Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9"

Transkriptio

1 Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 PAIMION KAUPUNKI JA SAUVON KUNTA

2 Johdanto Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen ja häiriöttömään oppimisympäristöön. Kaikilla koulun aikuisilla on velvollisuus toimia kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän estämiseksi, vähentämiseksi ja selvittämiseksi. Paimion kaupungin ja Sauvon kunnan kouluissa tehdään jatkuvaa ennaltaehkäisevää työtä myönteisen oppimisympäristön luomiseksi ja oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Oppilaiden valvonta on järjestetty asianmukaisesti, eitoivottuun käytökseen puututaan nopeasti ja asioiden selvittämisessä tehdään yhteistyötä huoltajien kanssa. Tietoisuutta kiusaamiseen ja häirintään liittyvissä asioissa lisätään. Järjestyssäännöt käydään oppilaiden kanssa läpi heti lukuvuoden alussa ja tarvittaessa lukuvuoden aikana uudestaan, jotta oppilaat tietävät, millaista käytöstä koulussa edellytetään. Kummioppilas-, turvakaveri- ja tukioppilastoiminnat edistävät yhteisöllisyyttä ja ryhmäytymistä sekä ennaltaehkäisevät osallistavalla toiminnallaan syrjäytymistä ja kiusaamista. Tämä suunnitelma sisältää toimintaohjeet kiusaamisen, häirinnän ja väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi ja selvittämiseksi. Suunnitelmaa voidaan täydentää kunkin koulun omilla ohjeistuksilla. Kiusaaminen Kiusaamista on se, että yhdelle ja samalle oppilaalle aiheutetaan toistuvasti ja tahallaan pahaa mieltä joko henkisesti, fyysisesti ja/tai hiljaisesti kiusaamalla. Tekijöinä on joku tai jotkut, joita vastaan kiusatun on vaikea puolustautua. Toistuvuus tarkoittaa sitä, että sama oppilas joutuu yhä uudestaan muiden ilkeän tai vahingoittavan toiminnan kohteeksi. Tahallisuus merkitsee, että tekojen tarkoitus todella on loukata tai aiheuttaa harmia ja pahaa mieltä. Vaikeus puolustautua tarkoittaa sitä, että kiusattu on jollain tavoin kiusaajaansa nähden heikommassa asemassa. Riidat ja erimielisyydet kuuluvat ihmisten elämään. Riidat ja erimielisyydet eroavat kiusaamisesta siinä, että ne ovat yleensä ohimeneviä ja hetkellisiä, eikä niiden kohteeksi

3 joudu jatkuvasti yksi ja sama oppilas. ( ) Kaikissa Paimion ja Sauvon perusopetuksen kouluissa vahvistetaan oppilaiden kiusaamisen vastaisia asenteita oppitunneilla, joiden aiheena on esimerkiksi kiusaamisen tunnistaminen, ennaltaehkäiseminen ja vaikutukset. Ennaltaehkäisevänä työnä toimii myös tunnetaitojen opettaminen oppilaille. Kouluilla on käytössä Suomen mielenterveysseuran Hyvän mielen koulu materiaali. Kiusaamiseen puututaan aina ja tietoon tulleet kiusaamistapaukset kirjataan. Jokaisessa koulussa selvitetään ilmi tulleet kiusaamistapaukset. Tämän hoitaa joko tehtävään erikseen nimetty tiimi tai kyseessä olevan oppilaan luokanopettaja yhdessä työparinsa/rehtorin kanssa. Kiusaamisselvittely toteutetaan seuraavasti: Tilanteen kulun selvittäminen Osapuolten kuuleminen Tapahtumien kirjaaminen Sopimus kiusaamisen loppumisesta ja seurauksista, mikäli kiusaaminen jatkuu Seurannasta sopiminen Huoltajien, luokanopettajan tai valvojan, oppilashuollon ja rehtorin tiedottaminen Jatkuva seuranta Huoltajapalaveri, mikäli tilanne sopimuksesta huolimatta jatkuu. Yhteydenotto tarvittaessa lastensuojeluun ja/tai poliisiin

4 Va kivalta ja aggressiivinen ka ytta ytyminen Väkivaltatilanteet ja aggressiivinen käytös saattavat ilmetä koulussa hyvin yllättäen. Oppilaiden keskinäisessä väkivaltatilanteessa opettaja tai muu paikalla oleva aikuinen puuttuu tilanteeseen ja pyytää tarvittaessa avukseen toisen aikuisen. Tilanteessa huolehditaan myös muiden oppilaiden turvallisuudesta ja heidät ohjataan tilanteen niin vaatiessa turvaan. Osalliset oppilaat ohjataan tilanteen rauhoituttua kouluterveydenhoitajan vastaanotolle tai terveyskeskukseen ja tapahtuneesta tiedotetaan rehtoria ja oppilaan huoltajia. Hätätilanteessa soitetaan 112. Mitä parempi oppilaantuntemus henkilökunnalla on, sitä paremmin oppilaan toiminta on usein ennakoitavissa. Huolellinen oppilaiden valvonta ja tunnetaitojen vahvistaminen ovat myös tekijöitä, joilla väkivaltatilanteita ehkäistään ennalta. Ennaltaehkäisevänä toimena on nähtävä myös oppilashuollon palvelut, joiden piiriin oirehtiva oppilas tulee ohjata riittävän varhain. Perusopetuslain mukaan rehtorilla ja opettajalla on oikeus määrätä häiritsevä opiskelija poistumaan luokasta tai muusta tilasta, jossa järjestetään opetusta taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Rehtori ja opettaja voivat opiskelijaa poistaessaan käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina opiskelijan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai häirinnän vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Kun oppilas poistetaan opetustilasta, hänelle on järjestettävä valvonta ja oppilaan huoltajaa informoidaan tilanteesta mahdollisimman pian. Oppilaan huoltajalle ilmoitetaan myös, jos tilanne vaatii oppilaan opetuksen epäämistä eli oppilaan lähettämistä loppupäivän ajaksi kotiin. Voimakeinojen käyttö on aina kirjattava ja kirjaus toimitettava rehtorille. Kullakin koululla on erillinen turvallisuussuunnitelma, jossa määritellään tarkemmin toimiminen tilanteissa, joissa koulun väkeen kohdistuu väkivaltaa tai sen uhka. Kunkin koulun rehtori käy turvallisuusohjeet läpi henkilöstön kanssa syyslukukauden alussa.

5 Ha irinta Tasa-arvolain mukaan sukupuoleen perustavalla häirinnällä tarkoitetaan sukupuoleen liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ilmenee esimerkiksi alentavana tai kielteisenä sukupuoleen kohdistuvana puheena ja aiheuttaa uhkaavan, vihamielisen ja/tai ahdistavan ilmapiirin. Sukupuolinen häirintä ei ole seksuaalista häirintää. Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan tasa-arvolaissa sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Seksuaalista häirintää ovat muun muassa seksuaalisesti värittyneet vitsit ja vihjailut, vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat puheet ja kysymykset, seksuaalisesti värittyneet aineistot, esimerkiksi tekstiviestit sekä fyysisen koskettelun ehdottaminen. Häirinnän ennaltaehkäisyssä keskeistä on kiinnittää huomio ns. turvataitoihin, jossa oppilaita opetetaan tunnistamaan häirinnän merkit, toimimaan häirintätilanteesta pois päästäkseen johdonmukaisesti ja kertomaan asiasta heti aikuiselle. Taitoja voidaan opettaa jo alkuopetuksen oppilaille heidän ikätasoonsa sopivalla tavalla. Häirinnän, kuten kiusaamisen ehkäisemisessä, myös oppilaiden riittävä valvonta on olennaista. Häirintätilanteen selvittäminen tapahtuu kahden aikuisen toimesta seuraavasti: Tilanteen kulun selvittäminen Osallisten kuuleminen Tapahtumien kirjaaminen Sopimus häirinnän loppumisesta ja seurauksista, mikäli sopimaton toiminta jatkuu

6 Seurannasta sopiminen Huoltajien, luokanopettajan tai valvojan, oppilashuollon ja rehtorin tiedottaminen Jatkuva seuranta Huoltajapalaveri, mikäli tilanne sopimuksesta huolimatta jatkuu. Yhteydenotto tarvittaessa lastensuojeluun ja/tai poliisiin Yhteistyo Huoltajia kannustetaan ottamaan yhteyttä koulun henkilökuntaan, mikäli he saavat tietoonsa tai epäilevät koulussa tapahtuneen kiusaamista, häirintää ja/tai aggressiivista käytöstä. Koulun henkilökunta on velvollinen pitämään oppilaiden huoltajat ajan tasalla koulussa sattuneista oppilaskohtaisista selvittelyistä. Koulumatkalla tapahtuneiden asioiden selvittämisessä koulun henkilökunta voi tarvittaessa toimia huoltajien apuna. Parhaiten koulun henkilökunta on tavoitettavissa Wilman kautta tai puhelimitse. Koulut pitävät yhteyttä viranomaisiin lähtökohtaisesti kiusaamis-, häirintä- ja väkivaltatilanteita ennaltaehkäisevässä mielessä. Akuuteissa tilanteissa koulun henkilökunta arvioi viranomaisavun tarpeen. Tulee muistaa, että koulu ei ole muusta yhteiskunnasta erillinen osa. Esimerkiksi pahoinpitely on rikos niin koulussa kuin koulun ulkopuolella tapahtuneena. Suunnitelmaa koskeva tiedottaminen, pa ivitta minen ja toteutumisen seuranta Suunnitelmasta tiedotetaan oppilaita, huoltajia ja koulun henkilökuntaa lukuvuoden alussa. Tiedottamisesta huolehtii kunkin koulun rehtori. Suunnitelman päivittämisen tarve

7 arvioidaan syyslukukauden aikana ja toteutumista seurataan vuosittain laadittavassa toimintakertomuksessa.

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 68 ) Sisällys 1. Kiusaaminen ja häirintä... 3 2. Ennaltaehkäisevä työ oppilaiden

Lisätiedot

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ Sisällys 1. Koulukiusaamisen ehkäiseminen Helsingin yhteislyseossa... 3 Kiusaamisen määritelmä...

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä Ypäjän Hevosopisto Laki ammatillisesta koulutuksesta 21.8.1998/630 28 Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ 2 (7) Sisällysluettelo 1. Mitä tarkoitetaan väkivallalla, kiusaamisella ja häirinnällä...

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät. Tanja Auvinen Etunimi Sukunimi

Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät. Tanja Auvinen Etunimi Sukunimi 11.10.2018 Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät Tanja Auvinen SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ JA SEN EHKÄISEMINEN SUOMESSA Seksuaalinen häirintä lainsäädännössä Mitä on seksuaalinen häirintä? Seuraukset Mitä

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä

Lisätiedot

PAIMION LUKIO kiusaamiselta ja häirinnältä. Suunnitelma opiskelijan suojaamiseksi väkivallalta,

PAIMION LUKIO kiusaamiselta ja häirinnältä. Suunnitelma opiskelijan suojaamiseksi väkivallalta, 1 PAIMION LUKIO 2016 Suunnitelma opiskelijan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä 1. Käsitteiden avausta s 2 1.1. Kiusaaminen ja väkivalta 2 1.2. Seksuaalinen häirintä 3 2. Yhteisöllinen

Lisätiedot

Tervolan kunnan suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Tervolan kunnan suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia Tervolan kunnan suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 11.10.2016 94 1 1. Oppilaan oikeus turvalliseen oppimisympäristöön

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen

Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua

Lisätiedot

Ammattiliitto Nousu ry

Ammattiliitto Nousu ry Ammattiliitto Nousu ry Nordeassa työpaikkakiusaamista ei hyväksytä Pankin ohjeiden mukaan työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti, kun sitä ilmenee Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen

Lisätiedot

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli

Lisätiedot

OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA

OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA B 14 XII - 2004 Ykn 29.11.2004 Mitätöi lehden XII - 99 OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ. s. 2 2. VASTUU HYVÄSTÄ KOHTELUSTA TYÖPAIKALLA Työnantajan yleinen vastuu.

Lisätiedot

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Askolan kunnassa on käytössä KiVa Koulu ohjelma. Ohjelman tavoitteena on kiusaamisen ennaltaehkäiseminen ja tehokas puuttuminen kiusaamiseen. 2 1.

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA

TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA MITÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU ON? Epäasiallinen kohtelu on toistuvaa kiusaamista, häirintää,

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Toimintaohjeet kiusaamistilanteessa Jokainen aikuinen, joka näkee tilanteen, jossa joku oppilas on joutunut sanallisen tai

Lisätiedot

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa?

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Mikä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja tasa-arvovaltuutetun toimisto Pojat ovat

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Lapuan lukio SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ. Sisällys. Johdanto

Lapuan lukio SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ. Sisällys. Johdanto Lapuan lukio SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ Sisällys Johdanto 1. Kiusaaminen 1.1. Kiusaamisen määritelmä 1.2. Kiusaamisen ehkäiseminen 1.3. Kiusaamiseen

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

OPPILAIDEN JA HENKILÖKUNNAN SUOJAAMINEN VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ. 1. Väkivaltatilanteisiin puuttuminen

OPPILAIDEN JA HENKILÖKUNNAN SUOJAAMINEN VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ. 1. Väkivaltatilanteisiin puuttuminen OPPILAIDEN JA HENKILÖKUNNAN SUOJAAMINEN VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ 1. Väkivaltatilanteisiin puuttuminen Perusopetuslain 29 :n mukaisesti kaikilla oppilailla on oikeus sekä fyysisiltä että

Lisätiedot

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta. Kasvatuskeskustelut ja kurinpidollisten keinojen käyttö LIITE 18 KOLA 11.4.2017 Kurinpitomenettely Toimintatapa ja kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta ja muuta Kasvatuskeskustelu PoL 35 a (Kurinpitotoimet)

Lisätiedot

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Lasta tulee varhaiskasvatuslain mukaan

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

LOIMAAN LUKIO SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

LOIMAAN LUKIO SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ LOIMAAN LUKIO SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ Lukiolaki 30.12.2013/1268 21 Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, HÄIRINNÄLTÄ JA VÄKIVALLALTA HARTOLAN YHTENÄISKOULU

SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, HÄIRINNÄLTÄ JA VÄKIVALLALTA HARTOLAN YHTENÄISKOULU SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, HÄIRINNÄLTÄ JA VÄKIVALLALTA HARTOLAN YHTENÄISKOULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa 15.6.2011 !" # #"$!%"" %""& ' & ()(*+ &,-& +*+& $+. $ " #",. $%.

Lisätiedot

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa 2012 Lähestymiskulma kiusaamisen ehkäisyyn NYKssa Panostamme ennaltaehkäisevään toimintaan. Kasvaminen on kuitenkin prosessi, jossa sattuu

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Käsitteitä Epäasiallisena kohteluna voidaan pitää kaikkea sellaista kielteistä käyttäytymistä työpaikalla,

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA Järvenpään perusopetuksessa toteutettiin syksyllä 2008 koulukiusaamista koskeva kysely, johon vastasivat lähes kaikki perusopetuksen 1.-9. luokkien oppilaat. Kyselyn

Lisätiedot

Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto

Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto 41 29.04.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 92 15.12.2010 Suomenkielinen koulutusjaosto 5 02.02.2011 Oikeus turvalliseen oppimisympäristöön Sipoon kouluissa / Perusopetuslain

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU ja meillä myös sovitellaan Verso-toiminta Kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli Kastellin koulu 22.11.2011 1 Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi Keskustellaan opiskelijan kanssa Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä Wilma Opettaja/rehtori

Lisätiedot

Vaasan kaupungin toisen asteen koulutus TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA. Oppilaitosten toiminnan kehittäminen

Vaasan kaupungin toisen asteen koulutus TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA. Oppilaitosten toiminnan kehittäminen Pvm 18.4.2011 Muodollinen tarkistus Pvm 18.4.2011 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 18.4.2011 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnassa Pvm 18.4.2011 Laatija Hillevi Kivelä Hillevi Kivelä Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! 1 (6) PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kasvatuskeskustelu ensisijaisena toimena, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita

Lisätiedot

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Jotta kaikki menisi hyvin Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa Opettaja yhteisöllisen oppilashuollon toteuttajana Luokan/opetusryhmän ryhmäyttäminen Positiivinen palaute

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma Laihian yhtenäiskoulu

Tasa-arvosuunnitelma Laihian yhtenäiskoulu Tasa-arvosuunnitelma Laihian yhtenäiskoulu Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. SISÄLLYS

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi kiusaamiselta, häirinnältä ja väkivallalta

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi kiusaamiselta, häirinnältä ja väkivallalta Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi kiusaamiselta, häirinnältä ja väkivallalta Johdanto 1 Kiusaaminen 1.1 Määritelmä 1.2 Ennaltaehkäisy 1.2.1 Yhteisötaso 1.2.2 Ryhmä- ja yksilötaso 1.3 Puuttuminen 1.3.1

Lisätiedot

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9. 1 Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.2016 2 Sisällys 1. Tasa-arvon käsite ja tasa-arvolaki 2. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA

KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällys: 1. Johdanto 2. Tasa-arvoon liittyvä lainsäädäntö 3. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet 4.

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

Hankasalmen lukion toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Hankasalmen lukion toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hankasalmen lukion toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tämä suunnitelma korvaa aikaisemman vuonna 2015 tehdyn suunnitelman. Hyväksytty Hankasalmen kunnan sivistyslautakunnassa 14.6.

Lisätiedot

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Kiusaaminen ei lakkaa itsekseen vaan pahenee jatkuessaan. (Hamarus 2012) Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Ennaltaehkäisevä toiminta ja akuutti tilanne Koulutuskuntayhtymä Brahe 2016, päivitys 22.11.2016

Lisätiedot

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU JOHDANTO Hyvä koulu syntyy, kun jokainen koulussa toimiva huolehtii omasta ja muiden turvallisuudesta ja viihtymisestä noudattamalla järjestyssääntöjä

Lisätiedot

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN 4/001/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Opetusministeri Jukka Gustafssonin suullinen toimeksianto ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sivu 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 3. Tasa-arvoselvitys

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö seurakunnassa

Seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö seurakunnassa Seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö seurakunnassa Heli Pruuki TT, pari- ja seksuaaliterapeutti, perheterapeutti Asiantuntija, Kirkon kasvatus ja perheasiat Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä

Lisätiedot

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,

Lisätiedot

Kriivarin koulu moderni kyläkoulu!

Kriivarin koulu moderni kyläkoulu! KRIIVARIN KOULUN TYÖSUUNNITELMA 2017 2018 Kriivarin koulu moderni kyläkoulu! SISÄLLYS T 4 TOIMINTA-AJATUS O 8 OPETUKSEN YLEINEN JÄRJESTÄMINEN Y 10 YHTEISTYÖ H 12 HYVINVOINTI JA TURVALLISUUS A 14 ARVIOINTI

Lisätiedot

Ankkuri-työ koulun arjessa

Ankkuri-työ koulun arjessa Ankkuri-työ koulun arjessa Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen liittyvien ilmiöiden torjunta AVI, Rovaniemi 7.9.2017 Susanne Nyman, Syväkankaan koulu Kiusaamisen vastainen työ koko henkilökunnan vastuulla

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu

Asiallinen käytös sallittu Asiallinen käytös sallittu Teollisuusliitto 1 2 Teollisuusliitto Epäasiallinen käytös ja häirintä eivät kuulu työelämään Työpaikalla ja työhön liittyvissä tilaisuuksissa kenenkään ei pidä joutua pelkäämään

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Tulevaisuuden koulua kohti -seminaari 7.-8. 10 2014 Elisa Poskiparta Turun yliopisto KiVa Koulu Mitä kiusaaminen

Lisätiedot

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN KÄSIKIRJAA Oppilashuollon käsikirja s. 15 Huoli

Lisätiedot

SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ Opiskeluhuoltosuunnitelma, liite nro 4 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ Vahvistettu 14.12.2018 Koulutuskuntayhtymänjohtajan päätös 88/10/2018 2 (11) Sisällysluettelo

Lisätiedot

LAITILAN LUKION SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

LAITILAN LUKION SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ LIITE 8 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ Laadittu 05032015/mnh LAITILAN LUKION SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN

Lisätiedot

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus

Lisätiedot

Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa

Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa Keskusteluja tasa-arvosta ja tasa-arvolaista oppilaitoksissa Tarkoitus: Keskustelun tavoitteena on selkiyttää tasa-arvolain ymmärtämistä sekä sitä, kuinka itse voi vaikuttaa lain toteutumiseen. Tarkoituksena

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös. 1 (5) KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi. Huoltajalle. Kyllä. Opettaja/ rehtori. Opettajalla ja rehtorilla yksin tai yhdessä

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Kiusaamisen vastainen toimintasuunnitelma Kiusaamisen vastaisen toiminnan tavoitteena on, että kaikki oppilaat ja koulussa työskentelevät aikuiset saavat toimia

Lisätiedot

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään?

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? KIUSAAMINEN Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? MITÄ KIUSAAMINEN ON? Kiusaaminen on sitä, kun samalle ihmiselle aiheutetaan TAHALLAAN

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN SUOJAAMINEN. Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi kiusaamiselta, häirinnältä ja väkivallalta.

OPISKELIJOIDEN SUOJAAMINEN. Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi kiusaamiselta, häirinnältä ja väkivallalta. OPISKELIJOIDEN SUOJAAMINEN Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi kiusaamiselta, häirinnältä ja väkivallalta. TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ Jokaisella Turun AKK:n opiskelijalla ja henkilöstön jäsenellä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Yhteinen suunnitelma varmistaa toimintatapojen laillisuuden ja yhdenmukaisuuden sekä

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 ARVOT JA NÄKEMYS, MITÄ KIUSAAMINEN ON... 3 KIUSAAMISEN EHKÄISYN KEINOT:... 4

Lisätiedot

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA 9/2010 1. JOHDANTO 1.1. Mitä koulukiusaaminen on? 1.2. Yleisohjeita kiusaamiseen puuttumisesta 1.3. Ongelmia kiusaamiseen puuttumisessa 2. KIUSAAMISEN

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Nuorten välisen seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisy urheiluseuroissa

Nuorten välisen seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisy urheiluseuroissa Nuorten välisen seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisy urheiluseuroissa Valmentajat voivat käyttää tätä ohjetta, kun haluavat ennaltaehkäistä seksuaalista häirintää ryhmässään tai joukkueessaan. Nämä askeleet

Lisätiedot

Hanhijoen koulun työsuunnitelma

Hanhijoen koulun työsuunnitelma Hanhijoen koulun työsuunnitelma 2017 2018 1. HANHIJOEN YLEISOPETUS JA PIENRYHMÄT, KÄYTÖSSÄ OLEVAT RESURSSIT JA TUNTIMÄÄRÄT Hanhijoen koulussa on kuusi yleisopetuksen ja kolme pienryhmien luokkaa. Hanhijoen

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Vaasan kaupungin toisen asteen koulutus TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA. Oppilaitosten toiminnan kehittäminen

Vaasan kaupungin toisen asteen koulutus TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA. Oppilaitosten toiminnan kehittäminen Pvm Muodollinen tarkistus Pvm Suunnitelman hyväksyntä Pvm Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnassa Pvm Laatija Hillevi Kivelä Hillevi Kivelä Kehittämispäällikkö Timo Kantokari Johtava rehtori Sihteeri

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN YHTEISKOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia

HÄMEENKYRÖN YHTEISKOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia HÄMEENKYRÖN YHTEISKOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia 2017-2019 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lainsäädäntö... 3 2.1 Tasa-arvolaki... 4 2.2 Yhdenvertaisuuslaki...

Lisätiedot

ELIMÄEN LUKION TOIMINNALLINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty Elimäen lukion tasa-arvotyöryhmässä

ELIMÄEN LUKION TOIMINNALLINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty Elimäen lukion tasa-arvotyöryhmässä 1 ELIMÄEN LUKION TOIMINNALLINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty Elimäen lukion tasa-arvotyöryhmässä 12.10.2011 SISÄLLYS 1. Johdanto 2 2. Lukion tehtävät tasa-arvolain mukaan 3 3. Tasa-arvon toteutumisen

Lisätiedot

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö

Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö Seksuaalinen ahdistelu ja hyväksikäyttö tarkoittavat toisen ihmisen kiusaamista ja satuttamista seksuaalisesti. Seksuaalinen kiusaaminen kohdistuu intiimeihin eli

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY

TOIMINTAOHJE SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY 2018 SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY TOIMINTAOHJE TAMPEREEN HIIPPAKUNTA Tasa-arvolaissa määritellään ja kielletään

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Ilomantsin lukion opiskeluhuoltosuunnitelma

Ilomantsin lukion opiskeluhuoltosuunnitelma Ilomantsin lukion opiskeluhuoltosuunnitelma Liite opetussuunnitelmaan 2016 Tämä suunnitelma sisältää Ilomantsin lukion opiskeluhuoltosuunnitelman ja sen osana Ilomantsin lukion suunnitelman opiskelijoiden

Lisätiedot

YLÄMYLLYN KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

YLÄMYLLYN KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 YLÄMYLLYN KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 30.11.2016 2 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö 3. Selvitys koulun tasa-arvotilanteesta 4. Toimenpiteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 etunimi.sukunimi@espoo.fi 21.01.2015 Sivu 1 / 7 4451/12.01.07/2014 3 Vastaus selvityspyyntöön Espoon koulujen koulukiusaamisen tilanteesta Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Siksi, että... - oppilas oppisi mahdollisimman paljon - oppivelvollisuus täyttyisi ja oppilas saisi hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin

Lisätiedot