IITTI KAUSALA. ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Luonnos. KAUSALAN LÄNTINEN OSA-ALUE Aholanpelto, Holstila, Teilimäki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IITTI KAUSALA. ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Luonnos. KAUSALAN LÄNTINEN OSA-ALUE Aholanpelto, Holstila, Teilimäki"

Transkriptio

1 IITTI KAUSALA KAUSALAN LÄNTINEN OSA-ALUE Aholanpelto, Holstila, Teilimäki ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Luonnos Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty valtuustossa Diaarinumero Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p , phartikainen@kolumbus.fi

2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Kaava-alueen sijainti Pohjoisessa alue rajautuu valtatiehen, etelässä rautatiehen ja idässä Iitintiehen sekä Koulukatuun. 1.2 Kaavan nimi ja tarkoitus Kaavan nimi Kausalan läntinen osa-alue. Kaavan tarkoitus Voimassa oleva asemakaava on osin vanhentunut. Sen uudistamisen suuntaviivat on osoitettu v hyväksytyssä yleiskaavassa. Asemakaavaan sisältyy mm. seuraavia puutteita/muutostarpeita: Alue on rakentunut osittain voimassa olevan asemakaavan vastaisesti. Liikenne- ja puistoaluevaraukset tarkistetaan vastaamaan todellista tarvetta. Rakenteen tiivistäminen. Liikenneturvallisuuden parantaminen. Asemakaava uudistetaan ja laaditaan ajantasaiselle pohjakartalle. Kaava sovitetaan toteutuneeseen tilanteen mukaiseksi ja kaava ajanmukaistetaan merkinnöiltään ja määräyksiltään. Yhtä aikaa kaavamuutoksen kanssa laaditaan eri hankkeena asemakaavan kumoaminen, joka koskee mm. laajoja maa- ja metsätalousalueita Teilimäentien pohjois- ja eteläpuolella. 1

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Korttelialueet Liikenneratkaisut Viheralueet Suojelu ja rakennetun ympäristön vaaliminen Tekninen huolto LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö ja pohjavesi Luonnonympäristö Pohjavesi Rakennettu ympäristö Väestö, työpaikat ja palvelut Rakennettu kulttuuriympäristö Rakennuskanta Tieverkko ja liikenneympäristö Rautatie Muinaismuistot Tekninen huolto Ympäristön häiriötekijät Maanomistus Suunnittelutilanne Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Pohjakartta Laaditut suunnitelmat ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Asemakaavan tavoitteet Valtakunnalliset alueiden käytön tavoitteet Lähtökohta-aineiston asettamat tavoitteet Työn käynnistysvaiheen tavoitteet Tutkitut vaihtoehdot ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne

4 5.11 Mitoitus Palvelut Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Aluevaraukset Korttelialueet Pientalojen korttelialueet Asuin- ja liikerakennusten korttelialueet Huoltoaseman alue ja toimitilarakennusten korttelialueet Erityisalueet Muut alueet Virkistysalueet ja suojaviheralueet Katu- ja liikennealueet Kaavan vaikutukset Suhde maakuntakaavaan ja yleiskaavaan Maakuntakaava Yleiskaava Vaikutus rakennettuun ympäristöön Yhdyskuntarakenne Palvelut ja sosiaaliset vaikutukset Virkistysalueet Liikenteelliset vaikutukset Rakennettu kulttuuriympäristö Vesihuolto Vaikutus luontoon ja luonnonympäristöön Taloudelliset vaikutukset Ympäristöhäiriöt Pääteiden melu sekä rautatien melu ja tärinä Pohjavesi ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Toteuttamisen aikataulu Kaavan havainnollistaminen

5 2 TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Kunnanhallitus päätti Kausalan asemakaavan ajantasaistamisesta 7 vaiheessa. Kunnanhallitus päätti alueen asemakaavoituksen käynnistämisestä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on ollut yleisesti nähtävän.. Kaavoitustoimikunta hyväksyi osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Kaavoitustoimikunta käsittelee asemakaavaluonnoksen ja päättää sen nähtäville asettamisesta MRA 30 :n mukaisesti. Asemakaavaluonnos pidetään nähtävänä valmisteluvaiheen kuulemista varten (MRA 30 ) - välisen ajan. Asemakaavaehdotus pidetään MRA 27 :n mukaisesti nähtävänä - välisen ajan. 2.2 Asemakaava 2.21 Korttelialueet Asuntoalueet Kaava-alue on pääpiirteissään voimassa olevan asemakaavan mukaisessa käytössä. Toteutumattomia asuinrakennusten rakennuspaikkoja on vähän ja ne ovat voimassa olevan asemakaavan mukaista korttelialuetta. Näistä merkittävimpiä ovat: Anttilantien ja Anttilankujan päässä AO korttelit 237 ja 238 Honkatien alkupäässä AP kortteli 269. Anttilantien varressa toteutumatonta AP-aluetta korttelissa 235. Koulukadun varressa vajaasti rakennettu kortteli 216. AO-alueilla on joitakin rakentamattomia rakennuspaikkoja. Lisäksi kaavan rakennusoikeus ja rakennusalat mahdollistavat suurien rakennuspaikkojen jakamisen. Asuntoalueiden täydennysrakentaminen perustuu lähes yksinomaan olemassa olevaan katuverkkoon. Asuntoalueiden täydennysrakentamista koskevat oleelliset muutokset nykytilanteeseen on osoitettu liitteessä 1. Pääosa voimassa olevan asemakaavan mukaisista asuntoalueista on rakennettu. Rakennusoikeudet ovat pääpiirteissään voimassa olevan asemakaavan mukaiset. Rakennusoikeuksia on yhtenäistetty. Vallitseva omakotitalon (AO) rakennusoikeus on 20 % rakennuspaikan pinta-alasta (e=0,20). Rivitalojen (AR) alueilla rakennusoikeus on voimassa olevan kaavan mukaisesti pääsääntöisesti e=0,25. AP-alueilla rakennusoikeus vaihtelee välillä e=0,15-0,20. Asuin- liikekorttelit Olemassa oleva asuin-liikekortteli (234) on osoitettu edelleen tähän käyttöön (AL). Kerrosluku on nykytilanteen mukaisesti yksi ja rakennusoikeus on voimassa olevan kaavan mukaisesti e=0,40. Huoltoasema ja toimitilarakennusten alueet 4

6 Olemassa oleva huoltoasema valtatien kiertoliittymän vieressä on osoitettu nykytilanteen ja voimassa olevan asemakaavan mukaisesti edelleen huoltoaseman alueeksi (LH). Huoltoaseman lisäksi alueelle saa sijoittaa päivittäistavarakaupan myymälätiloja enintään 400 kerrosala-m 2. Voimassa olevan asemakaavan mukaisia teollisuusalueita, jotka liittyvät läheisesti asutukseen, on muutettu toimitilarakennusten varaukseksi (KTY, KTY-1). Alueelle voidaan rakentaa toimistorakennuksia sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia tai niiden yhdistelmiä. KTY-1-alueilla voi säilyttää olemassa olevan asunnon. Voimassa olevan kaavan mukainen AL-kortteli Koulukadun, Koulukujan ja Asematien välisessä saarekkeessa on osoitettu toimitilarakentamisen kortteliksi, jossa olemassa olevan asunnon säilyttäminen on sallittua (KTY-1) Liikenneratkaisut Valtatien alue on osoitettu maantien alueeksi (LT) lunastetun tiealueen mukaisesti. Olemassa oleva kevyen liikenteen alikulku valtatien kiertoliittymän kohdalla sisältyy LT-aluetta koskevaan varaukseen. Kaavaratkaisu perustuu olemassa olevaan tieverkkoon. Vielä rakentamattomia katuvarauksia ovat: Anttilankujan vähäinen jatke, Hallitien vähäinen jatke olemassa olevan tilanteen mukaisesti ja Kulkusenkujan jatkaminen olemassa olevan kevyen liikenteen väylän kohdalla. Kevyen liikenteen yhteydet perustuvat vähäliikenteisiin tonttikatuihin, niitä yhdistäviin kevyen liikenteen väyliin sekä olemassa oleviin kevyen liikenteen väyliin. Olemassa oleva verkosto ilmenee kohtien 1.1 ja kuvista. Ajorataan liittyvää uutta kevyen liikenteen väylää varten on varattu tilaan seuraavasti: Anttilantie välillä Koulukatu Aholanpellontie 2.23 Viheralueet Asuntoalueiden sisäiset virkistysalueet (VL) säilyvät pääpiirteissään voimassa olevan asemakaavan mukaisina, mutta valtatien melualueelle sijoittuvat virkistysalueet on muutettu suojaviheralueeksi (EV). Kaava-alueelle on osoitettu kaksi leikkipuistoa (VK), joista Honkatien ja Mäntytien risteykseen osoitettu leikkipuisto on uusi. Pieniä leikkipuistoja voi lisäksi sijoittua kaavan mukaisille lähivirkistysalueille (VL). Voimassa olevassa asemakaavassa on kiertoliittymän vieressä huoltoasemavaraus Juoksijantien ja valtatien välissä. Varaus on muutettu suojaviheralueeksi (EV). VL-alueille on osoitettu yhteensä viisi puistomuuntamon (pm) varausta Suojelu ja rakennetun ympäristön vaaliminen Säilytettävän ympäristön AO/s-merkinnällä on yleiskaavan mukaisesti osoitettu yhtenäistä asutustoiminnan tai jälleenrakennuskauden asutusta Teilimäessä (korttelit ), Holstilankujalla (kortteli 271), Kulkusenkujan ja Tiukutien varressa (korttelit 219, 223, 224 sekä osa kortteleista 218 ja 225). Rakentaminen tulee tyylin ja mittasuhteiden osalta sovittaa alueen rakennuskantaan. Rakennuksen pääasiallinen julkisivun materiaali on peittomaalattu lauta tai rappaus. Säilyttämistä koskeva merkintä perustuu yleiskaavaan sekä sen pohjana olevaan Iitin Kirkonkylän Kausalan osayleiskaavan rakennuskulttuuriselvitykseen. 5

7 Korttelin 236 rakennukset on suojeltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti Tekninen huolto Alue on lähes kauttaaltaan vedenjakelun ja viemäröinnin piirissä. Vähäistä vesihuoltoverkon sekä katujen täydennysrakentamista tarvitaan korttelissa 237 ja 238 (Anttilantien päässä). Alueen läpi kulkee 20 kv:n pohjois/eteläsuuntainen sähkölinjoja, jotka sijoittuu EV- ja VLalueelle. KSS Verkko Oy:n ilmoituksen ( ) ilmoituksen mukaan kyseinen ilmakaapeli korvataan katualueelle (Anttilantie-Aholanpellontie) sijoitettavalla maakaapelilla. Lisäksi tarvitaan alustavan arvion mukaan yhteensä kuusi muuntajan paikka. Muuntajapaikan kokotarve on 3,95x2,20 m. KSS Verkko Oy:n alustavan suunnitelman peusteella VL-alueille on osoitettu yhteensä viisi puistomuuntamon (pm) varausta ja lisäksi Metsä-Anttilan rakennuspaikasta (kortteli 236) on erotettu puistomuuntamoa varten ET-3-varaus. 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.11 Alueen yleiskuvaus Alue on rakennettua taajama-aluetta niin kuin oheisesta peruskartasta ilmenee. Kausalan palvelut sijaitsevat alueen tuntumassa. Alueella on lukio ja päiväkoti. Valtatien 12 tuntumassa on huoltoasema, teollisuutta ja kaupallisia palveluita. Muu osa rakennetuista alueista on pientaloaluetta. Länsiosassa (Lyöttilänsillanmäki) on kylämäistä asutusta. Pohjoisessa alue rajautuu valtatiehen, jonka liikenteellinen asema muuttuu Kausalan ohitustien rakentamisen jälkeen (maakuntakaavan ja yleiskaavan varaus). Idässä alue rajautuu Iitintiehen. Valtatie ja Iitintie aiheuttavat meluhaittaa. Etelässä alue rajautuu rautatiehen, joka aiheuttaa melu- ja tärinähaittaa. 6

8 3.12 Luonnonympäristö ja pohjavesi Luonnonympäristö Alue on pääosin rakennettua aluetta (kohdan 3.11 kartta), jonka pääasiallinen maakäyttö on jo ratkaistu voimassa olevalla asemakaavalla (kohta 3.23). Rakentamattomat korttelialueet ovat voimassa olevan asemakaavan mukaista korttelialuetta. Kaavoitusta varten on v laadittu luonnonoloja koskevia selvitys (Aholanpellon, Teilimäen ja Holstilan asemakaava-alueen muutos ja osittainen kumoaminen. Luonto- ja maisemaselvitys Karttaako Oy/Mikko Siitonen). Selvitys koskee myös pääosaa siitä läntisestä alueesta, jossa asemakaava kumotaan yhtä aikaa käsillä olevan asemakaavamuutoksen kanssa. Selvitysalueen kuviokartta. Selvitysalueelta ei tavattu luonnonsuojelullisesti merkittäviä luontokohteita tai suojeluarvojen kannalta merkittävää lajistoa. Valtaosa alueen metsistä on tällä hetkellä taimikkoa tai hakkuuaukkoa. Varttuneet metsikkökuviot sijaitsevat hajallaan taajama-asutuksen ja hakkuualueiden väleissä. Selvitysalueella on esiintynyt uhanalaista liito-oravaa vielä 1990-luvun lopulla, mutta nykykunnossaan alueen luonto ei tarjoa sille käyttökelpoisia elinympäristöjä. 7

9 Taajaman lähimetsinä alueen varttuneilla metsikkökuvioilla on maisemallista ja virkistyskäyttöön sekä opetukseen (koulut ja päiväkoti) liittyvää arvoa. Yksittäisistä osa-alueista on kuvio 2 ja sen sisään jäävä kuvion 1 lohko edellä mainituista ja luontoarvoihin liittyvistä syistä merkittävin. Kuvioilla 12 ja 13 (purovarsi) on merkitystä liikenteen, varikkoalueen ym. toimintojen sekä asutuksen välisinä suojavyöhykkeinä. Luonto- ja maisemaselvityksen perusteella ei ole tarpeen antaa muita kaavoitusta koskevia suosituksia Pohjavesi Alueen koilliskulma (osa korttelista 233) on olemassa olevien selvitysten perusteella vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Alueella sijaitsee yritystoimintaa ja huoltoasema. ELY-keskuksen kanssa pidetyssä neuvottelussa ELY-keskuksen edustajat totesivat, että pohjavesaluiden rajauksen täsmentämistä koskeva selvitystyö on käynnistymässä. Maaperäkarttojen ja maanrakennustöissä kertyneen paikallistiedon perusteella on arvioitavissa, että alue on savikkoa ja pohjavesialue ei ulotu tässä kohtaa valtatien eteläpuolelle Rakennettu ympäristö Väestö, työpaikat ja palvelut Kausalan asukasluku on noin 4000 asukasta. Kausalan keskeiset kaupalliset palvelut ja hallintopalvelut sijaitsevat käsillä olevan alueen tuntumassa. Korttelissa 233 on huoltoasema sekä yritystoimintaa (KTY-alueet). KTY-1-alueella on kunnan varikko ja asunto. Korttelissa 234 on kaupallisia palveluita Rakennettu kulttuuriympäristö Hämeenlinnasta Salpausselän harjuja pitkin Lappeenrantaan ja sieltä Viipuriin kulkevaa 300 km pitkä Ylinen Viipurintie kulkee kaava-alueen läpi. Tie on yksi Suomen kolmesta keskiaikaisesta pääreitistä. 8

10 Maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöalueet: (Kymenlaakson seutukaavaliitto 1992). 17. Koulukatu- Anttilantie-Kulkusenkuja 36. Metsälä- Anttila Rakennetun kulttuuriympäristön osalta kaavoitus nojautuu lisäksi seuraaviin selvityksiin: 1. Iitin Kirkonkylän- Kausalan osayleiskaavan rakennuskulttuuriselvitys, Lahden ammattikorkeakoulu, Kymenlaakson kulttuuriympäristökartoitus 2008, K-S ympäristökeskus, Sirpa Törrönen. Iitin Kirkonkylän- Kausalan osayleiskaavan rakennuskulttuuriselvitys, Lahden ammattikorkeakoulu, Seuraava yhteenveto perustuu em. selvitykseen. Käsillä olevan kaava-alueen arvokkaat ympäristöt (ote laajemman alueen kartasta: Kausala- Kirkonkylän arvokkaat ympäristöt. 5 Aholanpelto: Alueella on Metsä-Anttilan päärakennus 1900-luvun alusta sekä yhtenäinen jälleenrakennuskauden asuinalue. 10 Kaivomäki: Pääosa rakennuskannasta on rakennettu 1930-luvun lopun ja 1950-luvun lopun välillä. 12 Teilimäki: Teilimäen asuinalue on sijoittunut kahden mäen väliin. Alue on metsäinen ja siellä on pääasiassa 1950-luvun omakotitaloja, jotka sijoittuvat mäenrinteelle. Ylinen Viipurintie kulki aikoinaan kylän läpi. 31 Kausalan lukio: Lukio edustaa 1960-luvun koulurakentamista nauhamaisine ikkunoineen. Katosrakenteet on toteutettu myöhemmin. Ylinen Viipurintie (punainen linjaus). 9

11 Kausala-Kirkonkylän arvokkaat ympäristöt Iitin Kirkonkylän- Kausalan osayleiskaavan rakennuskulttuuriselvitykseen sisältyvät kohteet: 10

12 3.133 Rakennuskanta Alueen rakennuskanta on pääosin melko nuorta ja se on toteutettu pääosin 1970-luvun lopun jälkeen. Vuoden 1964 peruskartasta selviää, että alueen rakennuskanta on pääosin nuorta. V alueen rakennuskanta muodostui pääosin asutustoiminnan tuloksena syntyneistä alueista (Teilimäki, Holstila, Kulkusenkuja, Tiukutie). Rakentaminen on tukeutunut alueen läpi johtavaan Vanha Viipurintiehen. 11

13 K 233: Huoltoasema, kunnan varikko, teollisuustyyppistä yritystoimintaa K 234: Palvelualan työpaikkoja Aholanpellon vanhempi asutus (Kulkusenkuja, Tiukutie, Aholantie) on syntynyt jälleenrakennuskauden tuloksena luvuilla. Alue muodostaa yhtenäisesti rakennetun vaalimisen arvoisen kokonaisuuden. Kuvassa Tiukutie Aholanpellon uudempi asutus (Aholantie, Välitie, Aholanpellontie, Pellontie) on pääosin ja 1980 luvuilta. 12

14 Teilimäen (Lyöttilänsillanmäki) asutus on syntynyt asutustoiminnan tuloksena pääosin 1950-luvun jälkipuoliskolla. Metsä-Anttilan rakennuskanta ja pihapiiri muodostavat vaalimisen arvoisen kokonaisuuden. Alemmassa kuvassa näkyy rakennuspaikalla sijaitseva muuntaja, joka korvataan puistomuuntamolla (ET-3- varaus rakennuspaikan eteläkärjessä) 13

15 Teilimäessä on rappeutunut tanssilava (K 286/3). Näkymä tanssilavalta Teilimäen uudelle asuntoalueelle Teilimäen uuden asuntoalueen (Honkatien ympäristö, K ) rakentaminen on aloitettu 1980-luvulla ja on jatkunut näihin päiviin saakka Tieverkko ja liikenneympäristö Kouvola-Lahti tie on valtatieluokan tie (Valtatie 12). Iitintie on seututie. Muut kaava-alueen tiet ovat katuja. Alueen katuverkko ja tärkeät kevyen liikenteen yhteydet ovat lähes valmiina. Kouvola-Lahti tien liikennemäärä on noin 8000 ajoneuvoa/vrk, josta raskaan liikenteen osuus on 14 %. Tien liikenteellinen asema tulee muuttumaan Kausalan ohitustien toteutuksen jälkeen, jolloin liikennemäärät ja raskaan liikenteen osuus romahtavat. On arvioitu, että ohitustien rakentamisen jälkeen Kausalan taajamassa nykyiselle valtatielle jää vuoden 2020 tilanteessa ja vuoden 2040 tilanteessa ajoneuvoa vuorokaudessa. Ohitustietä koskeva varaus sisältyy maakuntakaavaan ja yleiskaavaan, mutta tien toteutuksesta ei ole päätöstä. Iitintie on seututieluokan maantie. Tien vieressä on molemmin puolin kevyen liikenteen väylä. Valtatien kohdalla on alikulkutunneli Rautatie Kaava-alue rajautuu rautatiehen, joka ei sisälly kaavamuutosalueeseen. 14

16 3.137 Muinaismuistot Alueella ei ole tiedossa muinaismuistoja. Ote muinaisjäännösrekisteristä &taulu=t_kohde&tunnus= Tekninen huolto Alueen läpi kulkee 20 kv:n pohjois/eteläsuuntainen sähkölinjoja, jotka sijoittuu EV- ja VLalueelle. KSS Verkko Oy:n ilmoituksen ( ) ilmoituksen mukaan kyseinen ilmakaapeli korvataan katualueelle (Anttilantie-Aholanpellontie) sijoitettavalla maakaapelilla. Lisäksi tarvitaan alustavan arvion mukaan kuusi muuntajan paikka. Muuntajapaikan koko on 3,95x2,20 m. Alue on vedenjakelun ja viemäröinnin piirissä. Teilimäen kylän linjat puuttuvat vielä kartasta. 15

17 Pieni osa alueesta on kaukolämmön piirissä Ympäristön häiriötekijät Valtatien melu Kouvola-Lahti valtatien nykyinen liikennemäärä on noin 8000 ajoneuvoa/vrk, josta raskaan liikenteen osuus on 14 %. On arvioitu, että ohitustien rakentamisen jälkeen Kausalan taajamassa nykyiselle valtatielle jää vuoden 2020 tilanteessa ja vuoden 2040 tilanteessa ajoneuvoa vuorokaudessa. Valtatien ja Iitintien nykyinen (2006) päivämelu on esitetty seuraavissa kuvissa. Lähde: Valtatien 12 yleissuunnitteluun liittyvät meluselvitykset,

18 Valtatien ja Iitintien meluennuste. Päivämelu Lähde: Valtatien 12 yleissuunnitteluun liittyvät meluselvitykset, Rautatien tärinä ja melu Kouvolan seudun Rataympäristöselvityksen (2007) ensimmäisessä vaiheessa tehtyjen kyselytutkimusten perusteella tärinästä kärsitään eniten Kausalan taajaman eteläosissa. Tärinä häiritsi pääosaa kyselyyn vastanneista (77 %) niissä rakennuksissa, jotka sijaitsivat alle 200 metrin etäisyydellä radasta. Ratahallintokeskuksen melu- ja tärinäselvityksen keskeiset tulokset on esitetty liitteessä Maanomistus Rakennetut alueet ovat pääosin yksityisessä omistuksessa. Kunnan maat on osoitettu vihreällä. 17

19 3.2 Suunnittelutilanne 3.21 Maakuntakaava Ympäristöministeriö on vahvistanut Kymenlaakson maakuntakaava, taajamat ja niiden ympäristöt -nimisen maakuntakaavan. Maakuntakaavassa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Osa alueesta on tärkeää pohjavesialuetta (pv). Ympäristöministeriö vahvisti Kymenlaakson maakuntakaavan, kauppa ja merialue. Kaavassa on osoitettu Vt 12 uusi linjaus Jokuesta länteen. Maakuntakaava ei ole voimassa käsillä olevalla alueella, jossa on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava Yleiskaava Kirkonkylä-Kausalan oikeusvaikutteinen osayleiskaava on hyväksytty valtuustossa

20 Yleiskaavassa on osoitettu seuraavia varauksia: asuntoalue (A), pientalovaltainen asuntoalue (AP), kyläalue tai kylämäisen asutuksen alue (AT), työpaikka-alue (TP), yleisten rakennusten alue (PY-1), palvelujen ja hallinnon alue (P)). Kulttuurihistorian kannalta arvokkaat alueet on osoitettu sk-rajauksella (punainen katkoviiva). Pääteiden varteen on osoitettu kevyen liikenteen yhteystarve (musta palloviiva). Alueen koilliskulma on vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta (pv). Alueen läpi on osoitettu kunnan sisäinen ulkoilun pääreitti, jonka sijainti on ohjeellinen (vihreä palloviiva) sekä taajaman sisäinen ulkoilun yhteystarve, jonka sijainti on ohjeellinen (vihreä palloviiva). Kaava osoittaa kortteleiden sisäisiä viheralueita. Rautatien viereen on osoitettu meluntorjunnan tarve. Valtatien ja Iitintien tieluokka on seututie/pääkatu Asemakaava Voimassa olevien asemakaavojen yhdistelmä on esitetty seuraavissa kaavaotteissa. Tarkemmassa mittakaavassa yhdistelmä on nähtävissä internetsovelluksesta osoitteessa Voimassa oleva asemakaava itäosa 19

21 Voimassa oleva asemakaava länsiosa. Rajaus sisältää myös kumottavat alueet. Kumoaminen hoidetaan kaavamuutoksen kanssa yhtä aikaa, mutta eri hankkeena Rakennusjärjestys 20

22 Kunnan rakennusjärjestys on tullut voimaan v Pohjakartta Kunta ylläpitää pohjakarttaa. Kaavamuutosalueen osalta pohjakartta on tarkastettu ajan tasalle v Iitin kunnan maanmittausteknikko on hyväksynyt kartan Laaditut suunnitelmat Asemakaavoituksen pohjaksi on olemassa seuraavia suunnitelmia: Kausalan-Kirkonkylän osayleiskaava Valtatien 12 parantamisen yleissuunnitelma välillä Uusikylä-Tillola, K-S ELY-keskus 2010 Kouvolan seudun rataympäristöselvitys, Nykytila, Ratahallintokeskus/Sito Oy, 4/2007 Kouvolan seudun rataympäristöselvitys, Toimenpideohjelma, Ratahallintokeskus/Sito Oy, 9/2007. Kymenlaakson kulttuuriympäristökartoitus Iitin Kirkonkylän- Kausalan osayleiskaavan rakennuskulttuuriselvitys, Lahden ammattikorkeakoulu, Tärinän vaikutusalueen laajuuden kartoitus, Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy, Koulukadun kevyen liikenteen suunnitelma. 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Voimassa oleva asemakaava on vanhentunut. Useana palasena tehty asemakaava siirretään uudelle pohjakartalle. Kaava sovitetaan toteutuneeseen tilanteen mukaiseksi ja kaava ajanmukaistetaan merkinnöiltään ja määräyksiltään. Kaavaa korjataan siten, että kevyen liikenteen turvallisuuden parantamiseksi laaditut suunnitelmat ja tiedossa olevat tarpeet voidaan toteuttaa. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Kunnanhallitus päätti Kausalan asemakaavan ajantasaistamisesta 7 vaiheessa. Kunnanhallitus päätti käsillä olevan alueen asemakaavoituksen käynnistämisestä. 4.3 Osallistuminen ja yhteistyö 4.31 Osalliset Osallisia ovat alueen omistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ) Vireilletulo Kunnanhallitus päätti käsillä olevan alueen asemakaavoituksen käynnistämisestä Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt 21

23 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut yleisesti nähtävillä - ja siitä on tiedotettu maanomistajille sekä osallisille viranomaisille. Kaavoitustoimikunta käsittelee kaavaluonnoksen ja päättää sen nähtäville asettamisesta MRA 30 :n mukaisesti. Asemakaavaluonnos pidetään nähtävänä valmisteluvaiheen kuulemista varten (MRA 30 ) - välisen ajan. Asemakaavaehdotus pidetään MRA 27 :n mukaisesti nähtävänä - välisen ajan. 4.4 Asemakaavan tavoitteet 4.41 Valtakunnalliset alueiden käytön tavoitteet Valtioneuvosto on päättänyt valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Päätös tuli voimaan Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteiden toteutumista tulee edistää mm. kuntien kaavoituksessa. Valtioneuvoston päätöksessä tavoitteet on jaettu alueidenkäyttöä ja alueidenkäytön suunnittelua ohjaavien vaikutusten perusteella yleis- ja erityistavoitteisiin. Erityistavoitteet ovat alueidenkäyttöä ja sen suunnittelua koskevia sitovia velvoitteita. Ne koskevat kaikkea kaavoitusta, mikäli tavoitetta ei ole erityisesti kohdennettu koskemaan vain jotakin tiettyä kaavatasoa. Seuraavassa on esitetty ne erityistavoitteet, jotka koskevat konkreettisesti käsillä olevaa kaavaa. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Alueidenkäytön suunnittelussa on maaseudun asutusta sekä matkailu- ja muita vapaa-ajan toimintoja suunnattava tukemaan maaseudun taajamia ja kyläverkostoa sekä infrastruktuurin hyväksikäyttöä. Alueidenkäytön suunnittelussa on edistettävä olemassa olevan rakennuskannan hyödyntämistä sekä luotava edellytykset hyvälle taajamakuvalle. Taajamia kehitettäessä on huolehdittava siitä, että viheralueista muodostuu yhtenäisiä kokonaisuuksia. Alueidenkäytössä on varattava riittävät alueet jalankulun ja pyöräilyn verkostoja varten sekä edistettävä verkostojen jatkuvuutta. Uusia asuinalueita muita melulle herkkiä toimintoja ei tule sijoittaa melualueille varmistamatta riittävää meluntorjuntaa. Alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava terveellisen ja hyvälaatuisen veden riittävä saanti ja se, että taajamien alueelliset vesihuoltoratkaisut voidaan toteuttaa. Lisäksi alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon jätevesihaittojen ehkäisy Lähtökohta-aineiston asettamat tavoitteet Yleiskaavan asettamat tavoitteet Yleiskaava osoittaa alueen kehittämisen keskeiset tavoitteet (kohta 3.22) Työn käynnistysvaiheen tavoitteet Voimassa oleva asemakaava on osin vanhentunut. Sen uudistamisen suuntaviivat on osoitettu v hyväksytyssä yleiskaavassa. Asemakaavaan sisältyy mm. seuraavia puutteita/muutostarpeita: 22

24 Alue on rakentunut osittain voimassa olevan asemakaavan vastaisesti. Liikenne- ja puistoaluevaraukset tarkistetaan vastaamaan todellista tarvetta. Rakenteen tiivistäminen. Liikenneturvallisuuden parantaminen. Asemakaava uudistetaan ja laaditaan ajantasaiselle pohjakartalle. Kaava sovitetaan toteutuneeseen tilanteen mukaiseksi ja kaava ajanmukaistetaan merkinnöiltään ja määräyksiltään Tutkitut vaihtoehdot Alue on jo pääosin rakennettu, minkä seurauksena luontevia rakenteellisia vaihtoehtoja ei muodostu. Vaihtoehdot koskevat yksityiskohtia. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne 5.11 Mitoitus Kaavan mitoitus on pääpiirteissään voimassa olevan asemakaavan mukainen ja valtaosa siitä on jo toteutettu. Kaavan korttelialueet on yleensä osoitettu rakentamiseen myös voimassa olevassa kaavassa. Asuntoalueet (AO, AR, AP) Kaavassa osoitetut asuinrakennusten rakennuspaikat: AO: 149 rakennuspaikkaa, joiden keskimääräinen koko on 1520 m 2, yhteensä 22, 64 ha AR, AP: 23 rakennuspaikkaa, joiden keskimääräinen koko on 3591 m 2, yhteensä 8,26 ha Yhteensä 30,90 ha Toteutumattomat asuinrakennusten rakennuspaikat (liite 1): AO: 12 rakennuspaikkaa, noin 40 asukasta AR, AP: yhteensä m 2, 6 taloa, noin 25 asuntoa, noin 50 asukasta Yritystoiminnan alueet Yritystoiminnan (KTY, KTY-1) alueet (3,95 ha) vastaavat pääpiirteissään voimassa olevan asemakaavan T-alueita. Alueet ovat pääpiirteissään kaavan mukaisessa käytössä. Korttelissa 270 (Koulukuja) voimassa olevan kaavan mukainen AL-varaus on muutettu KTY-1-alueeksi Palvelut Alueen asunnot ja työpaikat tukeutuvat palveluiden osalta Kausalan taajaman palveluihin, jotka sijaitsevat kaavamuutosalueen tuntumassa. Palveluihin on turvallinen kevyen liikenteen yhteys. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Kaavalla suunniteltu rakentaminen on luonteeltaan olemassa olevan yhdyskuntarakenteen vähäistä täydentämistä. Rakennetun ympäristön kulttuuriarvot on otettu huomioon tehtyihin inventointeihin nojautuen. Alueella ei ole erityisiä luontoarvoja. 23

25 5.3 Aluevaraukset 5.31 Korttelialueet Pientalojen korttelialueet AO-alueet Kaavassa on osoitettu 149 AO- rakennuspaikkaa, joiden keskimääräinen koko on 1520 m 2. Näistä 12 on rakentamattomia. Vallitseva rakennusoikeus on 20 % rakennuspaikan pinta-alasta (e=0,20). Kerrosluku on toteutuneen tilanteen mukaisesti pääsääntöisesti kaksitasoratkaisun salliva (I u ¾) tai nykytilanteen mukaisesti yksi (I). Säilytettävän ympäristön AO/s-merkinnällä on yleiskaavan mukaisesti osoitettu yhtenäistä asutustoiminnan tai jälleenrakennuskauden asutusta Teilimäessä (korttelit ), Holstilankujalla (kortteli 271), Kulkusenkujan ja Tiukutien varressa (korttelit 219, 223, 224 sekä osa kortteleista 218 ja 225). Rakentaminen tulee tyylin ja mittasuhteiden osalta sovittaa alueen rakennuskantaan. Rakennuksen pääasiallinen julkisivun materiaali on peittomaalattu lauta tai rappaus. AR- ja AP-alueet Kaavassa on osoitettu 23 AR- tai AP- rakennuspaikkaa, joiden keskimääräinen koko on 3591 m 2. Toteutumattomat rakennuspaikat (liite 1) AP: yhteensä m 2, 6 taloa, noin 25 asuntoa. Rivitaloalueilla (AR) kerrosluku on nykytilanteen mukaisesti yksi (I). Asuinpientalojen (AP) alueilla kerrosluku on kaksitasoratkaisun salliva I u ¾ tai II. Rakennusoikeus vaihtelee välillä e=0,15-0, Asuin- ja liikerakennusten korttelialueet Olemassa oleva asuin-liikekortteli (234) on osoitettu edelleen tähän käyttöön (AL). Kerrosluku on nykytilanteen mukaisesti yksi ja rakennusoikeus on voimassa olevan kaavan mukaisesti e=0, Huoltoaseman alue ja toimitilarakennusten korttelialueet Olemassa oleva huoltoasema valtatien kiertoliittymän vieressä on osoitettu olemassa olevan tilanteen ja voimassa olevan asemakaavan mukaisesti edelleen huoltoaseman alueeksi (LH). Huoltoaseman lisäksi alueelle saa sijoittaa päivittäistavarakaupan myymälätiloja enintään 400 k- m 2. Kokonaisrakennusoikeus on 1400 k-m 2. Voimassa olevan asemakaavan mukaiset teollisuusalueet, jotka liittyvät läheisesti asutukseen, on muutettu toimitilarakennusten varaukseksi (KTY, KTY-1). Alueelle voidaan rakentaa toimistorakennuksia sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia tai niiden yhdistelmiä. KTY-1-alueilla voi säilyttää olemassa olevan asunnon. Enimmäiskerrosluku on kaksi. Rakennusoikeus säilyy voimassa olevan kaavan mukaisena (e=0,40). 24

26 Voimassa olevan kaavan mukainen AL-kortteli Koulukadun, Koulukujan ja Asematien välisessä saarekkeessa on osoitettu toimitilarakentamisen kortteliksi, jossa olemassa olevan asunnon säilyttäminen on sallittua (KTY-1). Enimmäiskerrosluku on kaksi. Rakennusoikeus säilyy voimassa olevan kaavan mukaisena (e=0,30) Erityisalueet Olemassa olevaa jäteveden pumppaamoa varten on osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue (ET-2). Alueelle ei saa sijoittaa saa sijoittaa toimintaa, joka aiheuttaa melua, tärinää, ilman pilaantumista tai muuta häiritä ympäristölle. Rakennusoikeus on e=0,10. Kortteliin 236 osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue puistomuuntamoa varten (ET-3) Muut alueet Virkistysalueet ja suojaviheralueet Asuntoalueiden sisäiset virkistysalueet (VL) säilyvät pääpiirteissään voimassa olevan asemakaavan mukaisina, mutta valtatien melualueelle sijoittuvat virkistysalueet on muutettu suojaviheralueeksi (EV). Kaava-alueelle on osoitettu kaksi leikkipuistoa (VK), joista Honkatien ja Mäntytien risteykseen osoitettu leikkipuisto on uusi. Pieniä leikkipuistoja voi lisäksi sijoittua kaavan mukaisille lähivirkistysalueille (VL). Voimassa olevassa asemakaavassa on kiertoliittymän vieressä huoltoasemavaraus Juoksijantien ja valtatien välissä. Varaus on muutettu suojaviheralueeksi (EV). VL-alueille on osoitettu yhteensä viisi puistomuuntamon (pm) varausta Katu- ja liikennealueet Valtatien alue on osoitettu maantien alueeksi (LT) lunastetun tiealueen mukaisesti. Olemassa oleva kevyen liikenteen alikulku valtatien kiertoliittymän kohdalla sisältyy LT-aluetta koskevaan varaukseen. Kaavaratkaisu perustuu olemassa olevaan tieverkkoon. Vielä rakentamattomia katuvarauksia ovat: Anttilankujan vähäinen jatke, Hallitien vähäinen jatke olemassa olevan tilanteen mukaisesti, Kulkusenkujan jatkaminen olemassa olevan kevyen liikenteen väylän kohdalla. Kevyen liikenteen yhteydet perustuvat vähäliikenteisiin tonttikatuihin, niitä yhdistäviin kevyen liikenteen väyliin sekä olemassa oleviin kevyen liikenteen väyliin. Olemassa oleva verkosto ilmenee kohtien 1.1 ja kuvista. Ajorataan liittyvää uutta kevyen liikenteen väylää varten on varattu tilaan seuraavasti: Anttilantie välillä Koulukatu Aholanpellontie 5.4 Kaavan vaikutukset 5.41 Suhde maakuntakaavaan ja yleiskaavaan 25

27 5.411 Maakuntakaava Maakuntakaavan sisältö on selvitetty kohdassa Kaavaratkaisu on sopusoinnussa maakuntakaavan kanssa Yleiskaava Yleiskaavan sisältö on selvitetty kohdassa Kaavaratkaisu on sopusoinnussa yleiskaavan kanssa Vaikutus rakennettuun ympäristöön Yhdyskuntarakenne Kaavalla ei suunnitella oleellisia muutoksia olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön eikä sillä siten suunnitella muutoksia olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen Palvelut ja sosiaaliset vaikutukset Asunnot ja työpaikat tukeutuvat palveluiden osalta Kausalan taajaman palveluihin, jotka sijaitsevat alueen tuntumassa. Kaavaratkaisu perustuu olemassa olevaan tilanteeseen eikä sillä ole nähtävissä erityisiä sosiaalisia vaikutuksia Virkistysalueet Asuntoalueiden sisäiset virkistysalueet (VL) säilyvät pääpiirteissään voimassa olevan asemakaavan mukaisina Liikenteelliset vaikutukset Ajonevoliikenne Kaavan tieverkkoratkaisu säilyy toiminnallisesti nykytilanteen mukaisena. Tiukutien ja Kulkusenkujan väliltä on poistettu toteutumaton katuvaras, joka sijaitsee väkivaltaisesti rakennetulla rakennuspaikalle (kortteli 224). Liittyminen valtatielle ja Iitintielle hoidetaan olemassa olevien katuliittymien kautta. Kouvola-Lahti tie on valtatieluokan tie (Valtatie 12). Valtatien nykyinen liikennemäärä on noin 8000 ajoneuvoa/vrk, josta raskaan liikenteen osuus on 14 %. Tien liikenteellinen asema tulee muuttumaan Kausalan ohitustien toteutuksen jälkeen valtatiestä seututieksi. On arvioitu, että ohitustien rakentamisen jälkeen Kausalan taajamassa nykyiselle valtatielle jää vuoden 2020 tilanteessa ja vuoden 2040 tilanteessa ajoneuvoa vuorokaudessa. Kevyen liikenteen puutteet ja tuvallisuus Kevyen liikenteen verkossa puuttuvien kevyen liikenteen yhteyksien seurauksena turvallisuuteen ja toimivuuteen liittyviä puutteita seuraavilla osuuksilla: Anttilantie välillä Koulukatu-Aholanpellontie Teilimäentie välillä Honkatie-Koulukatu 26

28 Kevyen liikenteen yhteydet ja yhteystarpeet (violetti) yhteystarpeet Rakennettu kulttuuriympäristö Kohdassa todet rakennetun ympäristön arvot on otettu huomioon seuraavasti: Säilytettävän ympäristön AO/s-merkinnällä on yleiskaavan mukaisesti osoitettu yhtenäistä asutustoiminnan tai jälleenrakennuskauden asutusta Teilimäessä (korttelit ), Holstilankujalla (kortteli 271), Kulkusenkujan ja Tiukutien varressa (korttelit 219, 223, 224 sekä osa kortteleista 218 ja 225). Rakentaminen tulee tyylin ja mittasuhteiden osalta sovittaa alueen rakennuskantaan. Rakennuksen pääasiallinen julkisivun materiaali on peittomaalattu lauta tai rappaus. Säilyttämistä koskeva merkintä perustuu yleiskaavaan sekä sen pohjana olevaan Iitin Kirkonkylän Kausalan osayleiskaavan rakennuskulttuuriselvitykseen. Korttelin 236 rakennukset on suojeltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti Vesihuolto Kaava-alue on olemassa olevan vedenjakelu- ja viemäriverkon piirissä (kohta 3.138) Vaikutus luontoon ja luonnonympäristöön Kysymyksessä on pääosin rakennettu alue. Korttelialueet ovat voimassa olevan asemakaavan mukaisia korttelialueita. Alueella ei ole erityisiä luontoarvoja Taloudelliset vaikutukset Kaavaratkaisu on taloudellisesti edullinen, sillä se tukeutuu olemassa olevaan katuverkkoon sekä vesijohto- ja viemäriverkkoon (kohta 3.138). 27

29 Vielä rakentamattomia katuvarauksia ovat: Anttilankujan vähäinen jatke, Hallitien vähäinen jatke olemassa olevan tilanteen mukaisesti, Kulkusenkujan jatkaminen olemassa olevan kevyen liikenteen väylän kohdalla. Kevyen liikenteen yhteydet perustuvat vähäliikenteisiin tonttikatuihin, niitä yhdistäviin kevyen liikenteen väyliin sekä olemassa oleviin kevyen liikenteen väyliin. Olemassa oleva verkosto ilmenee kohtien 1.1 ja kuvista Ympäristöhäiriöt Pääteiden melu sekä rautatien melu ja tärinä Rautatien melu ja tärinä sekä valtatien melu on selvitetty kohdassa ja liitteessä 2. Uusien asuinrakennuspaikkojen suhde melu- ja tärinäalueisiin on esitetty liitteessä 2. Kaikki melualueelle sijoittuvat korttelit ovat voimassa olevan asemakaavan mukaisia korttelialueita. Uusia asuntoalueita ei melualueelle ole suunniteltu. Korttelissa 271 rautatieliikenteestä johtuva rakennuksen tärinä ja runkomelu tulee tarvittaessa selvittää rakennusluvan yhteydessä ja rakennus tulee tarvittaessa vaimentaa runkomelua vastaan. Rakennuksen tärinä- ja runkomelusuojauksessa tulee noudattaa VTT:n ohjearvoja. Asuintilojen osalta tulee soveltaa runkomelun tunnusluvun ylärajaa Lprm= 35 db. Korttelissa 271 makuutilat tulee pyrkiä sijoittamaan rakennuksen niihin osiin, joissa rautatien melu on vähäisin. Melualueelle sijoittuville kortteleille on annettu seuraava meluntorjuntaa koskeva määräys: Merkintä osoittaa rakennusalan sivun, jonka puoleisten rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 35 dba Pohjavesi Pieni osa alueesta (lähinnä osa korttelista 233) on vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Pohjavesialue on osoitettu kaavakartassa (pv). Pohjavesialuetta koskevat seuraavat määräykset: Rakentamista ja muita toimenpiteitä saattavat rajoittaa vesilain 3 luvun 2 (pohjaveden muuttamiskielto), ympäristönsuojelulain 1 luvun 7 (maaperän pilaamiskielto) sekä 1 luvun 8 (pohjaveden pilaamiskielto). Alueelle ei saa sijoittaa sellaisia laitoksia ja rakenteita, jotka aiheuttavat pohjaveden likaantumista ja muuttumista. Jätevesiä ei saa päästää pohjavesiin. Öljysäiliöt on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maan päälle katettuun vesitiiviiseen suoja-altaaseen, jonka tilavuuden tulee olla suurempi kuin varastoitavan öljyn suurin määrä. Alueen koilliskulma (osa korttelista 233) on olemassa olevien selvitysten perusteella vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Alueella sijaitsee yritystoimintaa ja huoltoasema. ELY-keskuksen kanssa pidetyssä neuvottelussa ELY-keskuksen edustajat totesivat, että pohjavesaluiden rajauksen täsmentämistä koskeva selvitystyö on käynnistymässä. Maaperäkarttojen ja maanrakennustöissä kertyneen paikallistiedon perusteella on arvioitavissa, että alue on savikkoa ja pohjavesialue ei ulotu tässä kohtaa valtatien eteläpuolelle. 28

30 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 Toteuttamisen aikataulu Rakentamattomien rakennuspaikkojen toteuttamisesta ei ole päätöksiä. 6.2 Kaavan havainnollistaminen Kaavan havainnekuva on esitetty liitteessä 1. Helsinki KARTTAAKO OY Pertti Hartikainen dipl. ins. Liitteet 1. Havainnekuva 2. Melu- ja tärinäalueet Erilliset asiakirjat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Luonto- ja maisemaselvitys Karttaako Oy/Mikko Siitonen 29

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KUUSIKALLION ALUE / /2017 Tela

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KUUSIKALLION ALUE / /2017 Tela 118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 26.9.2017. Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus

Lisätiedot

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KUUSIKALLION ALUE Täydennetty

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KUUSIKALLION ALUE Täydennetty 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 61 Valtuusto 24.4.2018 8 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 1.12.2017. Täydennetty 26.2.2018 Vireille tulosta ilmoitettu

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä 118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI Päiväys 6.6.2016. ETELÄINEN OSA-ALUE/KAIVOMÄEN, KANSANMÄEN JA PENTINMÄEN ALUEET ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE

AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE IITTI/ KAUSALA AHOLANPELLON, TEILIMÄEN JA HOLSTILAN ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN Päiväys 12.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE

KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE IITTI KAUSALA KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE Kaivomäki, Kansanmäki ja Pentinmäki ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN 25.11.2016 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 16.5.2016 Luonnos nähtävänä (MRA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 740/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 14 IITTI KAUSALA Päiväys 7.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN ANTTILANTIE KUUSIKALLIO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

IITTI KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA

IITTI KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA IITTI KAUSALA KANSANTALO ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 6.5.2014. Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 21.2.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ). Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI KAUSALA Päiväys 28.11.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS POHJOINEN OSA-ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 2.9.2016 Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa Pertti Hartikainen

Lisätiedot

IITTI HARAVAKYLÄN ITÄOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA. 117/ /2017 Tela

IITTI HARAVAKYLÄN ITÄOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA. 117/ /2017 Tela 117/10.02.03/2017 Tela 9.1.2018 1 IITTI KAUSALA HARAVAKYLÄN ITÄOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 18.12.2017. Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 21.10.2013 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus

Lisätiedot

KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE

KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE 713/10.02.03/2016 140/10.02.03/2017 Ehdotus nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KAUSALAN ETELÄINEN OSA-ALUE Kaivomäki, Kansanmäki ja Pentinmäki ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN 3.3.2017 Vireille

Lisätiedot

KAUSALAN ITÄINEN OSA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KAAVASELOSTUS

KAUSALAN ITÄINEN OSA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KAAVASELOSTUS IITTI KAUSALA KAUSALAN ITÄINEN OSA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KAAVASELOSTUS 9.9.2013. Täydennetty 29.11.2013 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.9.2012 Luonnos nähtävänä (MRA 30 )

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IITTI/KAUSALA Päiväys 27.2.2017 Päivitetty 30.10.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HARAVAKYLÄN ITÄOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 5.8.2015. IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS MYYRÄNPOLUN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

IITTI KAUSALAN POHJOINEN OSA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA

IITTI KAUSALAN POHJOINEN OSA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAUSALA IITTI KAUSALA KAUSALAN POHJOINEN OSA-ALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 17.9.2014. Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 21.10.2013 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 10.4. - 8.5.2014 Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 805/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 15 Nähtävillä 30.3. - 28.4.2017 IITTI KAUSALA Päiväys 6.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS VETERAANITIEN PÄIVÄKOTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS

LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LOVIISA LILJENDAL KORTTELI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 24.1.2011 Vireille tulo: Teknisen lautakunnan päätös 4.1.2011 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty valtuustossa...

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520

Lisätiedot

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011.

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011. ASKOLA MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos Helsinki 13.10.2011. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Vireille

Lisätiedot

SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA

SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA SIUNTIO KARLSÅKER ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 24.4.2013 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 11.6.2012 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 25.2. -12.3.2013 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) - Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN KAAVASELOSTUS KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN KOTOJÄRVEN KARTANON VIHERKAISTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Päiväys 31.8.2011. Vireille tulosta ilmoitettu:. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ASKOLA VAKKOLAN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 21.2.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3 p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Kunnanhallitus

Lisätiedot

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS

LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 23.3.2017 Korjattu 16.5.2018 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

MYRSKYLÄ KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA LUONNOS JA VAIHTOEHDOT. Päiväys

MYRSKYLÄ KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA LUONNOS JA VAIHTOEHDOT. Päiväys Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 99 MYRSKYLÄ KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA LUONNOS JA VAIHTOEHDOT Päiväys 30.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä (MRA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

LUUMÄKI TAAVETTI KAAVASELOSTUS MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS

LUUMÄKI TAAVETTI KAAVASELOSTUS MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS LUUMÄKI TAAVETTI MARTTILANTIE-KAUPPAKATU-TAAVETINTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 14.3.2016 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 19.10.2015 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 5.2. 7.3.2016 Ehdotus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. VETERAANITIEN PÄIVÄKOTI Luonnos / /2017 Tela

IITTI KAUSALA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. VETERAANITIEN PÄIVÄKOTI Luonnos / /2017 Tela 119/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 78 IITTI KAUSALA VETERAANITIEN PÄIVÄKOTI Luonnos ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 24.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 23.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-

Lisätiedot

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL 1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAAREN KORTTELI 125 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAAREN KORTTELI 125 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAAREN KORTTELI 125 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 3.2.2017 Vireille tulo: Teknisen lautakunnan päätös 29.11.2016 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty

Lisätiedot

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.

JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY

SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY 20.6.2017 KAAVASELOSTUS SUOLAJÄRVEN RANTAASEMAKAAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN INSINÖÖRITOIMISTO PAAVO PARVIAINEN OY Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo Sisällysluettelo Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Perustiedot 1.2

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS

RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS PUKKILA RINNEKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 2.12.2009 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 11.5.2009 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 18.5-16.6.2009 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) 31.8-29.9.2009 Hyväksytty

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Peuranpolku-KoulukadunKannitie risteysalue. Kuhmo. Kuhmon kaupunki

Peuranpolku-KoulukadunKannitie risteysalue. Kuhmo. Kuhmon kaupunki Peuranpolku-KoulukadunKannitie risteysalue Kuhmo Asemakaavan muutos ja laajennus Asemakaavaselostusluonnos, joka liittyy 10.10.2011 päivättyyn kaavakarttaan. Kaavaselostus täydentyy suunnittelun edetessä.

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos

Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos KEITELEEN KUNTA Korttelin 46 (osa) asemakaavan muutos Kaavaselostus (luonnos) Kunnanvaltuusto:..201_ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P37311 Kaavaselostus (luonnos) 1 (12) Timo Leskinen / Heli Lievonen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334

Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334 Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ Päiväys 31.10.2016 LAVANMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy

107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja

Lisätiedot

JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos

JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos ARTJÄRVI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUKSEN YHTEENVETO Luonnos 22.10.2010. Vireille tulo: Yleiskaavan muutos sisältyy kunnan kaavoituskatsaukseen 2009. Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428

LUUMÄKI. KAAVASELOSTUS Luonnos. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi. Tila: Rantala 1:156, kylä 428 LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Pastjärvi Tila: Rantala 1:156, kylä 428 KAAVASELOSTUS Luonnos Helsinki 20.3.2015 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.

Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. 10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot