FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ"

Transkriptio

1 FORSSAN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASON MÄÄRITTELYTYÖ ASUKASKYSELYN TULOKSET 4/2016

2 VASTANNEIDEN ASUINKUNTA Eniten vastauksia tuli Tammelasta ja Humppilasta Kokonaisvastausmäärä oli 220

3 IKÄ- JA SUKUPUOLIJAKAUMA Suurin osa vastanneista oli työikäisiä naisia Myös koululaisten ja nuorimpien opiskelijoiden osuus oli merkittävä

4 TYYPILLISIN KULKUTAPA Useimmat vastanneet tekevät matkansa yleisimmin henkilöautolla itse ajaen Linja-autolla matkustaminen oli lähes yhtä yleistä kuin henkilöautolla matkustaminen

5 JOUKKOLIIKENTEEN KÄYTTÖ Suurin osa ilmoitti käyttävänsä joukkoliikennettä vain muutaman kerran vuodessa

6 JOUKKOLIIKENTEEN KÄYTTÖÖN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Ei vaikutusta Pieni vaikutus On vaikutusta Melko suuri vaikutus Erittäin suuri vaikutus Enintään pieni vaikutus Vähintään melko suuri vaikutus Kokonaismatka-aika ovelta ovelle 19 % 19 % 26 % 18 % 17 % 39 % 35 % Matkan hinta 15 % 16 % 30 % 20 % 19 % 30 % 40 % Tarjolla olevien vuorojen määrä 8 % 6 % 15 % 24 % 47 % 15 % 71 % Lähtöaikojen sopivuus 8 % 5 % 18 % 27 % 42 % 13 % 69 % Lähtö- ja saapumisaikojen luotettavuus 12 % 14 % 27 % 22 % 25 % 26 % 48 % Liikenneturvallisuus 16 % 14 % 25 % 20 % 26 % 30 % 46 % Asemien/pysäkkien siisteys ja turvallisuus 22 % 22 % 31 % 20 % 6 % 44 % 26 % Kulkumuodon ympäristöystävällisyys 19 % 26 % 32 % 16 % 8 % 44 % 24 % Toimiva ja turvallinen liityntäpysäköinti (auto, pyörä) 15 % 17 % 26 % 28 % 13 % 33 % 41 % Liikkumisen esteettömyys 25 % 20 % 25 % 22 % 8 % 45 % 30 % Asiakaspalvelun laatu joukkoliikennevälineessä ja asemalla Aikataulu- sekä reitti-informaation saatavuus ja selkeys 15 % 15 % 31 % 26 % 12 % 30 % 39 % 10 % 8 % 20 % 32 % 30 % 18 % 62 % Kaluston laatu 12 % 18 % 30 % 28 % 11 % 31 % 40 % Mahdollisten vaihtoyhteyksien toimivuus 10 % 8 % 25 % 29 % 27 % 18 % 56 %

7 JOUKKOLIIKENTEEN KÄYTTÖÖN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Eniten joukkoliikenteen käyttöön vaikuttavat Tarjolla olevien vuorojen määrä Lähtöaikojen sopivuus Aikataulu- ja reitti-informaation saatavuus ja selkeys Mahdollisten vaihtoyhteyksien toimivuus

8 JOUKKOLIIKENTEEN KÄYTTÖÖN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Vähiten joukkoliikenteen käyttöön vaikuttavat Liikkumisen esteettömyys Kulkumuodon ympäristöystävällisyys Asemien/pysäkkien siisteys ja turvallisuus Yllättävänä voidaan pitää sitä että kokonaismatkaaika ovelta-ovelle oli neljänneksi vähiten käyttöön vaikuttava osatekijä

9 MITEN RAHOITUS TULISI KOHDISTAA? Edullisten lipunhintojen ylläpitäminen kunnan tuella Tärkein Vähiten tärkeä Vuorotarjonta kunnan sisällä Vuorotarjonta kuntien välisessä liikenteessä Vähäisen kysynnän liikenne (esim. viikonloppu-ja iltaliikenne) Palvelu-/asiointiliikenne (pienkalustolla ajettava, reitiltään joustava liikenne) Asemien ja pysäkkien siisteys sekä turvallisuus Bussipysäkkien kunto ja pysäkkiinformaatio Joukkoliikenteen markkinointi ja tiedottaminen Turvalliset liityntäpysäköintipaikat henkilöautoille ja pyörille Tärkeimpiä ylläpidettäviä asioita ovat: Vuorotarjonta kuntien välillä Edulliset lipunhinnat Vuorotarjonta kunnan sisällä Palvelu-/asiointiliikenne Vähiten tärkeitä ylläpidettäviä ovat: Bussipysäkkien kunto ja pysäkkiinformaatio Joukkoliikenteen markkinointi ja tiedottaminen Vähäisen kysynnän liikenne (ilta ja vkl) Liityntäpysäköintipaikat

10 VAPAA PALAUTE Vapaata palautetta annettiin yhteensä 124 vastauksessa Kunnittain vapaan palautteen jakauma oli: Forssa 37 Humppila 30 Jokioinen 19 Tammela 34 Ypäjä 4

11 VAPAA PALAUTE, VUOROT JA AIKATAULUT Forssalaiset toivoivat parempia yhteyksiä Hämeenlinnaan Tampereelle Tammelaan Humppilaan junalle Lisäksi yleisesti toivottiin lisää etenkin työmatkoille soveltuvia vuoroja

12 VAPAA PALAUTE, VUOROT JA AIKATAULUT Humppilalaisten antamasta palautteesta suuri osa oli positiivisia kommentteja nykyisestä palvelusta Lisävuoroja kaivattiin erityisesti Forssan suuntaan Informaation koettiin olevan puutteellista Myös Onnibusin pysähtymistä oman kunnan alueella toivottiin Jokioislaisten suurimpia toiveita olivat lisäliikenne iltoihin ja viikonloppuihin sekä liityntäyhteydet Humppilan rautatieasemalle

13 VAPAA PALAUTE, VUOROT JA AIKATAULUT Tammelalaisten antamasta palautteesta suuri osa koski yleisesti toivetta lisävuoroista Forssan suunta tuli vahvimmin esille lisävuorojen kohteena, sekä opiskelu, työ että vapaa-ajan matkojen näkökulmasta Ypäjän toiveissa nousi esille erityisesti kesäajan liikenne sekä Loimaalle että Forssaan. Forssan suuntaan on puutteita myös talviajan liikenteessä.

14 VAPAA PALAUTE LIPPUTUOTTEET Lipputuotteisiin liittyvää palautetta oli vajaat 50 kpl Yleisin palaute koski lippujen korkea hintaa Toiseksi yleisin palaute oli positiivinen kommentti nykyisestä järjestelmästä, erityisesti seutulippu sai kehuja Kännykkälippuja toivottiin ja netissä tehtävää latausta sekä kehuttiin että moitittiin Muutamissa vastauksissa informaation koettiin olevan vaikeasti löydettävää ja/tai sekavaa

15 VAPAA PALAUTE PYSÄKIT Myös pysäkkeihin liittyvää palautetta tuli noin 50 kpl Yleisin palaute koski toivetta pysäkkikohtaisista aikatauluista Katokset saivat enimmäkseen positiivisia palautteita Pysäkkien epäsiisteydestä ja talvikunnossapidon puutteesta tuli yksittäisiä kommentteja Humppilan asemalle toivottiin lämmintä odotustilaa

16 KIITOS!

Liikkumistarpeiden analyysi osana Forssan seudun palvelutasomäärittelyä. 21.6.2016 Yhteenveto tuloksista

Liikkumistarpeiden analyysi osana Forssan seudun palvelutasomäärittelyä. 21.6.2016 Yhteenveto tuloksista Liikkumistarpeiden analyysi osana Forssan seudun palvelutasomäärittelyä 21.6.2016 Yhteenveto tuloksista Matkustustarpeiden arviointimenetelmä Tarkastelussa on hyödynnetty Forssan seudulle laadittua yksilöllisen

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2014 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2014 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2013

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2013 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 201 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 201 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2019 -VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2019 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2019 aikana Nurmijärvellä toteutettiin perinteinen Kivenkyydin kehittämiskysely

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELYN 2018 VASTAUSTEN YHTEENVETO

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELYN 2018 VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELYN 2018 VASTAUSTEN YHTEENVETO KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2018 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2018 aikana Nurmijärvellä toteutettiin kahden välivuoden jälkeen perinteinen

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2015 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 2015 aikana Nurmijärvellä toteutettiin aikaisempien vuosien tapaan Kivenkyydin kehittämiskysely Webropol-nettikyselynä. Kyselyn

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS

ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS ROVANIEMEN PAIKALLISLIIKENNE MATKUSTAJATUTKIMUS 2019 22.3.2019 TOTEUTUS Tutkimuksen ajankohta 19.-23.2.2019 Tiistaista torstaihin n. klo 6:00-19:00 Lauantaina klo 9:30-14:30 Kyselylomakkeita jaettiin busseissa

Lisätiedot

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129

21.3.2011. Satakunnan seutulipputyöryhmä. Vastauksia. yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 Satakunnan seutulipputyöryhmä Vastauksia kpl yhteensä 303 Internet 174 paperilomake 129 1 SUKUPUOLI mies 22 % nainen 78 % Turku 2009: - nainen 74 % - mies 26 % 2 1 % 1 % IKÄ 9 % 26 % 15 % 14 % 14 % 20

Lisätiedot

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY Vastaajien määrät Vastaajia yhteensä 183 Naisia 77 %, Miehiä 23 % Ikäjakauma painottuu työikäisiin 81 % käy töissä kodin ulkopuolella

Lisätiedot

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Marko Vihervuori PLL vuosikokousseminaari Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Liikkumistutkimuksen esittely 2. Liikkumisen

Lisätiedot

KEHITTÄMISKYSELYN TULOSTEN YHTEENVETO

KEHITTÄMISKYSELYN TULOSTEN YHTEENVETO IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELYN TULOSTEN YHTEENVETO KYSELYN TAUSTA JA VASTAUSMÄÄRÄT Kyselyn karkoituksena oli kerätä Imatran alueen asukkaiden näkemuksiä ja matkustajatietoja uudistettavan

Lisätiedot

Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media:

Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media: Oulun korkeakouluopiskelijoiden kansalaisuuskäytännöt ja sosiaalinen media: Osallistuminen ja vaikuttaminen kyselyn tulokset Tässä esitettävän Osallistuminen ja vaikuttaminen - kyselyn vastaukset on saatu

Lisätiedot

2.2.2012. Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä

2.2.2012. Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä 1 2.2.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: Perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista valmisteleva työryhmä KANNANOTON UUDISTAMINEN LIIKENNEKASVATUKSEN SAAMISEKSI PERUSKOULUJEN OPETUSSUUNNITELMIIN

Lisätiedot

- Valonian ja Turun seudun joukkoliikenne Fölin viisaan työmatkaliikkumisen edistämiskampanja -

- Valonian ja Turun seudun joukkoliikenne Fölin viisaan työmatkaliikkumisen edistämiskampanja - - Valonian ja Turun seudun joukkoliikenne Fölin viisaan työmatkaliikkumisen edistämiskampanja - Seudullista joukkoliikenteen edistämistä Yhteensä 200 autoilevaa työmatkalaista Fölialueelta kokeili kuukauden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.4.2016 A8-0131/21. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta 13.4.2016 A8-0131/21 21 46 kohta 46. suhtautuu varautuneesti ehdotukseen kuljettajapalvelun siirtämisestä tuotettavaksi parlamentin sisällä ja ulkopuolisen palveluntarjoajan korvaamisesta parlamentin sopimussuhteisilla

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET TULEVAISUUDESSA

TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET TULEVAISUUDESSA TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET TULEVAISUUDESSA Katujen kunnossapidon osalta tulevaisuudessa tulisi panostaa eniten kevytväylien auraukseen ja hiekoitukseen, ajoratojen auraukseen ja hiekoitukseen sekä asfaltin

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 2015 Espoo, Turku ja Vantaa. 10.1.2016 FCG Finnish Consulting Group Oy

Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 2015 Espoo, Turku ja Vantaa. 10.1.2016 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyt 201 Espoo, Turku ja Vantaa 10.1.2016 Finnish Consulting Group Oy Liikuntapalvelujen asiakastyytyväisyys 201 Sisältö 1 Johdanto 1.1 Yleistä 1.2 LiikuntaVertti

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla. Juha Härkönen

Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla. Juha Härkönen Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuus eri kulkumuodoilla Juha Härkönen Johdanto Oulun keskeisimpien liikuntapaikkojen saavutettavuuksien mittaaminen paikkatietoperusteisesti väestöruuduista ja työpaikkaruuduista.

Lisätiedot

MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA

MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA Lapin liikennefoorumi 11.06.2013 MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA Elisa Aalto Pitkämatkainen joukkoliikenne Suomessa junaliikenteessä matkustajavirrat ovat vahvimmat Helsinki-Hämeenlinna-

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY

HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY Vastaanottaja Etelä-Kymenlaakson Henkilökuljetusyksikkö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Toukokuu 2014 HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

Tieliikenteen turvallisuudesta 2012. Anna Liisa Tarvainen.

Tieliikenteen turvallisuudesta 2012. Anna Liisa Tarvainen. Tieliikenteen turvallisuudesta 2012 Anna Liisa Tarvainen. Linjauksia Hallitusohjelmasta poimittua Sisäisen turvallisuuden tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa. Poliisipalvelut turvataan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014

Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksen asiakaskysely toteutettiin maaliskuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasivat päiväkotien, perhepäivähoidon ja kerhotoiminnan

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS 1 VUODEN 2011 JOUKKOLIIKENTEEN VUOSIKERTOMUS KESKUSHALLINTO KAUPUNKISUUNNITTELUYKSIKKÖ Sisällys 1. Vuoden 2011 joukkoliikenteen vuosikertomus... 3 1.1. Kulunut vuosi sekä seudullinen yhteistyö ja joukkoliikennesuunnitelma...

Lisätiedot

(sähköisesti täytettävä lomake on Kuopion kaupungin internet-sivuilla)

(sähköisesti täytettävä lomake on Kuopion kaupungin internet-sivuilla) KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 11 KALUSTOLOMAKE (sähköisesti täytettävä lomake on Kuopion kaupungin internet-sivuilla) Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite Puhelin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN JOUKKOLIIKENNE 2020

LAPPEENRANNAN JOUKKOLIIKENNE 2020 LAPPEENRANNAN JOUKKOLIIKENNE 2020 LIIKENNESEMINAARI 27.1.2012 TONI JOENSUU, DI Tavoite Ohjelmatyön tavoitteena on luoda pitkäjänteinen, tavoitteeltaan ja rahoitukseltaan realistinen ohjelma, joka ohjaa

Lisätiedot

HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17

HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17 HSL:n matkatutkimuksen tulokset syksyltä 2014 Tutkimus on osa suurten liikennehankkeiden vaikutustutkimuksia 2014 17 25.11.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Ennen jälkeen-tutkimus tehdään, koska

Lisätiedot

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427 Talouden tarkastelu Talouden tarkastelu on tehty Tilastokeskuksen talouden tunnuslukuaikasarjoja (vuodet 1998 2009) hyödyntäen sekä kaupunkien vuoden 2010 tilinpäätöstietojen pohjalta. Tuloslaskelmien

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä A. 1. TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 2. Ikä 1. Sukupuoli 3. Asuinpaikkakunta Reristeröity kotikuntasi 4. Katuosoite Osoitetietojen avulla määritetään, missä päin joukkoliikennepalvelut toimivat/eivät toimi

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord 9.12.2015. me. säätiö 10.9.2015 2015 Me-säätiö Me-säätiö Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen Ulla Nord 9.12.2015 ei ole olemassa meitä ja heitä. on vain me. Perustettu vuonna 2014 (virallisesti rekisteriin 2015) Säätiön taustalla peliyhtiö Supercellin

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012 NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KÄÄNTYI HÄMEESSÄ KASVUUN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 19 310 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 095 vähemmän (-5,4 %) kuin

Lisätiedot

HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012

HLJ 2015 Helsingin seudun liikkumistutkimus 2012 HLJ 215 Helsingin seudun liikkumistutkimus 212 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Helsingin seudun asukkaiden liikkumistottumuksia tutkittiin syksyllä 212 henkilöhaastatteluilla. Tavoitteena oli hankkia

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

VILKE- Viisaan liikkumisen edistäminen Lahdessa

VILKE- Viisaan liikkumisen edistäminen Lahdessa VILKE- Viisaan liikkumisen edistäminen Lahdessa Liikkumiskysely henkilökunnalle Toivomme että vastaat kaikkiin kysymyksiin. Vaikka et olisi varma vastauksestasi, vastaa silti niin hyvin kuin osaat. Vastauksenne

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n tavoitetila 2025 HSL Strategia teoiksi Yhä suurempi joukko ihmisiä käyttää joukkoliikennettä työssä ja vapaa-aikana. Tarjoamme asiakkaille

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA

ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA ARJEN KESKIÖSSÄ HELSINKI 7.3.2013 MARTTI NORJA Seinäjoki 2005 ja 2009 kuntaliitosten jälkeen Pinta-ala kasvoi yli kymmenkertaiseksi ja on nyt 1469 km2 Asukkaita tällä hetkellä lähes 60000 ja väkiluku kasvaa

Lisätiedot

TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA

TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEEN YLEISKUVAUS... 3 2 MAKSULAITEVAATIMUKSET...

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2010

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2010 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2010 Sisällysluettelo Tulosten yhteenveto Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 Kohteen tulos diagrammina Kohde 2: linja 8 Kohteen tulos diagrammina

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista

TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS. Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista TURUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN ENNEN-JÄLKEEN TUTKIMUS Yhteenveto keväällä 2014 ja syksyllä 2015 tehdyistä tutkimuksista SISÄLTÖ 1. Tutkimuksen toteutus 2. Matkustajakysely, perustiedot 3. Matkustajakysely,

Lisätiedot

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014

Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Länsimetron liityntälinjastosuunnitelma 2014 Matinkylän kehittämishankkeen asukasinfo 21.1.2014 Jonne Virtanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Asukastilaisuudet 14.1.2014 Kino Tapiola Länsimetron

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto

Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Turvapaikanhakijoiden määrä on noussut Euroopassa räjähdysmäisesti vuoden 2015 aikana. Myös Suomeen saapuvien

Lisätiedot

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän

Lisätiedot

ONKO OSA- JA MÄÄRÄAIKAISILLA TYÖNTEKIJÖILLÄ YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET TYÖN JA MUUN ELÄMÄN TASAPAINOON?

ONKO OSA- JA MÄÄRÄAIKAISILLA TYÖNTEKIJÖILLÄ YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET TYÖN JA MUUN ELÄMÄN TASAPAINOON? ONKO OSA- JA MÄÄRÄAIKAISILLA TYÖNTEKIJÖILLÄ YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET TYÖN JA MUUN ELÄMÄN TASAPAINOON? SATU OJALA, TUTKIJA, SATU.OJALA@UTA.FI JOUKO NÄTTI, PROFESSORI, JOUKO.NATTI@UTA.FI YHTEISKUNTA- JA

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja kyselystä Liikennekäyttäytyminen Turvalaitteiden käyttö Liikenteessä

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo

Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Lukiolaisten ja toisen asteen ammatillista perustutkintoa suorittavien elämäntilanne ja toimeentulo Opetusministeriö Ulla Hämäläinen 29.10.2007 Taustaa Hämäläinen, U. Juutilainen, V-P. ja Hellsten, K.

Lisätiedot

Puun kilpailukyky Suomen kuluttajamarkkinoilla. Kari Valtonen PKM-ohjelman seminaari 4.10.2005

Puun kilpailukyky Suomen kuluttajamarkkinoilla. Kari Valtonen PKM-ohjelman seminaari 4.10.2005 Puun kilpailukyky Suomen kuluttajamarkkinoilla Kari Valtonen PKM-ohjelman seminaari 4.10.2005 Tutkimuksen tarkoitus selvittää: puutuotteiden ostokriteerit kuluttajien mielikuvat puusta materiaalina ja

Lisätiedot

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Kaikki vastaajat (N=644) Oletko Poika 45 % Tyttö 55 % Ikä 12 v. tai alle 10 % 13 v. 18 % 14 v. 23 % 15 v. 22 % 16 v. 9 % 17 v. 10 % 18 v. 4 %

Lisätiedot

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011 1. Elinympäristö turvallisemmaksi ja terveemmäksi Kokonaismatkustajamäärä 1,33 miljoonaa /vuosi Joukkoliikennematkat / asukas 19 matkaa / asukas / vuosi Autoistumisaste 559 autoa / 1000 asukasta Kävely,

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Rinnakkaislääketutkimus 0 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Research Insight Finland Oy RIF-07 Syyskuu 0 Elina Iivarinen Jorma Hakanen Slide Master Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Rinnakkaislääketeollisuus

Lisätiedot

Kaupassakäyntitutkimus

Kaupassakäyntitutkimus Tutkija: Ossi Taavitsainen Kaupassakäyntitutkimus Koillis-Savo, kevät 2015 Yleistä Tutkimusalue: Juankoski, Kaavi, Nilsiä, Rautavaara, Tuusniemi Otannan koko: 1940 kotitaloutta Vastaajien määrä: 692 Vastausprosentti:

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2016

TILASTOKATSAUS 4:2016 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:216 1 24.3.216 YKSINASUVIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2 213 Yksinasuvien määrä Vantaalla oli vuoden 213 lopussa kaikkiaan 95 4 asuntokuntaa, joista yksinasuvien asuntokuntia

Lisätiedot

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä TIEMAKSUT Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua 11.2.2016 Taustaa Helsingin seutu on selvittänyt, olisiko seudulla edellytyksiä

Lisätiedot

HLJ 2015. Helsingin seudun asukkaiden liikkumisasenteita HLJ-barometri

HLJ 2015. Helsingin seudun asukkaiden liikkumisasenteita HLJ-barometri HLJ 2015 Helsingin seudun asukkaiden liikkumisasenteita HLJ-barometri HLJ-barometri kertoo asukkaiden mielipiteistä HLJ-barometri on HSL:n toukokuussa 2013 tekemä mielipidekysely, jossa selvitettiin Helsingin

Lisätiedot

Lehdistötiedote: Rovaniemen liikennetutkimus 2012

Lehdistötiedote: Rovaniemen liikennetutkimus 2012 Lehdistötiedote: Rovaniemen liikennetutkimus 2012 Rovaniemen liikennetutkimus 2012 toteutettiin syyskuu 2012 tammikuu 2013 välisenä aikana. Edellinen laaja-alainen liikennetutkimus tehtiin 1990 -luvun

Lisätiedot

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011

HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011 Liite 4 HLJ 2011 -liikennejärjestelmäehdotus 2.3.2011 Helsingin seudun liikenne 2.3.2011 Liikennejärjestelmän visio Korkealaatuiset ja ekotehokkaat liikkumis- ja kuljetusmahdollisuudet edistävät seudun

Lisätiedot

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678

PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ. Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 PALVELUTASON KEHITTÄMINEN IMATRAN PAIKALLISLIIKENTEESSÄ Pekka Vähätörmä Pekka.vahatorma@ramboll.fi Puh. 0400 543 678 KESKEISIMMÄT PALVELUTASON MITTARIT Liikennöintiaika eli tarjonnan ajallinen laajuus

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään

Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään Jo tapahtuneita sekä odotettavissa olevia muutoksia / Itä-Suomen liikennestrategian uudistaminen Hallitusohjelman leikkaukset

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY

JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY HAMINA-KOTKA-PYHTÄÄ -ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISKYSELY 26.5.2014 Mika Piipponen Puh. 0400 417 236 mika.piipponen@ramboll.fi KYSELYN TAUSTA JA VASTAUSMÄÄRÄT Kyselyn tarkoituksena oli kerätä Hamina-Kotka-Pyhtää

Lisätiedot

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero

Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Yhdessä yritysten puolesta! Kuljetustuki ja dieselvero Suomi on saari (pois lukien Venäjän vienti) -> 90 % Suomen viennistä kulkee satamien kautta Yritysten sijaintipaikkaan ja toimintaedellytyksiin vaikuttavat

Lisätiedot

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Toimialan ja yritysten uudistuminen Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne

Lisätiedot

1(8) 25.3.2013. Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Katu- ja viherpalvelut

1(8) 25.3.2013. Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Katu- ja viherpalvelut 1(8) 25.3.2013,, Katu- ja viherpalvelut TARJOUS PSA-liikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kohteesta tulee lisäksi täyttää liitteen 1 mukainen kaavake. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää

Lisätiedot

Uusyrittäjien vastaukset. Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011

Uusyrittäjien vastaukset. Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011 Yrittäjyysilmapuntari il t i 2011 Uusyrittäjien vastaukset Suomalaisen Työn Liitto Suomen Yrittäjät 30.8.2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 -tutkimus on Suomalaisen Työn Liiton

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista

Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 Kaupunginhallitus 71 24.02.2014 5 13722-2013 (032) Lausunto Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle bussilippujen hinnoista Tiivistelmä: Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

Lisätiedot

ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET- KAJAANI

ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET- KAJAANI ALUEELLISEN KYSELYN TULOKSET- KAJAANI VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 146 vastaajaa (tilanne 5.11.2015) Koko organisaation osalta 67 vastausta Oman matkustuksen osalta 78 vastausta Yritykseni/organisaationi on:

Lisätiedot

Miten jaksan omaisena?

Miten jaksan omaisena? Miten jaksan omaisena? Rovaniemi 20.4.2007 Eija Stengård, PsT Omaisten rooli muuttunut Tiedon antaja Etiologinen tekijä Sairauden kulkuun vaikuttava tekijä Hoidon ja kuntoutuksen voimavara Omainen omana

Lisätiedot

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen

Lisätiedot

Taustaa 9.2.2016. Tutkimuksen käynnistäminen ja toteutus. Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet

Taustaa 9.2.2016. Tutkimuksen käynnistäminen ja toteutus. Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet Taustaa Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet Sillalla seminaari Eija Roisko Tikoteekin kehittämispäällikkö Kehitysvammaliitto ry eija.roisko@kvl.fi Oikeus tulkkauspalveluun 5313 vammaisella

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015

Hailuodon kunta. Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015 Hailuodon kunta Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.3.2015 Käsittely Kunnanhallitus 25.5.2015 2 Talousnäkymät Kansainvälisen talouden kehitys on viime aikoina ollut kaksijakoista. Venäjän talouden kasvunäkymät

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

Marjonet Marjo Peltoniemi 16.9.2011

Marjonet Marjo Peltoniemi 16.9.2011 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2011 Sisällysluettelo Tulosten yhteenveto Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 90 Kohteen tulos diagrammina Kohde 2: linja 8 Kohteen tulos diagrammina

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

SIIVOUSTYÖN FYYSINEN KUORMITTAVUUS. Auli Kaita Pro gradu -tutkielma Ergonomia Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2012

SIIVOUSTYÖN FYYSINEN KUORMITTAVUUS. Auli Kaita Pro gradu -tutkielma Ergonomia Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2012 SIIVOUSTYÖN FYYSINEN KUORMITTAVUUS Auli Kaita Pro gradu -tutkielma Ergonomia Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2012 Siivoustyö Siivoojan ammatti on yksi yleisimmistä naisvaltaisista ammateista

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2012

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2012 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2012 Sisällysluettelo Tulosten yhteenveto Kohde 1: linjat 6, 9, 90 Kohteen tulos diagrammina Kohde 2: linja 8, 61 Kohteen tulos diagrammina

Lisätiedot

KARTOITUS FINANSSIALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYKSESTÄ - TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN TULOKSISTA

KARTOITUS FINANSSIALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYKSESTÄ - TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN TULOKSISTA KARTOITUS FINANSSIALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYKSESTÄ - TIIVISTELMÄ TUTKIMUKSEN TULOKSISTA 9.4.2015 1 Kartoitus finanssialan toimintaympäristön kehityksestä Finanssialan Keskusliitto teetti syksyn 2014

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään

Lisätiedot

Mielenterveystyö. Forssan seudun terveydenhuollon ky. Vuoden 2009 tarjouksen liite. Suoritteet

Mielenterveystyö. Forssan seudun terveydenhuollon ky. Vuoden 2009 tarjouksen liite. Suoritteet Forssan seudun terveydenhuollon ky. Suoritteet TAMMELAN KUNTA Vuoden 2009 tarjouksen liite Mielenterveystyö Avohoito HOITOPÄIVÄT* 2006 2007 2008 2008 Tarjous 2006 2007 2008 2008 Tarjous sopimus (1-6) 2009

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Marja Rosenberg 14.12.2015 Asiakkaan matkan kokonaisuus Tyytyväisyys ja palvelutason seuranta Liikkumis tarve Asiakkaan tarvitsemat tiedot matkustusmuodon

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä

Lisätiedot

Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää

Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman vanha koulu Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman koulu yi Koulun käyttötarkoitus muotoutunut vuosien saatossa tilanteiden mukaan o Rakennettu kansakouluksi

Lisätiedot