Matkailuilta Karjaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkailuilta Karjaa 24.3.2011"

Transkriptio

1 Matkailuilta Karjaa

2 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80 % systematiikkaa 20 % palveluasennetta

3 Laatutyö tarkoittaa aina, että siirrytään asioiden kirjaamiseen tuloksien systemaattiseen mittaamiseen faktatietoon perustuvaan päätöksentekoon suunnitelmallisuuteen ja ennakointiin systemaattiseen toimintaan ja jatkuvaan parantamiseen.

4 Mitä laatutyö antaa? Asiakastyytyväisyys paranee. Henkilökunnan työtyytyväisyys paranee. Virheet ja hukkaan mennyt työ vähenee. Kilpailukyky paranee. Kannattavuus paranee.

5 Laatutyön sudenkuopat mm. : Johto ja muu henkilökunta eivät sitoudu laatutyöskentelyyn. Strategiset kumppanit eivät sitoudu laadun kehittämiseen. Ei uskota mittaamisen tarpeellisuuteen. Kopioidaan muita. Annetaan laadusta huolehtiminen yhden henkilön tehtäväksi. Laaditaan ohjeistuksia, joita kukaan ei tarvitse. Itse laatutyöskentelyyn ei varata riittävästi aikaa.

6 Miten laatua parannetaan? missä olemme nyt, mihin haluamme päästä? lähtökohtana järjestelmällinen mittaaminen Asiakastyytyväisyys Henkilöstötyytyväisyys Tuloksellisuus Faktatietoa päätöksenteon tueksi Tuotteet, palvelu ja toiminta aina samalla tasolla = Lupausten ja asiakkaiden tarpeiden täyttäminen joka kerta

7 Valmennusprosessi Suositeltava kokonaiskesto n kk 1. pv: 2. pv: 3. pv: 4. pv: 5. pv: 6. pv: Nykytilan arviointi / yrityskohtainen Peruspilarit Toimintamallit Asiakkuus ja LaatuVerkko / yrityskohtainen Henkilöstö ja osaaminen Jatkuvan parantamisen malli osaksi arkipäivää Ensimmäinen versio yrityksen laatukäsikirjasta Valmentaja antaa työkalut yritys tekee itse kaiken muun.

8 1. päivä Nykytilan arviointi / yrityskohtainen Valmennuksen tavoitteet Itsearvioinnin kautta kehittämiskohteet syntyy yrityksen laatusuunnitelma Liiketoiminnan laajuus, asiakaskohderyhmien läpikäynti ja näiden kuvaaminen 7 Tulokset 8 Ympäristö Prosessien hallinta Johtajuus * * ** ** * * * 2 4 Strateginen suunnittelu 3 Asiakkaat ja markkinat Tiedot 5 Henkilöstö

9 2. päivä Peruspilarit / ryhmäkohtainen Asiakkaan tarpeet, vaatimukset ja odotukset Markkinoinnilliset, asiakaskohderyhmittäiset liikeideat Yrityksen arvot Päätös toiminnan suunnasta ja tavoitteista: Visio 5-10 v Asiakkaan polun kuvaus. Yrityksen toimintojen listaus kohderyhmäkohtaisten asiakaspolkujen perusteella KENELLE Liikeidea Keinot saavuttaa visio = STRATEGIA MITÄ MITEN Nykytila

10 3. päivä Toimintamallit / ryhmäkohtainen Tekeminen & viittaukset ohjeistuksiin Tekeminen & viittaukset ohjeistuksiin Tekeminen & viittaukset ohjeistuksiin Tekeminen & viittaukset ohjeistuksiin Panos Toiminto (Tunnusluku) Toiminto (Tunnusluku) Toiminto (Tunnusluku) Toiminto (Tunnusluku) Tuote Vastuuhenkilö(t) Vastuuhenkilö(t) Vastuuhenkilö(t) Vastuuhenkilö(t) Aikajana

11 4. päivä Asiakkuus ja LaatuVerkko / yrityskohtainen LaatuVerkon esittely ja käyttökoulutus Asiakkaan kuuntelujärjestelmä ja siihen tarvittavien lomakkeiden luonti asiakassegmenteittäin Tarpeet ja odotukset Asiakastyytyväisyys ja asiakaspalaute Reklamaatiot ja valitukset Palvelun toteutus ja tuotekehitys

12 5. päivä Henkilöstö ja osaaminen / ryhmäkohtainen Työtyytyväisyysmittauksen tulokset ja kehittämissuunnitelma Yrityksen organisaatiorakenne ja varamiesjärjestelmä Henkilöstölle toimenkuvataulukot ja toimintamallit työohjeineen Perehdyttämisjärjestelmä ja perehdytysopas

13 6. päivä Jatkuvan parantamisen malli osaksi arkipäivää Tuotteen käyttäminen TUOTE Tuloskortti: Olemmeko menossa oikeaan suuntaan? Asiakkaan polku - Tarpeet - Vaatimukset - Odotukset Tuloksellisuus Henkilöstötyytyväisyyden jatkuva mittaaminen Asiakastyytyväisyys ja kanta-asiakkuus Nykytila Asiakastyytyväisyyden jatkuva mittaaminen Jatkuva parantaminen

14 Laatutonni-valmennuksen hinta Laatutonni Yritysvalmennus 5 220,00 kesto 6 päivää Laatutonni Yritysryhmävalmennus 1 914, ,00 kesto 6 päivää, 5-20 yrityksen ryhmät Hintaan lisätään alv 23 %, valmentajan matkakulut toteutuneen mukaisesti sekä Laatutonni-työkirja alv 9 %.

15 LaatuVerkon hinta LaatuVerkon rekisteröinti 100,00 Vuosimaksu: Liikevaihto alle ,00 Liikevaihto alle ,00 Liikevaihto alle ,00 Liikevaihto alle ,00 Liikevaihto alle ,00 Liikevaihto yli ,00 Hintaan lisätään alv 23 %.

16 Laadun referenssit Haaga-Perho kehittänyt yli 730 yrityksen laatua (hotellit, ravintolat, kaupat, kylpylät, tapahtumat, elämystuotanto, ym.) Matkailualueet: Green DQN Kalajoki Green DQN Syöte DQN Hankasalmi DQN Saariselkä Green DMN Pyhä Luosto Green DMN Ylläs DMN Levi DQN Ylläs DQN Naantali DQN Levi DQN II / DMN ruka DQN Pyhä Luosto DQN Ruka DQN Luosto DQN Vuokatti DQN Punkaharju DQN Pajakylä Rovaniemi DQN Saariselkä

17 Laatutyöhön tarvitaan kaikki Laatutyö koskettaa kaikkea Laatutyö ei lopu koskaan

18 Projektipäällikkö Tom Källroos Laatutonni Destination Quality Net Destination Management Net

Käytännön laatua matkailuyrityksiin. Petkeljärvi 1.10.2009

Käytännön laatua matkailuyrityksiin. Petkeljärvi 1.10.2009 Käytännön laatua matkailuyrityksiin Petkeljärvi 1.10.2009 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80 % systematiikkaa

Lisätiedot

LAADUKAS MATKAILUTUOTE

LAADUKAS MATKAILUTUOTE LAATUJÄRJESTELMÄT JA LAADUKAS MATKAILUTUOTE Kajaani 9.2.2010 2010 Mitä laatu on? Kokonaisvaltainen johtamismalli, joka kattaa kaikki yrityksen toiminnot strategisesta suunnittelusta asiakaspalveluun. 80

Lisätiedot

TEKIJÄ: Haaga-Perho PVM: 12.11.2008 ARKISTO: 7604

TEKIJÄ: Haaga-Perho PVM: 12.11.2008 ARKISTO: 7604 Haaga Instituutti-Säätiö Haaga-Perho KEHITTÄMISPALVELUT 1. Haaga-Perhon tutkimus- ja kehittämistoiminnasta vastaava yksikkö 2. keskittyy palvelualojen ja alan yritysten toiminnan tutkimiseen ja kehittämiseen

Lisätiedot

Neljä askelta toiminnan ja palvelun kehittämiseen

Neljä askelta toiminnan ja palvelun kehittämiseen Neljä askelta toiminnan ja palvelun kehittämiseen Pettu-Eerikin Hovi 4.11.2014 Tom Källroos LAATUTONNI LYHYESTI Laatutonni on Visit Finlandin omistama ja Haaga-Perhon yksinoikeudella operoima, matkailu-

Lisätiedot

Matkailualueiden. laatuohjelmat

Matkailualueiden. laatuohjelmat Matkailualueiden ympäristöpainotteiset laatuohjelmat Green Destination Quality Net Green Destination Management Net Tahko 28.10.2010 Matkailualueiden a ue ympäristöohjelmat MEKin, Metsähallituksen ja Haaga-Perhon

Lisätiedot

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan?

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Matkailun laatu laatukäsikirja osaksi yrityksen sähköistä liiketoimintaa Sähköinen aamuseminaari matkailualan toimijoille 24.8.2010 Riitta Haka

Lisätiedot

Tuloa ja hyvää oloa luonnosta Luontomatkailuseminaari Tom Källroos Perho Liiketalousopisto Oy

Tuloa ja hyvää oloa luonnosta Luontomatkailuseminaari Tom Källroos Perho Liiketalousopisto Oy Tuloa ja hyvää oloa luonnosta Luontomatkailuseminaari 3.-4.4.2018 Tom Källroos Perho Liiketalousopisto Oy Mitä laatu on? LAATU on tuotteen tai palvelun sopivuus käyttötarkoitukseen (J.Juran, Romania/USA)

Lisätiedot

Copyright: Haaga-Perho 2012 PVM: 27.9.2012 ARKISTO:

Copyright: Haaga-Perho 2012 PVM: 27.9.2012 ARKISTO: Valmennusprosessi Kokonaiskesto 6-12kk 1. pv: 2. pv: 3. pv: 4. pv: 5. pv: 6. pv: Itsearviointi & asiakassegmentit / yrityskohtainen Asiakkuus ja LaatuVerkko / yrityskohtainen Peruspilarit Toimintamallit

Lisätiedot

Asiakaspalautteet liiketoiminnan kehittäjänä

Asiakaspalautteet liiketoiminnan kehittäjänä Asiakaspalautteet liiketoiminnan kehittäjänä Petteri Ohtonen 12.2.2015 12.2.2015 Haaga-Perho 1 Matkailun tiekartta 2015-2025 Toiminnan kehittäminen* Matkailuyritysten menestyminen on kiinni mm. miten yritykset.

Lisätiedot

MATKAILUYRITYKSEN LAATUTYÖKALUJA LAADUN PORTAAT -MALLISSA

MATKAILUYRITYKSEN LAATUTYÖKALUJA LAADUN PORTAAT -MALLISSA MATKAILUYRITYKSEN LAATUTYÖKALUJA LAADUN PORTAAT -MALLISSA 26.8.2011 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Matkailun teemaryhmä ja Matkailun laatuyhteistyöryhmä Työn laatija: Mari Righini, Capefinn Oy LAADUN

Lisätiedot

Haaga-Perho. Tehtävämme on tuottaa uutta tietoa ja osaamista palvelualoille ja asiantuntijaorganisaatioihin.

Haaga-Perho. Tehtävämme on tuottaa uutta tietoa ja osaamista palvelualoille ja asiantuntijaorganisaatioihin. Haaga-Perho Tehtävämme on tuottaa uutta tietoa ja osaamista palvelualoille ja asiantuntijaorganisaatioihin. Anne Lukkarila Haaga-Perho Asiantuntijahaku.fi / Anne Lukkarila Twitter, Facebook, LinkedIn Me

Lisätiedot

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab SKI-kyvykkyysanalyysi Kyvykäs Oy Ab Sisällysluettelo STRATEGISEN KYVYKKYYDEN INDEKSI... STRATEGISET TAVOITTEET JA PÄÄAKSELIEN STRATEGISET PAINOARVOT... 5 PÄÄAKSELIT... 6 1. HENKILÖSTÖKYVYKKYYS... 7 1.1

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa - tapaaminen 7.6.2010 Merja Salminen/Design LiMe Oy Mikä on laatujärjestelmä

Lisätiedot

Miten kerätä tietoa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen

Miten kerätä tietoa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen Miten kerätä tietoa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen Tuija Sinervo FINAS - akkreditointipalvelu Mitä kehitetään? Asiakaspalvelua Osaamista Toiminnan sujuvuutta, tehokkuutta Tekniikkaa, toimintaympäristöä

Lisätiedot

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Satakunnan alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia

Lisätiedot

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Lean ajattelu: Kaikki valmennuksemme perustuvat ajatukseen: yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa keskinäistä luottamusta luo positiivisen

Lisätiedot

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille

Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Visit Finlandin kehittämispalvelut yrityksille Matkailun toimialaraportin julkistamisseminaari Rovaniemi 10.12.2014 Heli Mende, Visit Finland / Finpro Matkailuyrityksen systemaattinen kansainvälistyminen

Lisätiedot

Ylivoimainen asiakaskokemus. Kari Korkiakoski Futurelab Finland

Ylivoimainen asiakaskokemus. Kari Korkiakoski Futurelab Finland Ylivoimainen asiakaskokemus Kari Korkiakoski Futurelab Finland Futurelab Finland on asiakaskokemuksen strategisen kehittämisen konsulttitoimisto Futurelabin missio on auttaa suomalaisia yrityksiä menestymään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta

Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Tulevaisuuden johtajan osaamisprofiili Pohdintaa erityisesti strategisen johtamisen näkökulmasta Suomalaista sotea rakentamassa Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemi KTT, dos. Mikko Luoma 19.5.2016 Kuka? Mikko

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa 2015 6.11.2014 Finlandiatalo

Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa 2015 6.11.2014 Finlandiatalo Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa 2015 6.11.2014 Finlandiatalo Keijo Mäenpää Liikkeenjohdon konsultti Diplomi-insinööri Tavoitteena Sujuvasti toimiva kyvykäs organisaatio

Lisätiedot

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä

Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Toimiva laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa parantamista tukeva järjestelmä Pilotoinnin perehdyttämispäivä 17.12.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Kahvitarjoilu auditorion aulassa, tutustuminen maakunnan matkailuhankkeisiin

Kahvitarjoilu auditorion aulassa, tutustuminen maakunnan matkailuhankkeisiin Tilaisuuden avaus; Tuomo Tahvanainen, toimialajohtaja, Kainuun Etu Oy Kainuun matkailu 2012 tilastojen valossa Pohjola-Arctic yhteistyo : kokemukset ja tulevaisuus Laatutonni 2020 laatutonnin uusi tuleminen

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma vuosille

Liiketoimintasuunnitelma vuosille Liiketoimintasuunnitelma vuosille Yrityskonsultointi JonesCon 2 TAUSTATIEDOT Laatija: Yrityksen nimi: Yrityksen toimiala: Perustajat: Suunnitelman aikaväli: Salassapito: Viimeisimmän version paikka ja

Lisätiedot

täsmällistä johtamista

täsmällistä johtamista Tuloskorteilla täsmällistä johtamista Kaarlo Kankkunen Talousjohtaja, Tamro Suomi Microsoft Business Summit 29.9.2009 A Company of PHOENIX group Tamro-konserni Lääkejakelutoimintaa 8 maassa, 20 jakelukeskusta,

Lisätiedot

Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen

Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen Marjaana Suutarinen / 7.11.2013 Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen Strategisen työhyvinvoinnin sisältö Työhyvinvointistrategiassa yhdistyvät Työ- ja ympäristöturvallisuus Työterveys ja työhyvinvointi

Lisätiedot

Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa

Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa Osaamisen johtamisen viitekehys ja toimintamalli TE-palvelussa Sanna Kolomainen Pia Laitinen Matti Hermunen TE-johdon ajankohtaisfoorumi 21.-22.8.2013, Tupaswilla 1 Taustaa osaamisen johtamiselle Tavoite:

Lisätiedot

Laatua yhteistyöllä. Kommenttipuheenvuoro 29.5.2012 Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki

Laatua yhteistyöllä. Kommenttipuheenvuoro 29.5.2012 Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki Laatua yhteistyöllä Kommenttipuheenvuoro Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki Joku on sen jo keksinyt miten otan sen meillä käyttöön Miten ajatella kokonaisvaltaisesti Miten toteuttaa

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

PK-yritysten kansainvälistysmisohjelma

PK-yritysten kansainvälistysmisohjelma PK-yritysten kansainvälistysmisohjelma Mitä? 2 Valtakunnallinen pk-yritysten kansainvälistymisvalmiuksien arviointi- ja kehittämisohjelma Yritys-, tuote- ja maakohtaisesti suoritettava asiantuntijapalvelu

Lisätiedot

Riippumattomat taloushallintopalveluiden selvitykset

Riippumattomat taloushallintopalveluiden selvitykset Riippumattomat taloushallintopalveluiden selvitykset Kohdennetut selvitykset, Taloushallinto Riippumaton taloushallinnon ja HR:n järjestämisen selvitys Taloushallinnon palvelukeskuksista ja ohjelmistotoimittajista

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

Palvelutoimisto. Prosessit ja ihmiset rokkaamaan yhdessä. itsmf TOP10 @Kalastajatorppa 3.-4.10.2013 Hanna Nyéki-Niemi ja Mika Lindström 3.10.

Palvelutoimisto. Prosessit ja ihmiset rokkaamaan yhdessä. itsmf TOP10 @Kalastajatorppa 3.-4.10.2013 Hanna Nyéki-Niemi ja Mika Lindström 3.10. Palvelutoimisto Prosessit ja ihmiset rokkaamaan yhdessä itsmf TOP10 @Kalastajatorppa 3.-4.10.2013 Hanna Nyéki-Niemi ja Mika Lindström 3.10.2013 Keitä olemme? Mika Lindström Hanna Nyéki-Niemi Ei anneta

Lisätiedot

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä

Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Palvelumuotoilu ja muotoiluajattelu bisneksessä Hanna-Riina Vuontisjärvi Projektipäällikkö/ Palvelumuotoilija Lapin yliopisto, Taiteiden Tiedekunta hanna-riina.vuontisjarvi@ulapland.fi Mitä palvelumuotoilija

Lisätiedot

Verkostojen tehokas tiedonhallinta

Verkostojen tehokas tiedonhallinta Tieto Corporation Verkostojen tehokas tiedonhallinta Value Networks 3.9.2014 Risto Raunio Head of Lean System Tieto, Manufacturing risto.raunio@tieto.com Sisältö Mihin verkostoitumisella pyritään Verkoston

Lisätiedot

Osaaminen merkitsee, työhyvinvointi ratkaisee Hengissä kevääseen seminaari

Osaaminen merkitsee, työhyvinvointi ratkaisee Hengissä kevääseen seminaari Osaaminen merkitsee, työhyvinvointi ratkaisee Hengissä kevääseen seminaari 1.11.2017 Kai Komulainen, projektipäällikkö Polut pohjoisen kasvuun, Lapin yrityksiä ja työhyvinvointia kehittämässä hanke Lapin

Lisätiedot

Keskustelu ja kuulemistilaisuus:

Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Päivi Jantunen laatukoordinaattori 4.1.2017 1 Toimintajärjestelmän ja laadunhallinnan pohjana SFS-EN ISO9001-standardi johtamisjärjestelmä, joka auttaa

Lisätiedot

Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke

Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke Hankkeen hallinta hankejohtaja, johdon konsultti Jyrki Etelämäki Pivotal Consulting Oy Terveydenhuollon atk-päivät 19.-20.5.2008

Lisätiedot

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä

Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Verkko-opetuksen laatu osana yliopistojen laatutyötä Sari Tervonen KuY, Oppimiskeskus TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 26.8.2005 Esityksen sisältö Laadun käsitteistöä Laatutyö Kuopion

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Kenelle ja mitä osaamista museot voivat tuotteistaa ja tarjota? MUUTOKSEN PROSESSI 1. ERILAISET TULOKSET

Lisätiedot

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa jatkuvan parantamisen toimintatapa Virpi Mattila ..Työssä tarvitaan monenlaista osaamista.. AMMATILLINEN OSAAMINEN -ammatilliset tiedot

Lisätiedot

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula

Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 26.1.2018 Laadunhallinta kaupunkiorganisaatioissa Kuopion kaupunki laatupäällikkö Sirpa Pajula 2 KUOPIO 2030: HYVÄN ELÄMÄN PÄÄKAUPUNKI STRATEGIAN NÄKÖKULMAT MISSIO Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän

Lisätiedot

Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle

Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Viikko-seminaari 27.9.2007 Lauri Byckling, Deloitte Mitä on arvo Arvon määritelmiä: Hyöty suhteessa hintaan Laatu suhteessa odotuksiin Saatu lisähyöty Tietohallinnon

Lisätiedot

Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt.

Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt. Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt. Koulutuksen tavoitteet: Saada kokonaisvaltainen

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014

Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto 2014 EFQM-malli ja ammatillisen koulutuksen laatupalkinto - hakemuksen laatiminen, kokemuksia aiempien hakukierrosten prosessista ja arvioinnista Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi VT Ari-Pekka Launne Kolster OY AB Helsinki 31.5.2012 IPR ja Internet mistä on kysymys? Internet on muuttunut muutamien toimijoiden yhteydenpitovälineestä globaaliksi

Lisätiedot

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström #innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,

Lisätiedot

Sosiaaliset yritykset

Sosiaaliset yritykset Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu.

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu. Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group Huhtikuu Toukokuu Miten ymmärrän asiakkaan liiketoimintahaasteen Miten ratkaisen asiakkaan

Lisätiedot

Laatuun liittyvän tiedonkeruu ja analysointi

Laatuun liittyvän tiedonkeruu ja analysointi Laatuun liittyvän tiedonkeruu ja analysointi Vahvuutemme on netin välityksellä laadun seurantaan liittyvät datankeruu- ja analysointi-menetelmät: Prosessi- ja asiapohjaiset kyselytyyppiset laadunseurantaprojektit

Lisätiedot

Osaaminen yrityksen menestystekijänä. Väärää vientiä ja oikeaa osaamista! Pori Heli Tuulenmäki Competence Design Oy

Osaaminen yrityksen menestystekijänä. Väärää vientiä ja oikeaa osaamista! Pori Heli Tuulenmäki Competence Design Oy Osaaminen yrityksen menestystekijänä Väärää vientiä ja oikeaa osaamista! 6.9.2018 Pori Heli Tuulenmäki Competence Design Oy OSAAMINEN? COMPETENCE COM Yhdessä PETERE tähdätä, pyrkiä Tietojen onnistunutta

Lisätiedot

Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua. Riitta Hiltunen

Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua. Riitta Hiltunen Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua Riitta Hiltunen 17.2.2016 Aihe ja tavoitteet Tutkimuskohteena ICT-palvelukeskus ja sen palvelutoimintansa viitekehityksenä käyttämän ISO20000-palveluhallintajärjestelmän

Lisätiedot

Suuret Hyödyt Suuri IT-palveluiden tehokkuus

Suuret Hyödyt Suuri IT-palveluiden tehokkuus Ratkaisukeskeiset Toimialojen kehittäjät ja IT-osaajat vertaiskehittämisen mallit OY - ja yhteistyössä it -yhteistyössä Suuret Hyödyt Suuri IT-palveluiden tehokkuus OPPIMISYMPÄRISTÖKEHITTÄJIEN JA IT OSAAJIEN

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

Verkkonäkyvyys ja asiakaspalvelu palauttivat asiakasvirrat CASE Airport Hotel Bonus Inn

Verkkonäkyvyys ja asiakaspalvelu palauttivat asiakasvirrat CASE Airport Hotel Bonus Inn Verkkonäkyvyys ja asiakaspalvelu palauttivat asiakasvirrat CASE Airport Hotel Bonus Inn Toimiala: Hotelli- ja ravintolapalvelut Yritys: Airport Hotel Bonus Inn Tavoitteena on olla netissä oikealla hinnalla

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS Erkki Viero PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUKSEN TAVOITTEET Asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkityksen

Lisätiedot

Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen

Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen KPMG Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen Riskienhallinta on keskeinen osa muutoshallintaa Henkilöstöriskien tunnistaminen ja merkitys muutoksen johtamisessa ADVISORY SERVICES Muutoksen

Lisätiedot

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN

LAADUNHALLINNNAN KEHITTÄMINEN LAADUNHALLINNAN KEHITTÄMINEN 2012 1. KORKEAKOULUN LAATUPOLITIIKKA t Laadunhallinnan jalkauttaminen laitoksille ja koulutusohjelmiin - EFQM-itsearvioinnin käytön kehittäminen - OPS- katselmusten kehittäminen,

Lisätiedot

Miten asiakaspolku näkyy asiakaskokemuksen seurannassa?

Miten asiakaspolku näkyy asiakaskokemuksen seurannassa? YHTEENVETO 25.4.2017 Feelback Oy Pieni Robertinkatu 9, 00130 HELSINKI Y-tunnus 1702297-8 www.feelback.com Miten asiakaspolku näkyy asiakaskokemuksen seurannassa? Tausta!! - Asiakaspolku - Tutkimuksen toteuttaminen

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja 28.1.2011 1 NCC-konserni Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa on myös Saksassa, Baltiassa ja Pietarissa. NCC-konserni Liikevaihto 4,9 Mrd Henkilöstö

Lisätiedot

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa buildingsmart Finland ja Rakennustieto Tuotetiedon hallinta rakennusprojektin vaatimusten hallinnasta suunnitteluun 13.11.2014 Lauri Kaunisvirta

Lisätiedot

Green Growth -palvelut yrityksille

Green Growth -palvelut yrityksille Green Growth -palvelut yrityksille GG-sessio 27.3. Tuomo Suortti Kehittää vihreän kasvun perustaksi strategisia osaamisia Tuottaa ja jalkauttaa tietoa yritysten liiketoimintastrategioiden uudistumisen

Lisätiedot

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tarjoamat palvelut ideoiden jatkotyöstöön Lisää liikevaihtoa ja uusia asiakkaita venäläisistä

Lisätiedot

Marjo Nykänen

Marjo Nykänen MAMK laadunvarmistuksen kehittäjänä Yhteistyötä laadun vuoksi ammattikorkeakoulujen laatutoimijoiden tapaaminen 9.12.2010 Sisältö MAMK vuonna 2010 Laadunvarmistuksen pitkät perinteet Laatu MAMKissa MAMKin

Lisätiedot

Työtehoseuran koulutushankkeen päätös ja todistusten jako

Työtehoseuran koulutushankkeen päätös ja todistusten jako Työtehoseuran koulutushankkeen päätös ja todistusten jako Kalatalouden Innovaatiopäivät 8.11.2018 Anu Ahtela Minna Mattila-Aalto Kalanviljely- ja kalastusyritysten valmennusohjelma Elinkeinokalatalouden

Lisätiedot

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen 13.4. 18.8.2015, sisältää 7 lähiopetuspäivää Esimiehen tehopaketti Hinta alkaen/osallistuja 130,50 (+ alv. 24 %) Esimiehen tehopaketti Pk-yritysten johtamisen

Lisätiedot

Tämä on rinnakkaistallenne. Rinnakkaistallenteen sivuasettelut ja typografiset yksityiskohdat saattavat poiketa alkuperäisestä julkaisusta.

Tämä on rinnakkaistallenne. Rinnakkaistallenteen sivuasettelut ja typografiset yksityiskohdat saattavat poiketa alkuperäisestä julkaisusta. Tämä on rinnakkaistallenne. Rinnakkaistallenteen sivuasettelut ja typografiset yksityiskohdat saattavat poiketa alkuperäisestä julkaisusta. Julkaisun tekijä(t): Julkaisun nimi: Lämsä, Katja; Paldanius,

Lisätiedot

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa

Laadunhallinta osana organisaation toimintaa Laadunhallinta osana organisaation toimintaa TieVie-asiantuntijakoulutus Organisatorinen muutos 1.9.2006 Sari Tervonen Oppimiskeskus Sisältö Laadun käsitteistöä Laatu organisaatiossa Laatutyö Kuopion yliopistossa

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.

Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6. Osaamisen kehittymisen arviointi Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.2012 Helsinki Helsingin Energia Yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä.

Lisätiedot

ServiceBooster Teollisuuden pelvelujen kehittäminen

ServiceBooster Teollisuuden pelvelujen kehittäminen ServiceBooster Teollisuuden pelvelujen kehittäminen Miksi palveluliiketoimintaa? Lisää myyntiä Tuotteen lisäksi asiakkaille tarjotaan palveluja Syntyy uusinta- ja modernisointikauppaa, varaosa -liiketoimintaa

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd

Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Mitä Lean on? Lean5 Europe Oy Ltd Tommi Elomaa MITÄ ON LEAN? 1. ARVO TEHDÄÄN VAIN SITÄ, MIKÄ TUOTTAA ARVOA ASIAKKAALLE. EI TEHDÄ MITÄÄN MUUTA. Leanin keskeinen ajatus on päinvastainen Tarkoitus ei ole

Lisätiedot

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET Tomi Grönfors THE GROENFORS METHOD 27/04/15 Brandfors Markkinointiosasto palveluna CHECK-LIST Hyvissä ajoin ennen aloittamista Ennen tapaamista Ensimmäisen

Lisätiedot

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok

Matkailutuotteen laatu. InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok InFAcTo koulutus Hämeenlinna 14.02.2013 Merja Pollok - ohjelma 08.30 09.00 Tulokahvit 09.00 10.00 Esittelyt, päivän ohjelma ja laadun perustietoutta matkanjärjestäjän näkökulmasta 10.00 10.30 Hotelli-,

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN JA MITTAAMINEN

TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN JA MITTAAMINEN IAB Finland TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN JA MITTAAMINEN Vatanen 2018 Petri Vatanen on digitaalisen maailman moni- ja syväosaaja, jonka tekninen tausta verkkopalvelujen kehittämisestä yhdistyy vuosien markkinointi

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1

KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 KOKONAISSUUNNITELMA KEHITTÄMISTEHTÄVÄLLE lomake 1 TYÖRYHMÄN NIMI: pvm: jolloin täytetty työryhmän kanssa KEHITTÄMISTEHTÄVÄN NIMI TAVOITTEET Leppävaaran sosiaaliohjaajat (Espoo, lastensuojelun avopalvelut)

Lisätiedot

KOKEILU 1/4 Lean kiitorata kohderyhmän yrittäjille (-1 3 v.)

KOKEILU 1/4 Lean kiitorata kohderyhmän yrittäjille (-1 3 v.) KOKEILU 1/4 Lean kiitorata kohderyhmän yrittäjille (-1 3 v.) Yrityksen perustamisvaihe Nykytila Tavoitetila Yrityksen käynnistäminen Työntekijöiden palkkaus Yrityksen kehittäminen Yrityksen omistajavaihdos

Lisätiedot

Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola

Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola Viljatilan johtaminen Timo Jaakkola 8.4.2010 Maatilayrityksen toiminnan suunnittelu Toimintaympäristön analysointi Yrittäjäperheen tavoitteet Vaihtoehtojen kartoittaminen ja vertailu Näkemys tulevista

Lisätiedot

keino mittari tavoite vastuu ja seuranta Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha:

keino mittari tavoite vastuu ja seuranta Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1 K:\johto\STRATEGIA\strategia2012\VUODEN 2007 PÄIVITYKSET\elinkeino-ohjelma2007.doc Kuhmon kaupunki, ELINKEINO-OHJELMA 16.10.2007 Näkökulma: Talous Kuhmoon tuleva ulkopuolinen raha: 1. Yritystoiminnan

Lisätiedot

Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä

Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä Antti Pelto-Huikko 050 553 0736 antti.pelto-huikko@ajatustalo.fi Tulokset ja vaikuttavuus järjestötyössä Sote-järjestöjen alueverkoston tapaaminen 19.2.2019 Arvioinnin kehityskaaria Suomessa 90-luvulla

Lisätiedot

EFQM Excellence malli

EFQM Excellence malli Laatukeskus EFQM Excellence malli 10.10.2012 Heikki Niemi p. 040 536 6001 heikki.niemi(at)laatukeskus.fi Copyright 2012 Laatukeskus ja EFQM EFQM Excellence -malli Erinomaisuuden tunnuspiirteet Huipputulosten

Lisätiedot

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009

III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Välkky-projektin teema- ja kehittämistyöskentely Sosiaaliset yritykset III Workshop Strateginen suunnittelu 16.10.2009 Jussi Mankki Jaana Merenmies Syfo Aamupäivän ohjelma 8.30 Aloitus, kotitehtävän purku

Lisätiedot

Liiketoiminnan johtaminen

Liiketoiminnan johtaminen MaitoManageri johtaminen ja johtajuus-kysely Liiketoiminnan johtaminen 1. Osaan määrittää yrityksellemme tulevaisuuden vision (tavoitetilan) 2. Viestin siten, että kaikki tilalla työskentelevät ovat tietoisia

Lisätiedot

Verkkokauppa ja Kotisivut

Verkkokauppa ja Kotisivut Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen

Lisätiedot

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen mittaamista Uudista ja Uudistu Vaihtuva johtajuus 2011 Vahingossa Hyvä? Taru From 28.9.2011 HR4 Solutions Oy 2011 HR4 Solutions Oy - 28.9.2011 ESITYKSEN

Lisätiedot

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut

Lisätiedot

COBITilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon

COBITilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon 1 COBilla tietohallinnon prosessien ja projektien tehokkuus kuntoon Valtiontalouden tarkastusviraston ja tietosuojavaltuutetun toimiston -foorumi (Helsinki, 28.1.2010) Juhani Heikka vs. tietohallintojohtaja

Lisätiedot