Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä
|
|
- Hannu Laaksonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä 1. Hankintayksikkö Rautjärven kunta Kunnanhallitus Simpele Yhteyshenkilö ja lisätietoja talouspäällikkö Paula Hinkkanen puh Sopimuskausi 3. Kohteet , lisäksi optio ajalle Tarjouskilpailu koskee Rautjärven kunnan asiointiliikennettä. Asiointiliikenne on kaikille avointa liikennettä. Liikenne perustuu aikataulutettuihin reitteihin, jotka kunta ilmoittaa kuntalaisille. Asiointiliikenne järjestetään niin, että asiakkailla on kaksi kertaa viikossa mahdollisuus asiointiin Simpeleellä esimerkiksi kirjastossa, hyvinvointiasemalla tai kaupoissa sekä Rautjärven Asemanseudun palvelujen piirissä. Asiointi Simpeleellä: - Viikon ensimmäinen asiointikerta Simpeleelle järjestetään maanantaisin siten, että menomatkalla asiakkaat käyttävät esim. koululaisliikenteen linja-autoja ja paluumatka järjestetään asiointiliikenteenä kahdella paluureitillä (reitit 1. ja 2.). - Viikon toinen asiointikerta Simpeleelle järjestetään asiointiliikenteenä (menopaluu) torstaisin neljällä reitillä (reitit ). Asiointi Asemanseudulla: - Kaksi asiointikertaa kunnan eteläosan kylistä Asemanseudulle järjestetään asiointiliikenteenä (meno-paluu) tiistaisin (reitti 6.) ja perjantaisin (reitti 7.).
2 2 - Tiistain reitti ajetaan Simpeleelle saakka, jolloin asiakkaat voivat jäädä Asemanseudulle hoitamaan asioitaan tai jatkaa matkaa Simpeleelle. Asemanseudulla asuvat voivat käyttää reittiä asiointimatkaan Simpeleelle. Asiointiliikenteen asiakkailla voi olla käytössään apuvälineitä, kuten rollaattori tai lastenvaunut. Kuljettajan tehtäviin kuuluu matkustajien avustaminen matkan aikana, mm. tavaroiden nostaminen autoon ja autosta pois. Matkustajia noudettaessa ja vietäessä palvelu ulottuu tarvittaessa kotiin asti, ml. tavaroiden kantaminen. Asiakkaat ilmoittavat asiointikuljetuksen tarpeestaan kuljettajalle. Kuljetus suoritetaan, kun reitille on ilmoittautunut vähintään kolme (3) asiakasta. Asiakkailta peritään joukkoliikenteen taksan mukainen maksu. Lipputulot vähennetään kunnan liikenteenharjoittajalle maksamasta korvauksesta. Tiedot kuljetustarpeista perustuvat maaliskuun 2015 tietoihin asiointiliikenteen käytöstä lisättynä paluumatkojen mahdollisuudella. Reitteihin saatetaan sopimuskauden aikana tehdä muutoksia asiakkaiden tarpeiden perusteella. Kilometrimäärät tarkentuvat, kun varsinainen liikennöinti reitillä aloitetaan. Reittien lähtöajat ja paluumatkojen lähtöajat tarkentuvat palvelutuottajan kanssa tehdyssä sopimuksessa Simpele-Punasvaara-Laikko-Metsäkylä-Pajari-Miettilä-Purnujärvi-Niskapietilä 1.Reitti ajetaan kerran viikossa maanantaisin (paluumatka Simpeleeltä). Lähtöaika on noin klo ja se tarkennetaan sopimuksessa. Ajokilometriarvio 45 km/viikko Simpele-Änkilä-Pitkäjärvi-Peruspohja-Sarajärvi-Torsansalo-Pallaitniemi 2.Reitti ajetaan kerran viikossa maanantaisin (paluumatka Simpeleeltä). Lähtöaika on noin klo ja se tarkennetaan sopimuksessa. Ajokilometriarvio 62 km/viikko Miettilä-Pajari-Metsäkylä-Laikko-Punasvaara-Änkilä-Simpele 3.Reitti ajetaan kerran viikossa torstaisin (meno-paluu). Lähtöaika on klo 8.30 ja klo 9.30 välillä ja se tarkennetaan sopimuksessa. Asiointiaika Simpeleellä on kaksi tai kolme tuntia. Ajokilometriarvio 85 km/viikko.
3 Simolanmäki-Kokkola-Hinkanmäki-Untamo-Uimola-Porttinotko-Simpele 4.Reitti ajetaan kerran viikossa torstaisin (meno-paluu). Lähtöaika on klo 8.30 ja klo 9.30 välillä ja se tarkennetaan sopimuksessa. Asiointiaika Simpeleellä on kaksi tai kolme tuntia. Ajokilometriarvio 80 km/viikko Innasennurkka-Pitkäjärvi-Simpele-Peipontie-Ahmatie-Simpele 5.Reitti ajetaan kerran viikossa torstaisin (meno-paluu). Lähtöaika on klo 8.30 ja 9.30 välillä ja se tarkennetaan sopimuksessa. Asiointiaika Simpeleellä on kaksi tai kolme tuntia. Ajokilometriarvio 80 km/viikko Niskapietilä-Korpjärvi-Purnujärvi-Partila-Rautjärven Asemanseutu-Simpele. 6.Reitti ajetaan kerran viikossa tiistaisin (meno-paluu). Lähtöaika on klo 8.30 ja klo 9.30 välillä ja se tarkennetaan sopimuksessa. Asiointiaika Simpeleellä on kaksi tai kolme tuntia. Ajokilometriarvio 110 km/viikko Niskapietilä-Korpjärvi-Purnujärvi-Rautjärven Asemanseutu 7.Reitti ajetaan kerran viikossa perjantaisin (meno-paluu). Lähtöaika on klo 8.30 ja klo 9.30 välillä ja se tarkennetaan sopimuksessa. Asiointiaika Rautjärven Asemanseudulla on noin kaksi tuntia. Ajokilometriarvio 66 km/viikko. 4. Kaluston ja palvelun laatuvaatimukset 5. Yhteenliittymä Auton tulee soveltua apuvälineiden kanssa ja/tai avustettuna liikkuvien asiakkaiden kuljetukseen. Auton tulee olla huollettu ja siisti. Liikennöinnissä tulee noudattaa sovittuja aikatauluja joustavasti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Asiakaspalvelun ja asiakkaiden avustamisen tulee olla ystävällistä ja palvelualtista sekä iäkkäiden ja erilaisia toimintakyvyn rajoituksia omaavien asiakkaiden tilanteet huomioivaa. Liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta (tarjousyhteenliittymä, kilpailunrajoituslain 5 ). Yhteenliittymä voidaan
4 4 6. Alihankinta 7. Tarjouksen sisältö 5. Option käyttö muodostaa silloin, kun yksittäisen liikennöitsijän voimavarat eivät riitä tarjouskilpailun kohteena olevan liikenteen ajamiseen. Yhteisen tarjouksen tehneet ovat yhteisvastuussa tarjouksesta ja liikennöinnistä. Jokaisen yhteenliittymän osallisen liikennöitsijän on allekirjoitettava tarjous. Jokaisen liikennöitsijän on ilmoitettava kuljetuskalusto ja henkilöstö, jolla hän osallistuu yhteenliittymän tekemään tarjoukseen. Alihankkijaksi voidaan hyväksyä vain tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset täyttävä liikennöitsijä. Tarjouksesta tulee ilmetä, käyttääkö tarjoaja alihankkijaa ja mikä osuus liikennöinnistä hoidetaan alihankintana. Tarjoaja vastaa alihankkijansa toimista kunnalle kuten omistaan. Tarjoukset tulee tehdä kohteittain tarjouslomakkeella (liite 1). Lomakkeella ilmoitetaan: 1) Kohteen veroton kilometrihinta euroa/km ja odotusajan veroton tuntihinta euroa/tunti. Tarjous tulee tehdä lipputuloja huomioon ottamatta. Tarjoushintaan tulee sisällyttää mahdolliset lähtörahat sekä asemapaikasta kohteeseen siirtymiseen liittyvät kustannukset. 2) Kuljetuskaluston tiedot 3) Asiakaskutsujen vastaanottamisen kuvaus 4) Liikenteestä vastaava henkilö 5) Kuljettajina toimivat henkilöt 6) Alihankinnan käyttö Sopimuskauden päättymisen jälkeen on mahdollisuus yhden vuoden option käyttämiseen. Hankintayksikkö tekee erillisen päätöksen option käyttämisestä. 6. Tarjoajan kelpoisuuden arviointi Kelpoisuuden toteamiseksi tarjoajan on toimitettava tarjouksen liitteenä seuraavat asiakirjat: 1) Kaupparekisteriote ja Y-tunnus 2) Veroviranomaisen todistus maksetuista veroista ja sosiaaliturvamaksuista (ei kolmea kuukautta vanhempi)
5 5 3) Vakuutusyhtiön todistus lakisääteisten vakuutusmaksujen suorittamisesta (ei kolmea kuukautta vanhempi) 4) Selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin 7. Hankinnan valintaperusteet Valitaan kohteittain tarjouspyynnön ehdot täyttävä hinnaltaan halvin tarjous. 8. Tarjouksen hylkääminen Rautjärven kunnalla on oikeus hylätä tarjoukset voimassaolevan hankintalain säädösten mukaisin perustein. Tarjous hylätään, jos: 1) Tarjous on tarjouspyynnön vastainen. 2) Tarjoushintaa ei ole annettu yksiselitteisesti. 3) Tarjoaja on tarjousmenettelyssä toiminut vilpillisesti taikka muuten lain tai hyvän kauppatavan vastaisesti. 4) Tarjous on saapunut määräajan päättymisen jälkeen. 5) Tarjoushinta on niin alhainen, että on ilmeistä, ettei hankintaa myyjän taloudelliset edellytykset huomioon ottaen voida tarjouksen mukaisesti täyttää. 6) Kaikki tarjoukset ylittävät olennaisesti tarkoitukseen varatut määrärahat tai hankinta osoittautuu muuten tarpeettomaksi. 9. Hankintamenettely ja aikataulu Tarjouskilpailu on avoin kaikille liikennöitsijöille, joilla on oikeus henkilöliikenteen harjoittamiseen. Hankintailmoitus on ilmoitettu kuulutuksella kunnan internet-sivuilla Imatralaisessa Hankintamuotona käytetään avointa menettelyä. Hankintailmoitus on ilmoitettu HILMA - ilmoituskanavassa Tarjoukset käsitellään aikataulussa, joka mahdollistaa asiointiliikenteen jatkumisen katkoksitta lukien. Hankinnassa ja tehtävissä sopimuksissa noudatetaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja (JYSE 2014 Palvelut).
6 6 10. Laskutus ja maksuehto 11. Hankintasopimus 14 pv. netto, laskutus tapahtuu kuukausittain jälkikäteen. Kummallakin osapuolella on oikeus ja velvollisuus tarkastaa laskujen oikeellisuus. Toimittajalla ei ole oikeutta periä laskutuslisää. Hankintapäätöksestä tehdään kirjallinen sopimus, joka astuu voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Sopimuksessa noudatetaan JYSE 2014 PALVELUT ehtoja. 12. Tarjouksen voimassaoloaika Tarjouksen tulee olla voimassa asti. 13. Tarjousten jättäminen Tarjoukset tulee osoittaa Rautjärven kunnanhallitukselle ja jättää suljetussa kirjekuoressa perjantaihin klo mennessä osoitteeseen Rautjärven kunta,, Simpele. Kuoreen merkintä Asiointiliikenteen tarjous. Rautjärvellä Kunnanhallitus
TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)
Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta
Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi
OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015
1. Liikenneluvan voimassaolo
TARJOUSKILPAILUN EHDOT Tarjouspyynnön LIITE 2. 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Yhteenliittymä 3. Alihankkijan käyttäminen 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet 6. Liikennöinnissä käytettävä ajokalusto
TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022
TARJOUSPYYNTÖ TARKASTUSPALVELUT Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA 2017 2020 SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022 Karkkilan kaupunki
LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2
LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä
Nimi: Osoite: Puhelin: Sähköposti: mm. päätöksen tiedoksiantoa varten. Y-tunnus: Työehtosopimus: Työterveyshuolto: Liikenteestä vastaava henkilö:
TARJOUSLOMAKE Kuljetuspalveluita koskeva sitova tarjous Siuntion kuntaan tehdään tällä asiakirjalla. Tämä asiakirja palautetaan täytettynä muiden pyydettyjen asiakirjojen kanssa Siuntion kunnan kirjaamoon
Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:
KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE
Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)
Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle
Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi
1 HEINOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ruoka- ja siivouspalveluosasto Kauppakatu 31 18100 HEINOLA 26.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ RUOKAKULJETUSTEN HANKINTA 1. Tilaaja Heinolan kaupunki Ruoka- ja siivouspalveluosasto
Siuntion kunta Sjundeå kommun
Siuntion kunta Sjundeå kommun TARJOUSLOMAKE LIITE 1 1(12) Koulumatkakuljetusta ja palveluliikennettä koskeva sitova tarjous Siuntion kuntaan tehdään tällä asiakirjalla. Tämä asiakirja palautetaan täytettynä
KATEAINEIDEN HANKINTA 2012
TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen
Puhelin: 040 335 4220
URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien
TARJOUSPYYNTÖ ELINTARVIKKEIDEN PERUNAT JA PORKKANAT TOIMITUKSES- TA AJALLE 1.8.2016 31.12.2018
TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1 / 6 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ ELINTARVIKKEIDEN PERUNAT JA PORKKANAT TOIMITUKSES- TA AJALLE 1.8.2016 31.12.2018 Laitilan kaupunki ja Pyhärannan kunta pyytää tarjouksia perunoista
HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...
NURMEKSEN KAUPUNKI. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana.
NURMEKSEN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUN EHDOT VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4. Tiedot liikennöitsijästä 5. Kilpailukohteet
SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ
SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT
TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA
TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTAKESKUKSEN KULJETUKSISTA Kurikan kaupunki pyytää tarjousta toimintakeskuksen työntekijöiden kuljetuksista ajalle 1.9.2011-31.8.2012. Mahdollinen vuoden optio. Tarjouskilpailu on avoin
HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon
Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ
1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan
2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset
Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta
Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi
1 Parikkalan kunta Sivistyslautakunta Parikkalan kunnan koulutoimen ostoliikenteen tarjouspyyntö kevätlukukaudelle 2016 ja lukuvuodelle 2016-2017 sekä yksi optiovuosi Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn
Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016
Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1
KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT
Liite 1 KURIKAN KAUPUNGIN JURVAN ALUEEN PALVELULIIKENTEEN TARJOUSKILPAILUN EHDOT 1. Liikenneluvan voimassaolo Tarjoajalla tulee olla tarjousta jättäessään henkilöliikenteen harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa.
TARJOUSPYYNTÖ 20.08.2015
1 TARJOUSPYYNTÖ 20.08.2015 TARJOUSPYYNTÖ PAIMION KAUPUNGIN ATERIAKULJETUKSISTA 1. Hankinnan kohde Paimion kaupungin ruokapalvelut pyytää tarjouksia kaupungin ateriakuljetuksista tämän tarjouspyynnön ja
TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA
54800 SAVITAIPALE TARJOUSPYYNTÖ SAVITAIPALEEN KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA Tarjouspyynnön tavoite ja tilaaja Tämän tarjouspyynnön tavoitteena on järjestää Savitaipaleen kunnan koulukuljetukset lukuvuodelle
3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut.
1 PALOLETKUT Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne paloletkuista seuraavasti: YLEISTÄ 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot, kaupparekisteriote, lääninveroviraston todistus maksetuista veroista
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015)
Tarjouspyyntö 1 (7) Hankintailmoitus 12.10.2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) 1. Hankinnan kohde Lapin ELY-keskus
2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus
1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden
TARJOUSPYYNTÖ: HAMMASHOITOKONEYKSIKKÖ
TARJOUSPYYNTÖ: HAMMASHOITOKONEYKSIKKÖ 1. YLEISTÄ 2. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Tervola on n. 3300 asukkaan kunta Lapin eteläosassa. Suun terveydenhuollossa on kolme hammaslääkärin virkaa ja suuhygienistin toimi;
Tarjouspyyntö monitoimilaitteista
Sivu 1 / 5 Tarjouspyyntö monitoimilaitteista Tilaaja Epilepsialiito ry Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Y-tunnus: 0221136-2 Hankintamenettely Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnasta
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE
Rautjärven kunnan info- ja mainostaulujen graafinen suunnittelu ja toteuttaminen
1 Rautjärven kunnan info- ja mainostaulujen graafinen suunnittelu ja toteuttaminen 1. Hankintayksikkö Rautjärven kunta 56800 Simpele Suomi Yhteyshenkilö Juha-Pekka Natunen Elinvoima- ja hankekehittäjä
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1)
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ (NRO 1) 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN
Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön
Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun
Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.
TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.
TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ
Kaupunkiympäristön kehittäminen Joukkoliikenne TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN SISÄISTEN LINJOJEN LIIKENNÖINNISTÄ Tarjouskilpailu 1/2009 Diaarinumero: TRE: 7214/02.07.01/2009 Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta
Tarjouspyyntö Joutsan kunnan koulukuljetuksista Kohde 3, reitit 3b ja 3f
Tarjousasiakirja nro 1 Sivu 1 / 8 Joutsan kunta TARJOUSPYYNTÖ Sivistyslautakunta Länsitie 5, PL 20 19650 JOUTSA 21.10.2014 Tarjouspyyntö Joutsan kunnan koulukuljetuksista Kohde 3, reitit 3b ja 3f Tarjouspyynnön
Tarjouksen tulee olla tarjouspyynnön mukainen koskien niin ehtojen soveltuvuutta kuin hankinnan kohdetta ja hankinnalle asetettuja ehtoja.
TARJOUSPYYNTÖ: VÄLINEHUOLTOPALVELU 1) Yleistä Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan kaupungin sekä Nummi-Pusulan ja Vihdin kunnan perustama perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen kuntayhtymä Länsi-Uudellamaalla.
Kirkkonummen uimahallin lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen
TARJOUSPYYNTÖ n lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen Hankintayksikkö Osoite Yhteyshenkilö Kirkkonummen kunta Liikuntalautakunta Sivistyspalvelukeskus Kirkkotallintie 1 B 2 krs 02400 KIRKKONUMMI
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...
Tarjouspyyntö
1 (7) KARKKILAN PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE ALKAEN 12.8.2013 Karkkilan kaupunki pyytää tarjoustanne kaupungin alueella toteutettavasta palvelu- ja asiointiliikenteen hoidosta seuraavasti. Hankinnan kuvaus
Manuntie 2 Tarjouskilpailuasiakirja nro 2 92930 Pyhäntä 23.6.2011
1. Liikenneluvan voimassaolo ja automäärä Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään ostoliikenteen harjoittamiseen oikeuttava voimassa oleva taksi- tai joukkoliikennelupa. Ostoliikenteen harjoittamiseen
TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET
TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun
TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA
1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää
KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET
KOULULAISKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä
Aikataulu: Ruoan vienti klo: Puhtaitten kuljetusastioiden haku ja tuonti keskuskeittiölle. klo: välisenä aikana.
1(5) Kinnulan kunta TARJOUSPYYNTÖ tekninen lautakunta, sosiaali- ja terveystoimi PL1 9.11.2018 43901 Kinnula TARJOUSPYYNTÖ KINNULAN KUNNAN KESKUSKEITTIÖN ATERIAKULJETUKSISTA KOULUILLE, PÄIVÄKOTIIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN
4.11.2014 TARJOUSPYYNTÖ PAIMION KAUPUNGIN PALVELULIIKENTEEN HOITAMISESTA. 2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus
1 Paimion kaupunki TARJOUSPYYNTÖ 4.11.2014 TARJOUSPYYNTÖ PAIMION KAUPUNGIN PALVELULIIKENTEEN HOITAMISESTA 1. Hankinnan kohde Paimion kaupunki pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellyn joukko- ja palveluliikenteen
Krannit -kirjastojen, Lakia -kirjastojen, YTY -kirjastojen aineistokuljetukset 1.1.2015 31.12.2015.
KORJAUSILMOITUS TARJOUSPYYNTÖ Hankinnan kohde Tässä korjatussa tarjouspyynnössä on muutettu hankintasopimuksen voimassaoloaikaa sekä jatkettu tarjouskilpailun määräaikoja kuten kysymysten esittämisaikaa,
TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA
1 NURMIJÄRVEN KUNTA 20.5.2014 Seudullinen hankintapalvelukeskus TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA Seudullinen hankintapalvelukeskus pyytää tarjousta vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain tarkoittamista
Päällystepaikkaustyöt 2014
Selvitys Tarjouspyyntö 20.3.2014 1 (8) Päällyst Päällystepaikkaustyöt 2014 Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne kaupunkitekniikan vastuualueen teettämistä päällystepaikkaustöistä
LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNETARJOUSPYYNTÖ AJALLE
VIRTAIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Koulutoimisto Tuula Jokinen PL 85 7.2.2014 34801 VIRRAT P. 03-4851260 tuula.jokinen@virrat.fi LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN
Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset.
Liite 2 TARJOUS JA TARJOUSHINTALOMAKE Tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa tarjouspyynnössä määritellyt liitteet ja selvitykset. Viitaten julkaistuun ostoliikenteen hoitamista
TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU
1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla
ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.
TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA
SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 TARJOUSPYYNTÖ POHJANLINNUN KOULUKULJETUKSISTA Pyydämme tarjoustanne Pohjanlinnun koulukuljetusten hoitamisesta. Kyse on Savonlinnan kaupungin vammaishuollon erityisoppilaista.
Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö. Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto
Koulukuljetusten tilausliikenteen tarjouspyyntö Valkeakosken kaupunki Kasvatus- ja opetustoimisto SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 1 2. Hankintamenettely... 1 3. Tarjouspyynnön kohde... 1 4. Tarjoajan kelpoisuus...
OPPILASKULJETUKSET 2013-2014
OPPILASKULJETUKSET 2013-2014 2 Kohde ja sopimuskausi Mäntsälän kunta / pyytää tarjouksia kunnan alueen perusopetuslain 32 :n mukaisista oppilaskuljetuksista liitteessä 1 kuvatuille reiteille. Kuljetukset
RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018
RUSKON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 25.1.2016 RUSKON KUNNAN TURUN KOULUSOPIMUSTEN MUKAISET KOULUKULJETUKSET LUKUVUOSINA 2016-2018 Ostaja Kohde Ruskon kunta / Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta
LV-TYÖT JA TARVIKKEET
29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA
Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.
16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu
KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2
Sivu 1/5 KOULUKULJETUKSET Tarjouspyynnön LIITE 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT KOULUKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä
Viitaten tarjouspyyntöönne 1.2.2016 teemme alla olevan tarjouksen Riihimäen paikallisliikenteen liikennöinnistä.
LIITE 3 TARJOUSLOMAKE TARJOUS, BRUTTOSOPIMUS, linja-autoliikenne Riihimäen paikallisliikenne Viitaten tarjouspyyntöönne teemme alla olevan tarjouksen Riihimäen paikallisliikenteen liikennöinnistä. Tarjouksen
TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ
1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden
TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016
KASELY/268/2016, 23.2.2016 TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ IMATRA-LAPPEENRANTA LIIKENTEEN LIIKENNÖINTISOPIMUS 6.6.2016 ALKAEN 1 1. Tarjoajan tiedot 1 1.1 Päävastuullinen toimittaja 1 1.2 Mahdolliset
TARJOUSPYYNTÖ SÄHKÖINEN PÄIVÄHOITOASIOINTI. Pälkäneen kunnan varhaiskasvatus pyytää tarjoustanne sähköisestä päivähoitoasioinnista,
1 TARJOUSPYYNTÖ SÄHKÖINEN PÄIVÄHOITOASIOINTI Hankintayksikkö ja lisätiedot Pälkäneen kunnan varhaiskasvatus pyytää tarjoustanne sähköisestä päivähoitoasioinnista, johon sisältyy päiväkotien, perhepäivähoidon
TARJOUSPYYNTÖ MAMMOGRAFIA SEULONTATUTKIMUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ SIPOON KUNNASSA
TARJOUSPYYNTÖ MAMMOGRAFIA SEULONTATUTKIMUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ SIPOON KUNNASSA 1. Taustatietoja Sipoon kunta ostaa joukkotarkastuksen rintasyövän varhaistoteamiseksi seulontana kansanterveysasetuksen ohjekirjeen
SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018
OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ SOTKAMON KUNNAN KOULUKULJETUKSISTA/ASIOINTILIIKENTEESTÄ AJALLE 1.8.2015-30.6.2016 ja UIMAHALLIKULJETUKSISTA 1.8.2015 31.7.2018 Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn
Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016
TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta
16.8.2013 447967-JK-U369-12/14. Työ toteutetaan kokonaisurakkana. Työn on oltava valmis 29.11.2013.
Tarjouspyyntö 1 (7) JÄRVENPÄÄN KATUVALOJEN VALAISINTEN VAIHTO 2013 1. Hankinnan sisältö Järvenpään kaupungin tekninen toimi pyytää tarjoustanne elohopeavalaisinten vaihdosta. Vaihdettavien valaisinten
Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) PL37 01901 Nurmijärvi 30.1.2014
Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) TAKYMETRIN HANKINTA Hankinnan kohde Hankinnan kuvaus Takymetri GNSS antennivarustuksella Pyydämme tarjoustanne käyttökiintopisteiden mittauksessa sekä kartoitus- ja
Sopimuskausi Liikennealueiden ja kiinteistöjen auraustyöt, sopimuskausi on talvikaudet syksy 2012-kevät 2015.
Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ TALVIHOITOTÖIDEN HANKINTA Tilaaja Kouvolan kaupunki /Tekninen tuotanto Sopimuskausi Liikennealueiden ja kiinteistöjen auraustyöt, sopimuskausi on talvikaudet syksy 2012-kevät 2015.
TARKASTUSAUTON HANKINTA
1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015
TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren
LOIMAAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ
PURKU-URAKKAAN Hanke numero 004500 Tilaaja Loimaan kaupungin tekninen lautakunta / rakennuttamispalvelut pyytää urakkatarjoustanne alla mainitusta kohteesta liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Tarjous
Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012
Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 TARJOUSPYYNTÖ MONITOIMIVAUNUJEN HANKINNASTA TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSASEMAN VUODEOSASTOLLE SEKÄ PALVELUKESKUS TUUSKOTOON 1.
14.12.2011 POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä olevan erittelyn mukaisista polttoaineista. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.
Päivämäärä REITILLÄ SAPPEE-SALMENTAKA-LUIKALA.POHJALAHTI-PÄLKÄNE LUKUVUODEN 2015-2016 AIKANA (12. 8.2015-3. 6.2016) + OPTIO LUKU- VUODELLE 2016-2017
PäJikaKe^v kiamt^ TARJOUSPYYNTÖ KOULULAIS- JA ASIOINTIKULJETUKSET REITILLÄ SAPPEE-SALMENTAKA-LUIKALA.POHJALAHTI-PÄLKÄNE LUKUVUODEN 2015-2016 AIKANA (12. 8.2015-3. 6.2016) + OPTIO LUKU- VUODELLE 2016-2017
TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä
LIITE 2 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tämä on tarjouslomake, joka on palautettava tarjouksen yhteydessä täytettynä. Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Kaikkiin
1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut
1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi
Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.
05.01.2016 1(6) TARJOUSPYYNTÖ JÄTEVESILIETTEEN JATKOKÄSITTELYSTÄ Nurmijärven kunnan hankintapalvelut / Nurmijärven Vesi pyytää (myöhemmin tilaaja) tarjoustanne linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen
Kansallinen hankintailmoitus
10.04.2017 1/7 120085 Kansallinen hankintailmoitus Virallinen nimi Kansallinen yritys- ja Kilpailuttamisesta vastaava toimipiste tai Hallintopalvelut Postiosoite Postitoimipaikka Postinumero 91600 Maa
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN
1 (9) SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Jämsän kaupunki (myöhemmin tilaaja) järjestää tarjouskilpailun työvoiman vuokraamiseksi puitejärjestelyn
TARJOUSPYYNTÖ 17.03.2016
JOUTSAN KUNNAN KIINTEISTÖJEN ILMANVAIHTOSUODATTIMIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 0. HANKINNAN KUVAUS JA HANKINTAYKSIKÖN TIEDOT 0.1. Hankinnan kohde ja laajuus 0.2. Hankintayksikkö Tarjouskilpailun tarkoituksena
Tarjouspyyntö vuokrakoneista
Forssan kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Tekninen ja Ympäristötoimi Turuntie 18 1.3.2016 30100 Forssa Tarjouspyyntö vuokrakoneista Hankinnan kohde ja kuvaus Infrapalvelut pyytää tarjouksia maanrakennuskoneista vuodeksi
Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi
Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ
KUNNAN OSTAMIEN KULJETUKSIEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...
1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan
29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta
TARJOUSPYYNTÖ Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta Hankintayksikkö Oulun kaupunki/rakennusvalvonta y-tunnus: 0187690-1 Solistinkatu 2, Oulu, PL 83,
TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 4.3.2009
TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) METSÄKONESIMULAATTORI Pyydämme tarjoustanne Tampereen ammattikorkeakoulun metsäja konetekniikan opetukseen tulevasta a) metsäkonesimulaattorista ja b) puunkorjuuketjun toimintojen
Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun.
Perusturvakeskus TARJOUSPYYNTÖ PÄIVÄHOIDON OSTOPALVELUSTA Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta ostopalveluna hankittavasta lasten päivähoidosta päiväkotihoidon osalta ajalle 1.1.2016-31.12.2017
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
SALLAN KUNNAN KULJETUKSET
SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(9) SALLAN KUNNAN KULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 1 TARJOUSPYYNTÖ SALLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 2(9) SISÄLLYSLUETTELO 1. Ostaja... 3 2. Hankintamenettely... 3 3. Tarjouspyynnön kohde...
KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO
KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTO SISALLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNON KOHDE 3 4 KALUSTOLLE
TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö
TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) Perustiedot Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Yhteyshenkilön sähköposti ja puhelinnumero Tarjouksen allekirjoitus Olen tutustunut tarjouspyyntöasiakirjoihin ja sitoudun
19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat
1 (5) BENTONIITTIMATTOJEN HANKINTA Hankinnan kohde / Kajaanin kaupungin tekninen toimiala pyytää sitovaa kirjallista tarjoustanne jätteenkäsittelylaitosten sulkemiseen tarvittavasta bentoniittimatosta.
TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ
TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien
Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen
TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta
NURMEKSEN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2
NURMEKSEN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 2 TARJOUSKILPAILUN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / TAAJAMA-ALUEEN KIMPPAKYYTI Sisällysluettelo 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Alihankinta 3. Yhteenliittymä 4.