Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen"

Transkriptio

1 Konserniesikunta Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Kaupungin tuottavuus paranee vähintään 1 % vuodessa. Kaupungin tuottavuus paranee vähintään 1,0 % Indeksi- ja väestökorjattu toimintakatteen muutos, % Talouden tasapainotukseen ja tuottavuuden parantamiseen liittyviä toimia toteutetaan. Lokakuun seuranta- ja ennustetiedon perusteella kaupungin toimintakate on toteutumassa talousarviossa oletettua parempana. Lopullinen tuottavuuskehitys voidaan arvioida tilinpäätöksen yhteydessä. Konsernin ja emokaupungin vuosikate ja rahoitustasapaino paranevat suunnitelmallisesti. Koko kaupungin toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen milj. euroa Yleishallinnon toimintakate on vähintään -60,3 milj. euroa Toimintakate, M Tammi-lokakuun toteuma- ja ennustetiedon perustella koko kaupungin toimintakatteen arvioidaan toteutuvan alkuperäistä talousarviota paremmin. Yleishallinnon toimintakatteen ennustetaan toteutuvan alkuperäistä talousarviota heikompana. Kaupungin vuosikate vähintään 115,4 Me Kaupungin lainakanta vuoden lopussa enintään 737 Me Konsernin lainakanta vuoden lopussa enintään 3100 Me Vuosikate, M Kaupungin lainakanta, M Konsernin lainakanta, M Vuosikate toteutuu alkuperäistä talousarviota parempana. Valtuusto päätti toukokuussa talousarviomuutoksista, joiden katteeksi lisättiin lainanottoa 35 milj. euroa. Talousarviolainat nostetaan muutetun talousarvion mukaisesti. Konsernin lainankannan arvioidaan olevan vuoden 2016 lopussa enintään 3,3 mrd. euroa. 1

2 Konserniesikunta Johtaminen ja työhyvinvointi paranee. (Johtamisen kannustavuus ja vastuullisuus paranee, työhyvinvointi paranee.) Työhyvinvointimatriisin lukuarvo kasvaa vähintään yhden yksikön vuoden 2015 arvoon verrattuna. Työhyvinvointimatriisi. Tieto saadaan vuoden 2017 helmikuussa. Tulostavoitteen toteutuminen voidaan arvioida v Terveysperusteisia poissaoloja on enintään 13 päivää / henkilötyövuosi. (tavoiteltava alenema vuoteen 2012 verrattuna on 20 %) Terveysperusteisista poissaoloista aiheutuva kuorma päivää per henkilötyövuosi. (Terveysperusteisiin poissaoloihin kuuluvat palkalliset ja palkattomat sairaspoissaolot, kuntoutustuki, työ- ja työmatkatapaturmiin liittyvät poissaolot.) Terveysperusteisten poissaolojen määrä on täsmälleen sama kuin vastaavana jaksona (tammi-syyskuu) edellisvuonna. Kuorma on vuonna 2016 ollut 14,3 päivää. Poissaolojen määrä jaksolla 6-9/2016 on ollut alhaisempi kuin edellisenä vuonna, mutta alenema ei ole ollut riittävä tavoitteen saavuttamiseksi. Tulostavoite ei toteudu. Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuus henkilöstöstä lähenee maahanmuuttajataustaisten osuutta väestöstä. Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuus henkilöstöstä kasvaa. Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuus henkilöstöstä, %. Maahanmuuttajataustaisten osuus oli 5,50 %. Vuotta aikaisemmin se oli 5,44 % eli osuus on hieman kasvanut. Henkilötyön tuottavuus paranee 1,0 %. Oman ja vuokratyövoiman henkilötyövuosien määrä yhteensä suhteessa asukasmäärään. (palveluostojen muutosten vaikutus henkilötyövuosien määrään arvioidaan) Henkilötyövuosien määrä (oma henkilöstö sekä vuokratyövoima) 1-9/2016 on ollut 8548 htv. Edellisenä vuonna vastaavaan aikaan luku oli 8628 htv, joten määrä on kuluvana vuonna alhaisempi. (organisaatiomuutoksia ei ole huomioitu). 2

3 Konserniesikunta Asukkaat ja palvelut Päämäärä: Espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöisesti yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Valtuustokauden tavoitteet: Palveluvalikoima muodostaa ennaltaehkäisevien, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavien, varhaisen puuttumisen, kuntalaisten omatoimisuutta tukevien ja asiakkaan valinnanvapautta lisäävien palvelujen kokonaisuuden. Palveluja ja lähiympäristöä kehitetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa, eri palvelukanavat mahdollistavat palvelujen saatavuuden ja saavuttamisen. Espoo toimii edelläkävijänä kansallisen palveluväylän kehittämisessä ja käyttöönotossa. Espoon kokonaisarkkitehtuuri 1. edistää kansallisen palveluväylän käyttöönottoa, Palvelujen digitalisointia lisätään ja käyttöä edistetään kustannusvaikuttavasti. Lähtötilanne on kartoitettu ja mittarit on määritetty. Työ etenee suunnitelman mukaisesti. Nykytilan kartoitus valmis, perusmittari määritelty. Jatketaan tavoitetilan kirkastamista ja sen avulla täydentävien mittareiden määrittämistä. 2. parantaa palveluvalikoiman yhteensopivuutta ja palvelujen tuottamisen yhteentoimivuutta, 3. monipuolistaa yritysten mahdollisuutta osallistua julkisten palvelujen tuottamiseen, 4. parantaa palveluvalikoimaa, palvelutuotantoa ja palvelujen laatutasoa ohjaavan lainsäädännön valmisteluun vaikuttamista. 3

4 Konserniesikunta Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Päämäärä: Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Valtuustokauden tavoitteet: Espoon vetovoimaisuus kansainvälisesti kiinnostavana osaamisen sekä tieteen, taiteen ja talouden innovaatioympäristönä kehittyy. Osana metropolialuetta Espoon verkostomaista kaupunkirakennetta kehitetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäväksi. Palvelukeskittymien saavutettavuutta joukkoliikenneyhteyksin parannetaan. Kaupunkikeskuksia kehitetään niiden omiin vahvuuksiinsa tukeutuen viihtyisiksi ja sujuviksi asumisen, asioinnin, työssäkäynnin ja vapaa-ajan kohtaamispaikoiksi. Torjutaan segregaatiota ja vastataan espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin tarjoamalla edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle. Yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen kannustava Espoo rakentaa hyvinvointia ja vaurautta metropolialueelle ja koko Suomeen. Maahanmuuttajien kotoutuminen ylläpitää kaupungin elinvoimaisuutta sekä turvaa jatkossa työvoiman saatavuuden. Varaudutaan turvapaikanhakijoiden määrän kasvun vaikutuksiin kaikissa palveluissa. Toteutuneet toimenpiteet Turvapaikanhakijoiden määrän kasvun edellyttämiä toimenpiteitä on suunniteltu kattavasti tiiviissä yhteistyössä toimialojen kanssa. Konserniesikunnan aloitteesta myös varautuminen kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden paperittomien määrän kasvuun on käynnistynyt. Markkinointiponnistelut osaavien kiinalaisten saamiseksi tukemaan yritysten kasvua ovat käynnistyneet Töissä Suomessa -hankkeessa. Elinkeinotoiminnan ja yrittäjyyden edellytykset vahvistuvat. Uusien työpaikka-alueiden lanseeraus ja muutostilanteessa olevien uudelleenprofilointi. Työpaikat lkm Keskusteluita käynnissä uusien yrityskiihdyttämötoimijoiden sijoittumisesta Espoo Innovation Gardenissa. Luovien alojen kiihdyttämö aloittaa toimintansa Otaniemessä vuonna Koko Espoon yritystyöpaikat henkilötyövuosina 2016: ,5 (keskiarvo, tammi-huhtikuun perusteella). Elinkeinoelämän rakennemuutoksiin vastataan tarkoituksenmukaisin työllisyydenhoidon toimenpitein. Vaikeasti työllistyville, nuorille, maahanmuuttajille ja korkeasti koulutetuille määritellään tarvittavat työllisyyttä edistävät toimenpiteet. Konserniesikunta ohjaa ja koordinoi keinovalikkoa pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen avoimille työmarkkinoille. Tavoite 200 työpaikkaa. Työllisyyspalvelujen palveluvalikkoa on täydennetty eri hankkeiden avulla. Hankkeessa etsitään piilotyöpaikkoja ja haetaan yrityksille toimivaa rekrytointiväylää nuorten ja pitkäaikaistyöttömien henkilöiden palkkaamiseen. 4

5 Konserniesikunta Espoon Ohjaamo ohjaa 600 työtöntä nuorta avoimille työmarkkinoille tai tutkintoon johtavaan koulutukseen. Lisäksi 40 nuorta ohjataan oppisopimuksen kautta töihin kaupunkiorganisaatioon. Eri palveluihin ohjattujen asiakkaiden määrä on kasvanut vuonna :sta 3000 henkilöön. Osallistutaan kaupunkikeskusten kehittämiseen, niiden vahvuuksien määrittelyyn ja maankäytön suunnittelutavoitteiden asettamiseen. Kaupunki ja konserniyhteisöt edistävät Länsimetron kasvu- ja kehityskäytävän kehittymistä taloudellisesti tehokkaana älykkäiden palveluiden ja kestävän kaupunkirakentamisen alueena, joka houkuttelee työpaikkoja ja asukkaita alueelle. Palveluiden käyttöönoton ja kaupunkirakentamisen kehityshankkeet/pilotit yhteistyössä yritysten kanssa (kpl) Metropolian 6aika-rahoitteisen Sohjoa-hankkeen pilotoinnin ensimmäinen vaihe toteutettiin Otaniemessä syksyllä Pilotissa tarjotaan alueen MaaS-liiketoimintaa harjoittaville yrityksille mahdollisuus testata teknologioitaan autonomisten sähköbussien avoimella innovaatioalustalla. Toinen vaihe käynnistyy keväällä

6 Konsernipalvelut Konsernipalvelut Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Palvelujen taloudellinen tehokkuus lisääntyy. Tuottavuus paranee: Kuljetus- ja materiaalipalvelut: kuljetukset tehostuvat vuodesta vrt Tilaaminen tehostuu: tilaamisessa siirrytään yhä enemmän sähköisiin tilauksiin. Tuottavuuden kasvu: kuljetuskustannukset euroa/kuljetustapahtuma sähköisten tilausten %-osuus kaikista tilauksista Tavoitteen arvioidaan toteutuvan vaikkakin vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten jatkuva nouseva kustannus vaikeuttaa saavuttamista. Kuljetustapahtuman hinta 1-10/2016 on keskimäärin 19,4 euroa (2014 keskiarvo oli 24,2 euroa). Kustannuksia seurataan säännöllisesti. Palveluntuottajien kanssa käydään läpi kehittämiskohteita. Sähköisten tilausten osuus 10/2016 oli 41% (vastaava 10/2015 oli 24%) ja kumulatiivinen osuus oli 34 % 1-10/2016. (vastaava kumulatiivinen luku 1-10/2015 oli 21%). Konsernipalvelujen toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen -13,2 milj. euroa. Toimintakate Lokakuun tilanteesta tehdyn ennusteen mukaan Konsernipalvelujen toimintakate on vuoden 2016 lopussa 13,6 milj. euroa, joka on 0,4 milj. euroa talousarviota heikompi. Konsernipalvelut jää toimintakatteesta johtuen pääosin siitä, että talousarviota tehtäessä keväällä 2015 ei ollut kaikkia keskitettyyn tietohallintoon toimialoilta siirtyneitä kustannuseriä tiedossa. Poistot jäävät kuitenkin budjetoitua pienemmäksi ja tuloksen ennustetaan olevan 1,1 milj. euroa. Tulostavoite ei toteudu. 6

7 Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,0 % Keskeisten suoritteiden deflatoidut kustannukset laskevat 1 %: - kotihoidon asiakaspalvelutuntihinta - lastensuojelun asikaskohtaiset kokonaiskustannukset ja Kotihoidon asiakaspalvelutunnin hinta : 73,09 /h : 73,18 /h Muutos: +0,12 % - terveysasemakäynti. Lastensuojelun asiakaskohtaiset kokonaiskustannukset (sis. sosiaalihuoltolain mukaiset asiakkaat ja kustannukset): 1-9/2015: (defl. v rahan arvoon) 1-9/2016: (-5,1 %) Terveysasemakäynnin hinta ,4 (defl. v rahan arvoon) ,0 Muutos % - 3,3 7

8 Sosiaali- ja terveystoimi Toimialan toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen -719,4 milj. euroa Toimintakate, M Toimintakate alkuperäisessä talousarviossa -719,4 milj. eur. Toimintakate ,1 milj. eur sisältäen HUS erikoissairaanhoidon vuoden 2015 ylijäämän palautuksen 8,9 milj. eur. Vuoden lopussa toimintakatteen ennustetaan olevan -722,2 milj. euroa sisältäen HUS:n erikoissairaanhoidon vuoden 2015 ylijäämän palautuksen. Vuoden 2016 ennakoitua ylijäämäpalautusta, 9,9 milj. euroa ei ole huomioitu ennusteessa. Alkuperäinen talousarvio ei pidä sisällään tuki- ja velvoitetyöllistämistä, joiden osalta kustannukset toteutuvat perhe- ja sosiaalipalveluissa. Näitä vastaava määrärahasiirto 3,055 milj. euroa toteutetaan toimintavuoden aikana. 8

9 Sosiaali- ja terveystoimi Asukkaat ja palvelut Päämäärä: Espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöisesti yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Valtuustokauden tavoitteet: Palveluvalikoima muodostaa ennaltaehkäisevien, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavien, varhaisen puuttumisen, kuntalaisten omatoimisuutta tukevien ja asiakkaan valinnanvapautta lisäävien palvelujen kokonaisuuden. Palveluja ja lähiympäristöä kehitetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa, eri palvelukanavat mahdollistavat palvelujen saatavuuden ja saavuttamisen. Espoo toimii edelläkävijänä kansallisen palveluväylän kehittämisessä ja käyttöönotossa. Terveysasemien palvelukyky paranee Odotusaika kiireettömälle vastaanotolle on korkeintaan 17 pv. T3 (kolmas kiireetön vastaanottoaika), terveysaseman mediaani lokakuussa Kiireetön aika T3: Tammi 15 pv Helmi 19 pv Maalis 24 pv Huhti 19 pv Touko 16 pv Kesä 15 pv Heinä 15 pv Elo 12 pv Syys 13 pv Loka 15 pv Tulostavoite toteutuu (kaupunkitasoisesti enintään 17 pv). Ikäihmiset saavat apua ja kuntoutusta niin että he pystyvät asumaan kotonaan Kotona asuvien 75-vuotta täyttäneiden osuus on vuoden lopussa vähintään 92,3 %. Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet tilanteessa Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden (ei sisällä sairaalassa PAH paikkaa odottavia) osuus oli syyskuussa 92,3 %. 9

10 Sosiaali- ja terveystoimi Tarve lasten ja nuorten kiireellisiin sijoituksiin vähenee, erityisenä kohderyhmänä vuotiaat. Sijoitettuina olevien lasten ja nuorten osuus ikäluokasta on pienempi kuin vuonna SIjoitettujen lasten ja nuorten osuus ikäluokasta yhteensä. Sijoitettujen 0-12-vuotiaiden osuus ikäluokasta. Kiireellisesti sijoitettujen 0-12-vuotiaiden osuus ikäluokasta. Sijoitettujen vuotiaiden osuus ikäluokasta v ja v sijoitetuttujen lasten ja nuorten osuus vuoden keskiväestöstä, kum v: 1 9 /2015: 0,54% (kiireellisesti sijoitettujen osuus 0,20%) 1 9 /2016: 0,52% (kiireellisesti sijoitettujen osuus 0,12%) Kiireellisesti sijoitettujen vuotiaiden osuus ikäluokasta v: 1 9 /2015: 1,90% (kiireellisesti sijoitettujen osuus 0,55%) 1 9 /2016: 2,11% (kiireellisesti sijoitettujen osuus 0,58%) Sijoitettujen ja kiireellisesti sijoitettujen lasten ja nuorten osuus on vähentynyt vuotiaiden ikäluokassa ja kääntynyt kasvuun vuotiaiden ikäluokassa. Tulostavoite ei toteudu. 10

11 Sivistystoimi Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Sivistystoimi tekee talousarvion mukaisen tuloksen vuosittain. Toimialan toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen -665,4 milj. euroa. Toimintakate, M Sivistystoimen toimintatulojen ennustetaan ylittävän talousarvion noin 2,4 miljoonaa euroa. Ylitys johtuu opetuksen saamista valtionavustuksista ja osuuksista sekä sosiaali- ja terveystoimelle myytävistä vammaisten lasten aamu- ja iltapäivä sekä lomatoimintapalveluista saatavista sisäisistä tuloista. Nettobudjetoidun kulttuurin yksikön toimintatulojen ennustetaan ylittävän 0,8 milj. euroa. Toimintamenojen ennustetaan alittavan muutetun talousarvion noin 3,2 milj. eurolla johtuen mm. turvapaikanhakijoiden kustannuksiin käytettävissä olleen määrärahan säästöstä sekä varhaiskasvatuksen säästöistä. Nettobudjetoidun kulttuurin yksikön toimintamenojen ennustetaan ylittyvän noin 0,7 milj. eurolla. Tuottavuus paranee vähintään 1,0 % Tulosyksikkökohtaiset keskeiset yksikköhinnat alenevat ja ovat yhtenäisiä eri lautakuntien välillä. Tulosyksikköhtaiset keskeiset yksikköhinnat (kaikki kustannukset ja kustannukset pois lukien sisäiset kustannukset). - kunnallisen päiväkodin yksikköhinta/laskennallinen lapsi/vuosi Perusopetuksen yksikköhinta laskee noin 0,4 prosenttia ja lukio-opetuksen yksikköhinta nousee noin 1,03 prosenttia. (Suomenkielisen lukio-opetuksen yksikköhinta nousee 1,44 % ja ruotsinkielisen laskee 2,37 %) Varhaiskasvatuksen osalta tieto saadaan tilinpäätöstilanteessa. 11

12 Sivistystoimi - hinnat/oppilas ja opiskelija/vuosi Tulostavoite ei toteudu. 12

13 Sivistystoimi Asukkaat ja palvelut Päämäärä: Espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöisesti yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Valtuustokauden tavoitteet: Palveluvalikoima muodostaa ennaltaehkäisevien, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavien, varhaisen puuttumisen, kuntalaisten omatoimisuutta tukevien ja asiakkaan valinnanvapautta lisäävien palvelujen kokonaisuuden. Palveluja ja lähiympäristöä kehitetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa, eri palvelukanavat mahdollistavat palvelujen saatavuuden ja saavuttamisen. Espoo toimii edelläkävijänä kansallisen palveluväylän kehittämisessä ja käyttöönotossa. Nuorten itsenäistymistä tuetaan antamalla valmiuksia koulutukseen, työelämään, asumiseen ja arjen hallintaan. Kaikille peruskoulun päättäneille tarjotaan koulutuspaikkaa, lisäopetusta, muuta koulutusta tai työpajapaikkaa osana koulutustakuuta. Kaikille peruskoulun päättäneille alle 18 -vuotiaille tarjotut koulutus-, lisäopetus- ja työpajapaikat. Kaikille ilman koulutuspaikkaa jääneille peruskoulun päättäneille nuorille järjestettiin jatkopaikka. Suko: Alkaneena lukuvuonna yhteensä 225 nuorta aloitti opiskelunsa perusopetuksen jälkeisessä valmistavassa koulutuksessa Espoossa ja Kirkkonummella. Svebi: Alkaneena lukuvuonna yhteensä 7 nuorta aloitti opiskelunsa perusopetuksen jälkeisessä lisäopetuksessa. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden läpäisyaste paranee. Tulosrahoituksen 2016 vaikuttavuusmittari. Läpäisyaste nousi 4 prosenttiyksikköä (71 % vuonna 2016 ja 67 % vuonna 2015). Aikuiskoulutuksen asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja opetukseen. Harrastuksissa turvataan tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset Asiakastyytyväisyys Sukupuolivaikutusten arviointi Asiakastyytyväisyyskysely on meneillään ja tulokset valmistuvat marraskuun aikana. Tulosyksiköille on tarjottu koulutusta sukupuolivaikutusten arvioinnista. 13

14 Sivistystoimi mahdollisuudet. Sivistystoimen oma ennakkoarviointimalli on käytössä ja malli on käännetty myös ruotsiksi. Tehdään arviointi kun se on tarpeen esiarvioinnin perusteella. 14

15 Sivistystoimi Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Päämäärä: Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Valtuustokauden tavoitteet: Espoon vetovoimaisuus kansainvälisesti kiinnostavana osaamisen sekä tieteen, taiteen ja talouden innovaatioympäristönä kehittyy. Osana metropolialuetta Espoon verkostomaista kaupunkirakennetta kehitetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäväksi. Palvelukeskittymien saavutettavuutta joukkoliikenneyhteyksin parannetaan. Kaupunkikeskuksia kehitetään niiden omiin vahvuuksiinsa tukeutuen viihtyisiksi ja sujuviksi asumisen, asioinnin, työssäkäynnin ja vapaa-ajan kohtaamispaikoiksi. Torjutaan segregaatiota ja vastataan espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin tarjoamalla edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle. Yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen kannustava Espoo rakentaa hyvinvointia ja vaurautta metropolialueelle ja koko Suomeen. Yhteisötakuun edellyttämiä toimenpiteitä edistetään sivistystoimessa: Tuen tarpeessa olevat nuoret on tavoitettu ja he ovat tuen piirissä. Tajua Mut! -hankkeen, Vamoksen, Ohjaamon ja Etsivän nuorisotyön asiakasmäärät. Yhteisötakuun edellyttämiä toimenpiteitä on edistetty Tajua mut! Puheeksiotto ja tietojärjestelmään lisäys 22 nuorta sekä Etsivän kartoitus + mahdollinen yhteistyö 11 nuorta. Etsivä nuorisotyö on tavoittanut 597 nuorta. Vamos Espoo, mennessä palvelun päättäneitä nuoria 149, uusia nuoria vuoden alusta 101, jonossa 21 nuorta (toiminnan aikana tavoitettuja nuoria vuodesta ). Ohjaamo Espoo, mennessä 1069 ohjauksessa olevia nuoria. Metron asemaseutujen ja uusien alueiden palvelukokonaisuudet on suunniteltu. Sivistystoimen palvelut länsimetron kehitys- ja koulutuskäytävällä on suunniteltu. Jokainen tulosyksikkö ottaa metrokäytävän luomat mahdollisuudet huomioon palvelutarjonnassaan. Tulosyksiköt ovat aloittaneet uusien palvelukokonaisuuksien suunnittelun ja toteuttamisen. Suko ja Svebi: Ruotsinkielisen lukion ja suomenkielisten lukioiden suunnitelma metrokäytävän hyödyntämiseksi on aloitettu ja syksyllä valmistuva suunnitelmaan on valtion rahoitusta. Suvan investointiesityksissä otetaan huomioon 15

16 Sivistystoimi länsimetron tuoma väestön kasvu. Tiivistyvillä kaupunkialueilla etsitään erillisrakentamiselle vaihtoehtoisia malleja uusien päiväkotien saamiseksi alueille. Kulttuuri: Asiakkaat ovat löytäneet avatun palvelutorin kirjaston ja Kohtaamon. Kh:n tilajaosto päätti Espoonlahden kirjaston ja kulttuuriareenan rakentamisesta Lippulaivan yhteyteen. Tapiolan ja Espoonlahden hankkeet odottavat valtuuston talousarviopäätöstä ja hyväksyttyä investointisuunnitelmaa. Kivenlahden kirjaston sulkeminen vähensi alueen kirjastopalveluja. 16

17 Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys kehittyvät ja ovat hyvällä tasolla. Talouden liikkumavara säilyy ja rahoitusasema on tasapainossa. Toimialan (TYT) toimintakate ei heikkene vuoden 2013 tasosta. Toimialan toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen -52,4 milj. euroa. Toimintakate, M Toimialan toimintakatteen ennustetaan olevan - 40,5 milj. eur ennusteen mukaan. Toimintakatteella tarkoitetaan tässä peruskaupungin osuutta TYTin talousarviosta. Pääsyy toimintakatteen parantumiseen on se, että Länsimetro Oy ei peri vuodelta 2016 rahoitusvastiketta korkoja varten eikä hoitovastiketta. Toimialan toiminnan kustannustehokkuus ja vaikuttavuus paranevat. Tuottavuus paranee vähintään 1,0 %. Indeksi- ja väestökorjattu toimintakatteen muutos % Keskeisten palvelujen tuottavuusmittarit: Käyttötalouden toteutuneet - neliöhinnat, euroa/m2 ja yksikkökustannukset - luvat Toiminnan kustannustehokkuus on noussut eri toiminnoissa samalla määrärahalla. Ylläpidettävien kohteiden kuten kiinteistöjen, katujen ja teidän sekä viheraluieden määrä on kasvanut, mutta määrärahojen määrää on edellisvuoden tasolla. Mm yleisten alueiden määrän kasvu on ollut n. 3 %. Käyttötalouden toteutuneet kustannukset saadaan myöhemmin. Tilakustannukset/asukas alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Tilakustannukset/asukas Toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi etenevät - Tilojen tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessin kehittäminen etenee - Tilatehokkuuden nosto ja kehittäminen 17

18 Tekninen ja ympäristötoimi -kehitysprojektin etenee Toimenpiteet hankkeiden suunnitteluohjauksen ja hankkeiden kustannusten alentamisen osalta on käynnistetty. Investointiohjelmalle on asetettu katto. Suunnitteluohjeiden päivitys on aloitettu ja uudet ohjeet valmistuvat 2017 vuoden alussa. Uusi hankintamalli on käynnistetty ja typpiratkaisujen valmistelu aloitettu. Tilojen määrä kasvoi mm. Espoon sairaalan ja Iso-Omenan palvelutorin valmistuttua. Tiloja koskevat käyttö- ja energiakustannusten seurantatiedot saadaan vuoden lopussa. Energiakustannusten arvioidaan kasvavan. Tulostavoite voidaan laskea tarkemmin loppuvuodesta. Tulostavoitteen ei arvioida toteutuvan. 18

19 Tekninen ja ympäristötoimi Asukkaat ja palvelut Päämäärä: Espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöisesti yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Valtuustokauden tavoitteet: Palveluvalikoima muodostaa ennaltaehkäisevien, terveys- ja hyvinvointieroja kaventavien, varhaisen puuttumisen, kuntalaisten omatoimisuutta tukevien ja asiakkaan valinnanvapautta lisäävien palvelujen kokonaisuuden. Palveluja ja lähiympäristöä kehitetään yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Palveluja tuotetaan yhteistyössä kumppaneiden kanssa, eri palvelukanavat mahdollistavat palvelujen saatavuuden ja saavuttamisen. Espoo toimii edelläkävijänä kansallisen palveluväylän kehittämisessä ja käyttöönotossa. Toimitilat ja -ratkaisut ovat toimivat, tehokkaat, terveelliset ja turvalliset ja tuotettu vastuullisesti asiakkaille. Metroliikenne käynnistyy Matinkylään. Toimitilat tukevat palvelujen tuottamista ja ne tuotetaan asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Metron ja liityntäliikennöinnin alkaminen syksyllä Kustannustehokkuus Tilatehokkuus Metro ja liityntäliikennöinti eivät käynnisty syksyllä Tulostavoite ei toteudu. Tilapalvelut mukana monitilatoimistohankkeissa. Liikelaitoksen tilapalvelutuotannon tehostaminen, yhteistyö tilojen käyttäjien kanssa. Uusitun toimitilaprosessin tavoitteena on parantaa tila- ja kustannustehokkuutta. Tilojen käyttötaloudellisuutta ja energiatehokkuutta edistetään investointien ja korjausrakentamisen yhteydessä. 19

20 Tekninen ja ympäristötoimi Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Päämäärä: Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Valtuustokauden tavoitteet: Espoon vetovoimaisuus kansainvälisesti kiinnostavana osaamisen sekä tieteen, taiteen ja talouden innovaatioympäristönä kehittyy. Osana metropolialuetta Espoon verkostomaista kaupunkirakennetta kehitetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestäväksi. Palvelukeskittymien saavutettavuutta joukkoliikenneyhteyksin parannetaan. Kaupunkikeskuksia kehitetään niiden omiin vahvuuksiinsa tukeutuen viihtyisiksi ja sujuviksi asumisen, asioinnin, työssäkäynnin ja vapaa-ajan kohtaamispaikoiksi. Torjutaan segregaatiota ja vastataan espoolaisten erilaisiin asumistarpeisiin tarjoamalla edellytykset edulliselle ja monimuotoiselle asuntotuotannolle ja tonttitarjonnalle. Yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen kannustava Espoo rakentaa hyvinvointia ja vaurautta metropolialueelle ja koko Suomeen. Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen asuntotuotantoa ja liikennettä koskevien velvoitteiden täyttäminen. Varmistetaan suurten kehittämisprojektien ja metron asemanseutujen maankäytön tiivistäminen ja kaupungin investointien eteneminen. Kaupungilla on kaavalliset ja kunnallistekniset valmiudet asunnon vuosituotannolle. Asuntotonttien asemakaavoitustavoitteen määrää kasvatetaan 25 % voimassa olevaan MAL-aiesopimukseen verrattuna. Tiivistetään kaupunkirakennetta mahdollistamalla asuntojen, uusien työpaikkojen syntyminen ja palvelujen sijoittuminen metron kehityskäytävälle. Kaavoituksen ja asuntotuotannon määrä Kaavoitus ja investointien eteneminen. Kaupungilla on kaavalliset ja kunnallistekniset valmiudet asunnon vuosituotannolle. Asuntotuotannon määräksi arvioidaan yli asuntoa. Vuoden alusta on alkanut yhteensä asunnon rakentaminen. Espoon kaupungissa mennessä hyväksytyt asemakaavat ovat sisältäneet k-m² uutta asumisen kerrosalaa. MAL-tavoite k-m² saavutetaan tänä vuonna. Kaavoituksen työohjelman kohteita on priorisoitu siten, että painotetaan erityisesti metron kehityskäytävään ja kaavoissa otetaan huomioon monipuolisen kaupunki- ja palvelurakenteen syntyminen. Lokakuun loppuun mennessä hyväksyttyjen asemakaavojen asuinrakennusoikeudesta on noin 78% metron vaikutusalueella. Nämä kaavat sisältävät merkittäviä palveluita kuten Lippulaivan laajennuksen, Matikylän uimahallin, Merimatin koulun, Djupsundsbäckenin koulutonttivarauksen, Fortumin tornin asuinkäyttöön 20

21 Tekninen ja ympäristötoimi mahdollistava Keilaniemen kaavan sekä useita päiväkotivarauksia. Luodaan edellytykset Länsimetron jatkeen ja kaupunkiradan rakentamiselle. Länsimetron jatkeen rakentaminen etenee sopimusten ja suunnitelmien mukaisesti. Rakentamisen aikataulun ja budjetin toteutuminen. Liityntäliikenteen järjestelyjen eteneminen. Metron jatkeen ja liityntälinjaston toteutus etenevät sovitun aikataulun ja sopimusten mukaisesti. Espoonlahden keskuksen (Mårtensbro) kaavaehdotus on hyväksytty nähtäville. Kauppakeskus Lippulaivan laajentumisen ja metroaseman rakentamisen mahdollistava Espoonlahden keskuksen asemakaava hyväksyttiin valtuustossa kesäkuussa. Finnoon keskuksen kaavaehdotusta käsitellään marraskuussa kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Valtuustossa on hyväksytty useita merkittäviä asemakaavoja, kuten Finnoo-Djupsundsbäcken ja Tiistilä Ylä-Soukka B:n ja Espoonlahden keskuksen (Lokirinne) kaavaehdotukset on hyväksytty nähtäville. Luodaan edellytykset kaupunkiradan ja sen lähialueiden kehittämiselle. Liikenneviraston ratasuunnitelman toteutus etenee Espoon kaupunkiradan välillä Leppävaara Kauklahti. Keran kaavarunkotyö on käynnissä. Ratasuunnitelman toteutus etenee. 21

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta.

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Sosiaali- ja terveystoimen valtuustokauden ja vuoden 2016 tulostavoitteet Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo 24-09-2014 Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Keskeisten suoritteiden deflatoidut kustannukset laskevat 1%. - Kotihoidon asiakaspalvelutuntihinta

Sosiaali- ja terveystoimi Keskeisten suoritteiden deflatoidut kustannukset laskevat 1%. - Kotihoidon asiakaspalvelutuntihinta 2017 Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 9.6.2017 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Valtuuston strategiaseminaari 22.4.2015, Valtuustotalo Strategiajohtaja Jorma Valve Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2016 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty 15.4.2016

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty 15.4.2016 Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 15.4.2016 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti YLEISHALLINTO. Konserniesikunta. 1. Resurssit ja johtaminen

ESPOON KAUPUNKI Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti YLEISHALLINTO. Konserniesikunta. 1. Resurssit ja johtaminen Vuoden 2014 lokakuun kuukausiraportti Konserniesikunta YLEISHALLINTO Konserniesikunta 1. Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2015 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. 2014 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2017 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri

Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri 2014 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet

Lisätiedot

Tulostavoite / kaupungin yhteinen tulostavoite. Kaupungin tuottavuus paranee vähintään 1 %.

Tulostavoite / kaupungin yhteinen tulostavoite. Kaupungin tuottavuus paranee vähintään 1 %. Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Tulos / kaupungin toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta

Sosiaali- ja terveystoimi Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta 2016 Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

SITO: Resurssit ja johtaminen

SITO: Resurssit ja johtaminen SITO: Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet (Espoo-tarina)

Lisätiedot

Mittari / arviointikriteeri Toimenpiteet/vastuuhenkilö Seuranta I Seuranta II Vh: Titta Tossavainen Tulosyksikkö on osallistunut

Mittari / arviointikriteeri Toimenpiteet/vastuuhenkilö Seuranta I Seuranta II Vh: Titta Tossavainen Tulosyksikkö on osallistunut Seurantaraportti 30.4.2014 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikkö / Tuloskortti 2014: Resurssit ja Johtaminen Kaupunkikonserni n talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää

Lisätiedot

Konserniesikunta. Resurssit ja johtaminen

Konserniesikunta. Resurssit ja johtaminen Konserniesikunta Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2014 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. : Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen

Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Konserniesikunta Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Tulos / Mittari / arviointikriteeri

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2014 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta Reaalimenot/asukas. Tulostavoite ei toteudu.

Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta Seuranta Reaalimenot/asukas. Tulostavoite ei toteudu. 2014 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Suomenkielisen tulosyksikkö 07.11.2016 2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2014 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. tavoittet: Espoo

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

4 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI

4 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI 1 4 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMI Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja vuosikohtaiset tavoitteet Taulukossa kaupunkiyhteiset tulostavoitteet on merkitty lihavoidulla kursiivilla ja tulostavoitteet

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen 2016 - Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja kaupunkisuunnittelukeskuksen vuoden 2014 tavoitteet

Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja kaupunkisuunnittelukeskuksen vuoden 2014 tavoitteet Teknisen ja ympäristötoimen valtuustokauden ja kaupunkisuunnittelukeskuksen vuoden 2014 tavoitteet 1 Kaupunkisuunnittelukeskuksen valtuustokauden tavoitteena on toteuttaa kaupunginhallituksen 25.11.2013

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2017 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutuminen tilannekuva helmikuu Strategiajohtaja Jorma Valve Valtuustoseminaari

Espoo-tarinan toteutuminen tilannekuva helmikuu Strategiajohtaja Jorma Valve Valtuustoseminaari Espoo-tarinan toteutuminen tilannekuva helmikuu 2017 Strategiajohtaja 15.2.2017 Valtuustoseminaari Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen 2017 - Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu 2017 - lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina 1.1 päivitys Asukkaiden osallistaminen; Mun Espoo on -kysely 27.8. 31.10.

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Suomenkielinen varhaiskasvatus 01.02.2017 2016 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 27.09.2016 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 45 Vuoden 2017 Espoo-strategian linjaukset ja tavoitteet sekä talousarvioehdotus ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma, Kulttuurilautakunta

Lisätiedot

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio

Lisätiedot

Kaupunkitekniikan keskus Resurssit ja johtaminen

Kaupunkitekniikan keskus Resurssit ja johtaminen 2016 - Kaupunkitekniikan keskus Resurssit ja johtaminen Kaupunkitekniikan keskuksen varsinaisten toimintojen (ilman tase- ja nettoyksiköitä) toimintakate on hyväksytyn talousarvion mukainen. Toimintakate

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

Tekninen keskus Resurssit ja johtaminen

Tekninen keskus Resurssit ja johtaminen 2015 - Tekninen keskus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta

Sosiaali- ja terveystoimi Lokakuun kuukausiseuranta Sosiaali- ja terveystoimi Tilinimi TP 2015 Muutettu TA 2016 Ennuste 2016 Poikkeama 2016 Toteuma 10/2015 Toteuma 10/2016 Toteuma- % 2016 Kasvu-% 2015-2016 Myyntituotot, ulkoiset 22 040 27 029 23 946-3 083

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen

Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen 2016 - Kaupunkisuunnittelukeskus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1. Toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen.

Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1. Toimintakate on vähintään alkuperäisen talousarvion mukainen. Päämäärä Oma Valtuustokauden valtuustokau tavoitteet (Espoostrategia) den tavoite Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitos -liikelaitos: Talous: Taulukko 1 Mittari / Tulostavoite arviointikriteeri / tavoite 31.10

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2014 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. : Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2016 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 07.11.2016 2016 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen. Päämäärä

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen. Päämäärä 2014 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden Oma valtuustokauden

Lisätiedot

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen

Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen 2016 - Sivistystoimi Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoite: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2016 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo. Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo. Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5. Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen periaatteet ja mittaristo Juha Metso Terveydenhuollon atk-päivät, 24.5.2016 Espoolaisen johtamisen kulmakivet Johtaminen luo edellytykset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 234. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 234. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 234 Vuoden 2016 Seurantaraportti I ja siitä aiheutuvat toimenpiteet (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826 9139 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22 19.05.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 22 nuorisolautakunnan vuoden 2016 talousarvion ja strategian huhtikuun kuukausiraportti tilanteessa 30.4.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille , sosiaali- ja terveystoimi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille , sosiaali- ja terveystoimi 18.09.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 87 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Aulis Majuri, puh. (09) 816 23000 Maija

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

SOTET Tuloskortin seuranta 4/2015

SOTET Tuloskortin seuranta 4/2015 SOTET Tuloskortin seuranta 4/ Tuloskortin seuranta Palvelujen saatavuus Mittari Tavoite taso loka marras joulu tammi helmi maalis huhti Hyvä palvelujen saatavuus PESO/ Aikuisten toimeentulotuen käsittelyaika

Lisätiedot

Tulostavoite toteutuu. heikkene vuoden 2009 tasosta. Sitova tulostavoite: Peruspääoman tuottovaatimus on 5 prosenttia peruspääomalle.

Tulostavoite toteutuu. heikkene vuoden 2009 tasosta. Sitova tulostavoite: Peruspääoman tuottovaatimus on 5 prosenttia peruspääomalle. Tilakeskus -liikelaitos: Talous 1.1. Kaupungin toimintakate ei Talousarvion toteutuminen Tulostavoite toteutuu. heikkene vuoden 2009 tasosta. 1. Kaupunkikonsernin talous on kestävästi tasapainossa. Toimialan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA LAUSUNTO 1 Tarkastuslautakunta 1.12.2011 TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE LOKAKUUN 2011 KUUKAUSIRAPORTISTA Lausunto on laadittu kaupunginhallituksen 28.11.2011 kokouksen esityslistan liitteinä

Lisätiedot

Kaupungin vuosikate ja investoinnit

Kaupungin vuosikate ja investoinnit LAUSUNTO 30.11.2016 Espoon kaupungin tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTUUSTOLLE VUODEN 2016 LOKAKUUN KUUKAUSIRAPORTISTA Tarkastuslautakunta arvioi valtuustolle talousarviovuoden kuluessa

Lisätiedot

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017

Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 Sipoon kunta Sivistysvaliokunta- Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2017 1 Sivistysvaliokunna osavuosikatsaus Sivistysosaston osavuosikatsaus on osa koko kunnan kahdeksan kuukauden talous ja toimintaraportointia,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 12.01.2017 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 3 Ympäristölautakunnan vuoden 2017 käyttösuunnitelman hyväksyminen ja toimintasuunnitelman tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91 17.05.2017 Sivu 1 / 1 943/2017 00.01.03 91 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön vuoden 2017 talousarvion ja strategian huhtikuun seurantaraportti tilanteessa 30.4.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 1989/02.02.00/2015 114 Kaupunkisuunnittelulautakunnan talousarvioesityksen ja taloussuunnitelman valmistelun lähtökohdat vuosille 2016-2018 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 12. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 12. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.05.2017 Sivu 1 / 1 943/2017 00.01.03 12 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.11.2015 Sivu 1 / 1 249/2015 02.02.02 183 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.05.2017 Sivu 1 / 1 1669/2016 02.02.00 3 Vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus ja siitä johtuvat toimenpiteet (osittain Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.05.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 93 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 huhtikuun seurantaraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1:

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 25.8.2014 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt Vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman kehys 14082014 1 000

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen

Kulttuuri Resurssit ja johtaminen 2015 - Kulttuuri Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden : Espoo toimii

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 217 Kirjanpitotilanne 2.6.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) tammi-toukokuun toteutuman perusteella 4 3 2 1-1 -2-3 -4-5 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-1 / 217 Kirjanpitotilanne 22.11.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-lokakuun toteutuman perusteella - - -6-8 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 217 Kirjanpitotilanne 19.1.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-syyskuun toteutuman perusteella 6 4 2-2 -4-6 -8 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

Liikunta- ja nuorisopalvelut Resurssit ja johtaminen

Liikunta- ja nuorisopalvelut Resurssit ja johtaminen 2016 - Liikunta- ja nuorisopalvelut Resurssit ja johtaminen Espoo toimii edelläkävijänä kunnallisten palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa. Johtaminen, esimiestyö ja työtyytyväisyys

Lisätiedot

Espoo-tarina Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi

Espoo-tarina Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi Espoo-tarina Kuninkaantien varrelta kaupunkikeskusten verkostoksi Mistä olemme tulossa? Espoo täyttää 555 vuotta kesällä 2013. Espoon ajanlasku alkaa siitä, kun Espoon seurakunta irtautui Kirkkonummen

Lisätiedot

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013 Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat

Lisätiedot