Asunto Oy Sastamalan Sammonpuisto, poikkeamishakemus asuinkerrostalon rakentamiselle, Keskusta 30.6
|
|
- Kirsti Lehtilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 A 058 Sammonkatu 18 asemakaavanmuutosehdotuksen selostus Liite 3: Asunto Oy Sastamalan Sammonpuisto, poikkeamislupapäätös ja Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös koskien valitusta poikkeamislupapäätöksestä
2 SASTAMALAN KAUPUNKI Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Asunto Oy Sastamalan Sammonpuisto, poikkeamishakemus asuinkerrostalon rakentamiselle, Keskusta / /2013 RAKLTK Hakija ja rakennuspaikka As Oy Sastamalan Sammonpuisto on jättänyt poikkeamislupahakemuksen, joka koskee Sastamalan keskustan korttelin 30 tonttia nro 6 ( ). Rakennushanke Hakija aikoo rakentaa tontille viisikerroksisen asuinkerrostalon, jonka kerrosala olisi 993 m 2 ja jossa olisi asuntoa. Poikkeaminen Hanke sijaitsee asemakaavoitetulla alueella. Asemakaavassa tontti kuuluu yhdistettyjen liike- ja asuinkerrostalojen korttelialueeseen ja tontilla suurin sallittu kerrosluku on kolme. Koska kaava on vuodelta 1974 tämä tarkoittaa kolmea varsinaista kerrosta ja yhtä maanpäällistä kellarikerrosta eli yhteensä neljää kerrosta. Hakija hakee lupaa rakentaa tontille viisi kerrosta eli yhden kerroksen lisää siihen, mitä asemakaavassa on määrätty. Kyseessä on MRL 171 nojalla poikkeaminen MRL 58 1 momentista, jossa määrätään, ettei rakennusta saa rakentaa vastoin asemakaavaa (rakentamisrajoitus). Hakijan perustelut ja arvio hankkeen vaikutuksista Kerroksen lisäyksellä saavutetaan tontille väljemmin sijoittuva lyhyempi rakennusmassa. Muutoksella ei lisätä rakennusoikeuden määrää. Hakijan antamia lisätietoja Poikkeamisluvan voimassaoloajaksi toivotaan kahta vuotta. Maakuntakaava C Keskustatoimintojen alue. Merkinnällä osoitetaan palveluvarustukseltaan kaupunkitasoisten keskusten palvelu-, hallinto- ja muiden toimintojen alueita ja niihin liittyviä liikennealueita ja puistoja. Alueelle voi sijoittua myös asumista. Merkinnän osoittamalle alueelle voidaan sijoittaa vähittäiskaupan suuryksiköitä. Yleiskaava Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Vuoden 1981 oikeusvaikutuksettomassa Vammalan keskustaajaman osayleiskaavassa on merkintä:
3 SASTAMALAN KAUPUNKI Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus ALK Liike- ja asuinkerrostalojen alue Liikerakennuksia ja asuntokerrostaloja sisältävä keskustatoimintojen alue. Vireillä olevassa oikeusvaikutteisessa Sastamalan keskustaajaman rakenneosayleiskaavassa on merkintä C Keskustatoimintojen alue Merkinnällä osoitetulle alueella pääasiallisia toimintoja ovat palvelut ja hallinto, keskustaan soveltuva asuminen sekä näihin liittyvät liikennealueet ja puistot. Lisäksi alueelle on osoitettu kehittämistavoitteeksi nuolimerkinnällä alueen tiivistämis-/eheyttämistarve Merkinnällä on osoitettu yhdyskuntarakenteen kannalta edullisia alueita, jotka ovat toteutuneet osittain tai sijaintiinsa nähden tarpeettoman väljinä. Alueen tiivistämismahdollisuudet selvitetään asemakaavalla, joka ei saa kuitenkaan olennaisesti vähentää virkistysalueiden määrää eikä heikentää rakennetun kulttuuriympäristön arvojen säilymistä. Asemakaava ALK Yhdistettyjen liike- ja asuinkerrostalojen korttelialue e=0,8 Tonttitehokkuusluku eli tontin kerrosalan suhde tontin III Roomalainen numero, joka osoittaa rakennuksen tai Sijainti Rakennuspaikka sijaitsee Sastamalan keskustassa osoitteessa Sammonkatu 18. Osoite on Sammonkadun pohjoispuolella, Puistokadun ja Kalevankadun välisellä osuudella. Naapurien kuuleminen Hakija on kuullut naapureita. Markku Rainio Sammonkatu 9:stä ( ) vastustaa hanketta liian suurena ja liian korkeana ja esittää, että rakentaminen tulisi toteuttaa asemakaavan mukaisena. As Oy Puistokatu 25:n hallitus vastustaa hanketta liian suurena ja korkeana tonttiin ja alueeseen nähden. Rakennettavan talon kerroslukua ei tule nostaa kaavan mukaisesta kolmesta kerroksesta (k+3). He esittävät, että rakennuspaikalle rakennettaisiin esim. pienkerrostalo. Heidän näkemyksensä mukaan viisikerroksinen talo rikkoisi liian korkeana kaupunginosan rakennuksellisen harmonian ja olisi ykköskaupunginosan pääasiassa pientalovaltaisesta rakennuskannasta liian poikkeava. Yhdyskuntasuunnittelun lausunto Rakennuspaikka on viimeinen rakentamaton tontti kerrostalokorttelissa. Korttelin muut viisi kerrostaloa ovat 2-3½ kerroksisia. Lisäksi korttelin yhdellä tontilla on 1½-kerroksinen pientalo. Rakennuspaikalta katsoen Sammonkadun vastakkaisella puolella on 1½-kerroksi-
4 SASTAMALAN KAUPUNKI Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus sia pientaloja. Rakennuspaikan naapurikorttelien ja -katujen rakennuskanta on melko matalaa, pääosin 1 ja 1½ kerroksisia pientaloja sekä kaksikerroksisia pienkerrostaloja. Puistokadun varrella olevat lähistön kerrostalot ovat enimmäkseen 2-3 kerroksisia. Hieman kauempana on myös 4- ja 5-kerroksisia rakennuksia. Alueella voimassa oleva asemakaava on vuodelta 1974 ja on Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi selvityksessä 2013 merkitty vanhentuneeksi. Vanhentuneisuuden perusteena on, että kaava ei turvaa arvoalueeksi luokitellun alueen säilymistä eikä vastaa nykyisiä arvoja. Keskustan pientaloalue, jolla rakennettava tontti sijaitsee, on Vammalan keskustan osayleiskaava-alueen kulttuuriympäristöinventoinnissa vuodelta 2004 arvioitu yhdeksi keskustan arvoalueista. Välittömästi rakennuspaikan vieressä on Puistokadun eteläpää, joka on myös arvoalue. Tehdyssä inventoinnissa todetaan mm., että "Puistokadun asuin- ja liikerakennukset ja keskustan pientaloalue voidaan yhdistää yhdeksi historialliseksi kokonaisuudeksi, joka edustaa sotien jälkeistä rakentamista." "Alueella on rakennus-, asutus ja maisemahistoriallisia arvoja, jotka tulisi ottaa huomioon ja säilyttää tulevaisuutta suunniteltaessa." "Säilyttämisen lisäksi mahdollinen uudisrakentaminen tulisi sopeuttaa korostetun tarkkaan ympäristöön niin materiaalien, tyylin, mittakaavan, värien ja rakennusten sijoittelun suhteen." Viisikerroksinen rakennus, joka olisi Sastamalaan viimeaikoina rakennetun kaltainen lasitettuine parveketorneineen ja voimakkaine tehosteväreineen, poikkeaisi voimakkaasti alueen nykyisestä ajallisesti ja muodonannoltaan yhtenäisestä kaupunkikuvasta. Rakennuksen tulisi sopeutua ympäröivään rakennuskantaan. Mikäli toteutettava rakennus olisi muodoiltaan ja julkisivumateriaaleiltaan viereisten Puistokadun kerrostalojen kaltainen, ei ylimääräinen kerros merkittävästi rikkoisi kaupunkikuvaa. Kattomuodon tulisi olla sama kuin viereisissä Puistokadun kerrostaloissa. Kaduille näkyvät julkisivut tulisi käsitellä siten, että yhtenäisiin julkisivuosuuksiin ei rakenneta ulostyöntyviä erkkereitä tai parvekkeita ja siten että ne muodostavat rauhallisia yhtenäisiä pintoja eikä häiritseviä elementtisaumoja jää näkyviin. Julkisivut voisivat olla yleissävyltään vaaleat ja kaduille näkyvien julkisivujen tulisi olla pääasiassa rapattuja. Voimakkaita tehostevärejä ei tulisi käyttää. Alueen rakentaminen voitaisiin ratkaista myös asemakaavanmuutoksella, jolloin pystyttäisiin tarkemmin tutkia, millä ratkaisuilla tontin rakentaminen voitaisiin toteuttaa niin, ettei alueen kaupunkikuvallinen ilme häiritsevästi rikkoutuisi. Valmisteluvastuu: kaavoitusarkkitehti Timo Silomaa, Ehdotus rt: Rakennuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että poikkeamislupa myönnetään sillä ehdolla, että uudisrakennus sopeutuu ympäröivään rakennuskantaan. Kattomuodon ja -kaltevuu-
5 SASTAMALAN KAUPUNKI Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus den tulee olla sama kuin viereisessä Puistokadun kerrostalossa. Kaduille näkyvät julkisivut tulee käsitellä siten, että yhtenäisiin julkisivuosuuksiin ei rakenneta ulostyöntyviä erkkereitä tai parvekkeita ja siten että ne muodostavat rauhallisia yhtenäisiä pintoja eikä häiritseviä elementtisaumoja jää näkyviin. Julkisivujen tulee olla yleissävyltään vaaleat ja kaduille näkyvien julkisivujen tulee olla pääasiassa rapattuja. Voimakkaita tehostevärejä ei tule käyttää. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Timo Silomaa, KHALL Oheismateriaalina seuraa naapureiden kannanotot, ote Vammalan keskustan osayleiskaava-alueen kulttuuriympäristöinventoinnista ja asemakaavaote sekä määräykset. POIKKEAMISVALTA JA POIKKEAMISPÄÄTÖS Kunnan poikkeamisvalta perustuu MRL:n 171 :n 1 momentin säädökseen. Poikkeamispäätöksen antamisesta ja siitä ilmoittamisesta noudatetaan MRL:n 174 :n määräyksiä. Valmisteluvastuu: kaavoitusarkkitehti Timo Silomaa, hallintojohtaja Hannu Nikkilä Ehdotus kj: Kaupunginhallitus päättää myöntää As Oy Sastamalan Sammonpuistolle poikkeamisluvan viisikerroksisen asuinkerrostalon rakentamiseksi Sastamalan keskustan korttelin 30 tontille nro 6 ( ). Rakennuksen kerrosala on 993 m2 ja rakennus käsittää asuntoa. KAUPUNGINHALLITUKSEN RATKAISU Kaupunginhallitus suostuu hakemukseen rakennuslautakunnan lausunnon mukaisesti sillä ehdolla, että uudisrakennus sopeutuu ympäröivään rakennuskantaan. Kattomuodon ja -kaltevuuden tulee olla sama kuin viereisessä Puistokadun kerrostalossa. Kaduille näkyvät julkisivut tulee käsitellä siten, että yhtenäisiin julkisivuosuuksiin ei rakenneta ulostyöntyviä erkkereitä tai parvekkeita ja siten, että ne muodostavat rauhallisia yhtenäisiä pintoja, eikä häiritseviä elementtisaumoja jää näkyviin. Julkisivujen tulee olla yleissävyltään vaaleat ja kaduille näkyvien julkisivujen tulee olla pääasiassa rapattuja. Voimakkaita tehostevärejä ei tule käyttää. Perustelut Ratkaisu täyttää maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetut edellytykset poikkeamiselle.
6 SASTAMALAN KAUPUNKI Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Sovelletut oikeusohjeet Maankäyttö- ja rakennuslaki mom Maankäyttö- ja rakennuslaki 172 Päätöksen voimassaolo ja jatkotoimenpiteet Poikkeamispäätös on voimassa vuoden siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Poikkeamispäätöstä vastaava rakennuslupa on haettava Sastamalan kaupungin rakennusvalvontaviranomaiselta. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös. Muutoksenhaku Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus annetaan päätöksen liitteenä. Jakelu Päätös: Hakijalle, lunastus 400 euroa Tiedoksi: Pirkanmaan ELY-keskus Sastamalan rakennuslautakunta Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Timo Silomaa,
7
8
9
10
11
12
13
SAMMONKATU 18 ASEMAKAAVANMUUTOS LUONNOS A_057
SAMMONKATU 18 ASEMAKAAVANMUUTOS LUONNOS A_057 KUVA 1: KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Asemakaavaluonnos selostus 21.1..2016 OAS Tekninen lautakunta Vireilletulosta kuulutettu Luonnos Tekninen lautakunta Luonnos
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAMMONKATU 18 ASEMAKAAVANMUUTOS A 062
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAMMONKATU 18 ASEMAKAAVANMUUTOS A 062 KAAVA-ALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI SASTAMALAN KAUPUNKI YHDYSKUNTASUUNNITTELU 20.12.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
LisätiedotSAMMONKATU 18 ASEMAKAAVANMUUTOS EHDOTUS A_062
SAMMONKATU 18 ASEMAKAAVANMUUTOS EHDOTUS A_062 KUVA 1: KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Asemakaavaehdotus selostus 20.1.2017 OAS Tekninen lautakunta 22.12.2016, 106 Vireilletulosta kuulutettu, 3.1.2017 Ehdotus Tekninen
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ sallitaan myös muu toimistokäyttö.
Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 4 Poikkeamishakemus (Kuntatalo Oy, Kallion tontti 11303/3, Toinen Linja 14) HEL 2014-015224 T 10 04 01 Rakvv 11-3839-14-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2013 1 (8) 277 Poikkeamishakemus (Länsisatama, Saukonpaadenranta 22/20) HEL 2013-006478 T 10 04 01 Rakvv 20-984-13-S 7.5.2013 Päätös päätti hyväksyä Lemminkäinen Talo Oy:n
LisätiedotKaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä
Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2012 1 (8) 464 Poikkeamishakemus (Lauttasaari, Vattuniemenkuja 6) HEL 2012-012801 T 10 04 01 Rakvv 31-2875-12-S 19.9.2012 Päätös päätti hyväksyä Valion Eläkekassan poikkeamishakemuksen,
LisätiedotPoikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
Rakennuslautakunta 61 13.09.2016 Kaupunginhallitus 210 26.09.2016 Poikkeamishakemus 2016-28, 790-410-2-28, Heinijärventie 380 576/10.03.00/2016 RAKLTK 13.09.2016 61 Hakija ja rakennuspaikka Raisa ja Antti
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 66 Poikkeamishakemus (38. kaupunginosa Malmi, Hiekkakiventie 7) HEL 2017-004319 T 10 04 01 Lupatunnus 38-751-17-S, hankenumero 5048_28 Päätös päätti hyväksyä 38. kaupunginosan
LisätiedotPoikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)
Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:
LisätiedotHakija: Pasila Petteri ja Minna
Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila
LisätiedotPoikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle
Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 81 Poikkeamishakemus (Tammisalo, Vanhaväylä 11) HEL 2016-009305 T 10 04 01 Rakvv 44 865-16-S, Ksv:n hankenumero 5049_23 Päätös päätti hyväksyä ********** asemakaavaa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2014 1 (5) 52 Poikkeamishakemus (Kamppi, Annankatu 31-33, 00100 Helsinki) HEL 2014-007347 T 10 04 01 Rakvv 4-1687-14-S, Ksv:n hankenumero 762 Päätös Hakija Rakennuspaikka
LisätiedotOsallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Poikkeamishakemus (Laajasalo, Matosaarenkuja 4) HEL 2016-012390 T 10 04 01 Rakvv 49 2680-16-S, Ksv:n hankenumero 5049_25 Päätös päätti hyväksyä ********** asemakaavaa
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin
LisätiedotASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,
LisätiedotRakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Kävelykatu /10.03.
Rakennuslautakunta 63 13.09.2016 Kaupunginhallitus 209 26.09.2016 Poikkeamishakemus 2016-25, 790-1-27-7, Kävelykatu 17 509/10.03.00/2016 RAKLTK 13.09.2016 63 Hakija ja rakennuspaikka Olli ja Johanna Niittymäki
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotLiite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 27 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Jani ja Sari Aalto Petäjäkuja 3 O 34600 Ruovesi Rakennuspaikan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:
LisätiedotKOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari
KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20 Kokousaika 21.03.2012 klo 15.00-15.21 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla,
LisätiedotLiite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 25 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavassa osoitetun rakennusoikeuden ylitys Suomenselän Jauhemaalaus Oy Eeliksentie 6 34870 Visuvesi Kunta
LisätiedotPoikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )
Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus, Turtola, Martinpojankatu 4b, käyttötarkoituksen muutos TRE:1697/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimistosihteeri Tarja Onjukka, puh 040-737
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 26 Poikkeamishakemus (Vallila, Elimäenkatu 20) HEL 2015-007533 T 10 04 01 Rakvv 22-1781-15-S, Ksv:n hankenumero 5046_8 Päätös päätti hyväksyä Oy Elimäenkatu 20 asemakaavaa
LisätiedotPoikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 57 tontille 3, Kirsi- Kiinteistöt Oy
Poikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 57 tontille 3, Kirsi- Kiinteistöt Oy Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1848/10.03.00.02/2018 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 33 Poikkeamishakemus (Pasila, Fredikanterassi 1) HEL 2017-001937 T 10 04 01 Rakvv 17-410-17-S, Ksv:n hankenumero 5046_37 Päätös Hakija Rakennuspaikka Hakemus päätti
LisätiedotSUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero
Hakija Nimi Pappila Ari-Pekka Pulkkinen Minna Elisa Postitoimipaikka Lähiosoite 88900 KUHMO Lylykuja 2 Rakennuspaikka Kunta Kuhmo Kaupunginosa / kylä Korpisalmi RN:o 220:4 X-koordinaatti Y-koordinaatti
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
LisätiedotKirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.
Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille
LisätiedotROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (6) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotRakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Siilintie /10.03.
Rakennuslautakunta 49 23.05.2017 Kaupunginhallitus 167 29.05.2017 Poikkeamishakemus 2017-22, 790-510-8-67, Siilintie 19 386/10.03.00/2017 RAKLTK 23.05.2017 49 Hakija ja rakennuspaikka Matti Uurto ja Tuulia
LisätiedotLiite /ympltk
RUOVEDEN KUNTA 28 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Perustettava As Oy Ruoveden Suppa Marko Mäkelä Mäkimetsäntie 9, 60420 Seinäjoki Rakennuspaikan
Lisätiedot1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
LisätiedotKAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA PÖYTÄKIRJA 53/ (5) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN TOIMIALA 53/2018 1 (5) LUPAYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 31.7.2018 Lupayksikön viranhaltijat ovat 31.7.2018 tehneet seuraavat rakennuslupapäätökset 445 Päätökset annetaan
Lisätiedot1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa
LisätiedotSELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09
LisätiedotSASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia
LisätiedotRUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen 16.09.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 62 Annettu julkipanon jälkeen 16.09.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa HAKIJA Jarmo ja Anne-Marie Lilius Vehnätie 3 33480 Ylöjärvi HAKEMUS Rakennuspaikan
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2014 1 (5) 63 Poikkeamishakemus (Länsisatama, Välimerenkatu 18) HEL 2014-006975 T 10 04 01 Rakvv 20-16214-14-S. Ksv:n hankenumero 724 Päätös päätti hyväksyä (Art Hotel
LisätiedotYmpäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 124 23.10.2019 Poikkeamislupapäätös 351/10.03.00/2019 YMPTEKLT 124 Kaavoittaja Rakennuspaikka Kunta Sotkamo Kiinteistö Raito 765-401-6-255 Pinta-ala 0,2167 ha Rakennuspaikan
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
LisätiedotSuunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen johdosta. Hakemus on jätetty
Ympäristölautakunta 145 12.10.2016 Ympäristölautakunta 169 14.12.2016 Ympäristölautakunta 31 08.03.2017 Suunnittelutarveratkaisu; Kiinteistö 78-401-9-85 / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 65. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 12.05.2016 Sivu 1 / 1 2063/2016 10.03.00 65 Purkamislupa-asia, 2016-291, Miestentie 2 02150 ESPOO, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Päätöspäivämäärä 12.05.2016 Päätös annetaan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Teema: Forssa Tasot:
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2
28.4.2016 Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa 1. kaupunginosan korttelin 17 tontti 2, Maakuntakatu 24 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2 Kuva
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Poikkeamishakemus (Pasila, Radiokatu 5) HEL 2016-012085 T 10 04 01 Rakvv 17-2760-16-S, Ksv:n hankenumero 5046_34 Päätös päätti hyväksyä Pasilan asemakaavaa nro 11444
LisätiedotEsittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi
Poikkeamislupa 3 Kylpylän kaupunginosan korttelin 3 tontille 2 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/20/10.03.00.02/2019 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi puh. 040 740
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotHAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin
LisätiedotViranomaislautakunta Viranomaislautakunta Poikkeamishakemus / Arvo Kettunen
Viranomaislautakunta 88 16.12.2015 Viranomaislautakunta 6 13.01.2016 Poikkeamishakemus / Arvo Kettunen VIRANOMA 88 Arvo Kettunen hakee poikkeamista 26.11.2015 saapuneella hakemuksella MRL 171 nojalla MRL
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
LisätiedotLiite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotKantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 12
08/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 11.4.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 11.4.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 12 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
LisätiedotTampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus tontille Kissanmaa, Kissanmaankatu 5, käyttötarkoituksen muutos TRE:4521/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen,
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
LisätiedotAK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA
Rakennuslautakunta 10 05.02.2013 Lupa nro 2012-497 / Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2:n rakennuslupahakemus RAKLA 10 Rakennuslupa nro 2012-497 Rakennuspaikka: 405-4-64-2 Pinta-ala 0.0 Laivastokatu
LisätiedotRakennuslupahakemus nro kiinteistölle , As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi
Rakennuslautakunta 30 02.05.2017 Rakennuslupahakemus nro 2017-340 kiinteistölle 405-7-31-2, As Oy Lappeenrannan Uusi Kahilanniemi 24/10.03.00.04.00/2017 RAKLA 30 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
LisätiedotRAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:
1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle
LisätiedotAkm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
Lisätiedot67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen
Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584 TRE:7568/10.02.01/2014 Valmistelija / lisätiedot: Elina
LisätiedotRovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
LisätiedotPoikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 6 tontille 44
Poikkeamislupa 4 Pallo-Tyysterniemen kaupunginosan korttelin 6 tontille 44 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1405/10.03.00.02/2017 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Leimi Pasi
LisätiedotRAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään
LisätiedotLupatunnus POI Sivu 1. Poikkeamispäätös MRL 58 (asemakaavan rakentamisrajoitus)
Lupatunnus 17-0066-POI 12.12.2017 Sivu 1 Asia Poikkeamispäätös MRL 58 (asemakaavan rakentamisrajoitus) Hakemus on saapunut 3.11.2017 ja sitä on täydennetty 1.12.2017. Rakennuspaikka EDIS, 257-411-0001-0296
LisätiedotKOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari
KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91 Kokousaika 28.9.2011 klo 15.15-16.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari Viuhkola
LisätiedotHollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen
Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää
LisätiedotRUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3)
RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ympäristölautakunta Annettu julkipanon jälkeen 25.2.2015 ASIA Rakentamisen poikkeamislupa HAKIJA Ilpo ja Virpi Raiskila Rinnekatu 26, 33250 Tampere HAKEMUS Rakennuspaikan osoite:
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
LisätiedotRakennustoimenpide Asuinrakennuksen, saunan ja autokatos/varaston rakentaminen.
Kunnanhallitus 186 18.06.2013 Poikkeamislupapäätös Anu ja Tero Ruotsalaiselle 171/10.03/2013 KHALL 186 Rakennustarkastaja Hakija Anu ja Tero Ruotsalainen Rinkkatie 16 87700 Kajaani Rakennuspaikka Kunta
LisätiedotMuut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00
LIPERINKUNNANRAKENNUSLUPAMAKSUTAKSA1.1.2018ALKAEN Elinympäristölautakunnan03.10.2017hyväksymä 1 YLEISTÄ Maankäytö-jarakennuslain145 :nmukaanluvanhakijataitoimenpiteensuoritajaon velvolinensuoritamaanviranomaistehtävistäkunnalemaksun,jonkaperusteetmäärätään
LisätiedotPoikkeamislupa 7 Kimpisen kaupunginosan korttelin 27 tonteille 18 ja 2, Bark Oy perustettavan yhtiön lukuun
Kaupunkikehityslautakunta 25 28.06.2017 Poikkeamislupa 7 Kimpisen kaupunginosan korttelin 27 tonteille 18 ja 2, Bark Oy perustettavan yhtiön lukuun 569/10.03.00.02/2017 KAKEL 25 Esittelijä: Toimialajohtaja
LisätiedotAlue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.
XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ (5) RAKENNUSVALVONTAVIRASTO RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 (5) RAKENNEYKSIKÖN VIRANHALTIJAT HENKILÖTIEDOT POISTETTU Rakenneyksikön muiden viranhaltijoiden tekemät rakennuslupapäätökset: 3 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
LisätiedotASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
LisätiedotASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO
LisätiedotKantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8
05/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 09.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 09.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
LisätiedotPoikkeamislupa 5 Leirin kaupunginosan korttelin 71 tontille 1, ES Kiinteistöbond Oy
Tekninen lautakunta 131 05.04.2017 Poikkeamislupa 5 Leirin kaupunginosan korttelin 71 tontille 1, ES Kiinteistöbond Oy 1261/10.03.00.02/2016 TEKLA 131 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginarkkitehti Maarit
LisätiedotRAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
LisätiedotRakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen
8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti
LisätiedotKauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0.
Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-4-45-9 Pinta-ala 1559.0 Eteläinen Heikelintie 4 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus
Lisätiedot