ÄÄNEKOSKI LÄNSIPORTIN ASEMAKAAVA
|
|
- Antero Salminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ÄÄNEKOSKI LÄNSIPORTIN ASEMAKAAVA LUONNOSVAIHEEN NÄHTÄVILLÄOLO (MRA 30 ) KAAVOITTAJAN VASTINE LAUSUNTOIHIN JA MIELIPITEISIIN 1. Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus esittää seuraavaa: a) Äänekoskentie on rajattu kaava-alueen ulkopuolelle. Maantiealue tulee sisällyttää kaava-alueeseen ainakin siltä osin, että muuttuvien liikennejärjestelyiden vaatimat liittymäpaikkojen muutokset saadaan osoitettua. b) Katuliittymän siirtäminen Äänekoskentiellä luonnoksessa esitettyyn paikkaan voidaan hyväksyä, mutta liittymäjärjestelyistä aiheutuvat kustannukset kuuluvat kaupungille. Liittymäjärjestelyt tulee suunnitella ja rakentaa ELY-keskuksen ohjeiden mukaisesti. Uuteen liittymään tulee rakentaa kääntymiskaista vasemmalle sekä liittymäjärjestelyiden ja näkemäalueiden vaatima tilantarve tulee varmistaa kaavamuutoksen yhteydessä. c) Tulee harkita VL- alueen osoittamista suojaviheralueeksi alueen sijainnin ja meluhaittavaikutusten vuoksi. d) Suunnitelluista liikennejärjestelyistä aiheutuvat meluvaikutukset tulee selvittää ottaen huomioon valtioneuvoston antamat ohjearvot. Meluvaikutusarvioinnin perusteella tulee pohtia niiden vaikutusta kaavamerkinnällisen ja kaavamääräyksellisen ohjauksen tarpeeseen myös rakenteisiin kohdistuvan melunsuojauksen osalta. e) Kulkuyhteys Äänekoskentieltä Torikadulle on osoitettu katkaistavaksi.kaavaasiakirjoista ei selviä, onko kulku Mercurian pysäköintialueelle tarkoitus ohjata maantieverkon kautta vai säilyykö kulkuyhteys myös katuverkon kautta. Ei ole hyvä ratkaisu ohjata paikallista liikennettä pelkästään maantieverkon kautta kaupallisiin palveluihin. f) Rakennusaloja ei tule osoittaa kiinni LT- alueen reunaan. g) Liikenteen osalta tehtyä vaikutusten arviointia tulee täydentää mm. liikenteen suuntautumiseen, liikenneverkon sujuvuuteen ja liittymien toimivuuteen liittyvän arvioinnin osalta. Vaikutuksia ja liikennettä koskevia nykytietoja tulee tarkastella myös kaavamuutosaluetta laajemmalta alueelta, koko kaavoitettavan alueen vaikutusalueelta. h) Tulee tarkistaa alueen läheisyyteen sijoittuvien rautatien ja seututien 642 mahdolliset tärinävaikutukset kaavoituksen kohteena olevalle alueelle. i) Kaavaselostuksen luonnonympäristöä kuvaavan sisällön perusteella ei ole edellytyksiä ottaa kantaa alueen luonnonsuojelullisiin arvoihin esim. liito-oravan osalta. ELY:n käytössä olevien tietojen perusteella kaavamuutosalueelle ei näyttäisi sijoittuvan erityisiä luontoon liittyviä arvoja. Kaavaselostusta tulee täydentää mm. siten, että Koskelanpuiston arvot ja luonne tulevat selkeästi ilmi. Myös arviota kaavan vaikutuksesta luontoon ja maisemaan tulee täydentää.
2 j) Rautatienkadulla sijaitsee funkkishenkinen rakennus, joka on luokiteltu maisemalliselta ja rakennushistorialliselta arvoltaan paikallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Sen purkamiselle tulee esittää perustelut vaikutusarvioineen. k) Huoltoaseman korttelialueelle (LH) sijoittuu maaperän tietojärjestelmään sisältyvä kohde (pilaantunut maa-alue), jonka mahdollinen puhdistamistilanne ja kaavamerkinnällinen osoittamistarve tulee selvittää. l) Kaavamerkinnät ja määräykset kartalla ja merkintöjen selitysosassa tulee saattaa keskenään yhdenmukaisiksi. a) Laajennetaan kaava-alue käsittämään myös yleisen tien alue välillä Hämeentien silta Torikadun liittymä. b) Merkitään tiedoksi ja otetaan huomioon ehdotusvaiheessa, ei muutostarvetta. c) Liitetään kaavaluonnoksen VL-alue viereisen korttelin 332 P-1 tonttiin ja merkitään tontin kiertoliittymään rajoittuva alue istutettavaksi alueen osaksi. d) Suunnitellut liikennejärjestelyt eivät aiheuta muutosta nykytilanteeseen meluvaikutuksen osalta: Äänekoskentiellä muuttuu ainoastaan nykyiselle Rautatienkadulle johtavan katuyhteyden sijaintipaikka, jolla muutoksella ei ole vaikutusta Äänekoskentien liikenteen aiheuttamaan melutason. Äänekoskentiellä on liikennemeluun alentavasti vaikuttava nopeusrajoitus (40 km/h) ja yleiseltä tieltä kaava-alueen suuntaan maasto nousee huomattavasti (Äänekoskentien ja nykyisen Rautatienkadun korkeusero vähintään 4-5 m). Kun lisäksi ehdotusvaiheessa esitetään luopumista nykyisen Rautatienkadun sisääntuloväylätyyppisestä luokituksesta, ei myöskään näiltä osin ole aiheutumassa merkittävää lisäystä liikennemelun määrään. Kaavaehdotukseen voidaan lisätä melu- ja tärinävaikutukseen liittyvä yleismääräys, jota Äänekoskella on käytetty radan vierialueella Teollisuuskadun asemakaavan muutoksessa: Rakentajan on huolehdittava siitä, että yleisten teiden ja/tai rautatien läheisyyteen rakennettaessa melu- ja tärinäolosuhteet on tarkemmin selvitetty eivätkä sallitut melutason ohjearvot ylity. Tärinän vaikutus tulee huomioida rakennusten sijoitusratkaisuissa. e) Kaavaluonnoksen mukaisessa ratkaisussa kulku Mercurian pysäköintialueelle tapahtuu nykytilanteen mukaisesti Äänekoskentien liittymästä ( yleinen tie ) ja LP-alueen kautta ( katuverkko ). Ehdotusvaiheessa ollaan luopumassa kaavaluonnokseen merkitystä uudesta sisääntuloväylästä välillä Hämeentie Kauppakatu, jolloin kaavaratkaisusta ei ole aiheutumassa muutosta nykytilanteeseen nähden katuverkon ja yleisen tieverkon käytön osalta. Merkitään tiedoksi, ei muutostarvetta. f) Lisätään korttelin 332 Äänekoskentien puoleiselle reunalle sitovan rakennusalan merkintä. g) Kaavaselostus on laadittu kaavasuunnittelun alkuvaiheeseen soveltuvalla tavalla kuvaamaan pääasiat valmisteluvaiheen kaavaratkaisun sisällöstä eikä selostusta ole tarkoitettu ehdotusvaiheen kaavaratkaisun hyväksymisen yhteydessä käytettäväksi asiakirjaksi. Ehdotusvaiheessa esitetään luopumista kaavaluonnokseen merkitystä uudesta sisääntuloväylästä välillä Hämeentie
3 Kauppakatu, jolloin myös kaavasta aiheutuvat liikenteelliset vaikutukset muuttuvat huomattavasti. Täydennetään ehdotusvaiheen kaavaselostusta liikenteen vaikutusten arvioinnin osalta. h) Rautatie sijoittuu yli 100 metrin etäisyydelle ja vähintään 5-6 m alemmaksi nykyisen Rautatienkadun pohjoispuolelle suunniteltujen uusien asuinkerrostalojen perustamistasoa. Uusien rakennusten etäisyys seututiestä tulee olemaan vähintään 70 metriä. Rautatien ja seututien tärinävaikutuksen nyt laadittavana olevassa kaavassa osoitettaviin uusiin tontteihin voi arvioida olevan vähämerkityksisen. Kaavaehdotukseen voidaan lisätä melu- ja tärinävaikutukseen liittyvä yleismääräys, jota Äänekoskella on käytetty radan vierialueella Teollisuuskadun asemakaavan muutoksessa (ks. vastine 1d). i) Täydennetään kaavaselostusta mm. luontoon liittyvien arvojen ja Koskelanpuiston luonteen kuvaamisella. j) Ks. vastine 2a), ei muutostarvetta. k) Ympäristötoimen tietojen mukaan kaavamuutosalueelle sijoittuvan Shellin tonttia ei ole merkitty maaperän tietojärjestelmään (Matti). Kohteen maaperä on tutkittu vuonna 2001, eikä maaperässä tuolloin havaittu hiilivetyjä. Koska huoltoasematoiminta on kuitenkin käynnistynyt jo vuonna 1983 ja koska varmuutta maiden puhtaudesta ei ole, olisi kaavamääräys maaperän puhdistamisesta ja kunnostamisesta ennen mahdollista käyttötarkoituksen muutosta tarpeellinen. Ympäristöministeriön kaavamerkintäohjeen mukaan on kaavaa hyväksyttäessä oltava varmuus siitä, että alue soveltuu kaavassa osoitettuun käyttöönsä myös maaperän terveellisyyden osalta. Kun huoltoasemalle tässä kaavamuutoksessa osoitetaan entinen käyttötarkoitus, ei maaperän puhdistamista koskevaa kaavamääräystä ole pidettävä tarpeellisena. Ei muutosta. l) Tarkistetaan merkintöjen ja määräysten yhdenmukaisuus. 2. Keski-Suomen museo esittää seuraavaa: a) Rautatienkadulla on paikallisesti, maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti merkittävä funkkistyylinen 1950 luvun puolivälissä rakennettu kahden pienkerrostalon ryhmä, joista toinen rakennus on merkitty luonnoksessa säilytettäväksi. Ekocenterinä toiminut rapattu tiilitalo on tuhoutunut sisätiloiltaan tulipalossa Molemmat 1900 luvun puolivälissä rakennetut pienkerrostalot tulisi merkitä asemakaavalla säilytettäväksi tai ainakin suunnitella suojeltavan rakennuksen pariksi vastaavankokoinen pienkerrostalo ja rakennuksille miljööllisesti yhtenäinen piha-alue. Kummankin rakennuksen tontin kaupunkihistoriallinen väljä luonne sekä asuinja liikerakennuksina toimineiden rakennusten rakennushistorialliset ja maisemalliset arvot tulee turvata kaavamääräyksin. Tontin uudisrakentaminen pistetaloilla ja niitä ympäröivällä pysäköintialueilla ei turvaa riittävällä tavalla suojelemisen arvoisten rakennusten kulttuuriympäristöarvoja. b) Rautatienkadun pienkerrostalot tutkitaan Keski-Suomen museon maakunnallisessa modernin rakennusperinnön inventoinnissa vuonna 2014, sillä ne edustavat hyvin oman aikakautensa jo häviämässä olevaa rakennusperintöä. Koko kaava-alueelle tulisi tehdä modernin rakennusperinnön täydennysinventointi,
4 jossa myös vuonna 1984 rakennetun Painotalon kulttuurihistorialliset arvot tulisi selvittää. c) Kaavaluonnoksessa on tekninen virhe suojelumerkintöjen osalta: kartalla merkintä sr ja merkintöjen selityksissä sr-2. a) Tulipalossa osittain tuhoutunut Ekocenterin rakennus on purettu syksyllä 2013 asianmukaisen lausuntomenettelyn ja purkulupapäätöksen jälkeen. Ennen rakennuksen purkamista on suoritettu kohteen inventointi. Suunnittelutyön tavoitteena on lisätä hissillisten kerrostalojen määrää kaupungin ydinkeskustan palvelujen äärellä. Esitetty pienkerrostalon sijoittaminen puretun rakennuksen paikalle olisi vaikeuttamassa kadun varteen suunnitellun kolmesta asuinkerrostalosta muodostuvan kokonaisuuden kaavoittamista. Lisäksi kysyntä kaksikerroksista asuntorakentamista kohtaan Äänekoskella on rajallista. Suojeltavaksi esitetyn rakennuksen länsipuolisen alueen kaupunkikuvallisesta kehittämisestä on neuvoteltu Keski-Suomen museon edustajan kanssa. Neuvottelussa tuli esille rakennuksen lähialueen kaupunkikuvallisesti korkeatasoisen ratkaisun merkitystä mm. rakennusten ja rakenteiden korkeusasemien osalta. Museon lausunnossa esille otetut suojeltavan rakennuksen kulttuuriympäristöarvot voidaan kaavaluonnoksessa esitettyä maankäyttöä paremmin turvata kaavoittamalla suojelurakennuksen viereiset uudet rakennukset samaan linjaan säilytettävän rakennuksen kanssa. Myös uudisrakennusten kerrosluvun alentaminen korostaa vanhan rakennuksen merkitystä. b) Vuoden 2014 alussa on käynnistetty modernin rakennusperinnön inventointihanke, jonka yhteydessä selvitetään myös mm. Painotalon arvot. Merkitään tiedoksi. c) Tarkistetaan merkinnät yhdenmukaisiksi ehdotusvaiheessa. 3. Ympäristölautakunta esittää seuraavaa: a) Kaavaluonnos pohjautuu keskustan kehittämisen yleissuunnitelmaan ja on sen osana jatkoa kohti kestävän kehityksen mukaista kevyttä liikennettä ja lyhyitä asiointimatkoja suosivaa sekä viihtyisää keskusta-alueen asuinympäristöä. Jatkosuunnittelun yhteydessä tulee ottaa huomioon toimivat jalankulku- ja pyöräily-yhteydet sekä lisääntyvästä autoliikenteestä yhdessä jo olemassa olevien laitosten kanssa aiheutuvat meluhaitat, erityisesti nykyisen Rautatienkadun varteen suunnitellussa asuinkorttelissa. b) Kaavaselostuksesta puuttuu MRA 25 :n edellyttämä vaikutusarviointi, joka koskee terveellisyyttä ja turvallisuutta. a) Asemakaavan muutos luo kaavalliset edellytykset kevyen liikenteen olosuhteiden parantamiselle etenkin Hämeentien ja Rautatienkadun risteyksessä sekä
5 Koskelan ja ydinkeskustan välisellä katuosuudella. Koskelan risteykseen on mahdollista rakentaa kaavamuutoksen myötä kiertoliittymä ja Painotalon alapuolella kevyen liikenteen väylän liittyminen Torikatuun saadaan nykyistä turvallisemmaksi ja luontevammaksi väylän tasauksen nostosta ja Kalevankadun sulkemisesta johtuen. Myös Äänekoskentieltä Koskelan suuntaan johtavan ajoneuvoliittymän siirto helluntaiseurakunnan rakennuksen viereen parantaa merkittävästi kevyen liikenteen turvallista järjestämistä. Meluasiat, ks. vastine 1d). Merkitään tiedoksi, ei muutostarvetta. b) Täydennetään kaavaselostusta tarpeellisilta osin. 4. Tekninen lautakunta esittää seuraavaa: a) Nykyisen Rautatienkadun varrella kerrostalojen sijoituksesta tontin rajaan aiheutuu mm., että perustusrakenteet, salaojat kaivoineen ja routaeristeet joudutaan tekemään osittain katualueelle. Sitovat määräykset rakennusten sijoittelussa tulisi muuttaa väljemmiksi tai siirtää sitovat rakennusalueet irti katualueen rajasta. Kerrostalot sijoittuvat rinnemaastoon, joten katutaso tulee ratkaista siten, että se sopii kaupunkikuvaan eikä muodosta betoniseiniä, jotka houkuttelevat esim. ilkivaltaisiin graffitimaalauksiin. Ajotien leveyden riittävyyteen tulee kiinnittää huomiota kerrostalotontilla 30. Kerrostalotontin 28 pysäköintialue Kiertokadun ja Torikadun välissä sijaitsee rinteessä, pihasuunnitteluun tulee kiinnittää huomiota, jotta massiivisilta tukimuureilta vältyttäisiin. Kerrostalojen paikoituksen riittävyyteen tulee kiinnittää huomiota. Jos asuntoja tulee n. 25 kpl/tontti, käytännössä autopaikkojen tarve on n. 30 ap/tontti, joka määrä tulisi osoittaa kaavan p-paikkojen mitoituksessa. b) A-2 korttelissa suojeltavaksi esitetyn rakennuksen paikoituksen riittävyys ja sijoittelu tulee huomioida. Jos rakennuksen käyttö tulee olemaan asuinrakennuksena, tarvitaan tilaa myös pihaoleskelua yms. varten. Lisäksi rakennuksen sisäänkäynti on Torikadun puolelta ja paikoitus Kiertokadun puolella. Kulkeminen pysäköintipaikalta rakennukseen tulee suunnitella siten, että se täyttää mm. esteettömyysvaatimukset. Maidontarkastamon suojeltavuusmerkinnän tarpeellisuus tulee tarkoin harkita, koska osa rakennuksesta tuhoutui tulipalossa. c) Mercurian pohjakerrosten huoltoliikenne käyttää kaavaan merkittyä LP-aluetta. Kaavaluonnokseen merkitty ajoväylä on liian kapea ja mutkikas (90 asteen kaarre), jolloin huoltoliikenne estyy kyseisen alueen kautta. Huoltoliikenne ohjautuisi Citymarketin Äänekoskentien liittymän kautta, joka ei ole toimiva ja liikenneturvallinen ratkaisu. LP-alue tulisi muuttaa siten, että huoltoliikenne Mercuriaan voidaan jatkossakin hoitaa nykyistä reittiä. LP-alueen suunnittelussa tulee varmistaa, että kevyen liikenteen kulkuyhteys Torikadulta Äänekoskentielle säilyy. d) Nykyisen lämpölaitoksen polttoainekuljetukset käyttävät myös huoltoaseman tonttia (LH). Mikäli LH-tontti rakennetaan kaavaluonnoksen mukaisesti kyseinen reitti sulkeutuu. Rekkojen peruuttaminen lämpölaitokselta Äänekoskentielle ei ole liikenneturvallisuuden ja käytännöllisyyden kannalta hyvä ratkaisu.
6 e) Kalevankadun ja Torikadun risteysalueen turvallisuuteen tulee kiinnittää huomiota. Kaavamuutoksen liikenne- ja katujärjestelyistä päätetään katusuunnitelmien hyväksymisen yhteydessä. a) Muutetaan kerrostalojen tyyppi kuusikerroksisista pistetaloista nelikerroksisiksi lamellitaloiksi, jolloin pitkänomaisten rakennusten ulkoseinät sijoittuvat suojellun rakennuksen tasolle selvästi irti tontin rajasta. Tällöin rakennus rakenteineen sijoittuu tontille siten, että rakennusten maantasokerros liittyy luontevasti katualueella ja osittain tontilla sijaitsevaan kevyen liikenteen väylään. Tällöin myös lausunnossa mainittu tontin 28 pysäköintialueen toteuttamisongelma poistuu: p-alue voidaan järjestää käyrien suunnassa tontin pohjoisosaan. Äänekosken keskusta-alueen kerrostalorakentamisessa pysäköintinormit vaihtelevat välillä 1 autopaikka / k-m2. Muutamassa kaavassa on erikseen määrätty, että autopaikkoja tulee olla vähintään 1 kpl / asunto minkä lisäksi vieraspaikoille on asetettu tonttikohtainen vaatimus. Kaavassa osoitettava autopaikkanormi kuvaa autopaikkojen vähimmäismäärää, joka on edellytyksenä rakennusluvan saamiselle. Erityisesti ydinkeskustan läheisyydessä on tarkoituksenmukaista käyttää harkinnan mukaan tavanomaista väljempää normia: kaikilla asukkailla ei ole autoa, palvelut sijaitsevat jalankulkuetäisyydellä ja julkisen liikenteen palvelutaso on hyvä. Länsiportin asemakaavassa esitetään, että kerrostaloissa autopaikkoja tulee järjestää vähintään 1 ap / 75 k-m2. b) Muuttuvasta katujärjestelystä johtuen A-2 tontin pysäköinti voidaan järjestää sekä Kiertokadun puolelle että rakennuksen eteen nykyiselle Rautatienkadulle suunnitellulle pihakadulle. Tulipalossa tuhoutunut ja sittemmin purettu osa rakennuskokonaisuudesta sijoittuu osaksi kaavaehdotuksen kerrostalotonttia 28. A-2 - tontilla on tarkoituksenmukaista säilyttää suojelumerkintä (ks. vastine 2a). c) Otetaan huomioon ehdotusvaiheessa avaamalla Torikadun ja Äänekoskentien välinen yhteys. d) Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa naapuritontin käyttö huoltoliikennettä varten sekä lämpölaitoksen ja huoltoaseman tontin kohdalla. Tarkistetaan ratkaisun toimivuus ja mahdollinen merkinnän tarkistamistarve kaavaehdotuksessa. e) Kalevankadun ja Torikadun risteyksen turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota ehdotusvaiheessa: Kalevankatu esitetään suljettavaksi Torikadun puoleisesta päästä ennen kaikkea liikenneturvallisuuden parantamiseen liittyvistä syistä johtuen. Painotalon alapuolella sijaitsevan kevyen liikenteen väylän tasausta on tarpeen nostaa ja ratkaisu tekee mahdolliseksi myös Äänekoskentieltä Torikadulle johtavan jyrkän katuyhteyden loiventamisen. Kalevankadun katkaisu helpottaa myös Painotalon pysäköintitilojen järjestämistä.
7 5. Vapaa-aikalautakunta esittää seuraavaa: a) Kerrostalot kaavassa tulisi toteuttaa vaihtoehdon B mukaan kuusikerroksisina. b) Rautatienkadun viereen sijoittuva kevyenliikenteen väylä tulee toteuttaa riittävän leveänä; vähintään 3 m. c) Painotalon läheisyyteen tulee varata riittävästi paikoitusalueita. d) Koskelan alueelle tulee kaavassa ratkaista turvalliset ja joustavat liikenne- ja paikoitusjärjestelyt. e) Huoltoaseman sisääntulotie tulee ratkaista yritystoimintaa mahdollisimman hyvin palvelevaksi. a) Kuusikerroksisten pistetalojen asemesta kaavaehdotukseen ollaan esittämässä nelikerroksisia ns. lamellitaloja (ks. vastine 2a). b) Kaavaehdotuksessa nykyisen Rautatienkadun varrelle esitetään pistetalojen asemesta kolmen pituudeltaan noin 40 metrin asuinkerrostalon rakentamista. Talot sijoittuisivat kaavaehdotuksen mukaan samaan linjaan painotalon vieressä sijaitsevan suojeltavaksi esitetyn rakennuksen kanssa, jolloin rakennusten seinälinjan ja ajoradan reunan välinen alue olisi leveydeltään yleensä vähintään 7 m. c) Torikadun ja Kalevankadun liittymän poistaminen mahdollistaa paitsi turvallisen ja toimivan kevyen liikenteen yhteyden toteuttamisen välille Hämeentie keskusta myös Painotalon pysäköintialueen laajentamisen nykyiselle katualueelle. Sammonkadun ja Torikadun välinen osa nykyisestä Kalevankadusta esitetään muutettavaksi yleiseksi pysäköintialueeksi (LPA), jonka kautta voi järjestää kevyen liikenteen väylän Torikadulle ja ajoyhteyden mm. Painotalon tontille. d) Kaava mahdollistaa kiertoliittymän toteuttamisen Hämeentien ja Rautatienkadun risteyksessä, missä nykyisin liikenneturvallisuusongelmaa ovat aiheuttamassa mm. suuret ajonopeudet, nelihaaraliittymä, rajoitettu näkyvyys ja runsas kevyen liikenteen määrä. Koskelan toimintaa varten on rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä rakennettu rakennuksen taakse pysäköintialue, minkä lisäksi Huuhan kentän yhteydessä on noin? autopaikkaa käsittävä LP-alue. Kaavaan liittyvässä liikenteen yleissuunnitelmassa esitetään, että kiertoliittymän rakentamisen yhteydessä Hämeentien tasausta nostetaan Koskelan ja sen kohdalle suunnitellun kaupunkiaukion kohdalla. Ratkaisulla voidaan hillitä ajonopeuksia, järjestää katualueelle linja-autopysäkki ja invapysäköinti sekä muodostaa kaupunkiaukiolle pieni pysäköintialue ja sen kautta kulku uudelle kerrostalotontille. e) Otetaan huomioon ehdotusvaiheessa avaamalla Torikadun ja Äänekoskentien välinen yhteys. 6. Ääneseudun Energia Oy esittää seuraavaa:
8 Saunatien lämpökeskuksen öljyhuolto toteutetaan siten, että täysperävaunurekka ajaa Saunatien suunnasta lastauspaikalle ja poistuu lastauspaikalta viereisen huoltoasematontin kautta. Osittain samanlainen liikenne toteutuu päinvastaiseen suuntaan huoltoaseman tarpeista. Ajoyhteys lämpökeskuksen ET-tontilta huoltoaseman LH-tontin kautta tulisi varmistaa kaavamääräyksin. vastine 4d). Varmistetaan kulkuyhteys tonttien välillä kaavamääräyksin (ks. myös 7. Äänekosken yrittäjät ry. esittää seuraavaa: a) Tourusen liittymän turvallisuus sekä tulevan Torikadun riittävä leveys tulee selvittää lisääntyvälle liikennevirralle sopivaksi, jos verrataan nykyiseen Kotakennääntiehen. b) Torikadun asemaa sisääntulon pääväylänä tulisi liikenneturvallisuussyistä pohtia uudelleen. Mm. Koskelan alueella on jo nyt runsaasti kevytliikennettä, etupäässä lapsia. Torikadun muuttuessa pääväyläksi lasten liikenneturvallisuus heikkenee oleellisesti liikennevirtojen lisääntyessä. c) Liittyminen Äänekoskentieltä Torikadulle on estetty. d) Torikadun varteen sijoittuvien uusien kerrostalojen kaavamerkinnät ovat liian sitovia. Talojen rakennuspaikka ei huomioi tontin haasteellisuutta eikä maastonmuotoja. Rakennukset tulisi voida sijoittaa joustavammilla merkinnöillä maastonmuotojen ja tontin vallitsevien olosuhteiden mukaan. Tällä mahdollistettaisiin rakennusten taloudellinen toteuttaminen sekä talojen sijoittaminen niin, että asunnot sopisivat myös senioriväestön tarpeisiin. Uusien kerrostalojen sisääntulo on osoitettu Kiertokadun kautta. Kaavassa voitaisiin osoittaa kulku tonteille myös Torikadun puolelta ja parkkialueet Torikadun puolelle. Rakennusten sijoittelu kauemmaksi Torikadusta vähentäisi meluhaittoja. e) Kiertokatu nimitys on harhaanjohtava, koska kyseessä on umpikatu. f) Shellin huoltoasemalle ja Citymarketille tulisi olla toinen liittymä Torikadun puolelta. Kaavoituksen ja kaavamerkintöjen jatkossa toivotaan edistävän yksityisten yrittäjien mahdollisuutta kilpailukykyisesti kehittää keskustaa ja yritystoimintaa. Tähän mennessä kaavoitus on heikentänyt realistisesti toteutettavaa rakentamista ja kehittymistä. Virastot, pankit ja julkiset rakennukset on jätetty muutosten ulkopuolelle, muutokset kohdistuvat yksityisten omistamiin tontteihin ja kiinteistöihin. a) Kotakennääntien 2+2 kaistainen ajorata mahdollistaisi sallituilla ajonopeuksilla turvallisen kääntymisen Hämeentielle ja edelleen Koskelan kiertoliittymän kautta uudelle sisääntuloväylälle (Torikatu). Kun Torikadun muodostamisesta vaihtoehtoiseksi keskustan sisääntuloväyläksi ollaan luopumassa, ei lausunto anna aihetta lisätarkasteluun.
9 b) Koskelan liittymän liikenneturvallisuutta voidaan parantaa kaavassa esitetyn kiertoliittymän toteuttamisella. Luonnosvaiheessa esitetyn Hämeentieltä kaupungin keskustaan johtavan toisen sisääntuloväylän osoittamisesta kaavamuutoksessa luovutaan c) Avataan ehdotusvaiheessa Äänekoskentien ja Torikadun välinen yhteys. d) Mikäli halutaan vaikuttaa kaavalla kaupunkikuvallisesti yhtenäisen rakennustavan muodostumiseen, on tarkoituksenmukaista ja välttämätöntä asettaa tavoiteltavalle rakennustavalle yhtenäisiä, sitovia periaatteita. Äänekosken kaupunki on toteuttanut kerrostaloalueiden arkkitehtitasoiseen esisuunnitteluun perustunutta kaavoitusta ennen Länsiportin aluetta Ilmarisenkadun ja Pukkimäen asemakaavojen yhteydessä. Kaavaehdotuksen mukainen toteutustapa luo edellytykset taloudellisesti kohtuullisella tavalla toteutettavien kerrostalojen rakentamiselle, jotka toteuttamisperiaatteiltaan soveltuvat erittäin hyvin myös senioriväestön tarpeisiin: hissillä varustetuista porraskäytävistä voidaan muodostaa suora yhteys sekä rakennusten edustan katualueille että takapihalle sijoittuville autopaikoille ja oleskelualueille. Tiettyihin kohtiin voidaan sijoittaa myös autotalleja kadun puolelle. Liikennemelun kannalta lasitetuilla parvekkeilla varustettujen rakennusten sijainnilla ei ole olennaista merkitystä (ks. myös vastineet 1d ja 1h). e) Kiertokatu on perinteinen po. paikassa käytetty kadunnimi, jolla ei sinänsä ole yhteyttä umpikatuun. Ei muutosta. f) Avataan ehdotusvaiheessa Torikadun ja Äänekoskentien välinen yhteys, jolloin kulkuyhteydet keskustan ja Shellin-Citymarketin välillä säilyvät nykyisellään. Lausunnon yhteenvedossa Äänekosken Yrittäjät toteaa, että kaupunki olisi tähän mennessä kaavoituksellaan heikentänyt realistisesti toteutettavaa rakentamista ja toteuttamista ja että muutokset kohdistetaan yksityisten omistamiin tontteihin ja kiinteistöihin. Yksilöimättömään ja perustelemattomaan julkisesti esitettyyn väitteeseen on tarpeetonta ottaa kantaa tässä yhteydessä: asian tiimoilta on tarkoituksenmukaista järjestää neuvottelu kaupungin ja yrittäjäjärjestön kesken. 8. Harri Penttinen toteaa, että uudet liittymäjärjestelyt heikentävät merkittävästi huoltamon palvelua keskustan asiakkaille. Kaavaluonnoksessa tieliittymä Torikadulta huoltamolle suljettaisiin, millä olisi suuri taloudellinen merkitys toimintaan jatkossa. Suunnittelussa tulisi ottaa huomioon joustava kulku keskustaa palvelevalle huoltamolle. Avataan ehdotusvaiheessa Äänekoskentien ja Torikadun välinen katuyhteys, jolloin keskustan ja Shellin huoltoaseman-citymarketin välinen kulkuyhteys säilyy nykyisen kaltaisena. 9. T.A. Niskanen Oy toteaa kaavaluonnoksen olevan hyvän ja monella tapaa kaupunkikuvaa parantavan. Kaupunginhallituksen toivotaan luovan linjaa Äänekosken keskustan kehittäminen suunnitelman sanamuotojen tarkoituksesta erityisesti ilmaisujen oikeusvaikutukseton ja ohje maankäytön suunnittelulle osalta. Merkitään tiedoksi kannanotto Länsiportin alueen kaavaluonnoksesta.
10 Keskustan suunnittelun osalta voidaan yleisesti todeta, että kun kaupungilla on käytettävissään ohjeellinen pitkän tähtäimen tavoitetilaa osoittava yleissuunnitelma on päätöksenteossa helpompi ottaa kantaa yksittäisten pienialaisempienkin kaavamuutosten sopeutumiseen laajempaan kokonaisuuteen. Kunkin kaavamuutoksen yhteydessä oli sitten kyseessä ns. postimerkkikaava tai laajemman alueen kaavamuutos arvioidaan erikseen yksityisen maanomistajan intressi ja asema suhteessa yleiseen etuun. Jokaisen asemakaavamuutoksen yhteydessä maanomistajalla ja osallisilla on maankäyttöja rakennuslaissa määritellyt mahdollisuudet vaikuttaa kaavaprosessin sisältöön. Kenenkään maanomistajan osalta yleissuunnitelma ei voi olla alentamassa voimassa olevassa asemakaavassa osoitettuun maankäyttöön perustuvaa tonttien arvoa. Oikeusvaikutukseton yleissuunnitelma antaa asemakaavamuutoksille olennaisesti väljemmän ja useampia eri vaihtoehtoja mahdollistavan suunnitteluohjeen kuin oikeusvaikutuksiltaan sitova kaava. Yleissuunnitelmasta voidaan poiketa tarkemmassa asemakaavasuunnittelussa mm. mikäli asemakaavoituksessa on kehitelty keskustan toiminnan ja kaupunkikuvan kannalta vastaavan tasoinen vaihtoehto kuin yleissuunnitelmassa eikä sen toteutus ole olennaisessa ristiriidassa yleissuunnitelman keskeisten kehittämisperiaatteiden kanssa.
ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla
KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää
KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto
Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen
Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.
990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 8. kaupunginosan korttelia 818 (osa)
Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE
ROVANIEMEN KAUPUNKI 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ
Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet
1 (1) Asianumero 4737/10.02.03/2015 Aluenumero 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia 62028 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelujohtajan
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.
Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
Mittakaava: 1: m. Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava
Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen
Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon
NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN
NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 12.1.2017-13.2.2017 EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN Etelä-Savon maakuntaliitto 13.1.2017 Merkitään tiedoksi Savonlinnan
RAISION KAUPUNKI TORNIPUISTO ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA (KERTTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI TORNIPUISTO ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA (KERTTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 20.6.2017 TORNIPUISTO OSALLISTUMIS-
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
Kaavoitettavan alueen alustava rajaus, kaavamuutoshakemus, asemapiirros ja ilmakuvaupotus ovat esityslistan liitteenä.
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 46 30.03.2016 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 95 08.06.2016 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 136 27.09.2016 Aatoksen ympäristön asemakaavan hyväksyminen YMPTEKLT 46
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin
ÄÄNEKOSKI LÄNSIPORTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT?.?.?
ÄÄNEKOSKI LÄNSIPORTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT?.?.? 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 12. PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE
SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Asukastilaisuus 17.2.2015 SEPÄNKATU 15 JA 17 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAHANKKEEN TAUSTAA Tavoite keskustan täydennysrakentamisesta ja uusien asukkaiden saamisesta keskustan palveluiden äärelle: keskustan
Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos
Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla olevan Biotuotetehtaan toiminnasta aiheutuva raskaankaluston liikennemäärän kasvu ei aiheuta merkittävää
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari
Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008
1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat
Niittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote
Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote 1:1000 15.2.2007 Ajantasakartta 20 m Moottoriajoneuvojen huoltoasemien korttelialue. Tontilla on osoitettava vähintään 5 autopaikkaa jokaista autohuoltopaikkaa
Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos 177/ /2015
Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kaupunginhallitus 196 17.08.2015 Kaupunginhallitus 247 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 62 05.10.2015 Kotakennääntien
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER
KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO
MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI / 6 VASTINE
1 / 6 VASTINE MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 180 Keskustan asemakaavan muutos, kortteli 180 on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 8.4. 7.5.2013 Mynämäen kunnassa. Luonnoksesta on
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja
Hähniemi V098 Villähde Kortteli 6 tontit 24-28 Asemakaavan muutos
Liite yleiskaavoittajan päätös 5.3.2015 2 Nastolan kunta Villähde Kortteli 6 tontit 24-28 Asemakaavan muutos Luonnosvaiheen vastineet mielipiteisiin ja lausuntoihin Arkyhtymä Oy Lahti Nastolan kunta Luonnosvaiheen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE
KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (7) NATTARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIERTOLANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 20.8.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 818 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Nattari/002 KORTTELI 1008
Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus
LIITE 2/ Kauppakatu ma-yp AKP ap/3as 1ap/80Km2 1ap/80Rm2 1ap/140Pm2 III (2-29-6) sr-13.
Snellmaninkatu Vahtivuorenkatu Kauppakatu 8.0 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8.8 8.9 8. 8.9 8. 8.8 8. 8. 8.9 8.8 8. 8.9 8. 8. 8.8 8. 8. 8. 8. 8. 8. K/ 9 0 9 pp 000 +9.0 +9. IV III II +00.0/tt
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue KESKUSKORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 3 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
KAAVOITUSOHJELMA vv
LAIHIAN KUNTA KAAVOITUSOHJELMA vv. 2017 2019 1. ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSET JA LAAJENNUKSET Asemakaavojen muutoksia ja laajennuksia laaditaan tarpeiden, osayleiskaavan, raakamaan hankinnan ja määrärahojen
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki
TEKNIIKKAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos ja laajennus NURMO. Suunnittelualueen sijainti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NURMO TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti Asemakaavan muutosalue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n kaupunginosassa kortteleissa 7077 ja maantie ja kaavoittamattomilla
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Loviisan kaupunki Tekninen keskus Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto KORTTELIN 316 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen sijainti
Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen
Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-
KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HONKATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.1.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 768 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELIT OSA KORTTELIA 7024
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015, tark. 23.3.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA
TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET:
KAAVA 02 SIVU 1/4 TEMMES KESKUSTA 1:2000 RAKENNUSKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 1-19, 21 JA 31 SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ RAKENNUSKAAVATIE-, LIIKENNE-, VIRKISTYS-, ERITYIS-, MAA- JA METSÄTALOUS- SEKÄ VESIALUEITA.
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Kaavakartta nro (5) Hankenro 0740_38 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12484 1 (5) Hankenro 0740_38 HEL 2015-007191 13.10.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Haagan alueen (Vaakatie 4 ja 6) asemakaavan muutos (nro 12484) Vuorovaikutusraportin
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu
Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.
NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)
Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015
Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua
679:4:11. Iu1/2. e= :4:6 679:4:7. Salon kaupunki ja MML, m
ar Santanummentie 0 8 33 77 6 50 0 9 83-79- -535- -30978-9 66 679:: 9 m Iu/ e=00-8653- -507-5 656-3707- 65 7 6 MUSTAKORVENTIE 6 5 8 7 3 679::6 3 679::7 5 8 Salon kaupunki ja MML, 06 -79-65 33 3 II 679::97
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
K O O S T E S A A P U N E E S T A P AL AU T T E E S T A J A L A AD I T U T V AS T I N E E T
K O O S T E S A A P U N E E S T A P AL AU T T E E S T A J A L A AD I T U T V AS T I N E E T K A A V A L U O N N O S 1 L A U S U N N O T 2 1.1 Museovirasto, 21.10.2014 1.2 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos,
ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi