SONJA ÄNGESLEVÄ. Työrutiinit peliksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SONJA ÄNGESLEVÄ. Työrutiinit peliksi"

Transkriptio

1 SONJA ÄNGESLEVÄ Työrutiinit peliksi Talentum Helsinki 2014

2 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Sonja Ängeslevä isbn isbn (sähkökirja) Kansi: Ea Söderberg Taitto: Taru Tarvainen Paino: Print Best 2014 Viro Anna palautetta kirjasta:

3 JOHDANTO Minulta on usein kysytty, miten pelien luomaa vahvaa sitoutumista, elämyksellisyyttä ja jännittävyyttä voisi siirtää milloin kouluoppimiseen ja avoimeen oppimisympäristöön, milloin kokouksiin tai työrutiineihin. Olen vuosien aikana niin innostunut kuin pettynytkin opetus- ja hyötypelien uusista avauksista. Tykästyin 1990-luvulla Singaporen valtion kustantamaan History City -opetuspeliin, olen turhautunut pelillistämisen toistuviin kankeisiin ratkaisuihin ja yllättynyt hiljattain siitä, kuinka monet työyhteisöt ovat yhä edelleen joustamattomia ja sulkevat silmänsä kehitykseltä odottaen sen jotenkin ohittavan nuo yritykset vaikuttamatta niiden liiketoimintaan. En ymmärrä peleistä mitään -mantran hokeminen ei enää auta. Pelimäiset rakenteet ja mekaniikat tulevat olemaan digitalisoitumisen seuraavan vaiheen keskeinen muutosvoima niin aloittelevissa yrityksissä kuin suuryrityksissäkin. Pelimekaniikat eivät tule olemaan satunnainen työn höyste vaan jatkuvasti mukana kulkeva toimintatapa. Pelimekaniikkojen ytimessä on jatkuvuus, pitkäjänteisyys ja radikaali ote muutokseen siis jotain ihan muuta kuin ideailtapäivät tai satunnaiset tiimin yhteiset aivomyrskyt voivat koskaan tarjota. Tässä pelissä pelaajana ei ole vain johtaja tai muut johdanto 9

4 päätöksentekijät. Työn tekeminen on massiivinen moninpeli, jossa muutosta ja uusien prosessien käyttöönottoa ajavat proaktiivisesti kaikki harjoittelijasta ylimpään johtoon asti. Kirjassa esitelty Haukkapalaprosessi keskittyy parantamaan valkokaulustyötä ja sen tekijää kokonaisvaltaisesti; se tarjoaa menetelmän ja malleja, joilla voidaan karsia turhaa, tehostaa olennaista ja luoda uutta. Haukkapalapelissä erilaisissa kriisitilanteissa tulisi miettiä, miten peliä voidaan muuttaa, sen sijaan, että pelaajia vaihdetaan (eli irtisanotaan). Menestyksen avaintekijöitä ovat käytettävissä olevien resurssien tehokas hyödyntäminen, toiminnan skaalaaminen tai uudelleenkohdistaminen tarpeen mukaan ja toimintatapojen aktiivinen kehittäminen. Peleistä lainatut menetelmät voivat tarjota merkittävää strategista kilpailuetua globaalisti verkottuneilla markkinoilla. Enenevässä määrin valkokaulustyön odotetaan olevan myös hauskaa, joustavaa, antoisaa ja verkottunutta. Ilmaistyövoiman ja verkostojen hyödyntäminen muodostuu merkittäväksi lisäresurssiksi varsinaisten työntekijöiden ohella. Tämän kirjan joukkovoimana ja inspiraationa toimi oma verkostoni: Jari, Christina, Michail, Tiina, Riku, Joakim, Emmi, Trip, Ilkka, Mika, Jaakko ja Otto kiitos inspiraatiosta ja esimerkeistä. Tiedon jakaminen ja nopea soveltaminen ovat nekin avaintekijöitä. Digitalisoitumisen myötä tieto on saatavilla välittömästi läpi organisaation. Avoimuus, läpinäkyvyys ja nopeus tuovat kilpailuetua. Kärkijoukon kannoilla roikkumisen sijaan vaaditaan entistä enemmän nopeaa oivaltamista ja uusia avauksia. Toiminnan kehittämisen ja oppimisen tulee olla jatkuvaa. Muutos lähtee aktiivisesta kokeilusta, mikroinnovaatioista tai käänteentekevistä uudistuksista, silläkin uhalla, että ne heilauttavat hetkeksi väärälle raiteelle. Level Up! Työrutiinit peliksi tarjoaa keinoja oman tekemisen kehittämiseen monta pykälää kiinnostavammaksi ja oivaltavammaksi. Haukkapalaprosessi keskittyy moduuleihin ja rutiinitehtäviin, jollaisia työpäivä on täynnä. Kyse on siitä, miten tehostaa, lisätä ja 10 level up: työrutiinit peliksi

5 karsia ja sitä kautta tuottaa jotain paljon arvokkaampaa, askel askeleelta, haastaen, yllättäen, vaihtoehtoisia strategioita kokeillen ja rohkeasti riskejäkin ottaen. Hyviä oivalluksia Haukkapalojen parissa Level up! johdanto 11

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ 68 käytännön ohj etta Talentum Pro 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2766-4 ISBN: 978-952-14-2767-1 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Työn mielekkyyden johtaminen

Työn mielekkyyden johtaminen Kati Järvinen Työn mielekkyyden johtaminen Käytännön opas Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Kati Järvinen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen

Lisätiedot

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta:

ISBN ISBN (sähkökirja) BALTO print Anna palautetta: TALENTUM HELSINKI 2013 Copyright Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-2036-8 ISBN 978-952-14-2037-5 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen MARKO KESTI Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad ISBN: 978-952-14-1508-1 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos Jaakko Hallavo Verkkokaupan rautaisannos Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Jaakko Hallavo Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad Oy, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

Kaleva Median digipolku ja -opit

Kaleva Median digipolku ja -opit Kaleva Median digipolku ja -opit - Paikallisuuden puolesta vuodesta 1899 1.11.2018 / Tommi Silfverhuth Taustaa 2 3 Koodaamisesta myyntiin ja konseptoinnista johtamiseen Kokemusta eri toimialoilta Innoissaan

Lisätiedot

JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN

JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN JARKKO KURVINEN LAURI SIPILÄ VOITTAJAN RESEPTI TOIMIALASI VALLOITUKSEEN Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Samuli Alapuranen Taitto:

Lisätiedot

LASSE KURKILAHTI JA TOIVO ÄIJÖ. Selviydy. Kriisistä kilpailuetuun suomalaisella johtamismallilla

LASSE KURKILAHTI JA TOIVO ÄIJÖ. Selviydy. Kriisistä kilpailuetuun suomalaisella johtamismallilla LASSE KURKILAHTI JA TOIVO ÄIJÖ Selviydy tai sukella Kriisistä kilpailuetuun suomalaisella johtamismallilla TALENTUM HELSINKI 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media

Lisätiedot

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Talentum Helsinki 2013 Kirjoittajasta Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen toimii vakuutustieteen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI

TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI TILINPÄÄTÖS- ANALYYSI JUHA-PEKKA KALLUNKI TALENTUM HELSINKI 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Juha-Pekka Kallunki Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi ja taitto: Lapine Oy ISBN 978-952-14-2195-2

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

LAURA RÖTKIN. Terveisiä. pomolle. Talentum 2015 Helsinki

LAURA RÖTKIN. Terveisiä. pomolle. Talentum 2015 Helsinki LAURA RÖTKIN Terveisiä pomolle Talentum 2015 Helsinki Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN: 978-952-14-2547-9 ISBN: 978-952-14-2548-6 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-2549-3 (verkkokirja) Kansi:

Lisätiedot

TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA

TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA TERO VUORINEN STRATEGIAKIRJA 20 TYÖKALUA TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Tero Vuorinen ISBN 978-952-14-2060-3 ISBN 978-952-2061-0 (sähkökirja) Ulkoasu: Lapine Oy BALTO print,

Lisätiedot

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio

Rahapelilainsäädäntö. ja markkinat. Mikko Alkio Rahapelilainsäädäntö ja markkinat Mikko Alkio TALENTUM Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Mikko Alkio Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad, www.notepad.fi ISBN 978-952-14-1838-9

Lisätiedot

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ

Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Harri Hietala ja Keijo Kaivanto TYÖAIKALAKI KÄYTÄNNÖSSÄ TALENTUM Helsinki 2014 4., uudistettu painos Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2176-1 ISBN 978-952-14-2177-8 (sähkökirja) Kansi: Lauri

Lisätiedot

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen

Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Päätöksenteko Uskalla tehdä toisin Ari & Mona Riabacke Tekniikka Informaatio Asiayhteys Laumaeläin Ihminen Talentum Helsinki 2015 Ruotsinkielinen alkuperäisteos: Beslutspyramiden: stegen till klokare beslut

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Suunnitteluprosessin uudistaminen

Suunnitteluprosessin uudistaminen Suunnitteluprosessin uudistaminen Liikennejärjestelmäpäivä 20.4.2016 Matti Levomäki Suunnitteluprosessin uudistaminen TAVOITE Suunnittelun toimintatapojen kehittäminen siten, että ne tuottavat vaikuttavimmat

Lisätiedot

Pekka Isotalus Hanna Rajalahti VUOROVAIKUTUS. johtajan työssä

Pekka Isotalus Hanna Rajalahti VUOROVAIKUTUS. johtajan työssä Pekka Isotalus Hanna Rajalahti VUOROVAIKUTUS johtajan työssä Alma Talent Helsinki 2017 Copyright 2017 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Tiina Haavistola Taitto: Taru Tarvainen ISBN 978-952-14-2944-6

Lisätiedot

Ketterän. Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT

Ketterän. Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT Ketterän Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1505-0 Kansi: Jarkko Nikkanen Taitto:

Lisätiedot

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi!

Lisätiedot

Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA

Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA Pekka T. Järvinen Jukka Rantala Petri Ruotsalainen JOHDA SUORITUSTA Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Pekka T. Järvinen, Jukka Rantala, Petri Ruotsalainen Kansi: Ea Söderberg,

Lisätiedot

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki TEIJA RANTALA Pieni kirja JOHTAMISESTA Alma Talent 2019 Helsinki Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Teija Rantala ISBN: 978-952-14-3676-5 ISBN: 978-952-14-3677-2 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3678-9 Kansi:

Lisätiedot

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA Preventiimi on valtakunnallinen nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus, jonka kohderyhmä on nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset. Preventiimi kehittää nuorisoalan

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla. Socca GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla 1 GeroMetron seminaari 19.1.2015 Katse kehittämiseen 12.30 Tervetuloa! Arja Peiponen, Helsingin kaupunki 12.45 Mistä tässä kaikessa on kyse?

Lisätiedot

Yksityisyyden suoja työsuhteessa

Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen

Timo Ritakallio Timo O. Vuori. Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Timo Ritakallio Timo O. Vuori Elävä strategia Kyky nähdä, taito tarttua tilaisuuteen Alma Talent, Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-3536-2 ISBN 978-952-14-3537-9

Lisätiedot

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ TARTU MAHDOLLISUUKSIIN TAI KUOLE TALENTUM PRO HELSINKI 2015 3 Copyright 2015 Talentum Media ja Kirsi Piha Kansi ja ulkoasu: Pertti Immonen, Ellun Kanat Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2660-5

Lisätiedot

Henrietta Aarnikoivu

Henrietta Aarnikoivu Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN

Lisätiedot

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen mittaamista Uudista ja Uudistu Vaihtuva johtajuus 2011 Vahingossa Hyvä? Taru From 28.9.2011 HR4 Solutions Oy 2011 HR4 Solutions Oy - 28.9.2011 ESITYKSEN

Lisätiedot

PELIALAN KEHITYS POHJOIS-SAVOSSA

PELIALAN KEHITYS POHJOIS-SAVOSSA PELIALAN KEHITYS POHJOIS-SAVOSSA TIINA ARPOLA YRITYSKEHITYS, UUDET AVAUKSET KUOPIO INNOVATION OY 8.9.2016 Suomessa on yksi maailman aktiivisimmista ja nopeimmin kasvavista peliteollisuuden aloista Lähde:

Lisätiedot

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin 26.10.2011 Otto Söderlund Partner Magenta Advisory on suomalainen sähköisen liiketoiminnan asiantuntija jolla on vahva

Lisätiedot

Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä

Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä Jukka Vahlo CCR / Up Your Game -pelitutkimusverkosto PELIT JA PELILLISYYS Digitaaliset pelit erotellaan viihdepeleihin sekä hyötypeleihin. Viihdepeleillä

Lisätiedot

Board Game Lab. 7 Pelimekaniikat ja -systeemit. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

Board Game Lab. 7 Pelimekaniikat ja -systeemit. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Board Game Lab 7 Pelimekaniikat ja -systeemit Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Mekaniikat ja niiden tehtävät 2. Miten valitsen tai suunnittelen mekaniikkoja? 3. Pelimekaniikat ja -systeemit

Lisätiedot

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos

Jaakko Hallavo. Verkkokaupan rautaisannos Jaakko Hallavo Verkkokaupan rautaisannos Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Jaakko Hallavo Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: NotePad Oy, www.notepad.fi ISBN

Lisätiedot

Kokeilutoiminta kannattaa. Kuntakokeilut loppuseminaari Projektipäällikkö Ira Alanko

Kokeilutoiminta kannattaa. Kuntakokeilut loppuseminaari Projektipäällikkö Ira Alanko Kokeilutoiminta kannattaa Kuntakokeilut loppuseminaari 22.3.2017 Projektipäällikkö Ira Alanko Kokeilukulttuuri mahdollistaa osallistavan, ketterän ja tietoperustaisen kehittämisen ongelmien ratkaisemiseksi

Lisätiedot

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen ISBN: 978-952-14-1731-3 ISBN: 978-952-14-1732-0 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso KIINTEISTÖNvälitys ja -arviointi TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-2159-4 ISBN 978-952-14-2160-0 (sähkökirja) Print Best 2014

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Maapallon selviämisen mahdollisuudet Selviääkö maapallo? Pikkuparlamentti Eeva Furman

Maapallon selviämisen mahdollisuudet Selviääkö maapallo? Pikkuparlamentti Eeva Furman Maapallon selviämisen mahdollisuudet 15.5.2018 Selviääkö maapallo? Pikkuparlamentti Eeva Furman Maailma ei ole kaikilta osin kestävä Stockholm resilience centre report 2018 2 Maailma ei ole kaikilta osin

Lisätiedot

Yri$äjyysvalmennus. Kokonaisuuden tavoi$eet

Yri$äjyysvalmennus. Kokonaisuuden tavoi$eet Yri$äjyysvalmennus Kokonaisuuden tavoi$eet Saada 7etoa, taitoa ja tahoa yri$äjänä toimimiselle, onnistumiselle ja kasvamiselle Onnistumisen eväitä yri$äjänä Taito perustaa yritys Osaamista rakentaa toimiva

Lisätiedot

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1715-3 ISBN 978-952-14-1716-0

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa. 30.8.2010 Matti Alahuhta

Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa. 30.8.2010 Matti Alahuhta Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa 30.8.2010 Matti Alahuhta Agenda Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa Mitä liiketaloustieteiden tutkimus antaa suomalaiselle elinkeinoelämälle? 2 KONE Corporation

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT TALENTUM Helsinki 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Timppa Airaksinen Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1412-1

Lisätiedot

8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit

8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit 8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit Leikkien käyttäminen lajitaitojen oppimisen tukena Leikit ja pelit jäällä Jääkiekkoleikit LEIKKIEN KÄYTTÄMINEN LAJITAITOJEN OPPIMISEN TUKENA Leikkien

Lisätiedot

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017 TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy

Lisätiedot

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu

Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Antti Hannula Matti Kari Tia Mäki Osakeyhtiön hallituksen ja johdon vastuu Talentum Media Oy Helsinki Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2303-1 ISBN 978-952-14-2416-8 (Verkkokirja)

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS Työn maailma on tuntemattoman äärellä: automatisaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat muokkaavat eri aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Todennäköisesti

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös

Osakkeen arvonmääritys. Onnistunut sijoituspäätös Osakkeen arvonmääritys Onnistunut sijoituspäätös Teos pohjautuu osittain aiemmin useana painoksena nimillä Yrityksen arvonmääritys ja Uusi yrityksen arvonmääritys ilmestyneeseen teokseen. Copyright 2012

Lisätiedot

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017

TULOSROHMUT. Yrityksen kannattavuuden suojaaminen. Alma Talent Helsinki 2017 TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa TULOSROHMUT Yrityksen kannattavuuden suojaaminen Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy

Lisätiedot

Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ. Organisaation voimanlähde. Kauppakamari

Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ. Organisaation voimanlähde. Kauppakamari Kirsti Kehusmaa STRATEGIATYÖ Organisaation voimanlähde Kauppakamari Helsingin seudun kauppakamari / Helsingin Kamari Oy ja Kirsti Kehusmaa 2010 Taitto: NotePad, www.notepad.fi Kansi: Ea Söderberg ISBN

Lisätiedot

Palaute kirjasta:

Palaute kirjasta: TALENTUM Helsinki 2015 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Sivunvalmistus: NotePad Kansi: Lauri Karmila ISBN 978-952-14-2294-2 ISBN 978-952-14-2295-9 (sähkökirja) Print Best Viro 2015 Palaute

Lisätiedot

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi

Esimiehen opas kehityskeskusteluihin. Irma Meretniemi Esimiehen opas kehityskeskusteluihin Irma Meretniemi Talentum Helsinki 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Irma Meretniemi Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Lapine Oy Taitto: Anni Palotie ISBN

Lisätiedot

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni

Lisätiedot

Vesa Ristikangas, Tapani Rinne. Johtoryhmästä tähtijoukkue

Vesa Ristikangas, Tapani Rinne. Johtoryhmästä tähtijoukkue Vesa Ristikangas, Tapani Rinne Johtoryhmästä tähtijoukkue Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Lapine Oy ISBN

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Asiantuntijasta vaikuttajaksi. Jarkko Kurvinen Tom Laine Ville Tolvanen. Alma Talent, Helsinki 2017

Asiantuntijasta vaikuttajaksi. Jarkko Kurvinen Tom Laine Ville Tolvanen. Alma Talent, Helsinki 2017 Jarkko Kurvinen Tom Laine Ville Tolvanen Asiantuntijasta vaikuttajaksi Alma Talent, Helsinki 2017 Tilaa Henkilöbrändi Asiantuntijasta vaikuttajaksi Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017

Lisätiedot

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Aika 27.11.11.2013 klo 9.45 10.30 Kouluttaja: Koulutus- ja kehitysjohtaja Miten hankkeen toimintaa voidaan motivoida, keinoja viedä hanketta

Lisätiedot

YHTEISTYÖ INNOVATIIVISUUDEN PERUSTANA

YHTEISTYÖ INNOVATIIVISUUDEN PERUSTANA YHTEISTYÖ INNOVATIIVISUUDEN PERUSTANA AMKE:n luovat verkostot Helsinki 5.-6.4.2011 FT REIJO SILTALA 2011 SISÄLTÖ 1. TÄRKEIMMÄT KÄSITTEET INNOVAATIOT INNOVATIIVISUUS 2. ESIMERKKITAPAUKSIA INNOVAATIOISTA

Lisätiedot

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu

Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Joonas Orava, Olli Turunen Osta, vuokraa, vaurastu Alma Talent 2016 Helsinki 5., uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2972-9 ISBN: 978-952-14-2973-6 (sähkökirja)

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

Kansainvälisyyden mentoriohjelma * * * kv-koordinoinnin uusi aalto. Yyterin kansainvälisyyspäivät Tiina Sarisalmi

Kansainvälisyyden mentoriohjelma * * * kv-koordinoinnin uusi aalto. Yyterin kansainvälisyyspäivät Tiina Sarisalmi Kansainvälisyyden mentoriohjelma * * * kv-koordinoinnin uusi aalto Yyterin kansainvälisyyspäivät 6.9.2013 Tiina Sarisalmi Koulujen kansainvälisen toiminnan kehittyminen Koulujen hankkeet, joita OPH koordinoi

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille

Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille Jukka Riikonen Tietomallipohjainen liiketoiminta RYM-SHOK 2.10.2009 Tietomallipohjaisten prosessien haasteet ja mahdollisuudet omistajille Viiteympäristö Rakennusinvestoinnit joista yli 1 M :n hankkeisiin

Lisätiedot

Seniorit ja tietokonepelit. Tietokonepelien pelaamisesta senioreiden näkökulmasta. Seniorien pelitapahtuma 16.11.2015 Enter ry

Seniorit ja tietokonepelit. Tietokonepelien pelaamisesta senioreiden näkökulmasta. Seniorien pelitapahtuma 16.11.2015 Enter ry Seniorit ja tietokonepelit Tietokonepelien pelaamisesta senioreiden näkökulmasta Seniorien pelitapahtuma 16.11.2015 Enter ry 1 Seniorit ovat erilaisia Kiinnostus tietokonepelien pelaamiseen vaihtelee tietokonepelien

Lisätiedot

Talentum 2012 Helsinki

Talentum 2012 Helsinki Talentum 2012 Helsinki Valokuvat Fadjukoff, Gardell, Saarikko, Sinkko ja Viljakainen: Timo Pyhälä Saario: Timo Pylvänäinen Liljeblom: Studio Elite Kakkonen: Tokmanni Oy:n arkisto Leporanta: Kuvamestarit

Lisätiedot

Samuli Knüpfer Vesa Puttonen MODERNI RAHOITUS. Talentum Media Oy Helsinki

Samuli Knüpfer Vesa Puttonen MODERNI RAHOITUS. Talentum Media Oy Helsinki Samuli Knüpfer Vesa Puttonen MODERNI RAHOITUS Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Toimitus: Saara Palmberg Taitto: Marja-Leena Saari ISBN 978-952-14-2312-3

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Sirkku Ruutu & Raija Salmimies TYÖNOHJAAJAN OPAS

Sirkku Ruutu & Raija Salmimies TYÖNOHJAAJAN OPAS Sirkku Ruutu & Raija Salmimies TYÖNOHJAAJAN OPAS Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Maria Mitrunen Taitto: Sirpa Puntti ISBN 978-952-14-2645-2 ISBN 978-952-14-2647-6

Lisätiedot

Kv suunnitelmat teoriassa ja käytännössä

Kv suunnitelmat teoriassa ja käytännössä Kv suunnitelmat teoriassa ja käytännössä Yleissivistävän koulutuksen kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Vararehtori, KTT Lauri Tuomi, HAAGA HELIA ammattikorkeakoulu Tavoite Ideoita, ajatuksia, oivalluksia

Lisätiedot

Arjen elämyksistä globaalia bisnestä klo 12 alkaen

Arjen elämyksistä globaalia bisnestä klo 12 alkaen Arjen elämyksistä globaalia bisnestä 29.1.2015 klo 12 alkaen Oulun Kaupunginteatteri, Pikisali #northernserviceday Yhteinen ymmärrys asiakkaan kanssa ja oman organisaation sisällä Oulu 29.1.2015 Marja

Lisätiedot

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso

KIINTEISTÖNvälitys. -arviointi. Matti Kasso KIINTEISTÖNvälitys ja -arviointi Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Matti Kasso Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-2159-4 ISBN 978-952-14-2160-0 (sähkökirja)

Lisätiedot

KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN

KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN Ylikorkala Anna Hakonen Anu Hakonen Niilo Hulkko-Nyman Kiisa KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN ohjaa tai ajaudu Alma Talent Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2947-7

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ INNOVATIIVISUUTTA!

YHTEISTYÖSTÄ INNOVATIIVISUUTTA! YHTEISTYÖSTÄ INNOVATIIVISUUTTA! Vuxenutbildning för Svenskfinland 22-23.3.2011 PhD REIJO SILTALA 2011 PUHEENVUORON RAKENNE 1. TÄRKEIMMÄT KÄSITTEET INNOVAATIOT INNOVATIIVISUUS 2. ESIMERKKITAPAUKSIA INNOVAATIOISTA

Lisätiedot

Froodly hävikkiruoka app. Kokeilun paikka

Froodly hävikkiruoka app. Kokeilun paikka Froodly hävikkiruoka app Kokeilun paikka 6.11.2018 Ongelma Ruoantuotanto muodostaa noin kolmanneksen ihmisen aiheuttamasta ympäristökuormituksesta. Suomessa heitetään hukkaan jopa 460 miljoonaa kiloa syömäkelpoista

Lisätiedot

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään?

Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Tietoyhteiskunta muuttuu muuttuuko mikään? Educa 27.1.2012 Hannu Laukkanen 1 Aiheitamme tänään Tieto ja viestintätekniikka - TVT- koulussa ja opetuksessa Sosiaalinen media mahdollisuuksien media Tekijänoikeudet

Lisätiedot

VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni

VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni Keino-workshop 1. Toimiva tiimi ja temperamenttityypit VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni tehdään? Hauska ja nopea tiimivalmennus 2 x 3 tuntia tuottavaan tiimityöhön Työpaikalle, jossa on

Lisätiedot

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi

Lisätiedot

Case: Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen hyödyntäminen Lahdessa

Case: Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen hyödyntäminen Lahdessa Case: Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen hyödyntäminen Lahdessa JHS-seminaari, Säätytalo Marko Monni Tietohallintojohtaja Lahden kaupunki Agenda Nykytila Tulevaisuus Miksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoja?

Lisätiedot

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media opintoohjauksen tukena Anne Rongas 20.4.2011 Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media ja... työ- ja toimintakulttuurin muutos opinto-ohjaajan työ tiedotuskanavat henkilökohtainen

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU

Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Jukka Pellinen KUSTANNUSLASKENTA JA KANNATTAVUUSAJATTELU Alma Talent Helsinki 2019 3., uudistettu painos Copyright 2019 Alma Talent Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-3586-7 ISBN 978-952-14-3588-1 (verkkokirja)

Lisätiedot

PELEILLÄ KETTERYYTTÄ TERVEYDENHUOLTOON

PELEILLÄ KETTERYYTTÄ TERVEYDENHUOLTOON PELEILLÄ KETTERYYTTÄ TERVEYDENHUOLTOON TIINA ARPOLA YRITYSKEHITYS, UUDET AVAUKSET KUOPIO INNOVATION OY 16.9.2016 Digitaaliset ratkaisut terveydenhuollossa Sairaala- ja kuluttajamaailma lähenevät toisiaan

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017 Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja

Lisätiedot

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat

Lisätiedot

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin Museoiden arviointi- ja kehittämismalli Arviointitoiminta on kokenut viimeisten vuosien aikana muodonmuutoksen Vanha paradigma Lineaarinen selittäminen Top-down -arviointiprosessi Riippumaton arvioitsija

Lisätiedot