Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
|
|
- Juho Lahtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta /2042(INI) TARKISTUKSET Mietintöluonnos Paul Rübig (PE v01-00) pienistä ja keskisuurista yrityksistä (pk-yritykset): kilpailukyky ja liiketoimintamahdollisuudet (2012/2042(INI)) AM\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen
2 AM_Com_NonLegReport PE v /81 AM\ doc
3 1 Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta Johdanto-osan 9 a viite (uusi) ottaa huomioon 18. huhtikuuta 2012 päivätyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan "Exploiting the employment potential of green growth" (Vihreän kasvun työllisyyspotentiaalin hyödyntäminen), joka on liitetty asiakirjaan "Tavoitteena työllistävä elpyminen" (COM(2012)0173 lopullinen), 2 Paul Rübig Johdanto-osan -A kohta (uusi) -A. ottaa huomioon, että yli 96 prosentilla EU:n pk-yrityksistä on alle 50 työntekijää ja alle 10 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto ja että niillä on rajalliset edellytykset viedä tuotteita ja palveluja kotimaansa rajojen ulkopuolelle, mikä johtuu lähinnä kansainväliseen kauppaan liittyvistä suurista kiinteistä kuluista; AM\ doc 3/81 PE v01-00
4 3 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi Johdanto-osan A kohta A. ottaa huomioon, että 25 prosenttia EU:n pk-yrityksistä on toiminut kansainvälisesti sisämarkkinoilla, mutta vain 13 prosenttia niistä on toiminut kansainvälisesti EU:n ulkopuolella; ottaa huomioon, että 24 prosenttia mikroyrityksistä vie tavaroita tai palveluja, kun vastaava osuus pienistä yrityksistä on 38 prosenttia ja keskisuurista yrityksistä 53 prosenttia; A. ottaa huomioon, että 25 prosenttia EU:n pk-yrityksistä on toiminut kansainvälisesti sisämarkkinoilla, kun taas vain 13 prosenttia niistä on toiminut kansainvälisesti EU:n ulkopuolella, ja että 24 prosenttia mikroyrityksistä vie tavaroita tai palveluja, kun vastaava osuus pienistä yrityksistä on 38 prosenttia ja keskisuurista yrityksistä 53 prosenttia; 4 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi Johdanto-osan B kohta B. katsoo, että lähes kolmasosa EU:n lainsäädännöstä aiheutuvasta hallintotaakasta johtuu tehottomasta täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa, mikä merkitsee sitä, että jos jäsenvaltiot siirtäisivät EU:n lainsäädännön tehokkaammin osaksi omaa lainsäädäntöään, voitaisiin säästää jopa 40 miljardia euroa 6 ; B. katsoo, että lähes kolmasosa EU:n lainsäädännöstä aiheutuvasta hallintotaakasta johtuu ensisijaisesti suhteettomasta ja tehottomasta täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa, mikä merkitsee sitä, että jos jäsenvaltiot siirtäisivät EU:n lainsäädännön tehokkaammin osaksi omaa lainsäädäntöään, voitaisiin säästää jopa 40 miljardia euroa; PE v /81 AM\ doc
5 5 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi Johdanto-osan B a kohta (uusi) B a. ottaa huomioon, että yli 96 prosentilla Euroopan unionin pkyrityksistä on alle 50 työntekijää ja alle 10 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto ja että niillä on rajalliset edellytykset viedä tuotteita ja palveluja kotimaansa rajojen ulkopuolelle, mikä johtuu lähinnä kansainväliseen kauppaan liittyvistä suurista kiinteistä kuluista, oikeudellisesta epävarmuudesta ja lainsäädännön pirstoutuneisuudesta; 6 Françoise Grossetête, Jean-Pierre Audy Johdanto-osan B a kappale (uusi) B a. katsoo, että mikro- ja pk-yritykset kärsivät talouskriisin aikana siitä, että niiden on vaikea saada kehityksensä tukemiseen rahoitusta, erityisesti pienlainoja; Or. fr 7 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi AM\ doc 5/81 PE v01-00
6 Johdanto-osan C kohta C. ottaa huomioon, että kaikista EU:ssa vuosien 2002 ja 2010 välillä luoduista uusista työpaikoista 85 prosenttia syntyi pk-yrityksissä ja erityisesti uusissa yrityksissä; ottaa huomioon, että 32,5 miljoonaa EU:n kansalaista on itsenäisiä ammatinharjoittajia; C. ottaa huomioon, että kaikista EU:ssa vuosina luoduista uusista työpaikoista 85 prosenttia syntyi pk-yrityksissä ja erityisesti uusissa yrityksissä; ottaa huomioon, että 32,5 miljoonaa EU:n kansalaista on itsenäisiä ammatinharjoittajia; 8 Paul Rübig Johdanto-osan D kappale D. katsoo, että teollisuudella on keskeinen rooli Euroopan taloudessa ja että se tuottaa 25 prosenttia EU:n yksityissektorin työpaikoista ja vastaa 80 prosentista yksityisestä T&K-toiminnasta; D. katsoo, että teollisuudella on keskeinen rooli Euroopan taloudessa ja että se tuottaa 25 prosenttia EU:n yksityissektorin välittömistä työpaikoista ja vastaa 80 prosentista yksityisestä T&Ktoiminnasta; Or. de 9 Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta Johdanto-osan D a kohta (uusi) D a. ottaa huomioon, että ympäristöteollisuuden aloilla työllisyys on kehittynyt koko taantuman ajan myönteisesti moniin muihin aloihin PE v /81 AM\ doc
7 verrattuna ja että työllisyyden kehityksen ennustetaan pysyvän vakaana tulevina vuosina; 1 1 Eurostat arvioi työntekijöiden kokonaismäärän kasvaneen 2,4 miljoonasta vuonna 2000 ja 3,0 miljoonasta vuonna 2008 ja ennustaa sen kasvavan 3,4 miljoonaan vuonna 2012 (huhtikuu 2012). 10 Gunnar Hökmark Johdanto-osan D a kohta (uusi) D a. ottaa huomioon, että internet sekä tieto- ja viestintäteknologia parantavat pk-yritysten mahdollisuuksia myydä palveluja eri puolilla maailmaa ja että ne auttavat merkittävällä tavalla pk-yrityksiä edistämään talouskasvua ja työpaikkojen luomista; 11 Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta Johdanto-osan D b kohta (uusi) D b. ottaa huomioon, että komission arvion mukaan menettelytavoilla, jotka edistävät siirtymistä ympäristöä AM\ doc 7/81 PE v01-00
8 säästävään talouteen, kuten resurssitehokkuudella, energiatehokkuudella ja ilmastonmuutospolitiikalla, voitaisiin luoda vuoteen 2020 mennessä yli yhdeksän miljoonaa työpaikkaa, erityisesti pk-yrityssektorilla; 12 Paul Rübig 1 kohta 1. korostaa tarvetta puuttua pk-yritysten markkinoiden häiriöihin, kuten rahoitus-, henkilö- ja organisatoristen resurssien niukkuuteen; suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio pyrkii edistämään ja tukemaan pk-yritysten taloudellista toimintaa ulkomaisilla markkinoilla sekä EU:ssa että sen ulkopuolella; 1. korostaa tarvetta puuttua pk-yritysten markkinoiden häiriöihin, kuten rahoitus-, henkilö- ja organisatoristen resurssien niukkuuteen; suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio pyrkii edistämään ja tukemaan pk-yritysten taloudellista toimintaa ulkomaisilla markkinoilla sekä EU:ssa että sen ulkopuolella; katsoo, että pk-yritysten kansainvälistyminen pitäisi nähdä yleisesti prosessina; katsoo, että onnistuakseen laajentamaan liiketoimintaansa EU:n ulkopuolelle pk-yritykset tarvitsevat neuvontapalveluja jo paikallistasolla eivätkä vasta unionin ulkopuolisilla markkinoilla; katsoo, että tämä tarve on otettava huomioon EU:n tukipolitiikassa; 13 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 1 kohta PE v /81 AM\ doc
9 1. korostaa tarvetta puuttua pk-yritysten markkinoiden häiriöihin, kuten rahoitus-, henkilö- ja organisatoristen resurssien niukkuuteen; suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio pyrkii edistämään ja tukemaan pk-yritysten taloudellista toimintaa ulkomaisilla markkinoilla sekä EU:ssa että sen ulkopuolella; 1. panee merkille pk-yritysten yhteiset rakenteelliset ja sääntelylliset haasteet, jotka liittyvät esimerkiksi rahoituksen, henkilöstön ja organisatoristen resurssien saatavuuteen; suhtautuu tältä osin myönteisesti siihen, että komissio pyrkii edistämään ja tukemaan pk-yritysten taloudellista toimintaa sisämarkkinoilla ja EU:n ulkopuolisten maiden markkinoilla; 14 Josefa Andrés Barea, Britta Thomsen, Teresa Riera Madurell 1 kohta 1. korostaa tarvetta puuttua pk-yritysten markkinoiden häiriöihin, kuten rahoitus-, henkilö- ja organisatoristen resurssien niukkuuteen; suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio pyrkii edistämään ja tukemaan pk-yritysten taloudellista toimintaa ulkomaisilla markkinoilla sekä EU:ssa että sen ulkopuolella; 1. korostaa tarvetta puuttua pk-yritysten markkinoiden häiriöihin, kuten rahoitus-, henkilö- ja organisatoristen resurssien niukkuuteen; suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio pyrkii edistämään ja tukemaan pk-yritysten taloudellista toimintaa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella; Or. es 15 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 2 kohta 2. korostaa pk-yritysten valtavaa 2. korostaa, että pk-yritysten välillä on AM\ doc 9/81 PE v01-00
10 monimuotoisuutta ja sitä, että eri liiketoimintaratkaisut ja -tarpeet on erotettava selvästi toisistaan; erittäin suuria eroja; katsoo, että tästä syystä komission pitäisi ottaa huomioon erilaiset haasteet, joita yritykset kohtaavat koostaan ja alastaan riippuen, suunnitellessaan uutta pk-yrityksiin kohdistuvaa politiikkaa; 16 Vicky Ford 2 kohta 2. korostaa pk-yritysten valtavaa monimuotoisuutta ja sitä, että eri liiketoimintaratkaisut ja -tarpeet on erotettava selvästi toisistaan; 2. korostaa pk-yritysten valtavaa monimuotoisuutta ja sitä, että eri liiketoimintaratkaisut ja -tarpeet on erotettava selvästi toisistaan; pyytää komissiota erottamaan toisistaan keskisuuret yritykset, pienet yritykset ja mikroyritykset, jotta lainsäädäntöä voidaan räätälöidä erikokoisille yrityksille; 17 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi Otsikko 1 alaotsikko 1 PK-YRITYKSILLE SUUNNATTU TIEDOTUS TUKIPALVELUJEN KARTOITTAMINEN PE v /81 AM\ doc
11 18 Vicky Ford 3 kohta 3. kehottaa komissiota käynnistämään tiedonannossa mainitun monikielisen verkkoportaalin ennen vuoden 2012 loppua; katsoo, että portaalin olisi oltava helposti saavutettava ja käyttäjäystävällinen eikä se saisi olla päällekkäinen olemassa olevien portaalien kanssa; 3. kehottaa komissiota käynnistämään tiedonannossa mainitun monikielisen verkkoportaalin ennen vuoden 2012 loppua ja toteaa samalla, että pk-yritykset ovat valtavan erilaisia ja ettei yksi verkkoportaali vastaa niiden kaikkiin kysymyksiin; katsoo, että portaalin olisi oltava helposti saavutettava ja käyttäjäystävällinen eikä se saisi olla päällekkäinen olemassa olevien portaalien kanssa, vaikka se voikin ohjata käyttäjän tarvittaessa muihin portaaleihin; 19 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 3 kohta 3. kehottaa komissiota käynnistämään tiedonannossa mainitun monikielisen verkkoportaalin ennen vuoden 2012 loppua; katsoo, että portaalin olisi oltava helposti saavutettava ja käyttäjäystävällinen eikä se saisi olla päällekkäinen olemassa olevien portaalien kanssa; 3. antaa tukensa komission lupaukselle käynnistää tiedonannossa mainittu monikielinen verkkoportaali mahdollisimman pian; katsoo, että portaalin olisi oltava helposti saavutettava ja käyttäjäystävällinen eikä se saisi olla päällekkäinen olemassa olevien portaalien kanssa; AM\ doc 11/81 PE v01-00
12 20 Paul Rübig 3 kohta 3. kehottaa komissiota käynnistämään tiedonannossa mainitun monikielisen verkkoportaalin ennen vuoden 2012 loppua; katsoo, että portaalin olisi oltava helposti saavutettava ja käyttäjäystävällinen eikä se saisi olla päällekkäinen olemassa olevien portaalien kanssa; 3. kehottaa komissiota käynnistämään tiedonannossa mainitun monikielisen verkkoportaalin ennen vuoden 2012 loppua niin, että se on täysin toiminnassa viimeistään vuoden 2013 loppuun mennessä; katsoo, että portaalin olisi oltava helposti saavutettava ja käyttäjäystävällinen ja ettei se saisi olla päällekkäinen olemassa olevien portaalien kanssa eikä aiheuttaa pk-yrityksille ylimääräisiä tiedonhakukustannuksia; 21 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 4 kohta 4. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkosto on tehokas väline, jolla autetaan pk-yrityksiä pääsemään markkinoille EU:ssa ja sen ulkopuolella; on kuitenkin samaa mieltä siitä, että Yritys-Eurooppa-verkostolle on tarpeen luoda uusi hallintomalli, jotta luodaan synergiaetuja kansallisten tai sidosryhmien organisaatioiden hallinnoimien olemassa olevien rakenteiden kanssa, lisätään tehokkuutta ja mahdollistetaan räätälöity tuki; Poistetaan. PE v /81 AM\ doc
13 (Siirretään toiseen paikkaan.) 22 Patrizia Toia 4 kohta 4. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkosto on tehokas väline, jolla autetaan pk-yrityksiä pääsemään markkinoille EU:ssa ja sen ulkopuolella; on kuitenkin samaa mieltä siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostolle on tarpeen luoda uusi hallintomalli, jotta luodaan synergiaetuja kansallisten tai sidosryhmien organisaatioiden hallinnoimien olemassa olevien rakenteiden kanssa, lisätään tehokkuutta ja mahdollistetaan räätälöity tuki; 4. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkosto on tehokas väline, jolla autetaan pk-yrityksiä pääsemään markkinoille EU:ssa ja sen ulkopuolella; on kuitenkin samaa mieltä siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostolle on tarpeen luoda uusi hallintomalli, jotta luodaan synergiaetuja kansallisten tai sidosryhmien organisaatioiden hallinnoimien olemassa olevien rakenteiden kanssa, lisätään tehokkuutta ja mahdollistetaan räätälöity tuki, joka voi auttaa yrityksiä laatimaan strategian toiminnan laajentamiseksi ulkomaisille markkinoille, edistää yritysten välistä yhteistyötä kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi, auttaa pkyrityksiä hankkimaan kansainvälistymiseen liittyvistä haasteista selviytymisessä tarvittavaa osaamista sekä auttaa yrityksiä ratkaisemaan ulkomaankauppaan liittyviä teknisiä ongelmia; Or. it 23 Paul Rübig 4 kohta 4. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkosto on tehokas väline, jolla 4. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkosto on tehokas väline, jolla AM\ doc 13/81 PE v01-00
14 autetaan pk-yrityksiä pääsemään markkinoille EU:ssa ja sen ulkopuolella; on kuitenkin samaa mieltä siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostolle on tarpeen luoda uusi hallintomalli, jotta luodaan synergiaetuja kansallisten tai sidosryhmien organisaatioiden hallinnoimien olemassa olevien rakenteiden kanssa, lisätään tehokkuutta ja mahdollistetaan räätälöity tuki; autetaan pk-yrityksiä pääsemään markkinoille EU:ssa ja sen ulkopuolella; on kuitenkin samaa mieltä siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostolle on tarpeen luoda uusi hallintomalli, jotta luodaan synergiaetuja kansallisten tai sidosryhmien organisaatioiden hallinnoimien olemassa olevien rakenteiden kanssa, lisätään tehokkuutta, kevennetään hallinto- ja hallintataakkaa ja mahdollistetaan räätälöity tuki; 24 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 5 kohta 5. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostosta voi tulla pkyritysten eniten käyttämä elin EU:ssa vain, jos siinä edustettuina olevien organisaatioiden toimintaa ja hallintoa tehostetaan ja tietoisuutta sen tukipalveluista lisätään; Poistetaan. (Siirretään toiseen paikkaan.) 25 Vicky Ford 5 kohta 5. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostosta voi tulla pk-yritysten 5. on vakuuttunut siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostosta voi tulla PE v /81 AM\ doc
15 eniten käyttämä elin EU:ssa vain, jos siinä edustettuina olevien organisaatioiden toimintaa ja hallintoa tehostetaan ja tietoisuutta sen tukipalveluista lisätään; mahdollisimman hyödyllinen pkyrityksille EU:ssa vain, jos siinä edustettuina olevien organisaatioiden toimintaa ja hallintoa tehostetaan ja tietoisuutta sen tukipalveluista lisätään; 26 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi Otsikko 1 alaotsikko 2 TUKIPALVELUJEN KARTOITTAMINEN Poistetaan. (Siirretään toiseen paikkaan.) 27 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 6 kohta 6. yhtyy näkemykseen, jonka mukaan julkisin varoin rahoitetut tukiohjelmat olisi toteutettava mahdollisimman kustannustehokkaassa muodossa varsinkin nyt, kun EU:n talous on yhä toipumassa pahimmasta kriisistään vuosikymmeniin; Poistetaan. (Siirretään toiseen paikkaan.) AM\ doc 15/81 PE v01-00
16 28 Zofija Mazej Kukovič 6 kohta 6. yhtyy näkemykseen, jonka mukaan julkisin varoin rahoitetut tukiohjelmat olisi toteutettava mahdollisimman kustannustehokkaassa muodossa varsinkin nyt, kun EU:n talous on yhä toipumassa pahimmasta kriisistään vuosikymmeniin; 6. yhtyy näkemykseen, jonka mukaan julkisin varoin rahoitetut tukiohjelmat olisi toteutettava mahdollisimman kustannustehokkaassa muodossa varsinkin nyt, kun EU:n talous on yhä toipumassa pahimmasta kriisistään vuosikymmeniin, ja katsoo tässä yhteydessä, että ohjelmien laatu on säilytettävä vähintään samalla tasolla; Or. sl 29 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 6 a kohta (uusi) 6 a. kannattaa ehdotusta siitä, että lukuisista paikallisista, alueellisista, kansallisista ja EU:n tason tukiohjelmista pitäisi tehdä "kartoitus"; katsoo, että tähän kartoitukseen pitäisi liittyä EU:n nykyisten tukiohjelmien tehokkuuden arviointi; katsoo, että kartoitus olisi tehtävä säännöllisin väliajoin ja että sen olisi toimittava vertailu- ja tulostaulujärjestelmän perustana; 30 Vicky Ford PE v /81 AM\ doc
17 7 kohta 7. suhtautuu myönteisesti siihen, että lukuisista paikallisista, alueellisista, kansallisista ja EU:n tason tukiohjelmista tehdään "kartoitus"; katsoo, että tähän kartoitukseen olisi sisällyttävä EU:n nykyisten tukiohjelmien tehokkuuden arviointi; katsoo, että kartoitus olisi tehtävä säännöllisin väliajoin ja että sen olisi toimittava vertailu- ja tulostaulujärjestelmän perustana; 7. suhtautuu myönteisesti siihen, että lukuisista paikallisista, alueellisista, kansallisista ja EU:n tason tukiohjelmista tehdään "kartoitus"; katsoo, että tähän kartoitukseen olisi sisällyttävä EU:n nykyisten tukiohjelmien tehokkuuden arviointi; katsoo, että kartoitus olisi tehtävä säännöllisin väliajoin ja että sen olisi toimittava vertailu- ja tulostaulujärjestelmän perustana; panee kuitenkin merkille, että pk-yrityksiä tuetaan monesti epämuodollisilla tukimekanismeilla tai vapaaehtoisjärjestön tai -verkoston kautta varsinkin paikallisesti ja että erikoisaloja tuetaan "virtuaalisten" verkostojen kautta, ja kehottaa siksi välttämään pyrkimystä kartoittaa kaikki nämä epämuodolliset verkostot, ellei se ole kustannusten näkökulmasta järkevää tai käytännössä mahdollista; 31 Françoise Grossetête, Jean-Pierre Audy 7 kohta 7. suhtautuu myönteisesti siihen, että lukuisista paikallisista, alueellisista, kansallisista ja EU:n tason tukiohjelmista tehdään "kartoitus"; katsoo, että tähän kartoitukseen olisi sisällyttävä EU:n nykyisten tukiohjelmien tehokkuuden arviointi; katsoo, että kartoitus olisi tehtävä säännöllisin väliajoin ja että sen olisi 7. suhtautuu myönteisesti siihen, että lukuisista paikallisista, alueellisista, kansallisista ja EU:n tason tukiohjelmista tehdään "kartoitus"; katsoo, että tähän kartoitukseen olisi sisällyttävä yksityisen sektorin aloitteita, joiden avulla autetaan rahoituksen saantia pk-yrityksissä, kuten pankkien ja kirjanpidon ammattilaisten AM\ doc 17/81 PE v01-00
18 toimittava vertailu- ja tulostaulujärjestelmän perustana; kumppanuuksia, jotta pienyritysten olisi helpompi saada pienlainoja, sekä EU:n nykyisten tukiohjelmien tehokkuuden arviointi; katsoo, että kartoitus olisi tehtävä säännöllisin väliajoin ja että sen olisi toimittava vertailu- ja tulostaulujärjestelmän perustana; Or. fr 32 Paul Rübig 7 kohta 7. suhtautuu myönteisesti siihen, että lukuisista paikallisista, alueellisista, kansallisista ja EU:n tason tukiohjelmista tehdään "kartoitus"; katsoo, että tähän kartoitukseen olisi sisällyttävä EU:n nykyisten tukiohjelmien tehokkuuden arviointi; katsoo, että kartoitus olisi tehtävä säännöllisin väliajoin ja että sen olisi toimittava vertailu- ja tulostaulujärjestelmän perustana; 7. suhtautuu myönteisesti siihen, että lukuisista paikallisista, alueellisista, kansallisista ja EU:n tason tukiohjelmista tehdään "kartoitus"; katsoo, että tähän kartoitukseen olisi sisällyttävä EU:n nykyisten tukiohjelmien tehokkuuden arviointi; katsoo, että kartoitus olisi tehtävä säännöllisin väliajoin ja että sen olisi toimittava vertailu- ja tulostaulujärjestelmän perustana; katsoo, että alustavaa kartoitusta pitäisi käyttää EU:n nykyisten tukijärjestelmien tehokkuuden arvioinnin perustana; 33 Paul Rübig 8 kohta 8. edellyttää, että vuoden 2012 loppuun mennessä tehdään konkreettisia ehdotuksia 8. edellyttää, että vuoden 2012 loppuun mennessä tehdään ensimmäisiä PE v /81 AM\ doc
19 EU:n tukiohjelmien järkeistämiseksi ja koordinoimiseksi ja mahdollisimman hyvien synergiaetujen luomiseksi EU:n pk-yrityksille mahdollisuuksien mukaan nykyisten rakenteiden pohjalta, ilman että luodaan tarpeetonta kilpailua kansallisten organisaatioiden kanssa; konkreettisia ehdotuksia EU:n nykyisten tukiohjelmien keventämiseksi ja koordinoimiseksi, jotta ne tuottaisivat tuloksia ja vastaisivat EU:n pk-yritysten tarpeisiin; katsoo, että EU:n on vältettävä toimissaan päällekkäisyyksiä ja rinnakkaisten rakenteiden luomista ja että toimien on osoitettava tuottavan selvästi eurooppalaista lisäarvoa; katsoo, että olemassa olevia kansallisia tukijärjestelmiä pitäisi kunnioittaa toissijaisuusperiaatteen mukaisesti; katsoo, että EU:n yksittäisten pk-yritysten palveleminen on keskitettävä organisaatiolle, jonka katsotaan vastaavan lähimpänä niiden yksilöllisiin liiketoimintaa koskeviin tarpeisiin; pyytää komissiota tiedottamaan säännöllisesti asiasta vastaaville Euroopan parlamentin valiokunnille tämän käynnissä olevan työn etenemisestä; 34 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 8 kohta 8. edellyttää, että vuoden 2012 loppuun mennessä tehdään konkreettisia ehdotuksia EU:n tukiohjelmien järkeistämiseksi ja koordinoimiseksi ja mahdollisimman hyvien synergiaetujen luomiseksi EU:n pk-yrityksille mahdollisuuksien mukaan nykyisten rakenteiden pohjalta, ilman että luodaan tarpeetonta kilpailua kansallisten organisaatioiden kanssa; 8. edellyttää komissiolta vuoden 2012 loppuun mennessä konkreettisia ehdotuksia siitä, miten pk-yrityksille suunnattuja EU:n tukiohjelmia koordinoidaan todellisten synergiaetujen luomiseksi nykyisten rakenteiden ja kansallisten organisaatioiden toteuttamien täydentävien toimenpiteiden pohjalta; AM\ doc 19/81 PE v01-00
20 35 Edit Herczog 8 a kohta (uusi) 8 a. painottaa, että viestintävalmiuksia ja digitaalista infrastruktuuria pitää edistää yrittäjyyden sektorilla, ja samalla edesauttaa Euroopan alueilla toimivien pk-yritysten kansainvälisten markkinoiden integroitumista; tietotekniikan edistämistä pitäisi toteuttaa Euroopan unionin digitaalisen tuen avulla; Or. hu 36 Kent Johansson, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Fiona Hall, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi Otsikko 1 alaotsikko 3 EU:N KLUSTERIEN JA VERKOSTOJEN EDISTÄMINEN MARKKINOILLE PÄÄSYN HELPOTTAMINEN 37 Patrizia Toia 9 kohta 9. kannattaa ehdotusta lisätä yhteistyötä erilaisten yritysjärjestöjen, kauppakamarien 9. kannattaa ehdotusta lisätä yhteistyötä erilaisten yritysjärjestöjen, kauppakamarien PE v /81 AM\ doc
21 ja muiden EU:n ulkopuolisissa maissa toimivien yksityisten toimijoiden välillä; ja muiden EU:n ulkopuolisissa maissa toimivien yksityisten toimijoiden välillä, jolloin kansainvälistymisprosessi voitaisiin viedä yksittäisten yritysten tasolta verkostojen tai useissa eri maissa tytäryhtiöiden kautta toimivien yritysten tasolle, mikä helpottaisi kaikkein monimutkaisimpia ja pitkäkestoisimpia kansainvälistymishankkeita, joihin osallistuu useita yrityksiä ja muita avustusjärjestöjä ja julkisia laitoksia; Or. it 38 Edit Herczog 9 kohta 9. kannattaa ehdotusta lisätä yhteistyötä erilaisten yritysjärjestöjen, kauppakamarien ja muiden EU:n ulkopuolisissa maissa toimivien yksityisten toimijoiden välillä; 9. kannattaa ehdotusta lisätä yhteistyötä erilaisten yritysjärjestöjen, kauppakamarien ja muiden EU:n ulkopuolisissa maissa toimivien yksityisten toimijoiden välillä; katsoo, että yritysten kannustamiseksi on järjestettävä alueellisia kiertue-esityksiä ottaen mukaan paikallisten yritysten järjestöt, missä parhaiden menettelyjen esittely ja menestyksekkäiden yritysten järjestämä keskustelufoorumi mahdollistaisivat yritysten alueelliseen kulttuuriin tutustumisen keskustelujen kautta; Or. hu 39 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 9 kohta AM\ doc 21/81 PE v01-00
22 9. kannattaa ehdotusta lisätä yhteistyötä erilaisten yritysjärjestöjen, kauppakamarien ja muiden EU:n ulkopuolisissa maissa toimivien yksityisten toimijoiden välillä; 9. kannattaa komission ehdotusta lisätä yhteistyötä erilaisten yritysjärjestöjen, kauppakamarien ja muiden sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toimivien toimijoiden välillä liiketoimintakumppanuuksien, klustereiden ja uusille markkinoille pääsyn edistämiseksi; 40 Patrizia Toia 9 a kohta (uusi) 9 a. korostaa, että toiminta-alueella on suuri merkitys pienille ja keskisuurille yrityksille, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään jatkuvaa yhteistyötä paikallistason toimijoiden kanssa verkostoitumisen edistämiseksi; Or. it 41 Vicky Ford 10 kohta 10. katsoo, että olisi edistettävä pkyritysten välisten tai niiden kanssa perustettavien yhteisyritysten perustamista pääsystrategiana uusille markkinoille ja keinona kehittää suoria 10. katsoo, että olisi edistettävä pkyritysten välisten tai niiden kanssa perustettavien yhteisyritysten perustamista pääsystrategiana uusille markkinoille ja keinona kehittää suoria PE v /81 AM\ doc
23 investointihankkeita kolmansissa maissa ja osallistua tarjouskilpailuihin; kehottaa komissiota myöntämään varoja tällaisen rajat ylittävän yhteistyön edistämiseksi; investointihankkeita kolmansissa maissa ja osallistua tarjouskilpailuihin; kehottaa komissiota myöntämään varoja tällaisen rajat ylittävän yhteistyön edistämiseksi; katsoo, että viennin kasvattamiseksi on erittäin tärkeää parantaa pien- ja mikroyritysten mahdollisuuksia saada kohtuuhintaisia pankkipalveluja monilla eri lainkäyttö- ja valuutta-alueilla; 42 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 kohta 10. katsoo, että olisi edistettävä pkyritysten välisten tai niiden kanssa perustettavien yhteisyritysten perustamista pääsystrategiana uusille markkinoille ja keinona kehittää suoria investointihankkeita kolmansissa maissa ja osallistua tarjouskilpailuihin; kehottaa komissiota myöntämään varoja tällaisen rajat ylittävän yhteistyön edistämiseksi; 10. katsoo, että olisi edistettävä pkyritysten välisten tai niiden kanssa perustettavien yhteisyritysten perustamista pääsystrategiana uusille markkinoille ja keinona kehittää suoria investointihankkeita sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa ja osallistua tarjouskilpailuihin; kehottaa komissiota myöntämään varoja tällaisen rajat ylittävän yhteistyön edistämiseksi; 43 Kent Johansson, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Fiona Hall, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 a kohta (uusi) 10 a. pyytää lisäämään ja tehostamaan AM\ doc 23/81 PE v01-00
24 tukea, jota pk-yrityksille tarjotaan EU:ssa, kansallisesti ja alueellisesti niiden pyrkiessä sisämarkkinoille ja kolmansien maiden markkinoille, erityisesti myynnin edistämiseen ja tiedonsaantiin, teollis- ja tekijänoikeuksien suojeluun, julkisiin hankintoihin osallistumiseen, tieto- ja viestintäteknologiaan, standardointiin ja sääntelykysymyksiin liittyvissä asioissa; katsoo, että Yritys-Eurooppa-verkosto on tehokas keino saavuttaa nämä tavoitteet; on samaa mieltä siitä, että Yritys- Eurooppa-verkostolle on luotava perusteellisen arvioinnin pohjalta uusi hallintomalli, jotta tehokkuutta voidaan lisätä ja jotta sitä voidaan auttaa tarjoamaan räätälöityä tukea; 44 Vicky Ford 10 a kohta (uusi) 10 a. toteaa, että klustereita ja verkostoja voidaan usein luoda paitsi fyysisesti myös virtuaalisesti; kannustaa jäsenvaltioita tukemaan tarvittavia välineitä ja resursseja virtuaalisten klustereiden ja verkostojen edistämiseksi; 45 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 b kohta (uusi) PE v /81 AM\ doc
25 10 b. on vakuuttunut siitä, että pkyritykset käyttävät Yritys-Eurooppaverkostoa toivotussa määrin vain, jos verkostoon kuuluvia organisaatioita vahvistetaan ja pk-yrityksille tiedotetaan verkoston tarjoamista tukipalveluista; 46 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 c kohta (uusi) 10 c. toteaa olevan tärkeää luoda yksinkertaistettu ja avoin julkisia hankintoja koskeva EU:n sääntelykehys, jotta pk-yritysten olisi helpompaa tehdä sopimuksia julkisista hankinnoista sekä EU:ssa että kolmansissa maissa; 47 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 d kohta (uusi) 10 d. kannattaa eurooppalaista standardointijärjestelmää, jossa pk-yritykset otetaan järjestelmällisemmin mukaan päätöksentekoprosesseihin ja jossa kunnioitetaan samalla toimivaksi AM\ doc 25/81 PE v01-00
26 osoittautunutta kansallisen delegoinnin periaatetta; pyytää asettamaan standardit helpommin ja edullisemmin pk-yritysten saataville yhteentoimivuuden mahdollistamiseksi ja joidenkin sellaisten merkittävien esteiden lieventämiseksi, joita kansainvälistyvät pk-yritykset kohtaavat; 48 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 e kohta (uusi) 10 e. korostaa, että teollis- ja tekijänoikeuksien suojaaminen tehokkaalla ja kohtuuhintaisella tavalla on tärkein keino kannustaa pk-yrityksiä kehittämään uusia ideoita ja uutta teknologiaa kansainvälisen toimintansa perustaksi; pitää tältä osin teollis- ja tekijänoikeuksiin keskittyvien neuvontapalvelujen edistämistä tervetulleena; 49 Kent Johansson, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Fiona Hall, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 f kohta (uusi) 10 f. kannustaa jäsenvaltioita tukemaan aktiivisesti komissiota sen pyrkimyksissä PE v /81 AM\ doc
27 edistää kansainvälisissä foorumeissa ja kokouksissa pk-yritysten pääsyä kolmansien maiden markkinoille; 50 Kent Johansson, Phil Bennion, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi, Jürgen Creutzmann 10 g kohta (uusi) 10 g. vaatii voimakkaasti jäsenvaltioita tekemään Tanskan puheenjohtajakaudella sopimuksen yhteisestä patenttijärjestelmästä, sillä EU:n on tärkeää tarjota yrityksille sisämarkkinoilla helposti saatava ja kohtuuhintainen patenttisuoja, joka vastaa suojaa, joka niiden kilpailijoilla on Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa; 51 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi Otsikko 1 alaotsikko 4 TULEVAT TOIMET RAHOITUKSEN SAATAVUUS AM\ doc 27/81 PE v01-00
28 52 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi, Phil Bennion 10 a kohta (uusi) alaotsikon 4 jälkeen 10 a. yhtyy näkemykseen, jonka mukaan julkisin varoin rahoitetut tukiohjelmat olisi toteutettava mahdollisimman kustannustehokkaassa muodossa varsinkin nyt, kun EU:n talous on yhä toipumassa pahimmasta kriisistään vuosikymmeniin; 53 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 10 b kohta (uusi) alaotsikon 4 jälkeen 10 b. kannattaa komission ehdotusta lisätä yhteistyötä erilaisten yritysjärjestöjen, kauppakamarien ja muiden EU:n ulkopuolisissa maissa toimivien toimijoiden välillä liiketoimintakumppanuuksien, klustereiden ja uusille markkinoille pääsyn edistämiseksi; 54 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt 11 kohta PE v /81 AM\ doc
29 11. suosittaa, että komissio ottaa huomioon kaikki kansainvälistymiseen liittyvät ulottuvuudet eli viennin ja tuonnin; huomauttaa, että tiedonannossa ei painoteta riittävästi jälkimmäistä ulottuvuutta; Poistetaan. 55 Paul Rübig 11 kohta 11. suosittaa, että komissio ottaa huomioon kaikki kansainvälistymiseen liittyvät ulottuvuudet eli viennin ja tuonnin; huomauttaa, että tiedonannossa ei painoteta riittävästi jälkimmäistä ulottuvuutta; 11. suosittaa, että komissio ottaa huomioon kaikki kansainvälistymiseen liittyvät ulottuvuudet eli viennin ja tuonnin, mukaan luettuna talouskumppanuuksien ja talousyhteistyön eri muodot; huomauttaa, että tiedonannossa ei painoteta riittävästi jälkimmäistä ulottuvuutta; 56 Patrizia Toia 11 a kohta (uusi) 11 a. toivoo unionilta entistä yhtenäisempää politiikkaa pk-yritysten tukemiseksi erityisesti innovoinnin, kasvun, kansainvälistymisen, tuottavuuden, kustannusten hillitsemisen, hallinnollisen taakan vähentämisen, AM\ doc 29/81 PE v01-00
30 inhimillisen pääoman laadun sekä yhteiskuntavastuun alalla; Or. it 57 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 12 kohta 12. kehottaa käyttämään COSMEohjelmalle osoitettuja määrärahoja järkevästi ja korostaa varsinkin tarvetta parantaa edelleen pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta; kehottaa yksinkertaistamaan ja järkeistämään yhteisön eri välineitä, joilla on tarkoitus helpottaa etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pkyritysten mahdollisuuksia saada luottoja tai riskipääomaa; Poistetaan. (Siirretään toiseen paikkaan.) 58 Josefa Andrés Barea, Teresa Riera Madurell, Britta Thomsen 12 kohta 12. kehottaa käyttämään COSMEohjelmalle osoitettuja määrärahoja järkevästi ja korostaa varsinkin tarvetta parantaa edelleen pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta; kehottaa yksinkertaistamaan ja järkeistämään yhteisön eri välineitä, joilla on tarkoitus 12. toteaa, että rahoituksen ja luottovakuutuksen saatavuus ovat esimerkkejä siitä, ettei politiikkoja ole mukautettu pk-yritysten tarpeisiin; kehottaa käyttämään COSME-ohjelmalle osoitettuja määrärahoja järkevästi ja korostaa tarvetta parantaa pk-yritysten PE v /81 AM\ doc
31 helpottaa etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pk-yritysten mahdollisuuksia saada luottoja tai riskipääomaa; mahdollisuuksia saada rahoitusta; kehottaa yksinkertaistamaan ja järkeistämään yhteisön eri välineitä, joilla on tarkoitus helpottaa etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pk-yritysten mahdollisuuksia saada luottoja tai riskipääomaa; Or. es 59 Paul Rübig 12 kohta 12. kehottaa käyttämään COSMEohjelmalle osoitettuja määrärahoja järkevästi ja korostaa varsinkin tarvetta parantaa edelleen pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta; kehottaa yksinkertaistamaan ja järkeistämään yhteisön eri välineitä, joilla on tarkoitus helpottaa etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pk-yritysten mahdollisuuksia saada luottoja tai riskipääomaa; 12. kehottaa lisäämään merkittävästi (100 prosenttia) ja käyttämään järkevästi COSME-ohjelmalle osoitettuja määrärahoja ja korostaa varsinkin tarvetta parantaa edelleen pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta; kehottaa yksinkertaistamaan ja järkeistämään yhteisön eri välineitä, joilla on tarkoitus helpottaa etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pk-yritysten mahdollisuuksia saada luottoja, takauksia tai riskipääomaa; kehottaa jäsenvaltioita käyttämään kolmasosan kansallisista yhtiöverotuloistaan yhdessä pankkien kanssa takausten antamiseen pkyrityksille; 60 Françoise Grossetête 12 kohta AM\ doc 31/81 PE v01-00
32 12. kehottaa käyttämään COSMEohjelmalle osoitettuja määrärahoja järkevästi ja korostaa varsinkin tarvetta parantaa edelleen pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta; kehottaa yksinkertaistamaan ja järkeistämään yhteisön eri välineitä, joilla on tarkoitus helpottaa etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pk-yritysten mahdollisuuksia saada luottoja tai riskipääomaa; 12. kehottaa käyttämään COSMEohjelmalle osoitettuja määrärahoja järkevästi ja korostaa varsinkin tarvetta parantaa edelleen pk-yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta ja roolia, joka yksityisellä sektorilla, erityisesti kirjanpidon ammattilaisilla voisi olla; kehottaa yksinkertaistamaan ja järkeistämään yhteisön eri välineitä, joilla on tarkoitus helpottaa etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pkyritysten mahdollisuuksia saada luottoja tai riskipääomaa; Or. fr 61 Patrizia Toia 12 a kohta (uusi) 12 a. pyytää, että pk-yrityksille suunnattujen tukiohjelmien yhteydessä luoduissa uusissa rahoitusvälineissä, kuten COSME-ohjelmassa, huomioidaan pk-yrityksen pääomatilanteen lisäksi myös niin kutsuttu "aineeton arvo", jotta rahoituksen myöntämisessä voidaan tunnustaa myös pk-yritysten älyllinen pääoma; Or. it 62 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi PE v /81 AM\ doc
33 12 a kohta (uusi) 12 a. katsoo, että rahoitusmarkkinaasetuksen tarkistamisen pitäisi auttaa pk-yrityksiä keräämään enenevässä määrin rahoitusta pääomamarkkinoilta, jotta ne olisivat vähemmän riippuvaisia pankkilainoista; 63 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 12 b kohta (uusi) 12 b. pyytää yksinkertaistamaan pk-yrityksille tarkoitettuja EU:n välineitä ja helpottamaan niiden saatavuutta; huomauttaa, että EU:n ohjelmat voivat olla aivan liian usein liian byrokraattisia pk-yritysten hyödynnettäviksi; 64 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 12 c kohta (uusi) 12 c. vaatii ottamaan pk-yritykset kunnolla huomioon meneillään olevassa rakennerahastouudistuksessa, kun se on AM\ doc 33/81 PE v01-00
34 tarkoituksenmukaista ja kun sillä parannetaan alueellisia kasvun edellytyksiä, sekä luomaan synergiaa EU:n muiden ohjelmien ja aloitteiden kanssa; katsoo, että byrokratiaa on vähennettävä esimerkiksi hyväksymällä yhtiöille oikeasuhtaiset tilintarkastus- ja tilinpäätösstandardit ja ottamalla varainhoitoasetuksen tarkistuksen yhteydessä käyttöön kaikkiin rahastoihin ja ohjelmiin sovellettavia yhteisiä sääntöjä; 65 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 12 d kohta (uusi) 12 d. pyytää jäsenvaltioita siirtämään maksuviivästysdirektiivin mahdollisimman pian osaksi kansallista lainsäädäntöään, millä pk-yrityksiä autetaan saamaan lisää likviditeettiä nykyisen talouskriisin aikaan; 66 Kent Johansson, Jürgen Creutzmann, Fiona Hall, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 12 e kohta (uusi) 12 e. pyytää tehokkaampia, yksinkertaisempia ja paremmin PE v /81 AM\ doc
35 koordinoituja EU:n välineitä, joilla pyritään parantamaan etenkin kansainvälistymistä suunnittelevien pk-yritysten mahdollisuuksia saada luottoja tai riskipääomaa; 67 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Phil Bennion, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 12 f kohta (uusi) 12 f. vaatii pankkien tiukennetut pääomavaatimukset huomioon ottaen kunnon takauksia pk-yrityksiä käsittäville sijoitussalkuille osana Basel III:n täytäntöönpanoa ja velkavivun purkamisprosessia, jota monet pankit käyvät parhaillaan läpi, ja ottamaan samalla huomioon palvelulainsäädännön kumulatiivisen vaikutuksen; 68 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 13 kohta 13. panee merkille ammattitaitoisten ja koulutettujen yrittäjien merkityksen kansainvälisen liiketoiminnan haasteisiin vastaamisessa; kehottaa komissiota edistämään "Erasmus nuorille yrittäjille" -ohjelmaa ja tutkia mahdollisuutta Poistetaan. AM\ doc 35/81 PE v01-00
36 perustaa "Erasmus Mundus yrittäjille" -ohjelma, jonka avulla lahjakkaat yrittäjät voisivat hankkia kokemusta EU:n ulkopuolisissa huippuosaamiskeskuksissa ja verkostoitua niiden kanssa; (Siirretään toiseen paikkaan.) 69 Patrizia Toia 13 kohta 13. panee merkille ammattitaitoisten ja koulutettujen yrittäjien merkityksen kansainvälisen liiketoiminnan haasteisiin vastaamisessa; kehottaa komissiota edistämään "Erasmus nuorille yrittäjille" -ohjelmaa ja tutkia mahdollisuutta perustaa "Erasmus Mundus yrittäjille" -ohjelma, jonka avulla lahjakkaat yrittäjät voisivat hankkia kokemusta EU:n ulkopuolisissa huippuosaamiskeskuksissa ja verkostoitua niiden kanssa; 13. panee merkille ammattitaitoisten ja koulutettujen yrittäjien merkityksen kansainvälisen liiketoiminnan haasteisiin vastaamisessa; kehottaa komissiota edistämään "Erasmus nuorille yrittäjille" -ohjelmaa ja tutkia mahdollisuutta perustaa "Erasmus Mundus yrittäjille" -ohjelma, jonka avulla lahjakkaat yrittäjät voisivat hankkia kokemusta EU:n ulkopuolisissa huippuosaamiskeskuksissa ja verkostoitua niiden kanssa, sekä yrityskulttuuria koskeva korkeakoulutus, jonka kautta yrittäjät voisivat saada kansainvälisemmän näkemyksen yrittäjyydestä ja hankkia tärkeät ja tarvittavat välineet kilpaillakseen maailmanlaajuisilla markkinoilla; Or. it 70 Silvia-Adriana Ţicău 13 kohta PE v /81 AM\ doc
37 13. panee merkille ammattitaitoisten ja koulutettujen yrittäjien merkityksen kansainvälisen liiketoiminnan haasteisiin vastaamisessa; kehottaa komissiota edistämään "Erasmus nuorille yrittäjille" -ohjelmaa ja tutkia mahdollisuutta perustaa "Erasmus Mundus yrittäjille" -ohjelma, jonka avulla lahjakkaat yrittäjät voisivat hankkia kokemusta EU:n ulkopuolisissa huippuosaamiskeskuksissa ja verkostoitua niiden kanssa; 13. panee merkille ammattitaitoisten ja koulutettujen yrittäjien merkityksen kansainvälisen liiketoiminnan haasteisiin vastaamisessa; kehottaa komissiota edistämään "Erasmus nuorille yrittäjille" -ohjelmaa ja tutkia mahdollisuutta perustaa "Erasmus Mundus yrittäjille" -ohjelma, jonka avulla lahjakkaat yrittäjät voisivat hankkia kokemusta EU:n ulkopuolisissa huippuosaamiskeskuksissa ja verkostoitua niiden kanssa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään nuoret yrittäjät ja teollisuuspolitiikan "Erasmus kaikille" -ohjelmaan siihen liittyvien unionin toimintalinjojen avulla; Or. ro 71 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 14 kohta 14. kannattaa komission ehdotusta eurooppalaisen standardoinnin tarkistamisesta; korostaa, että johdonmukaisempi kansainvälisten standardien järjestelmä on tarpeen yhteentoimivuuden mahdollistamiseksi ja kansainvälistyvien pk-yritysten esteiden vähentämiseksi; Poistetaan. (Siirretään toiseen paikkaan.) 72 Reinhard Bütikofer AM\ doc 37/81 PE v01-00
38 Verts/ALE-ryhmän puolesta 14 kohta 14. kannattaa komission ehdotusta eurooppalaisen standardoinnin tarkistamisesta; korostaa, että johdonmukaisempi kansainvälisten standardien järjestelmä on tarpeen yhteentoimivuuden mahdollistamiseksi ja kansainvälistyvien pk-yritysten esteiden vähentämiseksi; 14. kannattaa komission ehdotusta eurooppalaisen standardoinnin tarkistamisesta, mutta katsoo, että enemmän on tehtävissä sen prosessin hallinnoinnin suhteen, jolla standardointijärjestelmästä pyritään tekemään pk-yritysten kannalta tehokkaampi; korostaa, että johdonmukaisempi kansainvälisten standardien järjestelmä on tarpeen yhteentoimivuuden mahdollistamiseksi ja kansainvälistyvien pk-yritysten esteiden vähentämiseksi; 73 Marian-Jean Marinescu 14 kohta 14. kannattaa komission ehdotusta eurooppalaisen standardoinnin tarkistamisesta; korostaa, että johdonmukaisempi kansainvälisten standardien järjestelmä on tarpeen yhteentoimivuuden mahdollistamiseksi ja kansainvälistyvien pk-yritysten esteiden vähentämiseksi; 14. kannattaa komission ehdotusta eurooppalaisen standardoinnin tarkistamisesta; korostaa, että yhteentoimivuus on varmistettava johdonmukaisten standardien avulla ja siten on vähennettävä kansainvälistyvien pk-yritysten esteitä; 74 Marian-Jean Marinescu PE v /81 AM\ doc
39 14 a kohta (uusi) 14 a. korostaa, että EU:n tieto- ja viestintäteknologian standardointipolitiikkaa on hyvin tärkeää mukauttaa vastaamaan markkinoiden ja politiikan kehitystä, jotta pk-yritykset saadaan mukaan verkkoliiketoimintaan, sähköiseen kauppaan, sähköisen rahtikirjan käyttöön, älykkäisiin liikennejärjestelmiin jne.; 75 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 15 kohta 15. painottaa, että yksinkertainen ja tehokas järjestelmä teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamiseksi on tärkein tapa edistää pk-yritysten kansainvälistymistä; katsoo, että pkyritykset tarvitsevat kansainvälisen toimintansa perustaksi tehokkaan teollisja tekijänoikeuksien suojan, jolla kannustetaan uuden tekniikan kehittämistä; Poistetaan. (Siirretään toiseen paikkaan.) 76 Paul Rübig AM\ doc 39/81 PE v01-00
40 15 kohta 15. painottaa, että yksinkertainen ja tehokas järjestelmä henkisen omaisuuden suojaamiseksi on tärkein tapa edistää pkyritysten kansainvälistymistä; katsoo, että pk-yritykset tarvitsevat kansainvälisen toimintansa perustaksi tehokkaan henkisen omaisuuden suojan, jolla kannustetaan uuden tekniikan kehittämistä; 15. painottaa, että yksinkertainen ja tehokas järjestelmä henkisen omaisuuden ja tekijänoikeuksien suojaamiseksi on tärkein tapa edistää pk-yritysten kansainvälistymistä; katsoo, että pkyritykset tarvitsevat kansainvälisen toimintansa perustaksi tehokkaan henkisen omaisuuden suojan, jolla kannustetaan uuden tekniikan kehittämistä; korostaa, että on viipymättä sovittava eurooppapatentista; Or. de 77 Vicky Ford 16 kohta 16. on tyytyväinen vuodeksi 2012 asetetun, hallintotaakan vähentämistä koskevan tavoitteen savuttamiseen; kehottaa komissiota asettamaan uuden kunnianhimoisen vähennystavoitteen "pienet ensin" -periaatteen mukaisesti; 16. on tyytyväinen vuodeksi 2012 asetetun, hallintotaakan vähentämistä koskevan tavoitteen savuttamiseen, mutta katsoo, että aikaan on saatava vielä paljon; kehottaa komissiota asettamaan uuden kunnianhimoisen kokonaistaakan vähennystavoitteen "pienet ensin" -periaatteen mukaisesti; kannustaa komissiota pyrkimään siihen, että pk-yrityksiltä vaadittujen asiakirjojen määrää vähennetään, ja varmistamaan, ettei pk-yrityksille aseteta asiakirjojen toimittamista koskevia epärealistisia määräaikoja, jotta pienten yritysten hallinnollisia prosesseja voidaan helpottaa; PE v /81 AM\ doc
41 78 Kent Johansson, Fiona Hall, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 16 kohta 16. on tyytyväinen vuodeksi 2012 asetetun, hallintotaakan vähentämistä koskevan tavoitteen savuttamiseen; kehottaa komissiota asettamaan uuden kunnianhimoisen vähennystavoitteen "pienet ensin" -periaatteen mukaisesti; 16. on tyytyväinen vuodeksi 2012 asetetun, hallintotaakan vähentämistä koskevan tavoitteen savuttamiseen; kehottaa komissiota asettamaan uuden kunnianhimoisen vähennystavoitteen eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevan aloitteen mukaisesti; katsoo, että uuden vähennystavoitteen pitäisi olla nettotavoite ja käsittää kaikki pk-yrityksiin vaikuttavat alueet ja että siinä pitäisi ottaa huomioon tavoitteiden asettamisen jälkeen hyväksytty uusi lainsäädäntö; 79 Françoise Grossetête, Jean-Pierre Audy 16 kohta 16. on tyytyväinen vuodeksi 2012 asetetun, hallintotaakan vähentämistä koskevan tavoitteen saavuttamiseen; kehottaa komissiota asettamaan uuden kunnianhimoisen vähennystavoitteen "pienet ensin" -periaatteen mukaisesti; 16. on tyytyväinen vuodeksi 2012 asetetun, hallintotaakan vähentämistä koskevan tavoitteen saavuttamiseen; kehottaa komissiota asettamaan uuden kunnianhimoisen ei enää pelkästään määrällisen vaan myös laadullisen vähennystavoitteen "pienet ensin" -periaatteen mukaisesti; Or. fr AM\ doc 41/81 PE v01-00
42 80 Gunnar Hökmark 16 a kohta (uusi) 16 a. kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota turvaamaan sopimukset, joilla tarjotaan pk-yrityksille mahdollisuus toimia kaikkialla Euroopassa ja saattaa markkinoille ideoitaan helpottamalla niiden pääsyä markkinoille ja vähentämällä byrokratiaa; 81 Seán Kelly 17 kohta 17. korostaa olevansa pettynyt siihen, että komissio on soveltanut pk-yritystestiä pintapuolisesti ja epäjohdonmukaisesti; vaatii, että pk-yritystestin olisi oltava järjestelmällinen ja kiinteä osa vaikutustenarviointia; pyytää komissiota selittämään, miksi tietosuojapaketista ei ole tehty asianmukaista pk-yritystestiä; 17. korostaa olevansa pettynyt siihen, että komissio on soveltanut pk-yritystestiä pintapuolisesti ja epäjohdonmukaisesti; vaatii, että pk-yritystestin olisi oltava järjestelmällinen ja kiinteä osa vaikutustenarviointia; vaatii komissiota selittämään, miksi tietosuojapaketista ei ole tehty asianmukaista pk-yritystestiä, ja ryhtymään nopeasti konkreettisiin toimenpiteisiin tämän epäkohdan korjaamiseksi; 82 Josefa Andrés Barea, Britta Thomsen, Teresa Riera Madurell PE v /81 AM\ doc
43 17 a kohta (uusi) 17 a. toteaa, että kaikkien tulevaan pk- ja mikroyrityksiä koskevaan lainsäädäntöön sisältyvien poikkeusten ja yksinkertaistettujen järjestelmien on pohjauduttava työmarkkinaosapuolten kuulemiseen, eivätkä nämä poikkeukset tai järjestelmät saa missään tapauksessa heikentää työntekijöiden oikeuksia; Or. es 83 Patrizia Toia, Britta Thomsen, Marita Ulvskog, Josefa Andrés Barea, Teresa Riera Madurell 17 a kohta (uusi) 17 a. katsoo, että pk-yritystestin pitäisi taata, että EU:n työterveys- ja työturvallisuuslainsäädäntöä noudatetaan asianmukaisesti; 84 Gunnar Hökmark 17 a kohta (uusi) 17 a. pyytää parantamaan pk-yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin hankintamenettelyihin järjestämällä tarjouskilpailuja, jotka on suunniteltu AM\ doc 43/81 PE v01-00
44 siten, että pk-yrityksiä voidaan hyödyntää mahdollisimman hyvin, sekä järjestämällä palveluhankinnoista julkisia tarjouskilpailuja; 85 Kent Johansson, Jürgen Creutzmann, Jens Rohde, Olle Schmidt, Cristian Silviu Buşoi 18 kohta 18. katsoo, että mikroyritysten sulkeminen lähtökohtaisesti kaiken ehdotetun lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle ei ole asianmukainen väline; kehottaa sen sijaan tekemään mikro-ulottuvuudesta kiinteän osan pk-yritystestiä, jossa arvioidaan järjestelmällisesti kaikki käytettävissä olevat vaihtoehdot, kuten jättäminen yksittäisten säännösten ulkopuolelle, siirtymäkauden jatkaminen tai keveämpi sääntely; 18. katsoo, että mikroyritysten sulkemista kaiken ehdotetun lainsäädännön soveltamisalan ulkopuolelle pitäisi käyttää vain viimeisenä keinona, kun niiden erityistarpeisiin ei voida vastata mukautetuilla ratkaisuilla ja kevennetyillä järjestelmillä; kehottaa sen sijaan tekemään mikro-ulottuvuudesta kiinteän osan pk-yritystestiä ja kaikkien sellaisten käytettävissä olevien vaihtoehtojen järjestelmällistä arviointia, joihin kuuluvat muun muassa jättäminen soveltamisalan tai lainsäädännön yksittäisten säännösten ulkopuolelle, siirtymäkauden jatkaminen tai väliaikaiset vapautukset sekä räätälöity lainsäädännöllinen lähestymistapa; 86 Vicky Ford 18 kohta 18. katsoo, että mikroyritysten sulkeminen 18. katsoo, että mikroyritykset pitäisi PE v /81 AM\ doc
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 30.3.2012 2012/2042(INI) MIETINTÖLUONNOS pienistä ja keskisuurista yrityksistä (pk-yritykset): kilpailukyky ja liiketoimintamahdollisuudet
TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita
6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2012 B7-0000/2012 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-0000/2012 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti pienten
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-33 Liadh Ní Riada (PE580.580v01-00) parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet työpaikkojen luontiin
EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI))
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 4.4.2016 TARKISTUKSET 1-15 Derek Vaughan (PE578.531v01-00) EU:n nuorisostrategian 2013 2015 arviointi (2015/2351(INI)) AM\1089505.doc
B8-0311/2014 } B8-0312/2014 } B8-0313/2014 } B8-0315/2014 } B8-0316/2014 } RC1/Am. 4
B8-0316/2014 } RC1/Am. 4 4 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että vaikutustenarvioinnit ovat lainsäädännön laatimisessa varhaisvaiheen väline ja siksi keskeisessä asemassa komission järkevän sääntelyn
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle
PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE
Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena tarkistettu ehdotus järkevää sääntelyä koskeviksi neuvoston päätelmiksi.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2014 (OR. en) 14033/14 COMPET 560 MI 751 POLGEN 136 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Tarkistettu ehdotus neuvoston
Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2058(BUD) Mietintöluonnos Petri Sarvamaa (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2017/2058(BUD) 28.4.2017 TARKISTUKSET 1-15 Mietintöluonnos (PE602.991v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan globalisaatiorahaston
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta
27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2306(INI) Lausuntoluonnos Jürgen Creutzmann (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2010/2306(INI) 5.5.2011 TARKISTUKSET 1-24 Jürgen Creutzmann (PE458.564v01-00) eurooppalaisesta elokuvasta digitaaliajalla (2010/2306(INI))
TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) 18.3.2015. perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI))
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 18.3.2015 2014/2210(INI) MIETINTÖLUONNOS perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI)) Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 8.10.2014 PE539.655v01-00 TARKISTUKSET 1-12 Marita Ulvskog (PE537.318v01-00) Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyysnäkökohdat
Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET
Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-21 Marian Harkin (PE592.088v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen
EUROOPAN PARLAMENTTI Kehitysvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kehitysvaliokunta 16.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-7 Linda McAvan (PE541.411v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansainvälisen kaupan valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 9.10.2014 2014/2816(INI) TARKISTUKSET 1-21 Olli Rehn (PE537.396v01-00) Euroopan unionin ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen tekemisestä
TARKISTUKSET 1-9. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2014(BUD) Mietintöluonnos Nedzhmi Ali. PE597.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2017/2014(BUD) 31.1.2017 TARKISTUKSET 1-9 Mietintöluonnos Nedzhmi Ali (PE597.463v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 18.3.2015 2014/0185(COD) TARKISTUKSET 7-25 Lausuntoluonnos Jeroen Lenaers (PE544.268v01-00) ehdotuksesta Euroopan
TARKISTUKSET 1-4. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2200(BUD) Mietintöluonnos Barbara Matera (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 21.10.2011 2011/2200(BUD) TARKISTUKSET 1-4 Mietintöluonnos Barbara Matera (PE473.788v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta
2.9.2015 A8-0238/1 1 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti joulukuussa 2013 pidettyyn yhdeksänteen WTO:n ministerikokoukseen, jossa 160 WTO:n jäsentä kävi neuvotteluja kaupan helpottamista koskevasta sopimuksesta;
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus
9.1.2019 A8-0482/25 25 Johdanto-osan 1 a kappale (uusi) (1 a) Jäsenvaltioiden talous kaipaa pikaisesti sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta varten suunnattua julkista investointisuunnitelmaa,
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0086 (COD) 8838/17 ADD 7 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 2. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 25.2.2011 2010/2211(INI) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.1.2013 COM(2012) 795 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE YRITTÄJYYS 2020 -TOIMINTASUUNNITELMA
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta
24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten
10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B
Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.
16111/09 tt,vp/rr,vp/sk 1 DG C 1A
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. marraskuuta 2009 (01.12) (OR. en) 16111/09 COMPET 482 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto (kilpailukyky) Ed. asiak. nro: 15353/1/09
EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta
12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM
10667/16 team/mmy/vb 1 DGG 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10667/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat FSTR 35 FC 29 REGIO 42 SOC 434 AGRISTR
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus
Liikenne- ja matkailuvaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 18.2.2013 2012/2296(INI) MIETINTÖLUONNOS kevyiden yksityisajoneuvojen tiemaksu- ja vinjettijärjestelmää Euroopassa koskevasta strategiasta
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta PE513.132v01-00 5.6.2013 TARKISTUKSET 1-5 Juan Fernando López Aguilar (PE508.056v01-00) rajatylittävän lainvalvontayhteistyön
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2074(BUD) Lausuntoluonnos Giovanni La Via. PE557.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 27.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Giovanni La Via (PE554.828v01-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2329(INI) 15.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Lefteris Christoforou (PE589.350v01-00) Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014 2020 14. huhtikuuta
9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 27. kesäkuuta 2001 PE 294.969/1-10 TARKISTUKSET 1-10 LAUSUNTOLUONNOS: Luis Berenguer Fuster (PE 294.969) PUOLAN HAKEMUS
14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:
Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2011/0399(COD) 3.7.2012 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta MIETINTÖLUONNOS. osuuskuntien panoksesta kriisin voittamisessa (2012/2321(INI))
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 27.2.2013 2012/2321(INI) MIETINTÖLUONNOS osuuskuntien panoksesta kriisin voittamisessa (2012/2321(INI)) Teollisuus-, tutkimus-
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen
EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 28.1.2015 2014/2105(DEC) TARKISTUKSET 1-7 Dominique Riquet (PE544.385v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston
EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 1.10.2014 2014/2064(BUD) TARKISTUKSET 1-13 Mietintöluonnos Patricija Šulin (PE537.331v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2019(BUD) Lausuntoluonnos László Surján. PE v01-00
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 18.4.2011 2011/2019(BUD) TARKISTUKSET 1-13 László Surján (PE462.573v01-00) vuoden 2012 talousarvioesitystä käsittelevän kolmikantakokouksen neuvotteluvaltuuksista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE
9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV
Talousarvion valvontavaliokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2196(DEC) 6.9.2016 TARKISTUKSET 1-15 Mietintöluonnos Marian-Jean Marinescu (PE584.114v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä ITERistä ja
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä
Ehdotus neuvoston päätelmiksi "Parempi sääntely lisää kilpailukykyä" (muu kuin lainsäädäntöasia) Hyväksyminen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2016 (OR. en) 8849/16 COMPET 231 RECH 135 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ehdotus neuvoston päätelmiksi "Parempi
Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien
Taloudellisen tilanteen kehittyminen
#EURoad2Sibiu Taloudellisen tilanteen kehittyminen Toukokuu 219 KOHTI YHTENÄISEMPÄÄ, VAHVEMPAA JA DEMOKRAATTISEMPAA UNIONIA EU:n kunnianhimoinen työllisyyttä, kasvua ja investointeja koskeva ohjelma ja
Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 14.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Eider Gardiazabal Rubial (PE594.006v01-00) EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon (2016/2144(INI)) AM\1109766.docx
Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 6. kesäkuuta 2001 PE 305.694/1-21 TARKISTUKSET 1-21 LAUSUNTOLUONNOS: Jean Lambert (PE 305.694) YHTEISÖN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA Päätöslauselmaesitys
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0389/31. Tarkistus. Dominique Bilde ENF-ryhmän puolesta
25.1.2017 A8-0389/31 31 78 kohta 78. korostaa, että Erasmus-järjestelmän kautta ulkomailla suoritettujen opintojaksojen määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2008 alkaen talous-, rahoitus- ja sosiaalikriisistä
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2161(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-17 Marian Harkin (PE592.089v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan ammatillisen
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta
8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0341/61. Tarkistus. Flavio Zanonato S&D-ryhmän puolesta
9.12.2015 A8-0341/61 61 2 kohta 2. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikissa energiaunioniin liittyvissä lainsäädäntöehdotuksissa noudatetaan tavallista lainsäätämisjärjestystä,
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0030/12. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta
23.2.2016 A8-0030/12 12 7 a kohta (uusi) 7 a. kehottaa komissiota jäädyttämään meneillään olevat TTIP- ja TISAneuvottelut ja pidättymään markkinatalouden aseman (MES) myöntämisestä Kiinalle, kun otetaan
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2147(INI) 7.1.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle hedelmä- ja
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 17.12.2015 2015/2187(DEC) TARKISTUKSET 1-6 Barbara Matera (PE571.743v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan
Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 10.5.2010 2009/2237(INI) TARKISTUKSET 1-18 Esther Herranz García (PE440.189v01-00) Oikeudenmukaiset
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0276(COD) aluekehitysvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0276(COD) 20.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS aluekehitysvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2148(INI) Lausuntoluonnos Artur Zasada (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 14.9.2011 2011/2148(INI) TARKISTUKSET 1-23 Artur Zasada (PE469.889v01-00) aiheesta Kohti kansalaisia hyödyttävää Euroopan unionin avaruusstrategiaa
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta
27.4.2015 B8-0357/9 9 25 kohta 25. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan toimia nuorten suojelemiseksi alkoholin aiheuttamilta haitoilta, erityisesti nostamalla nykyisiä alkoholin käytön ikärajoja vähintään
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2126(BUD)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 15.7.2015 2015/2126(BUD) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.8.2014 COM(2014) 527 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE tullialan riskienhallintaa koskevasta EU:n strategiasta
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta
1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 29.5.2017 2016/0404(COD) LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan
6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. helmikuuta 2008 (04.03) (OR. en) 6922/08 COMPET 81 MI 78 SOC 131 CONSOM 26 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n ehd. nro: 15651/07
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus
22.3.2019 A8-0206/557 557 Otsikko 1 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta valvontavaatimusten osalta ja direktiivejä 96/71/EY ja 2014/67/EU koskevien
9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 30.3.2012 2011/0274(COD) LAUSUNTOLUONNOS teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta