Raision alakoulujen LUKUVUOSITIEDOTE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raision alakoulujen LUKUVUOSITIEDOTE 2011-2012"

Transkriptio

1 Raision alakoulujen LUKUVUOSITIEDOTE

2 1 Lautakunnan terveisiä Yksi jokavuotinen kesän kohokohta on bongata jossakin vanha opettaja. Kaikille meille vanhemmille ainakin on syöpynyt mieliin jotkut erinomaiset ja ehkä joskus myös vähemmän erinomaiset kasvattajamme koulun alkuajoilta. Opettaja antaa omalla persoonallaan monta alkusysäystä, mitä sitten voimme miettiä lopun elämäämme oliko jokin asia viisaasti tehty vai ei. Mikä sen mukavampaa kuin voittaa oma opettajansa jossakin tärkeässä nokkeluutta vaativassa tehtävässä koulussa. Tätä te alakoulun oppilaat voitte taas harjoitella, kun koulut alkavat täysillä lämpimän kesän jäljiltä. Kouluissa on muutenkin uusia tuulia, kun Kuloisten koulun oppilaat ovat kouluremontin takia opiskelemassa muissa Raision alakouluissa. Muistakaamme, että sopu tilaa antaa. Peruskoulut astuvat muutenkin uuteen aikaan, kun uusi perusopetuslaki astuu käytäntöön Raision kouluissa. Uusia oppiainekokonaisuuksia ei tullut, ainakaan vielä, mutta muuten laki astui voimaan tämän vuoden alusta. Hyvästä peruskoulusta on tarkoitus tehdä vieläkin parempi hyvinvoinnin, lapsen kehityksen ja oppimisen paikka, jossa on turvallinen, ilmapiiriltään kunnioittava sekä ystävällinen oppimisympäristö. Uutta on erityisesti oppilaan mahdollisuus vaikuttaa omaan ja yhteiseen työskentelyyn sekä toimintaympäristöön. Osallisuuden kautta tuetaan oppimista, hyvinvointia sekä vastuulliseksi ihmiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi kasvamista. Teillä opettajilla on tärkeä rooli muutoksessa antaa oppilaiden osallistumiselle riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia. Uuden perusopetuslain yhtenä keskeisenä seikkana on vastata oppimisessa ja koulunkäynnissä ilmeneviin tuen tarpeisiin uusin tavoin. Tulemme syksyn vanhempainilloissa kuulemaan tarkemmin uusista toimintatavoista ja niihin liittyvistä hankalalta kuulostavista termeistä: yleisestä tuesta jokaiselle oppilaille tarpeen mukaan, jossa tehdään jotakin toisin, tehostetusta tuesta osalle oppilaista, jossa tehdään enemmän toisin ja vielä erityisestä tuesta tietyille päätöksen saaneille oppilaille, jossa tehdään intensiivisesti toisin. Haasteita tässä riittää erityisesti opettajille, mutta hyvään suuntaan oppilaiden kannalta olemme menossa ja tukea työhön on saatava tarvittaessa. Meidän vanhempien on syytä muistaa antaa opettajille työrauhan niin arkena kuin juhlapäivinä. Tämän vuoden alusta entinen koulutuslautakunta muuttui sivistyslautakunnaksi varhaiskasvatuksen tultua lautakunnan alaisuuteen. Näin toivotankin sivistyslautakunnan puolesta hyvää työteliästä kouluvuotta oppilaille, opettajille ja vanhemmille. Kimmo Nurmi Sivistyslautakunnan puheenjohtaja

3 2 Koulujen työ- ja loma-ajat Syyslukukausi ma to syysloma to su joululoma pe su Kevätlukukausi ma 9.1. la talviloma ma su vapaa ma Lisäksi koulut voivat halutessaan käyttää yhden lauantaipäivän kodin ja koulun yhteistyöhön ja ottaa vastaavan päivän vapaaksi.

4 3 Sivistyskeskuksen yhteystiedot: Raision kaupunki Sivistyskeskus Nallinkatu Raisio sivistys@raisio.fi Sivistysjohtaja Matti Sivonen Talouspäällikkö Esa Ilanti (koulukuljetukset) Palvelusihteeri Ulla Haataja Palvelusihteeri Hanna Koivisto (tapaturmat) Palvelusihteeri Ritva Ojanto Oppilashuoltopalvelut: Puhelinaika ti klo Koulupsykologi Tuija Elomäki Friisilä, Ihala, Konsa, Krookila, Kuloinen vs. koulupsykologi Katri Manelius Kaanaa, Kerttula, Tahvio, Tikanmaa, Vaisaari Koulukuraattori Irmeli Lipponen Vaisaaren yläkoulu

5 Friisilän koulu Osoite Verkkopalvelu Sähköpostit 4 Tasalankatu 16, RAISIO > opiskelu ja koulutus > koulut > Friisilän koulu etunimi.sukunimi@raisio.fi Rehtori Kai Rekola / Koulusihteeri Teija Kurki ti, pe / Opettajat /Friisilä /Nokila Terveydenhoitaja Tiina Nurmi p ma-ke Koulupsykologi Tuija Elomäki p / Luokat ja opettajat 1A/1D Outi Rumpunen/Maija Kuisma 1B Outi Merisaari 2A Marjo Vuorinen 2B/2D Tanja Kivikoski/Maija Kuisma 3A/3D Tatu Visa/Päivi Juntti p M Antti Hankomäki 4A/4D Anu Vikström/ Päivi Juntti p M Juha Korvenmaa 5A/5D Jenny Pitkäkaski syksy-11/maria Säilä kevät -12/ Kirsi Tikkanen p M Tytti Pesu 6A Jyrki Huunonen 6B/6D Pia Juhola/Kirsi Tikkanen p M Terhi Huhtala 3AK Päivi Jokinen / Kuloisten koulu 4-7H Riitta Jääskeläinen p H Hanna Lehtonen p Kielten opetus/englanti Erityisopetus Kotikieli Resurssiopettaja Koulunkäyntiavustajat Annika Hakala, Päivi Juntti, Pia Juhola Seija Sorsavirta p /Friisilä ke-pe p /Kuloinen ma-ti albania / Aferdita Ibrahimi bosnia / Aida Bakalbasic Harri Mild Tiina Karlström, Pauliina Laakso, Sinikka Piirainen, Marianne Saloaro, Tiina Tervonen

6 5 Yleistä Friisilän koulun toiminnasta Friisilän koulun päämääränä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua ja elämän hallinnan kehittymistä. Edistämme hyviä tapoja. Kasvatustyössä haluamme painottaa erilaisuuden hyväksymistä sekä reilua, ystävällistä ja huomaavaista suhtautumista muihin. Jatkamme kummitoimintaa ja kaverikerhoa. Ohjaamme lapsia luontevaan, kohteliaaseen tervehtimiseen, vieraiden kanssa käyttäytymiseen, anteeksipyytämiseen, kiittämiseen, asialliseen kielenkäyttöön, toisen omaisuuden kunnioittamiseen ja vastuunkantoon yhteisistä asioista. Koulussamme toimivat musiikkiluokat, joille haetaan 3. luokasta alkaen koko Raision alueelta. Musiikkiluokilla on musiikin oppitunteja 3-4 viikossa ja työn tuloksia kuullaan koulun arjessa ja juhlassa. Painotamme kiusaamisen ehkäisyä edelleen kuluvana lukuvuotena. Olemme mukana kansallisessa KiVa Koulu -toiminnassa. Se on koulukiusaamista vähentävä ja ennalta ehkäisevä toimenpidekokonaisuus. Liikunta on mukana Friisilän koulun arjessa muutenkin kuin liikuntatunneilla. Oppilaita kannustetaan välituntiliikuntaan, jota varten on päivittäin yksi pitkä, ohjattu välitunti. Tavoitteena on saada oppilaat liikkumaan enemmän koulupäivän aikana ja omaksumaan liikunnallisia elämäntapoja. Toivomme oppilaiden kulkevan aina kun mahdollista koulumatkat kävellen tai pyörällä kypärä päässä. Painotamme koulussamme myös monikulttuurisuustaitojen kehittämistä. Koulussamme runsaalla 10 %:lla on muu kuin suomalainen kulttuuritausta. Tarjoamme heille mm. suomi toisena kielenä -opetusta sekä kotikielen opetusta bosnian ja albanian kielissä sekä islamin uskonnon opetusta. Tärkeintä koulussa on tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa. Läksyt ja kotitehtävät ovat oppilaiden työtä. Jokaisen tulee tehdä ne kunnolla. Kai Rekola rehtori

7 Ihalan koulu 6 Ihalan koulu Konsan koulu Krookilan koulu Konsantie 16 Alikonsantie 2 Inkoistenkatu Raisio Raisio Raisio Rehtori Timo Tuusvuori / Vararehtori Heli Kivelä Koulusihteeri Teija Kurki (ma ja to) / Opettajat Erityisopetus Pia Hirvonen Koulunkäyntiavustaja Vappu Lehtonen Koulupsykologi Tuija Elomäki Sosiaalityöntekijä Terveydenhoitaja Henna Mäkinen (ma/ke-pe) Hammashoito /keskus Keittiö Ihala Kauppis/Konsa ja Krookila Siivous Kiinteistönhoito/tekninen keskus Ihalan esiopetus/päivähoitoyksikkö Iltapäiväkerho / Konsan koulu / Pulli Niina Vanhanen Helena Krookilan koulu / Virtanen Sari Heini Sipilä asti(Uusitalo Päivi) Sähköposti: henkilökunta: koulun kotisivut: etunimi.sukunimi@raisio.fi

8 Yleistä Ihalan koulun toiminnasta 7 Ihalan pääkoulussa käy päivittäin 450 lasta. 18 perusluokkaa (yksi Kuloisten koulun ryhmä) ja kaksi esiopetusryhmää. Konsan koulussa opiskelee 36 oppilasta (kaksi perusluokkaa) ja Krookilan koulussa 46 oppilasta kahdessa perusluokassa. Määräaikaisia opettajia on tavallista enemmän vakituisten opettajien poissaolojen tähden. A2-kielenä opiskellaan ruotsia ja uutena kielenä ranskaa. Opetusta annetaan myös katolisen, ortodoksisen, islamin uskonnon sekä elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmien mukaisesti. Maahanmuuttajataustaisille oppilaille annetaan suomi toisena kielenä opetusta(s2). Koulujen siivouksesta huolehtii kolme siivoojaa. Muusta kiinteistönhoidosta vastaa tekninen keskus. Ihalan päivittäisen koululounaan valmistaa kolmihenkinen keittiöhenkilökunta omassa keittiössään. Koulussa ruokaillaan kolmessa vuorossa ja se vaikuttaa myös päivän rytmitykseen. Konsaan ja Krookilaan ruoka tuodaan kauppaopiston keittiöstä. Ihalan koulussa on kuusi englannin kieliluokkaa. Opiskelu alkaa ensimmäiseltä luokalta. Kieliluokan toiminnan kehittämisestä vastaa kieliluokkaopettajien ryhmä. Oppilashuollollisia asioita koordinoidaan kouluterveydenhoitajan, koulupsykologin, erityisopettajien ja rehtorin muodostaman oppilashuoltotyöryhmän kautta(ohr). Yleistä, erityistä ja tehostettua tukea annetaan oppilaille räätälöidysti tarpeitten mukaan. Ihalan kouluissa päivän 1. tunti alkaa klo 8.25 ja viimeinen tunti päättyy Tähän väliin mahtuu oppitunnit, koululounas ja välitunnit. Koulu kannustaa osaltaan lapsia liikkumaan välituntisin, kulkemaan koulumatkat omin jaloin sekä nukkumaan riittävästi. KiVa Koulu(Kiusaamisen vastustaminen)ja oppilaskuntatoiminta(kaksi edustajaa Suomen Lasten Parlamentissa edustamassa Raisiota) tukevat vanhoina toimintamuotoina koulun kasvatustavoitteita. Uutena käynnistyi viime lukuvuonna laaja Yhteispeli-hanke Ihalan ja Kaanaan kouluissa yhteistyössä Vantaan ja Ylöjärven kuntien kanssa. Iltistoimintaa järjestetään pääosin 1. luokkalaisille Ihalassa, Konsan ja Krookilan kouluissa. Toiminnasta vastaa Nuoret Kotkat ry. Krookilan koulussa käy myös kouluvaari kerran viikossa. Lukuvuoden toiminnasta tiedotetaan erillisillä koteihin lähetettävillä tiedotteilla ja koulun nettisivuilla. Timo Tuusvuori rehtori

9 Kaanaan koulu Koulun osoite 8 Orkolantie 5, Raisio Rehtori Jaana Juvala Koulusihteeri Senja Alkio (ke ja pe) Opettajat Fax Keittiö, Pirjo Myllärinen Terveydenhoitaja Soile Mäkinen (ma ja joka toinen pe) Koulupsykologi Katri Manelius (to) Koulun kotisivut: Sähköpostit: etunimi.sukunimi@raisio.fi Luokat ja opettajat: 1A Katriina Reinilä 2A Asta Sulonen 2B Antti Alanen 3A Joa-Mari Ruohonen 4A Leena Scharlin 5A Ville Sopenkivi 5B6B Lauri Rahkamaa 6A Anna-Kaisa Merikallio Kuloisten luokat 4A Tanja Kolehmainen 4B Hanna Evesti Erityisopettaja Resurssiopettaja Englannin opettaja Koulunkäyntiavustajat Outi Juslin Armi Runola Pirkko Tuovila-Liimatainen Leila Lindqvist ja Haruka Ono

10 9 Yleistä Kaanaan koulun toiminnasta Kaanaan koulussa on oppilaita tänä syksynä noin 200. Oppilasmäärämme nousee, koska Kuloisista kaksi luokkaa siirtyy vuodeksi kouluumme. Koulussa on 13 opettajaa sekä yksi vakituinen ja yksi määräaikainen avustaja. Keittiössä työskentelee yksi henkilö ja siivouksesta huolehtii 1½ henkilöä. Terveydenhoitaja ja koulupsykologi tulevat kouluun vähintään yhtenä päivänä viikossa. Nuorisotyöntekijät pitävät kaksi kertaa viikossa iltaisin koulun oppilaille ja Kaanaan nuorille avoimia ovia Kylätalopäädyn tiloissa. Koulun tiloissa toimii myös yksi eskariryhmä. Samassa viihtyisässä pihapiirissä sijaitsee Kaanaan päiväkoti. Ryhmäkoon pienentämistuella koulussamme opettaa resurssiopettaja, joka toimii luokissa samanaikais- ja/tai pienryhmäopettajana erityisesti eri luokkien äidinkielen ja matematiikan tunneilla. Koulussamme aloittaa kolmatta vuottaan oppilaskuntatoiminta. Kaksi koulumme viidennen luokan oppilasta on valtakunnallisen Lasten Parlamentin jäseniä. Välkkäri-toiminta jatkuu. Uusia viides- ja kuudesluokkalaisia oppilaita koulutetaan välitunneille pelien ja leikkien ohjaajiksi. Kaanaan koulun vanhempainyhdistys ry Kanava rahoittaa oppilaille koulutuksen. Näin kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ohjattuun välituntitoimintaan yhtenä välituntina päivässä. Kaanaan koulu on mukana KiVa Koulu- ohjelmassa. Ohjelman tarkoituksena on vähentää kiusaamista. Kaikki oppilaat osallistuvat KiVa-oppitunneille. Koulussa toimii KiVa-tiimi, joka selvittää mahdolliset pitkään jatkuneet kiusaamistilanteet. KiVa-tiimiin kuuluvat rehtorin lisäksi erityisopettaja ja terveydenhoitaja. Koulussamme on mahdollisuus osallistua myös kerhoihin. Kerhoista tiedotetaan oppilaita ennen syyskuun alkua. Iltapäiväkerhoa pidetään koulun läheisyydessä vanhalla Nuokkaritalolla. Toiminnasta vastaa Nuoret Kotkat ry. Mukavaa syksyn alkua kaikille! Jaana Juvala rehtori

11 10 Kerttulan koulu Koulun osoite: Kerttulantie Raisio Puhelinnumerot: Rehtori Olli Ranta / Koulusihteeri Senja Alkio (ma ja to) / Opettajat Fax Keittiö, Kirsi Airola Erityisopettaja vs. Anu Huuhtanen Kevätlukukausi Sinikka Inkeroinen-Huhta Resurssiopettaja Timo Aarnio Erityisnuorisotyöntekijä Marko Mustonen Terveydenhoitaja Teija Sipilä (ma, ke, pe) Koulupsykologi vs. Katri Manelius (ke) Kouluavustajat Leena Kallinen, Marika Vuorinen, Avustajaharjoittelijat Iida Leppänen, Henna Rantala ja Teemu Koponen Koulun kotisivut: Sähköpostit: etunimi.sukunimi@raisio.fi Luokat ja opettajat: Oppilasmäärä: 1A Saku Joutsamo 19 1B Seija Turta 20 2A Miia Karttunen 20 2B Marikaisa Laine 20 3A Minna Muurinen 21 3B Anna-Riikka Biskop 19 4A Liisa Timonen 19 4B Tiina Heino 17 5A Sanna Reiman 21 5B Solveig Keränen 24 6A Jukka Timonen 17 6B Marko Ojala 17 yht. 234 oppilasta A1ja A2-kieli (englanti ja ruotsi ) vs. Ilona Taatila

12 11 Yleistä Kerttulan koulun toiminnasta Koulun toiminta-ajatus: Oppilas oppii Kerttulan vuosinaan hyvät perustaidot elinikäisen oppimisen perustaksi. Avoin kouluyhteisö, jossa vallitsee turvallinen, terveellinen ja kohtelias ilmapiiri. Pidämme luontevasta vuorovaikutuksesta hyvää huolta. Monipuoliset työtavat edesauttavat lasten oppimaan oppimista. Otamme jatkuvia askeleita kehittääksemme toimintaamme. Lukuvuoden painopistealueet Kerttulassa: Välituntiliikunnan edelleen kehittäminen. - Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeä asia jaksaakseen tehdä koulutyötä. (syöminen, nukkuminen, liikkuminen ja harrastaminen) Oppilaskuntatoiminnan vakiinnuttaminen. - Oppilaat toimivat mukana mielipiteineen koulun kehittämisessä. KiVa-koulutyön edelleen vakiinnuttaminen. -Tervehdimme toisiamme ja muistamme sanat kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Riittävä tuki tilapäisesti tai pysyvämmin tukea tarvitsevalle oppilaalle. Esiopetusyksikön toiminnan niveltäminen koulun yhteyteen jatkuu. - Esiopetusyksikkö aloitti toimintansa Kerttulan koulussa Kerttulan koulu on mukana kiusaamisen vastaisessa ohjelmassa KiVa-koulussa. KiVa-työ on kiusaamista ennalta ehkäisevää oppituntityöskentelyä sekä jo syntyneiden kiusaamistilanteiden selvittelyä yhdessä oppilaan, vanhempien sekä KiVa-tiimin kesken. Joustavat opetusjärjestelyt ovat osa oppilaan yksilöllistä oppimisprosessia. Kerttulan joustoopetusratkaisut ovat jo vakiintuneet. Joustojärjestelyillä saadaan tilapäistä pienryhmäopetusta tehostettua tai erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Koulun vanhempainyhdistys Kytkin tiedottaa toiminnastaan lappusin ja internet-sivuilla. Koulun internet-sivuilla on koottuna perusinformaatio Kerttulan koulusta. Tiedon kulun vuoksi on tärkeää, että kotisivuilla vieraillaan riittävän usein. Koulun väki toivottaa hyvän yhteistyön lukuvuotta kaikille! Olli Ranta rehtori

13 Kuloisten koulu (toimii väistötiloissa lisärakentamisesta ja peruskorjauksesta) 12 Koulun osoite: Keskitie Raisio lukuvuoden johtuen koulun Rehtori Jari Miettinen (02) ja Koulusihteeri Senja Alkio A, 1B ja 2A Kuninkojan koulu A Friisilän koulu (02) A ja 4B Kaanaan koulu (02) A Ihalan koulu (02) A ja 6B Mahittulan nuorisotila (02) CD ja 3CD Kuloisten rivitalo (02) C ja 5-6D Kuloisten rivitalo Erityisopettaja Seija Sorsavirta (ma-ti) Terveydenhoitaja Erja Tuomi (02) Koulupsykologi Tuija Elomäki (ma) Koulun kotisivut: Sähköpostit: Luokat ja opettajat: 1A 1B 2A 3A 4A 4B 5A 6A 6B 1-2CD 3CD 4-6C Seppo Kaunonen 5-6D Pasi Manninen Riitta Wikström Susanna Niemi Anu Aaltonen Päivi Jokinen Tanja Kolehmainen Hanna Evesti Pekka Heino Jyrki Hautaniemi Taru Vihervuori Vesa Rouvinen Tiina-Mari Suckman-Ruohola A1-kieli (englanti) Kate Järvinen Resurssiopettaja Tapio Mäki-Ikola Koulunkäyntiavustajat Minna Aalto Mari Mäkilä

14 Yleistä Kuloisten koulun toiminnasta 13 Raision kaupunki toteuttaa Kuloisten koulun lisärakentamisen ja peruskorjauksen. Perusparannus käynnistyi kesäkuun puolessa välissä ja hanke kestää vuoden. Korjaus maksaa arviolta 3,8 miljoonaa euroa. Remontin vuoksi oppilaitamme siirretään muihin kouluihin. Vuonna 1960 valmistuneessa koulutalossamme korjataan lämpö, vesi, sähkö ja automaatiotekniikkaa, uusitaan muun muassa opetustilojen vanhat pintarakenteet ja varusteet. Remontin alle menevät lisäksi wc-tilat, liikuntasalin puku- ja pesutilat sekä koulun pääsisäänkäynti ja aulatilat. Perusparannuksen yhteydessä myös laajennetaan koulun ruokasalia. Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta 1,2 miljoonaa euroa. Kuloisten koulun peruskorjaus aiheuttaa luonnollisesti meille haastavia opetus-ja oppilasjärjestelyjä. Lukujärjestykset laadittiin osin yhteistyössä väistötilakoulujen kanssa. Työjärjestyksellisiä haasteita aiheuttivat myös koulukuljetukselliset seikat. Toimimmehan lukuvuoden kuudessa eri pisteessä ympäri Raisiota. Lukuvuoden suunnittelutyö aloitettiin siksi poikkeuksellisen aikaisin keväällä. Kolme 1. ja 2. luokan ryhmää siirtyy Kuninkojan vanhaan kouluun, 3. luokan ryhmä Friisilän kouluun, 4. luokan kaksi ryhmää Kaanaan kouluun, 5. luokan ryhmä Ihalan kouluun ja kaksi 6. luokan ryhmää Mahittulan nuorisotilaan. Koulukuljetus linja-autolla järjestetään luokille 1 4 koko vuoden ajan ja 5. luokalle talviaikaan. Erityisluokat opiskelevat Kuloisten koulun vieressä olevassa rivitalossa. Koulun hallinto toimii kaupungintalon toisessa kerroksessa. Kuloisten koulun toiminta-ajatuksena on luoda tutussa ja turvallisessa ympäristössä edellytykset oppilaan levolliselle kasvamiselle ja oppimiselle niin, että oppilaan minäkuvan ja itsetunnon kehittymistä tuetaan ja erilaisuus hyväksytään. Pyrimme kasvatustyöllämme vahvistamaan oppilaiden itsetuntoa, kykyä hyväksyä ja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, taitoa käyttäytyä hyvin ja luontevasti kouluyhteisössä ja sen ulkopuolella. Korostamme työssämme ahkeruuden ja työnteon arvoa. Tulevana lukuvuotena kohtaamme uusia ja haastavia tilanteita, joista toivottavasti tulee myönteisiä kokemuksia, joita voi sitten vanhempanakin muistella. Muissa koulutaloissa opiskelevat oppilaamme noudattavat pääsääntöisesti heidän aikataulujaan ja vuosirytmiään. Raision vanhat koulut Kuninkoja ja Mahittula palaavat vuodeksi koulukartalle. Vuoden päästä palaamme sitten lisärakennettuun ja peruskorjattuun Kuloisten kouluun. Mukavaa ja meille kaikille hiukan erilaista kouluvuotta! Jari Miettinen rehtori

15 Tahvion-Tikanmaan koulu 14 Tahvion koulu Koulun osoite Isovuorentie Raisio Rehtori Sari Aaltonen / Koulusihteeri Teija Kurki (ke) / Opettajat Keittiö Erityisopettaja Terveydenhoitaja (ke) Tikanmaan koulu Koulun osoite Kapponkatu 15 B Raisio Opettajat Fax Harjaantumisopetus Keittiö Erityisopettaja Terveydenhoitaja (to) Koulupsykologi Koulujen kotisivut Sähköpostit etunimi.sukunimi@raisio.fi

16 15 Yleistä Tahvion ja Tikanmaan koulujen toiminnasta Tahvion ja Tikanmaan koulut toimivat kahdessa toimipisteessä. Tikanmaan koululla on EHA1. luokan lisäksi luokat. Tahvion koululla toimii luokat Tänä lukuvuotena painotamme seuraavia asioita Tahvion ja Tikanmaan kouluilla: Koulumme ovat mukana kiusaamisen vastaisessa Kiva Koulu ohjelmassa. Liikkuva Koulu-hanke jatkuu kouluillamme. Liikuntaneuvoja Pasi Palonen ohjaa liikunnallista aamuparkkia Tikanmaan koululla kaksi kertaa viikossa. 2. ja 6.luokkien oppilaille tarjotaan valinnainen liikuntatunti kerran viikossa. Pidennetty liikuntavälitunti järjestetään Tahvion koululla joka päivä ja Tikanmaan koululla kerran viikossa. Tahvion koululla 5. ja 6. luokan oppilaita koulutetaan välituntiliikuttajiksi. Oppilaskunta valitaan molemmilla kouluilla. Edustajia on joka luokalta kaksi. Oppilaskunta kehittää ja ideoi kouluoloja sekä järjestää oppilaiden toiveiden mukaisia tilaisuuksia ja tempauksia. Opetusryhmien pienentämiseen saamme tukea resurssiopettajasta, joka on koko lukuvuoden käytössämme. Kylämummit vierailevat Tikanmaan ja Tahvion kouluilla säännöllisesti. Mummit tuovat iloa lasten arkeen! Kouluissamme järjestetään oppilaskerhoja molempien koulujen puolella. TahTi on koulumme aktiivinen vanhempainyhdistys. Se kokoontuu säännöllisesti Tikanmaan koululla. TahTiin pyritään saamaan vanhempien edustus joka luokalta. Vanhempainyhdistys on arvokas linkki vanhempien ja opettajien välillä. Vuodesta 1991 olemme tehneet yhteistyötä ystävyyskoulumme Padisen kanssa. Keväällä 2012 tarkoituksenamme on vierailla Virossa. Koulujemme kotisivuilta löydät päivitettyä tietoa kouluistamme ja niiden toiminnasta. Toivotamme kaikille kodeille oikein hyvää alkanutta lukuvuotta koko henkilökuntamme puolesta! Sari Aaltonen rehtori

17 OPETUSSANASTOA: 16 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista, oppituntien ulkopuolella järjestettävää, maksullista kerho- tai muuta vapaa-ajantoimintaa, joka on suunnattu erityisesti peruskoulun 1. ja 2. luokan sekä erityisopetuksen oppilaille. Kunnat päättävät toiminnan järjestämisestä, ja lasten osallistuminen siihen on vapaaehtoista. Aamu- ja iltapäivätoiminta tulee järjestää Opetushallituksen laatimien koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden mukaisesti AIHEKOKONAISUUDET Aihekokonaisuudet ovat sellaisia opetus- ja kasvatustyön keskeisiä painoalueita, joiden tavoitteet ja sisällöt sisältyvät useisiin oppiaineisiin. Aihekokonaisuuksia käsitellään eri oppiaineiden ja koulun muun toiminnan yhteydessä, esimerkiksi aamunavauksina, teemapäivinä ja projekteina. Aihekokonaisuuksista päätetään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja niiden toteutuksesta päätetään paikallisessa opetussuunnitelmassa. ALKUOPETUS 1. ja 2. vuosiluokan opetusta kutsutaan alkuopetukseksi. ARVIOINTI Arviointi antaa tietoa siitä, miten tavoitteet on saavutettu ja miten ne voitaisiin saavuttaa vielä paremmin. Arviointi voi olla valtakunnallista, kunnan tasolla tapahtuvaa tai koulukohtaista koulun toiminnan arviointia tai oppilaan arviointia. Vanhemmat voivat olla mukana koulun toiminnan arvioinnissa sekä oman lapsensa kehityksen arvioinnissa. AVUSTAVA HENKILÖSTÖ Opetus- ja oppilashuoltohenkilöstön lisäksi koulussa toimii avustavaa henkilöstöä, johon kuuluvat mm. koulunkäyntiavustajat. ERITYISLUOKANOPETTAJA Erityisluokanopettaja opettaa erityisopetuspäätöksen saaneita oppilaita luokkamuotoisessa erityisopetuksessa. ERITYISOPETTAJA Erityisopettaja opettaa erityistä tukea tarvitsevia oppilaita osa-aikaisesti muun opetuksen ohessa. Yleisimmin erityisopettaja opettaa oppilaita, joilla on lukemisen tai kirjoittamisen oppimisvaikeuksia, mutta antaa tukea myös matematiikan ja kielten oppimiseen. Opetusta voidaan antaa yksilöopetuksena, muutaman oppilaan ryhmässä tai samanaikaisopetuksena. Erityisopettajasta käytetään myös nimikettä laaja-alainen erityisopettaja.

18 ESIOPETUS Lapsella on oikeus esiopetukseen oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetuksen tavoitteena on vahvistaa lapsen oppimisedellytyksiä. Esiopetuksesta säädetään perusopetuslaissa ja se tulee järjestää Opetushallituksen laatimien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kunnalla on lakiin perustuva velvollisuus järjestää esiopetusta ja vanhemmat ratkaisevat lapsen osallistumisen esiopetukseen. 17 HOJKS Oppilaalle, jolla on erityisopetuspäätös, on perusopetuslain mukaan laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua suunnitelman laatimiseen. HOJKSin tulee sisältää ne asiat, jotka opetussuunnitelman perusteissa on määrätty. Jos oppilaalla on jossakin aineessa yksilöllinen oppimäärä, HOJKSissa hänelle määritellään yksilölliset tavoitteet, sisällöt ja arvioinnin periaatteet tuossa oppiaineessa. HOJKSista tehdään hallinnollinen päätös, joten oppilaan huoltajia on kuultava ennen päätöksen tekemistä. HOJKS on uudistettava lukuvuosittain, kun oppilaan opiskelutavoitteissa ja opiskelun tukimuodoissa tapahtuu muutoksia. ILTAPÄIVÄKERHO Iltapäivätoiminta on kerho- tai muuta vapaa-ajantoimintaa oppituntien jälkeen. Toimintaa voivat järjestää koulun tiloissa myös koulun ulkopuoliset tahot. INKLUUSIO Inkluusion perusideana on, että jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus käydä omaa lähikouluaan riippumatta siitä, onko hänellä oppimisvaikeuksia tai jokin vamma tai sairaus. Lähikoulu toimii siten koko ikäluokan kouluna. Oppilaita ei luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan, vaan heitä kohdellaan tasaveroisesti. Lähikoululle tulee tällöin taata resurssit vastata kaikkien oppilaiden tarpeisiin. INTEGRAATIO Integrointi tarkoittaa erityisopetuspäätöksen saaneiden oppilaiden opetusta yleisopetuksen ryhmissä. Integroidulle oppilaalle tulee turvata riittävät tukitoimet yleisopetuksen ryhmässä. Usein integraatiota toteutetaan siten, että oppilas opiskelee joitakin oppiaineita, esimerkiksi taide- ja taitoaineita yleisopetuksen ryhmässä ja muita aineita erityisryhmässä. JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssäännöt ovat kouluyhteisössä laaditut yhteiset pelisäännöt siitä, miten koulussa toimitaan. Niiden avulla pyritään edistämään koulun järjestystä ja työrauhaa, opiskelun sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Kaikilla kouluilla pitää perusopetuslain mukaan olla järjestyssäännöt. KIVA KOULU -OHJELMA KiVa Koulu on opetusministeriön ja Turun yliopiston kehittämä ohjelma koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. KiVa Koulu -toimenpideohjelmat laaditaan erikseen luokka-asteille 1 3, 4 6 ja 7 9.

19 KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Kodin ja koulun yhteistyöllä tarkoitetaan koulun henkilöstön ja oppilaiden vanhempien yhteistä toimintaa oppilaiden terveen ja turvallisen kasvun ja oppimisen tukemiseksi. Perusopetuslaki velvoittaa kouluja olemaan opetuksessa yhteistyössä kotien kanssa. Opetussuunnitelmassa on määritelty kodin ja koulun yhteistyön periaatteet. Yhteistyötä tehdään sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yhteistyö voi olla lapsen oppimiseen ja hyvinvointiin, arviointiin, opetussuunnitelman laatimiseen ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvää. Vanhempainyhdistykset osaltaan edistävät kodin ja koulun yhteistyötä. KOULUKURAATTORI Koulukuraattori on koulun sosiaalityön asiantuntija. Hänen tehtävänään on edistää yksittäisen oppilaan, oppilasryhmän ja kouluyhteisön sosiaalista hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä tukea oppilaiden koulunkäyntiä erityisesti ongelmatilanteissa. 18 KOULUN KERHOTOIMINTA Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan koulun järjestämiä, oppilaalle vapaaehtoisia kerhoja, jotka ovat oppituntien ulkopuolella. KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologi edustaa psykologista asiantuntemusta kouluyhteisössä. Työn tavoitteena on edistää lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia, kasvua ja kehitystä, vuorovaikutusta sekä oppimista. KOULURUOKAILU Opetukseen osallistuvalle oppilaalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria. Kouluruokailun yhteydessä toteutetaan myös terveyteen ja hyvään käytökseen liittyviä kasvatuksellisia tavoitteita. KOULUTERVEYDENHUOLTO Kouluterveydenhuolto on kouluyhteisön hyvinvoinnin, oppilaiden terveyden sekä terveen kasvun ja kehityksen seuraamista, arviointia ja tukemista. Siihen kuuluu myös suun terveydenhuolto eli hammashuolto. Koulussa voi olla oma terveydenhoitaja ja koululääkäri tai vastaanotto on järjestetty terveyskeskuksessa. KURINPITO Perusopetuslaissa on säädetty oppilaan kurinpitotoimista. Koulu voi rangaista oppilasta määräämällä hänet jälki-istuntoon, antamalla hänelle kirjallisen varoituksen tai erottamalla hänet koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi opetustilasta tai muusta koulun järjestämästä tilaisuudesta tai oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä jäljellä olevan työpäivän ajaksi. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä suorittamaan tehtäviään.

20 19 LUKI-OPETUS Luki-opetus on sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa opetusta, jonka tarkoituksena on auttaa oppilasta lukemisessa ja/tai kirjoittamisessa ilmenneissä vaikeuksissa. Lukiopetus voi olla joko yksilö- tai pienryhmäopetusta, jota tavallisimmin antaa luki-vaikeuksiin perehtynyt erityisopettaja. LÄHIKOULU Lähikoululla tarkoitetaan sitä koulua, jonka oppilaaksi oppilas asuinpaikkansa perusteella kuuluu. Kunta osoittaa oppilaalle lähikoulun. Lähikoulu on pääsääntöisesti oppilaan kotia lähinnä sijaitseva koulu, jonne oppilaalla on turvallinen koulumatka. OPETUSSUUNNITELMA Kaupungin peruskouluilla on yhteinen opetussuunnitelma. Se on nähtävissä kokonaisuudessaan kaupungin verkkosivuilla. OPPILAAN ARVIOINTI Oppilaan arviointi jaetaan opintojen aikaiseen arviointiin ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät. Opintojen aikaisen arvioinnin tehtävä on oppilaan oppimisprosessin tukeminen sekä opiskelun ohjaus ja kannustaminen. Arvioinnin kohteina ovat oppilaan osaaminen, oppimisen edistyminen ja työskentely. Myös oppilaan käyttäytymistä tulee arvioida. Arviointiin liittyvä palaute kertoo oppilaalle, miten hyvin hän on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin ja hyvän osaamisen kuvauksiin. Palaute auttaa oppilasta suuntaamaan opiskeluaan ja kehittämään opiskelu- ja työskentelytaitojaan sekä käyttäytymistään. Oppilaalle tulee antaa jokaisen lukuvuoden aikana riittävästi ja monipuolisesti palautetta edistymisestä, vahvuuksista ja kehittämistä vaativista alueista. Palautteen avulla myös huoltaja pystyy paremmin tukemaan lapsensa koulunkäyntiä. Arvioinnin tulee perustua monipuoliseen näyttöön. Palaute muodostuu opettajan antamasta suullisesta ja kirjallisesta palautteesta sekä todistuksista. Jokaisen lukuvuoden päättyessä oppilaalle tulee antaa lukuvuositodistus. Lisäksi oppilaalle voidaan antaa esimerkiksi välitodistuksia tai arviointitiedotteita paikallisessa opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla. Useimmissa kouluissa käytetään myös opettajan, oppilaan ja huoltajan yhteistä arviointikeskustelua. OPPILASHUOLTO Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoon sisältyvät opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, joita ovat kansanterveyslaissa tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa tarkoitettu kasvatuksen tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilashuoltotyötä voidaan koordinoida ja kehittää oppilashuoltoryhmässä. Oppilashuolto kuuluu myös esiopetuksessa oleville lapsille. Esiopetuksen oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä tukea. Sen tavoitteena on luoda terve ja turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö sekä lapsen kehityksen ja oppimisen esteiden varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen.

21 20 OPPILASHUOLTOHENKILÖSTÖ Oppilashuoltohenkilöstöön kuuluvat kouluterveydenhoitajat, koulukuraattorit, psykologit ja koululääkärit sekä nuoriso- ja sosiaalityöntekijä sekä erityisopettaja. OPPILASKUNTA Koulun oppilaat muodostavat oppilaskunnan, jolla voi olla oma hallitus. Oppilaskunta osallistuu koulutyön suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä yhteistoiminnan kehittämiseen. Sen tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön, pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa ja viihtyvyyttä koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa sekä vastuuta yhteisten asioiden hoidosta. TODISTUKSET Perusopetuksessa käytettävät todistukset ovat lukuvuositodistus, välitodistus, erotodistus ja päättötodistus. Oppilaalle tulee antaa lukuvuositodistus lukuvuoden päättyessä. Lukuvuoden aikana voidaan antaa lisäksi välitodistuksia. Mikäli koulussa noudatetaan jakso-opetusta, jakson päättyessä annettava jaksotodistus voi toimia välitodistuksena. Erotodistus annetaan oppilaalle, joka vaihtaa koulua, eroaa perusopetuksesta tai ei ole saanut oppivelvollisuutta suoritetuksi oppivelvollisuutensa aikana. Päättötodistus annetaan perusopetuksen päättyessä oppilaalle, joka on suorittanut hyväksytysti perusopetuksen koko oppimäärän ja jonka suoritukset kaikissa numeroin arvosteltavissa oppiaineissa ovat vähintään välttäviä. TUKIOPETUS Tukiopetus on opetusta ja ohjausta, jota annetaan oppituntien aikana tai niiden ulkopuolella oppilaille, jotka ovat tilapäisesti jääneet jälkeen opinnoissaan tai jotka muutoin tarvitsevat tukea oppimisessaan. Tukiopetusta annetaan, jotta oppilas ei jäisi pysyvästi jälkeen opinnoissaan. Opetuksen järjestäjällä on velvollisuus tarjota tukiopetusta sitä tarvitseville oppilaille. Tukiopetuksen järjestämisestä on annettava tietoa oppilaan huoltajalle. TURVALLISUUS Kouluilla tulee olla koulun turvallisuuteen, hätätilanteisiin ja työsuojeluun liittyvät suunnitelmat ja ohjeet. Koulujen turvallisuuteen kuuluvat asiat kuvataan oppilashuollon suunnitelmassa. Oppilashuollon suunnitelman lisäksi kouluilla tulee olla lain mukainen pelastussuunnitelma, työsuojelun toimintasuunnitelma sekä järjestyssäännöt. Lisäksi koulussa on oppiainekohtaisia turvallisuusohjeita sekä ohjeet toiminnasta väkivallan uhkatilanteissa ja opettajan valvontavastuusta. Koulun tulee varmistaa, että koulun koko henkilökunta, oppilaat ja oppilaiden huoltajat ovat tietoisia suunnitelmien ja ohjeiden sisällöstä. VANHEMPAINYHDISTYS Vanhemmat voivat perustaa kouluun vanhempainyhdistyksen. Se järjestää koulussa vanhempaintoimintaa ja tarjoaa väylän vanhempien ja opettajien väliselle sekä vanhempien keskinäiselle yhteistyölle. Rekisteröidyt vanmhempainyhdistykset voivat perustaa alueyhdistyksen seudullista yhteistyötä varten. Vanhempainyhdistykset voivat kuulua Suomen Vanhempainliittoon.

22 VÄLITUNTI Välitunti on kouluissa oppituntien välissä vietettävä tauko. Välitunteja käytetään virkistäytymiseen ja mahdolliseen siirtymiseen koulun toiseen luokkaan tai oman koulualueen ulkopuolella olevaan erikoisluokkaan tai liikuntatunneille. Välitunnin pituutta ei säädellä. Oppilaat ovat välitunnilla koulun vastuulla. Välituntia valvovat välituntivalvojat. YHDYSLUOKKA Yhdysluokassa usean vuosiluokan oppilaita opetetaan samassa opetusryhmässä. YHTENÄINEN PERUSOPETUS Yhtenäinen perusopetus on opetussuunnitelmallisesti yhtenäinen yhdeksänvuotinen kokonaisuus, jota toteutetaan koko perusopetuksen ajan. Keskeistä on opetuksen tavoitteellinen ja sisällöllinen yhtenäisyys, jota opetussuunnitelman perusteet edellyttävät. Normit edellyttävät kaikkien peruskoulujen toteuttavan yhtenäistä perusopetusta riippumatta siitä, mitä vuosiluokkia koulussa on KODIN JA KOULUN YHTEYDENPITOSÄÄNNÖT RAISION ALAKOULUISSA - ellei opettaja ole tavoitettavissa välitunnin aikana, hänelle voi jättää viestin tai soittopyynnön - mikäli opettaja on antanut huoltajille puhelinnumeronsa, pyydetään puhelut soittamaan mieluimmin klo 8 16 silloin, kun ei ole työjärjestyksen mukaista oppituntia - opettajalla ei välttämättä ole mahdollisuutta käsitellä vaikeaa asiaa juuri soittohetkellä - oppilaan vastuulla on reissuvihossa olevien viestin ja tiedotteiden näyttäminen kotona - puhelut kouluun pyydetään soittamaan välituntien aikana - pääsääntöisesti kodin ja koulun yhteydenpito ja tiedottaminen hoidetaan reissuvihon välityksellä, erillisillä tiedotteilla tai sähköpostitse niin kuin opettajan kanssa on sovittu - tekstiviestiin tai vastaajaan jätettyyn viestiin opettaja vastaa vain poikkeustapauksessa POISSAOLOT Huoltajan tulee ilmoittaa koululaisen äkillisestä poissaolosta kouluun/opettajalle mahdollisimman pian. Ennakkoon tiedossa olevista poissaoloista pyydetään lupa hyvissä ajoin opettajalta. Lomahakemuslomake on saatavissa opetustoimen nettisivuilta tai koululta. Koulukohtaisesti voidaan sopia poissaolojen tarkemmasta ilmoittelusta.

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3

AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3 AINEENOPETTAJIEN ERITYISOPETUS RYHMÄKERTA 3 http://blogs.helsinki.fi/lmuusita 1 POHDI Mitä teet, jos oppilaasi ei opi muiden tahdissa? 2 NYT VOIMASSA OLEVA, 2011 VANHA Käyttäytymis- ja sopeutumisvaikeuksisten

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten ja nuorten oppilashuolto

Kehitysvammaisten lasten ja nuorten oppilashuolto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 70 13.3.2013 Asianro 292/12.01/2013 137 Kehitysvammaisten lasten ja nuorten oppilashuolto Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

perusopetuslain muuttamisesta

perusopetuslain muuttamisesta Rinnakkaisteksti Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 16 ja 17, 30 :n 1 momentti, 31 a :n 2 momentti,

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa OpKu I Vaikuttajana alakoulussa Turvan talo 22.3.2007 Nuorisotyöntekijä Anne Haavisto Aineisto on rakennettu useista yleisesti oppilaskunnan tehtäviä ja yksittäisten oppilaskuntien tehtäviä käsittelevistä

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014

2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31.8.2014 2.5 SIVISTYSLAUTAKUNTA OVR 31..214 OVR 31..214 Toimielin 5 SIVISTYSLAUTAKUNTA Tehtävä 1 HALLINTO Vastuuhenkilöt Rehtori/Stj. Toimintaajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on luoda edellytykset esi ja perusopetuksen

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

KOULUSANASTO. ALKUOPETUS Alkuopetusta on 1. ja 2. vuosiluokan opetus.

KOULUSANASTO. ALKUOPETUS Alkuopetusta on 1. ja 2. vuosiluokan opetus. KOULUSANASTO AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain mukaista, oppituntien ulkopuolella järjestettävää, maksullista kerho- tai muuta vapaa-ajan toimintaa. Se on suunnattu

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015

OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 Kasavuoren koulu on peruskoulu Kauniaisissa, vuosiluokat 7-9 340 oppilasta ja 35 opettajaa Kolme

Lisätiedot

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com

13.10.2011 T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A. www.erityisopetus.com T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A Lukio OPS:n perusteet vuodelta 2003, kohta 4.4 sanoo lukion erityisestä tuesta seuraavaa: Erityisen tuen tarkoituksena on auttaa ja tukea

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Urhea-toiminta Vantaalla Urhea-seminaari, 17.3.2016, Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja Taustaa Vantaalla 19 vuosiluokkien 7.-9.koulua, joissa oppilaita yhteensä n. 7000 18.3.2016 2 Taustaa Vantaalla

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA

KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA KOULUSSA EKALUOKKALAISENA KALAJOELLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kalajoen peruskouluissa aloittaa ensi syksynä koulutiensä n. 162 ekaluokkalaista. Lapsi tulee ilmoittaa kouluun 29.1.2016 mennessä. Huoltaja vastaa

Lisätiedot

Huutijärven koulu OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015-2016

Huutijärven koulu OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015-2016 Huutijärven koulu OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA 2015-2016 Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä tukea. Yhteisöllisen ja yksilöllisen tuen tavoitteet, tehtävät ja toimintamallit ovat toisiaan

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

Ohje HOJKS:n laadintaan

Ohje HOJKS:n laadintaan Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2016 Nro 6 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 6 OPETUSTOIMEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty lasten ja nuorten palveluiden lautakunnassa 23.2.2016, voimaan 1.3.2016) 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Page 1 of 8 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 60 (59 %) 41 (41 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot