Kuminasta kaksi satoa pienellä kylvösiemenmäärällä
|
|
- Päivi Salo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liite vuosikerta Numero 1 Sivu 13 Kuminasta kaksi satoa pienellä kylvösiemenmäärällä Marjo Keskitalo, MTT Kuminan viljely yleistyy Suomessa edelleen. Satoa tästä erikoiskasvista saadaan parhaiten, kun taimilla on riittävästi tilaa pellolla. MTT:n kokeissa suurimmat kuminsadot tuotettiin pienimmällä siemenmäärällä. Kuminan viljely on laajentunut Suomessa voimakkaasti. Vuonna 2005 viljelyssä oli jo hehtaaria kuminaa. Kuminaa viljellään lähes koko maassa, sillä vain Kainuun, Lapin ja Ahvenanmaan työvoima- ja elinkeinokeskusten alueilla viljelyä ei ole tai se on hyvin vähäistä. Eniten kuminaviljelyksiä on Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa. Kuminan viljelyn laajentuminen johtuu mitä todennäköisimmin maatalouden ja kasvinviljelyn rakennemuutoksesta, jossa uusia vaihtoehtoja etsitään kiivaasti. Vaikka kumina ei sinällään ole uusi viljelykasvina, on se sitä kuitenkin usealle maatilalle. Kumina-alan lisääntyminen voi kuvata myös kasvin sopivuutta kasvuoloihimme ja mahdollisuutta hyödyntää olemassa olevaa kalustoa. Suomessa on varmasti myös tarvetta monivuotiselle kasville, joka katkaisee viljavaltaisen viljelykierron ja voi parantaa maan kasvukuntoa. Yksi tärkeimmistä kuminanviljelyn suosion syistä on varmasti se, että viljelysopimuksia on voitu tehdä yritysten kanssa ja ne ovat onnistuneet markkinoimaan suomalaisen kuminan lähes kokonaan Eurooppaan. Tämä on poikkeuksellista suomalaisessa kasvinviljelyssä. Eri tahojen, myös tutkimuksen, tuleekin pyrkiä takaamaan suomalaisen kuminansiemenen kysyntä vientimarkkinoilla. Näin kuminan viljelytutkimus tehtiin MTT:ssä tutkittiin vuosina yhdessä Agropolis Oy:n kanssa kuminan siemenmäärän ja rivivälin merkitystä viljelyssä. Koekentät sijaitsivat Lounais-Hämeessä, Tammelassa, Mustialan ammattikorkeakoulun pelloilla. Maalajina oli runsasmultainen hietamaa. Lannoitteeksi annettiin Pellon Y-lannosta 5 (20-5-4) kylvövuonna 300 kg/ha ja satovuosina 450 kg/ha. Kumina kylvettiin 1-2 cm syvyyteen toukokuun lopulla. Rikkakasvit torjuttiin ensimmäisenä vuonna Afalon-nesteellä. Kuminakoita torjuttiin kaikkina kolmena satovuonna kesäkuun alussa ennen kuminan kukintaa.
2 Kumina on vanha viljelykasvi, mutta kylvösiemenen määrästä oli varsin vähän tutkimustietoa saatavilla. Hankkeessa haluttiin selvittää sitä, miten käytetyt siemenmäärät (10, 15, 20 kg/ha) vaikuttavat sadonmuodostukseen. Tavanomaisen 12,5 cm rivivälin lisäksi kuminaan kylvettiin myös leveämpiin, 25 ja 37,5 cm. riviväleihin. Leveämmät rivivälit ovat tarpeen silloin, kun kuminaa halutaan viljellä esimerkiksi luomuna ja rikkakasveja kitketään haraten. Siemenet olivat maassamme yleisesti käytettyä siemenkantaa, koska varsinaisia lajikkeita ei tuolloin viljelty Suomessa. Tiheässä kasvustossa kasvaa heikkoja taimia Kumina taimettui hyvin, vaikkakin kuivuus hidasti sitä. Rivien peittävyydessä ei enää loppukesällä ollut eroja. Sen sijaan levein, 37.5 cm, riviväli pysyi avonaisena loppusyksyyn saakka. Syksyisin mitattiin kuminan juuren niskan halkaisija. Juuren koko voi vaikuttaa kasvin talvehtimiseen ja kukkimiseen seuraavana vuonna. Ensimmäisenä syksynä juuren niska oli 4,5-6 mm ja satovuosina 8-11 mm. Siemenmäärän kasvaessa juuren niskan koko pieneni. Riviväli ja siemenmäärä vaikuttivat kasvuston kehittymiseen. Suhteellisesti suurin osa 12,5 cm rivivälin kylvetyistä siemenistä kasvoi ensimmäisenä satovuonna. Kylvömäärästä riippuen kasvitiheydet olivat % siitä mahdollisesta tiheydestä, joka olisi voitu saada, jos kaikki siemenet olisivat taimettuneet. Sen sijaan leveimpiin riviväleihin kylvetyistä siemenistä hukkaantui iso osa. Silloin taimia oli vain % kylvetystä siemenmäärästä. Harvaan riviväliin kylvettäessä siementiheys kasvoi ehkä liian paljon, jolloin kuminan juuristo ei pystynyt kehittymään tarpeeksi suureksi ja talvehtiminen epäonnistui. Harvahko kasvusto antaa tilaa kukinnalle Juuren niskan koolla, kasvitiheydellä ja kukkivien kasvien määrällä oli yhteyttä. Kukkivia kasveja oli suhteellisesti eniten silloin, kun kylvetty siemenmäärä oli pienin, riviväli levein tai juuren niskan halkaisija edellisen vuoden mittauksissa suurin. Ensimmäisenä satovuonna kukki % kasveista ja toisena vuonna %. Määrällisesti eniten kukkivia kasveja neliömetriä kohti oli kuitenkin niissä kasvustoissa, joissa rivivälit olivat kapeimmat. Ensimmäisenä satovuonna neliömetrillä oli kukkivaa kasvia ja toisena Satokomponenteista määritettiin myös kukkasarjojen määrä kasvissa. Ensimmäisenä satovuonna se oli ja toisena yleensä alle 15. Tuhannen siemen paino oli ensimmäisenä vuonna 2,9-3,0 g ja toisena 2,2-2,4 g.
3 Kumina (Carum carvi) on kaksivuotinen sarjakukkainen putkikasvi, joka muistuttaa ulkonäöltään porkkanaa. Ensimmäisenä vuonna kumina muodostaa lehtiruusukkeen ja kasvattaa porkkanaa pienemmän ja vaaleamman paalujuuren. Toisen vuoden kuminakasvusto aloitteli kukintaansa kesäkuun puolessa välissä vuonna kuvat: Marjo Keskitalo Toisena vuonna kumina kasvaa noin cm korkeaksi, kukkii ja muodostaa siemenet. Ne ovat noin 3-6 mm pitkiä sukkulamaisia ja tummanruskeita, ja ne tuoksuvat rikottaessa voimakkaasti. Keskimäärin sadot olivat ensimmäisenä vuonna noin 100 kg/ha suurempia kuin toisena vuonna. Ensimmäisenä satovuonna parhaat, ja kg/ha:n, sadot saatiin, kun riviväli oli 37,5 cm ja siemenmäärä 10 tai 15 kg/ha. Myös rivivälit 12,5 ja 25 cm tuottivat hehtaaria kohti laskettuna yli kg/ha, kun siemenmääränä oli 10 kg/ha. Ensimmäisenä satovuonna yli kg:n sadon tuottivat kasvustot, joissa taimitiheys oli kpl/m 2. Suurimmilla taimitiheyksillä sadot jäivät yleensä alle kg/ha. Toisena satovuonna taimitiheydellä ja sadolla oli vähemmän yhteyttä. Kahden vuoden kokonaissadot vastasivat ensimmäisen satovuoden tuloksia. Suurimmat kokonaissadot saatiin niistä koejäsenistä, jotka tuottivat hyvän sadon ensimmäisenäkin vuonna. Sadot korjattiin myös kolmantena satovuonna, mutta silloin siemensato jäi ruutusadoista laskettuna muutamiin kymmeniin kiloihin kaikilla koejäsenillä. Kuminansiementen öljypitoisuudet olivat ensimmäisenä satovuonna noin 0,6 ml/100 g kuiva-ainetta suurempia kuin toisena vuonna. Eniten öljyä oli ensimmäisenä vuonna 4,47 ja toisena 3,66 ml/100 g kuiva-ainetta. Ensimmäisenä satovuonna runsaimman sadon tuottaneet koejäsenet sisälsivät yleensä vähiten öljyä ja päinvastoin. Toisena satovuonna sadon ja öljypitoisuuden välillä ei havaittu yhteyttä. Kolmannen satovuoden sadosta öljypitoisuuksia ei määritetty. Suurin sato pienimmällä siemenmäärällä Kaikki tutkitut rivivälit näyttävät olevan mahdollisia kuminan viljelyssä. Vaikkakin levein riviväli tuotti parhaan sadon, voi
4 siihen liittyä myös rikkakasviongelma. Normaaleihin riviväleihin kylvetty kumina peittoaa rikkakasvit tehokkaasti, ainakin satovuosien alussa. Jos kuminarivit halutaan kylvää harvempaan, esimerkiksi luomussa, täytyy taimettumisen onnistua hyvin. Muuten kasvustosta voi tulla liian harva. Yllättävin havainto oli se, että pienimmällä siemenmäärällä saatiin suurimmat sadot myös toisena satovuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että kylvämällä siementä nykysuositusten minimimäärä, 10 kg/ha, kuminasta voidaan saada kahtena vuonna runsaita satoja. Tutkimuksen perusteella siemenmääräksi voisi suositella jopa alle 10 kg/ha. On kuitenkin mahdollista, että pienempää siemenmäärää käyttäen kumina tuottaa pääsadon jo ensimmäisenä satovuonna. Siemenmäärän lisäksi tai jopa sitä enemmän sadonmuodostukseen vaikuttaa taimitiheys. Tässä kokeessa paras tiheys oli ensimmäisenä satovuonna kasvia/m 2, mikä on vain kolmannes tai puolet mahdollisesta taimitiheydestä, joka saadaan kylvämällä 10 kg/ha siementä. Ihanteellista taimitiehyttä eri siemenmääriä käyttäen tulisikin edelleen tutkia. Myös taimettumisolojen vaikutusta pitäisi selvittää, sillä ne voivat muuttaa kylvettävän siemenmäärän tarvetta. Tutkittavaa olisi siinäkin, minkälaista siemenmäärää kannattaisi käyttää silloin, kun kuminasta halutaan saada satoa useampana kuin kahtena vuonna. Kuminastahan on tarkoitus ottaa mahdollisimman monta peräkkäistä satoa. Lisätietoja: puh. (03) Suurin osa kuminan aromikkaista siemenistä käytetään mausteeksi. Aromikkuutensa ne saavat haihtuvista öljyistä, karvonista ja limoneenistä. Suomessa viljellyn kaksivuotisen kuminan siemenissä näitä aromaattisia öljyjä on enemmän kuin Keski-Euroopassa viljellyssä yksivuotisessa muodossa. Siemenistä tislataankin öljyä, jota käytetään aromiaineena esimerkiksi kosmetiikka ja lääketeollisuudessa.
5 Kuminan ensimmäisen ja toisen satovuoden tuloksia eri rivivälejä ja siemenmääriä käytettäessä. Riviväli Kylvetty cm siemenmäärä kg/ha kpl/m 2 Kasvitiheys ensimmäisenä satovuonna kpl/m 2 Kasveista kukki ensimmäisen ä satovuonna % Siemensadot (9 %:n kosteudessa) Ensimmäinen Toinen satovuosi kg/ha 12,5 37, sato kg/ha Kasvitiheys kpl/m2 Kuminan kasvitiheyden ja sadon yhteys ensimmäisenä satovuonna MTT:n kuminakokeessa.
Kylvömäärän ja lajikevalinnan suunnittelu vähentää satovaihteluita
Kylvömäärän ja lajikevalinnan suunnittelu vähentää satovaihteluita Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari 25.3.2014 Jokioinen,
YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON
1 YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON Erikoistutkija Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen. marjo.keskitalo@mtt.fi KOKEEN TAUSTAA Kuminan kylvösiemenmääräksi
Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa
Kumina kehittyy harvaan kylvetyssä suojakasvissa Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina suojakasvissa
Kylvö suoraan vai suojaan?
Kylvö suoraan vai suojaan? Uusilla perustamistavoilla sopeudutaan muuttuviin tuotanto-oloihin Hannu Känkänen ja Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella
Kuminaa yksin vai suojakasvin kanssa
Kuminaa yksin vai suojakasvin kanssa Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010 Jokioinen Tutkimuskysymykset Voidaanko kuminaa viljellä
Lajikevalinnan tärkeys Tuloksia lajikekokeesta
Lajikevalinnan tärkeys Tuloksia lajikekokeesta Arjo Kangas & Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010 Jokioinen Lajikekoe MTT Jokioinen
Kuminan perustaminen suojakasviin
Kuminan perustaminen suojakasviin Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminan viljelypäivät 2012 Riihimäki (28.1) ja Loimaa (30.1.) Kumina suojakasvissa KOE 1 V 2009 perustettu koe Jokioisiin,
Kuminalajikkeiden erot kahden satovuodoen jälkeen
Kuminalajikkeiden erot kahden satovuodoen jälkeen Marjo Keskitalo ja Arjo Kangas MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminaseminaari Lepaa (7.3) Ylivoimainen kuminaketju -hanke Kesto 2010 2013 Agropolis Oy, MTT
Kuminan perustaminen suojakasviin
Kuminan perustaminen suojakasviin Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Kuminan pellonpiennarpäivät Jokioinen 8.6.2012 Kumina perustaminen suojakasviin KOE 2 V 2010 Jokioisiin perustettu koe, jossa
Siemenmäärän merkitys suorakylvetyn kuminan kasvulle
Siemenmäärän merkitys suorakylvetyn kuminan kasvulle Hannu Känkänen MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki Kylvötiheyskoe muokatussa ja
Kuminan pellonpiennarpäivät 2013 lajikekokeen tuloksia
Kuminan pellonpiennarpäivät 213 lajikekokeen tuloksia Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen Jokioinen 17.6.213 Lamminkylän pelto Kuolleiden taimien määrä kpl/m2 ensimmäisenä talvena
Mitä hyötyä kiertotalous voi tuoda kuminan viljelyyn?
Mitä hyötyä kiertotalous voi tuoda kuminan viljelyyn? Sieppari Pellossa loppuseminaari Tuorilassa 21.11.217 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) marjo.keskitalo@luke.fi tutkimusryhmä:
Kuminalajikkeiden erot kahden satovuoden jälkeen: Jokioinen & Ylistaro
Kuminalajikkeiden erot kahden satovuoden jälkeen: Jokioinen & Ylistaro Marjo Keskitalo ja Markku Niskanen MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää,
Erikoiskasveista voimaa pellon monimuotoisuuden turvaamiseen
Liite 19.12.2005 62. vuosikerta Numero 4 Sivu 10 Erikoiskasveista voimaa pellon monimuotoisuuden turvaamiseen Marjo Keskitalo ja Kaija Hakala, MTT Tulevaisuudessa kasveilla saattaa olla sadon tuoton lisäksi
Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää
Oikeanlainen perustamis- ja satovuoden lannoitus tuo selvää sadonlisää Antti Laine ja Merja Högnasbacka MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari
Luomukuminatuotannon haasteet ja mahdollisuudet
Luomukuminatuotannon haasteet ja mahdollisuudet Luomuinstituutin tutkijaseminaari Kyyhkylän kartanossa Mikkelissä 8.-9. kesäkuuta 2016 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) & työryhmä
Siemenmäärän merkitys suorakylvetyn kuminan kasvulle
Siemenmäärän merkitys suorakylvetyn kuminan kasvulle Hannu Känkänen MTT Kasvintuotannon tutkimus Pellonpiennarpäivä Jokioinen 17.6.2013 Kylvötiheyskoe muokatussa ja muokkaamattomassa maassa Suorakylvö
Taimettumisen hitaus onko jotain tehtävissä?
Taimettumisen hitaus onko jotain tehtävissä? Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010 Jokioinen Tutkimuskysymykset
Tutkimustuloksia kuminan viljelystä -lajikekokeen tuloksia
Tutkimustuloksia kuminan viljelystä -lajikekokeen tuloksia Marjo Keskitalo, MMT Erikoistutkija, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen Kuminaviljelyttäjien tilaisuudet kevät 213 Esitykset sekä muutakin
Mitä kuminan tuholais- ja rikkakasvihavainnoista
Mitä kuminan tuholais- ja rikkakasvihavainnoista voidaan päätellä? Erja Huusela-Veistola & Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun
Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta
Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Kumina viljelykierrossa
Kierrätyslannoitteet kuminalla. Sieppari Pellossa seminaari, Tuorla
Kierrätyslannoitteet kuminalla Sieppari Pellossa seminaari, Tuorla 16.2.1027 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) marjo.keskitalo@luke.fi tutkimusryhmä: Oiva Niemeläinen, Markku
Kymmenen askelta huippusatoon
Kymmenen askelta huippusatoon Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari 25.3.2014 Jokioinen, 27.3.2014 Ilmajoki Kymmenen askelta
Kokemuksia kesän 2010 kuminatilakierroksilta kasvintuhoojien kannalta ja suunnitelmat 2011
Kokemuksia kesän 2010 kuminatilakierroksilta kasvintuhoojien kannalta ja suunnitelmat 2011 Erja Huusela-Veistola & Asko Hannukkala MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus Transfarmin Kuminan viljelypäivät 26.1.2013 Riihimäki, 28.1.2013 Loimaa Toukokuussa 2009 kylvetty
Rikkakasvien torjunnan vaikutus kuminan satoon
Rikkakasvien torjunnan vaikutus kuminan satoon Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ seminaari 23.11.211 Hyvinkää,
Kuminanviljelyn taloudellinen toimintaympäristö
Kuminanviljelyn taloudellinen toimintaympäristö Timo Karhula MTT Taloustutkimus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki timo.karhula@mtt.fi TIIVISTELMÄ Suomessa kiinnostus kuminanviljelyyn on lisääntynyt
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua
Rikkakasvien torjunta nostaa kuminasadon määrää ja laatua Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki Toukokuussa 2009 kylvetty
Kerääjäkasvit luomutilan ravinnehuollossa
Kerääjäkasvit luomutilan ravinnehuollossa Kokemuksia luomuun siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi HAMK Mustiala 3.9.8 Hannu Känkänen Kerääjäkasvien hyötyjä Pellon kasvipeitteisyys lisääntyy eroosioherkkyys
Kasvintuhoojat kuminakierrostiloilla 2012
Kasvintuhoojat kuminakierrostiloilla 2012 Erja Huusela-Veistola, Asko Hannukkala, Noora Pietikäinen & Marjo Segerstedt MTT Kasvintuotannontutkimus TRANS FARM OY Kuminan viljelypäivät 2013 26.1. Riihimäki,
Eväitä paremman sadon tuottamiseen
Eväitä paremman sadon tuottamiseen Marjo Keskitalo ja MTT:n Ylivoimainen kuminaketju tutkimusryhmä PAREMPAA SATOA KUMINASTA seminaariesitysten pohjalta Ylivoimainen kuminaketju tutkimusryhmä ja tehtävät
Kuminan kasvattaminen Suomessa
Kumina kasvina kaksivuotinen kasvi ensimmäisenä vuotena lehtiruusuke ja porkkanamainen juuri toisena vuotena kasvi kukkii ja muodostaa siemenet sarjakukkainen aromikasvi kuminaöljy antaa maun, (karvoni)
Kuminatilakierroksen kertomaa kasvintuhoojatilanne 2012
Kuminatilakierroksen kertomaa kasvintuhoojatilanne 2012 Erja Huusela-Veistola & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki
Kuminan kasvattaminen Suomessa
Kumina kasvina kaksivuotinen kasvi ensimmäisenä vuotena lehtiruusuke ja porkkanamainen juuri toisena vuotena kasvi kukkii ja muodostaa siemenet sarjakukkainen aromikasvi kuminaöljy antaa maun, (karvoni)
Nurmen täydentäminen osaksi nurmenhoitoa. Kokeen tarkoitus ja toteutus
Sivu 1 / 5 Nurmen täydentäminen osaksi nurmenhoitoa Päivi Kurki ja Ritva Valo, MTT Kasvintuotannon tutkimus Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi Kokeen tarkoitus ja toteutus Satoisan,
Kuminan kylvöajan ja perustamisvuoden rikkakasvien torjunnan vaikutukset kuminan kasvuun ja satoon
Kuminan kylvöajan ja perustamisvuoden rikkakasvien torjunnan vaikutukset kuminan kasvuun ja satoon Pentti Ruuttunen MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010
Petri Lintukangas Rapsi.fi- projekti
Petri Lintukangas Rapsi.fi- projekti MTK:n ja SLC:n Öljykasvijaoston sekä Elintarviketeollisuusliiton (ETL) Öljynpuristamoyhdistyksen projektin tavoitteena on kotimaisen rapsin ja rypsin tuotannon lisääminen
Kasvukauden kokemuksia kerääjäkasvien kenttäkokeista
Kasvukauden kokemuksia kerääjäkasvien kenttäkokeista Hannu Känkänen, Luke Hyvä aluskasvi aloittaa kovan kasvun vasta, kun pääkasvi on korjattu Vaan entä jos pääkasvi ei kasvakaan kunnolla? Esimerkki Jokioisista,
Kuminan rengaspunkin runsaus yllätti
Kuminan rengaspunkin runsaus yllätti Erja Huusela-Veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus Kasvinsuojelun syyspuinti Ilmajoki 1.11.2011 LIFE08 ENV/FIN/000604 PesticideLife-hanke on saanut Euroopan Yhteisön
Hamppu viljelykiertokasvina
Hamppu viljelykiertokasvina Noora Norokytö, Hyötyhamppuhanke Turun ammattikorkeakoulu Yleistä hampusta Tuulipölytteinen lyhyen päivän kasvi Luontaisesti yksineuvoinen (öljyhamppu), jalostuksella kaksineuvoinen
Kokemuksia ja tuloksia kesältä katsaus Ravinneresurssikokeeseen. Syksyinen viljapelto voi olla myös vihreä
Kokemuksia ja tuloksia kesältä 2015 - katsaus Ravinneresurssikokeeseen Hannu Känkänen, Luke Syksyinen viljapelto voi olla myös vihreä Pellot usein syksyisin paljaina Muokkaus voi kuitenkin olla perusteltua
Kuminan tautitilanne
Kuminan tautitilanne 11 12 Asko Hannukkala & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannon tutkimus HY Maataloustieteiden laitos PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.12 Loimaa, 19.11.12 Ilmajoki Parempaa
Kuminatilakierroksilta tietoa kasvintuhoojien yleisyydestä
Kuminatilakierroksilta tietoa kasvintuhoojien yleisyydestä Erja Huusela-Veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINAN SATOVAIHTELUIDEN JÄLJILLÄ -seminaari 23.11.2011 Hyvinkää, 24.11.2011 Ilmajoki Tilakierroksen
Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen
1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006 lähtien Rikkakasviaineita on nykyään hyvin
Syysrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Syysrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Syysrypsi Iso siemen Korkea öljypitoisuus Satoisa Menestyy jopa IV-viljelyvyöhykkeellä 2 Miksi syysrypsiä? 1/2 Satoisampi vaihtoehto kuin
Tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum ja Lännenmaarianheinä (Hierochloe odorata)
Tuoksusimake (Anthoxanthum odoratum ja Lännenmaarianheinä (Hierochloe odorata) koeviljelyn kokemuksia Bertalan Galambosi MTT-Mikkeli Kumariini tuoksuiset heinät Maarianheinät (Hierochloe) Metsämaarianheinä
Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner
1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006
Syysrypsikooste Luomuviljelijäkokemusten vaihto-päivä. Joensuu: Ti klo 9-15 Pasi Hartikainen, ProAgria Pohjois-Karjala
Syysrypsikooste Luomuviljelijäkokemusten vaihto-päivä Joensuu: Ti 23.10.2012 klo 9-15 Pasi Hartikainen, ProAgria Pohjois-Karjala Seurantakokeen taustaa: Seurattiin 5 tilan syysrypsilohkojen kehitystä keväästä
Kuminan viljely. Seminaari: Gluteenittomia vaihtoehtoja. Huittinen Hämeenkyrö
Kuminan viljely Seminaari: Gluteenittomia vaihtoehtoja Huittinen 10.3.2017 Hämeenkyrö 13.3.2017 Dan Kjällberg Tehtaanjohtaja Caraway Finland Oy 050 444 0524 dan.kjallberg@carawayfinland.fi Kumina suositellaan
Syysrypsikooste Pellot tuottamaan -hanke. Joensuu: Ti klo 9-15 Pasi Hartikainen, ProAgria Pohjois-Karjala
Syysrypsikooste Pellot tuottamaan -hanke Joensuu: Ti 23.10.2012 klo 9-15 Pasi Hartikainen, ProAgria Pohjois-Karjala Edut: Syysrypsi Kylvö ja korjuu heinäkuussa Pitää yllä hyvärakenteisen maan rakennetta
Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen
Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella 2013 Ikaalinen 04.03.2014 Lasse Matikainen Rehumaissin rikkakasvien torjunta Rikkakasviongelma korostuu, koska maissin riviväli on suuri, jolloin rikkakasveille
Havaintokoe 2010 Kevätvehnän aluskasvikoe 1 (Vihti)
Kevätvehnän aluskasvikoe Päivitetty 4.7..2013 Havaintokokeessa seurataan kevätvehnän aluskasvin vaikutusta maan kasvukuntoon, pääkasvin sadon määrään ja laatuun sekä maan liukoisen typen pitoisuuteen.
Kevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Kevätrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 30.11.2009 Rypsi kukassa Kuva Reijo Käki 2 2009 Reijo Käki Kevätrypsin viljely Luomurypsi Rypsi on elintarvikeöljyn ja eläinten valkuaisrehun
SjT:n viljelykiertopäivät Peter Rehn
SjT:n viljelykiertopäivät 31.1.-1.2.2017 Peter Rehn TILAKOKEILUT Tavoite: Yhden viherlannoitusvuoden aikana tuottaa mahdollisimman paljon vihermassaa, sekä torjua kestorikkoja ennen kylvöä Kokeiluissa
Raportti Uusien mansikkalajikkeiden kokeesta Raija Kumpula. Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI
Raportti Uusien mansikkalajikkeiden kokeesta 18 Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI Johdanto Marjanviljelyn koetilalle perustettiin Uusien mansikkalajikkeiden viljelykoe
Muokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.
Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen
Kuminan viljelyopas 2016. Handbok över kumminodling 2016
Kuminan viljelyopas 2016 Handbok över kumminodling 2016 SISÄLTÖ Johdanto 1. Millainen kasvi kumina on?. 2. Millainen lohko sopii kuminalle? 3. Muokkaus ja kylvötekniikka 4. Kylvösiemenmäärä 5. Kalkitus
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää!
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena
Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen
Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan VYR viljelijäseminaari 27.1.2014 Hannu Känkänen Alus- ja kerääjäkasvit ovat sovitettavissa viljelyyn Kerääjäkasvi Kerää maasta typpeä estäen huuhtoutumista
Herne säilörehun raaka-aineena
Herne säilörehun raaka-aineena Kaisa Kuoppala, Luke Jokioinen Katariina Manni, HAMK Mustiala Marketta Rinne, Luke Jokioinen 2 Etunimi Sukunimi Uusvanha herne Herne on perinteinen kasvi, jonka viljely osataan
Tarkalla rikkakasvi- ja tuholaistorjunnalla sato moninkertaistuu
Tarkalla rikkakasvi- ja tuholaistorjunnalla sato moninkertaistuu Pentti Ruuttunen & Erja Huusela-veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari
Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa
www.verdera.fi / infoverdera@lallemand.com Koetoimintaraportti 02.09.2015 Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa 1. Kokeen tarkoitus Kokeen tarkoituksena oli testata
Kuminan kasvattaminen Suomessa
Kumina kasvina kaksivuotinen kasvi ensimmäisenä vuotena lehtiruusuke ja porkkanamainen juuri toisena vuotena kasvi kukkii ja muodostaa siemenet sarjakukkainen aromikasvi kuminaöljy antaa maun, (karvoni)
Kerääjäkasvit suorakylvössä
Kerääjäkasvit suorakylvössä Tilakokeet Uudellamaalla 217 UusiRaHa hankkeen seminaari Hyvinkää, Hyria, 21..218 Hannu Känkänen, Luke Kolmen maatilan ruutukokeessa testattiin, miten aluskasvi toimii suorakylvön
Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa
Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa Osa 1 Kerääjäkasvien hyödyt ja kasvu Ravinteet pellossa vaan ei vesistöön -hankkeen loppuseminaari Mustiala, 11.4.217 Hannu Känkänen,
Proteiinipitoiset viljelykasvit Keski-Suomen kestävä ruokaratkaisu kick-off tilaisuus
Proteiinipitoiset viljelykasvit Keski-Suomen kestävä ruokaratkaisu kick-off tilaisuus 1.12.2017 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke) marjo.keskitalo@luke.fi Ruuan tuotannon haasteita
Hankkeen eri paikkakunnilla meneillään olevat kokeet Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus
Hankkeen eri paikkakunnilla meneillään olevat kokeet Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010 Jokioinen Pinta-ala,
Kokemuksia luomutuotantoon siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi. Yleiskatsaus luomun tilanteeseen
Kokemuksia luomutuotantoon siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi Yleiskatsaus luomun tilanteeseen HAMK Mustiala 13.9.2018 ProAgria Etelä-Suomi / Kaija Hinkkanen Tavoite 2020: Luomutiloja 20% - tilanne
Suomen maatalous vihertyy. Tuoko vihertyminen uusia mehiläiskasveja?
Suomen maatalous vihertyy Tuoko vihertyminen uusia mehiläiskasveja? Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 VIHERRYTTÄMISTUKI Tavoitteena tukea ilmaston ja ympäristön kannalta suotuisia viljelykäytäntöjä
Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi
Kasvuohjelma SSO, Salo 07.02.2011 Martti Yli-Kleemola puh. 010 76 83453 martti.yli-kleemola@agrimarket.fi Viljelijöiden työkaluna käytettävissä 24 h vrk, 7 pv viikossa Velotuksetta, osoitteissa: www.agrimarket.fi
Kuminan kasvinsuojelu
Kuminan kasvinsuojelu Lepaa 26.02.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Vuonna 2010 kuminalla teimme edelleen paljon koetoimintaa, ja erityisesti rikkakasvitutkimusta. Saunakukkaohjelma
Kuminan kasvinsuojelua
Kuminan kasvinsuojelua - mitä on IPM viljely - kuminan perustaminen hernekasvustoon - rikkakasvitorjunnasta - Bernerin tutkimuskokeista - kasvit.fi uusi suunnittelutyökalu Lepaa 08.03.2014 Lasse Matikainen
Apila ontuu kasvukaudessa vain kerran niitetyissä nurmissa. Kokeen tarkoitus ja toteutus
Sivu 1 / 5 Apila ontuu kasvukaudessa vain kerran niitetyissä nurmissa Päivi Kurki ja Ritva Valo, MTT Kasvintuotannon tutkimus Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli, etunimi.sukunimi@mtt.fi Kokeen tarkoitus ja
Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa
Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa Osa 1 Kerääjäkasvien hyödyt ja kasvu Ravinteet pellossa vaan ei vesistöön -hankkeen loppuseminaari Mustiala, 11.4.2017 Hannu Känkänen,
Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa
Juurikastilastojen viljelykierrot Suomessa Viljelykierto - Energiaa sokerintuotantoon hankkeen koulutus Tuorla, Maaseutuopisto Livia 27.11.2013 Säkylä, Ravintola Myllynkivi 28.11.2013 Marjo Keskitalo,
Kokemuksia herneen ja härkäpavun viljelystä säilörehuksi sekä nurmen täydennyskylvöstä
Kokemuksia herneen ja härkäpavun viljelystä säilörehuksi sekä nurmen täydennyskylvöstä Timo Lötjönen MTT Ruukki timo.lotjonen@mtt.fi google haku: mtt ruukki Miksi palkokasveja tai valkuaiskasveja kannattaisi
Kokemuksia kesän 2011 kuminatilakierroksilta
Kokemuksia kesän 2011 kuminatilakierroksilta Erja Huusela-Veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus Arctic Taste Oy:n Kuminaseminaari 2012 10.3.2012 Lepaa Esityksen sisältö Tilakierrokset osana Ylivoimainen
KUMINAN KASVINSUOJELU 2016
KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 Lepaa 13.3.2016 Lasse Matikainen ViljelijänBerner Kumina Joulupäivänä 2015 KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen 2. Rikkakasvitorjunnan onnistuminen
Öljykasvit Kumina, camelina ja öljyhamppu
Öljykasvit Kumina, camelina ja öljyhamppu Erikoiskasvipäivä - Kohti monipuolista ja tuottavaa viljelyä erikoiskasvien avulla. 25.4.219 Leppävirta Marjo Keskitalo, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus marjo.keskitalo@luke.fi
Agrimarket- Viljelijäristeily
Agrimarket- Viljelijäristeily Viking Mariella 2.-4.12.2013 Ajankohtaista syysrapsista: Lajikkeet ja viljelytekniikka kaksoiskylvömenetelmällä Pertti Tamminen Berner Oy Syysrapsin viljely kiinnostaa 2012
MAISEMAPELTOSUUNNITELMA 2017 MAISEMAPELTOJEN VILJELYSUUNNITELMA. Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue
MAISEMAPELTOSUUNNITELMA 2017 MAISEMAPELTOJEN VILJELYSUUNNITELMA Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue SISÄLLYS JOHDANTO 3 1. MAISEMAPELTOKOHTEET 4 2. VILJELYSUUNNITELMA 7 3. YHTEENVETO LAJIKKEISTA
Keräkaalin lajikekokeen tulokset MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi
Keräkaalin lajikekokeen 2011-2012 tulokset MTT Sotkamo, Ruukki ja Rovaniemi Anu Räty 1), Vesa Järvelin ja Janne Ylijoki, MTT Sotkamo, 1) etunimi.sukunimi@mtt.fi Hanna Kekkonen, MTT Ruukki Kaisa Soppela,
Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia
Tehoa kotoiseen valkuaisruokintaan ja laiduntamiseen seminaari 20-21.2.2013 Leppävirta Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Antti Ilomäki Ilomäen tila Jämsä 20.2.2013 Tausta Palkokasvien viljelyä
Syysrypsin viljely Antti Tuulos
Antti Tuulos 19.4.2012 1 Esityksen sisältö: Syysrypsi viljelykasvina Syysrypsin perustaminen suojaviljaan Satotuloksia kevätviljan ja syysrypsin seoskasvustoista Allelokemikaalit Ravinteiden talteenotto
Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa
Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan viljelypäivät Somerolla Lounaismaan Osuuspankki 17.10.2013 Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen marjo.keskitalo@mtt.fi Esitys pohjautuu.
KUMINAN KYLVÖAJAN JA PERUSTAMISVUODEN RIKKAKASVIEN TORJUNNAN VAIKUTUKSET KUMINAN KASVUUN JA SATOON
KUMINAN KYLVÖAJAN JA PERUSTAMISVUODEN RIKKAKASVIEN TORJUNNAN VAIKUTUKSET KUMINAN KASVUUN JA SATOON Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Mustiala, 28.4.2011 Niko Jalava
PELLOT TUOTTAMAAN. MTTn tilakokeet 2010 NURMIEN TÄYDENNYSKYLVÖ. Hankeseminaari, Joensuu Päivi Kurki MTT Mikkeli
PELLOT TUOTTAMAAN MTTn tilakokeet 2010 NURMIEN TÄYDENNYSKYLVÖ Hankeseminaari, Joensuu 25.11.2010 Päivi Kurki MTT Mikkeli MTTn KOKEET 2010 6. Apilan viljely säilörehuksi Koe 6.1. LOHKOKOHTAINEN SATOMÄÄRÄ
Peter Fritzén/ ProAgria-Suomen Talousseura/ 11.3.2010
Peter Fritzén/ ProAgria-Suomen Talousseura/ 11.3.2010 Miksi öljykasvien keskisadot ovat käytännön viljelyssä jäänet kauas niiden satopotentiaalista Yksi selittävä tekijä voi olla viljelytekniikan hallinta
Superior Caraway Chain ylivoimainen kuminaketju HYVÄ STARTTI KUMINALLE. Viljelijäseminaari: 26.10.2010 Ilmajoki ja 28.10.
Superior Caraway Chain ylivoimainen kuminaketju HYVÄ STARTTI KUMINALLE Viljelijäseminaari: 26.10.2010 Ilmajoki ja 28.10.2010 Jokioinen Hankkeen esittely Toimialajohtaja Juha Pirkkamaa, Agropolis Oy Hankkeen
Onko kerääjäkasvin lajikkeella merkitystä? Lajikekokeet Uudenmaan maatiloilla 2016
Onko kerääjäkasvin lajikkeella merkitystä? Lajikekokeet Uudenmaan maatiloilla 2016 UusiRaHa hankkeen seminaari Hyvinkää, Hyria, 9.3.2017 Hannu Känkänen, Luke Italianraiheinän lajikekoe 9 maatilalla Uudellamaalla
RaHa-hankeen kokemuksia
RaHa-hankeen kokemuksia Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen Kerääjäkasvipäivä 15.1.2013, Maaseutuopisto Tuorla 16.1.2013 RaHa-hanke Tavoitteena edistää vesiensuojelun ja ympäristön
Tuloksia puna-apilan siementuotantokokeista ja ehdotuksia siementuotannon virkistämiseksi
Tuloksia puna-apilan siementuotantokokeista ja ehdotuksia siementuotannon virkistämiseksi Sieppari pellossa hanke 21.11.2017 Tuorla Oiva Niemeläinen ja Markku Niskanen, LUKE Luonnonvarat ja biotalous Siitä
Kuminan viljely. Kumina suositellaan
Kuminan viljely Vilppula 23.1.2019 Dan Kjällberg Tehtaanjohtaja Caraway Finland Oy 050 444 0524 dan.kjallberg@carawayfinland.fi 1 Kumina suositellaan Suosittelemme kuminanviljelyä koska: - se on erinomainen
Kokemuksia sinimailasen viljelystä. Marko Mäki-Arvela Maidontuottaja Uusikaupunki Toimittanut Jukka Rajala
Kokemuksia sinimailasen viljelystä Marko Mäki-Arvela Maidontuottaja Uusikaupunki 17.10.2011 Toimittanut Jukka Rajala Sinimailasen viljelijä Marko Mäki-Arvela 29.8.2011 2 2011 Maatila Maatila Uudessakaupungissa
Luomukasvintuotannon lisäysaineisto
Luomukasvintuotannon lisäysaineisto 8.4.2019 ja 10.4.2019 Varsinais-Suomen ELY Luomutiimi Lisäysaineistot Luomulisäysaineistolla tarkoitetaan siemeniä, istukkaita, pistokkaita tai taimia, jotka on tuotettu
Tukiehdot kuminanviljelyssä AB-alueella. E-P:n ELY-keskus Veikko Tuominen 24.2.2011
Tukiehdot kuminanviljelyssä AB-alueella E-P:n ELY-keskus Veikko Tuominen 24.2.2011 Kuminanviljely ja ympäristötuki Kumina on ympäristötuessa puutarhakasvi ja kuuluu eräät siemenmausteet -ryhmään Kuminalohkolle
PAREMPAA SATOA KUMINASTA Seminaarin ja satokilpailun 2012 avaus
PAREMPAA SATOA KUMINASTA Seminaarin ja satokilpailun 2012 avaus Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.2012 Loimaa, 19.11.2012 Ilmajoki SUPERIOR CARAWAY
Kerääjäkasvikokemuksia
Kerääjäkasvikokemuksia Myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2016 Hannu Känkänen, Luke Kerääjäkasvi huolehtii pellosta ja ympäristöstä Muokkaamattomuus vähentää eroosiota Menetelmä ei sovi kaikille Pelto
SataVarMa Mansikanviljelyn kilpailukyvyn parantaminen Lounais-Suomessa - Viljelmän perustamistavat
SataVarMa Mansikanviljelyn kilpailukyvyn parantaminen Lounais-Suomessa - Viljelmän perustamistavat Saila Karhu Luonnonvarakeskus (Luke) Tuotetiedot ja Internet-linkit ovat esimerkinomaisia eivätkä Luken
Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen
Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014