ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA"

Transkriptio

1 lv ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUSTA KOSKEVA VALTAKUNNALLINEN TYÖ Pohdittavat teemat PAIKALLINEN TYÖ TURUSSA 2012 kesä ja Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta Asetus 422/2012 ( ) Ensimmäinen kommentointipyyntö koskien esi- ja perusopetuksen sekä lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteiden yleisiä linjauksia (marraskuu) Koulutuksen ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Valtioneuvoston asetukseen tutustuminen ja pohdinta suhteessa oman kunnan/koulun nykyiseen toimintaan Kysely oppilaille, huoltajille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille Vastaajia 2551 aikuista ja perusopetuksen oppilaat rehtorien laivaseminaari Opetussuunnitelman perusteiden yleisten linjausten kommentointi (marraskuun loppu joulukuun alku) Oman tilanteen arviointi Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen yhteistyön ja kasvatuksellisen jatkumon edellytysten rakentaminen Opetussuunnitelmaprosessia valmistelevat kokoukset Yhteistyö Norssin ja AVIn kanssa tiivistyy

2 lv VALTAKUNNALLINEN TYÖ Pohdittavat teemat PAIKALLINEN TYÖ TURUSSA 2013 Ohjausryhmän nimeäminen: linjaa, johtaa, tukee, vastaa tiedotuksesta Timo Jalonen, Outi Rinne, Pia Lagercrantz, Vesa Kulmala, Liliane Kjellman, Sinikka Vahalahti, Maija-Liisa Rantanen, Ulla Soukainen, Sari Grönroos, Maarit Jalo, Jarmo Salo, Tuija Vänni, (Jouni Paakkinen) Taloudellisten resurssien varaaminen ops- työlle vuoden 2014 talousarvioon 2 Toinen kommentointipyyntö; luonnos esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiksi (elokuun loppu) Esiopetuksen kokonaisuus Mitä tiedämme oppimisesta? Missä olosuhteissa oppimista parhaiten tapahtuu? Miten koulun toimintatavat ja arki edistävät oppimista ja tulevaisuudessa tarvittavia taitoja? Miten koulussa otetaan huomioon oppilaiden erilaisuus? Miten koulun toimintatavat tukevat kaikkien yhteisön jäsenten hyvinvointia? Esiopetuksen perusteluonnoksen kommentointi (syyskuu) Tulevaisuuden koulu- työpaja llä luottamushenkilöille (jaosto ja lautakunta): Irmeli Halinen, opetusneuvos, opetussuunnitelmatyön päällikkö, OPH Koulukohtaiset vesot; 3 h keskitytään koulun arjen kehittämiseen esim. henkilöstön yhteiset pelisäännöt, Wilma- etiketti, jne. hyödynnetään työhön virittävän kyselyn tulokset sekä kaupunkikohtainen yhteenveto kirjaaminen siten, että sitä voidaan hyödyntää myöhemmin yleisten osien pohjatekstinä mitä täydennyskoulutusta tarvitaan?

3 2014 VALTAKUNNALLINEN TYÖ Pohdittavat teemat PAIKALLINEN TYÖ TURUSSA opetussuunnitelman oppilashuolto- osuuden perusteet julkaistaan perusopetuksen ja lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteiden yleisen osan ja oppiaineosan luonnos julkaistaan Perusopetuksen kokonaisuus, lisäopetus, valmistava opetus KOULUTUKSIA Oppimiskäsitys; AVI OH-lait; perusopetuksen rehtorit; po OH-lait ja soteyhteistyö; AVI OH-lait; OAJ Mitä muutoksia oppilashuoltolait tuovat kunnan/koulun opetussuunnitelmaan? Alueellisen/kuntakohtaisen/koulukohtaisen ops-työn organisointi; työn rakenne, työnjako ja vastuut, kasvun ja oppimisen jatkumosta huolehtiminen, oppilaiden ja huoltajien osallisuus, yhteistyö eri tahojen kanssa, resurssit, tekniset ratkaisut jne. helmikuussa laatukortteihin liittyvä Webropol- kysely. - > tuloksia hyödynnetään mm. opetussuunnitelman yleisen osan ja oppiaineosan perusteluonnoksen kommentoinnissa päivitetään opetussuunnitelman oppilashuolto- lukujen kuntakohtainen osuus. Työryhmä nimetään helmikuun alussa kunnan opetussuunnitelman oppilashuoltoluvut julkaistaan. - > jaostoon > otetaan käyttöön huhtikuussa koulukohtaiset vesot. Teemana työrauha- ja oppilashuoltolain vaikutukset koulun opetussuunnitelmaan. Ohjeistus kouluille mennessä koulujen opetussuunnitelman oppilashuolto-osuuden päivitys lähetetään koordinaattorille (PDF-tiedosto) - > julkaistaan toukokuun aikana Turun OPS 16- blogissa (= jaoston kokousmateriaali) - > jaosto käsittelee koulujen opetussuunnitelmien oppilashuolto-osuudet > käyttöön kolmas kommentointipyyntö huhtikuussa valitaan koulujen opetussuunnitelmakoordinaattorit. Tehtävänkuva ja palkkiot määritellään kerätään opetussuunnitelman perusteiden yleisen osan ja oppiaineosan luonnoksen kommentointimateriaalia eri tahoilta toukokuussa laatutyön ja opetussuunnitelmaprosessin yhteinen työseminaari, johon kutsutaan henkilökunnan lisäksi mm. jaosto ja oppilaiden edustus. Kevään aikana kootun/tuotetun materiaalin arviointia ja prosessin jatkosuunnittelua. kesäkuussa Turun oppilashuollon käsikirja päivitetään

4 2014 Esi-, perus- ja lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteita koskevat viralliset lausuntopyynnöt lähetetään Perusteasiakirjat viimeistellään ja tehdään opetussuunnitelman perusteita koskevat Opetushallituksen päätökset julkaistiin määräykset uusista perusteista /hyvaksytyt/ Opetussuunnitelman perusteiden toimivuus paikallisen opetussuunnitelmatyön ja tulevaisuuden sivistyksen rakentamisen näkökulmasta Oppimiskäsitys Miten Opetushallituksen luonnos opetussuunnitelman perusteiksi muuttaisi kunnan/koulun toimintaa sekä perusopetusta ja lisäopetusta? Mikä siinä on innostavaa ja mihin se haastaa? Alueellisen/kuntakohtaisen/koulukohtaisen ops-työn toteuttamiseen liittyvien ratkaisujen viimeistely 1.8. oppilashuollon uusi opetussuunnitelma (luku 5.4) otetaan käyttöön 7.8. rehtoreiden työseminaari toimialajohtajan päätös koskien uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain edellyttämää dokumentointia ja arkistointia Turun sivistystoimialalla lukien 3.9. lisäopetuksen oppilashuoltoa koskeva opetussuunnitelma hyväksyttiin jaostossa pohjoisen alueen ensimmäiset OPPIVA OPS -valmennuspäivät itäisen alueen ensimmäiset OPPIVA OPS -valmennuspäivät tulosaluejohtajan päätös tuntijako- ja kielipolkutyöryhmien kokoonpanosta ja tehtävistä eteläisen alueen ensimmäiset OPPIVA OPS - valmennuspäivät ohjausryhmän kokous syyskuussa Opetushallitus julkaisee valtakunnallisten perusteiden toisen luonnoksen ja pyytää tietyiltä tahoilta lausuntoja hyvinvointitoimialan kanssa yhteistyössä toteutettava koulutus oppilashuoltohenkilöstölle, rehtoreille ja keroille. Teemana on oppilashuoltolain ja sitä täsmentävän oppilashuolto-opetussuunnitelman soveltaminen arjen koulutyössä. Koulutus järjestetään Paattisten koululla OPStuki2016-hankkeen paja Norssissa teemana oppiaineet ja arviointi mukana muutoksessa syys- lokakuussa koulukohtaiset veso -päivät; teemana oppimiskäsitys mennessä tuntijako- ja kielipolkutyöryhmät antavat ehdotuksensa. Ehdotukset lähetetään lausuntokierrokselle kouluille eteläisen ja pohjoisen alueen OPPIVA OPS valmennuspäivä ohjausryhmän kokous itäisen alueen OPPIVA OPS valmennuspäivä perusopetuksen opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet julkaistaan ennen joulua pohjoisen alueen OPPIVA OPS valmennuspäivä eteläisen ja itäisen alueen OPPIVA OPS valmennuspäivä ohjausryhmä käsittelee tuntijako- ja kielipolkutyöryhmien tekemiä ehdotuksia sekä niihin liittyviä lausuntoja 4

5 2015 Opetushallitus järjestää valtakunnallisia ohjaustilaisuuksia Opetushenkilöstön täydennyskoulutus jatkuu Paikallisen työn toteuttaminen ja tuki (kuntakohtainen, koulukohtainen) Miten opetussuunnitelman laadinta saadaan parhaiten palvelemaan arjen koulutyön kehittämistä? Miten kaikki asianomaiset saadaan työhön mukaan? Millaista tukea voidaan saada oppilailta, huoltajilta ja eri yhteistyötahoilta? Paikallisen opetussuunnitelman laadinta Tuntijako- ja kieliohjelma; jaosto hyväksyi 28.1 Vapaaehtoisen A2-kielen kielipolut työstetään 5.3. rehtorien työseminaarissa vaihtoehdot esitellään kouluyhteisöille, oppilaskunnille ja vanhempainyhdistyksille 9.4. rehtorikokous valmistelee palautteen perusteella lopulliset esitykset jaosto käsittelee kielipolkuja Helmikuussa haku kuntakohtaisiin ops-työryhmiin 5 Kaupunkikohtainen ja koulujen opetussuunnitelmatyö jatkuvat rinnakkain Alueelliset OPPIVA OPS valmennuspäivät klo Pohjoinen: Paattisten koulu välitehtävä, 3.2. valmennus, välitehtävä, valmennus, välitehtävä ja veso, valmennus Itäinen: Nummen koulutalon pikkusali, 2. krs välitehtävä, 4.2. valmennus, välitehtävä, valmennus, välitehtävä ja veso, valmennus. Eteläinen Braheskolan ja Vähä-Heikkilän koulu välitehtävä, 3.2. valmennus, välitehtävä, valmennus, välitehtävä ja veso, 27.4 valmennus Ohjausryhmän kokoukset klo ti 3.2., ke 25.3., ma (Lautakunnan sali) Huhtikuussa työskentelyalustan käyttökoulutukset

6 lv VALTAKUNNALLINEN TYÖ Pohdittavat teemat PAIKALLINEN TYÖ TURUSSA 2015 Opetushallitus järjestää valtakunnallisia ohjaustilaisuuksia Opetushenkilöstön täydennyskoulutus jatkuu Paikallisen työn toteuttaminen ja tuki (kuntakohtainen, koulukohtainen) Miten työn etenemistä arvioidaan? Mistä voidaan saada palautetta? Auttaako yhteistyö muiden kuntien kanssa? Paikallisen opetussuunnitelman laadinta Syys- ja lokakuussa kuntakohtaisten tekstien valmistelu, ops- työpajat ja verkostokokoukset Marraskuussa kommentointi ja viimeistely Marraskuussa opsin esittelyseminaari jaostolle ja lautakunnalle Joulukuussa kuntakohtaisen opetussuunnitelman kokoaminen Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki jatkuu ja toimeenpanon tuki käynnistyy Paikallisen työn toteuttaminen ja tuki (kuntakohtainen, koulukohtainen) Miten päätöksentekoprosessi hoidetaan? Tammikuussa Turun kuntakohtainen opetussuunnitelma jaostoihin Huhtikuussa koulukohtaiset opetussuunnitelmat jaostojen käsittelyyn Paikallisen opetussuunnitelman hyväksyminen ennen Uusien tavoitteiden ja tuntijaon, opetussuunnitelman perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien mukainen opetus käynnistyy koko maassa. Paikallisen toimeenpanon tuki jatkuu ja uudistuksen toteutumisen seuranta alkaa. Uusien normien toimeenpano Miten paikallisesti tuetaan uusien opetussuunnitelmien toimeenpanoa? Miten uusien perusteiden toteutumista seurataan ja arvioidaan? Uusien tavoitteiden, tuntijaon, opetussuunnitelman perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien mukainen opetus käynnistyy. Syksy 2016 Vuosiluokat 1-6 (kuitenkin 6. luokan ympäristöoppia koskeva poikkeama) Kaikki vuosiluokat: perusteiden luvut 1 12 (kuitenkin päättöarviointia ja todistusta sekä valinnaisten tuntien tuntimääriä koskeva poikkeama) Syksy 2017 vuosiluokka 7 Syksy 2018 vuosiluokka 8 Syksy 2019 vuosiluokka 9 /

ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA 2012-2016

ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA 2012-2016 lv 12-13 ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUSTA KOSKEVA VALTAKUNNALLINEN TYÖ Pohdittavat teemat PAIKALLINEN TYÖ TURUSSA 2012 kesä ja Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja

Lisätiedot

ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA 2012-2016

ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAPROSESSI TURUSSA 2012-2016 lv 12-13 ESI-, PERUS- JA LISÄOPETUSTA KOSKEVA VALTAKUNNALLINEN TYÖ Pohdittavat teemat PAIKALLINEN TYÖ TURUSSA 2012 kesä ja Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 http://www.oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät Paikallisen työn tuki Luonnokset Blogi

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1.-2.12.2009 Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta 2 UUDISTUNEET AMMATILLISET

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa EDUCA 24.1.2014 Irmeli Halinen ja Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 Opetus- ja kasvatuslautakunta 42 26.04.2016 Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 129/12.00.01/2016 OPEKAS 42 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254,

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Esiopetussuunnitelmaprosessi Kevät 2015 Syksy 2015

Esiopetussuunnitelmaprosessi Kevät 2015 Syksy 2015 Esiopetussuunnitelmaprosessi Kevät 2015 Syksy 2015 2.3.2015 Esittäjän nimi 1 Prosessi OppivaOPS-valmennuspäivien jälkeen alueelliset työryhmät Pohjoinen: 30.3. ja 4.5. Eteläinen: 31.3. ja 6.5. Itäinen:

Lisätiedot

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT Miten maailma koulun ympärillä muuttuu? Millaista osaamista oppilaat tarvitsevat elämässään? Millaisessa koulussa on hyvä oppia ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014 Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379

Lisätiedot

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja IX Valtakunnalliset lukiopäivät 12.11. 13.11.2013 Helsinki, Finlandia-talo Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa 14.02.2011 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8. Kaupunginhallitus 148 10.05.2016 Kaupunginhallitus 218 27.06.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.2017 alkaen 1345/07.05/2017 KH 10.05.2016 148 Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Prosessin tasot a) valtakunnallinen taso b) alueellinen taso

Prosessin tasot a) valtakunnallinen taso b) alueellinen taso OPS- uudistus Prosessin tasot a) valtakunnallinen taso - oph - oph: n kanssa yhteistyössä ohjausryhmä - norssien koordinaattorit - kouluttajien koulutus ( 4 moduulia) b) alueellinen taso - kouluttajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Esi- ja perusopetus uudistuu OPS2016 missä mennään, mitä seuraavaksi?

Esi- ja perusopetus uudistuu OPS2016 missä mennään, mitä seuraavaksi? Esi- ja perusopetus uudistuu OPS2016 missä mennään, mitä seuraavaksi? 25.9.2013 Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 Yleissivistävä koulutus uudistuu 2 MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO OPS LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA Sisällys LUKU 1 PAIKALLISEN OPETUSSUUNNITELMAN MERKITYS JA LAADINTA... 1 1.1 Opetussuunnitelman perusteet ja paikallinen opetussuunnitelma... 1 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet...

Lisätiedot

Uudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi

Uudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi Varhaiskasvatus: Johtajuuden haasteet uudistuvassa varhaiskasvatuksessa Uudistuva varhaiskasvatus ja esiopetuksen opetussuunnitelmaprosessi Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2013 Arja-Sisko Holappa Opetusneuvos,

Lisätiedot

OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus

OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus HELSINKI 6.3.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Koulutus on ylivoimaisesti paras keino muuttaa maailmaa. Nelson Mandela KIITOS! Aamupäivän

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla http://www.oph.fi/ops2016 OPS 2016 avoin, demokraattinen prosessi PROSESSI ALKAA OPS-TYÖRYHMÄ Koordinaattori: Merja Kuosmanen Jäsenet: Pirkko Valkonen, Marjo-

Lisätiedot

Perusopetuksen tuntijako

Perusopetuksen tuntijako Opetus- ja kasvatuslautakunta 117 26.11.2015 Perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 998/12.00.01/2015 OPEKAS 117 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254, koulutoimenjohtaja Per-Olof Nyström

Lisätiedot

Matka opetuksen uusiin ulottuvuuksiin Päivi Laukkanen ja Leena Pöntynen 24.9.2014

Matka opetuksen uusiin ulottuvuuksiin Päivi Laukkanen ja Leena Pöntynen 24.9.2014 Matka opetuksen uusiin ulottuvuuksiin Päivi Laukkanen ja Leena Pöntynen 24.9.2014 Opetussuunnitelma koulutuksen ohjausjärjestelmässä OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU Koulun opetussuunnitelma ja lukuvuosisuunnitelma,

Lisätiedot

Koulutustarpeet. Osallistaminen (sidosryhmät, huoltajat, oppilaat) Wilma-kysely kaikille huoltajille keväällä 2014.

Koulutustarpeet. Osallistaminen (sidosryhmät, huoltajat, oppilaat) Wilma-kysely kaikille huoltajille keväällä 2014. Aika Kunnan taso Koulun taso Tekijät (vastuuhenkilöt) Kevät syksy Oppilashuoltouudistus kuntatasolla hyväksytty Opekokous, jossa käydään huoltajien kyselyjen, oppilaiden tulevaisuuden koulu -tehtävien

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa

Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Terveystietopäivät 2014 7.-8.4.2014, Paasitorni, Helsinki 3.4.2014 OPH/YL/LU/HP/2013 1 Terveystieto

Lisätiedot

OPS-tiekartta Missä mennään?

OPS-tiekartta Missä mennään? OPS-tiekartta Missä mennään? Kevät 2014 Oman tilanteen arviointi jatkuu Alueellisen/kuntakohtaisen/ koulukohtaisen ops-työn organisointi; työn rakenne, työnjako ja vastuut kasvun ja oppimisen jatkumosta

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma. Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi

Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma. Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi www.oph.fi/ops2016 Olli Kauppinen 2 Suunnitteluprosessi Seudun sivistysjohtajat perustivat

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Hyvää huomenta ja tervetuloa

Hyvää huomenta ja tervetuloa Hyvää huomenta ja tervetuloa POP Oppilashuollon laadun ja palvelurakenteen kehittämisohjelma 20.5.2009 Ritva Järvinen Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen yksikön päällikkö Terveisiä Opetushallituksesta

Lisätiedot

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet

1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat periaatteet Opetuksen järjestäjällä on vastuu paikallisen opetussuunnitelman laadinnasta ja kehittämisestä 1. Opetussuunnitelmassa päätetään perusopetuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta opettajille Mikä muuttuu ja miksi?

Opetussuunnitelmasta opettajille Mikä muuttuu ja miksi? Opetussuunnitelmasta opettajille Mikä muuttuu ja miksi? EDUCA 25.1.2014 Irmeli Halinen, Eija Kauppinen, Pirjo Sinko, Liisa Jääskeläinen ja Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Verkkosivut: oph.fi/ops2016

Lisätiedot

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen Helsinki 28.4.2014 Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukiokoulutuksen tarkoitus Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Avaussananat 3.11.2008. Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla Avaussananat 3.11.2008 Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä Osaamisen ja sivistyksen asialla PERUSOPETUKSESSA TAPAHTUU Hallitusohjelma voimavaroja suunnataan erityisesti perusopetuksen

Lisätiedot

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä työkaluja OPStuki 2016 -koulutuksesta! OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Sivistyslautakunta 45 29.06.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 51 Soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen perusteet HEL 2014-004410 T 12 00 01 Päätös päätti seuraavista soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa 1.8.2016 alkaen Sivltk

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen

Yleissivistävä koulutus uudistuu Ritva Järvinen Yleissivistävä koulutus uudistuu 12.2.2010 Ritva Järvinen Opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen/ yksikön päällikkö Yleissivistävä koulutus uudistuu; tavoitteet ja tuntijako 2009-2010 Opetusministeri

Lisätiedot

OPS-PROSESSI. Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi

OPS-PROSESSI. Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi OPS-PROSESSI Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 1.9.2011 1 Lukuvuosi 2010-2011 1.9.2011 2 Oppilaan tuen muutokset enorssi -koulutus

Lisätiedot

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Lusto 20.5.2013 Opetusneuvos Lea Houtsonen OPETUSHALLITUS lea.houtsonen@oph.fi Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011:

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelmatyön eteneminen Tuntijakoasetus (perusopetus)

Lisätiedot

Ajankohtaista opetushallinnosta

Ajankohtaista opetushallinnosta Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

: Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen ja sukupuolten tasa-arvo

: Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen ja sukupuolten tasa-arvo Sukupuoli päiväkotien ja koulujen arjessa -seminaari : Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen ja sukupuolten tasa-arvo Liisa Jääskeläinen 16.5.2013 Opetussuunnitelmat uudistuvat 2012-2016

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma 23.2.2015 klo 18.30-21.10 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus Tilaisuuden avaus Mikko Hartikainen Minna Muukkonen Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto 15.11.2010 Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Esiopetuksen ja

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen Paikallisten opetussuunnitelmien tulee olla hyväksyttyinä ennen

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7295/2014 Etelä-Suomi 13.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 29. 30.9. 2014 klo 9.00

Lisätiedot

Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi

Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi OPS prosessin tasot Lainsäädäntö valtakunnallinen ja kansainvälinen Opetushallituksen perusteet

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 SISÄLLYSLUETTELO 19 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN... 39 20 VUODEN 2016 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2016-30.6.2016 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman paikalliset osuudet: yleinen osa

Perusopetuksen opetussuunnitelman paikalliset osuudet: yleinen osa Kasvun ja oppimisen lautakunta 33 28.04.2016 Perusopetuksen opetussuunnitelman paikalliset osuudet: yleinen osa KASVOPPI 33 Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasaarvo

Lisätiedot

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 VN asetuksen 942/2014 valtakunnalliset tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014 Ajatuksia ja kysymyksiä https://todaysmeet.com/opsoulu On aika unelmoida ja tehdä

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi

Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi Ops- koordinaattori Merja Kuosmanen TIEKARTTA 10.10.2014 Savonlinnan normaalikoulun ops- työ OPS2016-PROSESSI LUKUVUOSI 2013-2014 Opetushenkilöstö Opettajaopiskelijat

Lisätiedot

Opstuki2016- työpaja III

Opstuki2016- työpaja III Opstuki2016- työpaja III TULEVAISUUDEN KOULU -OPETTAJUUS MUUTOKSESSA- Savonlinna 10.4.2014 Merja Kuosmanen PÄIVÄN TAVOITTEET: Tulevaisuuden koulu- opettajuus muutoksessa 1. Tietoa, työkaluja oman paikallisen

Lisätiedot