjestetty yhteensä 13 asukas-/työpajatilaisuutta, joihin on osallistunut yhteensä noin 550 ihmistä. Rakennusten purkuihin ja PIMA-töihin on käytetty alkuvuonna noin Merkittävimmät kohteet ovat olleet Kujalan maatalousoppilaitoksen rakennusten purut ja Ranta-Kartanon alueen pimatyöt. Rakennusvalvonnassa on kesäkuussa myönnetty pääosin rakennus-ja toimenpidelupia 128 kpl (vuonna 2016: 110 kpl). Luvat ovat sisältäneet 53 uutta rakennusta (2016: 29), joissa on ollut yhteensä 129 asuntoa (2016: 83). keskiviikko, 23. elokuuta
20 Kaupunkiympäristön palvelualue, talous ja henkilöstö
21 0 Toteuma Toteuma Toteuman Kumulatiivinen talousarvio Toteuma Voimassa oleva talousarvio Kumulatiivinen toteuma Määrärahat, /2016 6/2017 kasvu % 6/2017 % 2017 % Palvelualueen yhteiskustannukset (n) Menot 1 392, ,4-26,7 % 1 524,8 66,9 % 3 220,5 31,7 % Tulot 39,4 33,5-14,9 % 30,0 111,8 % 109,4 30,7 % Toimintakate ,2-986,9-27,1 % ,8 66,0 % ,1 31,7 % Maankäyttö ja aluehankkeet, Kunnallistekniikka, Rakennus- ja ympäristövalvonta (b) Menot , ,2-2,2 % ,1 98,5 % ,3 45,5 % Tulot 9 939, ,5 7,7 % ,2 96,2 % ,5 43,0 % Toimintakate , ,7-41,8 % ,9 119,8 % ,8 79,2 % Joukkoliikenne (n) Menot 7 573, ,5-4,1 % 7 279,8 99,8 % ,4 43,6 % Tulot 4 759, ,1 5,5 % 5 015,7 100,1 % ,5 41,8 % Toimintakate , ,4-20,2 % ,1 99,2 % ,9 48,2 % Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
22 Investoinnit Julkisen käyttöomaisuuden suurimmat menot ovat kohdistuneet Syvänojan teollisuusalueen käyttökuntoon saattamiseen, Ranta-Kartanon alueen rakentamiseen sekä Kisapuiston nurmikentän rakentamiseen. Myös eteläisen kehätien urakka on lähtenyt liikenteeseen. Lisäksi menoja on syntynyt mm. katujen päällystystöistä, ulkovaloverkon uusimisista, Kirstinkadun rakentamisesta ja Patomäen asuinalueen saneeraamisesta. Arvopaperit ja osuudet menoissa ja tuloissa näkyy Kiinteistö oy Naskunvuon osakkeiden luovutus Lahden Taloille yhtiön osakkeita vastaan sekä Lahden Jäähalli Oy:n osakkeiden hankintameno. Talonrakennuksen investointien toteutuma oli yhteensä 10 Milj. ja 22,7 % talonrakennuksen budjetista. Merkittävin meneillään oleva hanke on heinäkuussa valmistuva uuden pääterveysaseman perusparannuksen vaihe 1. Tilinpäätös Voimassa oleva talousarvio Toteuma Toteuma /2017 % KIINTEÄ OMAISUUS Tulot ,86 % Menot ,83 % Netto ,37 % JULKINEN KÄYTTÖOMAISUUS Tulot 1) ,00 % Menot ,97 % Netto ,21 % IRTAIN OMAISUUS Tulot Menot ,50 % Netto ,64 % ARVOPAPERIT JA OSUUDET Tulot Menot ,26 % Netto ,81 % TALONRAKENNUS Tulot ,68 % Menot ,65 % Netto ,19 % Yhteensä Tulot ,17 % Menot ,46 % Netto ,98 % 1) Tilinpäätös 2016 tuloissa näkyy Nastolan vesihuoltolaitoksen kautta keskiviikko, 23. elokuuta
23 Verorahoitus Verotulot Verotulot ylittyvät n. 1,5 milj. euroa Valtionosuudet Valtionosuudet ylittyvät 2,1 milj. euroa LAHDEN KAUPUNGIN VEROTULOT (MILJ. EUROA) KUNNALLISVERO VUONNA 2016 KUNNALLISVERO VUONNA 2017 Muutos Kuukausi V Muut Yhteensä Kum.yht. V Muut Yhteensä Kum.yht. -% Tammi 0,1 36,2 36,3 36,3 0,2 32,6 32,8 32,8-9,7 Helmi 29,2 11,4 40,7 77,0 30,2 12,5 42,7 75,5-1,9 Maalis 32,2 1,4 33,6 110,7 32,1 1,4 33,5 109,0-1,5 Huhti 33,5 1,2 34,8 145,4 34,2 1,7 35,8 144,9-0,4 Touko 36,7 0,8 37,5 183,0 36,2 0,9 37,1 182,0-0,5 Kesä 32,3 0,5 32,9 215,9 32,7 0,5 33,1 215,1-0,3 Heinä 37,1 0,3 37,3 253,2 0,0 0,0 0,0 215,1-15,0 Elo 34,6 0,4 35,0 288,2 0,0 0,0 0,0 215,1-25,4 Syys 31,6 0,4 32,0 320,2 0,0 0,0 0,0 215,1-32,8 Loka 31,4 0,6 32,0 352,2 0,0 0,0 0,0 215,1-38,9 Marras 31,7-28,9 2,8 355,0 0,0 0,0 0,0 215,1-39,4 Joulu 30,2 5,3 35,5 390,5 0,0 0,0 0,0 215,1-44,9 Yhteensä 360,7 29,8 390,5 165,5 49,6 215,1 YHTEISÖVERO VUONNA 2016 YHTEISÖVERO VUONNA 2017 Muutos Kuukausi v Muut Yhteensä Kum.yht. v Muut Yhteensä Kum.yht. -% Tammi 0,1 2,2 2,3 2,3 0,3 1,9 2,2 2,2-7,0 Helmi 1,4 0,4 1,8 4,1 1,5 0,4 1,9 4,1-2,1 Maalis 1,4 0,0 1,4 5,6 1,5 0,0 1,5 5,5-0,2 Huhti 1,4 0,0 1,4 7,0 1,5 0,0 1,5 7,0 0,5 Touko 1,3 4,3 5,7 12,6 1,5 6,1 7,6 14,6 15,6 Kesä 1,3-1,0 0,4 13,0 1,4-0,1 1,3 15,9 22,3 Heinä 1,3 0,3 1,6 14,6 0,0 0,0 0,0 15,9 9,3 Elo 1,5 0,3 1,8 16,4 0,0 0,0 0,0 15,9-2,7 Syys 1,4 0,2 1,5 17,9 0,0 0,0 0,0 15,9-11,0 Loka 1,5 0,2 1,7 19,6 0,0 0,0 0,0 15,9-18,6 Marras 1,6 0,1 1,7 21,3 0,0 0,0 0,0 15,9-25,2 Joulu 1,4-0,6 0,8 22,1 0,0 0,0 0,0 15,9-28,0 Yhteensä 15,7 6,4 22,1 7,6 8,4 15,9 Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
24 Verorahoitus Verotulot Ote kuntaliiton tiedotteesta : Ennakkotietojen valossa kunnallisverojen kehitys on verovuonna 2016 jäämässä noin 170 miljoonaa euroa alemmaksi kuin aiemmissa ennusteissamme. Tämä alentaa kertymäennustetta vuoden 2017 kunnallisverojen osalta. Verovuoden 2016 verotuksen tietojen huomioiminen alentaa verotuloennusteita myös tulevina vuosina. Verovuoden 2017 ryhmäosuus (61,98 %) on uusien tietojen valossa arviolta hieman liian suuri ja tämän hetkisen arvion mukaan oikaisu tulisi kuntien kannalta olemaan noin - 80 miljoonaa euroa ja uusi ryhmäosuus 61,68 %. Oikaisu tehdään viimeistään joulukuussa. Yhteisöveron maksuunpantavat verot ovat olleet kasvussa. Verovuoteen 2016 liittyneet täydennysmaksut ylittivät toukokuussa ennusteet reilusti suuren yksittäistapauksen johdosta, joka tuotti kunnille tilityksiä noin 210 miljoonaa euroa. Erän pysyvyyteen liittyy epävarmuutta, mutta Verohallinnon selvitysten perusteella olemme katsoneet, että erä on huomioitava ennusteissa. Tämän johdosta verovuoden 2016 maksuunpantavaa veroa on korotettu ennakontäydennysmaksujen perusteelle reilulla 200 miljoonalla eurolla. Täydennysmaksujen ja verovuodelta 2017 maksuunpantujen ennakkoverojen perusteella myös tulevien vuosien ennusteita on nostettu. Yllämainitut ongelmat aiheuttavat ongelmia verotulojen ennustettavuuteen myös Lahden osalta. Veroennustekehikon perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että verotulojen tuotto toteutuu talousarvion mukaisesti tai jopa ylittyy hieman. Lahden kunnallisveron tuotto 2017 ylittänee talousarvion n. 0,5 milj. euroa ja yhteisövero ylittänee talousarvion n. 1,5 milj. euroa. Kiinteistövero jäänee n. 0,5 milj. euroa alle talousarvion. Kokonaisuutena verotulot ylittyvät n. 1,5 milj. euroa. Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
25 Lainannostosuunnitelman toteutuminen Myöntämisvaltuus, euroa Valtuus Käytetty Käyttämättä Lyhytaikainen luotto (ottolainat), samanaikaisesti nostettuna enintään Määräysvallassa oleville yhteisöille ja säätiöille (antolainat)* Suojautumistoimentpiteet korko- ja valuuttariskeiltä (johdannaissopimukset) Pitkäaikainen luotto (ottolainat) * Valtuuksen enimmäismäärään ei sisällytetä konvertoinneista johtuvaa luoton myöntämistä (lainan ennenaikainen takaisin maksu ja lainan nosto uusilla ehdoilla). Määräraha, euroa Valtuus Käytetty Käyttämättä Ottolainat Pitkäaikainen, lisäykset Pitkäaikainen, vähennykset Lyhytaikainen, nettomuutos Netto Antolainat, pitkäaikainen Lisäykset Vähennykset Netto Luvuissa ei ole otettu huomioon konsernitilien saldoja keskiviikko, 23. elokuuta
26 Lainannostosuunnitelman toteutuminen kvartaaleittain keskiviikko, 23. elokuuta
27 Työttömyys Kesäkuun työttömyysaste 16,5 % Työttömyysaste 0,9 prosenttiyksikköä alempi kuin vuosi sitten. Työttömiä työhakijoita 9 311, 601 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Uusia avoimia työpaikkoja 1 372, 127 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Nuorisotyöttömiä 1 421, 84 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömiä oli 3 525, 569 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
28 Suurten kaupunkien työttömyys laskussa Työttömyysasteet alentuneet jyrkästi Suurimpien kaupunkien työttömyysaste oli kesäkuun lopussa 2017 korkein Joensuussa (17,2 %) ja Oulussa sekä Lahdessa (16,5 %), matalin Espoossa, 10,2 %. Vuoden aikana työttömyysaste on laskenut eniten Tampereella (-4,5 pros. yks.) sekä Jyväskylässä (-3,1 pros. yks.), Lahdessa laskua oli 0,9 prosenttiyksikköä. Vuoden 2017 aikana työttömyysaste on laskenut eniten Tampereella (-3,5 pros. yks.) ja Porissa (-3,4 pros. yks.), Lahdessa laskua oli -1,0 prosenttiyksikköä. Työttömien määrä vähenee suurissa kaupungeissa vauhdilla, eniten Tampereella ja Helsingissä. Työllisyys paranee kaikissa kategorioissa, niin nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömien ryhmässä kuin alle vuoden työttömänä olleiden ryhmässä. Lahdessa työttömien määrän väheneminen vuoden aikana on ollut pääasiassa pitkäaikaistyöttömien määrän vähenemistä. Konsernipalvelut/Taloussuunnittelu
29 Väestön määrän kehitys Ennakkoväkiluku Kesäkuun väestönmuutos (-50 henkilöä): Kuolleita 4 enemmän kuin syntyneitä Maahanmuutto +23 henkilöä Kuntien välinen muuttoliike -69 henkilöä Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaupungin väkiluku pieneni 84 henkilöllä. Viime vuonna vastaavana ajanjaksona väestönlisäys oli 369 henkilöä. Vuoden 2017 tammi-kesäkuun aikana siirtolaisuus lisäsi väestömäärää 148 henkilöllä. Kuntien välinen muuttoliike laski väkilukua 103 henkilöllä. Kuolleita oli 129 enemmän kuin syntyneitä. Viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana väestön määrä kasvoi 224 henkilöllä. Nettomaahanmuutto oli 315, nettomaassamuutto 90 ja kuolleiden enemmyys 181.
30 Vahinkorahasto : Sijoitettu pääoma ja peruspääoma Pääoma EUR Vastapuoli Kohde Markkinaarvo Tuotto-odotus (netto) Toteutunut tuotto Ålandsbanken Asuntorahasto % Salkku, sijoituksen alusta ( ) 29,90 % (7,71 % p.a.), Ålandsbanken Tonttirahasto % 12 kk 5,10 %, 1 kk 0,85 % OP OP- Metsänomistaja % Rahasto ,1 %, ,83 %, 6kk/2017 1,94 % Taaleri Parkki A ,10 % Salkun tuotto 12 kk 0,18 %, 6 kk 0,07 %, 3 kk 0,03 % Päijät-Hämeen Osuuspankki (tilivarat, laskennallinen) 0 % Ålandsbanken Asuntorahasto Erikoissijoitusrahasto, C-sarja: Uudet, pienemmät vuokra-asunnot kasvukeskuksissa, pääasiassa pääkaupunki-seudulla, omistusaika enintään 10 vuotta. Ålandsbanken Tonttirahasto Erikoissijoitusrahasto, C-sarja: Kasvualueilla rakennusyrityksille ja asunto-osakeyhtiöille vuokralle tarjottavat asuintalotontit. Vuokra-ajat yleensä 25 vuotta. OP-Metsänomistaja Erikoissijoitusrahasto, B-osuus Suomessa sijaitsevat maantieteellisesti ja kokoluokittaisesti hajautetut metsäkiinteistöt. Taalerin Erikoissijoitusrahasto Taaleri Parkki, Kasvu: Max 12 kk mittaiset Suomessa toimiluvan saaneiden talletuspankkien talletukset.
31 Osavuosikatsaus (Q2) tammi-kesäkuulta 2017, kaupunki Vuosikate 45,2 milj. euroa Tilikauden tulos 26,2 milj. euroa positiivinen Investointimenot 20,6 milj. euroa Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 13,7 milj. euroa Vuosikatteella on rahoitettu investoinnit Antolainoja myönnetty 15,6 milj. euroa. Antolainoja lyhennetty 16,7 milj. euroa Pitkäaikaisia lainoja lyhennetty 32,4 milj. euroa. Uutta pitkäaikaista lainaa ei nostettu. keskiviikko, 23. elokuuta
32 KAUPUNGIN TULOSLASKELMA TP 2016 Myyntituotot , , ,08 Maksutuotot , , ,95 Tuet ja avustukset , , ,14 Muut toimintatuotot , , ,53 Toimintatuotot , , ,70 Valmistus omaan käyttöön ,76 0, ,00 Palkat ja palkkiot , , ,79 Eläkekulut , , ,40 Muut henkilösivukulut , , ,21 Henkilöstökulut , , ,40 Palvelujen ostot , , ,52 Aineet tarvikkeet ja tavarat , , ,51 Avustukset , , ,10 Muut toimintakulut , , ,28 Toimintakulut , , ,81 TOIMINTAKATE , , ,11 Verotulot , , ,29 Valtionosuudet , , ,00 Korkotuotot , , ,33 Muut rahoitustuotot , , ,42 Korkokulut , , ,13 Muut rahoituskulut , , ,20 Rahoitustuotot ja -kulut , , ,42 VUOSIKATE , , ,60 Suunnitelman mukaiset poistot , , ,54 Arvonalentumiset 6 869, , ,85 Poistot ja arvonalentumiset , , ,39 TILIKAUDEN TULOS , , ,40 keskiviikko, 23. elokuuta
33 KAUPUNGIN RAHOITUSLASKELMA TP 2017 Toiminnan rahavirta , , ,49 VUOSIKATE , , ,60 Satunnaiset erät 0, ,39 Tulorahoituksen korjauserät , , ,50 Investointien rahavirta , , ,27 Investointimenot , , ,61 Rahoitusosuudet investointimenoihin 0, ,68 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot , , ,66 Toiminnan ja investointien rahavirta , , ,78 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset , , ,00 Antolainasaamisten vähennykset , , ,84 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0, , ,67 Pitkäaikaisten lainojen vähennys , , ,89 Lyhytaikaisten lainojen muutos , , ,88 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset , , ,06 Vaihto-omaisuuden muutos , , ,55 Saamisten muutos , , ,70 Korottomien velkojen muutos , , ,62 Rahoituksen rahavirta , , ,21 Rahavarojen muutos , , ,99 keskiviikko, 23. elokuuta
34 KAUPUNGIN TASE 0,00 0,00 0,00 VASTAAVAA TP 2016 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet , , ,87 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet , , ,85 Rakennukset , , ,91 Kiinteät rakenteet ja laitteet , , ,88 Koneet ja kalusto , , ,25 Muut aineelliset hyödykkeet , , ,70 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , , ,36 Aineelliset hyödykkeet , , ,95 Sijoitukset Osakkeet ja osuudet tytäryhteisöissä , , ,93 Kuntayhtymäosuudet , , ,61 Muut osakkeet ja osuudet sekä osakkeiden arv , , ,51 Muut lainasaamiset , , ,11 Sijoitukset , , ,16 PYSYVÄT VASTAAVAT , , ,98 TOIMEKSIANTOJEN VARAT , , ,57 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , , ,70 Saamiset , , ,03 Rahoitusarvopaperit , , ,56 Rahat ja pankkisaamiset , , ,13 VAIHTUVAT VASTAAVAT , , ,42 VASTAAVAA , , ,97 keskiviikko, 23. elokuuta
35 VASTATTAVAA TP 2016 OMA PÄÄOMA Peruspääoma , , ,29 Arvonkorotusrahasto , , ,68 Muut omat rahastot , , ,05 Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) , , ,68 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , ,52 OMA PÄÄOMA , , ,18 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET , , ,94 PAKOLLISET VARAUKSET , , ,40 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , , ,62 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Joukkovelkakirjalainat , , ,00 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , , ,00 Lainat muilta luotonantajilta , , ,32 Muut velat ,90 0,00 Siirtovelat , , ,54 Pitkäaikainen vieras pääoma , , ,86 Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta , , ,00 Lainat muilta luotonantajilta , , ,92 Saadut ennakot , , ,14 Ostovelat , , ,80 Muut velat , , ,82 Siirtovelat , , ,29 Lyhytaikainen vieras pääoma , , ,97 VIERAS PÄÄOMA , , ,83 VASTATTAVAA , , ,97 keskiviikko, 23. elokuuta
36 Strategian toteutuminen Strategiaa johdetaan viiden muutosohjelman (A: Osallisuus; B: Hyvinvointi; C: Elinvoima ja ympäristö, D: Johtaminen ja E. Uudistuminen) kautta Palvelualueet ovat asettaneet itse toimenpiteet, jolla muutosohjelmien tavoitteita viedään käytäntöön Kärkitoimenpiteet = valtuustoon nähden sitovia toimenpiteitä Muutosohjelmien kärkitoimenpiteet ovat käynnistyneet palvelualueilla melko hyvin (liite) Strategian nykyinen muutosohjelmarakenne oli toimialamalliin soveltuva, eli se on osin jäänyt vanhaksi Kehittämistarpeet jatkossa: Terävämmät tavoitteet Vähemmän kärkitoimenpiteitä Toimenpiteet resursoidaan tarkemmin Uudesta organisaatiosta strateginen hyöty irti Konsernitasoinen strateginen johtaminen Strategiassa ja sen laatimisessa on ollut hyviä ominaisuuksia, mm: Prosessin kehitys: talous-strategian tavoitteet pyritty synkronoimaan Osallistavuus valmisteluvaiheessa (asukas-työntekijä-päättäjä) Kaupunkitasoiset muutosohjelmat vievät kohti yhden kaupungin toimintamallia keskiviikko, 23. elokuuta
37 Kärkitoimenpiteiden toteutuminen Yli 50 % palvelualueiden esittämistä kärkitoimenpiteistä toteutuu kokonaan suunnitellusti Yli 40 % palvelualueiden kärkitoimenpiteistä toteutuu osittain Alle 5 % toimenpiteiden 4 osalta tässä vaiheessa 2 ei ole tietoa toteutumisesta Muutosohjelmien kärkihankkeiden toteuman tilanne A: Osallisuus B: Hyvinvointi C:Elinvoima ja ympäristö D:Johtaminen E: Uudistuminen Toteutuu Toteutuu osittain Ei tietoa keskiviikko, 23. elokuuta
38 Palvelualueiden toimenpiteiden toteutuminen Palvelualueiden kärkitoimenpiteet on asetettu oikeasti haastaviksi, eivät ole itsestään selviä tavoitteita Muutosohjelmien johtajuus näkyy palvelualueiden kärkitoimenpiteiden toteutuksessa, ts. niitä kärkitoimenpiteitä on toteutettu erityisen hyvin, jossa oman palvelualueen johtaja on ko. muutosohjelman vetäjänä Poikkihallinnollinen ohjelmajohtaminen on vielä Lahdessa haaste Merkittävässä osassa tavoitteita toteuman arviointi on epävarmaa kesken vuoden Palvelualueiden täysimääräisesti toteutuvat kärkitoimenpiteet muutosohjelmittain KH Sivi Kymp KH Sivi Kymp keskiviikko, 23. elokuuta A: Osallisuus B: Hyvinvointi C:Elinvoima ja ympäristö D:Johtaminen E: Uudistuminen Palvelualueiden osin toteutuvat kärkitoimenpiteet muutosohjelmittain A: Osallisuus B: Hyvinvointi C:Elinvoima ja ympäristö D:Johtaminen E: Uudistuminen
39 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2017, konserni Vuosikate 87,9 milj. euroa Tilikauden ylijäämä 27,3 milj. euroa Toiminnan ja investointien rahavirta positiivinen Investointimenot 75,1 milj. euroa Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 9,7 milj. euroa Vuosikatteella on rahoitettu investoinnit Pitkäaikaisten lainojen muutos + 109,4 milj. euroa Kassa vahvistunut. Rahavarojen muutos +50,5 milj. euroa. Taseen loppusumma 1,9 mrd. euroa. keskiviikko, 23. elokuuta
40 Keskeiset tapahtumat konserniyhtiöissä Sibeliustalo Oy:n ja Lahden Messut Oy:n fuusio toteutettiin ja kokonaisuus lanseerasi uuden yhtiön nimen Koko Lahti Oy. Sibeliustalo ja Lahden Messut brändit säilyvät myynnin tukena. Salpaus luovutti oman omistuksensa Sammonkatu 8 Koy:sta Lahden kaupungille ja Spatium Toimitilat Oy osti Lahden kaupungilta ko. osakkeet. Hollolan kunta osti 10,05% Lahden Työnpaikka Oy:n osakkeista Lahden kaupungilta Lahti Energia Oy:n Kyvo 3 projekti etenee aikataulussa ja budjetissa Ulla Kukkonen aloitti Calpro Oy:n toimitusjohtajana. keskiviikko, 23. elokuuta
41 KONSERNIN TULOSLASKELMA , , , TP 2016 Toimintatuotot , , ,76 Toimintakulut , , ,28 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) 3,05 0, ,63 TOIMINTAKATE , , ,89 Verotulot , , ,79 Valtionosuudet , , ,94 Korkotuotot , , ,13 Muut rahoitustuotot , , ,77 Korkokulut , , ,29 Muut rahoituskulut , , ,92 Rahoitustuotot ja -kulut , , ,31 VUOSIKATE , , ,53 Suunnitelman mukaiset poistot , , ,81 Omistuksen eliminointierot , , ,46 Arvonalentumiset 6 869,56 0, ,71 Poistot ja arvonalentumiset , , ,98 Satunnaiset erät 0, ,61 TILIKAUDEN TULOS , , ,94 Tilinpäätössiirrot 0, , ,45 Tilikauden verot , , ,22 Laskennalliset verot , , ,03 Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta , , ,18 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ , , ,41
42 KONSERNIN TASE 0,01 0,02 0,02 VASTAAVAA TP 2016 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet , , ,54 Aineelliset hyödykkeet , , ,49 Sijoitukset , , ,89 PYSYVÄT VASTAAVAT , , ,92 TOIMEKSIANTOJEN VARAT , , ,53 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus , , ,06 Pitkäaikaiset saamiset , , ,67 Lyhytaikaiset saamiset , , ,71 Rahoitusarvopaperit , , ,86 VAIHTUVAT VASTAAVAT , , ,95 VASTAAVAA , , ,40
43 VASTATTAVAA TP 2016 OMA PÄÄOMA Peruspääoma , , ,29 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma , , ,69 Ylikurssirahasto 0,00 0,00 0,00 Arvonkorotusrahasto , , ,60 Muut omat rahastot , , ,68 Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) , , ,04 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , ,41 OMA PÄÄOMA , , ,70 VÄHEMMISTÖOSUUDET , , ,35 KONSERNIRESERVI , , ,80 PAKOLLISET VARAUKSET , , ,14 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT , , ,08 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma , , ,30 Lyhytaikainen vieras pääoma , , ,02 VIERAS PÄÄOMA , , ,32 VASTATTAVAA , , ,40
44 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA TP 2016 Toiminnan rahavirta VUOSIKATE , , ,53 Satunnaiset erät 0, ,61 Tilikauden verot , , ,22 Tulorahoituksen korjauserät , , , , , ,90 Investointien rahavirta Investointimenot , , ,31 Rahoitusosuudet investointimenoihin 0, ,93 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot , , ,08 Investointien rahavirta , , ,30 Toiminnan ja investointien rahavirta , , ,39 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset , , ,52 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen muutos , , ,19 Lyhytaikaisten lainojen muutos , , ,06 Lainakannan muutokset , , ,25 Oman pääoman muutokset Oman pääoman muutokset , , ,77 Muutokset vähemmistön osuudessa , , ,18 Oman pääoman muutokset , , ,42 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset , , ,64 Vaihto-omaisuuden muutos , , ,16 Saamisten muutos , , ,24 Korottomien velkojen muutos , , ,63 Muut maksuvalmiuden muutokset , , ,19 Rahoituksen rahavirta , , ,95 Rahavarojen muutos , , ,35
45 Konsernin osavuosikatsaukseen yhdistellyt yhteisöt keskiviikko, 23. elokuuta
46 Konsernin osavuosikatsaukseen yhdistellyt yhteisöt keskiviikko, 23. elokuuta
47 TUNNUSLUVUT Lahti Energia Oy-alakonserni Liikevaihto Tilikauden tulos Oma pääoma Suhteellinen velkaantuneisuus Omavaraisuusaste Sijoitetun pääoman tuotto % % % - tammi-kesäkuu ,1 % 15,8 % 5,3 % - tilinpäätös ,4 % 18,0 % 4,1 % Lahti Aqua Oy-alakonserni - tammi-kesäkuu ,4 % 25,7 % 2,1 % - tilinpäätös ,1 % 24,3 % 5,6 % Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy - tammi-kesäkuu ,1 % 23,5 % -1,3 % - tilinpäätös ,4 % 24,3 % 3,6 % Lahden Pysäköinti Oy - tammi-kesäkuu ,6 % 35,1 % 1,8 % - tilinpäätös ,5 % 32,2 % 0,2 % Lahden Sairaalaparkki Oy - tammi-kesäkuu ,9 % 3,1 % 1,8 % - tilinpäätös ,2 % 2,0 % 1,7 % Lahden seutu - Lahti Region Oy - tammi-kesäkuu ,2 % 9,5 % 2,0 % - tilinpäätös ,1 % -1,3 % 1,0 % KOKO Lahti Oy - tammi-kesäkuu ,8 % 32,4 % 37,4 % - tilinpäätös ,4 % 67,0 % 16,7 % keskiviikko, 23. elokuuta
48 TUNNUSLUVUT Liikevaihto Tilikauden tulos Oma pääoma Suhteellinen velkaantuneisuus Omavaraisuusaste Sijoitetun pääoman tuotto % % % Lahden Talot Oy - tammi-kesäkuu ,0 % 18,2 % 3,0 % - tilinpäätös ,3 % 17,3 % 5,3 % Osaamiskiinteistöt Oy - tammi-kesäkuu ,7 % 43,8 % 2,5 % - tilinpäätös ,9 % 40,5 % 2,9 % Spatium Toimitilat Oy - tammi-kesäkuu ,6 % 5,2 % 1,4 % - tilinpäätös ,1 % 5,5 % 2,7 % Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy-alakonserni - tammi-kesäkuu ,8 % 49,1 % 2,0 % - tilinpäätös ,1 % 44,6 % 6,9 % Calpro Oy - tammi-kesäkuu ,5 % 17,9 % 12,2 % - tilinpäätös ,2 % 25,2 % 9,4 % Työterveys Wellamo Oy - tammi-kesäkuu ,0 % 57,5 % 2,6 % - tilinpäätös ,7 % 53,0 % 19,0 % keskiviikko, 23. elokuuta
49 TUNNUSLUVUT Liikevaihto Tilikauden tulos Oma pääoma Suhteellinen velkaantuneisuus Omavaraisuusaste Sijoitetun pääoman tuotto % % % Lahden ammattikorkeakoulu Oy - tammi-kesäkuu ,8 % 81,7 % 5,0 % - tilinpäätös ,3 % 71,6 % -2,2 % Lahden Työn Paikka Oy - tammi-kesäkuu ,8 % -64,6 % -32,2 % - tilinpäätös ,3 % -30,7 % -144,1 % * Koulutuskeskus Salpaus ky - tammi-kesäkuu ,3 % 77,0 % 4,1 % - tilinpäätös ,2 % 78,6 % 9,6 % * Päijät-Hämeen liiton ky - tammi-kesäkuu ,9 % 42,4 % 2,8 % - tilinpäätös ,2 % 49,8 % 20,5 % Päijät-Hämeen * hyvinvointikuntayhtymä - tammi-kesäkuu ,1 % 35,9 % -0,3 % - tilinpäätös ,3 % 41,6 % 12,0 % * Kuntayhtymän 100% luvut keskiviikko, 23. elokuuta
50 Tiivistelmät konserniyhtiöiden toimitusjohtajien osavuosikatsauksista Lahti Energia Konsernin II kvartaalin liikevoitto oli lähes 2,9 M suunniteltua parempi. Kumulatiivinen liikevoitto kesäkuun lopussa oli 21 M budjetoidun liikevoiton ollessa 19,5 M. Energianhankintakustannukset olivat 13,5 M ollen 2,1 M budjetoitua pienemmät. Tämän hetkisen ennusteen mukaan budjetoitu tulos tullaan saavuttamaan. Lahti Aqua -konserni Q2 liikevoitto on 2,9 M, mikä on likimain ajankohdan tavoitteen mukainen. Investointeihin on käytetty 4,2 M. Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy 6 kk:n liikevaihto 8,2 M on hiukan budjetoitua parempi. Tulos on -0,5 M Ladec Oy Toisen neljänneksen tulos oli 11t emoyhtiön osalta ja 20 t konsernin osalta. Koko vuoden osalta pyritään lähelle nollatulosta. Lahden Seutu Lahti Region Oy Liikevaihto 1-6/2017 on ja tulos Yhtiön kulurakenne on pysynyt tavoiteraamitasossa. KOKO Lahti Oy Uusi fuusion jälkeinen organisaatio on asettunut ja henkilöstö työskentelee uusissa rooleissa. Uudet toimintamallit vaativat uuden oppimista. Kevään liikevaihto oli 12,5% budjetoitua parempi ja näkyi myös tuloksessa positiivisesti. PHHYKY Kuntayhtymä on siirtynyt raportoinnissa kolmannesvuosi raportointiin. Seuraava raportti tehdään elokuun lopun tilanteen perusteella. keskiviikko, 23. elokuuta
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Lisätiedot1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
Lisätiedot5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotTULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
Lisätiedot12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
LisätiedotRAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :
LisätiedotHämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
LisätiedotVakinaiset palvelussuhteet
Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,
LisätiedotVäestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn
LisätiedotVäestömuutokset 2016
Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotKuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen
1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,
LisätiedotVäestömuutokset, tammi-huhtikuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien
LisätiedotVäestömuutokset, tammi-syyskuu
Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj
LisätiedotASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
LisätiedotTP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
LisätiedotKuopio konserni TASE VASTATTAVAA
Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammi-elokuulta 2017
Talouden seurantaraportti tammi-elokuulta 2017 Sotemenot kasvussa Verotulot ylittyvät Valtionosuudet ylittyvät Henkilöstön määrä kasvussa ed. vuoteen nähden Tulos talousarvion mukainen Työttömyysaste 15,2
LisätiedotTIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä
TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota
LisätiedotRahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys
Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63
LisätiedotNASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta
TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
LisätiedotTULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
LisätiedotKOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017
ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös
Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.
LisätiedotRAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
LisätiedotKONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016
Talouden seurantaraportti tammi-helmikuu 2016 Talousarvioon nähden Toimintatulot ylittynevät Toimintamenot ylittynevät Verotulot alittunevat Valtionosuudet ylittynevät Vuosikate toteutunee Tulos heikkenee
LisätiedotTP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
LisätiedotVäestömuutokset 2017, kuukausittain
Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys
Lisätiedot31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014
31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken
LisätiedotTA 2013 Valtuusto
TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut
LisätiedotIitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto
Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös 2018
1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni
LisätiedotMikkelin kaupungin tilinpäätös 2017
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli
LisätiedotLahden kaupunki. Tilinpäätös 2007
Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate
LisätiedotTiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00
TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta
LisätiedotVesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014
5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen
LisätiedotKankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat
LisätiedotKaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola
Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta
LisätiedotTilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta
Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
LisätiedotTilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen
Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste
LisätiedotTALOUSARVION SEURANTA
TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
LisätiedotTalouden seurantaraportti tammi-elokuu 2016
Talouden seurantaraportti tammi-elokuu 2016 Lahden kaupunki Talous ja henkilöstö Henkilöstön määrä vähentynyt vuoden takaisesta Toimialojen ennuste talousarvioon nähden Toimintatulot talousarvion mukaiset
LisätiedotEmoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LisätiedotForssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote
Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle
LisätiedotTOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden
LisätiedotLAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013
TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot
LisätiedotPalvelualuekohtaiset alustavat kehykset
Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018
LisätiedotTalousarvion seuranta
n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset
LisätiedotKiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot
LisätiedotBBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
LisätiedotToiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%
PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.
LisätiedotLAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016
TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400
LisätiedotLAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015
TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen
LisätiedotTalousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
LisätiedotForssan kaupungin tilinpäätös 2013
Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen
LisätiedotRISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI
RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste
LisätiedotMikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014
Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
LisätiedotKAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI
HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
LisätiedotVäestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot
LisätiedotKULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot
Lisätiedot1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta
1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77
LisätiedotTalousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus
Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006
LisätiedotTIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI
1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi
LisätiedotPelastusjohtaja Jari Sainio
TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat
LisätiedotALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys
LisätiedotVäestömuutokset, tammi-joulukuu
Iitin kunta 21/2.1.2/217 Talouskatsaus, osavuosikatsaus 26.1.217 Tammi-Syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 217 Luonnollinen väestön lisäys Syntyne Kuolleet et Väestönlisäys Kuntien välinen muuttoliike
LisätiedotTalousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL
1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,
LisätiedotTalousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
LisätiedotTilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH
Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4
LisätiedotTalouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012
Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4
LisätiedotJulkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015
Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus
LisätiedotULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
LisätiedotSeinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola
Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen
Lisätiedot