Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 2014/15 - puolivälin analyysi
|
|
- Tuula Elstelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Katsaus vilja- ja öljykasvimarkkinoiden tapahtumiin markkinointikaudella 214/15 - puolivälin analyysi Markkinointikausi 214/15 alkoi virallisesti 1. heinäkuuta 214 ja se päättyy 3. kesäkuuta 215. Markkinointikausi on tätä kirjoittaessa vuodenvaihteessa puolessa välissä. Eri tahojen ennusteiden mukaan maailman viljasadon arvioidaan olevan tällä markkinointikaudella lähes viime kauden ennätyssadon suuruinen. Viljojen hintakehityksen osalta kansainvälisillä vilja- ja öljykasvimarkkinoilla markkinointikausi alkoi laskevin hinnoin. Syyskuussa mm. leipävehnän ja maissin futuurihintojen lähimmät noteeraukset ja vientihinnat olivat alhaisimmilla tasoillan neljään tai viiteen vuoteen. Loppuvuotta kohti hinnat ovat jälleen vahvistuneet. Markkinoilla seurataan juuri nyt mm. syysvehnäkasvustojen talvehtimista pohjoisella pallonpuoliskolla, kasvukauden edistymistä ja sadonkorjuun lähestymistä eteläisellä pallonpuoliskolla sekä näkymiä viljan vientimarkkinoilla. Arvio maailman viljasadosta jo suhteellisen tarkka Markkinoilla arviot kuluvan markkinointikauden viljasadosta alkoivat hahmottua jo paljon ennen markkinointikauden virallista alkua keväällä, kun ensimmäisiä arvioita viljan tuotannosta julkaistiin eri tahojen toimesta. Toukokuussa arviot tämän kauden viljasadosta olivat vielä 5 miljoonaa tonnia viime vuoden viljasatoa alhaisemmat, noin 194 miljoonan tonnin tasolla. Tänä syksynä satoarvioita on korotettu tiuhaan sadonkorjuun edetessä eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa. Sadonkorjuu on nyt vuoden vaihteessa saatu päätökseen kokonaisuudessaan pohjoisen pallonpuoliskon osalta ja se on käynnistynyt tai käynnistymässä alkuvuodesta myös eteläisellä pallonpuoliskolla. Edeltävällä markkinointikaudella 213/14 korjattiin maailman historian toistaiseksi suurin viljasato (1994 miljoonaa tonnia). Suuri sato kasvatti varsin alhaisella tasolla olleita viljavarastoja eri puolilla maailmaa. Suuren sadon myötä hyvä tarjonta, joka riitti vastaamaan kysyntään, näkyi myös viljojen hintakehityksessä. Kaudella 213/14 maissin sekä leipävehnän hinnat olivat edeltävää kautta alhaisemmalla tasolla. Hinnat pysyttelivät kuitenkin keskiarvoja korkeammalla tasolla. Vaikka sadonkorjuu on kauden 214/15 viljasadon osalta vielä osin kesken, voidaan sanoa että tällä kaudella maailman viljasato on määrältään hyvin lähellä viime kaudella saavutettua satoennätystä (199 miljoonaa tonnia). On mahdollista että viime vuonna tehdyt satoennätykset rikotaan vehnällä, maissilla sekä öljykasveista soijalla. Viljojen hehtaarisadot ovat olleet monilla päätuotantoalueilla tänä vuonna tavanomaista korkeampia. milj. tn Viljan tuotanto, kulutus ja varastot Tuotanto Kulutus Varastot /12 212/13 213/14 enn. 214/15 enn. Viljan kulutus kasvaa varsin maltillisesti milj. tn Globaalisti viljan kulutuksen arvioidaan kasvavan tällä markkinointikaudella noin parilla prosentilla. Etenkin viljan rehukäytön ja teollisen käytön ennustetaan kasvavan (+ 2,7 % ja + 2,2 %). Mm. rehukäyttöä kasvattaa lihan kasvavan kulutuksen myötä kasvava tuotanto. Osin viljan kulutuksen kasvun vauhdittajana ovat myös viime vuotta alhaisemmat viljojen hinnat, mikä on laskenut raaka-ainekustannuksia. Viljojen elintarvikekäyttö kasvaa maltillisemmin, mutta hieman tavanomaista enemmän. Kauden suuri viljasato näyttää riittävän hyvin kysyntään nähden huolimatta sen kasvusta. Yleisesti viljavarastojen arvioidaan kasvavan noin 6 % viime kaudesta ja olevan suurimmat 15. vuoteen. Huomattavaa on myös, että suurimpien viejien viljavarastojen arvioidaan kasvavan lähes 25 %. Etenkin maissivarastojen ennustetaan karttuvan tällä kaudella
2 VEHNÄ Rikotaanko satoennätys? Pohjoisella pallonpuoliskolla olosuhteet syysviljojen kylvöön olivat syksyllä 213 yleisesti hyvät. Vehnän viljelyala kasvoi maailmanlaajuisesti noin prosentilla edeltävästä kaudesta ja se on tällä kaudella noin 222 miljoonaa hehtaaria. Syysvehnät talvehtivat yleisesti hyvin päätuotantoalueilla Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. Hyvä talvehtiminen antoi hyvät edellytykset sadonmuodostukselle. Kasvukausi sujui pohjoisella pallonpuoliskolla yleisesti hyvissä olosuhteissa, minkä johdosta markkinointikaudella 214/15 korjataan lähes viime vuoden ennätyssadon suuruinen vehnäsato. Arviot vehnäsadosta liikkuvat miljoonan tonnin välillä. Hehtaarisadot ovat maailmanlaajuisesti olleet hieman viiden viime vuoden keskisatoja korkeammalla tasolla (3,2 tn/ha). milj. tn Vehnän tuotanto, suurimmat viejämaat /13 213/14 214/ Määrältään Euroopan vehnäsato (154 milj. tn) oli selvästi edeltäviä kausia suurempi. Euroopassa suureen sadon taustalla oli tavanomaista korkeammat hehtaarisadot. Viime vuotta suurempia satoja korjattiin myös Venäjällä ja Ukrainassa. Kanadassa vehnäsato jää edeltävän kauden ennätyssatoa pienemmäksi, mutta on samalla tasolla kuin 212/13 kaudella. Yhdysvalloissa syysvehnien osin heikosta talvehtimisesta johtuen sato jäi viime vuotta pienemmäksi. viime vuotta pienemmäksi. Australian ja Argentiinan osalta satoarviot tarkentuvat vielä, kun sadonkorjuu saadaan päätökseen alkuvuodesta. Keski-Euroopassa, Kanadassa ja Kazakstanissa sateinen sadonkorjuukausi aiheutti jonkin verran satotappioita ja laatuongelmia. EU:n vehnäsadosta noin 6 % täyttää tänä vuonna myllyvehnän laatuvaatimukset, kun kahtena edeltävänä vuonna vastaava osuus on ollut 7 75 %. Suurten viejämaiden lisäksi hyviä vehnäsatoja on tällä kaudella korjattu suurista tuottajamaista myös Kiinassa (125 milj. tn) ja Intiassa (96 milj. tn). Vehnän käyttö kasvaa Vehnän kulutuksen arvioidaan kasvavan edeltävästä markkinointikaudesta noin 2 % verran. Kasvua tapahtuu vehnän käytössä elintarvikkeissa, rehuissa ja teollisessa käytössä. Globaalisti suuri rehuviljojen sato ja mm. maissin kilpailukykyinen hinta rajoittavat kuitenkin vehnän rehukäytön suurta kasvua. Toisaalta markkinointikauden alkupuolella vehnän viime kautta alhaisempi hinta on lisännyt jonkin verran sen käyttöä elintarvikeja teollisuussektoreilla. Maailman vehnätase, lähde IGC milj. tonnia 211/ /13 213/14 214/15 enn. Tuotanto Kauppa Kulutus Varastot Varastojen vuosimuutos Globaalisti vehnävarastojen ennustetaan karttuvan tällä kaudella hieman verrattuna tasoon, jolla varastot olivat markkinointikauden alussa. Eniten kasvua tapahtuu suurimpien viejämaiden varastoissa, joiden ennustetaan olevan kauden päättyessä suurimmat kolmeen vuoteen. FAO:n varastojen ja kulutuksen suhdetta kuvaava indeksi (stocks-to-use ratio (%)) nousee tällä kaudella vehnällä 27, %:iin mikä on korkein taso useaan vuoteen (213/14 24,9 %). Kun huomioidaan vain suurimmat viejämaat, nousee luku 16, %:iin (213/14 14,1 %). Australiassa kuivuus on leikannut satotoiveita vehnällä minkä vuoksi sato todennäköisesti jää jonkin verran 2
3 MAISSI Yhdysvalloissa korjattiin suuri maissisato Maailman viljellyin rehuvilja on maissi. Maissin tuotanto on viime vuosina kasvanut voimakkaasti ja sato lähentelee jo miljardia tonnia tai joissakin arvioissa jopa ylittää tämän rajan. Yhtenä syynä tuotannon kasvuun on kasvanut maissin kysyntä ja käyttö mm. bioetanolin raaka-aineena. Satokaudella 214/15 korjataan erittäin hyvä maissisato, joka on todennäköisesti historian toiseksi suurin ja hyvin lähellä viime kauden satoennätystä (982 miljoonaa tonnia). Maissilla satoarvioon liittyy vielä vehnää enemmän epävarmuutta, koska kasvukausi on vielä kesken eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa tuotetaan noin 1 15 % sadosta. Maissin tuotanto kausina 212/13-214/15 milj. tn / , ,4 213/14 214/ Hieman yli kolmannes maailman maissisadosta tuotetaan Yhdysvalloissa (365 miljoonaa tonnia). Muita suuri maissintuottajia ovat Kiina (216 milj. tn), Brasilia (75 milj. tn), EU maat (73 milj. tn) ja Ukraina (27 milj. tn). Suurimpien maissin viejämaiden joukkoon lukeutuvat Yhdysvallat, Brasilia, Ukraina ja Argentiina. Satokaudella 214/15 maissisato onnistui etenkin Yhdysvalloissa, jossa rikotaan todennäköisesti aiemmat satoennätykset. Maissin viljelyala jäi keväällä viime vuotta pienemmäksi, mutta hehtaarisadot ovat olleet selvästi tavanomaista korkeampia. Sateinen sää häiritsi Yhdysvalloissa paikoin sadonkorjuun loppuun saattamista. Myös Kiinassa ja Euroopassa korjattiin lähes ennätyssuuret maissisadot. Brasiliassa ja Argentiinassa maissisato jäänee viime vuotta pienemmäksi. Maissin kylvöt viivästyivät marrasjoulukuussa osin sateisen sään vuoksi ja maissin viljelyala jäänee muutoinkin todennäköisesti viime vuotta pienemmäksi johtuen soijan viljelyn paremmasta kannattavuudesta. Etelä-Amerikan maissisato aletaan korjata helmi- ja maaliskuun taitteessa. Toisaalta kylvöt toista maissisatoa varten aloitetaan alkuvuodesta. Maissin käyttö rehusektorilla kasvaa Maissin käytön arvioidaan kasvavan tällä markkinointikaudella edeltävästä kaudesta noin parilla prosentilla ja suurin kasvu tapahtuu rehusektorilla (+ 3 %). Käytön kasvun taustalla on niin lihantuotannon kasvu kuin viime vuotta alhaisemmat hinnat ja hyvä saatavuus. Maissisadosta noin 6 % käytetään rehuksi, 27 % teollisuudessa mm. bioetanolin raaka-aineena ja noin 1 % ruuaksi. Maailman maissitase, lähde IGC milj. tonnia 211/ /13 213/14 214/15 enn. Tuotanto Kauppa Kulutus Varastot Varastojen vuosimuutos Ennätyssuuri maissisato näyttää ennusteiden mukaan hyvin riittämään kasvavaankin kulutukseen ja maailman maissivarastojen arvioidaan olevan tämän markkinointikauden päättyessä suurimmat 27. vuoteen. % Lähde: FAO Varastojen ja kulutuksen suhde (stocks-to-use) rehuviljat kaikki viljat vehnä 5/6 6/7 7/8 8/9 9/1 1/11 11/12 12/13 13/14 14/15 3
4 OHRA JA KAURA Ohrasato hieman viime vuotta pienempi Markkinointikaudella 214/15 ohraa tuotetaan maailmalla arvioiden mukaan noin 138 miljoonaa tonnia. Ohrasato on tällä kaudella noin 5 % edeltävän vuoden ennätyssatoa pienempi, mutta viiden vuoden keskiarvojen tasolla. EU maat kuuluvat suurimpiin ohrantuottajiin. EU alueen ohrasato on tänä vuonna noin 6 miljoonaa tonnia eli noin 43 % koko maailman ohrasadosta. EU:n ohrasato on hyvin lähellä viime vuoden satoa. Venäjä on suurin yksittäinen ohran tuottajamaa 19 miljoonan tonnin sadollaan. Ukrainan ohrasato nousee tänä vuonna 9,4 miljoonaan tonniin ja Australiassa ja Kanadassa ohraa tuotetaan hieman yli 7 miljoonaa tonnia. Viime vuoteen verrattuna tänä vuonna korjattiin Venäjällä ja Ukrainassa noin neljänneksen suuremmat ohrasadot. Kanadassa ja Australiassa vastaavasti ohrasadot olivat prosentuaalisesti lähes saman verran viime vuotta pienemmät. Maailman ohratase, lähde IGC milj. tonnia 211/ /13 213/14 214/15 enn. Tuotanto Kauppa Kulutus Varastot Varastojen vuosimuutos Ohran käytön arvioidaan tällä markkinoilla jäävän noin 3 % viime kautta pienemmäksi, koska rehukäyttö laskee mm. muiden rehuviljojen hyvän tarjonnan myötä. Maailmanlaajuisesti ohravarastot karttuvat viime vuodesta hieman. Myös kauraa tuotetaan hieman viime vuotta vähemmän Suomi on yksi maailman suurimmista kauran tuottajamaista. Tämän vuoden kaurasatomme, 1,1 miljoonaa tonnia, on noin 5 % koko maailman kaurasadosta. Arvioiden mukaan kauraa tuotetaan tänä vuonna noin 22,5 miljoonaa tonnia ja sato on noin 6 % viime vuotta pienempi. Kaurasadosta tuotetaan Euroopassa noin 8 miljoonaa tonnia eli noin 35 %. Suomen lisäksi muita suuria tuottajamaita ovat Puola, Espanja ja Ruotsi. Kanadassa kaurasato on 214/15 satokaudella arvioiden mukaan noin 2,7 miljoonaa tonnia, Australiassa 1,2 miljoonaa tonnia ja Venäjällä noin 5 miljoonaa tonnia. Kauran käytön arvioidaan tällä kaudella jäävän noin pari prosenttia viime kautta pienemmäksi. Kaurasadosta noin 7 % käytetään rehuksi ja muiden rehuviljojen hyvä tarjonta vähentänee myös kauran rehukäyttöä. Kauran elintarvikekäyttö (4,8 milj. tn) on sen sijaan kasvamassa viime vuodesta noin 5 % verran. Maailman kauratase, lähde IGC milj. tonnia 211/ /13 213/14 214/15 enn. Tuotanto 23 21,3 24,1 22,5 Kauppa 2,1 1,9 2,1 2 Kulutus 23,2 22,4 23,5 22,9 Varastot 3,9 2,8 3,4 3 Viljasadon jakautuminen viljalajeittain Alla olevassa kuvaajassa on esitetty mistä maailman lähes kolmen miljardin vilja- ja öljykasvisato muodostuu tällä satokaudella. Viime satokauteen verrattuna muutokset viljojen ja öljykasvien tuotantomäärissä ovat verrattain pieniä. Maissia tuotetaan viljoista eniten. Soija on selkeästi tuotetuin öljykasvi. Ohra; 138 Hirssi; 62 Vehnä (sis. durum); 749 Maissi; 982 Eri viljelykasvien tuotanto satokaudella 214/15 (milj. tn) Riisi; 475 Öljykasvit; 531 Ruis; 16 Kaura; 23 Soija; 38 Rapsi; 71 Muut öljykasvit; 152 ja USDA 4
5 ÖLJYKASVIT Soijaa tuotetaan enemmän kuin koskaan Soija on maailmassa ylivoimaisesti viljellyin öljykasvi. Satokaudella 214/15 tullaan todennäköisesti rikkomaan kaikki aiemmat ennätykset, kun puhutaan soijan tuotantomäärästä. Arviot soijasadosta vaihtelevat miljoonan tonnin välillä. Viime vuoteen verrattuna sato olisi toteutuessaan noin 8,5 % suurempi. Soijan satoarvioon liittyy maissin tavoin vielä epävarmuutta, koska kasvukausi on Etelä-Amerikassa vasta alkuvaiheessa ja sadonkorjuu on päätöksessä vasta touko- tai kesäkuussa. Suurin soijan tuottajamaa on Yhdysvallat. Soijan viljelyala Yhdysvalloissa kasvoi kaikkien aikojen ennätykseen ja myös soijalla hehtaarisadot ovat olleet tavanomaista korkeampia. Tämän myötä tänä vuonna korjattu soijasato on suurin Yhdysvaltain historiassa (18 miljoonaa tonnia). Yhdysvallat kisaa suurimman tuottajamaan paikasta Brasilian kanssa. Yhdysvallat, Brasilia ja Argentiina tuottavat tänä vuonna noin 8 % maailman soijasadosta. milj. tn Soijan tuotanto satokausina 211/12-214/ /12 212/13 213/14 214/15 enn. Muut Brasilia Argentiina Yhdysvallat rästä noin 9 miljoonaa tonnia. Kiina on suurin soijan tuoja, sen tuonnit vastaavat tälläkin kaudella noin 64 % kaikesta kaupankäynnissä liikkuvasta soijamäärästä (74 milj. tn). Argentiina vie soijasta valtaosan rouheena. Suuri sato kartuttaa tällä kaudella soijavarastoja, joiden arvioidaan kasvavan jopa 4 % kauden alun tasoltaan. Varastot kasvavat etenkin Yhdysvalloissa. Maailman soijatase, lähde IGC milj. tonnia 211/ /13 213/14 214/15 enn. Tuotanto Kauppa Kulutus Varastot Euroopassa korjattiin hyvä rapsisato Rapsia tuotettiin tänä vuonna eri puolilla maailmaa noin 71 miljoonaa tonnia. Sato jää noin prosentin viime vuotta pienemmäksi, mutta on selvästi edeltävien kausien satoa suurempi. Noin kolmannes sadosta tuotettiin EU:n alueella (24 milj. tn) ja sato on edeltäviä vuosia parempi. Euroopassa hehtaarisadot ovat myös rapsilla olleet keskimääräistä korkeampia. Kanadassa rapsisato jää sen sijaan viime vuoden ennätyssatoa selvästi pienemmäksi (14 milj. tn). Satomäärää laski viljelyalan laskun lisäksi myös hankala kasvukausi. Hyvästä kysynnästä johtuen rapsivarastojen arvioidaan hieman laskevan siltä tasolta, jolla ne olivat kauden alussa. Maailman rapsitase, lähde IGC milj. tonnia 211/ /13 213/14 214/15 enn. Tuotanto Kauppa Kulutus Varastot Syysrapsin kylvöt on pohjoisella pallonpuoliskolla tehty ja kasvustojen talvehtiminen on alkanut mm. Euroopassa yleisesti hyvissä olosuhteissa. Viljelyalan arvioidaan jäävän viime vuotta pienemmäksi. Yhdysvallat ja Brasilia käyvät kisaa myös vientimarkkinoilla suurimman soijan viejän tittelistä ja kisa on hyvin tasainen tälläkin kaudella. Maailmanmarkkinoilla soijasadosta liikkuu kauden aikana noin 115 miljoonaa tonnia. Yhdysvallat ja Brasilia vievät yhteensä tästä mää- 5
6 HINTAKEHITYS - VILJAT Kansainväliset viljamarkkinat Markkinointikausi aloitettiin laskevin hinnoin Odotukset suuresta viljasadosta markkinointikaudella 214/15 alkoivat näkyä viljojen markkinahinnoissa alkukesällä. Pohjoisen pallonpuoliskon kasvukauden edetessä arviot onnistuneesta kasvukaudesta ja hyvistä sadoista vahvistuvat, mikä näkyi laskusuuntaisena viljojen hintakehityksenä markkinoilla Atlantin molemmin puolin. Satoarvioita korotettiin hyvin tiuhaan elokuun ja lokakuun välillä. Satoarvioiden noustessa markkinoilla vahvistui näkemys siitä, että viljan tuotanto riittää kattamaan kysynnän ja varastot karttuvat myös tällä kaudella. Tähän kauteen lähdettiin viime vuoden ennätyssadon kartuttamilla varastoilla, tosin paikoin varastotilanne oli ennen uuden sadon tuloa markkinoille ajankohdalle tyypillisesti niukka. Syyskuussa 214 maissin ja leipävehnän lähimpien futuurien hintanoteeraukset laskivat alhaisimmalle tasolleen neljään vuoteen sekä Chicagon pörssissä että Pariisin Euronextissä. Samansuuntainen lasku näkyi myös viljojen vientihinnoissa (FOB). /tn Myllyvehnäfutuurien kehitys NYSE Euronextissä (Matif) maalis 213 touko 213 marras 213 tammi 214 maalis 214 touko 214 marras 214 tammi 215 maalis 215, NYSE Euronext Alkusyksystä muodostettiin kuvaa sadosta Syys- ja lokakuussa, kun sadonkorjuu pohjoisella pallonpuoliskolla oli saatu vehnän osalta lähes päätökseen, seurattiin markkinoilla mm. tarkentuvia uutisia vehnäsadon määrästä ja sen laadusta, viljan vienneistä ja Ukrainan kriisistä. Maissikasvustojen tuleentumista ja sadonkorjuun alkua seurattiin myös sen ohella että markkinoilla esitettiin paljon arvioita maissin ja soijan tulevasta kylvöalasta Etelä-Amerikan maissa. Elo- ja lokakuun välillä pientä tukea laskevaan hintakehitykseen toivat toisinaan mm. spekulaatiot vehnän laatuongelmista mm. Euroopassa ja satunnaiset uutiset siitä, että sateinen tai muutoin huono sää on häirinnyt sadonkorjuuta jossain päin pohjoista pallonpuoliskoa. El Ninõ ilmiön vahvistumista ja sen negatiivisia vaikutuksia eteläisen pallonpuoliskon kasvukauteen ja viljasatoihin spekuloitiin, mutta todennäköisyys ilmiön vahvistumiselle laski syksyn edetessä. Hinnat vahvistuivat lokakuun jälkeen Lokakuussa 214 yhdysvaltalaisen maissin vientihinta (FOB, Gulf) laski hieman alle 18 $/tn tason. Euroopassa leipävehnän vientihinnat (FOB Rouen ja Hampuri) käväisivät samanaikaisesti lähellä $/tn rajaa. Yhdysvaltalaisen vehnän ja Mustanmeren vehnän vientihinnat olivat lokakuun alussa noin 24 $/tn tasolla. Markkinointikauden alun tilanteeseen verrattuna olivat hinnat laskeneet yleisesti noin 2 $/tn. Mikäli verrataan hintoja vastaavaan ajankohtaan vuotta aikaisemmin, oli maissin hinta noin 35 $/tn ja leipävehnän hinta noin 5 $/tn alhaisemmalla tasolla. US dollaria/tn Vehnän ja maissin markkinahintoja (FOB) Vehnä, FR (Rouen) Vehnä, US (SRW, Gulf) Vehnä, Mustameri Vehnä, Saksa (Hampuri) US maissi (Gulf) Yhdysvaltalaisen vehnän vientihintaa on pitänyt muita markkinoita korkeammalla tasolla tällä kaudella mm. vahva dollari sekä se että vehnäsato jäi tavanomaiselle tasolle talvituhoista johtuen. Euron edelleen laskeva kurssi dollariin nähden on tuonut EU maille markkinointikaudella kilpailuetua vientimarkkinoilla. Lokakuun puolen välin jälkeen markkinoiden suunta kuitenkin pikkuhiljaa kääntyi. Suunnanmuutoksen taustalla oli lokakuussa mm. uutiset sateisen sään viivästyttämästä maissin sadonkorjuusta Yhdysvalloissa. Laatutappioiden ohella viivästymisen pelättiin aiheuttavan 6
7 logistisia ongelmia. Eteläisellä pallonpuoliskolla kuivuus leikkasi Australiassa satotoiveita etenkin vehnällä ja soijan ja maissin kylvöihin tuli viivästyksiä huonon sään vuoksi Etelä-Amerikassa. Joulukuussa nostetta etenkin vehnän markkinahintoihin toi myös huolet syysvehnien talvehtimisesta. Viljoilla vahvistuvaa hintakehitystä on tukenut loppuvuodesta myös kiihtyneet spekulaatiot siitä ovatko Venäjä ja Ukraina koko kauden mukana viljan vientimarkkinoilla vai eivät. Joulukuussa asia nousi jälleen otsikoihin. Ruplan syöksylaskussa ollut kurssi ja kotimarkkinoilla selvästi noussut ruuan hinta lisäsivät Venäjällä paineita siihen, että vientejä rajoitetaan. Juuri ennen joulua uutisoitiin kiristyneistä laatuvaatimuksista vientiviljalle ja vuoden vaihteessa uutisoitiin Venäjän asettaneen 35 $/tn vientimaksun, maksu astuu voimaan 1. helmikuuta. Ukrainan viranomaiset ovat ainakin toistaiseksi vakuuttaneet että vientirajoituksia ei aseteta. Vientitoiminta ainakin Venäjältä hidastunee alkuvuodesta. On kuitenkin huomioitavaa että Venäjä sekä Ukraina ovat jo tehneet valtaosan vientikaupoista ja laivauksista, kun vientitoiminnan vilkkain kausi on tyypillisesti painottunut markkinointikauden alkupuolelle. Ranskalainen vehnä markkinoiden halvinta Lähimmän leipävehnäfutuurin noteeraus Pariisin NYSE Euronextissä oli joulukuun lopussa noin /tn tasolla. Kyseinen noteeraus oli yksi markkinointikauden korkeimmista. Tältä tasolta on hieman tultu alaspäin. Ranskalaisen vehnän vientihinta (FOB Rouen) oli heti joulun jälkeen 243 $/tn tasolla. Saksalaisen vehnän hinta (FOB Hampuri) oli 26 $/tn tasolla, Mustanmeren vehnä 265 $/tn ja yhdysvaltalainen vehnä 272 $/tn (FOB SRW Gulf). Hinnat olivat samalla tasolla kuin kesäkuussa 214. Yhdysvaltalaisen maissin vientihinta oli vahvistunut 191 $/tn tasolle. $/tn Maissin, vehnän ja soijan futuurihintojen kehitys Chicagon pörssissä (CME) 213 ja 214 Maissi 213 Maissi 214 Vehnä 213 Vehnä 214 Soija 213 Soija 214 Rehuohran vientihinnat vaihtelivat vuoden vaihteessa Ranskassa ja Saksassa (FOB Rouen ja Hampuri) 226 $/tn tasolla. Noteeraukseltaan halvinta oli tuolloin Mustanmeren ohra, 219 $/tn (FOB Black Sea). Myös ohran hinnat ovat vahvistuneet loppuvuotta kohden. $/tn Rehuohran vientihintoja (FOB) Rehuohra, Etelä-Australia Rehuohra, Ranska, Rouen Rehuohra Saksa, Hamburg Rehuohra, Mustameri Syysvehnien talvehtiminen fokuksessa Syysvehnien talvehtimista seurataan pohjoisen pallonpuoliskon osalta nyt erityisen tarkasti. Marraskuussa uutisoitiin että kylvetyt syysvehnäkasvustot Venäjällä ja Ukrainassa ovat kärsineet mm. kuivuudesta ja ankarista pakkasista ennen lumentuloa. Tällä on ollut etenkin vehnän hintaa tukeva vaikutus. Yhdysvalloissa poikkeuksellisen ankarien pakkasten on pelätty joulukuun loppupuolella ja vuoden vaihteessa aiheuttaneen talvituhoja mm. Keski-lännessä. USDA:n kasvutilannekatsauksessa joulukuun lopussa on arvioita vehnäkasvustojen kunnosta laskettu osassa maata, mm. suurimmassa tuottajaosavaltiossa Kansasissa. Euroopassa syysviljojen talvehtimisen on raportoitu sujuneen hyvissä olosuhteissa. Markkinoilla riittää nyt paljon spekulaatioita ja arvioita syysviljojen talvehtimisesta, mutta asiaan ei saada varmuudella vahvistusta kevättä. Näillä spekulaatioilla voi olla kuitenkin vaikutusta markkinahintojen kehitykseen. Joulukuussa arvioitiin että vehnän viljelyala olisi tulevalla markkinointikaudella 215/16 noin prosentin tätä markkinointikautta suurempi. Syysvehnäkasvustojen ohella markkinoilla seurataan nyt miten maissi- ja soijakasvustot kehittyvät eteläisellä pallonpuoliskolla, etenkin Brasiliassa ja Argentiinassa. Lisätietoja mm. Australian viljasadosta on myös tulossa piakkoin, kun sadonkorjuu saadaan päätökseen. 7
8 Vientimarkkinoilla käydään kovaa kilpailua Tälläkin markkinointikaudella kilpailu vehnän, maissin ja soijan vientimarkkinoilla käy kiivaana. Maailman viljasadosta (ei huomioida riisiä) liikkuu vuosittain kansainvälisessä kaupassa noin 15 % eli suurin osa tuotetusta viljasta kulutetaan edelleen paikallisesti. Tällä markkinointikaudella kansainvälisessä viljakaupassa liikkuvan viljan määrän arvioidaan hieman laskevan viime vuodesta (yht. 297 milj. tn). Mm. Kiinan hyvä viljasato ja viime vuoden ennätyssuuret soijan ostot ovat pienentäneet tuontitarvetta ja tuontitarve on hieman pienempi myös mm. Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän suurilla vehnäntuojamailla. Kauden alussa arvioitiin että EU:n viljan viennit jäävät selvästi viime kauden ennätystasoltaan. Näihin uutisiin toi hieman lisäpontta se, että suurimman viejämaan, Ranskan vehnäsadon raportoitiin olevan tavanomaista heikkolaatuisempi. Arvioita EU:n viljan vienneistä on kauden edetessä nostettu, kun viennit ovat sujuneet odotettua ripeämpään tahtiin. Vuoden 214 lopussa oli viljoja ja vehnäjauhoja viety EU:sta 214/15 markkinointikaudella noin 21,7 miljoonaa tonnia. Määrä on noin 1,3 miljoonaa tonnia pienempi kuin viime kaudella vastaavaan aikaan, mutta noin 7 miljoonaa tonnia suurempi kuin edeltävällä kaudella. Viljoista eniten on viety vehnää, 14,8 miljoonaa tonnia. Komission arvio EU:n vehnän vienneistä tällä kaudella on 3 miljoonaa tonnia (13/14 3 milj. tn). Myönnetyt vienti- ja tuontitodistukset aikavälillä eli 28 viikkoa kauden alusta (tonnia) vienti tuonti Vehnä Vehnäjauho Durum-vehnä Ohra Maissi Ruis Kaura Viljat yht Lähde: CIRCABC EU maiden viljan vientejä voi kauden loppupuolella vauhdittaa vientitoiminnan mahdollinen hidastuminen Venäjältä ja Ukrainasta. Euron alhainen kurssi dollariin nähden tuo myös EU maille kilpailuetua, kun markkinoilla vientitarjoukset tehdään dollareissa. Venäjän vehnän vientien arvioitiin tällä kaudella ennen vientirajoituksia olevan noin miljoonaa tonnia ja Ukrainan noin 1 miljoonaa tonnia. Kauden edetessä arvioita Yhdysvaltain vehnän vienneistä on laskettu noin miljoonan tonnin tasolle ja vientimäärä jää selvästi viime kautta pienemmäksi (13/14 32 milj. tn). Kanadan vientien arvioidaan olevan lähellä Yhdysvaltain vientimäärää. Mikäli Venäjä ja Ukraina eivät loppukaudella ole mukana markkinoilla, näyttäisi markkinoilla kuitenkin olevan muista lähteistä hyvin tarjontaa. Öljykasvimarkkinat Positiiviset satonäkymät soija- ja rapsisatojen suhteen ovat tuoneet tällä markkinointikaudella laskuvirettä öljykasvisektorin hintoihin verrattuna viime kauteen. Niukka tarjontatilanne helpottui, kun Etelä-Amerikan sato saatiin korjattua kesällä ja viimein markkinoille ja markkinoilla ei enää oltu Yhdysvaltain vähäisten varastojen varassa. Tämä näkyi markkinoilla etenkin laskevina soijan hintoina heti markkinointikauden alussa. FAO:n öljykasvien hintaindeksi laski elokuussa alhaisimmalle tasolleen neljään vuoteen ja kasviöljyjen ja valkuaisrehujen indeksit saavuttivat tuolloin alhaisimmat tasonsa viiteen ja kahteen vuoteen. Indeksien kehitykseen vaikutti suoraan markkinahintojen kehitys ja elokuun jälkeen indeksien arvot ovat pudonneet edelleen hieman Hinnat vahvistuivat Soijan ja rapsin futuurit (Chicago, Pariisi, Winnipeg) Soijapapu $/tn Rapsi /tn Rapsi CAD$/tn Lokakuussa myös öljykasveilla hintakehityksen suunta hieman kääntyi ja hinnat kääntyivät vaihteeksi nousuun 8
9 huolimatta siitä, että odotukset olivat edelleen ennätyssuuressa soijasadossa. Syinä nousujohteiseen hintakehitykseen olivat mm. uutiset sateen viivästyttämästä soijan sadonkorjuusta Yhdysvalloissa. Sateinen sää viivästytti myös rapsin sadonkorjuuta Kanadassa. Samanaikaisesti Brasiliassa kuivuus häiritsi soijan kylvöjä. Soijan ja etenkin soijarouheen futuurihinnoissa Chicagon pörssissä koettiin lokakuussa suuria päivävaihteluja mm. markkinauutisten tuomien spekulaatioiden myötä. Marras- ja joulukuussa soijan futuurihinta on pysytellyt varsin samalla tasolla. Rapsifutuurien hintakehitys on ollut maltillisempaa Parisiin ja Winnipegin pörsseissä. NYSE Euronextissa rapsin lähimmän futuurin noteeraus oli vuoden vaihteessa 351 /tn. /tonni Rapsifutuurien hintakehitys, NYSE Euronext (Matif) 44 Helmi 214 Touko Elo 214 Marras Helmi 215 Touko Lähde:IGC 214 Kotimaassa öljykasvien hinnat ovat seuranneet rapsin futuurihinnan kehitystä Pariisin pörssissä ja ne olivat vuoden vaihteessa 34 /tn tasolla. Etelä-Amerikan soijasato fokuksessa Öljykasvimarkkinoilla seurataan kevät hyvin tiiviisti uutisia siitä minkälaiset kasvuolosuhteet Etelä-Amerikassa ovat ja mitä tämä tarkoittaa soijan tuotannon suhteen. Loppuvuoden voimakkaassa laskussa ollut raakaöljyn hinta voi tuoda laskuvirettä myös öljykasvisektorin hintoihin, mikäli se vähentää kasviöljyjen käyttöä biodieselin raaka-aineena. Mm. Kiinan soijan tuontien kehittymistä seurataan myös tiiviisti. Tämän lisäksi markkinoilla seurataan myös uutisia syysrapsien talvehtimista pohjoisella pallonpuoliskolla sekä ensimmäisiä arvioita soijan kylvöaloista mm. Yhdysvalloissa keväällä 215. Lyhyesti Kaudella 214/15 korjattava suuri vilja- ja öljykasvisato on näkynyt markkinahintojen kehityksessä alkukesästä lähtien. Vilja- sekä öljykasvimarkkinoilla markkinahinnat ovat kuitenkin vahvistuneet syys- ja lokakuun alhaisilta tasoiltaan. Hintataso on kuitenkin kaikilla viljoilla alhaisempi kuin vuosi sitten. Arviot siitä että varastot kasvavat toista kautta peräkkäin niin vehnällä, maissilla kuin soijalla rajoittaa kuitenkin mahdollisuuksia hintojen nousuun kauden edetessä. Markkinoilla seurataan alkuvuodesta: Syysviljojen talvehtimista pohjoisella pallonpuoliskolla ja siihen vaikuttavia sääolosuhteita. Mahdollisista talvituhoista huhuttu Venäjällä, Ukrainassa ja Yhdysvalloissa, mutta varmuutta näistä ei kuitenkaan ole. Tarkentuvia arvioita kylvöaloista saadaan todennäköisesti myös alkuvuodesta Tarkentuvia arvioita viljan kulutuksesta eri sektoreilla sekä kysynnän kehittymisestä vientimarkkinoilla Tarkentuvia arvioita varastoista kauden päättyessä (missä määrin, millä viljalajeilla ja missä varastot kasvavat) Venäjän ja mahdollisesti Ukrainan vientirajoitusten vaikutusta mm. vehnän vientimarkkinoihin Etelä-Amerikan maissi- ja soijasadon kehitystä ja siihen vaikuttavia sääolosuhteita (voimistuuko El Ninõ sääilmiö vai ei, positiivinen vai negatiivinen vaikutus?) Ensimmäisiä arvioita kevään kylvöaloista pohjoisella pallonpuoliskolla (etenkin Yhdysvallat, maissin ja soijan viljelyalat) Kehitystä muilla raaka-ainemarkkinoilla ja hyödykemarkkinoilla ja valuuttakursseissa, näillä vaikutusta myös hintakehitykseen vilja- ja öljykasvisektoreilla (mm. raakaöljy, rupla, dollari, euro) Maailmanpolitiikka ja yleinen taloustilanne voi vaikuttaa markkinatilanteeseen ja mm. viljan kulutukseen 9
10 Kotimaan viljamarkkinat Viljasato onnistui Kotimaassa korjattiin tänä vuonna hyvä viljasato, joka on määrältään lähes viime vuoden sadon suuruinen, noin 4,1 miljoonaa tonnia. Kasvukausi oli olosuhteiltaan vaihteleva, mutta pääosin suotuisa. Sadonkorjuukauden sateet aiheuttivat laatutappioita etenkin vehnällä, josta korjattiin tänä vuonna ennätyssuuri sato (1, miljoonaa tonnia). Ohrasato oli tänä vuonna 1,8 miljoonaa ja kaurasato 1,1 miljoonaa tonnia. Ruissato oli selvästi viime vuotta suurempi, 72 tonnia. Lisätietoja kotimaan viljasadosta ja sen laadusta löytyy mm. Tiken ja Eviran tilastoista. Hintakehitys kotimaassa Viljojen hinnat pysyttelivät kotimaassa vielä heinäkuussa varsin muuttumattomina, mutta heinäkuun viimeisellä viikolla hintanoteeraukset laskivat vehnällä ja ohralla. Muilla viljoilla muutokset ostohinnoissa olivat tällöin vielä pieniä. Syyskuussa etenkin rehuvehnän ja luomuviljojen hinnat laskivat edelleen ja laskuvirettä on ollut myös muiden viljojen hinnoissa. Lokakuun jälkeen hintakehitys on ollut varsin vakaata. /tn Lähde: Tiken ja VYR:n hintaseuranta Viljojen hintakehitys kotimaassa Leipävehnä Raisio Rehuvehnä Raisio Kaura ostajien ka Rehuohra Naantali Mallasohra Raisio, Lahti Ruis Lahti Kotimaan hintakehitykseen on vaikuttanut hyvän kotimaan sadon lisäksi yleinen hintakehitys kansainvälisillä markkinoilla. Kotimaassa on mm. rehuvehnää tällä markkinointikaudella tarjolla selvästi tavanomaista enemmän, mikä on vaikuttanut hintakehitykseen sen ohella että vientimarkkinat eivät ole rehuvehnän suhteen vetäneet. Kotimaan käytön lisäksi merkittävä osa viljasadosta menee vientiin ja myös sen myötä viljan vienneissä onnistuminen vaikuttaa kotimaan hintakehitykseen. Heinäkuun ja syyskuun välillä viljakauppaa tehtiin erittäin vilkkaasti ja viljaa myytiin Tiken tilastojen mukaan tiloilta ennätysmäärä ko. vuosineljänneksen aikana, lähes 84 tonnia. Tässä määrässä oli mukana paljon viime vuoden satoa. tn Lähde: Tike Viljan ostot maatiloilta vuosina Ruis Kaura Ohra Vehnä I II III IV I II III Alkukauden vilkkaan kaupankäynnin myötä ja ajankohdalle tyypillisesti kysyntä sekä tarjonta ovat kotimaan markkinoilla loppuvuodesta rauhoittuneet. Myös kotimaassa viljojen hinnat ovat hieman nousseet loppuvuoden aikana ja etenkin leipävehnän hinta on vahvistunut kansainvälisten markkinoita seuraten. Ostohintojen vaihteluväli ( /tn) Viljaa viety viime kautta enemmän Ostohintojen keskiarvo ( /tn) Leipävehnä Rehuvehnä Kaura Suurimokaura Ohra Mallasohra Ruis Rypsi ja rapsi Lähde: VYR hintaseuranta Lokakuun loppuun mennessä Suomesta oli Tullin tilastojen mukaan viety viljaa tällä markkinointikaudella 27 tonnia (4 kuukautta). Lokakuun loppuun mennessä eniten oli viety ohraa, yhteensä 121 tonnia. Kauraa oli viety 14 tonnia ja vehnää noin 44 tonnia. Ruista oli lokakuun loppuun mennessä tuotu noin 2 tonnia. Ohran vientimäärää kasvatti lokakuussa tehdyt 64 tonnin laivaus Saudi-Arabiaan ja 16 tonnin laivaus Libyaan. Muutoin ohran laivaukset ovat tällä kaudella kohdistuneet lähinnä Eurooppaan. 1
11 Kauran laivauksissa pääkohde on tällä markkinointikaudella ollut Keski-Euroopassa. Laivauksia on tehty etenkin Saksaan. tn Kauran, ohran ja vehnän vienti Suomesta Satokausi 211/12 Satokausi 212/13 Tullin tilastot ovat 2 kuukautta todellisuutta perässä ja näissä vientimäärissä ei näy vielä Mavilta haetut vientitodistukset kauran vientiin EU:n ulkopuolelle viikolla 49 (2 tn) ja ohralle viikolla 52 (1 5 tn). Kotimaan viljatasearviossa arvioidaan kauran vientimääräksi tällä kaudella tn, ohralle tn ja vehnälle 33 tn. Etenkin vehnän vientimäärän täyttämiseen pitää tehdä paljon töitä ja laivauksia kevään aikana. Ruista kylvettiin ennätysmäärä Tiken ennakollisen syysviljojen kylvöalatilaston mukaan (11.12.) viime syksynä kylvettiin ennätysmäärä ruista ja myös syysvehnän kylvöala kasvoi. Rukiin kylvöala on suurin sitten vuoden. Syksyllä 214 syysrukiin kylvöala nousi 36 8 hehtaariin. Ala on 6 % suurempi kuin kasvukauden 214 viljelyala. Luomusyysruista kylvettiin 4 6 hehtaaria ja luomusyysvehnää 1 hehtaaria. Syysvehnän kylvöala oli 43 1 hehtaaria. Ala on hieman suurempi kuin kasvukauden 214 viljelyala. Kylvöalat perustuvat satotutkimuksen 7 maatilan tietoihin. Viljelyalat tarkentuvat toukokuussa 215, kun tukihakemusten kasvikohtaiset viljelyalat ovat käytettävissä. Teollisuuden viljankäyttö kasvoi Satokausi 213/14 Lähde: Tullihallitus 1/214, *satokauden 14/15 viennit Kauran vienti Ohran vienti Vehnän vienti Satokausi 214/15 *) Aikavälillä heinäkuusta syyskuuhun (vuoden vuosineljännes) kotimainen teollisuus käyttö kotimaista ja ulkomaista viljaa yhteensä 356 tonnia. Määrä on noin 7 tonnia suurempi kuin vastaavana ajankohtana vuotta aikaisemmin. Viljamäärästä vehnää oli 116 tonnia, ruista 22 tonnia, ohraa 151 tonnia ja kauraa 69 tonnia. Edeltävään vuosineljännekseen verrattuna etenkin ohran rehukäyttö kasvoi. tn Viljan käyttö teollisuudessa vuosina Ohra Kaura 35 Ruis Vehnä Lähde: Tike Lähteet I II III IV I II III Tämä markkinakatsaus on laadittu Vilja-alan yhteistyöryhmässä ja sitä on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö. Markkinakatsaus on kirjoitettu pääosin vuoden 214 viikolla 52 ja vuoden 215 viikolla 1. Markkinakatsaukseen on käytetty luotettavana pidettyjä lähteitä, valtaosaan niistä löytyy linkit tästä alta. Kansainvälinen viljaneuvosto, IGC: YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO: Crop Prospects and Food Situation, joulukuu 214: Food Outlook, heinäkuu 214: Agricultural Market Information System, AMIS: HGCA: Yhdysvaltain maatalousministeriö, USDA: Euroopan komissio, viljataseet: 11
NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013
NÄKÖKULMIA VILJAMARKKINOIHIN 2013 31.1.2013 Jukka Virolainen MMM/markkinayksikkö MARKKINAKEHITYS MAAILMALLA 800 700 600 679 Maailman vehnätase (IGC) Tuotanto Kulutus Varastot Viejien varastot 696 693 690
LisätiedotViljakaupan näkymät Euroopassa 2014. Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013
Viljakaupan näkymät Euroopassa 2014 Korpisaari, Riihimäki Ilkka Pekkala 11.12.2013 1 Maailman viljatase 2013/14 2010/11 2011/12 2012/13 2013/14* Milj. tonnia Tuotanto 1751 1851 1790 1946 Kulutus 1784 1855
LisätiedotMaailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä
Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli
LisätiedotVILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016?
VILJAN TUOTANTO 2015 MITÄ TUOTTAA 2016? Viljelyn suunnitteluilta Henri Honkala Palvelupäällikkö 25.1.2016 Esityksen sisältö Viljan tuotanto ja kulutus Maailmalla Euroopassa Suomessa Etelä-Pohjanmaalla
LisätiedotVilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä
Vilja- ja Raaka-aineet markkinatilanne 14.11.2012 Taneli Rytsä Hankkija-Maatalous Vilja- ja Raaka-aineryhmä VYR:in kysely syksyn sadosta 8.11.2012 Viljojen kokonaissato kasvaa ennusteen mukaan edellisvuoteen
LisätiedotMissä mennään viljamarkkinoilla
Missä mennään viljamarkkinoilla Somero 12.2.2014 Tarmo Kajander Hankkija Vilja- ja raaka-aineryhmä Valkuaisen ja viljan hinnat nousevia HINTAVAIHTELU KASVANUT ja JATKUU Sato 2013/2014: Maailman viljatase
LisätiedotMALLASOHRAN MARKKINATILANNE. Mallasohra -seminaari 29.3.2011, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen
MALLASOHRAN MARKKINATILANNE Mallasohra -seminaari 29.3.211, Tampere MMM/VYR Jukka Virolainen SUOMEN TUOTANTO 29 21 - Vuonna 29 viljelijöiden lukumäärä oli 6 64 ja 21 väheni tasolle 3 942-5 vuoden keskiarvo:
LisätiedotAJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA
AJANKOHTAISTA ÖLJYKASVIMARKKINOILLA 8.12.2016 KATI LASSI Öljynpuristamomme Kirkkonummella Kotimainen rypsi ja rapsi tärkeimmät raaka-aineemme Öljy tuotetaan puristamalla, prosessi täysin kemikaaliton Puristuskapasiteetti
LisätiedotVILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
LisätiedotUutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti
Viljaviesti, 5/2015 26.5.2015 Lukijalle Kylvöjä aloiteltiin myös tänä vuonna heti huhtikuun puolessa välissä, mutta sen jälkeen sateiden vuoksi pelloille pääsyä on odoteltu ja odoteltu. Tätä kirjoittaessa
LisätiedotViljakaupan markkinakatsaus
Viljakaupan markkinakatsaus Hyvinkää 17.3.2011 Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Pohjois-Amerikan sateet keväällä Venäjän helle heinäkuussa La Nina sääilmiö aiheuttanut. .tulvia
LisätiedotVälineitä viljamarkkinoiden seurantaan. Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR)
Välineitä viljamarkkinoiden seurantaan Sadonkorjuuseminaari 2011 - Lahti 30.9.2011 Kati Lassi, Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) 1 Sisältö Viljan hintaan vaikuttavia tekijöitä Mitä seurata markkinoilla?
LisätiedotUutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti
Viljaviesti, 4/2015 15.4.2015 Lukijalle Tulevien viikkojen sääennusteita seurataan nyt poikkeuksellisen tarkasti eri puolilla maailmaa. Kylvöt ovat Euroopassa jo pitkällä ja pian alkamassa muun muassa
LisätiedotJoensuu 18.11.2013. Raisioagro Oy Jari Eeva
Joensuu 18.11.2013 Raisioagro Oy Jari Eeva 1 Raisioagro juuret Suomessa 75 vuotta 2014 Rehut, viljakauppa, rehuvalkuainen, kasviöljyt, tuotantopanokset (lannoitteet, polttoöljyt, siemenet, kasvinsuojeluaineet
LisätiedotKV-Vilja- ja öljykasvimarkkinakatsaus Avena Nordic Grain Oy - Sam Tallberg, Trade Manager. Rusko
KV-Vilja- ja öljykasvimarkkinakatsaus Avena Nordic Grain Oy - Sam Tallberg, Trade Manager d Rusko 5.2.218 Päivän teemat 1) Kuluva satokausi tähän mennessä 2) Viljan tuotantoennusteet, virtaukset ja markkinatekijät
LisätiedotVILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Kevät Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät
VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Kevät 2012 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset
LisätiedotLue lisää. Vilja alan yhteistyöryhmä. Voit tilata Viljaviestin, peruuttaa tilauksen tai lähettää meille palautetta täältä.
Viljaviesti, 3/2015 20.3.2015 Lukijalle Maaliskuun alussa julkaistiin tuloksia VYR:n perinteisestä viljelijäkyselystä. Helmikuun puolen välin ja maaliskuun alun välillä annettujen vastausten perusteella
Lisätiedot21.1.2016. Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016
Odotukset viljakaupassa kevät ja kesä -16 Korpisaari Rautakesko Oy 19. ja 20.1.2016 Maailman satoennuste on hyvä, vaikka jäädäänkin ennätyksestä 2012/13 2013/14 2014/15 2015/16 Milj. tonnia Ennuste Tuotanto
LisätiedotMaatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät
Maatalouden ja viljamarkkinoiden näkymät Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Laatuviljaseminaari 10.3.2009 Hollola TEEMAT Markkinanäkymät Rakennekehitys Rahoituskriisin ja laman vaikutus
LisätiedotUutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti
Uutisia vilja ja öljykasvimarkkinoilta lyhyesti 13.2.2015 Ajankohtaista markkinoilla helmikuun alussa Kansainväliset viljamarkkinat Kansainvälisillä viljamarkkinoilla hinnat vahvistuivat loppuvuotta kohden.
LisätiedotVilja-alan markkinanäkymät Tapani Yrjölä
Vilja-alan markkinanäkymät 2018 Tapani Yrjölä Tapani Yrjölä/SSO Maatalous -risteily Sisältö Viljamarkkinat Kotieläintuotteiden markkinat Tuotantopanosmarkkinat Panoshintojen kansainvälinen vertailu Viljamarkkinat
LisätiedotViljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä
Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,
LisätiedotViljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa. Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä
Viljakaupan tilanne ulko- ja kotimaassa Hankkija-Maatalous Oy Vilja- ja raaka-aineryhmä Kansainvälinen markkina Viljamarkkinat korkealla tasolla Viljan markkinahinnat ovat tänään historiallisesti korkealla
LisätiedotPTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous. syksy 2014
PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2014 Maatalous Maailman viljantuotanto Syksyllä korjataan jälleen ennätyssuuri sato Määrää nostaa hyvä sato kaikkialla Varastot kasvavat hieman Hintojen lasku
LisätiedotVILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA
VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään
LisätiedotViljaviesti, 8/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset markkinat
Viljaviesti, 8/2015 23.10.2015 Lukijalle Vihdoin lokakuussa puinnit on saatu päätökseen ja työlistalla ovat syysmuokkaukset. Eviran kotisivuilla voi tutustua tämän vuoden viljasadon laatuun, tiedot päivittyvät
LisätiedotMaa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste 26.9.2017 Kyösti Arovuori, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Lauri Vuori, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto milj. tonnia 775 750 725 700 675 Edellisvuosien
LisätiedotAjankohtaista viljamarkkinoilla. Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander
Ajankohtaista viljamarkkinoilla Kasvuohjelma-seminaari, Tampere 20.11.2008 Tarmo Kajander Kansainvälinen viljaneuvosto eli IGC, Maailman vehnätase-ennuste +12% Lähde: IGC eli Kansainvälinen Viljaneuvosto
LisätiedotVILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta. Max Schulman / MTK
VILJAMARKKINAT 19.03.2015 Riskienhallinta ja Markkinaseuranta Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit
LisätiedotAjankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista. Viljelijätuki-info, Asikkala Tapani Yrjölä
Ajankohtaista maatalousja elintarvikemarkkinoista Viljelijätuki-info, Asikkala 2.4.2019 Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnän tuotanto palautuu hehtaarisatojen kasvun seurauksena Varastot
LisätiedotMaa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä
Maa- ja elintarviketalouden ennuste Kyösti Arovuori, Hanna Karikallio, Heini Lehtosalo, Suvi Rinta-Kiikka, Tapani Yrjölä Maatalous Maailman vehnäntuotanto Vehnäala ja keskisadot pienentyvät hieman tänä
LisätiedotVILJAMARKKINATILANTEESTA. Salo, Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä
VILJAMARKKINATILANTEESTA Salo, 16.01.2017 Tauno Parviainen, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJATILANNE MAAILMA / EU Kuluvan satokauden globaali viljan tuotanto oli hieman pienempi edellisvuotta,
LisätiedotViljakauppa. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy
Viljakauppa Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 3 Toiminta-alue Jäsenrakenne Tanska 13 Ruotsi 16 Norja 1 Suomi 1 Baltia 3 Tukiyritykset Osuuskuntien kärki Euroopassa Osuuskunnat Euroopassa 2011 EUR
LisätiedotViljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy
Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 DLA viljakaupassa Kokonaisvolyymi yli 4 miljoonaa tonnia Vienti ylittää miljoona tonnia Oman rehuteollisuuden
LisätiedotViljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu
Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan
LisätiedotAjankohtaista viljamarkkinoilla
Ajankohtaista viljamarkkinoilla 4.3.2011 Jukka Heinonen Hankkija-Maatalous Oy Kasvinviljely, Länsi-Suomi Viljamarkkinoista Suomen viljamarkkinat osana maailmanmarkkinaa Kysynnän ja tarjonnan vaihtelut
LisätiedotAjankohtaista viljakauppa-asiaa
Ajankohtaista viljakauppa-asiaa Valtakunnallinen siemen- ja viljantuotantoseminaari Varsinais-Suomen kylvösiemenyhdistys Loimaan ammatti- ja aikuisopisto Minna Oravuo, vilja-asiamies, MTK EU:n viljamarkkinat
LisätiedotVILJAMARKKINATILANNE. Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016
VILJAMARKKINATILANNE Juha Honkaniemi, Viljapäällikkö Tytyri 20.1.2016 VILJAKAUPPA HANKKIJA OY:SSÄ Syksyn 2015 sato oli pienempi kuin edellisenä vuotena Sadon alhainen valkuainen selkein laatua heikentävä
LisätiedotVILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK
VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti
LisätiedotViljaviesti, 6/2015. Lukijalle. Ajankohtaista vilja ja öljykasvimarkkinoilla. EU viljamarkkinat. Kansainväliset vilja ja öljykasvimarkkinat
Viljaviesti, 6/2015 3.9.2015 Lukijalle Elokuun hyvät kelit ovat olleet omiaan jouduttamaan vilja ja öljykasvikasvustojen valmistumista, mutta vielä elo syyskuun vaihteessakin suuressa osassa maata edelleen
LisätiedotLaatuviljaseminaari. Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10. Minna Oravuo, Viking Malt Oy
Laatuviljaseminaari Mallasohran markkinanäkymät ja tuotanto kasvukaudella 2009/10 Minna Oravuo, Viking Malt Oy Polttimo Oy, Viking Malt ja Senson Huippuvuosi 2008 Haasteellinen vuosi 2009 Mallasohra Mallas
LisätiedotViljamarkkinatilanne. Salo 12.2.15 Tarmo Kajander
Viljamarkkinatilanne Salo 12.2.15 Tarmo Kajander Viljakauppa Hankkija Oy:ssä Kesän 2014 viljan myyntimäärät olivat todella suuria Syksyn 2014 sato määrällisesti hyvä Rehuvehnää paljon vielä myymättä Toimitus
LisätiedotViljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 3.11.2008 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 3.11.2008 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman
LisätiedotViljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp
Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv ivä johdatus päivp ivän n aiheisiin Juha Lappalainen, MTK Keski-Suomi (Markkinoiden osalta tilanne/näkemys 8.2.2012, joka voi muuttua) Viljamarkkinoiden ajankohtaispäivä.
LisätiedotVILJA- JA RAAKA-AINE MARKKINANÄKYMÄT Lahti Taneli Rytsä, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä
VILJA- JA RAAKA-AINE MARKKINANÄKYMÄT 2017 Lahti 10.2.2017 Taneli Rytsä, Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 VILJAMARKKINAT MIKSI HINNAT EIVÄT OLE NOUSSEET MAAILMALLA Viljan varastot ovat maailmalla
LisätiedotViljatutkimus 10/2007
Viljatutkimus 10/2007 Tutkimus toteutettiin sähköisenä web-kyselynä koko maassa 9.10-28.10.2007 välisenä aikana Farmit Website Oy:n toimesta yhteistyössä Innolink Research Oy:n kanssa. Toimeksiantaja oli
LisätiedotSatoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )
Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti
LisätiedotViljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:
Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista
LisätiedotKotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa. Jarkko Niemi MTT taloustutkimus
Kotimaisen valkuaisen taloudellisuus sikojen ruokinnassa Jarkko Niemi MTT taloustutkimus OMAVARA-hankkeen loppuseminaari, Raisio 19.3.2013 Valkuaisrehumarkkinat Kotimaisen valkuaisen rehukäyttö ja sen
LisätiedotViljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät. MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala
Viljamarkkinoiden kysyntälähtöisyys ja markkinanäkymät MTK, Hyria Hyvinkää Ilkka Pekkala 28.2.2017 Milj. tonnia Maailman varastot ennätykseen 2013/14 2014/15 2015/16 2016/17 Ennuste Tuotanto 2007 2048
LisätiedotTervetuloa! Välkommen! T.G
Tervetuloa! Välkommen! T.G 28.11-10 Viljan kysyntä markkinoilla Maailman viljasato. Agrimarketin vientikauppa Mitä etuja DLA:N yhteistyö merkitsee viljan viennissä Suomesta Viljan laadut 2013 Maailman
LisätiedotKylvöaikomukset 2009. Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008. Petri Pethman Työnro. 76442. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Kylvöaikomukset 2009 Vilja-alan yhteistyöryhmä 13.3.2008 Petri Pethman Työnro. 76442 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä
LisätiedotPäijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, Fazer Mylly
Päijät-Hämeen Viljaklusterin viljaseminaari 24.3.2014, Nastola Myllyviljakatsaus Tero Hirvi, 1 24.3.2014 Viljan tuotanto ja kulutus kasvussa Maailman tuotanto, kulutus ja varastot, kaikki viljat (Lähde:
LisätiedotMaatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, 4.10.2011. Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja
Maatalouden tulevaisuusseminaari Kälviä, Seppo Aaltonen MTK/Maatalouslinja Tulokehitys karannut maatiloilta 1400 1200 Maataloustulo (Milj. ) Tulo/tila ( /vuosi) Yleinen ansiotaso ( /vuosi) 40 000 35 000
LisätiedotSadonkorjuujuhlat. Muutoksessa. Vilja-asiamies Max Schulman, MTK
Sadonkorjuujuhlat Viljamarkkinat Muutoksessa Vilja-asiamies Max Schulman, MTK Viljamarkkinat muutoksessa Viljamarkkinat ennen Nykytilanne y Muuttuvat maailman markkinat Eurooppa muutoksen kourissa Itämeren
LisätiedotKylvöalaennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 5.3.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2013 (221100187)
Kylvöalaennuste 2013 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman 5.3.2013 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=614 Kokonaisvastaajanäyte 2 300 vastaajaa vastausprosentti
LisätiedotVILJAMARKKINAT Greppa Marknaden
18.08.2010 VILJAMARKKINAT Greppa Marknaden Johtaja Pasi Lähdetie 10.6 Jaakko Laurinen 12.6 Raisio-konserni 9.8.2010 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 2 1 18.08.2010 Raision
LisätiedotMarkkinakehityksestä yleensä
Markkinakehityksestä yleensä lihan kulutus kasvaa globaalisti, kaksinkertaistuu vuoteen 2040. Broileri, nauta Eussa kulutus vakaa. Sika laskussa, broiler nousussa. Suomessa vastaava. Mitä Suomessa tapahtuu?
LisätiedotVILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013
VILJAVUOSI 2012-2013 Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta. Tike tuottaa
LisätiedotVILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi
VILJAVUOSI 2012-2013 www.maataloustilastot.fi Julkaisupäivämäärä 22.11.2013 Tike tilastoijana TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN VILJAVUOSI 2012-2013 -VERKKOJULKAISUUN! Tike on yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta.
LisätiedotEUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. eräiden viljojen tuontitullien väliaikaisesta suspendoinnista markkinointivuonna 2007/2008
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 742 lopullinen 2006/0261 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS eräiden viljojen tuontitullien väliaikaisesta suspendoinnista markkinointivuonna 2007/2008
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
LisätiedotRuokamenot kuluttajan arjessa
Ruokamenot kuluttajan arjessa Tieteiden yö Rahamuseossa 13.1.2011 Jarkko Kivistö Ekonomisti Ruokamenot kuluttajan arjessa Ruokamenot Kuinka suuren osan tuloistaan kuluttajat käyttävät elintarvikkeisiin?
LisätiedotKasviöljyteollisuuden puheenvuoro. Öljynpuristamoyhdistys, Pekka Heikkilä 3.2.2009
Kasviöljyteollisuuden puheenvuoro Öljynpuristamoyhdistys, Yleistä Puristamoteollisuuden volyymi on n. 270 000 t ja liikevaihto n. 100 milj. Öljy ja valkuainen ovat molemmat tärkeitä rypsi/rapsi öljyä 30-40
LisätiedotViljasatotutkimus. Vilja-alan yhteistyöryhmä. 21.10.2011 Työnro. 221100084 Petri Pethman. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä.0.0 Työnro. 000 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotVenäläisten matkailu Suomeen
Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun
LisätiedotH HI IN N T N O ANJ E S N U O S J U A O U J S AUS P Ö P Ö R RS SS I I S S S S Ä Ä 16.3.2009 1
HINTOJEN SUOJAUS HINNAN SUOJAUS PÖRSSISSÄ PÖRSSISSÄ 16.3.2009 1 Hintojen suojaus pörssissä - futuurit ja optiot Futuurisopimus on sitova sopimus, jolla ostat tai myyt tulevaisuudessa hintaan, josta sovitaan
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotMiten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori
Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti
LisätiedotSatokysely Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satokysely 2016 TNS
Petri Pethman 8.11.2016 221100472 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n=552 Kokonaisvastaajanäyte 2 135 vastaajaa Kohderyhmä ja otanta Aktiivimaanviljelijät Näytelähde:
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotKylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu
ISO 9001 -sertifioitu Kylvöaikomukset 2010 Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010 Petri Pethman Työnro. 77723 Johdanto Tutkimus on jatkoa vilja-alan yhteistyöryhmän aiempina vuosina Suomen Gallup Elintarviketieto
LisätiedotTUOTA SITÄ MILLÄ ON MARKKINAT
TUOTA SITÄ MILLÄ ON MARKKINAT ILKKA PEKKALA Maailman viljavarastot ennätykseen Milj. tonnia 2013/14 2014/15 2015/16 2016/17 Ennuste Tuotanto 2007 2048 2004 2094 Kulutus 1935 2008 1983 2062 Varastot 413
LisätiedotTuottajahinnat ja edunvalvonta. Realismia maatilojen talouslaskelmiin Laskijaverkoston seminaari Vallila
Tuottajahinnat ja edunvalvonta Realismia maatilojen talouslaskelmiin Laskijaverkoston seminaari Vallila 29.9.2017 Teemat Miten hinnat määräytyvät? Näkymät 2017 2018 (MTK markkinakatsaus, PTT ennuste) Miten
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
LisätiedotVIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa
28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
LisätiedotPäijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly
Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 21.1.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotMitä, missä ja milloin? Pirjo Peltonen-Sainio OMAVARA-hankkeen vastuullinen johtaja
Mitä, missä ja milloin? Pirjo Peltonen-Sainio OMAVARA-hankkeen vastuullinen johtaja OMAVARA miksi? Kotimaisen valkuaisomavaraisuuden parantaminen globaalimuutosten paineessa Väestön kasvu Elintason nousu
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
LisätiedotViljelykierrolla kannattavuutta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Viljelykierrolla kannattavuutta Kasvintuotannon tulos 2015: kevätviljat selvällä miinuksella Lähde: ProAgria Lohkotietopankki 2016 Syysrapsi ensimmäistä kertaa laskelmissa v. 2015: hyvä tulos selittyy
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
LisätiedotRaision sopimusviljely
Raision sopimusviljely Hankintajohtaja Jukka Hollo Raisio-konserni OSTOT JA LOGISTIIKKA 17.2.2008 sivu 1 Viljelijät perustivat Raision viljan markkinointikanavaksi 1939 17.2.2008 sivu 2 1 Raision viljan
LisätiedotLUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS. Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä
LUOMUVILJAN LAATU JA MARKKINAKATSAUS Tarmo Kajander Hankkija Oy, Vilja- ja raaka-aineryhmä 1 HANKKIJAN LUOMU Tarjoamme luomutiloille laajan valikoiman. Valmistamme luomurehuja (Kotkan tehtaalla) ja luomuun
LisätiedotMiksi ruoan hinta on noussut?
Miksi ruoan hinta on noussut? Veli-Matti Mattila Toimistopäällikkö Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 21.10.2008 1 Tuote Syyskuu 2007 Syyskuu 2008 Muutos Vehnäjauhot, 2 kg 0,84 1,21 44 % Sekahiivaleipä,
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
LisätiedotSatoennuste 2013. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman 29.10.2013. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Satoennuste 2013 TNS
Satoennuste 0 Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.0.0 00 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Satoennuste 0 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 00 vastaajaa vastausprosentti oli
LisätiedotPetri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke
Petri Lintukangas Markkinariskien hallinta-hanke KANSANÄLSEN KAUPAN PELSÄÄNTÖJÄ Kysyntä ja tarjonta säätelevät kansainvälisiä vilja- ja öljykasvimarkkinoita. Ne kohtaavat toisensa aidoimmillaan avoimesti
LisätiedotRuis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat
Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 6.4.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,576
LisätiedotMallasohrakatsaus. Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012. Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy. Malt makes difference
Mallasohrakatsaus Päijät-Hämeen viljaklusteri Sadonkorjuujuhla 17.10.2012 Viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä Viking Malt Oy Viking Malt 2012 340 000 tn kapasiteetti 3 mallastamoa, SE, FIN ja LIT Pääkonttori
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
LisätiedotTeollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Lisätiedot