Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija"

Transkriptio

1 Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

2 Käsitteitä Epäasiallisena kohteluna voidaan pitää kaikkea sellaista kielteistä käyttäytymistä työpaikalla, jota ei voida pitää yleisen hyvän tavan mukaisena. Kyse voi olla kertaluontoisesta tunteenpurkauksesta tai jatkuvasta, systemaattisesta ja tahallisesta toiminnasta Työpaikkakiusaamisella ja henkisellä väkivallalla tarkoitetaan sellaista tilannetta, jossa henkilö joutuu toistuvasti ja pitkään painostavan, loukkaavan tai alistavan käyttäytymisen kohteeksi. Kyseessä on tapahtumaketju, jonka kuluessa kiusattu ajautuu puolustuskyvyttömään tilanteeseen. Toimijana voi olla työtoveri, esimies, alainen tai ulkopuolinen henkilö, esimerkiksi asiakas. Kuka tahansa työyhteisön jäsen voi joutua kohteeksi. 2

3 Käsitteitä Häirintänä pidetään työturvallisuuslain 28 :n mukaan sellaista epäasiallista kohtelua, joka aiheuttaa haittaa tai vaaraa työntekijän terveydelle. Myös seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä kuuluu työturvallisuuslain 28 :n piiriin. Työnantajan velvollisuutena on puuttua ja lopettaa häirintä siitä tiedon saatuaan. Jos työnantaja ei ryhdy toimenpiteisiin häirinnän lopettamiseksi ja työntekijän terveys vaarantuu, työnantajaa voidaan syyttää työturvallisuuden laiminlyömisestä, jopa työturvallisuusrikoksesta. Mikäli kyseessä on seksuaalinen tai sukupuoleen perustuva häirintä, kyse voi olla myös tasa-arvolain mukaan kielletystä syrjinnästä.. 3

4 Työhön ja työn tekemiseen liittyvää epäasiallista kohtelua voi olla epäasiallisen työnjohto-oikeuden käyttäminen nöyryyttävien käskyjen antaminen sovittujen työehtojen muuttaminen laittomin perustein työyhteisön tai tiedonjaon ulkopuolelle jättäminen toistuva perusteeton puuttuminen työntekoon toistuva työn mitätöinti työn laatu- tai määrävaatimusten perusteeton muuttaminen. 4

5 Vuorovaikutukseen liittyvää epäasiallista kohtelua voi olla uhkailu, fyysinen väkivalta yksityisyyden tai kunnian loukkaaminen sukupuolinen häirintä tai ahdistelu henkilön aseman, maineen, ominaisuuksien, luonteenpiirteiden, ulkoasun tai yksityiselämän mustamaalaus tai panettelu, väärien tietojen levittäminen, julkinen nöyryyttäminen perusteeton terveyden, työkyvyn ja mielenterveyden kyseenalaistaminen 5

6 Käyttäytyminen työpaikalla Työpaikalla tehdään töitä työnantajan valvonnan alaisena. Työssä on pystyttävä asialliseen työskentelyyn ja keskusteluun työhön liittyvistä asioista kaikkien kanssa huolimatta omasta tunnetilasta, toisen henkilöstä, arvomaailmasta tai mielipiteestä. Epäasiallista käyttäytymistä ei pidä hyväksyä työpaikalla missään muodossa. Korjaava tai kriittinen palaute annetaan kahden kesken kasvokkain. Keskinäinen luottamus ja arvostus on yhteistyön perusta. Työssä noudatetaan hyviä käytöstapoja. On kunnioitettava toisen yksityisyyttä. Työpaikalla ei saa käsitellä henkilöstöön kuuluvien yksityiselämään liittyviä asioita, ellei henkilö itse ota niitä esille. 6

7 Jos koet joutuneesi epäasiallisesti kohdelluksi, toimi seuraavasti Ilmoita aina ensin sinua epäasiallisesti kohtelevalle henkilölle, että et hyväksy hänen toimintaansa. Täsmennä, mikä hänen toiminnassaan on mielestäsi epäasiallista kohtelua. Jos et yksin uskalla ottaa yhteyttä sinua epäasiallisesti kohtelevaan henkilöön pyydä luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu tai muu työtoveri mukaan ja ilmoita asiasta tämän tukemana voit olla yhteydessä työterveyshuoltoon ja keskustella asiasta. Jos epäasiallinen kohtelu jatkuu, ilmoita asiasta esimiehellesi. Jos epäasiallisesti kohteleva henkilö on esimiehesi, ilmoita asiasta esimiehesi esimiehelle. Tällöin ylempi esimies antaa tarvittavia ohjeita sekä huolehtii siitä, että epäasiallinen kohtelu loppuu. Jos työpaikalla ei ryhdytä toimenpiteisiin asian selvittämiseksi, ota yhteyttä työsuojeluviranomaiseen omaan ammattiliittoosi. Voi olla aiheellista kirjata tapahtumat (aika, sisältö, oma ja toisen toiminta) mahdollista jatkokäsittelyä varten. 7

8 Työnantajan käytössä olevia keinoja häirintään puuttumiseksi ovat esimerkiksi: häiritsijälle annettava huomautus häiritsijälle annettava varoitus työtehtävien tai työskentelytilojen järjestelyt vakavissa tapauksissa häiritsijän työsuhteen irtisanominen tai purkaminen. 8

9 Häirintää ehkäiseviä toimia ovat esimerkiksi: johdon selkeä ilmaus siitä, että työpaikalla ei hyväksytä häirintää missään muodossa yhdessä laaditut hyvän työkäyttäytymisen pelisäännöt ennalta laaditut menettelytavat, joilla häirintään puututaan johdonmukaisesti ja tehokkaasti työntekijöiden perehdyttäminen häirinnän tunnistamiseen ja ehkäisemiseen esimiesten kouluttaminen häirinnän havaitsemiseen, selvittämiseen ja poistamiseen. 9

10 Mitä seksuaalinen häirintä on? Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan tasa-arvolain (609/1986) määritelmän mukaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei toivottua käytöstä, joka loukkaa henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta ja luo uhkaavaa, vihamielistä, halventavaa, nöyryyttävää tai ahdistavaa ilmapiiriä. 10

11 Jos koet seksuaalista häirintää työpaikallasi, toimi näin: Ilmaise mahdollisimman selkeästi, että koet häiritsijän käyttäytymisen epäasialliseksi ja ettet hyväksy hänen menettelyään. Kuvaile konkreettisesti, minkälaisen käyttäytymisen olet kokenut epäasiallisena. Pyydä häiritsijää lopettamaan häirintä tai muuttamaan menettelyään. Jos et uskalla menetellä näin, voit pyytää työtoverin, työsuojeluvaltuutetun, luottamusvaltuutetun tai luottamusmiehen apua ja yhdessä hänen kanssaan pyytää häiritsijää muuttamaan menettelyään. Tarvittaessa myös työterveyshuolto on tukenasi. Jos häiritsijä tämän jälkeen jatkaa häirintää, voit ilmoittaa hänelle, että viet asian esimiehen tietoon. Jos häiritsijä on lähiesimies, ilmoita hänelle, että asia viedään hänen esimiehensä tietoon ja käsittelyyn. 11

12 Seksuaalista häirintää voivat olla esimerkiksi sukupuolisesti tunkeilevat eleet tai ilmeet härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset esille asetetut pornoaineistot, seksuaalisesti värittyneet kirjeet, sähköpostit, tekstiviestit tai puhelut käpälöinti ja muu ei-toivottu fyysinen koskettelu sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset Vakavimmissa tapauksissa kyse voi olla rikoksesta, kuten raiskauksesta tai sen yrityksestä. 12

13 Säädökset ja lähteet Työturvallisuuslaki (738/2002) Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta (44/2006) Työterveyshuoltolaki (1383/2001) Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986, muutokset 1329/2014) Yhdenvertaisuuslaki (1347/2014) Työsopimuslaki (55/2001) Rikoslaki (39/1889) Häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun valvontaohje (STM 1841/2010) Ohje työsyrjinnän valvonnasta (STM 13

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Kaupunginhallitus 14.5.2018 Liite 1 189 Henkilöstöpalvelut Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Käsittely: Yt ja työsuojelujaos 11.4.2018 Yt- toimikunta 18.4.2018 Sisällys 1 Johdanto...

Lisätiedot

Ammattiliitto Nousu ry

Ammattiliitto Nousu ry Ammattiliitto Nousu ry Nordeassa työpaikkakiusaamista ei hyväksytä Pankin ohjeiden mukaan työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti, kun sitä ilmenee Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät. Tanja Auvinen Etunimi Sukunimi

Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät. Tanja Auvinen Etunimi Sukunimi 11.10.2018 Seurakuntatyö ja #metoo Papiston päivät Tanja Auvinen SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ JA SEN EHKÄISEMINEN SUOMESSA Seksuaalinen häirintä lainsäädännössä Mitä on seksuaalinen häirintä? Seuraukset Mitä

Lisätiedot

Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla

Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla Ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisyyn elokuva- ja tv-alalla Elokuvatuottajat ry Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat Finlands Dramatiker och Manusförfattare

Lisätiedot

Häirinnästä vapaa työpaikka. Opas seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen

Häirinnästä vapaa työpaikka. Opas seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen Häirinnästä vapaa työpaikka Opas seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut Työelämä 2020 PL 32, 00023 Valtioneuvosto Puh. 029 516 001

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä

Lisätiedot

Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten

Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä Hyvään käytökseen sitoutuminen ja toimintaohjeet ristiriitatilanteita varten Valmisteltu yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden

Lisätiedot

Hyvä käytös haltuun webinaari Tuula Haavasoja, JHL Oili Marttila, KiT

Hyvä käytös haltuun webinaari Tuula Haavasoja, JHL Oili Marttila, KiT Hyvä käytös haltuun webinaari 22.11.2018 Tuula Haavasoja, JHL Oili Marttila, KiT Hyvä käytös haltuun webinaari - Suosituksen sisältö - Käyttöönotto Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä

Lisätiedot

Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä

Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä Suositus epäasiallista kohtelua ja häirintää ehkäisevistä toimenpiteistä Kirkon työmarkkinalaitos sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Kirkon alan unioni r.y. ja Kirkon alat ry suosittavat

Lisätiedot

SALLITTU - Hyvä käytös. häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA

SALLITTU - Hyvä käytös. häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA Hyvä käytös SALLITTU - häirintä kielletty! OHJEITA TYÖPAIKOILLE SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN JA AHDISTELUN VARALTA FLIRTTI SAATTAA PIRISTÄÄ työyhteisön arkea. Sukupuolinen häirintä ei kuitenkaan ole koskaan

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu

Asiallinen käytös sallittu Asiallinen käytös sallittu Teollisuusliitto 1 2 Teollisuusliitto Epäasiallinen käytös ja häirintä eivät kuulu työelämään Työpaikalla ja työhön liittyvissä tilaisuuksissa kenenkään ei pidä joutua pelkäämään

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Luonnos Opas pohjautuu työsuojeluhallinnon julkaisuun työsuojeluoppaita ja ohjeita 42 EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 Mikä ei ole epäasiallista

Lisätiedot

Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto

Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi Toukokuu 2018 Lakimiesliitto Taustaa Lakimiesliiton tekemän kyselyn (2018) mukaan työelämässä häirintää on omakohtaisesti kohdannut 26 % naisista ja 5

Lisätiedot

OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA

OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA B 14 XII - 2004 Ykn 29.11.2004 Mitätöi lehden XII - 99 OHJE HYVÄN KOHTELUN EDISTÄMISESTÄ TYÖPAIKALLA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ. s. 2 2. VASTUU HYVÄSTÄ KOHTELUSTA TYÖPAIKALLA Työnantajan yleinen vastuu.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi

Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Reilun Pelin työkalupakki: Epäasiallinen käyttäytyminen puheeksi Tavoitteet Tämä diaesitys auttaa epäasiallisen käyttäytymisen puheeksi ottamisessa työpaikalla. Tavoitteena on luoda yhteinen näkemys siitä,

Lisätiedot

HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU

HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU HKJAO 27.2.2018 19 Liite 1 LAPINLAHDEN KUNTA Päivitetty 5.2.2018 TYÖSUOJELU HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU Terveydelle haitallista häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan Lapinlahden kunnan työpaikoilla

Lisätiedot

Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida

Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida Työpaikkakiusaaminen keinot ehkäistä ja ohjeet reagoida Tarkastaja Sari Roivainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Siltasaarenkatu 12 A, 00530 Helsinki Puh: 020 636 1040 (keskus)

Lisätiedot

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla LAPINLAHDEN KUNTA 12.02.2016 TYÖSUOJELU TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA Lapinlahden kunnan työpaikoilla Tällä työpaikalla häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY 1. Sukupuoli nmlkj Nainen nmlkj Mies nmlkj Ei yksiselitteisesti määriteltävissä 2. Ikä nmlkj alle 31 vuotta nmlkj 31 40 vuotta nmlkj 41 0 vuotta nmlkj yli 0 vuotta 3.

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto

Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto Jäävuoriteoria Henkinen väkivalta, työssä kiusaaminen ja työsyrjintä Henkinen väkivalta on pitkään

Lisätiedot

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.

Lisätiedot

- työhön ja työtehtäviin liittyvä pulmien ja ongelmien yhteinen käsittely

- työhön ja työtehtäviin liittyvä pulmien ja ongelmien yhteinen käsittely HYVÄN TYÖKÄYTTÄYTYMISEN EDISTÄMINEN SEKÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMINEN LIEK- SAN KAUPUNGIN TYÖPAIKOILLA. TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimivassa työyhteisössä sen jokaisella jäsenellä on selkeä käsitys organisaation

Lisätiedot

Ollahanpas ihimisiksi

Ollahanpas ihimisiksi Kunnanhallitus 2.5.2016 65 Ollahanpas ihimisiksi Toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Isojoen kunta Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinnan ohjeistus. Häirinnän ja epäasiallisen

Lisätiedot

Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan

Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan Teksti Martti Herman Pisto Kuvat Paula Koskivirta, Martti Herman Pisto ja Eduhouse Yritysturvallisuus Häirintää, piinaamista, henkistä väkivaltaa, epäasiallista kohtelua Kun työpaikalla kiusataan ja vainotaan

Lisätiedot

Ristiriidoista ratkaisuihin

Ristiriidoista ratkaisuihin Ristiriidoista ratkaisuihin Tarja Räty Asiantuntija (työelämän kehittäminen, työhyvinvointi) Työturvallisuuskeskus TTK 19.3.2015 Erilaisia näkemyksiä ja ristiriitoja Ristiriitoihin ihmisten välillä vaikuttavat

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen

Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen Seksuaalinen häirintä ja siihen puuttuminen Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 (6) Epäasiallisen kohtelun selvittely Toimintaperiaatteet Pirkanmaan sairaanhoitopiiri työnantajana edellyttää työpaikalla hyvää käytöstä eikä hyväksy työntekijöiden, potilaiden ja asiakkaiden tai heidän

Lisätiedot

Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017

Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinnon julkaisuja 3 2018 Häirintä asiakasaloitteisessa valvonnassa aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueilla 2017 Työsuojeluhallinto Työsuojeluhallinto Sisällys Johdanto...3 Valtakunnalliseen

Lisätiedot

Hyvä käytös sallittu. epäasiallinen kohtelu kielletty

Hyvä käytös sallittu. epäasiallinen kohtelu kielletty Hyvä käytös sallittu epäasiallinen kohtelu kielletty Ohjeita työpaikoille epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi Työnantajan on lain mukaan puututtava epäasialliseen

Lisätiedot

HYVÄ KÄYTÖS KUULUU KAIKILLE Ohje häirinnän ja muun epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisyyn ja käsittelyyn

HYVÄ KÄYTÖS KUULUU KAIKILLE Ohje häirinnän ja muun epäasiallisen käyttäytymisen ehkäisyyn ja käsittelyyn ehkäisyyn ja käsittelyyn työpaikalla Ytmk 19.4.2018 Khall 7.5.2018 1 (15) Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Ohjeen tarkoitus... 2 3. Tehokkain ja tärkein vaihe on ennaltaehkäisy... 3 4. Mikä ei ole epäasiallista

Lisätiedot

Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu

Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Seksuaaliseen häirintään puuttumisen toimintamalli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun johtoryhmä 11.6.2012 Mitä on seksuaalinen häirintä? Seksuaalinen häirintä on aina ei-toivottua ja

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA

TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA MITÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU ON? Epäasiallinen kohtelu on toistuvaa kiusaamista, häirintää,

Lisätiedot

Mikä on työpaikkakiusaamista?

Mikä on työpaikkakiusaamista? Mikä on työpaikkakiusaamista? Työpaikkakiusaaminen = henkinen väkivalta on luonteeltaan toistuvaa säännöllistä pitkään jatkuvaa Henkistä väkivaltaa voivat harjoittaa Yksittäinen työtoveri tai työyhteisö

Lisätiedot

Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista

Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista Hyvä työilmapiiri ja yhteishenki estävät kiusaamista Toimintaohje työpaikkakiusaamisen estämiseksi SAK:ssa TL Me SAK:n työntekijät ja esimiehet edellytämme työpaikallamme normaalia, hyvää käytöstä emmekä

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS

TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2010 TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTA- EHKÄISYN JA LOPETTAMISEN OHJEISTUS

Lisätiedot

Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa

Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa Ohjeistus häirinnän ja epäasiallisen kohtelun varalle Asikkalan kunnassa Yhteistyötoimikunta 9.11.2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 Johdanto Työelämässä voi esiintyä epäasiallista käyttäytymistä tai häirintää.

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa -ajattelu

Nolla tapaturmaa -ajattelu Nolla tapaturmaa -ajattelu Kaikki tapaturmat voidaan estää jos ei heti, niin kuitenkin ajan kanssa Tapaturmat eivät ole vahinkoja tai sattumaa Tahto ja vähittäinen oppiminen avaimia Perusasioita työturvallisuudessa

Lisätiedot

Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa

Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa Epäasialliseen kohteluun puuttuminen PAMissa Sisältö PAMissa ei hyväksytä epäasiallista kohtelua... 2 Mistä tunnistaa epäasiallisen kohtelun?... 3 Miten tulee toimia, jos kokee tai havaitsee epäasiallista

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely työpaikalla Sisältö Johdanto...3 Työyhteisön toiminta kuntoon...4 Oikeudet ja velvollisuudet työssä...5 Keskeisiä käsitteitä...6 Epäasiallisen kohtelun tunnusmerkkejä...7

Lisätiedot

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1

Lisätiedot

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä Epäasiallinen kohtelu ja häirintä Kemijärven kaupunki Tstmk 30.10.2014 Kehysryhmä 17.11.2014 Kh XX.XX.XXXX 0 Sisällysluettelo JOHDANTO... 2 Hyvä käytös...3 Epäasiallinen käytös...3 Mikä ei ole epäasiallista

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7)

TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7) TOIMINTAOHJE HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN EHKÄISE- MISEKSI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (7) 2 (7) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Mikä on häirintää ja mikä ei? 3 3. Ristiriitatilanteiden

Lisätiedot

TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus

TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus TYÖNILO KUULUU KAIKILLE Työpaikkahäirinnän ja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn ja lopettamisen ohjeistus RUOKOLAHDEN KUNTA Työsuojelu 2018 Sisällys 1. TYÖN ILO KUULUU KAIKILLE...3 2. TYÖTURVALLISUUSLAIN

Lisätiedot

OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN. Nordea Unioni Suomi ry

OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN. Nordea Unioni Suomi ry OHJEITA TYÖSUOJELUVALTUUTETULLE JA LUOTTAMUSMIEHELLE KIUSAUS TAI EPÄASIALLISEN KOHTELUN EPÄILYJEN KÄSITTELYYN KIUSAAMINEN / EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 NORDEASSA TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA EI HYVÄKSYTÄ - perustuu

Lisätiedot

Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla

Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla MaRan Marraspäivä ajankohtaista työelämän hyötytietoa Scandic Simonkenttä 19.11.2014 MaRa koulutuspalvelut Sami Nisametdin Kysymyksenasettelu Mikä on häirintää tai

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Sosiaalisen median pyörteissä Miten yrityksen kannattaa toimia, kun sosiaalisessa mediassa kuohuu? Viestintäpäällikkö Lotta Knuutinen MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Saavutettavuus ja esteettömyys

Saavutettavuus ja esteettömyys Saavutettavuus ja esteettömyys Esteetön kulkeminen kampuksella Monenlaisten oppijoiden tukeminen Mahdollisuudet henkilökohtaisiin opetusjärjestelyihin à Ota yhteyttä opintotutoreihin tai opiskelijapalvelut@aalto.fi

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY

TOIMINTAOHJE SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY 2018 SEKSUAALISEN JA SUKUPUOLISEN HÄIRINNÄN SEKÄ SEKSUAALISEN AHDISTELUN JA HYVÄKSIKÄYTÖN TILANTEIDEN KÄSITTELY JA ENNALTAEHKÄISY TOIMINTAOHJE TAMPEREEN HIIPPAKUNTA Tasa-arvolaissa määritellään ja kielletään

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA

TOIMINTAMALLI EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA TOIMINTAMALLI EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA MITÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU ON? Epäasiallinen kohtelu on toistuvaa kiusaamista, häirintää, mitätöintiä tai muuta kielteistä

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

Työelämä ei saa pilata elämää - näkökohtia työpaikkakiusaamiseen

Työelämä ei saa pilata elämää - näkökohtia työpaikkakiusaamiseen Työelämä ei saa pilata elämää - näkökohtia työpaikkakiusaamiseen AA Marja Norrena, Asianajotoimisto Mäkitalo Rantanen & Co Oy Taustaa lähes 30 % vuoden 2011 työolobarometriin vastanneista kertoi havainneensa

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

Työyhteisön toiminta ja ilmapiiri

Työyhteisön toiminta ja ilmapiiri Työyhteisön toiminta ja ilmapiiri Työyhteisöviestintä ja työyhteisötaidot Työyhteisön ristiriidat Kiusaaminen, häirintä ja epäasiallinen kohtelu Työväkivalta Päivi Rauramo Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi

Lisätiedot

Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Vaalan kunta Hyväksytty Kunnanhallitus

Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Vaalan kunta Hyväksytty Kunnanhallitus Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun hallinta Vaalan kunta Hyväksytty Kunnanhallitus 26.9.2017 218 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto... 3 2. Häirintä ja epäasiallinen kohtelu... 3 2.1. Määritelmät ja ilmenemismuodot...

Lisätiedot

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa?

Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Miksi opettajan tulee edistää tasa-arvoa? Mikä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja tasa-arvovaltuutetun toimisto Pojat ovat

Lisätiedot

Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015

Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015 Stop epäasialliselle kohtelulle kokemuksia Tehyn hankkeesta Johtamisen ja esimiestyön päivät 22.5.2015 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy Mitä on työpaikkakiusaaminen? Työtoverista puhutaan niin

Lisätiedot

KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA

KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällys: 1. Johdanto 2. Tasa-arvoon liittyvä lainsäädäntö 3. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet 4.

Lisätiedot

PAIMION LUKIO kiusaamiselta ja häirinnältä. Suunnitelma opiskelijan suojaamiseksi väkivallalta,

PAIMION LUKIO kiusaamiselta ja häirinnältä. Suunnitelma opiskelijan suojaamiseksi väkivallalta, 1 PAIMION LUKIO 2016 Suunnitelma opiskelijan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä 1. Käsitteiden avausta s 2 1.1. Kiusaaminen ja väkivalta 2 1.2. Seksuaalinen häirintä 3 2. Yhteisöllinen

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

- rasistinen häirintä - sukupuolinen häirintä, fyysisen koskemattomuuden. - väkivaltainen käytös - epäasialliset viestit/sähköpostit/kommentit

- rasistinen häirintä - sukupuolinen häirintä, fyysisen koskemattomuuden. - väkivaltainen käytös - epäasialliset viestit/sähköpostit/kommentit 1 (8) TOIMINTAMALLI PUUTTUMISESTA EPÄASIALLISEEN KOHTELUUN 1. Ohjeen tarkoitus Tämä ohje antaa menettelytavat epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen. Epäasiallisen kohtelun yksiselitteinen

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

17.3.2011 Heli Hannonen. Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua

17.3.2011 Heli Hannonen. Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Hyvinvointia työstä Mistä epäasiallinen kohtelu työssä kertoo? Esimiehen ja työyhteisön keinot ehkäistä ja vähentää epäasiallista kohtelua Hyvä käytös sallittu! Rovaniemi 17.3.2011 Heli Hannonen, psykologi

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKIUSAAMISTILANTEIDEN. Päivi Lohi-Aalto

TYÖPAIKKAKIUSAAMISTILANTEIDEN. Päivi Lohi-Aalto TYÖPAIKKAKIUSAAMISTILANTEIDEN SELVITTÄMINEN TYÖPAIKALLA Päivi Lohi-Aalto TJS Opintokeskus AKAVAn ja STTK:n yhteinen palveluorganisaatio, l joka tarjoaa koulutus-, kehittämis- ja kulttuuripalveluja jäsenliitoille

Lisätiedot

Epäasiallinen kohtelu, häirintä, työpaikkakiusaaminen - ohjeita henkilöstön edustajille JHL - Julkisten ja hyvinvointialojen liitto

Epäasiallinen kohtelu, häirintä, työpaikkakiusaaminen - ohjeita henkilöstön edustajille JHL - Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Epäasiallinen kohtelu, häirintä, työpaikkakiusaaminen - ohjeita henkilöstön edustajille JHL - Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Julkisten ja hyvinvointialojen liitto 1 Sisältö Lukijalle...3 1. Lainsäädäntö...4

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli

Lisätiedot

värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä

värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä Voinko olla oma itseni työssä? Sukupuoli ja seksuaalisuus halutaan yleensä sulkea työpaikan ovien ulkopuolelle. Sinänsä

Lisätiedot

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 68 ) Sisällys 1. Kiusaaminen ja häirintä... 3 2. Ennaltaehkäisevä työ oppilaiden

Lisätiedot

Epäasiallinen käyttäytyminen ja häirintä työpaikoilla Tehyn toimintaohjeita ristiriitatilanteiden ratkaisuun

Epäasiallinen käyttäytyminen ja häirintä työpaikoilla Tehyn toimintaohjeita ristiriitatilanteiden ratkaisuun Epäasiallinen käyttäytyminen ja häirintä työpaikoilla Tehyn toimintaohjeita ristiriitatilanteiden ratkaisuun 1. Epäasiallinen käyttäytyminen ja häirintä... 1 2. Epäasiallisen käyttäytymisen ehkäiseminen...

Lisätiedot

Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen. Kokkolan kaupungin toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi

Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen. Kokkolan kaupungin toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi Polku vastuulliseen työkäyttäytymiseen Kokkolan kaupungin toimintamalli häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi 1 Sisällysluettelo 1 Toimintamallin tavoite ja tarkoitus... 3 1.1 Vastuullinen

Lisätiedot

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9. 1 Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.2016 2 Sisällys 1. Tasa-arvon käsite ja tasa-arvolaki 2. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun ja häirinnän ehkäiseminen Helsingin yliopistossa

Epäasiallisen kohtelun ja häirinnän ehkäiseminen Helsingin yliopistossa 09.08.2016 Epäasiallisen kohtelun ja häirinnän ehkäiseminen Helsingin yliopistossa Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Epäasiallinen kohtelu ja häirintä työ- ja opiskeluyhteisössä... 2 3 Toimintaohjeita... 3 3.1

Lisätiedot

Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011

Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle. Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Hyvä käytös sallittu! Nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle ja häirinnälle Hannu Tamminen KUOPIO 18.2.2011 Häirintää ja väkivaltaa työpaikalla koskevan puitesopimus (EU-taso) Sopimuksessa tuomitaan

Lisätiedot

INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA

INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA INARIN KUNTA TOIMINTAOHJE HENKISEN VÄKIVALLAN, KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN ESTÄMISEKSI INARIN KUNNAN TYÖPAIKOILLA Hyväksytty kunnanhallituksessa 7.5.2007 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 TOIMINTAOHJE HENKISEN

Lisätiedot

Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry

Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry 26.3.2018 K.O 1 Kotimaa 12.08.2017 12:41 Ensihoitajien kohtaama seksuaalinen häirintä yleistä UUTINEN 13.02.2018 Ensihoitajat:

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä mitä se on ja mitä se ei ole?

Seksuaalinen häirintä mitä se on ja mitä se ei ole? Seksuaalinen häirintä mitä se on ja mitä se ei ole? Jussi Nissinen Psykoterapeutti Avoinna kasvuun J&T Yleistä vai erityistä? Seksuaalinen häirintä teatterialalla 9.8.2018 Tampereen teatterikesä Oma esittely

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä

Lisätiedot

Nuorten välisen seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisy urheiluseuroissa

Nuorten välisen seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisy urheiluseuroissa Nuorten välisen seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisy urheiluseuroissa Valmentajat voivat käyttää tätä ohjetta, kun haluavat ennaltaehkäistä seksuaalista häirintää ryhmässään tai joukkueessaan. Nämä askeleet

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto koskien Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Epäasiallisen kohtelun nollatoleranssi menettelytapaohjetta

Asiantuntijalausunto koskien Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Epäasiallisen kohtelun nollatoleranssi menettelytapaohjetta Pirkannmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Raija Ruoranen Teiskontie 35 PL 2000, 33521 Tampere Asiantuntijalausunto koskien Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Epäasiallisen kohtelun nollatoleranssi menettelytapaohjetta

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI

SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI SAVONLINNAN KAUPUNKI TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI 4.12.2013 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Lainsäädäntö... 1 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8.8.1986/609 sekä voimaan

Lisätiedot

KERIMÄKI. Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI. Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96

KERIMÄKI. Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI. Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96 Liite kunnanhallituksen 14.02.2012 pöytäkirjaan 51 sivu 96 KERIMÄKI Kerimäen kunta TASA-ARVO-OHJELMA YHDENVERTAISUUDEN TURVAAMISEKSI Työsuojelutoimikunta 12.12.2011 17 Kunnanhallitus 14.02.2012 51 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

ULKOPUOLELLE JÄTTÄMINEN JULKINEN NÖYRYYTTÄMINEN EI-TOIVOTTU KOSKETTELU KUNNIAN LOUKKAAMINEN

ULKOPUOLELLE JÄTTÄMINEN JULKINEN NÖYRYYTTÄMINEN EI-TOIVOTTU KOSKETTELU KUNNIAN LOUKKAAMINEN TYÖPAIKKAKIUSAAMINEN KONFLIKTITILANNE EPÄASIALLINEN KOHTELU EI-TOIVOTTU KOSKETTELU VÄÄRIEN TIETOJEN LEVITTÄMINEN FYYSINEN VÄKIVALTA UHKAILU TYÖSYRJINTÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU AHDISTELU MIELENTERVEYDEN KYSEENALAISTAMINEN

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma Myllyharjun lukio 5/2010

Tasa-arvosuunnitelma Myllyharjun lukio 5/2010 Tasa-arvosuunnitelma Myllyharjun lukio 5/2010 1. JOHDANTO Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on Suomessa keskeinen yhteiskuntapoliittinen tavoite. Kaikilla tulee olla samat oikeudet, velvollisuudet ja

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 PAIMION KAUPUNKI JA SAUVON KUNTA Johdanto Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen

Lisätiedot

Sukupuolisen häirinnän ehkäisy

Sukupuolisen häirinnän ehkäisy Sukupuolisen häirinnän ehkäisy 1 Henkilöstön ja opiskelijoiden häiriötön työrauha ja hyvinvointi koetaan tärkeäksi yliopistossamme. Sukupuolisen häirinnän ehkäisy onkin yksi haasteista matkallamme kohti

Lisätiedot

Henkisen työsuojelun toimintaohje. Oikeus hyvään kohteluun

Henkisen työsuojelun toimintaohje. Oikeus hyvään kohteluun Henkisen työsuojelun toimintaohje Oikeus hyvään kohteluun 1 Lasse Koste Työsuojelupäällikön tervehdys Kädessäsi on Carean henkisen työsuojelun toimintaohjeen uusin päivitys. Sanomme, että me emme hyväksy

Lisätiedot

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen

Lisätiedot

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sivu 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 3. Tasa-arvoselvitys

Lisätiedot

Työsuojelun vastuualue. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Työsuojelun vastuualue. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue, ESAVI 28/09/15 2 Työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Valvomme, että työnantajat noudattavat

Lisätiedot

Hankasalmen lukion toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Hankasalmen lukion toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hankasalmen lukion toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tämä suunnitelma korvaa aikaisemman vuonna 2015 tehdyn suunnitelman. Hyväksytty Hankasalmen kunnan sivistyslautakunnassa 14.6.

Lisätiedot

Hyvä kohtelu. tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä

Hyvä kohtelu. tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä Hyvä kohtelu tasavertainen oikeus & velvollisuus PPSHP:ssä HYVÄ KOHTELU PPSHP:SSÄ 2009 2 (15) SISÄLLYSLUETTELO HYVÄ KOHTELU POHJOIS-POHJAANMAAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ... 3 Ohjeen käyttötarkoitus sanoista

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla

TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla TOIMINTAOHJE henkisen väkivallan, työssä kiusaamisen ja syrjinnän estämiseksi Posion kunnan työpaikoilla Kunnanhallitus 8.8.2011, 84 SISÄLLYSLUETTELO 2 HENKISEN VÄKIVALLAN, TYÖSSÄ KIUSAAMISEN JA SYRJINNÄN

Lisätiedot

Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy Oulun yliopistossa

Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy Oulun yliopistossa Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy Oulun yliopistossa 2 3 Sisällysluettelo Toimintaohjeet kiusaamisen ehkäisemiseen ja siihen puuttumiseen...5 Erimielisyydet ja näkemyserot kuuluvat työyhteisön arkeen...5

Lisätiedot