YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KIIREETTÖMÄT POTILASKULJETUKSET TAKSILLA
|
|
- Esa Laaksonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perusturvaosasto Tarjouspyyntö YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KIIREETTÖMÄT POTILASKULJETUKSET TAKSILLA Hankinnan kohteet Ylöjärven kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Ylöjärven kaupungin terveyskeskuksen, asumispalvelun yksiköiden, vanhainkodin ja lyhytaikaisyksiköiden taksikuljetusten hoitamisesta taksiluvan nojalla ajalla Kohde 1: Tavalliset taksikuljetukset henkilöautolla Kohde 2: Pyörätuolitaksikuljetukset Kohde 3: Paaritaksikuljetukset Kohteiden kuvaus Hankittavat taksikuljetukset ovat luonteeltaan epäsäännöllisiä. Toiminnan luonteesta ja toimipaikkojen sijainnista johtuen kuljetuksia on lähinnä Ylöjärven keskustan alueella, osa kuljetuksista suuntautuu muualla, esim. TAYSiin. Kuljetusten määrä vaihtelee, mutta niitä on useita kertoja viikossa, riippuen potilaiden määristä. Kuljettajan tehtävänä on hoitaa potilas alusta loppuun, eli hoitaa potilas huoneestaan kuljetettavaan määränpäähän, huolehtia mahdollisten apuvälineiden mukaan tulosta sekä potilaan saattamisesta ja avustamisesta matkan aikana. Valitun Palveluntuottajan tulee tarvittaessa tutustua etukäteen keskeisimpiin Tilaajan toimipisteisiin ennen sopimuskauden alkua. Vaatimukset Tarjouksen ja tarjottavan kuljetuspalvelun tulee täyttää tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä olevat vaatimukset. Merkinnällä *** on tässä asiakirjassa merkitty ehdottomia vaatimuksia, joiden täyttämättä jättäminen saattaa johtaa tarjouksen hylkäämiseen. Hankintamenettely Avoin, jolloin kaikki halukkaat tarjoajat voivat jättää tarjouksen Kansallisen kynnysarvon ylittävästä hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus HILMA palvelussa (
2 2 Sopimuskausi*** Vaihtoehtoiset tarjoukset*** Vaihtoehtoisia tarjouksia ei oteta huomioon. Osatarjous*** Tarjoajan on tarjottava kokonaista kohdetta 1, 2 tai 3. Osatarjouksia kohteen sisällä ei oteta huomioon. Tarjoaja voi kalustonsa riittäessä tehdä tarjouksen yhdestä, kahdesta tai kaikista kolmesta kohteesta. Yhteistarjous*** Tarjoajat voivat tehdä yhteistarjouksen yhteisestä suorituksesta kokonaisesta kohteesta (tarjousyhteenliittymä). Yhteistarjous luetaan yhtenä tarjouksena. Mikäli tarjoaja on mukana tarjousyhteenliittymässä ja haluaa tämän lisäksi jättää oman erillisen tarjouksen, tulee tarjousyhteenliittymän ja oman tarjouksen olla erillisissä kirjekuorissa. Kaikkien tarjousyhteenliittymään osallistuvien tarjoajien on allekirjoitettava tarjous. Yhteisen tarjouksen tehneet ovat yhteisvastuussa tarjouksesta. Hankinnan jakaminen Tilaajalla on oikeus jakaa hankinta useammalle kuin yhdelle Palveluntuottajalle. Tilaaja valitsee kohdekohtaisesti kolme (3) parhaiten menestynyttä tarjoajaa kohteen Palveluntuottajaksi. Palveluntuottajien välisestä tilausmenettelyssä lähtökohtana on, että Tilaaja käyttää kuljetusten tilaamiseen tämän tarjouskilpailun perusteella muodostunutta Palveluntuottajien ensisijajärjestystä. Mikäli ensimmäiseksi sijoittunut Palveluntuottaja ei pysty hoitamaan kuljetusta, Tilaaja tilaa nämä kuljetukset seuraavaksi sijoittuneelta Palveluntuottajalta. Mikäli toiseksi sijoittunut Palveluntuottaja ei pysty hoitamaan ensisijaiselta Palveluntuottajalta jäljelle jääneitä kuljetuksia, tilaa Tilaaja loput kuljetukset kolmanneksi sijoittuneelta Palveluntuottajalta. Hankinnan arvo Hankinnan arvioitu arvo on noin euroa / vuosi (alv 0 %). Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on noin euroa (alv 0 %). Arvio ei ole Asiakasta sitova.
3 3 Palvelun energia ja ympäristövaikutukset*** Tarjoajan tulee tarjota tarjouksessaan palvelua suorittamaan sellaista kalustoa, joka on mahdollisimman vähäinen hiilidioksidipäästöissä ja energiankulutuksessa. (Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa 1509/2011). Tarjottavan kaluston on täytettävä vähintään Euro 3 luokan normit Ehdottomat vaatimukset kalustolta, kuljettajilta ja muulta henkilöstöltä*** Kalusto Pyydämme tarjouksia, joissa ajoneuvojen on täytettävä kulloinkin voimassa olevien säädösten ja viranomaismääräysten vaatimukset. Pyörätuolikuljetuksissa autossa on oltava vähintään yksi pyörätuolipaikka (kohde 2). Paarikuljetuksissa autossa on oltava vähintään yksi paarikuljetuspaikka (kohde 3). Paarikuljetuksissa auton sisätilan korkeus on oltava vähintään 80 cm. Auton sisätilan korkeus lasketaan paarien tasolta auton kattoon. Autoissa on oltava ilmastointi. Autot on huollettava niin, että niiden kaikki laitteet toimivat moitteettomasti. Autojen on oltava siistejä ja puhtaita. Tupakointi on autoissa kokonaan kielletty. Kuljettajan on huolehdittava siitä, että auton lämpötila ja ilmanvaihto ovat matkustajan kannalta asianmukaiset ja miellyttävät. Matkustamon lattian ja sisäänkäynnin askelmien, liuskojen ym. jalkaisin liikuttavien alueiden pinnoitteiden tulee olla rakenteeltaan liukastumisia ehkäiseviä. Muun muassa vaaraa aiheuttavat epäpuhtaudet, kuten irtohiekka, lumi ja jää, tulee olla helposti poistettavissa. Matkustamon tulee olla varustettu siten, että istuutuminen ja istuimesta nouseminen sekä käytävällä liikkuminen on mahdollista tartuntatankoja / istuinten käsi- tai selkänojia apuna käyttäen. Istuimissa vähintään istuinosan tulee olla pehmustettu. Istuinten on oltava selkänojallisia ja varustettu kääntyvällä käsinojalla, mikäli istuimelta on mahdollista tippua sivulle.
4 4 Kuljettajat ja muu henkilöstö Tupakointi on autoissa kokonaan kielletty. Ostaja ja liikennöitsijä sitoutuvat kiinnittämään erityistä huomiota palvelun laatuun. Tavoitteena on matkustajien erityisistä tarpeista johtuvan yksilöllisen ja ystävällisen palvelun toteuttaminen. Ostajan ja liikennöitsijän välinen yhteydenpito on jatkuvaa niin, että mahdollisiin ongelmiin etsitään välittömästi ratkaisut ja että palvelun edelleen kehittäminen on osa normaalia toimintaa. Asiakaspalvelun tulee olla ystävällistä ja asiakkaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää. Kuljettajan on tarvittaessa avustettava asiakas autoon ja autosta. Tarjoajan tulee nimetä tarjouksessaan liikenteestä vastaava henkilö. Tarjouksen mukaisten palveluiden suorittajien (kuljettajat + mahdolliset muut asiakaspalveluun esim. puhelimitse osallistuvat) tulee koko liikennöinnin ajan olla palveluhenkisiä ja omata hyvän suomenkielen taidon lisäksi asiakkaiden avustamiseen tarvittavat ja riittävät sekä henkiset että fyysiset ominaisuudet. Kuljettajien tulee ennen liikennöinnin aloittamista tuntea kunnan osoitteisto. Kuljettajan tulee tarvittaessa tutustua etukäteen Tilaajan toimipisteisiin ennen sopimuskauden alkua. Mikäli kuljettajasta saadaan toistuvasti negatiivista asiakaspalautetta, voi Ostaja edellyttää toimittajaa vaihtamaan kuljettajaa toiseen paremmin tehtäviin soveltuvaan. Liikennöitsijä on vastuussa asiakkaista kuljetuksen aikana. Jos toimittaja toistuvasti laiminlyö liikenteen säännöllisyyttä tai palvelun laatua taikka muutoin oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä hän, saatuaan tästä kirjallisen huomautuksen, viivytyksettä korjaa laiminlyöntiään tai hän uusii laiminlyöntinsä, ostajalla on oikeus purkaa sopimus. Kuljettajan tulee noudattaa nopeusrajoituksia ja muita liikennesääntöjä. Kuljettaja varmistaa, että kaikilla asiakkailla on matkustaessa turvavyöt kiinni ja tarvittaessa opastaa turvavöiden käytössä. Asiakkaat on otettava kyytiin ja jätettävä kyydistä sovitussa turvallisessa paikassa. Asiakkaat voivat tarvita huoltajaa tai avustajaa kuljetuksen aikana tai päättyessä. Asiakkaita ei saa jättää yksin, vaikka huoltaja tai avustaja ei olisikaan sovitussa paikassa sovittuun aikaan.
5 5 Hinnat*** Kohteissa 1-3 tarjottavan kuljetuksen hinnoittelu tulee perustua kulloinkin voimassaolevaan valtioneuvoston asetukseen taksiliikenteen kuluttajalta perittävästä enimmäishinnasta (jäljempänä mittaritaksa). Tarjoajan on tarjouksessaan myönnettävä yksi (1) sitova alennusprosentti per tarjottu kohde, joka lasketaan mittaritaksasta. Muulla tavalla ilmoitettua hintaa ei oteta huomioon. Mittaritaksa toimii hintakattona. Tarjottavan kuljetuksen kohteen alennusprosentti tulee ilmoittaa tarjouspyynnön liitteellä 1 (Tarjouslomake). Tarjotun alennusprosentin ja sitä kautta muodostuvan tarjoushinnan tulee sisältää kaikki kustannukset. Asiakkaiden tavarat on kuljetettava ilman lisämaksua. Mahdollisesta odotusajasta lähtökohteessa ei makseta erillistä korvausta (voi olla max. 15 min). Tarjoukseen ei saa liittää mitään hinta- ym. varaumia. Alennusprosentin tulee olla kiinteänä voimassa koko sopimuskauden. Ostajan maksamat lisät: Ostaja maksaa kohteessa 2: pyörätuolikuljetuksissa kulloinkin voimassaolevan valtioneuvoston asetuksen mukaisen avustamislisän. Ostaja maksaa kohteessa 3: paarikuljetuksissa kulloinkin voimassaolevan valtioneuvoston asetuksen mukaisen paarilisän. Muut lisät ja kulut*** Laskutus-, tai muita vastaavia lisiä sekä toimisto-, tai hallintokuluja ei hyväksytä. Maksuehto*** Maksuehto on 21 päivää netto. Laskutus ja seuranta*** Kuljetusten laskutus tapahtuu kerran kuukaudessa yhdellä laskulla. Lasku toimitetaan kunnalle viimeistään ajokuukautta seuraavan kuukauden 5. päivänä. Alihankkijat*** Toimittaja voi teettää sopimukseen kuuluvia tehtäviään alihankkijalla. Toimittaja vastaa käyttämänsä alihankkijan osuudesta kuten omastaan. Toimittaja vastaa myös siitä, että alihankkija noudattaa omalta osaltaan palveluntuottajalle asetettuja velvoitteita. Tarjouksessa on ilmoitettava
6 6 Tarjoajan käyttämät mahdolliset alihankkijat. Alihankkijoista on täytettävä omat lomakkeensa. Perustellusta syystä tilaaja voi kieltäytyä hyväksymästä alihankkijaa. Tarjoukset*** Tarjoukset tulee tehdä tarjouspyynnön liitteenä olevaan tarjouslomakkeeseen (liite 1), jossa on mainittu tarkemmat täyttöohjeet. Tarjoajan on vahvistettava allekirjoituksellaan tarjouksessa, että tarjoaja sitoutuu noudattamaan kaikkia tarjouspyynnössä ja sen liitteissä mainittuja vaatimuksia. Tarjouksessa tulee olla mukana liitettynä kaikki seuraavat ehdottomasti vaaditut liitteet: - Kopio voimassa olevasta taksiluvasta - Verovelkatodistus - Ilmoitus eläkemaksuvelvollisuuksien täyttämisestä - Tiedot ennakkoperintärekisteriin ja kaupparekisteriin merkitsemisestä - Tieto mahdollisesta velkasaneerauksesta. - Selvitys mahdollisiin työntekijöihin sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista - Vapaamuotoinen selvitys mahdollisten työntekijöiden työterveyshuollon järjestämisestä Liitetyt selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia Hankittava palvelu*** Asiakas korostaa, että tarjoajan on tarjottava vain ja ainoastaan palvelua, jota se pystyy varmuudella ja tämän tarjouspyynnön ja tarjouksensa mukaisesti toimittamaan sovittujen ehtojen mukaisesti. Asiakas ei sitoudu kuljetusreitteihin tai asiakasmääriin. Kuljetettavien asiakkaiden määrä saattaa vaihdella sopimuskauden aikana. Tarjoajan on toimittava palvelua tuottaessaan voimassaolevien lakien ja määräysten mukaisesti. Hankinnan valinta- ja vertailuperusteet Tarjouksista valitaan hinnaltaan halvin tarjous. Tarjoukset vertaillaan liitteessä 1 (Tarjouslomake) ilmoitettujen taksitaksan alennusprosenttien mukaisesti. Tarjoajan kelpoisuus*** Tarjoajalla tulee olla tai taksilupa.
7 7 Tarjoajan on oltava rekisteröity ammatti- tai elinkeinorekisteriin sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaisesti. Tarjoajan tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin. Kelpoisuusvaatimukset tullaan tarkistamaan valitulta toimittajalta. Tarjoajalla on oltava voimassaoleva sähköpostiosoite tai faksinumero, johon hankintapäätös oheisasiakirjoineen voidaan lähettää. Sähköpostiosoite tai faksinumero on ilmoitettava tarjouksessa. Tarjoaja, jolla ei voida katsoa olevan teknisiä, taloudellisia, tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi tai joka on laiminlyönyt verojen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen Suomessa tai siinä maassa, jossa toimijan päätoimipaikka sijaitsee, voidaan sulkea pois tarjouskilpailusta. Sopimusehdot*** Hankinnassa noudatetaan julkisten palveluhankintojen yleisiä sopimusehtoja (JYSE 2014 Palvelut). Mikäli tarjouspyynnön varsinaisen tekstiosan ehdot ovat ristiriidassa sen liitteiden kanssa, sovelletaan tarjouspyynnön tekstiosan ehtoja ja sen jälkeen liitteitä niiden nousevassa numerojärjestyksessä. Tarjoajan omien toimitusehtojen tai alan yleisten ehtojen liittäminen tarjoukseen saattaa johtaa tarjouksen hylkäämiseen niissä olevien tarjouspyynnön vastaisten ehtojen, kuten esimerkiksi hintavaraumien ja poikkeavien maksuehtojen vuoksi. Hankinnassa noudatetaan odotusaikaa. Julkisista hankinnoista annetun lain 77 :n mukaan hankintasopimus voidaan tehdä ja päätös panna täytäntöön aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi (odotusaika). Hankintapäätös oheisasiakirjoineen annetaan tiedoksi käyttäen ehdokkaan ja tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa. Ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon sinä päivänä, jolloin mainitut asiakirjat sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää. Lainsäädännön mukaan hankinta-asiakirjat tulevat julkisilta osiltaan kaikille julkisiksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Mikäli tarjousasiakirja sisältää tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, tarjoajaa pyydetään ilmoittamaan tästä tarjouksessa. Tarjouksen hintaa ei pidetä liike- tai ammattisalaisuutena (JulkL 11 ). Tarjoajan salassapitotahto ei ole yksistään ratkaiseva, vaan hankintayksikön on arvioitava asiaan liittyvät salassapitointressit kokonaisuutena.
8 8 Tarjousten voimassaoloaika*** Tarjousten tulee olla sitovina voimassa kuusi kuukautta tarjousten viimeisestä vastaanottopäivästä lukien. Tarjouksen palautus*** Tarjoukset on palautettava viimeistään klo 9.00 mennessä kirjallisesti suljetussa kirjekuoressa osoitteeseen: Ylöjärven kaupunki Perusturvalautakunta PL Ylöjärvi Kirjekuoreen tulee merkitä Kiireettömät potilaskuljetukset taksilla. Asiakas ei voi ottaa huomioon tarjousta, joka on saapunut myöhässä. Ostajalla on myös oikeus olla ottamatta huomioon tarjousta, joka ei täytä tämän tarjouspyynnön ehdottomia vaatimuksia tai jossa esitetään varauksia koskien Asiakkaan esittämiä tarjouspyynnön ehtoja. Lisätiedot Mahdolliset tarjousten laadintaa koskevat kysymykset sekä tarjouspyyntöä koskevat lisätietokysymykset tulee esittää kirjallisesti sähköpostilla klo mennessä osoitteeseen sähköpostin otsikoksi tulee laittaa Lisätietopyyntö / Kiireettömät potilaskuljetukset taksilla. Kaikki vastaukset kysymyksineen julkaistaan Asiakkaan verkkosivuilla osoitteessa: viimeistään ja ne ovat näkyvillä aina tarjousten viimeiseen jättöaikaan asti. Puhelimitse esitettyihin kysymyksiin ei voida tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vuoksi vastata. Tarjoajan tulee esittää mahdolliset kysymykset sähköpostitse edellä mainittuun osoitteeseen ja määräaikaan mennessä. Anu Kallio Hoito- ja kuntoutumispalveluiden johtaja Liitteet Liite 1: Tarjouslomake
9
Hankintamenettely Avoin, jolloin kaikki halukkaat tarjoajat voivat jättää tarjouksen
Perusturvaosasto Tarjouspyyntö 4.5.2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KEHITYSVAMMAHUOLLON KULJETUKSET Ylöjärven kaupunki pyytää Teiltä tarjousta kehitysvammahuollon kuljetusten hoitamisesta joukkoliikenne- tai taksiluvan
Tarjouspyyntö Viljakkalan ostoliikenne
Tarjouspyyntö Viljakkalanostoliikenne 19.4.2017 1 VILJAKKALAN OSTOLIIKENNE Ylöjärven kaupunki pyytää Teiltä tarjousta jäljempänä tarkemmin esitellyn liikennekokonaisuuden hoitamisesta. Hankinnan kohde
Päivämäärä 1. Hankinnan kohteet Tarjouskilpailu koskee koulukuljetusten hoitamista seuraavilla kohteilla:
Päivämäärä 1 PÄLKÄNEEN KUNNAN KOULULAISKULJETUKSET Pälkäneen kunta pyytää tarjouksia koululaiskuljetusten hoitamisesta kohteet 1-8 joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla koulupäivinä lukuvuosina 2014-2015,
Päivämäärä REITILLÄ SAPPEE-SALMENTAKA-LUIKALA.POHJALAHTI-PÄLKÄNE LUKUVUODEN 2015-2016 AIKANA (12. 8.2015-3. 6.2016) + OPTIO LUKU- VUODELLE 2016-2017
PäJikaKe^v kiamt^ TARJOUSPYYNTÖ KOULULAIS- JA ASIOINTIKULJETUKSET REITILLÄ SAPPEE-SALMENTAKA-LUIKALA.POHJALAHTI-PÄLKÄNE LUKUVUODEN 2015-2016 AIKANA (12. 8.2015-3. 6.2016) + OPTIO LUKU- VUODELLE 2016-2017
Hankinnan kohde Tarjouskilpailu koskee koulukuljetusten hoitamista seuraavilla reiteillä:
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET Ylöjärven kaupunki pyytää Teiltä tarjousta koulukuljetusten hoitamisesta joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla ajalle 1.1.2017 31.12.2018 sekä optiot 1 + 1 vuotta.
Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö
Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia lämmitysöljystä sekä ajoneuvopolttoaineista Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan,
PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU. Tarjouspyyntö
PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia yhden (1) psykiatrin työpanoksesta Lempäälän kunnalle. Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy 19.11.2015 2 (8)
Päivämäärä. Tarjouskilpailu koskee palveluliikenteen hoitamista seuraavilla yhtenä päivänä viikossa ajettavilla reiteillä:
^äjuduu^iy ki^ftta^ 5. 10. 2015 PÄLKÄNEEN KUNNAN PALVELULIIKENNE Pälkäneen kunta pyytää tarjouksia palveluliikenteen hoitamisesta joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla vuonna 2016 + optio vuodelle
Lääkkeiden koneellinen annosjakelupalvelu. Tarjouspyyntö
Lääkkeiden koneellinen annosjakelupalvelu Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia Nokian kaupungin ja Pirkkalan yhteistoiminta-alueen lääkkeiden koneellisesta annosjakelusta. Kuntien
Tarjouspyyntö Kurun palveluliikenne
Tarjouspyyntö Kurunpalveluliikenne 10.11.2016 1 KURUN PALVELULIIKENNE Ylöjärven kaupunki pyytää Teiltä tarjousta jäljempänä tarkemmin esitellyn liikennekokonaisuuden hoitamisesta. Hankinnan kohde Ylöjärven
Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko
1 Tarjouspyyntö Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko 17.02.2017 Nokian kaupunki pyytää tarjoustanne vesisäiliöstä/pesulaitteistosta tässä tarjouspyynnössä mainituin ehdoin. Hankintamenettely Hankinnassa
Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko Nokian kaupunki pyytää tarjoustanne pesu/kasteluvaunu tässä tarjouspyynnössä mainituin ehdoin.
1 Tarjouspyyntö Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko 20.02.2017 Nokian kaupunki pyytää tarjoustanne pesu/kasteluvaunu tässä tarjouspyynnössä mainituin ehdoin. Hankintamenettely Hankinnassa noudatetaan
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN KAPPALETAVARAKUORMA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä kappaletavarakuorma-autosta. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.
Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus
KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) KAPPALETAVARANOSTIMELLA JA VAIHTOLAVALAITTEELLA VARUSTETUN KUORMA- AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne kappaletavaranostimella ja vaihtolavalaitteella varustetusta kuorma-autosta.
Tarjouspyyntö Palveluliikenne
Tarjouspyyntö Palveluliikenne 12.4.2018 1 Ylöjärven kaupunki pyytää Teiltä tarjousta jäljempänä tarkemmin esitellyn liikennekokonaisuuden hoitamisesta. YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN PALVELULIIKENNE Hankinnan kohde
Lempäälän kunnan henkilöstöetuudet (kulttuuri-, liikunta- ja lounasedut)
Lempäälän kunnan henkilöstöetuudet (kulttuuri-, liikunta- ja lounasedut) Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia henkilöstöetujen maksukorttiratkaisusta Lempäälän kunnalle. Kuntien Hankintapalvelut
SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ
SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT
Oriveden kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut. Tarjouspyyntö
Oriveden kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia Oriveden kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. Kuntien Hankintapalvelut
Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille.
Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille. 15.12.2014 2 (11) Sisältö 1 Hankinnan kohde... 3 2 Vaatimukset... 3 3 Hankintamenettely...
Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017.
TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 2.2.2015 (www.hankintailmoitukset.fi)
Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:
KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE
KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO
KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTO SISALLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNON KOHDE 3 4 KALUSTOLLE
Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016
Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1
OPPIKIRJAT KLT401 Tarjouspyyntö
OPPIKIRJAT KLT401 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia oppikirjoista Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnille. Kuntien
Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.
TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.
LIITE 1B. Tarjouskilpailun ehdot. 1. Liikenneluvan voimassaolo. 2. Liikenneluvan automäärä. 3. Yhteenliittymä. 4. Alihankinta
Tarjouspyyntö 1 (5) Koulu- ja päiväkotikuljetukset Liite 1B: Tarjouskilpailun ehdot LIITE 1B Tarjouskilpailun ehdot 1. Liikenneluvan voimassaolo Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään ostoliikenteen
HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN RUOKAKULJETUKSET
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN RUOKAKULJETUKSET Ylöjärven kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Ylöjärven kaupungin ruoka ja ateriakuljetuksista ajalle 1.1.2017 31.12.2018 + optio ajalle 1.1.2019 31.12.2019 + optio ajalle
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SIIRRETTÄVIEN PILARINOSTIMIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne neljästä siirrettävästä pilarinostimista. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Hankintamenettely Avoin.
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN DUMPPERIN (TRD) HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä Traktoridumpperista, TRD (dumpperista). Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.
HOIVA- JA SAIRAALASÄNKYJEN KORJAUS- /HUOLTOPAVELUT TKS119e
HOIVA- JA SAIRAALASÄNKYJEN KORJAUS- /HUOLTOPAVELUT TKS119e Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia hoiva- ja sairaalasänkyjen korjaus-/huoltopalveluista Nokian ja Ylöjärven kaupungeille
2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset
TARKASTUSAUTON HANKINTA
1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus
Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.
Lomake 1/2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TILA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. KÄYTETTY PYÖRÄALUSTAINEN KAIVUKONE KKHp
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN PYÖRÄALUSTAISEN KAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne KÄYTETYSTÄ PYÖRÄALUSTAISESTA KAI- VUKONEESTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely
Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta
Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin
Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)
Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle
K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020
Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.
1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut
1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi
POLTTOPUIDEN HANKINTA
TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.
Hankintalain mukainen hankintayksikkö on TREDU-Kiinteistöt Oy. Tilaajan ja rakennuttajan välillä on erillinen rakennuttamissopimus.
22.9.2015 Sivu 1/5 Rakennuttaja: Tampereen kaupunki Tampereen Tilakeskus Liikelaitos PL 487, 33101 Tampere Tilaaja: TREDU-Kiinteistöt Oy Hanke: TREDU Valo, Siltanostin TARJOUSPYYNTÖ Tampereen Tilakeskus
UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
SODANKYLÄN KUNTA Sivistyspalvelut 16.6.2010 UNARINPERÄN KOULULAISKULJETUKSEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1. OSTAJA... 3 2. HANKINTAMENETTELY...
Tarjouspyyntö 1 / HANKINTAMENETTELY Avoin, jolloin kaikki halukkaat tarjoajat voivat jättää tarjouksen
Tarjouspyyntö 1 / 6 KOTIATERIAPALVELU JA ATERIOIDEN KOTIINKULJETUSPALVELU 1. HANKINNAN KOHDE Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjousta kotihoidon asiakkaille kylmänä toimitettavista kotiaterioista Vesilahden
KATEAINEIDEN HANKINTA 2012
TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen
TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)
Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta
HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA
1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely
Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Pyydämme tarjoustanne koulupäivinä tapahtuvista opiskelijakuljetuksista. 4, IISALMI.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) OPISKELIJAKULJETUSPALVELUN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne opiskelijakuljetuksista eri toimipaikkoihin. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Hankintamenettely
PIANONVIRITYSPALVELU HLP206
PIANONVIRITYSPALVELU HLP206 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia pianonvirityspalvelusta Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden
Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti.
1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TAIMIKONHOITOTÖISTÄ 2013 Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. Tuoteryhmä Taimikonhoitotyöt Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi 1.7.2013-31.12.2013.
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN RENGASHUOLTOPALVELU. Tarjouspyyntö
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN RENGASHUOLTOPALVELU Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia Ylöjärven kaupungin omistaman kaluston rengashuoltopalvelusta. 4.4.2017 Sisällys 1 KUNTIEN HANKINTAPALVELUT
Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi
OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015
Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi
TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020
TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN KOTITALOUDEN OPETUSVÄLINEISTÄ
1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN KOTITALOUDEN OPETUSVÄLINEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Kotitalouden opetusvälineet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu
ATERIAT JA KULJETUS) Tarjouspyyntö
KOTIATERIAPALVELU ATERIAT JA KULJETUS) Tarjouspyyntö (KYLMÄT Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjousta kylmistä aterioista sisältäen niiden kuljetuksen vanhusten ja vammaisten koteihin Kangasalan, Sahalahden,
TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ
1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden
Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016
TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta
Virtain kaupunki TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Virtaintie Virrat
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ: VIRTAIN KAUPUNGIN KULJETUKSET HANKINTAYKSIKKÖ 34800 VIRRAT HANKINNAN KOHDE pyytää tarjoustanne seuraavista Virtain kaupungin kuljetuksista tämän tarjouspyynnön ja sen
TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA
TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA Kurikan kaupunki pyytää tarjousta toimintakeskuksen työntekijöiden kuljetuksista ajalle 1.9.2011-31.8.2012. Mahdollinen vuoden optio. Tarjouskilpailu on avoin
HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon
Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä
1 Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä 1. Hankintayksikkö Rautjärven kunta Kunnanhallitus 56800 Simpele Yhteyshenkilö ja lisätietoja talouspäällikkö Paula Hinkkanen puh.
LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNETARJOUSPYYNTÖ AJALLE
VIRTAIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Koulutoimisto Tuula Jokinen PL 85 7.2.2014 34801 VIRRAT P. 03-4851260 tuula.jokinen@virrat.fi LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KAIVUKONEEN KAIVUSYVYYSJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN 3D- KONEOHJAUSJÄRJESTELMÄÄN Pyydämme tarjoustanne nykyisen kaivukoneen kaivusyvyysjärjestelmän päivittämistä 3d-koneohjausjärjestelmään
ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen
tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi
tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi 2012 F-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTA-ALUKSEN PERUSKORJAUS JA MODERNISOINTI Tarjouspyynnön sisältö Satakunnan
Kaksi Pienkuormaajaa Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö
Kaksi Pienkuormaajaa Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia kahdesta pienkuormaajasta Ylöjärven kaupungille. 29.3.2016 2 (10) Sisältö 1 Hankinnan kohde... 3 2 Vaatimukset...
Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön
Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Hankintaa koskevat yhteystiedot: Vaasan kaupunki / Sivistystoimi / Vamia, Energiapalvelut Yhteyshenkilö:Esa Karhunmaa Puhelin: 040 8467920 Sähköpostiosoite:
PIANONVIRITYSPALVELU HLP306. Tarjouspyyntö
PIANONVIRITYSPALVELU HLP306 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia pianonvirityspalvelusta Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren
Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.
Toimistotarvikkeet ja värikasetit. Tarjouspyyntö
Toimistotarvikkeet ja värikasetit Virtain kaupungille Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia toimistotarvikkeista, värikaseteista ja niiden toimittamisesta Virtain kaupungille. Virtain
KOPIO- JA TULOSTUSPAPERIT HLP114
KOPIO- JA TULOSTUSPAPERIT HLP114 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia kopio- ja tulostuspapereista Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan
RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA
TARJOUSPYYNTÖ RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA 18.12.2014 TARJOUSPYYNTÖ TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN SOVELTUVAN RADIOGRAAFISEN LAITTEISTON HANKKIMISESTA
TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) SISÄLLYS
TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) SISÄLLYS 1. Yleistä 2 2. Hankinnan kohde 2 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 3 6. Osatarjous 3 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 3 8. Tarjouspyyntöasiakirjat 3 9. Rakennusaikaiset
Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy
Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...
TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh
TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA Kh 17.04.2018 Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Työterveyshuoltolain (1383/2001, Tthl 4 ) mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä
KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KUNNAN OSTAMIEN YLÄNEELLE, RIIHIKOSKELLE JA KYRÖÖN SUUNTAUTUVAN ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA 1.7.2019 31.7.2021 TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA...
ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.
SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA KOULUTUS PALVELUN HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.
Lomake 1/2007 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA KOULUTUS PALVELUN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon valmistava tietopuolinen
TARJOUSPYYNTÖ
TARJOUSPYYNTÖ 14.1.2016 ASEMAKAAVAN POHJAKARTAN TÄYDENNYSKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely Tuusulan kunta on toteuttamassa Vanhakylän alueen kaavan pohjakartan täydennyskartoitustyötä. Ilmakuvaukseen perustuvan
TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA
KIRKKONUMMENKUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivistyspalvelut PL 20 5.10.2009 02401 KIRKKONUMMI TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA HANKINNAN KOHDE Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää
ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA
1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kahdesta (2) elektronisesta suurtehohälyttimestä asennuksineen, teholtaan 2000 W, jäljempänä olevan tarjouspyynnön
Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,
11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden
Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation
TARJOUSPYYNTÖ 1 / 5 Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation käsittelyn digitalisointi 05/2017 11.5.2017 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön
TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta
Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset
1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTON HANKINTA 2018 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: - 3 kpl öljyntorjuntapuomikontteja - 12 kpl kalustolaatikoita - 500 m öljyntorjuntapuomia
Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1)
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN
Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö. Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto
Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 1 2. Hankintamenettely... 1 3. Tarjouspyynnön kohde... 1 4. Tarjoajan kelpoisuus...
Osatarjoukset eivät ole sallittuja.
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen
14.12.2011 POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä olevan erittelyn mukaisista polttoaineista. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.
Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.
1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne viidestä (5) elektronisesta suurtehohälyttimestä, teholtaan 2000 W asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön
TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA
1 NURMIJÄRVEN KUNTA 20.5.2014 Seudullinen hankintapalvelukeskus TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA Seudullinen hankintapalvelukeskus pyytää tarjousta vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain tarkoittamista
MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana.
TARJOUSPYYNTÖ 20.1.2011 MAL-VERKOSTON VERKKOSIVUSTON TOTEUTTAMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne hallinnoimansa kansallisen MAL-verkoston verkkosivuston toteuttamisesta. Pyydämme
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Suun terveydenhuolto Johtava hammaslääkäri Kirsti Järvinen 4.2.2013
Tarjouspyyntö 1 (5) Hammashoitotarveaineiden ja käsi-instrumenttien hankinta Pyydämme Teitä tarjoamaan oheisten liitteiden mukaisia hammashoidon tarveaineita sekä käsi-instrumentteja. Tarjouspyyntö koskee
1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan