TYÖNEUVOTTELU PIRKANMAAN ELY-KESKUS JA SASTAMALAN KAUPUNKI
|
|
- Asta Kyllönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUISTIO TYÖNEUVOTTELU PIRKANMAAN ELY-KESKUS JA SASTAMALAN KAUPUNKI Aika: klo Paikka: Pirkanmaan ELY-keskus, Attila Osanottajat: Pirkanmaan ELY-keskus Leena Strandén Leena Lusa Minna Huttunen Kari Pyötsiä (kohta 3 / Raivionkadun akm) Sastamalan kaupunki Jorma Tuomisto Merja-Liisa Hannuksela Juha Mäkelä Timo Silomaa Minna Kulojärvi FCG Maritta Heinilä (kohdat 1 ja 2) Pekka Seppänen (kohdat 1 ja 2) 1. Neuvottelun järjestäytyminen Puheenjohtajana toimi Jorma Tuomisto ja sihteerinä Juha Mäkelä. Asioiden käsittelyjärjestystä vaihdettiin kokouksen aikana. Muistio on tehty käsittelyjärjestyksessä. 2. Suodenniemen Kortekallion tulivoimaosayleiskaava valmistelija: FCG, yhteyshenkilö: Silomaa Kaavaluonnos on ollut nähtävillä ja lausunnot kaavasta saatu. Seppänen kävi läpi saadun palautteen. Esille tulleet asiat kaavan jatkovalmisteluun: - geologisten arvojen osalta keskeistä on, edellyttääkö rakentaminen louhintaa - kaavan lisähavainnollistaminen (pallopanorama, videosovite, pimeä- ja talviajan näkymät) on tärkeää osallistumisen toteutumiseksi - melun osalta on oleellista mallinnusten korjaaminen oikealle voimalatyypille. Ohjearvoihin pääseminen pitää voida osoittaa mallinnuksin. - välkkeen osalta ELY pitää kiinni 8 h ohjearvosta - päämääränä on ratkaista kysymykset kaavassa. Ympäristöluvan tarve riippuu siitä, aiheutetaanko toiminnalla kohtuutonta haittaa. Todetut ylitykset esim. melussa voivat johtaa jälkikäteen ympäristölupaharkintaan. - ennen tuulivoima-asetusta tulee noudattaa nykyisiä ohjearvoja SASTAMALAN KAUPUNKI Aarnontie 2 A, PL 23, SASTAMALA, puh. (03) , faksi (03) sastamala@sastamala.fi, etunimi.sukunimi@sastamala.fi, Y-tunnus ,
2 - ELY antaa kaavamääräysten osalta kommenttinsa vasta, kun mallinnukset on tehty oikealla voimalatyypillä. Nyt lausunnossa on keskitytty selvitysten riittävyyteen. - ELY suosittaa osallistumismenetelmien kehittämistä, esim. kaavoittajan vastaanottopäivän käyttöä. - mt 259 liittymän paikka on ok, mutta edellyttää liittymän käyttötarkoituksen muutosta ja todennäköisesti myös parantamista. - kulttuuriympäristöjen osalta tarve kiinnittää huomiota arvojen kerroksellisuuteen ja maiseman muutokseen sekä peilata uuden elementin suhdetta olemassa oleviin arvoihin. - liitteinä olevaa kartta-aineiston luettavuutta suositellaan parantamaan. - ELY selvittää ympäristöministeriöstä hankkeelle myönnetyn avustuksen ajan pidentämismahdollisuuden sekä kaavan vaiheen, jona avustus voidaan esittää maksatukseen. FCG:n edustajat poistuivat kokouksesta. 3. Raivionkadun alueen asemakaavan muutos Kaava on edennyt ehdotusvaiheeseen. Ennen ehdotuksen nähtävillepanoa on selvitettävä pilaantuneen maan käyttö kaavassa. Esille tulleet asiat kaavan jatkovalmisteluun: - merkittävimmät ohjearvojen ylitykset ovat kuparia, sinkkiä ja öljyhiilivetyjä. ELY ei edellytä alueen välitöntä kunnostamista. - kunnostamisvelvoite järjestyksessä aiheuttaja, omistaja/haltija, kunta. Kaupunki ei voi velvoittaa omistajaa kunnostamaan aluetta, velvoitteen asettaminen ELYn harkinnan varassa. - kunnostamiseen ei ole avustusluonteista rahoitusta, koska kyse on kiinteistön jatkojalostuksesta. Olennaista olisi löytää uudelle maankäytölle toteuttaja, joka maksaa myös kunnostamisen. - ELY suosittaa karkean kustannusarvion sekä kaatopaikkakelpoisuustestin tekemistä pilaantuneelle maa-ainekselle (liukoisuuden selvittäminen), jolloin selviää puhdistamisen kannattavuus. Riskitarkastelun kautta voidaan päästä maankäytön ohjaukseen kaavalla ja kustannusten minimointiin. Mahdollinen puistokäyttö edellyttää vähintään 0,5 metrin puhdasta pintamaata. Nykyisin keskitytään puhdistamaan alueet, joilla on aktiivikäyttöä (rakentaminen, oleskelu) ja esim. pysäköintialueiden alle voi jäädä pilaantuneita maita. - kaavassa riittää määräys pilaantuneen alueen puhdistamistarpeesta. Kaavaselostuksessa tulee mainita riskinarvioinnin tarve sekä jatkomenettelyn periaatteet. - ennen puhdistustyön aloittamista ELYlle pitää tehdä ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus. - AO-21 korttelilla rakentamista tulisi ohjata rakennusaloin niin, että jää suojattua oleskelupihaa. Rakenteille on syytä asettaa 35 dba vaatimus. - kaavaehdotuksesta tulee lähettää lausuntopyyntö Liikennevirastolle. Kari Pyötsiä oli läsnä tämän asian käsittelyn ajan.
3 4. Wähätiisalan asemakaava Alueelle on laadittu kaksi luonnosvaihtoehtoa. Kaavoitus perustuu valmisteilla olevaan osayleiskaavaan sekä alueelle tehtyyn maisema-arkkitehdin diplomityöhön. Esille tulleet asiat kaavan jatkovalmisteluun: - Suunnittelun suhde maakuntakaavaan on selvitettävä yleiskaavalla. Liikenneverkko, yhdyskuntarakenne ja virkistys on ratkaistava osayleiskaavassa. Yleiskaavan perusteella arvioidaan, sopeutuuko asemakaavan maankäyttö kokonaisuuteen. Osayleiskaavasuunnittelun tulisi edetä asemakaavoituksen edellä. Asemakaavaluonnos voi olla kuitenkin nähtävillä yhtä aikaa yleiskaavaehdotuksen kanssa. - Aluetta ei voine liittää liikenneverkkoon ennen rinnakkaisväylän toteutumista. Alueen yhteys vanhaan asemakaava-alueeseen tulisi osoittaa kaavassa katualueena. - ELY (Huttunen) selvittää rinnakkaisväylän toteuttamisaikataulua. - Valtatien 11 läheisyyteen melualueelle ei tule osoittaa ulkoilureittiä. 5. Mouhijärven rinnakkaisväylän asemakaava ja asemakaavan muutos Alueelle on laadittu alustava kaavaehdotus. Esille tulleet asiat kaavan jatkovalmisteluun: - kaavaehdotukseen merkitty liityntäpysäköinti voisi olla parempi jättää kaavattomalle alueelle. Liityntäpysäköinnin toteuttaminen liikennealueelle sinänsä voi olla mahdollista. ELY esittää harkittavaksi, onko autopaikoille tarvetta lainkaan tai voisiko ne osoittaa esim. Särkijärventien alkupään KTY-alueelle (entisen pölkkybaarin yhteyteen). - Alikulun rahoittaminen kuuluu lähtökohtaisesti kaupungille. - ELYlle tulee lähettää tiedoksi tehty alikulkuselvitys - melu- ja hulevesiselvitykset tulee liittää mukaan kaava-aineistoon. 6. Stormin kyläosayleiskaava valmistelija: Kulojärvi Kaavaluonnos on ollut nähtävillä elokuussa, lausunnot saatu lukuun ottamatta ELYn lausuntoa. Kaavan haasteina ovat olleet kaivos, rakennusoikeudet ja mitoituskysymykset. Luonnoksen nähtävilläolon jälkeen arkeologista inventointia on täydennetty. Esille tulleet asiat kaavan jatkovalmisteluun: - ELY on kyläkaavoissa esittänyt rakennuspaikkojen tutkimista kyläalueilla. Muualla ohjataan rakentamista rakennuspaikan koko ym. vaatimuksin. Mitoitusselvitys on kyläalueen ulkopuolella ohjeena. Rakennuspaikkoja ei osoiteta kaavassa vaan ympäröivä alue osoitetaan M-alueiksi. Kyläalueelle on tulossa n uutta rakennuspaikkaa, jotka riittävät 10 vuodeksi (kaavan delegointiaika). Vesihuollon osalta kapasiteetti näyttää riittävän vastaanottamaan uudet käyttäjät.
4 - vt 12 osalta tiesuunnitelma on käynnissä. Olemassa oleva alikulku ja kevyen liikenteen väylä sekä tiesuunnitelman mukaiset tiejärjestelyt tulee näyttää kaavassa. Rakennuspaikkojen osoittaminen vt 12 länsipuolelle on kyseenalaista. Uusien rakennuspaikkojen merkinnät tulisi poistaa kokonaan vt 12 länsipuolelta. - AO-alueet on suunniteltava tarkemmin. Yleiskaavan perusteella ei voida myöntää näillä suoraan rakennuslupaa vaan lupa edellyttää suunnittelutarveharkintaa. - mitoitus on voimassa ainoastaan Stormin osayleiskaavan alueella. Mitoitusperiaate ei sido suunnittelutarveharkintaa muualla Sastamalassa. - ison eläintilan kehittyminen ja toiminta tulee turvata kaavassa. - kaivoksen osalta edellytetään riskianalyysiä (hiekka-altaan tulvariski) - historiallisen tien osalta nykyisin käytössä olevalla tiellä tulee olla mahdollista tienpidon kannalta välttämättömät toimet mm. päällystys. Käytöstä poistuneen tiejakson osalta keskusteltiin muinaisjäännösmerkinnän tuomasta kajoamiskiellosta. - ELY antaa pikaisesti Stormista lausunnon. 7. Ranta-Kukkurin asemakaava valmistelija: Kulojärvi Luonnos on ollut nähtävillä ja lausunnot saatu. Alueelle on tehty arkeologinen inventointi. Korttelirakennetta ja määräyksiä on muutettu, ja vaikutuksia tutkittu mallinnuksin. Korttelin 4 ( Patakallion kortteli ) osalta on tarkoitus järjestää tontinluovutuskilpailu. Kaavassa on tarkoitus tehdä sitova tonttijako. Esille tulleet asiat kaavan jatkovalmisteluun: - alueen korkein kohta (kortteli 5, tontti 3) tulisi jättää rakentamatta ja jättää se yhteiseksi piha-alueeksi. - rakentamista tulisi ohjata tiukemmin rakennusaloin - ELY antaa kaavasta kommentit, kun se tulee lausunnolle. 8. Karkun teollisuusalue Alueelle on laadittu erilaisia vaihtoehtoja. Kaupunki on käynyt keskustelua ELYn kanssa liittymistä mt 249:lle ja käsitys on ollut, että uudessa luonnoksessa oleva paikka on ok. Esille tulleet asiat kaavan jatkovalmisteluun: - seututie 249 liikennemäärät ovat yli 300 ajon/vrk, eli yhteys on liikenteellisesti merkittävä. Tielle ei tulisi lisätä liittymiä. Asemakaavan eteenpäin vieminen edellyttää yleiskaavallista tarkastelua. - kaava-alueelta tulisi varautua liikenneaukkoon Hornion tien suuntaan. - kaavassa tulee varautua kevyen liikenteen alikulkuun sekä selvittää joukkoliikenneyhteydet - liittymä voi vaatia kanavointia tai vähintään väistötilan - mikäli rakennushankkeita viedään eteenpäin suunnittelutarveharkintana, ELY ottaa kantaa naapurina - sovittiin, että pidetään kaavasta erikseen palaveri.
5 9. Honpumet Oy rakentaminen Alueella on voimassa ranta-asemakaava, jonka olemassa olo ei ole ollut lupavalmistelijoiden tiedossa Mouhijärvellä. Alueelle on myönnetty useita rakennuslupia teollisuus- ja varastorakentamiseen ja rakentamisen kokonaismäärä ylittää selvästi ranta-asemakaavassa osoitetun. Rakentamista on tapahtunut ilmeisesti osin myös kaavan ulkopuolella. Nyt on tarkoitus rakentaa n kem2 laajennus. Kaupunki haluaa selvittää, miten hankkeessa on mahdollista edetä. - hanke on asemakaavan vastainen ja sijaitsee ranta-alueella, joten poikkeaminen kuuluu ELY-keskuksen toimivaltaan - koska kyseessä on olemassa olevan toiminnan laajeneminen, ELYkeskus näkee mahdolliseksi poikkeamisharkinnan. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että naapurit eivät vastusta hanketta. 10. Muut kaavahankkeet - Huiskonpolun laajennuksesta, Uotsolan ak:n laajennuksesta (urheilukenttä), Häijään kyläraitin kadunparantamiskaavasta ja Tuomiston kiertoliittymän alueen kaavamuutoksesta ei anneta lausuntoa. Kaavojen sisältöä ei ehditty käsitellä neuvottelussa. - Tyrvään Pappilan ympäristön kaavamuutoksesta sovitaan viranomaisneuvotteluaika (Lusa). Muistion laati: kaavasuunnittelija Juha Mäkelä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
LisätiedotLIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Littoisten laajennus ja muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2018
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
LisätiedotYLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)
LisätiedotVT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan
LisätiedotMasankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ILMARINEN 3.18 MASANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
LisätiedotVT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen
LisätiedotKankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne
Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan
LisätiedotLausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LisätiedotLausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen
Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon
LisätiedotLausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä
LisätiedotLiedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. MOUHIJÄRVEN TERVEYSASEMAN YMPÄRISTÖN ASEMA- KAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS A , päivitetty 10.5.
SASTAMALAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOUHIJÄRVEN TERVEYSASEMAN YMPÄRISTÖN ASEMA- KAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS A-069 6.2.2019, päivitetty 10.5.2019 Kohteen sijainti KUVA 1:
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
LisätiedotTEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
LisätiedotLausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 28.3.2018 Diaarinumero VARELY/658/2018 Pyhärannan kunta Pajamäentie 4 23950 Pyhäranta kunta@pyharanta.fi Lausuntopyyntönne, saapunut 28.2.2018 Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos,
Lisätiedot4 Osayleiskaavaehdotukseen liittyvät keskeiset kysymykset ja viranomaismielipiteet
Muistio 1 (5) Seppänen Pekka 23.9.2015 SASTAMALAN KAUPUNKI SUODENNIEMEN KORTEKALLION TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA EHDOTUSVAIHEEN VIRANOMAISNEUVOTTELU Aika 23.9.2015 Paikka Pirkanmaan, Tampere Läsnä Leena Strandén
LisätiedotVARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )
A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,
Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen
LisätiedotLäsnä Leena Lusa Pirkanmaan ELY-keskus (pj.) Marja-Leena Laurikainen maanomistaja
1 / 5 171-RAK1609 MUISTIO LAHDENPERÄN RANTA-ASEMAKAAVA Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Aika 7.9.2016, klo 10.10 11.35 Paikka Pirkanmaan ELY-keskus, Tampere Läsnä Leena Lusa Pirkanmaan ELY-keskus (pj.)
LisätiedotPELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
LisätiedotRautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus
Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista
LisätiedotVESILAHDEN KUNTA 3/ TALOUSARVION TOTEUMA 39
VESILAHDEN KUNTA 3/2018 35 AIKA 3.4.2018 klo 19:00-21:30 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) Otsikko Sivu 18 37 19 38 20 TALOUSARVION TOTEUMA 39 21 22 23 24 40 41 42 43 25 LAUSUNTO
LisätiedotKESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
LisätiedotEnnen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
LisätiedotEdsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
LisätiedotPADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotSTORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA
STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA Ryhmätyöskentely: Kyläosayleiskaavan tavoitteet ja periaatteet 1. Asuminen 2. Palvelut ja elinkeinot, muut aluevaraukset 3. Toimintojen yhteensovittaminen 4. Mitoitusperiaatteet
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
LisätiedotRISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008
KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
LisätiedotKYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotMUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
LisätiedotYLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotKAAVOITUSOHJELMA
LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA 2019-2021 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen mukaisesti
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNKI Vireillä olevat osayleiskaavat
Suodenniemen Pohjoisten vesistöjen ranta Suodenneimen tuulivoima Putajan Häijään Mouhijärvi-Häijää-Salmin Kiikoisten taajama-alueen Karkun Rautaveden länsirannan Keskustaajaman Kaavat\Kaavoitusohjelmat\Kaavoitusohjelma2018_19\Liitekartat\Työstö\Yleiskaavat.dwg
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotJÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
LisätiedotOsmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LisätiedotTuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
Lisätiedot1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
LisätiedotKAAVOITUSOHJELMA vv
LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen
LisätiedotMustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015
Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
LisätiedotETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa
LisätiedotTEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Lisätiedot1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen
LisätiedotLausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 20.3.2018 Diaarinumero VARELY/371/2018 Liite 1 kpl Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotVaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
LisätiedotRANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
LisätiedotTiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty.
Maankäyttötoimikunta 4 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 4 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 5 07.06.2016 Kaupunginhallitus 134 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 25 25.10.2016 Maankäyttötoimikunta 3 28.03.2017
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1
LisätiedotTaajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotLausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan
LisätiedotKEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kemiönsaaren kunnan Ekniemen alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis-
LisätiedotLEHTIPOJANTIE ASEMAKAAVA MUUTOS
LEHTIPOJANTIE ASEMAKAAVA MUUTOS Luonnos vaiheen yleisötilaisuus 10.4.2018 klo 18.00 Kimmo Kymäläinen Juha Pekka Vartiainen SUOMALAINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN JÄRJESTELMÄ TOTEUTUSSUUNNITTELU ASEMAKAAVA
LisätiedotTiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty.
Maankäyttötoimikunta 4 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 4 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 5 07.06.2016 Kaupunginhallitus 134 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 25 25.10.2016 Itä-Huiskan asemakaava Maanktmk
LisätiedotKUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaupunkisuunnitteluosasto 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULLINTIE Salon kaupunki, Talonpoikaisteijon kylän korttelit 32, 38 ja 33 sekä lähivirkistys- ja kaavatiealuetta.
LisätiedotAsemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
Lisätiedot1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UOTSOLAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
SASTAMALAN KAUPUNKI YHDYSKUNTA JA YMPÄRISTÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2015 Suunnittelukohde KUVA 1: Suunnittelualueen sijainti SISÄLLYSLUETTELO SASTAMALAN KAUPUNKI YHDYSKUNTASUUNNITTELU
LisätiedotBirgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LisätiedotPuumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
LisätiedotÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015, tark. 23.3.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA
LisätiedotAsemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 895 Uusikaupunki Täyttämispvm 25.07.2016 Kaavan nimi Sauko-Mustakarta-Koivuniemen ranta-asemakaavan muutos 2 Hyväksymispvm Ehdotuspvm
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotAsemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
LisätiedotRiihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotLIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan
Lisätiedot