Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi
|
|
- Mikael Mäkelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on vähemmän (-10,1 %) kuin vuosi sitten. Koko maassa työttömien määrä väheni vuoden takaisesta 10,3 %. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoissa väheni 1,6 %. Uusia avoimia työpaikkoja Hämeen TE-toimistoihin ilmoitettiin tammikuun aikana 3 237, mikä on enemmän (62 %) kuin vuotta aiemmin. Työ- ja elinkeinohallinnon tilastoinnin mukainen työttömyysaste oli Hämeen ELY-keskuksen alueella tammikuussa 11,8 % laskien vuoden takaisesta 1,4 %; koko maassa 10,1 % (-1,1 %). Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoissa työttömyysasteet olivat tammikuun lopussa seuraavat: Riihimäen TE-toimistossa 9,1 %, Hämeenlinnan seudun TE-toimistossa 9,7 %, Forssan TE-toimistossa 12,8 %, Päijät-Hämeen TE-toimistossa 12,8 % ja Heinolan TEtoimistossa 14,8 %, jossa työttömyysaste nousi edellisestä kuukaudesta 0,7 %. Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina Lomautettujen määrä laski edellisestä kuukaudesta Hämeen TE-toimistojen tammikuun lopun työttömästä työnhakijasta oli naisia (42 %) ja miehiä (58 %). Viime kuukaudesta naisten työttömyys laski 6 % ja miesten 13 %. Kaikissa TE-toimistoissa työttömien työnhakijoiden määrä laski viime kuukaudesta Heinolan TE-toimistoa lukuun ottamatta. Hämeen TE-toimistojen työttömistä työnhakijoista oli tammikuun lopussa henkilökohtaisesti lomautettuja 1 553, mikä on 120 (-7 %) edellistä kuukautta vähemmän ja (-47 %) viime vuotta vähemmän. Kaikissa TEtoimistoissa lomautettujen määrä laski viime kuukaudesta Heinolan TE-toimistoa lukuun ottamatta. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 199, mikä on 8 % edelliskuukautta vähemmän. Palvelutyössä ja muualla luokittelemattomassa työssä työttömyys laski vuoden takaisesta, muissa nousi (eniten rakennus- ja kaivoalalla) tai pysyi ennallaan. Tammikuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 670, mikä on 13 % vähemmän kuin vuotta aiemmin ja 8 % enemmän kuin edellisenä kuukautena. Alle 20-vuotiaita oli työttömänä 536. Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 8 333, mikä on 814 enemmän (11 %) kuin vuosi sitten. Ikäryhmittäiset työttömien määrät eivät sisällä lomautettuja. HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
2 Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa klo 9.00 Hämeen TE-toimistoissa oli tammikuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä ollutta, mikä on saman verran kuin kuukausi sitten ja 782 enemmän (17 %) vuoden takaiseen verrattuna. Työttömyyden kehitys Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnissa Kanta-Hämeen maakunnan kunnissa oli tammikuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on 816 vähemmän (-9 %) kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 10,2 %, mikä on prosenttiyksikön verran vuoden takaista vähemmän. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Forssassa (15,2 %) ja Humppilassa (11,2 %) ja matalimmat Lopella (6,6 %) ja Hausjärvellä (7,5 %). Viime vuodesta työttömien määrä laski eniten Ypäjällä (-22 %). Päijät-Hämeen maakunnan kunnissa oli tammikuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on vähemmän (-11 %) kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 13,0 %, mikä on 1,5 prosenttiyksikköä vuoden takaista vähemmän. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Heinolassa (15,6 %) ja Lahdessa (14,7 %) ja matalimmat Hollolassa ja Kärkölässä, molemmissa 9,1 %. Viime vuodesta työttömien määrä laski eniten Kärkölässä (-34 %). Avoimia työpaikkoja selvästi vuoden takaista enemmän Hämeen TE-toimistoissa oli tammikuun lopussa avoimena työpaikkaa, mikä on 58 % vuoden takaista enemmän. Viime vuodesta avointen työpaikkojen määrä kasvoi erityisesti rakennus- ja kaivosalalla. Työpaikat lisääntyivät kaikilla toimialoilla teollisuutta lukuun ottamatta. Tammikuun lopussa työ- ja elinkeinohallinnon toimenpiteillä työllistettynä oli henkilöä, joista oli palkkatyössä ja työmarkkinatuen työharjoittelussa / työelämävalmennuksessa. Yksityiselle sektorille työllistyi palkkaperusteisesti henkilöä, kuntiin 585 ja valtiolle 107 henkilöä. Liitteet Lisätietoja Liite 1: Työllisyystilanne tammikuun lopussa ja toiminta tammikuun aikana Liite 2a ja 2b: Työllisyyden muutokset työ- ja elinkeinotoimistojen alueilla Liite 3: Työttömät työnhakijat ja avoimet paikat ammattiryhmittäin Liite 4: Kuntien työllisyystilanne Kanta- ja Päijät-Hämeessä Hämeen työ- ja elinkeinotoimistojen johtajat ja apulaisjohtajat Forssa: Martti Mustonen, ja Marja Pirkkalainen Heinola: Riitta Oikarinen, ja Esa Oikarainen, Hämeenlinnan seutu: Harri Jokinen, ja Marja-Leena Suominen, Päijät-Häme: Vesa Jouppila, ja Jaana Hokkanen, Riihimäki: Pekka Voutilainen, ja Timo Toivettula, sähköposti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi Tietopalvelu Suunnittelija Sari Teimola, sari.teimola@ely-keskus.fi Työllisyyskatsaukset: > Ajankohtaista > Julkaisut. Helmikuun 2011 työllisyyskatsaus julkaistaan Katsauksen laati erikoissuunnittelija Toni Saravirta. Työnvälitystilastot ja työllisyyskatsaus uudistuu Työnvälitystilastoissa on otettu käyttöön uusi tilastojärjestelmä tammikuun 2011 tiedoista lähtien. Uuteen tilastojärjestelmään ajetaan päivitetyt työnvälitystilastot vuodesta 2006 alkaen aikasarjojen ja tilastotietojen vertailun mahdollistamiseksi. Uudessa tilastojärjestelmässä tilastoluvut poikkeavat hieman aikaisemmin julkaistuihin tietoihin verrattuna. Muutos johtuu siitä, että TE-toimistojen asiakasrekisterin tietoihin tehdään korjauksia ja muutoksia myös aikaisempia kuukausia koskien. Kaikki nämä tietojen päivitykset eivät ole ehtineet nyt käytöstä poistuneen järjestelmän ko. kuukautta koskeviin tilastoihin, kun taas uudessa järjestelmässä ne ovat. Seuraavassa Hämeen työllisyyskatsauksessa esitetään helmikuun työllisyystietojen lisäksi liitteenä taulukoita ja grafiikkaa aikasarjoista vuodesta 2006 alkaen sekä vertailut vuoden ja kuukauden takaisiin lukuihin. HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
3
4
5
6
7
KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012
NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KÄÄNTYI HÄMEESSÄ KASVUUN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 19 310 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 095 vähemmän (-5,4 %) kuin
Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän
Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla
Hämeen ELY-keskus tiedottaa LOKAKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 23.11.2010 klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen
Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle
Hämeen ELY-keskus tiedottaa SYYSKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 26.10.2010 klo 9.00 Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen
Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010
Hämeen ELY-keskus tiedottaa MAALISKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 27.4.2010 klo 9.00 HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa
Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2000-2010
Hämeen ELY-keskus tiedottaa TOUKOKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.6.2010 klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys vuoden 2005 tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue)
KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2006-2011
TYÖTTÖMYYDEN LASKU HIDASTUI HIEMAN JOULUKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa 19 286 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 014 vähemmän (-9,5 %) kuin vuosi
NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN
NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa 17 115 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 086 vähemmän (-10,9
HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN
HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa 17 174 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 073 vähemmän (-10,8
NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA
NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 18 876 työtöntä työnhakijaa, mikä on 811 vähemmän
Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti
Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 19 687 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 912 vähemmän
KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN
KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa 18 781 työtöntä työnhakijaa,
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013
NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä lähes viidennes
Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti
Uusimaa TIEDOTE Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Työllisyyskatsaus, tammikuu Julkaisuvapaa 21.2. klo 9.00 Nuorisotyöttömien lasku taittunut, avoimia työpaikkoja runsaasti
TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA
TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA Julkaistavissa 23.02.2010 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Tammikuu 2010 Tilannekatsaus: www.ely-keskus.fi/hame Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen
Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avointen paikkojen määrää Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 01 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 01 toisella neljänneksellä, prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0, prosenttiyksikköä. Helsingissä
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS ETELÄ-SAVOSSA TAMMIKUU 2O12 Julkaistavissa 21.2. klo 9.00 -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Tuunia Keränen 0295 020 914 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa torstaina 31.7. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa Uudellamaalla Uudenmaan elinkeino-,
Työttömyys painui taas jyrkästi alas elokuussa
1 (7) Julkistettavissa 20.9. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys painui taas jyrkästi alas kuussa Nuorisotyöttömyys väheni yli neljänneksen, pitkäaikaistyöttömyys ei ollenkaan Työttömyys
Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa huhtikuussa työttömiä työnhakijoita 400 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2012 22.5.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 kello 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimien työpaikkojen määrää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen
Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla ja vuorotteluvapaasijaisuudet vähentävät erityisesti naisten työttömyyttä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 20.11.2012
Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla. Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.
NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvoi vuodessa Etelä-Savossa lähes kahdellasadalla Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 21.8.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa
Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa. Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin edellisessä vuodenvaihteessa Työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 27.1.2016 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa 600 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, elokuu 2012 25.9.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa
Joulukuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 klo 9.00 Nyt myös Pohjanmaan ELY-alueen työttömyysaste yli 10 prosenttia. Uusien avoimien työpaikkojen
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pohjois-Karjalassa oli lokakuun
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia lähes 13.600 Pohjois-Karjalassa
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyys Pohjois-Karjalassa viimevuotisissa lukemissa Pohjois-Karjalassa
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.
Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta lähes kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2013 23.4.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus:
Julkaistavissa 20.10.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYDEN KASVU EI HIDASTUNUT SYYSKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen
Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.8.2012
n tiedote 21.8.2012 Tilannekatsaus 31.7.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyydessä edelleen kasvua 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömiä runsas 700 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa
Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011
37 TYÖLLSYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSNGSSÄ 3. VUOSNELJÄNNEKSELLÄ Helsingin työllisyysaste oli vuoden kolmannella neljänneksellä 74,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työllisten
Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012
35 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 73,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,6 prosenttiyksikköä.
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Elokuun lopussa 11.955 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015)
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015 Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016)
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016 Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen kasvu kääntyi alenevaan suuntaan Pirkanmaan TE-toimistossa oli
TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013
24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä 74,0 prosenttia. Työllisyysaste aleni vuoden takaisesta hivenen. Positiivisena
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 13.200 henkilöä työttömänä kesäkuun lopussa Pohjois-Karjalassa oli
Hämeen ELY-keskus tiedottaa
HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä
Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen
Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015
Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys paikoin alenemassa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.11.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan
Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:
Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.2.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston
TEM Tilastotiedote 2011:2. Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2010
TEM Tilastotiedote 2011:2 Työnvälityksen vuositilastot vuonna 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. Avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa vuonna 2010 1 2. Työ- ja elinkeinotoimistojen työnhakijat vuonna 2010
alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9
POHJOIIS--POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS HUHTIIKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita saman verran kuin kuukausi sitten Pohjois-Karjalassa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.8.2013
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.8.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen
Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Koko maa. Varsinais-Suomi
TYÖTTÖMYYDEN KASVU JATKUNUT NOPEANA Toukokuussa alkanut työttömyyden kasvun kiihtyminen on jatkunut alkusyksyn aikana. Vuonna 2013 alkaneesta työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisesta huolimatta Varsinais-Suomen
Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvanut vuositasolla lähes neljänneksen Työttömyystilanne
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 Julkaisuvapaa 21.1.2014 kello 9.00 Teollisten työpaikkojen suuri määrä vähenee jatkuvasti ja tämä näkyy joulukuun
Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista
Työmarkkinatilastoista, niiden käytöstä ja tulkinnoista Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.3.2015 Pohjois-Pohjanmaan väestö 2013 VÄESTÖ 403 287 TYÖVOIMA 184 542 TYÖVOIMAN ULKOPUOLISET 218
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina
Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina Tuorein päivitys 6.1. TYÖPAIKAT (lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus) 1. Työpaikkamäärän muutos (%) ed. vuodesta Helsingissä, Helsingin seudulla
Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.02.2013. Työtömyysasteen kehitys Lahdessa ja Oulussa kuukausittain 2009-2013
Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 28.2.213 TYÖTTÖMYYSTIETOJA LAHDESTA JA STA VERTAILU (tammikuun lopun edot 29-213) Työttömyysaste oli Lahdessa laman seurauksena lähes 17 vuodenvaihteessa 29-21,
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa
Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 7/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 8/2013
Työttömät työnhakijat NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistai 25.8.2015 klo 9.00 18000 Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 10/2013 16000
TE-palvelut Kaakkois-Suomessa
TE-palvelut Kaakkois-Suomessa Juha Kouvo, johtaja, Kaakkois-Suomen TE-toimisto 1 Uudistuvat TE-palvelut: Palvelumalli Vuoden 213 alusta TE-toimiston palvelut ovat olleet nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut
Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä kasvoi kausiluontoisesti Työttömien työnhakijoiden
Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi
Työttömyysaste yhä varsin korkea Varsinais-Suomen työttömyysaste on yhä varsin korkealla tasolla joulukuussa 2013. Työttömyysasteen kasvu on Varsinais-Suomessa kuitenkin koko maan keskiarvoa pienempää,
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 Julkaisuvapaa 25.8.2015 kello 9.00 Koko Hämeessä työttömien osuus työvoimasta 15,0 %, Lahdessa jo 19,5 % Kanta-Hämeen
Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus
Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 kello 9.00 Työttömyyden kasvu hidastui vuositasolla loppuvuotta kohden joulukuussa Hämeen
Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Pirkanmaalla edelleen yli 38 000 työtöntä työnhakijaa Tammikuussa työttömien
Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 9/2015. Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 8/2013
Työttömät työnhakijat NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistai 20.10.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Pohjois-Savossa kuukausittain
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 Julkaisuvapaa 22.9.2015 kello 9.00 Hämeessä elokuussa työttömänä työnhakijana yli 24 000 henkilöä Kanta- ja Päijät-Hämeen
2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016
2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Työpaikkojen määrä kasvoi Helsingissä vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä prosentilla vuoden takaisesta. Liukuvan vuosikeskiarvon
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 kello 9.00 Hämeen työttömyys on 2 441 henkilöä vuoden takaista korkeammalla Kanta-Hämeen
Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 3/2013
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Pohjois-Savon työllisyyskatsaus 3/2013 Julkaisuvapaa tiistai 23.4.2013 klo 9.00 18000 Työttömät työnhakijat Pohjois-Savossa kuukausittain 2008- Työttömät
NAISVOITTOISTEN ALOJEN TYÖLLISYYS HEIKENTYY, PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS KASVUSSA
Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.6.214 LAHDEN TYÖTTÖMYYS 214 NAISVOITTOISTEN ALOJEN TYÖLLISYYS HEIKENTYY, PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS KASVUSSA Kansainvälinen lama nosti myös Lahden työttömyysasteen
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 kello 9.00 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä laski viime vuodesta Kanta-Hämeen
Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät.
Tutkimus/js 11.11.2008 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työttömyysaste vakaa 2,1 %. Alueelliset erot selvät. Työttömien diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lukumäärä heinä-syyskuussa 2008 oli keskimäärin
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa 20.8.2013 kello 9.00 Lomautusmenettelyn muutos nostaa lomautettujen ja työttömien työnhakijoiden
TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 2006 2015. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 13.4.2016
TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 13.4.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2016 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkasllaan koulutusasittain
Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2013 Tilaisuuden avaus Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus
Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2013 Tilaisuuden avaus Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus, Marja Karvonen 16.9. 2013 1 1990 1991 1992 1993 1994 199 1996 1997 1998 1999 2000
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu Julkaisuvapaa 24.9. kello 9.00 Opiskelujen aloittaminen vähentää nuorten työttömien lukumäärää Elokuussa työttömyysluvut
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:
Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 12.02.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden
Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016
Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.
Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, III/2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, III/2015 Pula-ammattien ja ylitarjonta-ammattien määrä kasvoi Hämeessä Hämeen työ- ja elinkeinotoimistossa tehtiin syyskuussa
Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja
Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus